:: wikimiki.org ::

Suo

Suo

Suo on kasviyhdyskunta, jonka kasvien jäännöksistä muodostuu suoturvetta. Turpeessa on hajaantumistilassa olevien kasvijäännösten rakenne suureksi osaksi säilynyt. Niistä voidaan usein määritellä, mihin kasvisukuun tai jopa lajiin ne kuuluvat. Soita muodostuu vesien umpeenkasvamisen, tulvamaiden ja tulvattoman metsämaan soistumisen sekä merenrannikoilla maankohoamisen seurauksena. Suomen maapinta-alasta 29 prosenttia on suota, eniten Pohjois-Suomessa ja vedenjakajien seudulla. Suurimpia ja tunnetuimpia soita Suomessa ovat Torronsuo, Konnunsuo, Rillinki ja Pelson suo.

Soistuminen

Metsämaan soistuminen

Metsän maaperän ollessa vettä läpäisevää melko vähäravinteista hiekka- tai harju soramaata tapahtuu siinä soistumista, jos pohjaveden pinta esimerkiksi läheisten soiden korkeuskasvun johdosta kohoaa, jolloin sinne ilmaantuu rahkasammalia. Niiden tullessa vallitsevat puut alkavat kitua ja keloutua. Paikalle ilmestyneet uudet männyt jäävät kitukasvuisiksi, ja rämevarvut tulevat vallitseviksi. Metsä on vähitellen muuttunut rämeeksi. Maan ollessa huonosti vettä läpäisevää, esimerkiksi savea tai savihietaa (hiesua), soistuminen voi alkaa aikaisemmista soista riippumatta. Keväällä lumen sulaessa ja sateilla kerääntyy notkoihin vettä, joka säilyy niissä kauan. Niihin paikkoihin ilmaantuu karhunsammalta ja kosteammille kohdille rahkasammalta. Runsassateisina vuosina nämä pienet korvenalut laajenevat ja uusia muodostuu, mutta vähäsateisina vuosina ne eivät paljoakaan vähene, sillä varsinkin rahkasammalet pidättävät hyvin vettä. Soistumakohdat yhtyvät vähitellen. Kangas muuttuu korpikankaaksi, rahkasammalkasvuston tullessa vallitsevaksi ja turpeen paksutessa sekä metsänkasvun huonotessa korveksi ja lopulta rämeeksi. Korpi voi säilyä rämeeksi muuttumatta, jos vesi on juoksevaa, tai paikoilla, jonne valuu ravinteikasta vettä ympäröiviltä metsämailta. Soiden muodostuessa eri korkeudella oleviin notkoihin ja kunkin suon kasvaessa korkeutta, kunnes se on yhtä korkea kuin sen alemmasta suosta erottava kangaskynnys, alkaa vettä valua suosta rinnettä myöten alemmalle suolle. Tällöin rinne soistuu. Jos rinne on laihaa maata ja vesi aivan laihaa pintavettä, muodostuu niin sanottu vesikangas, jolle ominaista on hyvin tiivis karhunsammal ja kituva, tavallisesti mäntyä kasvava metsä. Jos soistuva kangas on lihavampaa, muodostuu siitä korpikangas ja jos se on hyvin rehevää ja valuva vesi ravintorikasta, syntyy runsasruohoinen, tavallisesti sekametsäinen korpilehto. Vesikangas muuttuu edelleen soistuessaan rämeeksi, korpikangas tavallisesti korveksi ja korpilehto reheväksi ruoho- ja heinäkorveksi. Molemmat viimeksimainitut voivat lopulta muuttua rämeeksi. Veden alkaessa valua ylemmältä suolta alemmalle, voi alempi vettyä ja ylempi jonkin verran kuivua. Vettymisestä suo (metsää kasvava räme tai korpi) voi muuttua nevaksi ja vettymisen ollessa hyvin valtavaa sammalkasvillisuus kuolee, jolloin muodostuu vähäsammalinen paljasturpeinen rimpineva (tai rimpiletto), jolla saattaa kasvaa hyvin runsaasti saraheinää. Vettyminen voi tapahtua millä suon kehitysasteella tahansa. Suomen soista lähes puolet on syntynyt metsämaan soistuessa.

Merestä kohoavan maan soistuminen

Merestä kohoavan maan soistumista tapahtuu Suomen maankohoamisrannikoilla, joka on voimakkainta Pohjanmaalla. Merestä paljastuva kostea ja tasainen maa on alkanut soistua heti vesien peräytyessä. Suomen soista noin puolet on syntynyt tällä tavalla.

Vesien umpeenkasvu

Pehmeähköpohjaisissa matalissa järvissä tai niiden lahdelmissa kasvaa runsaasti muun muassa kaislaa, ruokoa ja saroja. Tämän kasvillisuuden jäännöksistä muodostuu pohjalle yhä paksunevia turvekerroksia. Niitä peittävä vesikerros ohenee, ja samassa määrin ilmestyy sammalia, usein ensin eräitä lehtisammalia, sitten yhä runsaammin rahkasammalia. Kaislamaiset kasvit häviävät, ja tilalle tulee märille soille ominaisia ruohokasveja ja saroja. Paikalle on silloin muodostunut neva. Sammalkasvillisuuden kasvaessa vuosittain korkeutta suon pinta kohoaa ja kuivuu. Nevaruohot ja -heinät häviävät suurimmaksi osaksi, ja tilalle tulee varpuja. Samalla ilmaantuu männynkin taimia, jotka vähitellen kasvavat ns. kitumännyiksi. Nevasta on muodostunut silloin räme. Väliasteena saattaa esiintyä kuusi-, lehti- tai sekametsää kasvava isomättäinen korpi, varsinkin rehevillä seuduilla. Kalkkipitoisilla alueilla muodostuu nevan sijasta letto. Turpeen paksuuntuessa suon pinta kohoaa kalkkipitoisen pohjavesikerroksen vaikutuspiirin yläpuolelle, jolloin rahkasammalia saattaa ilmestyä, ja letto muuttuu nevaksi tai jopa melkein rämeeksi. Myös juoksevien vesien varsilla oleville tulvamaille on muodostunut soita, mutta Suomessa ne ovat pääasiassa kuitenkin syntyneet metsämaan soistuessa. Suomen soista alle kymmenesosa on syntynyt vesien umpeenkasvamisen seurauksena.

