:: wikimiki.org ::
| Talvisota |
Talvisota:Tämä on artikkeli Suomen ja Neuvostoliiton välisestä sodasta. Musiikkiyhtyeestä kertoo artikkeli Suomen Talvisota 1939-1940 (yhtye)
Suomen Talvisota 1939-1940 (yhtye)
Talvisota oli talvella 30. marraskuuta 1939–13. maaliskuuta 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välillä käyty sota. Sodan päätteeksi solmitussa Moskovan rauhansopimuksessa Suomi menetti 10 prosenttia alueistaan ja toiseksi suurimman kaupunkinsa, Viipurin, Neuvostoliitolle. Sota on tunnettu rankoista talviolosuhteista, jotka johtivat Puna-armeijan valtaviin tappioihin ja suomalaisten mottitaktiikasta. Maailman lehdistö seurasi sotaa tarkasti, ja yleinen sympatia oli Suomen puolella. Sana sisu pääsi siten kansainväliseen tuntemukseen.
Talvisodan tausta
1930-luvun lopulla Neuvostoliitto pyrki suojautumaan pelättävissä olevan Saksan hyökkäyksen varalta. Se aikoi laajentaa vaikutustaan Saksan kanssa salaa neuvotellun Molotov-Ribbentrop-sopimuksen mukaisesti.
Neuvostoliiton diplomaatit kävivät vuoden 1939 ajan Suomen kanssa neuvotteluja esittäen alueluovutuksia ja -vaihtoja sekä Neuvostoliiton sotilastukikohtien sijoittamista Suomen maaperälle. Motiivina oli heidän mukaansa Leningradin turvaaminen etäännyttämällä vieraan valtion rajaa siitä. Neuvostoliitto tarjosi vaihtokauppana laajempia alueita Karjalasta. Saman kaltaisia neuvotteluja se kävi myös Baltian maiden kanssa.
Suomen hallitus koki vaatimukset kestämättöminä ja kieltäytyi, vaikka silloin Suomen puolustusneuvoston puheenjohtajana toiminut Mannerheim ja Suomen hallituksen neuvottelijana ollut Paasikivi olisivat suostuneet niihin ainakin osittain.
Sodan alku
Neuvottelujen päätyttyä tuloksettomasti marraskuussa Neuvostoliitto järjesti Mainilan laukaukset, joilla se naamioi hyökkäyssotansa puolustukselliseksi toimenpiteeksi. Neuvostoliitto muodosti myös Otto Wille Kuusisen johtaman Terijoen hallituksen suomalaisista kommunisteista ja katsoi täten käyvänsä sotaa ainoastaan porvarillisia vihollisia vastaan. Täten Neuvostoliitto sai myös lisämotiivin, kun se väitti Terijoen hallituksen pyytäneen apua Neuvostoliitolta viemään loppuun vuoden 1918 sisällissota ja vallankumouksen toteuttaminen Suomessa.
Puna-armeijan hyökkäys alkoi 30. marraskuuta 1939. Sen tykistö avasi tulen Karjalan kannaksella kello 6.50. Kaupunkien pommitus alkoi kello 9, yhteensä 16 paikkakuntaa pommitettiin, Helsinkiä kahdesti. Presidentti Kyösti Kallio luki eduskunnan päätöksen sotatilasta kello 13.30. Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov piti myöhään illalla radiopuheen, jossa hän kertoi neuvostohallituksen antaneen Puna-armeijalle määräyksen varmistua valtion ulkoisesta turvallisuudesta.
Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen tuomittiin ympäri maailman. Muodollisena kansainvälisenä protestina Neuvostoliitto erotettiin 14. joulukuuta 1939 Kansainliitosta, joka päätöslauselmassaan tuomitsi hyökkäyksen ja kehotti jäseniään antamaan apua Suomelle.
Sodan kulku
Suomi oli alkanut varautua puolustukseen jo neuvottelujen aikana ja oli suorittanut täydellisen liikekannallepanon ylimääräisten harjoitusten (YH) nimellä. Neuvostojoukkojen hyökätessä Suomi oli jo organisoinut puolustuksensa.
Neuvostoliiton strategiana oli hyökätä Suomeen kolmelta suunnalta. Pääpaino oli hyökkäyksellä Karjalan kannaksen läpi Viipuriin ja siitä Helsinkiin. Toinen tavoite oli katkaista Suomi hyökkäyksellä vyötärön kapeimmasta kohdasta Ouluun. Pohjoisessa hyökättiin Petsamoon tavoitteena edetä Rovaniemelle ja Ruotsin rajalle.
Kannaksella Puna-armeija törmäsi välittömästi Suomen tärkeimpään linnoituslinjaan, Mannerheim-linjaan. Suomi sai ensimmäisen merkittävän voittonsa Tolvajärven taistelussa joulukuun alkupuolella. Tämä voitto paransi suomalaisten uskoa omiin mahdollisuuksiinsa.
Neuvostoliiton hyökkäys pysäytettiin kauttaaltaan joulukuussa. Tähän vaikuttivat talviolosuhteet, joihin Neuvostoliiton mekanisoitu armeija ei soveltunut, ja kömpelö taktiikka. Suurimman voiton Suomi sai Suomussalmen taistelusta ja sitä seuranneesta Raatteentien taistelusta, joissa kaksi Suomen katkaisua yrittänyttä divisioonaa tuhottiin. Nämä taistelut ovat perinteisiä esimerkkejä mottitaktiikasta. Tappion seurauksena Neuvostoliitto luopui tavoitteistaan vyötärön seudulla.
Neuvostoliitto aloitti toisen, Kannakselle keskitetyn offensiivinsa 1. helmikuuta. Tämä ja Suomen kriittiseksi huonontunut pula ampumatarvikkeista johti Mannerheimin linjan murtumiseen. Puna-armeija sai ensimmäisen merkittävän voittonsa 11. helmikuuta, kun se pääsi murtoon Lähteen lohkolla. Suomalaiset epäonnistuivat vastahyökkäyksessä, ja seuraavina päivinä Puna-armeija laajensi murtoaan tukilinjan läpi. 15. helmikuuta Mannerheim antoi Kannaksen armeijalle käskyn perääntyä väliasemaan.
Lakkautetut rauhanneuvottelut aloitettiin uudelleen. Neuvostoliittoa rauhan sopimiseen painosti uhka Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan taholta. Todellisuudessa Suomeen lähetettäville Britannian ja Ranskan joukoille oli annettu käsky olla osallistumatta taisteluihin Neuvostoliittoa vastaan, sillä Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska suunnittelivat Suomen auttamisen varjolla itse asiassa Norjan satamien valloittamista, aluevesien miinoittamista ja Narvik–Kiiruna–Luulaja-rautatien valloittamista edetäkseen sieltä etelään kohti Saksaa. Tätä kuitenkaan Neuvostoliitto ei tiennyt, joten heidän osallistumisensa talvisotaan Suomen puolella nähtiin uhkana. Myös Puna-armeijan massiiviset tappiot tekivät sodasta kalliin, ja lähestyvä kelirikkoaika tiesi, ettei Suomen valtaaminen missään tapauksessa olisi ollut nopea tavoite.
Rauha
Yhdistyneen kuningaskunnan
Suomalaiset pitivät maaliskuussa puolustusasemista kiinni epätoivoisesti, jotta neuvottelijoilla olisi toivoa saada edullinen rauha. Puna-armeija oli edennyt lähes Viipuriin ja Puolustusvoimat oli murtumisen partaalla, kun Moskovan rauha allekirjoitettiin. Se astui voimaan 13. maaliskuuta 1940.
Moskovan rauhan ehdot olivat Suomelle kalliit. Se menetti suuren osan Karjalasta, teollisuudesta ja Viipurin, maan toiseksi suurimman kaupungin.
Osapuolten heikkoudet ja vahvuudet
Suomen armeijalla oli puolellaan kokemus, maaston tuntemus, sekä taito liikkua, majoittua ja taistella kylmässä ja lumisessa maastossa. Erityisen merkittäviä edellä mainitut taidot olivat Laatokan pohjoispuolella, noin 1000 kilometriä pitkällä erämaa-alueella, jossa oli vain muutamia teitä ja vähän asutusta. Sukset, ahkio, teltta ja kamina olivat talvisodan salaisia aseita Suomen puolella. Näitä varusteita ja niihin liittyvää taktiikkaa oli kehitelty 1920- ja 1930-lukujen aikana.
Välineiden ja taitojen vaikutusta tehostettiin polttamalla rajaseudun kylät ja erilliset rakennukset, jolloin vihollinen ei voinut niissä majoittua.
Puna-armeijalla oli puolellaan ylivoimainen kalusto- sekä miesylivoima. Toisaalta Puna-armeijan taktiikka oli peräisin Neuvostoliiton keskeisiltä alueilta, eli arolta, jossa se luotti avoimeen hyökkäykseen vihollista vasten. Lisäksi upseerit olivat liian sidottuja ohjesääntöihin sodankäynnistä.
