:: wikimiki.org ::
| Taloudellinen Liberalismi |
Taloudellinen liberalismiTaloudellinen liberalismi on kansantaloustieteellinen ajattelutapa, joka syntyi antiteesiksi merkantilismille. Sen synonyymiksi voitaisiin sanoa Manchester-liberalismia, ja laissez-fairismi liittyy tiukasti sen kehitykseen.
Skotlantilaisen Adam Smithin teos "Kansojen varallisuus" (1776) sisälsi näkemyksen kansantaloudesta: valtio ei saa puuttua talouselämään. Tästä Smith käytti termiä "yövartijahallitus". Hänen mukaansa "näkymätön käsi" eli kysynnän ja tarjonnan laki ohjaa hinnat ja palkat sopivaan suhteeseen toisiinsa nähden. Smith antoi paljon painoarvoa vapaalle yrittämiselle. Englantilaiset David Ricardo ja Thomas Malthus jatkoivat 1800-luvulla siitä, mihin Smith oli teoriansa jättänyt. Ajattelutapa hallitsi maailmantaloutta aina 1930-luvun lamaan asti.
MerkantilismiMerkantilismi oli absolutismin ajan kauppa- ja teollisuuspolitiikkaa. Tavoitteena oli ylijäämäinen kauppatase, eli viennin oli oltava tuontia suurempi. Tämä saavutettiin monopoleilla, tulleilla ja kauppakielloilla, jotka estävät merkantilismin mielestä haitallista kilpailua. Lisäksi pyrittiin voimakkaasti edistämään teollisuutta, erityisesti viennin korvaamiseksi kotimaisella tuotannolla. Merkantilismin taustalla oli käsitys, jonka mukaan maailman varallisuus (ennen kaikkea jalometallivarat) on vakio, ja jokainen itseään kunnioittava valtio pyrkii haalimaan siitä itselleen mahdollisimman suuren osan.
Joskus merkantilistinen politiikka sai pikkumaisia piirteitä, esimerkiksi saatettiin kieltää kahvin juonti tai määrätä, miten leveät pitsit kauluksessa sai olla. Joissakin tapauksissa valtion virkamiehet puuttuivat jopa kankaan kuviointiin. Merkantilismi johtikin laajaan salakuljetukseen.
Tärkeimpänä merkantilismin kehittäjänä oli Ranskan Ludvig XIV:n talousneuvoja Jean Baptiste Colbert.
Katso myös
- Absolutismi
- Siirtomaa
- Organisaatiomuodot
- Taloudellinen liberalismi
Luokka:Poliittinen historia Luokka:Kauppa
ja:重商主義
Adam Smith
Adam Smith oli (s. 1723 – k. 17. heinäkuuta 1790) skotlantilainen taloustieteilijä ja filosofi.
Opetukset
Häntä pidetään markkinaliberalismin ja markkinatalouden perusperiaatteiden isänä. Teoksessaan Kansojen varallisuus (alkuteos "An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations", tunnetaan paremmin lyhyemmällä nimellä Wealth of Nations) hän kuvaili ihmisten yksittäisten vapaaehtoisten vaihtokauppojen verkostoa eli markkinataloutta vastapainona silloin vallinneelle merkantilismille. Smithin keksimä on muun muassa metaforinen näkymätön käsi, joka ohjailee ihmisten toimintaa vapaassa taloudessa. Teorian mukaan järkevät, omaa etuaan ajavat ihmiset hyödyttävät kaikkia pidemmällä aikavälillä. Smithillä ei ollut kovin pitkälle vietyä näkemystä tai teoriaa valtioiden välisestä vapaakaupasta. Hän kannatti protektionistisia toimenpiteitä Britannian edun ajamiseksi, mutta periaatteessa suositteli maiden välistä vapaakauppaa yleisenä ohjeena, koska näki työjaon ja erikoistumisen periaatteen toimivan myös kansainvälisellä tasolla.
Elämä
Adam Smith oli nuorena heiveröinen poika, mutta yritti kompensoida heikkoutensa opiskellen ahkerasti kirjojen parissa. Hänestä tuli lopulta Britannian arvostetuin filosofi Thomas Reidin ohella (molemmat olivat elinaikanaan David Humea arvostetumpia) ja Brittien hallinto antoi Smithille mahdollisuuden valita virkansa vapaasti. Kaikkien hämmästykseksi Smith halusi itselleen tullimiehen viran. Hänen nuorena menettämänsä isä oli ollut myös tullimies.