Suotyypit

Suot ryhmitellään kasvillisuuden mukaan neljään tyyppiin:
- Korpi
- Räme
- Neva
- Letto

Suoyhdistymätyypit

Soilla voi yleensä olla useita eri suotyyppejä. Suomessa on keidassoita, aapasoita ja palsasoita jotka eroavat toisistaan pinnanmuodoltaan, kosteussuhteiltaan ja eliöstöltään.
- Keidassuo
- Aapasuo
- Palsasuo

Lähteet

#[http://www.turveteollisuusliitto.fi/Turvetietoa.htm Turveteollisuusliitto] #[http://www.suoseura.fi Suoseura] #Suomen suoviljely-yhdistyksen vuosikirjat, Acta Forestalia Finlandia Luokka:Maantiede

Turve

Turve on organogeeninen maalaji, joka on syntynyt kosteissa oloissa kerrostuneesta, eri maatumistasoilla olevasta kasvimateriaalista. Turpeen rakenne on heterogeeninen ja voi vaihdella vähemmän maatuneista kasvinosista hienojakoiseen pitkälle maatuneeseen amorfiseen massaan. Yleisen määritelmän mukaan turpeeksi luokiteltavan maalajin tulee sisältää 75 % orgaanista ainesta. Turve syntyy olosuhteissa, joissa kasvimateriaalia syntyy nopeammin kuin sitä ehtii hajota. Lämpötila säätelee turpeen syntyä. Turpeen syntynopeus on suurinta alueilla, joilla lämpötila on tarpeeksi korkea kasvimateriaalin nopeaan syntymiseen, mutta riittävän alhainen, jotta kasvimateriaalin mikrobiaalinen hajoaminen tapahtuu kyllin hitaasti. Tällaiset ilmastolliset olosuhteet täyttyvät ainakin Suomessa, sillä turvesoita esiintyy Suomessa hyvin runsaasti.

Turpeen synty

Turpeen syntyprosessi eli humifikaatio (maatuminen), on prosessi, jossa kuolleet kasvisolukot hajoavat mikrobiologisen toiminnan seurauksena ja niiden sisältämät orgaaniset yhdisteet pilkkoutuvat ja muuntuvat muodostaen humusaineita. Turve koostuu siis kasvien alkuperäisistä, sekä humifikaatioprosessissa syntyneistä yhdisteistä. Humifikaatio on nopeinta kerroksessa, joka on veden pinnan yläpuolella ja jossa noin 80–95 % biomassasta poistuu mineralisaatiossa kaasuina ilmaan. Noin 5-20 % kasvillisuuden tuottamasta biomassasta varastoituu turpeeksi. Maatumisnopeus alenee huomattavasti syvemmälle mentäessä, koska hajottajaeliöstön tarvitseman hapen diffuusio tapahtuu hitaasti tiiviiseen ja veden kyllästämään maa-ainekseen. Hapettomissa oloissa toimiva mikrofloora pystyy huomattavasti hitaampaan hajotukseen kuin hapellisissa oloissa toimiva eliöstö. Turpeen koostumus ja maatumisaste säilyykin lähes muuttumattomana sen jälkeen kun kerros on joutunut pysyvästi vedenpinnan alapuolelle.

Maatumisasteet von Postin mukaan

Turpeen maatuneisuutta kuvataan von Postin kymmenluokituksella. Maatuneisuus määritellään puristamalla turvenäytettä kädessä ja tarkkailemalla turpeesta erkanevan nesteen väriä ja sameutta, sormien lomitse puristuvan amorfisen massan määrää, puristejäännöksen kimmoisuutta ja kasvinjäännösten tunnistettavuutta. Vaikka määritysmenetelmä on varsin subjektiivinen, antaa se riittävän tarkan kuvan turpeen hajoamisprosessin tilasta. H1 Täysin maatumaton. Turvetta kädessä puristettaessa lähtee sormien välistä väritöntä, kirkasta vettä. Kasvinosat täysin tunnettavissa, sitkeitä ja kimmoisia. H2 Melkein maatumaton. Puristettaessa lähtee melkein kirkasta, kellanruskeata vettä. Kasvinosat miltei muuttumattomia. H3 Hyvin heikosti maatunut. Puristettaessa lähtee selvästi sameaa vettä, muttei turveainetta. Puristeneste ei ole puuromaista. Jäännökset osittain tummuneita, mutta edelleen tunnettavissa. H4 Heikosti maatunut. Puristettaessa lähtee hyvin sameaa vettä. Osa jäännöksistä hajaantuu amorfiseksi massaksi, minkä vuoksi puriste on jo jonkin verran puuromaista. Käteen jäävä puristejäännös kimmoaa hieman takaisin. H5 Jonkin verran maatunut. Kasvirakenne on pääosiltaan tunnettavissa. Puristettaessa turve hajoaa osittain puuromaiseksi massaksi. Puristeneste on hyvin sameata, siinä on selvästi havaittavissa amorfista massaa. Puristejäte jää sormien avaamisen jälkeen entiselleen, ei kimmoa takaisin. H6 Kohtalaisesti maatunut. Kasvirakenne epäselvä. Puristettaessa menee n. 1/3 turveaineesta sormien välistä, jäännös vahvasti puuromaista. Jäännöksen kasvirakenne selvempi kuin puristamattoman turpeen. H7 Vahvanlaisesti maatunut. Kasvirakennetta voi erottaa vielä jonkin verran. Puristettaessa menee n. 1/2 turveaineesta sormien välistä. Jos vettä erottuu, se on vellimäistä ja hyvin tummaa. H8 Vahvasti maatunut. Kasvirakenne hyvin epäselvästi näkyvää. Pääosa on amorfista massaa. Puristettaessa n. 2/3 turveaineesta menee sormien välistä. Vellimäistä vettä voi erkaantua. Jäännöksen muodostavat juuret ym. hyvin säilyvät kasvinosat. H9 Melkein maatunut. Tuskin mitään kasvirakennetta voi erottaa. Puristettaessa melkein koko turvemäärä menee samankaltaisena puurona sormien välistä. H10 Täysin maatunut. Mitään kasvirakennetta ei voi erottaa. Puristettaessa menee koko turvemäärä sormien välitse eikä vapaata vettä erkane ollenkaan.

Puutarhassa

Turve sopii kasvien mullan sekaan sekoitettavaksi, sen lisäksi multaan on hyvä sekoittaa kevytsoraa tai perliittiä. Turpeen matala pH-arvo auttaa pitämään mullan happamana. Turve sitoo hyvin vettä ja ravinteita, joten ylikastelua on varottava. Turve on säkissään kuivaa ja tiivistä; säkistä turve nostetaan vesiastiaan, jossa se hitaasti pehmenee käyttökelpoiseksi.

Turve polttoaineena

Turvetta käytetään polttoaineena voimalaitoksissa ja kiinteistöjen lämmityskattiloissa. Turve nostetaan suosta koneellisesti ja siitä voidaan valmistaa turvepaloja tai puristeita, jotka kuivataan ja varastoidaan suoalueella ennen kuljetusta käyttökohteisiinsa.

Linkkejä

http://www.energia.fi Luokka:Geologia Luokka:Polttoaineet

Suomi

Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.

Historia

:Pääartikkeli: Suomen historia Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina. Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä. Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917. Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä. Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.