Merkittävä talvisodan kulkuun vaikuttava tekijä olivat Stalinin puhdistukset vuonna 1938, joissa noin 30 000 Neuvostoliiton uuteen mekanisoituun sodankäyntiin koulutettua upseeria tapettiin. Mekanisoitua sodankäyntiä oli kehitetty salaisesti Neuvostoliitossa yhdessä Saksan kanssa 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa. Talvisodassa ei nähty 1930-luvun neuvostoliittolaisten uutta sodankäyntiä, vaan kokemattomien upseerien vaativissa ja oudoissa oloissa suorittamia tehtäviä.
Suomalaiset käyttivät omia taktiikoitaan ja vihollisen virheitä tehokkaasti hyödykseen tekemällä motteja hyökkääjän kolonnista. Talvisodan katastrofi johti Puna-armeijan johdossa selvityksiin ja teloituksiin.
Merkittävä suomalaisten vahvuus oli myös radiotiedustelu, eli vihollisen radioliikenteen sieppaus, paikantaminen ja salakirjoitettujen sanomien avaus. Radiotiedustelun avulla suomalaiset pystyivät muun muassa keskittämään moteissa kaiken voiman tiedossa olevia ulosmurtautumisia vastaan ja jättämään muut alueet motin ympärillä lähes miehityksettä.
Suomalaisten suurin ongelma talvisodassa oli panssarintorjunta-välineiden puute. Telamiinat olivat tehokkaita, mutta niiden suojaksi ei ollut aina jalkaväkimiinoja riittävästi tai ne puuttuivat kokonaan. Panssarintorjuntatykkejä oli vain kolmannes rauhanaikana suunnitellusta määrästä. Panssarintorjuntakiväärin hankintaa oli suunniteltu, mutta se ei toteutunut ennen sodan alkua. Tilapäiset panssarintorjuntavälineet kuten polttopullot ja kasapanokset eivät olleet aina käytettävissä suojattomasta maastosta johtuen. Panssarintorjunnan heikkoudet johtivat helposti jalkaväen moraalin alentumiseen ja suoranaista pakokauhua esiintyi joskus.
Osapuolten tappiot
Suomalaisten tappiot olivat 22 800 kaatunutta. Neuvostoliitto ilmoitti sodan jälkeen tappioikseen 49 000 kaatunutta, mutta nykyään tiedetään varmuudella tämän luvun olevan liian pieni. Everstiluutnantti G.F. Krivoshejevin 1990-luvulla johtama tutkimusryhmä tutki kaikki neuvostoarkistoissa olleet tiedot Neuvostoliiton sodissa kärsimistään tappioista (tutkimus on julkaistu englanniksi nimellä Soviet Casualties and Combat Losses in the Twentieth Century). Ryhmä toteaa, että tarkkoja tappioita ei voida varmuudella sanoa tietojen ristiriitaisuuksien takia, mutta antaa kuitenkin kaksi eri lukua kaatuneista:
- Yksiköiden tappioilmoitukset sisältävät 95 348 kaatunutta, kadonnutta ja haavoihinsa kuollutta.
- Vuosina 1949–1951 kerätty Puna-armeijan tappioluettelo sisältää 126 875 nimeä.
Ryhmän mukaan jälkimmäinen on todennäköisesti lähempänä oikeata. Haavoittuneiden punasotilaiden luvuksi ryhmä ilmoittaa 265 000 miestä. Venäläisessä ja neuvostoliittolaisessa kirjallisuudessa on esitetty suurempiakin lukuja, kuten 200 000–300 000 kaatunutta, huippuna Nikita Hruštševin mainitsemat miljoonan miehen tappiot. Nämä luvut eivät kuitenkaan perustu arkistolähteisiin.
Sodan seurauksena Suomi menetti Sallan, Karjalan, Suomenlahden ulkosaaret ja Kalastajasaarennon länsiosan. Kaiken kaikkiaan luovutetut alueet olivat 12 prosenttia Suomen pinta-alasta. Suomi joutui myös vuokraamaan Neuvostoliitolle Hangon sotilastukikohdaksi. Kotinsa menetti noin 430 000 suomalaista, joka oli noin 12 prosenttia koko väestöstä. Kotinsa menettäneille pyrittiin löytämään uudet asuinpaikat muualta Suomesta säätämällä pika-asutuslaki. Sodan jälkeen perustettu Karjalan Liitto pyrki puolustamaan karjalaisevakkojen etuja.
Lyhyen rauhan jälkeen seurasi jatkosota Neuvostoliittoa vastaan. Sen sodanjulistus annettiin 25. kesäkuuta 1941.
Ruotsin ja Viron roolit talvisodassa
Pohjoismaat, eritoten Ruotsi, tukivat hieman Suomea sodassa. Ruotsista saapui vapaaehtoisena sotaan yli 8 000 henkilöä. Virallinen Ruotsi ei kuitenkaan tukenut Suomea millään tavoin ja kielsi liittoutuneiden ja monien muidenkin maiden pyynnöt joukkojen kuljetuksesta Suomen avuksi. Ruotsi oli ennen sotaa sitoutunut muun muassa hoitamaan Ahvenanmaan puolustuksen sotatilanteessa. Sodan syttyessä Suomen pyynnöt asiasta kaikuivat kuitenkin kuuroille korville. Suomen oli puolustettava itse Ahvenanmaata. Ruotsin tyly asenne naapurimaataan kohtaan aiheutti närää kautta Euroopan ja ulkomaiset lehtimiehet kirjoittelivatkin aiheesta tyyliin "ruotsalaiset saattavat joutua katumaan päätöstään". Suomi pystyi kuitenkin pitämään itsenäisyytensä ja Ruotsin rajaa ei näin päästy uhkaamaan idästä.
Viron osa sodassa oli monitahoinen. Valtio oli itsenäinen, mutta allekirjoittanut syyskuussa 1939 avunantosopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Neuvostolaivaston sota-aluksia oli Tallinnassa ja Paldiskissa oli lentotukikohta, josta erityisesti pommitettiin Turkua.
Suomen poliittinen johto kutsui Viroa "vihollisensa liittolaiseksi" ja Suomessa esiintyi Viron-vastaisuutta. Maiden diplomaatit kävivät pisteliästä sananvaihtoa liittyen Viron rooliin. Virallisesti Viro ilmoitti olevansa sodassa puolueeton ja että neuvostolaivasto on Tallinnassa vain laivastovierailulla. Henkilökohtaisesti Viron johto antoi kuitenkin luvan Tallinnan ulkopuolella olevien Puna-armeijan tukikohtien pommittamiseen. Suomen ilmavoimat pommittivatkin, mutta tavoitteenaan lähinnä näyttää Puna-armeijalle, etteivät ne ole koskemattomia. Ilmavoimilla oli suunnitelma Paldiskin lentotukikohdan tuhoamiseksi, mutta sitä lykättiin sodan loppuun asti Karjalankannaksen toisen offensiivin alettua, kun pommikoneita tarvittiin jalkaväen tukemiseksi. Suomalaiset myös miinoittivat Viron laivaväyliä. Miinat upottivat saksalaisen kauppalaiva Dietrich Hasseldickin (900 tonnia).
Vaikka poliittisesti Suomi ja Viro olivat etäisiä, sotilaallisesti mailla oli salaista ja Suomelle arvokasta yhteistyötä. Virolaiset radiotiedustelijat mursivat Puna-armeijan koodattua radioliikennettä ja saivat divisioonatason tietoa sen operaatioista. Tiedustelutieto lähetettiin Suomeen Suomenlahden merikaapeleita pitkin.
Talvisodan merkityksestä
Talvisota saattoi vaikuttaa toiseen maailmansotaan merkittävästi, koska Saksa arvioi Neuvostoliiton "savijaloilla seisovaksi jättiläiseksi" ja päätti lopulta hyökätä Neuvostoliittoon kesällä 1941. Toisaalta venäläiset ottivat opikseen jäykän taktiikan ja jäykkien komentosuhteiden aiheuttamista tappioista sekä jalkaväen koulutuksen puutteista, joka heijastui toisen maailmansodan loppuhetkiin. Myös Suomi-konepistoolein varustettujen iskujoukkojen menestys Raatteentiellä johti konepistoolin sekä tietenkin suksien merkityksen uudelleenarviointiin Neuvostoliitossa.
Neuvostoliiton virallinen kanta oli 1980-luvulle asti, että talvisota oli vain pieni rajaselkkaus. Sittemmin Venäjällä on ilmestynyt kirjallisuutta ja TV-dokumenttejä, joissa sodan laajuus ja dramaattisuus on esitelty.