Katso myös:
- erikoistuminen
Smith, Adam
Smith, Adam
ms:Adam Smith
ko:애덤 스미스
ja:アダム・スミス
simple:Adam Smith
th:แอดัม สมิท
David RicardoDavid Ricardo (1772-1823) oli brittiläinen taloustieteilijä, joka lukeutuu klassisen taloustieteen keskeisimpiin edustajiin. Häntä pidetään modernin taloustieteen perusteiden luojana. Ricardon käyttämät matemaattiset tutkimustekniikat ja formaalit mallit ovat olleet tärkeä esikuva nykyaikaiselle valtavirran taloustieteelle. Ricardolla oli suuri vaikutus myös Karl Marxiin ja hän kehitti esimerkiksi ulkomaakauppaa koskevan suhteellisen edun opin, joka on taloustieteen tunnetuimpia teorioita.
Karl Marx
Elämä
Ricardo syntyi Lontoossa. Hän oli kolmas lapsi seitsemäntoista lapsen juutalaisperheessä, joka siityi Hollannista Englantiin juuri ennen Ricardon syntymää. Perheen juuret ovat Portugalissa. Kun Ricardo oli 14 vuotta vanha, hän toimi isänsä kanssa Lontoon pörssimarkkinoilla. Ricardo hylkäsi perheensä ortodoksi-juutalaisuuden ja meni naimisiin Anne Wilkinson -nimisen kveekarin kanssa 21-vuotiaana. Isä ei hyväksynyt näitä asioita eikä puhunut Ricardolle enää koskaan. Ricardo kiinnostui taloustieteestä luettuaan Adam Smithin pääteoksen, Kansojen Varallisuus, vuonna 1799. Osakemarkkinat tekivät Ricardosta rikkaan ja hän vetäytyi työstä 42 vuotiaana ja osti Gatcombe Park -nimisen tilan Gloucestershirestä. Vuonna 1819 Ricardo osti itselleen paikan Britannian parlamenttista irlantilaisen Portarlington -kauppakaupungin edustajana. Hän säilytti edustajan paikkansa kuolemaansa (1823) asti ja kannatti vapaakauppaa ja maissilakien mitätöimistä.
Ricardon ystäväpiiriin kuului James Mill (John Stuart Millin isä), joka kannusti häntä osallistumaan politiikkaan ja kirjoittamaan taloustieteestä. Muita ystäviä olivat Jeremy Bentham ja Thomas Malthus. Jälkimmäisen kanssa Ricardo kävi kirjeitse väittelyä maanomistajien asemasta ja muista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Bentham oli utilitarismina tunnetun moraalifilosofisen opin keksijä, ja Ricardo oli itsekin siirtynyt utilitarismin kannattajaksi jo noin 20-vuotiaana. Ricardo kuoli tilallaan 51-vuotiaana.
Taloustieteelliset opit
Pienenevän tuottavuuden laki
Ricardo laati pessimistisen skenaarion, jossa kansantalouden kokonaisvoitot henkeä kohden pienenevät alati, koska tuotantoa joudutaan maataloudessa laajentamaan aina yhä huonommin tuottavalle maaperälle. Tämä ennustus oli samantyyppinen kuin Thomas Malthusin väestötieteelliset laskelmat. Malthusin tapaan Ricardo näki väestönkasvun vaarallisena. Ricardo kannatti vapaakauppaa osana tuottavuusongelman ratkaisua.
Palkkojen rautainen laki
Tunnetulla "palkkojen rautaisella laillaan" Ricardo tarkoitti sitä, että työläisten palkkojen noustessa myös heidän lapsiensa lukumäärä nousee. Tämän seurauksena työnantajat alentavat palkkoja, kun työläisväestö kasvaa. Suurempi väestö ja matalemmat palkat tarkoittavat suurempaa köyhyyttä. Tämän nojalla Ricardo vastusti työläisten palkankorotuksia.
Maanomistajien asema
Englannin "maissilakien" tarkoitus oli suojella maanomistajia ulkomaiselta kilpailulta ja nostaa heidän tuotteidensa hintoja. Maissilakeja Ricardo vastusti, koska hän näki sen siirtävän resursseja talouskehityksen kannalta tärkeältä porvaristolta suurmaanomistajille. Ricardo näki maanomistajat parasiittimaisena luokkana.