Hallinto ja politiikka

:Pääartikkeli: Suomen politiikka Suomen politiikka Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä. Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.

Valtion aluehallinto

:Pääartikkeli: Suomen läänit Suomen läänit Suomen läänit Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi. Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.

Paikallishallinto

: Pääartikkeli: Suomen kunnat Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen. Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.

Paikallinen aluehallinto

: Pääartikkeli: Suomen maakunnat Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein. Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä. Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.

Maantiede

:Pääartikkeli: Suomen maantiede

Metsät

Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.

Vesistöt

Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.

Maastonmuodot

Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.

Talous

Haltitunturi Pääartikkeli: Suomen talous Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi. Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.

Matkailu

Yhdysvallat Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.

Väestö

Pääartikkeli: Suomen väestö Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.

Etniset ryhmät

- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 % :Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä

Maahanmuutto ja maastamuutto

Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.

Väestön kielet

Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5 % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin. Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää: (lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])

Uskonnot

Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan. Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Terveys

Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.

Koulutus

Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua. Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.

Kulttuuri

Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi. Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia. savolaiset]]

Urheilu

Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo. 1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.

Kirjallisuus

jalkapalloilijoista :Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.

Musiikki

:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.

Taide

:Pääartikkeli: Suomen taide Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.

Juhlapäivät

Katso myös

- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito

Aiheesta muualla

- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]

Lähteet

- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus] Luokka:Suomi ms:Finland zh-min-nan:Suomi [[got:

Pohjois-Suomi

Pohjois-Suomi tarkoittaa Oulun ja Lapin läänien muodostamaa Suomen maantieteellistä osaa. Alueen suurimpia kaupunkeja ovat Oulu, Kemi, Rovaniemi, Raahe, Kajaani ja Tornio. Pohjois-Suomi on harvaan asuttua aluetta (väestötiheys jopa alle 1 asukas/km²), jota korostavat mm. pitkät välimatkat merkittävimpien kaupunkien ja taajamien välillä, sekä kaupunkien ja pääväylien ulkopuolella vähäiset joukkoliikennemahdollisuudet.

Alueen pääväylät

Maantiet

Koska rataverkko kattaa vain alueen eteläisen osan, alueen tärkeimmät kulkuväylät ovat maantiet:
- valtatie 4 (E75)
- valtatie 5 (E63)
- valtatie 20
- valtatie 21 (E8)
- valtatie 22 sekä
- kantatiet 79–83 ja 90–93

Rautatiet

Alueen tärkeimmät rautatieväylät ovat:
- Pohjanmaan rata (Seinäjoki–Kokkola–Oulu)
- Oulu–Kemi–Tornio
- Tornio–Kolari
- Kemi–Rovaniemi–Kemijärvi–Kelloselkä
- Oulu–Kontiomäki, Kontiomäki–Iisalmi Alueen muut rautatieväylät:
- Iisalmi–Ylivieska
- Tuomioja–Raahe
- Kontiomäki–Vartius
- Kontiomäki–Ämmänsaari
- Joensuu–Kontiomäki
- Tornio–Haaparanta
- Elijärven kaivosrata Junaliikenne Taivalkoskelle on lopetettu ja rataosan Pesiökylä–Taivalkoski kunnossapito on lopetettu 2004. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että rataosa tullaan pian liikennekelvottomana lakkauttamaan kokonaan.

Torronsuon kansallispuisto

Torronsuon kansallispuisto on Tammelan kunnassa sijaitseva, pinta-alaltaan 2550 hehtaarin (25,5 km²) kokoinen kansallispuisto. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1990. Sitä ennenkin lähes luonnontilainen suo oli määritelty suojelualueeksi. Maastoltaan Torronsuo on tyypillistä keidas- eli kohosuota, eli paksuturpeista ja sen keskiosa on selvästi reunoja korkeammalla. Torronsuon turvekerros on paksuimpia mitatuista soista Suomessa, paikoitellen jopa 12 metriä. Lintu- ja hyönteislajistoltaan Torronsuo on arvokas. Suon alueella pesii satakunta lintulajia. Osa linnuista ja lentävistä hyönteisistä ovat lajeja jotka tyypillisesti viihtyvät pohjoisemmilla alueilla, eikä niitä juuri tavata muualla eteläisessä Suomessa. Kansallispuiston parkkipaikka on Kiljamon saarekkeessa, mt. 282 varrella (Forssa-Somero-tie). Läheisyydessä on Metsähallituksen rakentama 17 m. korkea luontotorni, josta on hyvät näkymät yli koko suon. Saareketta kiertää n. kilometrin mittainen pitkospuureitti ja lenkiltä haarautuu parisen kilometriä pitkät pitkospuureitit suon ylitse. Toinen luontotorni sijaitsee suon etelälaidalla, Idänpäänkalliolla. Tämä torni on rakennettu pitkälti talkoovoimin, ja sitä huoltaa Torron kylätoimikunta. Luokka:Suomen kansallispuistot Luokka:Tammela