Kirjallisuutta
- Erkki Käkelä: Marskin panssarintuhoojat. ISBN 951-0-24638-7
- kertoo suomalaisen panssarintorjunnan teoriasta ja käytännöstä vuosina 1917–1945
- Erkki Palolampi: Kollaa Kestää ISBN 951-0-16034-2
- Kertoo Kollaanjoen taisteluissa. Liitteenä sotahistoriallinen katsaus Kollaan rintama — talvisodan pienoiskuva, kirjoittanut K. J. Mikola.
- useita kirjoittajia: Talvisodan pikkujättiläinen. ISBN 951-0-23536-9. Toimitus: Jari Leskinen ja Antti Juutilainen
- kertoo erään näkemyksen talvisodasta
Katso myös:
- Media ja sodankäynti Suomessa
- Jatkosota
- Talvisodan henki
- Suomen Ilmavoimat, joka kuvaa talvisodan ilmasodan ja lentokaluston
- [http://www.iremember.ru/infantry/krutskikh/krutskikh.htm Neuvostoliittolaisen Talvisodan veteraanin haastattelu]
Luokka:Suomi 1939-1945
Luokka:Toinen maailmansota
ko:겨울 전쟁
ja:冬戦争
Suomen Talvisota 1939-1940 (yhtye)Suomen Talvisota 1939-1940 oli vuosina 1969-1970 toiminut suomalainen rock-yhtye.
Diskografia
- Underground Rock (1970)
Kokoonpano
- M.A. Numminen
- Rauli Somerjoki
- Pentti Aho
- Arto Koskinen
- Heikki Kasari
Luokka:Suomalaiset rockyhtyeet
30. marraskuuta30. marraskuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 334. päivä (335. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 31 päivää.
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Antti, Antero, Atte
:- suomenruotsalainen kalenteri: Anders, Andreas, André, Andrea
:- ortodoksinen kalenteri: Antti, Antero
:- saamenkielinen kalenteri: Ándde, Ánde, Ándá, Ánte, Ándaras, Ánddijá, Ánderijá, Ánnjá
Tapahtumia
- 1939 - Talvisota alkoi Neuvostoliiton massiivisella hyökkäyksellä Suomeen.
- 1966 - Barbados itsenäistyi.
- 2005 - Ranskalaiset kirurgit ilmoittivat suorittaneensa maailman ensimmäisen osittaisen kasvojen siirron.
Syntyneitä
- 1667 - Jonathan Swift, irlantilainen kirjailija (Gulliverin matkat)
- 1835 - Mark Twain, amerikkalainen kirjailija (Tom Sawyerin seikkailut, Matkakirjeitä Maasta)
- 1874 - Winston Churchill, brittiläinen pääministeri ja poliitikko
- 1937 - Ridley Scott, ohjaaja
- 1965 - Ben Stiller, näyttelijä, ohjaaja
- 1966 - Mika Salo, urheiluautoilija
Kuolleita
- 1718 - Kaarle XII, Ruotsin kuningas
- 1900 - Oscar Wilde, irlantilainen kirjailija (Dorian Grayn muotokuva)
- 1947 - Ernst Lubitsch, elokuvaohjaaja
- 1987 - Eino Augusti Leino, painija
----
Katso myös: kalenteri ~ 29. marraskuuta, 1. joulukuuta
Luokka:Marraskuu
-11-30
ms:30 November
ko:11월 30일
ja:11月30日
simple:November 30
th:30 พฤศจิกายน
13. maaliskuuta13. maaliskuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 72. päivä (73. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 293 päivää.
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Erno, Ernesti, Tarvo
:- suomenruotsalainen kalenteri: Ernst
:- ortodoksinen kalenteri: Nikifor, Voitto
:- saamenkielinen kalenteri: Ertno
:- vanhemmissa kalentereissa: Christiana, Ernest, Greger, Gregorius, Hirvo, Natanael, Niceforus, Nicephorus, Nikeforus, Reinhold, Usko
Tapahtumia
- 483 - Pyhä Felix III paaviksi.
- 1639 - Harvardin yliopisto nimettiin kirkonmies John Harvardin mukaan.
- 1781 - William Herschel löysi planeetta Uranuksen.
- 1865 - Yhdysvaltojen sisällissota: Etelävaltiot hyväksyvät vastentahtoisesti mustien sotilaiden käytön.
- 1881 - Venäjän tsaari Aleksanteri II sai surmansa palatsinsa lähellä pommiattentaatissa (gregoriaaninen kalenteri - Venäjällä käytössä olleen juliaanisen kalenterin mukaan oli 1. maaliskuuta).
- 1900 - Naisten ja lasten työpäivän pituus rajoitettiin Ranskassa lailla 11 tuntiin.
- 1900 - Buurisota: brittiläiset joukot miehittivät Bloemfontein, Oranjen vapaavaltiossa.
- 1921 - Mongolia julistautui Roman Ungern von Sternbergin ("Mustan paronin") johdolla itsenäiseksi Kiinasta.
- 1925 - Scopesin oikeudenkäynti ("Apinaoikeudenkäynti"): tennesseeläinen laki kielsi evoluutioteorian opetuksen.
- 1940 - Talvisota päättyi edellisenä iltana solmitun Moskovan rauhansopimuksen mukaisesti.
- 1943 - Holokausti: natsi-Saksan joukot eliminoivat Krakovan juutalaisgeton.
- 1954 - Dien Bien Phun taistelu: Vietminhin joukot hyökkäsivät ranskalaisia vastaan.
- 1957 - FBI pidätti Jimmy Hoffan lahjusten otosta.
- 1969 - Apollo-ohjelma: Apollo 9 palasi turvallisesti Maahan testattuaan kuumoduulia.
- 1979 - Maurice Bishop syrjäytti Grenadan pääministerin Eric Gairyn lähes verettömässä vallankaappauksessa.
- 1991 - Öljy-yhtiö Exxon Mobil suostui maksamaan 1,1 miljardia dollaria Exxon Valdezin öljyonnettomuuden tuhojen korjaamiseksi Alaskassa.
- 1992 - Turkin itäosien 6,8 Richterin maanjäristys surmasi yli 500 henkeä.
- 1996 - Dunblanessa, Skotlannissa 16 koululasta ja yksi opettaja surmattiin. Ampuja surmasi teon jälkeen itsensä.
Syntyneitä
- 1615 - Paavi Innocentius XII († 1700)
- 1733 - Joseph Priestley, kemisti ja kirkonmies († 1804)
- 1855 - Percival Lowell, tähtitieteilijä († 1916)
- 1900 - George Seferis, kreikkalainen runoilija, vuoden 1963 Nobelin kirjallisuuspalkinnonn saaja († 1971)
- 1911 - L. Ron Hubbard, kirjailija, tieteiskirjailija ja skientologian perustaja († 1986)
- 1913 - William Casey, CIAn johtaja (1981–1987) († 1987)
- 1914 - Edward O'Hare, yhdysvaltalainen lentäjä († 1943)
- 1921 - Al Jaffee, yhdysvaltalainen sarjakuvataiteilija (MAD-lehti)
- 1950 - William H. Macy, näyttelijä
- 1960 - Adam Clayton, basisti (rock-yhtye U2)
Kuolleita
- 1808 - Kristian VII, Tanskan kuningas (s. 1749)
- 1842 - Henry Shrapnel, sotilas, keksijä (s. 1761)
- 1881 - Aleksanteri II, Venäjän keisari (pommiattentaatti) (s. 1818)
- 1901 - Benjamin Harrison, Yhdysvaltain 23. presidentti (s. 1833)
- 1938 - Nikolai Buharin, neuvostoliittolainen poliitikko (s. 1888)
- 1975 - Ivo Andrić, jugoslavialainen kirjailija, vuoden 1963 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja (s. 1892)
- 1996 - Krzysztof Kieslowski, elokuvaohjaaja (Kymmenen käskyä) (s. 1941)
Fiktiivisiä tapahtumia
- Aku Ankan muninta.
----
Katso myös: kalenteri ~ 12. maaliskuuta, 14. maaliskuuta
Luokka:Maaliskuu
-03-13
ms:13 Mac
ko:3월 13일
ja:3月13日
simple:March 13
th:13 มีนาคม
1940 Tapahtumia
- 12. tammikuuta – Neuvostoilmavoimat pommitti Lounais-Suomea yli 400 koneella.
- 3. maaliskuuta – Pommi tuhosi Ruotsissa kommunistien Norrskensflamman-lehden toimiston, viisi kuoli.
- 12. maaliskuuta – Neuvostoliitto ja Suomi allekirjoittivat Moskovan rauhan.
- 13. maaliskuuta – Talvisota päättyi.
- 18. maaliskuuta – Adolf Hitler ja Benito Mussolini tapasivat Brennerin solassa Alpeilla ja sopivat liitosta Ranskaa ja Britanniaa vastaan.