Arvoteoria
Ricardo ajatteli Adam Smithin tavoin, että tuotteissa on arvoa, joka on peräisin työstä. Ricardo pyrki välttämään Smithin kohtaamia ongelmia sanomalla, että tuotteen arvoon kuuluu myös tuotteen valmistuksessa käytettyjen tuotteiden arvo. Yhden tuotteen arvo voidaan laskea ynnäämällä yhteen tuotteen valmistamiseen käytetyn työajan sekä tuotteen osien valmistamiseen käytetyn työajan.
Suhteellisen edun teoria
Ricardon kuuluisin keksintö on hänen vapaakauppateoriansa. Teorian keskeinen argumentti on, että kansantalouden erikoistuminen tuotteeseen, jossa sillä on suhteellinen etu, kannattaa aina, vaikka toinen maa tuottaisi samaa tuotetta tehokkaammin. Teorian mukaan kokonaistehokkuus tuotannossa on aina paras, kun maat keskittyvät tuottamaan niitä tuotteita, joita niissä osataan tehdä suhteessa parhaiten. Esimerkiksi jos Englanti tuottaa Portugalia tehokkaammin sekä viiniä että vaatteita, kannattaa Portugalin erikoistua näistä kahdesta tuotteesta siihen, jota se tuottaa suhteessa paremmin, ja Englannin niin ikään siihen, mitä se tuottaa suhteellisesti paremmin. Sitten maat voivat myydä tuotteensa toisilleen saadakseen käyttöönsä niitä tuotteita, joiden valmistamisesta he luopuivat erikoistumisen takia. Teorian perustuu hyvin yksinkertaiselle matemaattiselle todistukselle, ja on edelleen merkittävä (tietysti teoriasta voidaan löytää lukuisia implisiittisiä oletuksia, jotka vaikuttavat suuresti lopputulokseen). Taloustieteilijät puhuvat yhä kansainvälisen kaupan yhteydessä Ricardosta ja suhteellisesta edusta, vaikka hänen teoriansa tilalle on tullut uudempia kaupan teorioita.
luokka:klassiset taloustieteilijät
ja:デヴィッド・リカード
Suuri lama
Suuri lama oli Yhdysvalloista 1920-luvun lopulla alkanut taloudellinen taantuma. Lama johti tuotannon ja bruttokansantulon romahdukseen Yhdysvalloissa. Teollisuustuotanto väheni 47 % ja bruttokansantuote 33 %. Työttömyys nousi pahimmillaan yli 20 %:n. Talous elpyi entiselle tasolleen vasta toisen maailmansodan jälkeen.
Eräänä suuren laman alkupisteenä pidetään 24. lokakuuta 1929 "musta torstai", jolloin New Yorkin pörssi romahti. Se ei kuitenkaan ollut laman varsinainen syy.
Suuren laman vaikutukset levisivät lähes kaikkiin maailman maihin. Saksassa teollisuustuotannon romahdus oli samaa suuruusluokkaa kuin Yhdysvalloissa. Britanniassa ja Ranskassa lama alkoi vasta 1930-luvun puolella. Suomessa lama oli melko lyhyt. Elpymistä edisti keynesiläisyyden mukaan markan irrottaminen kultakannasta vuonna 1931. Vuonna 1933 markka liitettiin "puntaklubiin", mikä lisäsi vakautta ja ennustettavuutta. Latinalaisessa Amerikassa lama alkoi hiukan Yhdysvaltoja ennen.
Uusklassisen taloustieteen mukaan lama johtui paljolti protektionismin, verotuksen ja sääntelyn kiristämisestä ja tehottoman julkisen talouden kasvattamisesta. Keynesiläisyyden mukaan lama johtui siitä, että ihmiset säästivät liikaa eivätkä investoineet tarpeeksi eikä valtio sosialisoinut investointeja eikä lisännyt kysyntää ajoissa. Monetarismin mukaan lama johtui paljolti rahamäärän supistumisesta, joka taas johtui epäonnistuneesta keskuspankkipolitiikasta. Itävaltalaisen taloustieteen mukaan lama johtui paljolti valtiollisen keskuspankin liian löysästä 1920-luvun nousukauden rahapolitiikasta ja pankkien kassavarantovelvoitteen vähäisyyden aiheuttamasta luoton lisäämisestä, jotka johtavat vääriin investointeihin, talouskuplaan ja kuplan puhjettua taantumaan.
Luokka:Taloushistoria
ko:대공황
ja:世界恐慌
José Juan GarcíaJose Juan Garcia a.k.a CheJuan (October 22, 1940-December 17, 2002) born in Rio Piedras, Puerto Rico was the founder of the international institution called Hogares Crea.