Harju

:Sanalla harju on myös muita merkityksiä. ---- Jääkauden lopulla yli 10000 vuotta sitten syntyneet soraharjut ovat Suomelle tunnusomaisia maastonmuotoja. Harjut ovat saaneet alkunsa jääkentän reunan siirtymisen pysähdyttyä vuosisadoiksi tai -tuhansiksi, ja virtaavan sulamisveden kerättyä reunalle hiekkaa ja soraa. Soraharjuilla on usein suppia eli jään sulamisvaiheessa syntyneitä suuria kuoppia. Suurin yhtenäinen soraharjujono Suomessa ulottuu Etelä-Pohjanmaalta Lahden seudulle. Koillispäässä harjumuodostelmaa on Etelä-Pohjanmaalla Pohjankangas, sen jälkeen Hämeenkangas ja maailman korkein soraharju Pyynikin harjuPyynikin harju jatkuu länteen päin Tahmelana tunnettuna kallioisena harjuna ja itään päin harju nousee kaupunkiasutuksen jälkeen Kalevankankaaksi jossa on tamperelaisia haudattu jo lähes 200 vuotta. Tampereella. Kangasalla harjumuodostelma jatkuu Kirkkoharjuna ja Keisarinharjuna. Harjujono päättyy Lahden Salpausselkään. Soraharjut ovat luonnon kauniita maisemallisesti. Petäjät ovat vallanneet suurimman osan harjujen rinteitä ja keväisin varsinkin Etelä- ja Keski-Suomessa sinivuokot koristavat sinisilla ja sinipunaisilla kukillaan etelän puoleiset rinteet. Pyynikillä kasvaa vielä jonkin verran vanhoja petäjiä joiden juuret ovat osittain ilmassa, sillä hiekkainen maa vierii vuosien varrella alaspäin kohti Pyhäjärveä. Kasvillisuutta soraharjuilla on petäjien lisäksi myös katajia, jotka ovat suojeltuja. Katajanmarjoja voi kuitenkin poimia, kun muistaa, ettei oksia saa taittaa, eikä katajaa irrottaa maasta. Taikinamarjoja kasvaa myös näillä harjuilla. Kanervikon keskeltä voi löytää kantarellejä ja syksyisin muutamia muitakin syötäviä sieniä. Puolukat viihtyvät myös etelä rinteillä. Pyynikillä kasvaa myös vaahteroita jotka antavat syksyisin erittäin kauniin värin harjulle. Pyynikin rinteillä on laudoista rakennettuja rappusia, joita pitkin on hyvä kokeilla vaikka kuntoaan juoksemalla ne Pyhäjärven rannasta Pyynikin huipulle ja lepuuttaa siellä maitohapoilla olevia jalkojaan. Ihailla upeaa näköalaa Pyhäjärvelle joissa silmä lepää olipa kesä tai talvi. Pyynikin näkötorni on vanha, mutta vielä käytössä. Sen maantasolla olevassa kahvilassa voi nauttia kotitekoisia munkkirinkeleitä ja juuri jauhetusta kahvista keitettyä kahvia. Soraharjuja on käytetty paljon soranottoon, mutta nykyään harjumaisemia on alettu suojella. Monet soraharjut ovat hyvin radon-pitoisia. Radon on radioaktiivinen kaasu, joka helposti tunkeutuu suojaamattomiin asuntoihin. Asunnot on rakennettava siten, että niiden pohjan alle jää riittävän paljon vapaata tilaa ja siten ilmanvaihto poistaa Radonkaasun niin ettei se pääse asuinhuoneisiin. Talon pohja on rakennettava niin tiiviiksi, ettei kaasu pääse sen läpi. Miksikö kaasua ei saa päästä asuntoihin. Tutkimuksissa on todettu, että radon kaasu lisää ( keuhko ) syöpä riskiä huomattavasti. Talvi ja kesä vaikuttivat eri lailla sulamisvesien virtauksiin ja sen seuraksena harjujen maa-aines koostuu erilaisista hiekka- ja sorakerrostumista. Pohjimmaiseksi kasautui isoja pyöristyneitä kiviä ja päällimäiseksi hiekkaa. Luokka:Maantiede

Pohjavesi

Pohjavesi on maanpinnan alapuolisista vesistä maaveden alapuolella sijaitsevaa vettä. Sitä muodostuu huonosti vettä läpäisevien maakerrosten päälle. Pohjavesikerroksen raja on siinä kohdassa, josta alaspäin maaperä on vedellä kyllästettyä. Kaikki maanpinnan alainen vesi ei siis ole pohjavettä. Ihminen käyttää pohjavettä juoma- ja talousvetenä kaivojen kautta. Paikkaa, jossa pohjavesi tulee maanpinnan yläpuolelle, kutsutaan lähteeksi. Pohjavedet muodostavat suurimman makean veden varaston maapallolla. Pohjaveden kelpoisuus juomavedeksi johtuu siitä, että se on maakerrosten läpi suotautuessaan puhdistunut epäpuhtauksista kuten haitallisista bakteereista. Samalla veteen liukenee useita hyödyllisiä suoloja. Ihmiselle käyttökelpoisinta on hiekka- ja sorapitoisesta maaperästä tai peruskallion halkeamista löytyvä, paljon vapaasti liikkuvaa vettä sisältävä pohjavesi. Pohjavesivarasto eli akviferi saa vetensä sateena, joista, järvistä tai toisista pohjavesivarastoista. Lopulta vesi purkautuu mereen, järviin tai toisiin pohjavesivarastoihin. Varasto voi myös tyhjentyä, jos ihmiset käyttävät sitä liikaa. Pohjavesivarasto voi olla kolmenlainen sen mukaan, mikä sen pintaa rajoittaa:
- Rajoittamaton akviferi: yläpinnan muodostaa vapaa pohjaveden pinta.
- Rajoitettu akviferi eli salpavesi: yläpinta rajoittuu huonosti vettä läpäisevään kerrokseen. Tällaisen varaston vesi on peräisin muualta kuin itse varaston päälle sataneesta vedestä.
- Orsivesi: varsinaisen pohjaveden yläpuolelle on vettä läpäisemättömän kerroksen päälle muodostunut uusi pohjavesivarasto. Luokka:Hydrologia ko:지하수 ja:地下水

Puu

Puu on puuvartinen kasvi. Sen tärkeimmät osat ovat juuret, runko, oksat ja lehdet. Maanalaisten juurien avulla puu saa vettä ja ravinteita. Puun runkoa ja rungosta kasvavia oksia peittää kuori, joka suojaa puuta. Puun lehdet ovat yleensä vihreitä, mutta niiden väri, koko ja muoto voivat vaihdella. Lehtien viherhiukkasissa tapahtuu yhteyttämisreaktio, jossa vedestä ja hiilidioksidista syntyy auringosta saatavan energian avulla happea ja glukoosisokeria puun ravinnoksi. Kun puu kaatuu - tai kaadetaan - niin, että se jää nojaamaan toiseen, vielä pystyssä olevaan puuhun, ilmiötä kutsutaan konkeloksi, tai konkeloon jäämiseksi. Pystyyn kuivunut puu on kelo. Juuri istutettu puu on taimi, hieman kasvanutta voidaan sanoa vesaksi. Kun etenkin tiheään istutetut puut ovat kasvaneet riittävästi, suoritetaan harvennushakkuu, jotta puut saavat tuuheutta. Tätä ennen puut ovat kasvaneet vain pituutta kilpaillessaan valosta. Kaadetusta puusta jää kanto. Sahan ja kirveen lisäksi puun voi kaataa metsätyökoneella, se voi kaatua tai mennä poikki myös salamaniskusta, tai tuulenpuuskasta, mikäli itse puu tai sen juuret ovat lahot. Ennalta arvaamaton trombi voi kaataa terveenkin puun. Kannosta voidaan laskea vuosirenkaat, joista nähdään puun ikä. Vuosirenkaista näkee myös minä vuosina on ollut hyvä vuosi, eli puu on kasvanut hyvin myös paksuutta. Lehtensä varistavilla puilla syksyn tullessa lehtivihreä vetäytyy puun runkoon, jonka jälkeen lehdet vaihtavat väriään keltaisen ja mahdollisesti punaisen sävyihin ennen kuin putoavat puusta. Ilmiötä sanotaan ruskaksi. Ruskaan vaikuttavat kuluneen kesän kuivuus tai sateisuus, ilmojen jäähtymisen nopeus, ja mahdolliset yöpakkaset. Ikivihreillä puilla lehtien tilalla ovat neulaset, jotka pysyvät talven – viileämmän kauden – yli puissa, mikäli kuivuus ei muuta niitä ruskeiksi, jolloin ne putoavat maahan. Osalla puista on hyvin voimakas siitepöly, joka allergisoi kuivina ja lämpiminä alkukesinä. Tällaisia ovat esimerkiksi koivu ja leppä. siitepöly