- 9. huhtikuuta – Operaatio Weserübung: Saksa hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan.
- 9. toukokuuta – Saksalainen sukellusvene U-9 upotti ranskalaisen sukellusvene Dorisin lähellä Den Helderiä.
- 10. toukokuuta – Saksa hyökkäsi Belgiaan, Alankomaihin ja Luxembourgiin.
- 13. toukokuuta – Saksan armeija ylitti Maas-joen Ranskaan.
- 14. toukokuuta – Luftwaffe pommitti Rotterdamia.
- 14. toukokuuta – Alankomaat antautui Saksalle.
- 15. toukokuuta – Amsterdam miehitettiin. – Ensimmäinen McDonald's avataan San Bernardinossa, Kaliforniassa.
- 17. toukokuuta – Bryssel miehitettiin.
- 20. toukokuuta – Ensimmäiset vangit saapuivat Auschwitzin keskitysleirille.
- 25. toukokuuta – Dunkirkin taistelu alkoi.
- 26. toukokuuta – Ranska ja Britannia aloittivat Dunkirkin evakuoinnin.
- 28. toukokuuta – Belgia antautui Saksalle.
- 4. kesäkuuta – Dunkirkin evakuointi päättyi, 300 000 miestä laivattiin Iso-Britanniaan.
- 10. kesäkuuta – Italia julisti sodan Ranskalle ja Britannialle.
- 10. kesäkuuta – Erwin Rommelin joukot saavuttivat Englannin kanaalin.
- 10. kesäkuuta – Kanada julisti sodan Italialle.
- 10. kesäkuuta – Norja antautui Saksalle.
- 14. kesäkuuta – Pariisi miehitettiin.
- 14. kesäkuuta – Presidentti Franklin D. Roosevelt allekirjoitti lain Yhdysvaltain laivaston tonniston kasvattamiseksi yksitoista prosenttia.
- 17. kesäkuuta – Neuvostoliitto miehitti Baltian maat.
- 17. kesäkuuta – Liittoutuneet alkavat evakuoida Ranskaa Saksan miehitettyä suurimman osan maasta.
- 22. kesäkuuta – Ranska antautui.
- 23. kesäkuuta – Adolf Hitler saapui vierailulle Pariisiin.
- 28. kesäkuuta – Neuvostoliitto miehitti Romanian Bessarabian.
- 10. heinäkuuta – Vichyn Ranskan hallitus koottiin.
- 21. heinäkuuta – Viro, Latvia ja Liettua julistettiin neuvostotasavalloiksi.
- 3. elokuuta – Liettua liittyi Neuvostoliittoon.
- 5. elokuuta – Latvia liittyi Neuvostoliittoon.
- 6. elokuuta – Viro liittyi Neuvostoliittoon.
- 20. elokuuta – Ramón Mercader murhasi entisen neuvostovallankumouksellisen Lev Trotskin Méxicossa. Troski kuoli seuraavana päivänä.
- 7. syyskuuta – Craiovan sopimus: Romania menetti Dobrogean Bulgarialle.
- 7. syyskuuta – Luftwaffe aloitti Lontoon pommitukset. Strategisia pommituksia seuraa 57 yönä.
- 15. lokakuuta – Charlie Chaplinin elokuvan Diktaattori ensiesitys.
- 28. lokakuuta – Italia hyökkäsi Kreikkaan.
- 5. marraskuuta – Franklin D. Roosevelt valittiin ensimmäisenä Yhdysvaltain presidenttinä kolmannelle kaudelle.
- 11. marraskuuta – Britannian laivasto aloittaa ensimmäisen hyökkäyksen lentotukialuksilta Italian laivastoa vastaan Tarantossa.
- 11. marraskuuta – Saksalainen apuristeilijä Atlantis kaappasi huippusalaisen brittien postilähetyksen rahtilaiva Automedonilta Sumatran luoteispuolella ja lähetti sen Japaniin.
- 14. marraskuuta – Luftwaffe tuhosi Coventryn 500 pommikoneella. 60 000 kaupungin 75 000 rakennuksesta tuhoutui, 568 kuoli.
- 16. marraskuuta – Royal Air Force pommittaa kostoiskuna Hampuria.
- 20. marraskuuta – Unkari, Romania ja Slovakia liittyivät akselivaltoihin.
- 27. marraskuuta – Romanian kenraali Ion Antonescun rautakaarti pidättää ja teloittaa yli 60 entisen kuninkaan, Carol II:n, luottomiestä.
- 19. joulukuuta – Suomessa on viisi presidenttiä elossa 5 tuntia: Risto Ryti (istuva), Kyösti Kallio (väistyvä), P. E. Svinhufvud, L. K. Relander, K. J. Ståhlberg (entiset).
- Veikkaus Oy aloittaa toimintansa Oy Tippaustoimisto Ab nimellä. Ensimmäisenä pelinä alkaa vakioveikkaus.
Syntyneitä
- 5. helmikuuta – H.R. Giger, taiteilija
- 10. maaliskuuta - Chuck Norris, näyttelijä
- 25. huhtikuuta – Al Pacino, näyttelijä
- 1. kesäkuuta – René Auberjonois, näyttelijä
- 7. heinäkuuta – Ringo Starr, The Beatlesin rumpali
- 13. heinäkuuta – Patrick Stewart, näyttelijä
- 28. elokuuta – Ulla-Maija "Uma" Aaltonen, toimittaja, kirjailija.
- 23. lokakuuta – Pelé alias Edson Arantes do Nascimento, brasilialainen jalkapalloilija.
- 9. lokakuuta – John Lennon, laulaja, (The Beatles) († 1980)
- 12. lokakuuta - Esko Salminen, näyttelijä
- 14. lokakuuta – Cliff Richard, laulaja
- 27. marraskuuta – Bruce Lee († 1973)
- 21. joulukuuta – Arvi Lind, televisiotoimittaja ja uutistenlukija (eläkkeellä)
- 21. joulukuuta – Frank Zappa († 1993)
Kuolleita
- 16. maaliskuuta – Selma Lagerlöf, kirjailija
- 14. toukokuuta – Emma Goldman, anarkisti
- 28. toukokuuta – Friedrich Karl von Hessen (s. 1868)
- 29. kesäkuuta - Paul Klee, taidemaalari (s. 1879)
- 21. elokuuta – Lev Trotski, (s. 1879)
- 4. marraskuuta – Manuel Azaña, Espanjan toisen tasavallan presidentti
- 9. marraskuuta – Neville Chamberlain, UK:n pääministeri
- 19. joulukuuta – Kyösti Kallio, Suomen presidentti
ms:1940
ko:1940년
ja:1940年
simple:1940
th:พ.ศ. 2483
Suomi
Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.
Historia
:Pääartikkeli: Suomen historia
Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina.
Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä.
Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917.
Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä.
Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.
Hallinto ja politiikka
:Pääartikkeli: Suomen politiikka
Suomen politiikka
Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.
Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin.
Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.
Valtion aluehallinto
:Pääartikkeli: Suomen läänit
Suomen läänit
Suomen läänit
Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
Paikallishallinto
: Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
Paikallinen aluehallinto
: Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.
Maantiede
:Pääartikkeli: Suomen maantiede
Metsät
Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.
Vesistöt
Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne.
Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.
Maastonmuodot
Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.
Talous
Haltitunturi
Pääartikkeli: Suomen talous
Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi.
Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.
Matkailu
Yhdysvallat
Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.
Väestö
Pääartikkeli: Suomen väestö
Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.
Etniset ryhmät
- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 %
:Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä
Maahanmuutto ja maastamuutto
Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa.
Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.
Väestön kielet
Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5 % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin.
Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää:
(lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])
Uskonnot
Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto
Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan.
Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.
Terveys
Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.
Koulutus
Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua.
Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.
Kulttuuri
Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi.
Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia.
savolaiset]]
Urheilu
Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo.
1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.
Kirjallisuus
jalkapalloilijoista
:Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus
Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.
Musiikki
:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki
Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.
Taide
:Pääartikkeli: Suomen taide
Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.
Juhlapäivät
Katso myös
- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito
Aiheesta muualla
- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]
Lähteet
- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus]
Luokka:Suomi
ms:Finland
zh-min-nan:Suomi
[[got:
Moskovan rauha
Moskovan rauha oli Suomen ja Neuvostoliiton 12. maaliskuuta 1940 välillä solmittu rauhansopimus, joka päätti talvisodan. Rauha astui voimaan 13. maaliskuuta, kun Suomen joukot olivat murtumassa ja Neuvostoliiton joukot lähentelivät jo Suomen sen ajan toiseksi suurinta kaupunkia, Viipuria. Neuvostoliiton halukkuutta rauhaan lisäsi Ranskan ja Iso-Britannian lupaama lopulta riittämättömäksi arvioitu sotilaallinen apu Suomelle. Avun toteutuminen arvioitiin lisäksi epävarmaksi.