Hogares Crea
Garcia was raised by his parents and had a tough childhood. He experienced his first imprisonment when he was 15 years old. At a very young age, he became a drug addict and stole in order to pay for his habit. He went to prison more then once because of his drug problems. However, he was fortunate enough to have met some people who would have a positive influence in his live and change it forever, among them was the educator Ana G. Mendez. He also attributed his acceptance of "Christ" as a reason for his change.
In 1968, Garcia founded in Puerto Rico "Hogares Crea". The word "Crea" stands for the re-education of the addict and the community. Those who enter the program do not have to pay a fee, but, must agree to the programs strict rules. Breaking a drug habit is not easy and those who enter the program must adopt new habits which are conductive to recovery. They must go to church on Sundays and sell caramel custards and garbage bags door to door. They also must wash cars and do community services.
Garcia's program is not financed by the government. Doctors, psychologists and others donate their time. Expenses are covered by the volunteer board of each home. Each home has enough beds for 15 people. 28 thousand people have successfully completed the program, out of 51 thousand addicts who have been treated in 36 years. In is estimated that 92% of those who have completed the program started by Garcia, have completely stayed out of drugs.
Garcia's Hogares Crea have over 152 faciliities worldwide. Some of the other countries besides Puerto Rico, where Hogares Crea are established are: the United States, Mexico, Brazil, Costa Rica, Spain, Venezuela, Dominican Republic and El Salvador.
Among the awards and recognitions he received are:
- The Citizen of the Year in 1974, Granted by the Puerto Rico Manufacturers Association
- Citizen of the Year 1976, by the Puerto Rico Chamber of Commerce
- An award from President Ronald Reagan and others for the exemplary community service offered by Hogar CREA in the United States.
Jose Juan Gracia died on December 22, 2002 in San Juan, Puerto Rico from cancer. Unfortunately, his son Javier Garcia and his widow Flora Rosario Johnson are involved in a dispute over the control of the organization.
The Government of Puerto Rico named a plaza in Rio Piedras "Plaza Jose Juan "Cheguan" Garcia".
See also
- List of famous Puerto Ricans
Garcia
Garcia
Garcia, Jose Juan
mieszne filmy hotels Krakow hotels Prague jastrzbia gra pensjonat poker
|
|
|
| :: RELATED NEWS :: |
Francisco Rufete
Francisco Joaquín Pérez Rufete, kortweg Rufete (20 november 1976, Benejúzar) is een Spaans voetballer.
Rufete is afkomstig uit de cantera van FC Barcelona. In het seizoen 1995/96 speelde de middenvelder een competitieduel voor de Catalaanse club. Vervolgens kwam
|
Yesterdays (Yes)
Yesterdays is een compilatiealbum van de Britse progressieve rockband Yes. Uitgekomen in 1975, tijdens een periode dat de bandleden zich gingen toeleggen op solowerk, bestaat de compilatie voornamelijk uit materiaal van de eerste twee albums van Yes: Yes en Time And a Word.
|
Vicente Rodríguez
Vicente Rodríguez Guillén, kortweg Vicente (16 juli 1981, Valencia) is een Spaans voetballer.
Vicente speelde van 1997 tot 2000 voor UD Levante, de tweede club van de stad Valencia. Voor aanvang van het seizoen 2000/01 kwam de linkervleugelmiddenvelder bij Valencia CF. Al snel werd Vicente een vaste waarde bij Los C
|
XOOPS
XOOPS is een Content Management Systeem (CMS), een webtoepassing die beheerders toestaat om dynamische websites met diversen soorten inhoud te maken. De vele dynamische eigenschappen helpen beheerders dit gemakkelijk tot stand te brengen. Het is een ideaal hulpmiddel voor het ontwikkelen van kleine persoonlijke pagina’s tot aan grote dynamische community websites, intrabedrijfportalen, weblogs en veel meer. Het kan op een server voorzien van een webserver (b.v.
|
Kily González
Cristian Alberto González ( - 4 augustus 1974, Rosario) is een Argentijns voetballer, die beter bekend is als Kily González.
González begon zijn profcarrière bij Rosario Central (1992-1995). In 1995 maakte de aanvallende middenvelder de overstap naar topclub
|
|
Gasfabriek
In een gasfabriek werd uit steenkool een mengsel van koolmonoxidegas en waterstof geproduceerd (Watergas), dat kon worden gebruikt voor koken, verwarming en verlichting (gaslantaarns). In de negentiende eeuw werd in veel steden een gasfabriek opgericht. Vanaf de jaren der
|
|
|