Suomalaisia puita

- lehtensä talveksi varistavat puut
- haapa
- koivu
- leppä
- paju
- pihlaja
- saarni
- tammi
- vaahtera
- ikivihreät puut
- kataja
- kuusi
- mänty

Puusta on moneksi

Elävä puu antaa näkösuojaa. Puu suojaa liialta auringon paahteelta ja tuulelta. Metsän eläimet tekevät puuhun pesänsä. Vahvarunkoista puuta – jossa oksat ovat sopivan harvassa – voidaan käyttää kiipeilypuuna, tai oksistoon voi rakentaa majan. Kukkiva ja sirorakenteinen puu on pihan kaunistus. Puusta voidaan juoksuttaa keväisin mahlaa, esimerkiksi vaahterasta saadaan vaahterasiirappia, ja koivusta ksylitolia, koivusokeria. Kaadettuna puusta saadaan puupolttoainetta, hyvä polttoarvo on vuoden päivät kuivahtaneella puulla joka on pinottu ilmavasti liiteriin. Puusta voidaan rakentaa kaikenlaisia hyötytarvikkeita, esimerkiksi linnunpönttö, leikkuulauta tai piha-aita. Puuta jalostavat tai jalostettua puuhta hyödyntävät sahat, höyläämöt, selluloosa- ja paperitehtaat. Puuta käytetään rakentamiseen joko sahattuna tai vaikkapa betonivalujen muoteiksi.

Katso myös

- Bonsai Luokka:Puut Luokka:Raaka-aineet ms:Pokok ja:木 simple:Tree th:ต้นไม้

Savi

Savi on maalaji, jonka pääaineksena on ns. saves eli hyvin hienojakoinen mineraalihiukkasmassa, jonka raesuuruus on alle 0,002 mm. Suuri osa tästä on kolloiditilassa, jossa raesuuruus lasketaan millimetrin miljoonasosissa. Juuri nämä hienorakeiset ainekset antavat savelle ominaisia fysikaalisia ominaisuuksia. Savi imee itseensä liuenneita aineita ja kaasuja (toisia enemmän, toisia vähemmän), lisäksi mm. alkalisuoloja, joista kaliumsuolat ovat kasvien ravinnesuoloina tärkeät. Saven kemialliselle koostumukselle on ominaista alumiinioksidin suuri määrä, kun taas piioksidia siinä on hiesuun ja hiekkaan verraten vähän. Savea on Pohjoismaissa syntyynsä nähden kahdenlaatuista: kerrallista ja jääkauden jälkeistä. Kerrallista savea, joka on syntynyt jääkautisten jäätikköjokien tuomasta lietteestä, on tyypillisimpänä Euroopassa Suomessa ja Ruotsissa. Sen karkeampi kerros ori muodostunut kesällä, hienompi talvella, joten joka vuosikertaan kuuluu yksi karkea ja yksi hieno kerros. Näiden kerrosten avulla on selvitettävissä mm. koko muinaisen jäätikön reunan perääntyminen. Jääkauden jälkeinen harmaa savi on syntynyt jokien meren ja järvien rannoille tuomasta lietteestä (ancylus- ja litorinasavi). Luokka:Geologia Luokka:Keramiikkataide ms:Tanah liat ja:粘土

Sade

:Sade voi tarkoittaa myös kirjailijaa Markiisi de Sade tai soullaulajaa Sade. Sade on pilvistä putoavaa vettä eri olomuodoissaan. Siihen liittyvä hydrologinen suure on sadanta. Sateen syntyyn liittyy aina ilman viilenemistä, sillä ilman vedenpidätyskyky riippuu lämpötilasta. Jos lämmin, kostea ilma alkaa nousta ja siten jäähtyä, se saavuttaa kastepisteen ja osa vesihöyrystä alkaa tiivistyä vedeksi. Tietyissä oloissa vesihöyry voi myös suoraan härmistyä jääkiteiksi. Pisaroiden tai kiteiden synty edellyttää lisäksi sopivia tiivistymisytimiä, kuten pieniä pölyhiukkasia tai muita epäpuhtauksia. Pisarat kasvavat suuremmiksi. Lopulta ne ovat niin suuria verrattuna ilmanvastukseen, että painovoima kumoaa ilman nousevasta liikkeestä aiheutuvan nostovoiman ja vesipisarat tai lumihiutaleet putoavat. Yleensä ilman jäähtyminen aiheutuu sen kohoamisesta. Ilman kohoamisen syyt voivat kuitenkin olla erilaisia, ja näin voidaan erottaa eri sadelajeja:
- Konvektiivinen sade syntyy, kun ilma alkaa kohota konvektiossa, yleensä auringon lämmityksen seurauksena. Lämmennyt ilma laajenee ja alkaa nousta. Suomessa konvektiivisia sateita syntyy lähinnä kesällä päiväsaikaan, ja niihin liittyy joskus ukkosta. Konvektiiviset sateet ovat pienialaisia, kuuroluonteisia ja hetkellinen sateen intensiteetti voi olla kova.
- Orografisessa sateessa ilmavirtaus kohtaa esteen, esimerkiksi vuoren, joka pakottaa sen nousemaan ylöspäin. Yleensä näin syntyvät pilvet satavat alas jo ilmavirtauksen tulosuunnan puoleisella rinteellä.
- Rintamasade syntyy, kun kahden erilämpöisen ilmamassan kohdatessa kylmempi painuu lämpimämmän alle ja pakottaa näin lämpimämmän ilman kohoamaan. Tämä sadetyyppi on Suomessa kaikkein yleisin. Suomessa kaikki merkittävä sade (paitsi tihku) syntyy jäätyneessä olomuodossa. Sadepilven yläosassa, jossa lämpötila on −12...−40 °C, on pieniä jääkiteitä ja alijäähtyneitä vesipisaroita. Clausiuksen–Clapeironin yhtälön mukaisesti kyllästystila jääpinnan suhteen saavutetaan lämpimämmässä kuin nestepinnan suhteen. Niinpä näissä lämpötiloissa sadepilven sisällä yleensä vallitsee olosuhteet, joissa vesipisaroista haihtuu vesihöyryä joka härmistyy jääkiteiden pintaan. Niistä kasvaa lumihiutaleita. Pisarat voivat myös tarrautua kiinteän kiteen pintaan kuten kieli pakkasella rautakaiteeseen. Kun hiutaleet kasvavat niin isoiksi ettei pilven muodostanut nousuliike enää kannattele niitä, ne putoavat alempiin ilmakerroksiin, missä on tyypillisesti lämpimämpää ja kosteampaa. Matkan varrella hiutaleet kasvavat edelleen. Jos ne putoavat tarpeeksi kauan ilmassa jonka lämpötila on nollan yläpuolella, ne sulavat osittain rännäksi tai kokonaan vesisateeksi. Jos sulaneet pisarat joutuvat uudestaan ilmakerrokseen, jonka lämpötila on pakkasen puolella, ne saattavat pysyä edelleen nestemäisinä ja muuttua alijäähtyneeksi vedeksi. Näin voi käydä inversiotilanteissa. Jos kylmä ilmakerros on tarpeeksi paksu, pisarat jäätyvät lopulta kokkareisiksi jäärakeiksi. Tihkua sataa paksusta sumupilvestä, ja sen syntyprosessi voi tapahtua kokonaan nestemäisessä muodossa. Tihkupisarat ovat oleellisesti pienempiä kuin "oikeat" sadepisarat: tihkupisaroiden halkaisija on 0,1 mm ja sadepisaroiden 0,5–2 mm. Ne eivät tee renkaita lätäkön pintaan, mutta huonontavat näkyvyyttä, tuntuvat kasvoilla kosteutena ja sumentavat silmälasit nopeasti. Tihkua vastaava prosessi kylmemmässä säässä tuottaa mannaryyniä muistuttavia lumijyväsiä. Rakeita syntyy kuuropilven voimakkaissa pystyliikkeissä. Ne kiertävät usein monta kierrosta pilven lämpimän alaosan ja kylmän yläosan välillä keräten pintaansa huurretta, joka sulaa ja jäätyy taas uudelleen. Sahaamalla suuren rakeen halki voi nähdä kerroksia jotka kertovat rakeen kasvutavasta. Sadekuuro on usein rankka, ohimenevä sade, joka sataa suurin pisaroin. Se tulee yleensä kuuro- tai ukkospilvestä (Cumulonimbus). Suomessa sataa keskimäärin joka kolmas päivä, eniten keväisin ja syksyisin.