Rauhanehdot
Rauhasta ei suoranaisesti edes neuvoteltu, vaan Neuvostoliitto saneli ehdot. Rauhanehdot olivat Suomelle raskaat runsaiden alueluovutuksien johdosta. Suomi menetti yhteensä noin 35 000 km² eli noin 10 prosenttia alueestaan ja sai haasteekseen evakkoon lähteneiden 422 000 henkilön eli 12 % väestöstä asuttamisen.
Luovutettuihin alueisiin kuuluivat:
- Karjalankannas (Viipuri ja Käkisalmi)
- Laatokan Karjala (Sortavala)
- Osia Sallasta ja Kuusamosta
- Suomen hallitsema osa Kalastajasaarentoa Petsamosta
- Suomenlahden ulkosaaret: Suursaari, Tytärsaari, Lavansaari ja Seiskari
Muita rauhanehtoja olivat muun muassa:
- Hangon vuokraaminen Neuvostoliitolle laivastotukikohdaksi seuraaviksi 30 vuodeksi
- Menetettyjen alueiden taloudellisten laitosten palauttaminen (koneet ym.)
- Liittoutumattomuus Neuvostoliittoa vastaan
Moskovan rauha, jota joskus kutsutaan myös välirauhaksi, ei tule sekoittaa vuonna 1944 solmittuun Moskovan välirauhaan, joka päätti jatkosodan. Lopullisesti Suomen ja Neuvostoliiton sekä Britannian ja eräiden muiden liittoutuneiden välisen sodan tulokset määritteli Pariisin rauhansopimus 1947.
Luokka:Rauhansopimukset
Luokka:Toinen maailmansota
Luokka:Suomi 1939-1945
Puna-armeija
Puna-Armeija on lyhyt muoto Työläisten ja talonpoikien punaisesta armeijasta (Рабоче-Крестьянская Красная Армия; Rabotše-Krestjanskaja Krasnaja Armija), jonka bolševikit perustivat sotamiesneuvostojen demokraattista luonnetta edustaneista punakaarteista 23. helmikuuta 1918.
Puna-armeijasta tuli myös Neuvostoliiton armeija, kun Neuvostoliitto perustettiin 1922. Punainen väri, mistä tuli 1800-luvun puolivälissä laajalle levinnyt vallankumousten väri, viittasi puna-armeijan osalla työväenluokan vuodatettuun vereen.
Hallinnollisesti puna-armeija perustettiin määräyksellä kansankomissaarien neuvostossa 15. tammikuuta 1918 jo valmiiksi olemassaolevien punakaartien pohjalle. Virallinen puna-armeijan päivä, 23. helmikuuta 1918 muistuttaa ensimmäisestä joukkovärväyksestä Pietarissa ja Moskovassa ja ensimmäisistä taistelutoimista miehittävää keisarillisen Saksan armeijaa vastaan.
Punakaartien järjestäminen sotilaskurinalaiseksi armeijaksi oli tarpeen erityisesti juuri tuolloin siksi, että Saksan keisarikunta ei enää pidempään jäänyt odottamaan kansankomissaarien neuvoston päätöksiä Saksalle Brest-Litovskissa luovutettavista alueista, vaan oli lopettanut 5. joulukuuta 1917 solmitun aselevon ja lähtenyt hyökkäämään Latvian ja Viron kautta kohti Petrogradia (Pietari 1916-1924) Lev Trotskin katkaistua neuvottelut tyytyen aselepolinjaan Saksan ensin tunnustettua Ukrainan itsenäisyyden.
1924ssa, vuonna 1921]]
23. helmikuuta oli tärkeä kansallinen vapaapäivä Neuvostoliitossa, jota myöhemmin juhlittiin myös nimellä neuvostoarmeijan päivä. Juhlapäivä jatkaa perinnettä edelleen nimellä isänmaan puolustajien päivä. Puna-armeijan perustajana pidetään yleisesti Lev Trotskia, joka toimi sekä ulkoministeriä vastaavana ulkoasiainkansankomissaarina että puolustusministeriä vastaavaa sotakansankomissaarina vuosina 1918–1924.
Perustettaessa puna-armeija perustui vapaaehtoisuuteen, eikä se tuntenut sotilasarvoja tai joukko-osastosymboleita. Upseerit valittiin demokraattisesti. 29. toukokuuta 1918 18–40-vuotiaat miehet tehtiin kuitenkin asevelvolliseksi. Suuren luokan värväysoperaation toteuttamiseksi alueelliset kutsuntalautakuntia vastaavat sotilaskomissariaatit (военный комиссариат, военкомат; voenkomat) perustettiin, jotka toimivat tässä tehtävässä ja tällä nimellä aina Neuvostoliiton hajoamiseen asti. Sotilaskomissariaatteja ei tule sekoittaa armeijan poliittisiin komissaareihin (politrukkeihin).
Jokaiseen puna-armeijan yksikköön sijoitettiin poliittinen komissaari, jolla oli valta kumota yksikön komentajien päätökset, jos ne olivat ristiriidassa kommunistisen puolueen periaatteiden kanssa. Vaikka tämä johti väistämättä komentojärjestelmässä esiintyvään tehottomuuteen, puolueen johto piti tärkeänä kontrolloida upseeristoa, joka oli sisällissodan edetessä yhä useammin muodostettu entisen keisarillisen armeijan upseereista.
Venäjän sisällisodassa 1918-1920 puna-armeija taisteli valkoisia vastavallankumouksellisia armeijoita vastaan ja sitä käytettiin myös sisäisten kapinoiden tukahduttamisiin. Sodan loppuun mennessä puna-armeijassa palveli lähes 5 miljoonaa miestä.
Ammattiupseerien toimi, joka oli hylätty "tsaristisena perintönä", palautettiin 1935. Suurten puhdistusten aikana lähes kaikki vanhemmat upseerit kuitenkin teloitettiin tai lähetettiin pakkotyöleireille potentiaalisina uhkina Stalinin vallalle.
Toinen maailmansota
Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen talvisodassa puna-armeijan voimaa heikensivät suuresti kykenemättömyys sopeutua purevaan pakkaseen ja monet muut tekijät. Taisteluiden jatkuessa komennettiin rintamalle myös ukrainalaisista koottuja eteläisiä yksilöitä. Armeija oli jo aikaisemmin mekanisoitu, kuten monet muutkin eurooppalaiset armeijat siihen aikaan. Moottoriajoneuvot soveltuivat kuitenkin huonosti talvisodan taistelukenttien metsäiseen maastoon, kylmyydestä puhumattakaan ja ylivoimaisiksi luultu puna-armeija juuttui pidentyviin taisteluihin sitkeätä vastarintaa tekevien suomalaisten kanssa. Lisäksi armeija taisteli sotaa täysin väärillä taistelutaktiikoilla, joiden muuttaminen oli vaikeata jäykän komentorakenteen takia. Myös kokemuspula oli Stalinin puhdistusten takia valtava. Alkuperäinen tarkoitus oli edetä muutamassa viikossa Helsinkiin, mutta taisteluiden jumiuduttua paikalleen tavoite ei koskaan toteutunut — vaikka Suomen armeija vietiin lähelle murtumispistettä, joutui Stalin kuitenkin taipumaan rauhanneuvotteluihin ja puna-armeija koki nöyryytyksen kansainvälisen yleisön silmissä.
Kansallissosialistisen Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941, puna-armeijan vahvuus oli arviolta 1,5 miljoonaa miestä. Se oli edelleen poliittisten puhdistusten heikentämä ja joutui pahasti hyökkäyksen yllättämäksi. Ensimmäisten viikkojen aikana käytännössä koko neuvostoilmavoimat tuhottiin kentille ja satoja tuhansia neuvostosotilaita motitettiin valtaviin motteihin.
Neuvostohallitus muutti taktiikkaansa parantaakseen pakenevan puna-armeijan moraalia 1941. Neuvostopropagandassa, joka oli aikaisemmin toitottanut poliittista agendaa luokkataistelusta muutti lähestymistavakseen patrioottisten tunteiden nostamisen väestössä ottaen käyttöönsä neuvostovaltaa edeltäneen keisarillisen Venäjän historian. Sota Hitlerin Saksaa vastaan rinnastettiin Napoleonia vastaan käytyyn isänmaalliseen sotaan 1812. Propaganda teki viittauksia sellaisiin legendaarisiin venäläisiin sankareihin kuin Aleksanteri Nevski ja Mihail Kutuzov. Ortodoksisen kirkon vainoaminen lopetettiin ja papisto elvytti esimerkiksi sellaisen perinteen kuin aseiden siunaaminen ennen taistelua. Poliittisten upseerien perinne poistettiin, vaikka tosin ainoastaan hetkellisesti. Armeijaan muodostettiin tarkasti määritellyt sotilasarvot ja alettiin myöntämään esimerkiksi mitaleita ja perustettiin "ritarikuntia". Kaarti perustettiin uudelleen ja suurta sankaruutta taistelussa osoittaneet yksiköt nimettiin uudelleen kaarti-etuliitteellä — kaartinrykmentti, kaartinarmeija jne.