Sateen enteitä

Huonoa säätä enteilevä taivas on sävyltään kesällä monesti likaisenharmaa. Sateen edellä ilmestyy taivaalle tummia pilviä tai tumma pilvipeite paksunee. Aina ne eivät enteile sadetta. Toinen merkki alkavasta sateesta on korkeista pilvistä koostuvan pilvirintaman lähestyminen. Juuri ennen sadetta linnut lentävät matalalla, taivas on suureksi osaksi tummanharmeitten pilvien peitossa ja pilvenriekaleita nähdään. Kaukainen sade voi himmentää sumumaisena tai juovaisena takana olevaa taivasta.

Katso myös

- Pilvilajit
- Sademäärä Luokka:Sää ms:Hujan ko:비 ja:雨 simple:Rain th:ฝน

Sadanta

Sadanta eli sademäärä mittaa alueelle tietyssä ajassa sateena pudonnutta vettä. Tyypillisesti mitataan 6, 12 tai 24 tunnin sademäärää. Sademäärän mittaustarkkuuteen vaikuttavat oleellisesti seuraavat systemaattiset virhelähteet:
- Tuulen aiheuttama virhe: vesipisarat ja etenkin lumihiukkaset voivat tuulisella säällä pudota mittarin ohi. Hyvillä sääasemilla sademittari on sijoitettu tuulettomaan paikkaan ja sen ympärillä on tuulisuojus, joka estää tuulta pöllyttämästä ja kinostamasta lunta mittarin ympärillä. Tuuli aiheuttaa sademääriin noin 5%:n virheitä, talvella jopa 50-75%.
- Haihtumishäviö: osa vedestä ehtii haihtua ennen kuin mittari tyhjennetään. Haihtumishäviöksi on arvioitu kesällä noin yksi millimetri kuukaudessa.
- Kostumishäviö: sademittarin kuivaan pintaan jäävä vesi, joka ei tule mitatuksi.
- Interseptio: osa sateesta, ns. interseptio ei koskaan pääse maahan asti, koska se jää puiden lehdille tai muun kasvillisuuden pinnalle. Sademittaria ei aseteta keskelle metsää. Sademäärä mitataan aina sulatettuina millimetreinä. Käytännössä mitataan astiaan kertyneen sateen tilavuus (tai massa) ja jaetaan se astian suuaukon pinta-alalla jolloin saadaan vesipatsaan korkeus. Yksi milli sadetta on litra neliömetrille. Jos sade on tullut lumena, se sulatetaan tai punnitaan. Lumen vesiarvon mittaus on tärkeää esimerkiksi kevättulvia ennustettaessa. Maan sadannan epätasainen jakautuminen johtuu mm. pinnanmuodoista, mannerten ja merten sijainnista ja ilmavirtauksista. Suuria sademääriä saadaan varsinkin pasaati- ja monsuunituulten alueilla sekä keskileveysasteilla. Korkeimmilla leveysasteilla sademäärät ovat erittäin pieniä, sillä kylmä ilma varastoi huonosti vettä. Etelämantereella sademäärät ovat jopa Saharan autiomaata vähäisempiä. Sadantaa voidaan mitata erilaisten sademittarien tai säätutkan avulla. Suomen sademäärän mittausverkossa on noin 800 sademittaria, joita ylläpitää Ilmatieteen laitos. Pistemäisistä havainnoista voidaan laskea alueellinen keskiarvo useilla menetelmillä. Jos verkosto on tasaisesti jakautunut, keskiarvo voidaan laskea normaalin keskiarvon tapaan. Jos sademittarit sen sijaan ovat epäsäännöllisten välimatkojen päässä toisistaan, voidaan soveltaa ns. Thiessenin monikulmiomenetelmää: sademittareiden lukemaa painotetaan pinta-aloilla, jotka saadaan piirtämällä vierekkäisten asemien yhdysjanojen keskinormaalit. Toinen tapa on piirtää sadannan samanarvonkäyrät eli isohyeetit ja painottaa mittareiden lukemia isohyeettien väliin jäävillä pinta-aloilla. Luokka:Sää simple:Precipitation