Suuren isänmaallisen sodan aikaan puna-armeijaan värvättiin 15–20 miljoonaa upseeria ja sotilasta, joista 7–10 miljoonaa kuoli. Puna-armeijan sotilaat, jotka joutuivat saksalaisten vangiksi teloitettiin usein suoraan kentällä tai kuljetettiin epäinhimillisiin oloihin vankileireille. Heitä myös surmattiin tuhoamisleireillä osana holokaustia. Näiden vangiksi jääneiden osa ei ollut sodan lopussa vapautuessaan kovinkaan paljon parempi, koska antautumisesta rangaistiin joko teloituksella tai passituksella vuosiksi pakkotyöhön Siperiaan.
Saksaa vallatessaan puna-armeijan sotilaat syyllistyivät myös lukemattomiin sotarikoksiin—ryöstelyyn, tuhoamiseen ja saksalaisnaisten raiskauksiin. Puna-armeijan sotilaat eivät erotelleet saksalaista sotilasta ja siviiliä . Sotarikokset johtuivat osittain sekä löyhästä kontrollista että katkeruudesta—saksalaiset olivat itse toteuttaneet samanlaisia julmuuksia Neuvostoliitossa. Puna-armeijan johto tuomitsi raakuudet puna-armeijan sotilaan arvolle sopimattomiksi tekosiksi, mutta niiden konkreettiseen estämiseen tähtäävät toimet olivat ponnettomia. On huomattava kuitenkin, etteivät kaikki sotilaat syyllistyneet näihin raakuuksiin ja useimmiten asialla olivatkin itse rintamajoukkojen sijaan selustan joukot.
Voitetun sodan jälkeen ja Berliinin sortumisen jälkeen puna-armeijaa kohtaan tunnettu kunnioitus ja sen arvovalta nousivat neuvostoyhteiskunnassa huomattavasti. Viimeinen askel muodonmuutoksessa vallankumouksellisesta asejoukosta suvereenin valtion vakinaiseksi armeijaksi tapahtui 1946, kun puna-armeija nimettiin neuvostoarmeijaksi.
Sodan jälkeen joukkoja kotiutettiin ja armeijan vahvuus vähennettiin arviolta viiteen miljoonaan. Neuvostoarmeijan yksiköt, jotka olivat vapauttaneet Itä-Euroopan maat saksalaisten vallasta jäivät maihin miehitysjoukoiksi varmistamaan neuvostovallan säilymisen. Tämä johti valtioiden muuttumiseen sosialistisen blokin jäseniksi ja käytännössä Neuvostoliiton satelliittivaltioiksi. Suurin neuvostoarmeijan vahvuus oli sijoitettuna Itä-Saksaan torjumaan NATO-joukkojen uhkaa.
Saksalaishyökkäyksen Neuvostoliiton maaperällä aiheuttamat tuhot saivat Neuvostoliiton muodostamaan kylmän sodan doktriinin, jonka tavoite oli taistella vihollisia vastaan niiden omalla maaperällä tai mahdollisesti satelliittivaltioiden puskurivyöhykkeellä. Turvatakseen tuon puskurivyöhykkeen olemassaolon neuvostojoukot kukistivat kaikki sosialisminvastaiset kansannousut DDR:ssä, Unkarissa ja Tšekkoslovakiassa 1950- ja 1960-luvuilla.
Vastakkainasettelu NATO:n kanssa kylmän sodan aikana perustui lähinnä ydinpelotteeseen. Neuvostoliitto käytti paljon resursseja armeijansa ydinaseiden kehittelyyn, etenkin ballististen ohjusten ja ydinsukellusveneiden. Konflikteja sodittiin ainoastaan ns. proxy-sotien kautta, joissa Yhdysvallat ja NL tukivat hallituksia tai kapinallisliikkeitä tarpeen mukaan.
1979 neuvostoarmeija kuitenkin puuttui suoraan sisällissotaan, joka riehui Afganistanissa. Neuvostoliiton tavoitteena oli tukea ystävällismielistä maallista hallintoa, jota uhkasivat muslimifundamentalistisissit (joihin kuului mm. Osama bin Laden). Yhdysvallat tuki näitä sissejä taloudellisesti ja sotilaallisilla varusteilla, mm. toimittamalla niille amerikkalaisia Stinger-ilmatorjuntaohjuksia, joilla oli tarkoitus taistella neuvostojoukkojen ilmaherruutta vastaan. Teknisestä ylivertaisuudestaan huolimatta neuvostoarmeija ei onnistunut saamaan maata kontrolliin ja kärsi jatkuvia tappioita sissien iskuissa ja väijytyksissä. Mihail Gorbatšov veti viimein joukot maasta 1988. Afganistanin sotaa 1980–1988 voidaan verrata Yhdysvaltain käymään sotaan Vietnamissa—molemmat olivat kylmän sodan sijaissotia ja molemmat päättyivät nöyryyttävään tappioon teknisesti alivoimaista, mutta lopulta voitokasta sissivastustajaa vastaan.
Neuvostoliiton loppu
1991 armeija näytteli tärkeää osaa vanhoillisten kommunistien ja ylempien sotilaskomentajien järjestämässä vallankaappausyrityksessä, jonka tarkoituksena oli syöstä Mihail Gorbatšov ja hänen uudistusmielinen hallituksensa vallasta lähettämällä panssarivaunuja Moskovan kaduille. Kaappaus epäonnistui, koska siviilit ryhtyivät vastarintaan ja panssarivaunujen miehistöt kieltäytyivät ampumasta maanmiehiään.
Kaappausta seurasi Neuvostoliiton romahtaminen. Neuvostoarmeija hajotettiin ja sen resurssit jaettiin Neuvostoliiton seuraajavaltioiden kesken. Suurin osa armeijasta, mukaan lukien enemmistö ydinohjusjoukoista liitettiin Venäjän federaation armeijaan. Itä-Eurooppaan sijoitetut joukot vedettiin takaisin vuosina 1991–1994. Venäjän federaation armeijassa säilyvät edelleen puna-armeijan perinteet, koska sen tunnuksena on edelleen punainen, viisisakarainen tähti.
Katso myös
- Puna-armeijassa menestyneet suomalaiset
- Puna-armeijan marssiopas Suomeen
Luokka:Armeijat
Luokka:Neuvostoliitto
ko:붉은 군대
ja:赤軍
SisuSisu tarkoittaa kestävyyttä, rohkeutta, taistelutahtoa, periksiantamattomuutta, rautaista tahtoa tehdä joku asia.
Sisu on osa suomalaista kansallisidentiteettiä ja sen katsotaan kuuluvan suomalaiseen kansanluonteeseen tärkeänä, suorastaan perustavanlaatuisena osana. Sanonta ”Sisu, sauna ja Sibelius” kohottaa sisun yhdeksi kansallisikoniksi. Suomalaisten poikkeuksellisesta sisukkuudesta ei ole tieteellistä tutkimusta, mutta poikkeuksellisen sisukkaan teon mainetta kantaa esimerkiksi talvisota.
Sanaa "sisu" on hankala kääntää vieraille kielille, joten muun muassa ruotsiksi sisu on sisu. Myös englannin kielessä voidaan sanaa käyttää.
Muita merkityksiä
- Leaf Oy:n makeispastilli
- automerkki, katso Oy Sisu Auto Ab
- järjestö, katso Suomen Sisu ry
- Simo Sisu, Ankkalinnan poliisimestari
Luokka:Psykologia
Luokka:Suomalaiset
1930-luku
Tapahtui vuosikymmenen aikana
- Suuri lama
- Radiosta tulee tärkein joukkotiedotusväline teollisuusmaissa
- Adolf Hitler nousee Saksassa valtaan
- salainen Suomenlahden tykistösulku kehitetään
- Miljoonat kuolevat nälkään ja kulkutauteihin Josef Stalinin hallinnon alla
- Laajamittainen asteroidien etsintä Suomessa alkaa
- 1939: Toinen maailmansota alkaa
Luokka:1900-luku
Luokka:1930-luku
ko:1930년대
ja:1930年代
simple:1930s
Molotov-Ribbentrop sopimus
Molotovin–Ribbentropin sopimus (myös Hitler-Stalin-pakt) oli Saksan ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus, joka solmittiin 23. elokuuta 1939. Sopimus sai nimensä maiden ulkoministereistä Joachim von Ribbentropista ja Vjatseslav Molotovista, jotka allekirjoittivat sopimuksen.
Sopimuksen historiallinen merkitys oli siinä, että se takasi Hitlerille Neuvostoliiton puolueettomuuden, jolloin Saksa saattoi ryhtyä sotaan Puolaa ja länsiliitoutuneita vastaan. Saksa käynnistikin toisen maailmansodan vain vähän yli viikko sopimuksen jälkeen hyökkäämällä Puolaan.
Molotovin–Ribbentropin sopimuksen solmimisen yhteydessä laadittiin myös salainen lisäpöytäkirja, jossa Itä-Eurooppa jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin. Latvia, Viro, Suomi ja Itä-Puola määriteltiin lisäpöytäkirjassa kuuluviksi Neuvostoliiton etupiiriin. Myös Romanialle kuuluva Bessarabia annettiin sopimuksessa Neuvostoliitolle.
Sopimuksen Puolaa koskeva osio toteutettiin, kun Neuvostoliitto yhtyi Saksan hyökkäykseen Puolaa vastaan 17. syyskuuta ja miehitti Puolan itäisen osan. 28. syyskuuta 1939 tehdyllä lisäsopimuksella Liettua, lukuun ottamatta Memelin aluetta, siirrettiin Neuvostoliiton etupiiriin. Samana päivänä annetulla uhkavaatimuksella kaikki kolme Baltian maata pakotettiin sallimaan Puna-armeijan joukkojen sijoitus niiden maaperälle.
Talvisodassa Neuvostoliitto pyrki liittämään myös Suomen sopimuksen mukaisesti etupiiriinsä, mutta tyytyi lopulta pienempiin alueluovutuksiin. Suuri osa näistä alueista oli vielä Suomen joukkojen hallussa sodan päättyessä.
Saksan voitettua Ranskan kesäkuussa 1940 Baltian maat liitettiin Neuvostoliittoon, ja Romania joutui taipumaan Bessarabian ja ja Pohjois-Bukovinan luovuttamiseen Neuvostoliitolle.
Molotovin–Ribbentropin sopimus raukesi Saksan hyökätessä Neuvostolittoon 22. kesäkuuta 1941. (Ks. Operaatio Barbarossa)
Sopimusteksti (ilman salaista lisäpöytäkirjaa)
Operaatio Barbarossa ja Josif Stalin seisovat hänen takanaan.]]
Luokka:Toinen maailmansota
Saksan ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus
I pykälä
Sopimuspuolet sitoutuvat olemaan ryhtymättä minkäänlaiseen hyökkäykseen toinen toistaan vastaan.
II pykälä
Sopimuspuolet sitoutuvat siihen, että kumpikin pidättäytyy avustamasta kolmatta valtaa, joka mahdollisesti hyökkää jommankumman kimppuun.
III pykälä
Sopimuspuolet sitoutuvat ylläpitämään kosketusta ja neuvottelemaan kaikista molempia valtioita koskevista asioista.
IV pykälä
Sopimuspuolet sitoutuvat olemaan osallistumatta minkäänlaiseen valtaryhmitykseen, joka on suunnattu jompaakumpaa sopimuspuolta vastaan.
V pykälä
Sovitaan tämän sopimuksen mahdollisesti antaessa aihetta erimielisyyksiin siitä, että tällainen erimielisyys alistetaan välitysmenetelmän ratkaisuun, ellei sitä ystävällisillä neuvotteluilla voida saada sovituksi.
VI pykälä
Säädetään, että tämä sopimus tulee voimaan 10 vuodeksi, minkä jälkeen se jää voimaan viideksi vuodeksi kerrallaan ellei sitä yhden vuoden irtisanomisaikaa noudattaen ole irtisanottu.
VII pykälä
Sopimus tulee voimaan heti ja on ratifioitava mahdollisimman pian ja ratifioimiskappaleet vaihdettava Berlinissä.
Laadittu kahtena alkuperäistekstinä saksan ja venäjän kielellä.
Moskovassa 23. elokuuta 1939.
Saksan Valtakunnanhallituksen puolesta
v. Ribbentrop
SNTL:n Hallituksen valtuuttamana
W. Molotow
ja:独ソ不可侵条約
Leningrad
Pietari (venäjäksi Санкт-Петербург, Sankt-Peterburg, lempinimeltään Питер, Piter) on noin 4,6 miljoonan asukkaan suurkaupunki. Se on Venäjän toiseksi suurin ja Euroopan neljänneksi suurin kaupunki, ja tärkein Venäjän Itämeren satamakaupunki. Lisäksi Pietari on maailman pohjoisin yli miljoonan asukkaan kaupunki. Se sijaitsee Suomenlahden pohjukassa, Nevan suistossa ja suiston saarissa.
Pietari Suuren vuonna 1703 perustama kaupunki toimi Venäjän pääkaupunkina aina vuoteen 1918 asti. Pietari on suoraan Venäjän federaation alainen eli yksi federaation subjekteista, ja sitä ympäröi Leningradin alue eli oblast, joka myös on itsenäinen subjekti.
Vuonna 1914 kaupungin uudeksi nimeksi tuli Petrograd (Петроград). Vuonna 1924 uudeksi nimeksi tuli Leninin mukaan Leningrad (Ленинград). Alkuperäinen nimi otettiin uudelleen käyttöön Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1991.
Maantiede
1991
Pietari on rakennettu Neva-joen varrelle, lähelle paikkaa jossa joki laskee Suomenlahteen. Kaupungin alueella on 42 saarta, joita yhdistää yli 340 siltaa. Pietaria ympäröivät alueet ovat varsin tasaisia ja koko kaupungin historiallinen keskusta on alle 4 m korkeudella merenpinnasta, osat siitä ovat jopa merenpinnan alapuolella.
Pietarin ilmastoon vaikuttaa meren läheisyys ja ilmasto onkin lauhempi kuin monissa muissa samoilla leveysasteilla olevissa paikoissa. Tammikuun keskilämpötila on -8 °C. Kevät on viileä, ja joskus Laatokka-järven jäiden irtoaminen ja ajautuminen Nevaa pitkin kaupungin alueelle saa lämpötilan laskemaan pakkaselle vielä huhtikuussakin. Heinäkuu on lämpimin kuukausi jolloin keskilämpötila on noin 20 °C.
Ympäristö
Kaupungin leveät kadut ja meren läheisyydestä johtuva tuulisuus takaavat kaupungin ilman kohtalaisen laadun, vaikka liikenne ja kaupungin teollisuus ovatkin merkittäviä ilmansaastuttajia.
Neva on suuri joki, jonka keskimääräinen virtaus on 2 500 m³ sekunnissa ja jonka valuma-alue on kooltaan 300 000 km² ja siksi kaupungin jätevesien osuus joen kokonaisvirtaamasta jää kohtalaisen pieneksi, nykyisin noin 2%:iin. Pietarin jätevesien vaikutus kaupungin lähivesiin ja koko Suomenlahden tilaankin on kuitenkin huomattava. Neva laskee järvimäiseen Nevan estuaariin, johon tulee vain harvoin suolaista vettä muualta Itämerestä. Näin alueen vedenlaatu onkin hyvin riippuvainen Laatokan ja Neva-joen tilasta ja Pietarista alueelle lasketuista jätevesistä. Vaikutusta on entisestään lisännyt tulvapato, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1979 mutta joka on vielä osin keskeneräinen. Tulvapadon tarkoituksena on estää Itämeren veden nouseminen kaupungin alueelle.
Pietarin kaupunki on Itämeren suurin yksittäinen saastuttaja erityisesti rehevöitymistä aiheuttavien fosfaattien ja typen osalta, koska edelleen noin 1/3 kaupungin jätevesistä ohjataan käsittelemättömänä mereen. Monien kansainvälisten projektien avulla Pietarin jätevesikysymykseen on pyritty vaikuttamaan ja onkin todennäköistä, että tilanne tulee lähivuosina paranemaan. Jo kaupungin olemassa olevilla vedenpuhdistamoilla käyttöön otettu tehostettu fosfaatinpoisto parantaisi koko itäisen Suomenlahden tilaa. Koska Suomenlahdella plankton ei talvella kuluta jääpeitteen takia mereen päätyneitä ravinteita, näkyy Pietarin vaikutus eniten jäiden lähdön jälkeisessä levien ja planktonin kevätkukinnassa Kaakkois-Suomen rannikolla. Kesällä ravinteiden vaikutus rajoittuu pääsääntöisesti Nevan estuaariin, jossa havaitaankin voimakasta leväkukintaa koko avovesikauden. Arvioitaessa Pietarin vaikutusta Itämeren rehevöitymiseen, tulee kuitenkin muistaa, että Itämeren koko typpikuormituksesta vain 14% tulee asutusjätevesistä. Suurin kuormittaja on maatalous, joka tuottaa noin 41% kaikista typpikuormituksesta.