Metsä

Metsä on elinympäristö, biotooppi, joka koostuu pitkistä yleensä puurunkoisista kasveista, joiden latvuskerros muodostaa melko yhtenäisen peitteen ja joiden seassa esiintyy lyhyempiä kasveja muodostaen alempia kerroksia. Metsiä on kaikissa ilmastovyöhykkeissä. Napa-alueilla ja vuoristossa metsien levinneisyys päättyy puurajalla. Trooppiset sademetsät kasvavat päiväntasaajan molemmin puolin muun muassa Kaakkois-Aasiassa, Afrikassa, Keski- ja Etelä-Amerikassa. Sademetsissä on paljon puulaleja, ja ne ovat tiheitä. Sademetsien puut eivät tiputa lehtiään minään vuodenaikana. Monsuunimetsiä kasvaa trooppisilla seuduilla, pääasiassa Etu- ja Taka-Intiassa, missä vuorottelevat kuiva ja sadekausi. Kuiva-ajaksi puut ravistavat usein lehtensä. Savannimetsät kasvavat tropiikissa arojen ja sademetsien välissä. Savannin puut ovat matalia, usein piikikkäkitä ja pienilehtisiä. Puut kasvavat harvassa, ja maa on heinikon peitossa. Kuivemmilla alueilla, suoraan aavikkoon rajoittuen kasvaa piikkimetsiä, joiden puut ovat pieiniä ja piikikkäitä, usein rakenteeltaan erikoisia, esimerkiksi kaktus ja Akaasia. Lämpimällä vyöhykkeellä talvisadealueilla, pääasiassa Australiassa, Kaliforniassa, Kapmaassa ja Välimeren maissa kasvaa nahkealehtisiä, ainavihreitä lehtimetsiä, joiden puut ovat useimmiten pieniä ja sopeutuneita kuivaan ympäristöön. Tällaisia puita ovat esimerkiksi tammi, myrtti, öljypuu ja laakeri. Lisäksi havupuita ovat muun muassa sypressi ja pinja. Lämpimän vyöhykkeen seuduilla, joille on kuitenkin ominaista talvi ja lämmin sateinen kesä, pääasiassa Keski-Eurooppa, Japani, Yhdysvaltain itäinen osa, laajoja alueita Kiinassa, kasvaa kesävihreitä lehtimetsiä eli lehtometsiä, joille tyypillisiä puita ovat tammi, vaahtera, pyökki, jalava ja saarni. Lisäksi erityisesti Pohjois-Amerikassa ja Japanissa tavataan myös havupuita. Maan pintakerros on tavallisesti kuohkeata multaa, ja pintakasvillisuuden muodostavat erilaiset ohutlehtiset ruohot. Kangasmetsät muodostavat leveän mvöhykkeen poikki Kanadan, Pohjois-Aasian ja Pohjois-Euroopan. Puuston muodostavat havupuut, kuten kuusi, mänty ja lehtikuusi, sekä jotkin lehtipuut kuten koivu ja haapa. Aluskasvillisuus koostuu pääasiassa sammalista ja jäkälistä. Vuoristossa ja pohjoisrajalla kangasmetsät muuttuvat huonompikasvuisiksi ja lopulta puuttomaksi tundra- tai alppikasvillisuudeksi. Metsien määrä on vähentynyt ihmisen toiminnan tuloksena erityisesti trooppisella vyöhykkeellä.

Katso myös

- erämaa
- taiga
- sademetsä
- metsätalous
- metsäntutkimus
- metsäteollisuus Luokka:Biologia ja:森林 simple:Forest

Maannousu

Maannousu eli maankohoaminen tarkoittaa maan hyvin hidasta kohoamista. Tämä johtuu Suomessa viimeisestä jääkaudesta, jolloin jäätikkö painoi maankuoren lommolleen. Jäätikön aiheuttama maankuoren lommolleen painuminen on havaittavissa nykyään Etelämantereen ja Grönlannin jäätiköistä. Kun jäätikkö on sulanut, lommo pyrkii hitaasti oikenemaan. Kun maa kohoaa vesistön rannan lähellä, kuivaa maata ilmestyy, saaret kasvavat ja merestä ilmestyy uusia saaria. Suomessa maan kohoaminen näkyy selvimmin mm. Vaasan seuduilla Merenkurkun rannoilla. Postglasiaalinen maannousu on suurimmillaan Oulun-Kemin alueella, n. 9 mm vuodessa merenpintaan nähden. Etelä-Suomessa maannousun suuruus on 3-5 mm vuodessa. Maannousun seurauksena Suomi suurenee vuodessa n. seitsemän neliökilometrin verran. Monet nykyiset niemet ja rantaa lähellä olevat mäet ovat entisiä saaria. Tämä on syynä siihen, että suomalaisessa paikannimistössä monia niemiä ja mäkiä kutsutaan edelleen saariksi. Maannousualue ei rajoitu Suomeen vain ulottuu koko Fennoskandian yli. Pohjois-Kanadassa on vastaava, mutta paljon laajempi ”Laurentiidinen” maannousualue, kuten Länsi-Siperiassakin. Fennoskandian maannousualue on kuitenkin ainoa, joka on tiheän asutuksen keskellä ja siksi parhaiten tutkittu.

Tutkimuksen historia

Ensimmäinen maannousun tutkija lienee ruotsalainen tähtitieteilijä Anders Celsius, joka vuonna 1731 hakkasi tämän vuosiluku Gävlen edellä olevaan ”norppakiveen” merenpinnan seurantaa varten. Hän arvioi maannousun suuruudeksi 1 m/vuosisata. Kun jääkausien todellisuus tuli geologian kehityksen tieteenä yleiseen tietoisuuteen, alettiin ymmärtää, että maannousun syy on isostaattisen tasapainon palautuminen Fennoskandian mannerjäätikön sulamisen jälkeen n. 11 000 vuotta sitten viimeisen jääkauden lopulla.

Nykytutkimus

Maannousun seuranta tapahtuu seuraavilla menetelmillä: # Mareografit eli vesiasteikot Suomen rannikolla. Merentutkimuslaitos operoi niitä 13 kpl. # Valtakunnallinen tarkkavaaitus. Suomessa http://www.fgi.fi Geodeettinen laitos sai kolmas tarkkavaaitus valmiiksi v. 2004. # GPS-mittaus. Suomen 12 pysyvän GPS-aseman avulla saadaan määritetyksi maannousua geosentrisesti eli Maan massakeskipisteen eikä keskimerenpinnan suhteen. Ero on ns. geoidin vuotuinen nousu, arvioituna 0.4 mm /v. # Painovoiman seurannalla Maan pinnalla. Mittaamalla tarkasti painovoiman eroja maannousualueen yli voidaan vuosien myötä havaita painovoiman hidas väheneminen, kun maannousualueen keskiosa nousee pois Maan keskipisteestä. Ks. http://www.fgi.fi/osastot/geodesia/projektit/mn_pv/default.htm Yhteispohjoismaiset maannousupainovoimalinjat. # Painovoimakentän muuttumisen seurannalla avaruudesta käsin. Jo kauan on tiedetty, että maapallon dynaaminen litistyskerroin

J_2

muuttuu hitaasti aikaa myöten ensisijaisesti Kanadan maannousun seurauksena. Uusi GRACE-satelliittimissio lupaa antaa pajon yksityiskohtaisempia tietoja maannousun vaikutuksista Maan painovoimakenttään. Geodeettisen GPS-menetelmän avulla voidaan seurata postglasiaalista maannousua jopa kolmessa ulottuvuudessa: se sisältää myös (pienen) vaakakomponentin. Puhutaan mieluummin postglasiaalisesta muodonpalautusilmiöstä (postglacial rebound). Painovoimamittaukset ovat riippumaton tapa tutkia nousun tarkkaa mekanismia, etenkin miten massa virtaa takaisin Fennoskandian maankuoren alle. Maannousututkimuksen avulla voidaan myös selvittää Maan vaipan ns. viskositeetti, eli kuinka tehokkaasti vaipan kalliomassat vastustavat [plastinen deformaatio|plastista deformaatiota] eri syvyyksillä.