Historia
Aleksanteri Nevski (eli Aleksanteri Nevalainen) kukisti ruotsalaiset lähellä Neva-joen suuta vuonna 1240. Nevajoen suistossa oli 1300-luvulla ruotsalainen linnoitus Maankruunu (r. Landskrona), joka kuitenkin nopeasti hävitettiin Novgorodin toimesta.
Stolbovan rauhassa 1617 alue siirtyi lopullisesti Ruotsille, jolloin Nevanlinna syntyi. Nevanlinna sai kaupunkioikeudet 1642. Kaupungissa oli Kaarle IX:n vuonna 1611 rakennuttama linnoitus Nyenskans.
Pietari Suuri
Kaarle IX
Suuren Pohjan sodan (1700–1721) alussa venäläiset joukot valloittivat alueen ja Pietari Suuri perusti vuonna 1703 Pietarin Nevanlinnan paikalle. Kaupungin nimeksi tuli Sankt Pieter Burkh hollantilaisittain. Alkujaan kaupunki oli tarkoitettu ainoastaan linnoitukseksi ruotsalaisten uusia hyökkäyksiä vastaan ja sen ensimmäinen rakennus olikin Pietari-Paavalin linnoitus.
Kaupungin rakennustöihin tuotiin valtavat määrät ruotsalaisia sotavankeja ja venäläisiä maaorjia ja tuhannet heistä kuolivat sairauksiin, uupumukseen ja nälkään. Kaupungin rakentamisen rahoittamiseksi Pietari Suuri verotti rajusti kaikkea mahdollista, mm. partoja, arkkuja ja jopa itse kuolemaa kuuluisalla sieluverolla, joka oli käytännössä alempien sosiaaliluokkien miehille kohdistettu kuolinvero. Vuonna 1712 Pietari julisti kaupungin pääkaupungikseen ja pakotti vastahakoiset virkamiehet, aateliset ja kauppiaat muuttamaan Moskovasta uuteen pääkaupunkiin ja rakentamaan sinne uudet kotinsa.
Pietari Suuren kuollessa vuonna 1725 Pietarista oli kasvanut 40 000 asukkaan kaupunki (noin 8% Venäjän sen ajan kaupunkilaisväestöstä) ja 90% Venäjän ulkomaankaupasta kulki sen kautta. Kaupungin keskustaksi oli muodostunut Nevan etelärannan Amiraliteetin ympäristö.
Katariina Suuri
1725
Katariina Suuri nousi valtaan vuonna 1762 kaappaamalla valtaistuimen aviomieheltään Pietari III:lta. Katariina ylläpiti hyvin mahtipontista hovielämää ja oli vasta valmistuneen talvipalatsin ensimmäinen asukas. Katariina myös aloitti keisarillisen taidekokoelman keräämisen, joka myöhemmin muodosti nykyisen Eremitaašin taidemuseon kokoelma perustan. Taidekokoelman kasvun takia jouduttiin rakentamaan myös uusia rakennuksia talvipalatsin kylkeen. Nämä rakennukset tunnetaan nykyisin nimellä Pieni ja Vanha Eremitaaši. Lisäksi palatsikompleksin yhteyteen rakennettiin teatteri, joka on edelleen toiminnassa.
Katariina oli suuri tieteiden ja taiteiden tukija. Hänen hallintoaikanaan valmistuivat Pietariin tiedeakatemian ja taideakatemian rakennukset, Venäjän ensimmäinen julkinen kirjasto (josta muotoutui nykyinen Venäjän kansalliskirjasto) sekä edelleen käytössä oleva Gostiny Dvorin kauppahalli Nevski prospektin varrelle. Katariinan aikana venäläinen musiikkielämä sai paljon länsimaisia vaikutteita ja Katariina palkkasi useita muun muassa italialaisia kuoronjohtajia ja säveltäjiä hovinsa palvelukseen.
Katariina Suuri uudisti myös Pietarin hallintoa. Vuonna 1766 perustettiin pormestarin (gorodskoi golova) virka ja vuonna 1774 muodostettiin kaupunginhallitus (Magistrat), joka jo 1786 muutettiin kaupungin duumaksi.
Aleksanteri I:stä II:een
Katariina Suuren kuoleman jälkeen, vuonna 1796, valtaan nousi hänen poikansa Paavali I. Hän toteutti ultra-konservatiivista politiikkaa, rajoitti Pietarin paikallista hallintoa ja otti useita askeleita muuttaakseen Venäjän byrokraattiseksi valtioksi. Tällainen politiikka teki Paavalista hyvin epäsuositun ja vaikka hän salamurhien pelosta rakennutti itselleen turvallisemman Mihailovskin palatsin, hänet salamurhattiin omaan vuoteeseensa 12. maaliskuuta 1801. Salamurhan takana oli Paavalin oma poika, josta tuli tsaari Aleksanteri I.
Aleksanteri I:n hallituskaudella Venäjän armeija torjui Napoleonin hyökkäyksen maahan ja voitetut ranskalaisten sotaviirit ovat edelleen nähtävissä Kazanin katedraalissa, johon myös venäläisten komentaja kenttämarsalkka Kutuzov on haudattu. Vuonna 1818 aloitettiin Iisakin kirkon rakennustyöt, jotka saatiin päätökseen vasta 40 vuotta myöhemmin.
Iisakin kirkon
Aleksanteri I yllättävä kuolema Taganrogin kaupungissa Siperiassa joulukuussa 1825, aikaansai poliittisen kaaoksen. Konstantin, Aleksanterin veli, joka oli perimysjärjestyksessä seuraavana, kieltäytyi kruunusta ja valtaan nousi sen sijaan Aleksanterin toinen veli Nikolai. Joukko liberaaleja nuoria armeijan upseereita ei hyväksynyt Nikolaita tsaariksi, toivoen että Konstantin olisi allekirjoittanut Venäjälle perustuslain.
Kapinaa kutsuttiin dekabristikapinaksi, koska se tapahtui joulukuussa (venäjäksi dekabr). Konstantinin kieltäydyttyä kruunusta kapina kukistettiin voimakeinoin ja kapinan johtajat teloitettiin tai lähetettiin Siperiaan.
Mahdollisesti dekabristikapinasta johtuen Nikolai I toteutti hyvin konservatiivista hallintoa. Pietarista tuli sotilaallisen tarkasti hallittu ja jopa siviili-instituutioita hallittiin sotilasakatemioiden tavoin. Vaikka Nikolain politiikka johti maan taloudelliseen taantumaan ja takapajuisuuteen, samalla Venäjällä otettiin teollisen yhteiskunnan ensiaskeleita. Vuonna 1837 valmistui maan ensimmäinen rautatie, joka yhdisti Pietarin Tsarskoje Selon (eli tsaarien kylä, nykyisin Puškin) kaupunkiin (jossa sijaitsi Romanovien kesäpalatsi Katariinanpalatsi). Pietarista tuli entistä mahtavampi suurkaupunki. Palatsin aukiolle pysytettiin Aleksanterin pylväs ja rakennettiin yleisesikunnan rakennukset talvipalatsia vastapäätä.
Kulttuuri kuitenkin kukoisti Nikolai I aikana. Pietarissa Fjodor Dostojevski kirjoitti mestariteoksensa, Mihail Glinka loi perusteet venäläiselle musiikille säveltämällä maan ensimmäisen oopperan ja kamarimusiikkia ja Aleksandr Puškin kirjoitti runonsa.
Vuonna 1861 tapahtunut maaorjuuden lakkauttaminen ja kaupungin voimakas teollistuminen 1800-luvun jälkipuoliskolla toi Pietariin valtavat määrät köyhiä työläisiä. Tämä johti ylikansoitukseen, huonoon hygieniaan ja tautiepidemioihin. Nämä olosuhteet loivat pohjan kaupungin myöhempiin levottomuuksiin.
Vuoden 1905 vallankumous ja ensimmäinen maailmansota
maaorjuuden
Vuonna 1905 kaupungissa, Venäjän kannalta katastrofaalisesti päättyneen Japanin sodan jälkeen, sosiaalinen levottomuus puhkesi vallankumoukseksi verisunnuntain johdosta. Sotilaat avasivat 9. lokakuuta tulen kohti rauhanomaista mielenosoitusta, joka oli toimittamassa tsaarille vetoomusta. Mielenosoittajia ammuttiin tämän jälkeen eri puolilla kaupunkia ja kuolleiden määrä arvioidaan tuhansiksi. Tapahtumat vahvistivat vallankumouksellisia liikkeitä ja saivat poliittisen opposition rivit yhtenäisiksi. Seuraavina kuukausina maanviljelijöiden ja sotilaiden kapinat (joista kuuluisin tapahtui panssarilaiva Potjomkinilla) ja muut mielenosoitukset levisivät koko valtakuntaan. Lev Trotskin johtama Pie | | |