Aiheesta muualla

- [http://www.csc.fi/arctinet/kivikaus/m1/1_3_3.htm Maankohoaminen]
- [http://www.fimr.fi/fi/itamerikanta/sanasto/maankohoaminen.html Maankohoaminen]
- [http://www.edu.lahti.fi/projektit/jaakausi//maankoho.html Maankohoaminen]
- [http://www.agu.org/pubs/crossref/2004/2003JB002619.shtml BIFROST] Luokka:Geodesia

Neva (suotyyppi)

Neva on suotyyppi joka on märkä ja josta puut ja pensaat puuttuvat vetisyyden vuoksi. Veden korkeuden vaihtelut voivat olla verrattain suuret. Saroja on paljon mutta varpuja vähän. Pohjakerroksen muodostaa rahkasammal. Luokka:Maantiede

Varpu

Varpu on puuvartinen, tyvestä haarova, korkeintaan puoli metriä korkea kasvi. Tätä suurempi monihaarainen puuvartisen kasvi on pensas. Varvut eivät muodosta taksonomisesti yhtenäistä ryhmää, vaan luokittelu perustuu niiden kasvutapaan. Luokka:Kasvitiede

Mänty

Metsämänty eli mänty (Pinus sylvestris) on mäntyjen sukuun ja mäntykasvien heimoon kuuluva puu. Sen levinneisyysalue ulottuu Espanjasta Pohjoismaihin ja itäiseen Siperiaan. Se on ollut aiemmin tavallinen myös Brittein saarilla, mutta liikahakkuiden takia jäljellä on enää hajanaisia alkuperäisesiintymiä Skotlannissa. Suomessa mänty muodostaa ainakin puolet maan puustosta, ja se kasvaa kaikkialla maassa korkeimpia tuntureita ja uloimpia saaristoluotoja lukuun ottamatta. Metsämännystä on olemassa kolme virallisesti hyväksyttyä muunnosta: var. mongolica Mongoliassa sekä läheisillä Etelä-Siperian ja Kiinan alueilla, var. hamata Balkanilla, Pohjois-Turkissa ja Kaukasuksella sekä tavallisin muunnos var. sylvestris muualla männyn levinneisyysalueella. Mänty kasvaa 30–35 metriä korkeaksi, harvoin 40-metriseksi. Karuilla seuduilla se jää usein huomattavasti matalammaksi. Se saattaa elää yli 800-vuotiaaksi. Männyn kävyt ovat kartiomaisia, lyhyitä ja melko pieniä.

Aiheesta muualla

- [http://honeybee.helsinki.fi/mmeko/ARBORETUM/manty/manty.htm Arboretumin sivu metsämännystä] Luokka:Männyt

Räme

Räme on suotyyppi jossa kasvaa valtapuuna mäntyjä ja kenttäkerroksessa varpuja. Suomen soista noin puolet on rämeitä. Rämeet ovat kuivahkoja ja vähäravinteisia soita. Puustona on harvakseltaan kasvavia kitukasvuisia mäntyjä. Kenttäkerroksen kasveja ovat suopursu, variksenmarja, kanerva, vaivaiskoivu, karpalo ja juolukka. Muita tyypillisiä kasveja ovat rahkasammalet, kihokki ja tupasvilla. Luokka:Maantiede

Korpi

Korpi on suotyyppi, joka kasvistoltaan muistuttaa tuoretta kangasmetsää tai lehtoa. Korvet ovat ravinteikkaita soita, joissa on ohut turvekerros ja hapekas kasvualusta. Puustossa on valtalajeina kuusi ja hieskoivu. Kenttä- ja pohjakerroksessa tyypillisiä lajeja ovat rahkasammalet, karhunsammal, metsäkorte, suomuurain ja pallosara. Luokka:Maantiede

Kalkki

Kalkki eli kalsiumoksidi, CaO. Saadaan kalkkikivestä polttamalla. Kalkkia käytetään sementtiin ja laastiin, sekä maan kalkitsemiseen.

Merkittävimmät esiintymisalueet

- Yhdistynyt kuningaskunta
- Yhdysvallat Luokka: Luonnonvarat ja:酸化カルシウム

Letto

Letto on suotyyppi joka on puuton, paksuturpeinen ja vetinen. Letot ovat runsasravinteisia ja niillä esiintyy rehevää kasvillisuutta. Valtalajina pohjakerroksessa on ruskosammalet.

Korpi

Category:Field theory

Field theory is a branch of mathematics which studies the properties of fields. :Read the main article about Field theory... Category:Ring theory

nadwaga diety katpar online casinos suplementy

:: RELATED NEWS ::

Blackburn Isis
Blackburn Iris was a 1926 British biplane flying boat.

Specifications (Iris)

General characteristics

- Crew: 5
- Length: 20.5 m (67 ft 4 in)
- Wingspan: 29.6 m (97 ft 0 in)
- Height: 7.7 m (25 ft 5 in)
- Maximum gross takeoff weight: 13,405 kg (29,490 lb)
- Powerplant: 3x star in the constellation Ara. Zeta Arae is an orange K-type giant with an apparent magnitude of +3.12. It is approximately 574 light years from Earth. Finnish alternative rock band HIM. It is track number 2 off their 2005 album Dark Light, also being released as a single that year. Its music video was filmed in Los Angeles. The song reached #1 in Finland on the ch

Cuckoo Trail

Cuckoo Trail

The Cuckoo Trail is an 11 mile footpath and cycleway which runs from Polegate to Heathfield in East Sussex. It also passes through the towns of Hailsham, Hellingly and Horam.

History

Originally opened in 1880 the Cuckoo Trail (then Cuckoo Line) was a railway line that ran from

VW Bug
The VW Type 1, which was called the Beetle or Bug or Käfer (in German), is a small family car, the best known car of Volkswagen, one of the best known cars from Germany, and one of the most recognisable and distinctive cars in the world. Thanks to its distinctive shape and sound, and its reliability, it now enjoys a "cult" status. The Beetle was in production from 1938 until 2003, interrupted only by the

Arthur Diehl
Arthur Vidal Diehl (1870 - January 12,1929), was a prominent British and American impressionist landscape artist. Diehl was born in the UK, but for most of his career, he lived in Provincetown, Massach

Wikipedia:Articles for deletion/Michael G. Turnbull

:The following discussion is an archived debate of the proposed deletion of the article below. Please do not modify it. Subsequent comments should be made on the appropriate discussion page (such as the article's talk page or on a Votes for Undeletion nomination). No further edits should be made to this page.