Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Tataarit

Tataarit

Tataarit on yhteisnimitys itäisen Euroopan ja Keski-Aasian turkinsukuisia kieliä puhuville ihmisille. Useimmat tataarit elävät Tatarstanin lisäksi muualla Venäjän, Ukrainan ja Puolan keski- ja eteläosissa sekä Bulgariassa, Kiinassa, Kazakstanissa, Romaniassa, Turkissa ja Uzbekistanissa. Yhtensä heitä on noin 8 miljoonaa. Useimmat tataarit ovat muslimeita. Pääosa tataareista - Venäjän Euroopan-puoleisissa osissa - ovat Volgan bulgaarien jälkeläisiä. Nämän joutuivat mongolien valloittamiksi 1200-luvulla, ja ottivat valloittajiensa nimen. Siperian tataarit ovat jäänteitä ennen paljon runsaslukuisemmasta uralilais-altalaisesta kansasta, joka sekottui suomensukuisten ja samojedien samoin kuin mongoliheimojen kassa. Sana tataari tulee ta-ta-mongoleista, jotka 400-luvulla asuivan Gobin autiomaan koilliosissa ja hiittiläisten tunkeuduttua alueelle 800-luvulla vaelsivat etelään ja olivat eräs mongolivaltakunnan perustaneista heimoista. Mongolit tunkeutuivat Tsingis-kaanin pojanpojan Batun johdolla Venäjälle ja perustivat sinne Kultaisen ordan valtakunnan. Tataarit-nimitys laajeni koskemaan alueen alkuperäisiä lähinnä turkinsukuisia asukkaita, jotka sulauttivat pian mongolivalloittajat ja lopulta kaikkia turkkilais-mongolilaisia kansoja. Tunnetuimpia tataariryhmiä ovat Krimin tataarit ja Kazanin eli Volgan tataarit. Tatarstanissa asuu Kazanin tataareja. Krimin tataarit hajotettiin Stalinin aikana, kun Stalin 1944 syytti koko kansaa vehkeilystä saksalaisten kanssa ja karkoitti heidät Krimiltä Keski-Aasiaan. Neuvostoliiton hajottua Krimin tataarit ovat yrittäneet palata kanta-alueelleen joka on nykyisin osa Ukrainaa. Alueella on poliittista liikehdintää, viimeksi vuoden 2005 presidentinvaalien yhteydessä.

Tataarit Suomessa

Suomessa on asunut tataariperheitä jo 1800-luvun alkupuolelta asti. Heistä ensimmäiset muuttivat Suomeen kauppiaiksi pian Suomen sodan jälkeen Venäjältä. Helsingin tataarit perustivat maamme enimmäisen Islam-yhdistyksen 1830 ja seurakunnan 1925. Tataarimiehet osallistuivat toiseen maailmansotaan Suomen armeijan riveissä. Nykyisin Suomessa on noin 700 tataaria, joilla on moskeija myös Järvenpäässä ja Tampereella. He ovat pysyneet erossa myöhemmin tulleista muslimeista, eikä seurakuntiinkaan oteta jäseniksi muita kieliä puhuvia. Tataarit ovat integroituneet erittäin hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kuuluisia tataareja


- Alsou, poplaulaja
- Marat Safin, tennispelaaja Luokka:Tatarstan Luokka:Turkkilais-tataarilaiset kansat ja:タタール

Tatarstan

Tatarstan (tataariksi Tatarstan, venäjäksi Tatarskaja) on tasavalta Itä-Euroopassa Volga ja Kamajokien ympärillä. Vuonna 1994 Tatarstanin ja Venäjän välillä solmitun sopimuksen mukaan Tatarstan on suvereeni valtio Venäjän yhteydessä. Tatarstan rajoittuu pohjoisessa Kirovin alueeseen ja Udmurtiaan, idässä Baškiriaan, etelässä Orenburgin, Samaran ja Uljanovskin alueisiin sekä lännessä Tšuvassiaan ja Mari Eliin. Tatarstanin pituus idästä länteen on noin 460 km ja leveys etelästä pohjoiseen 290 km.

Maantiede

Tatarstanin pinta-alasta 90% on alavaa jokien halkomaa tasankoa. Itäosassa on loivia metsäisiä kohoumia. Korkein kohta (343 m) sijaitsee maan länsiosassa. Ilmasto on mantereinen. Keskilämpötila tammikuussa vaihtelee -13,0 °C ja -14,8 °C ja heinäkuussa +18,6 °C ja +19,6 °C välillä. Vuotuinen sademäärä on 350-430 mm. Suurimmat joet ovat Volga (josta 177 km on Tatarstanin alueella) ja siihen laskevat Kama, Kazanka, Mesha, Zay, Shesma ja Sviyaga. Maan pohjoisosat ovat metsää ja eteläosat mustan mullan aroa. Metsät peittävät 16,2% maan pinta-alasta.

Väestö

Suurimmat etniset ryhmät ovat tataarit (51,3 %), venäläiset (41,0 %) ja tšuvassit (3,0 %). Lisäksi Tatarstanissa asuu mareja (0,5 %), mordvalaisia, udmurteja ja baškiireja. Marit asuvat pääasiassa maan pohjoisosissa. Tataareja asuu Venäjällä kaikkiaan 6,6 miljoonaa, joista vain 27 % Tatarstanissa. Tatarstanin suurimmat kaupungit ovat pääkaupunki Kazan (1 078 200), Naberežnije Tšelnyi (525 100), Nižnekamsk (220 900), Almatevsk (141 800) ja Zelenodolsk(101 800). Väestöstä asuu kaupungeissa 74,2%.

Hallinnollinen jako

Hallinnollisesti maa on jaettu 43 alueeseen ja 20 kaupunkiin.

Valtion symbolit

Tatarstanin valtiolipussa on kaksi vaakasuoraa kenttää ja näiden välissä valkoinen viiva. Ylempi kenttä on vihreä ja alempi punainen. Vihreä väri kuvaa kevättä ja uudistumista, valkoinen puhtautta ja punainen kypsyytä, energiaa, voimaa ja elämää. Tatarstanin valtion vaakunassa on siivekäs lumileopardi, joka on tasavallan asukkaiden suojelija. Vaakunan taustassa on vihreää, valkoista, punaista ja kultaa. Värien merkitys on sama kuin lipussa. Lisäksi kulta merkitsee Tatarstanin maan kauneutta ja rikkautta. Kansallishymni: "Doroka".

Talous

Tatarstanin alueella on suuria öljy- ja maakaasuesiintymiä ja niinpä Tatarstanin talous keskittyy öljyn ja maakaasun tuotantoon ja jalostukseen sekä petrokemian tuotteisiin. Lisäksi tasavallassa on koneenrakennus-, ase-, tekstiili ja elintarviketeollisuutta sekä sähkövoiman tuotantoa. Maatalouden merkittävimmät viljelykasvit ovat ruis, kaura, vehnä, pellava ja hamppu. Lisäksi harjoitetaan karjanhoitoa ja turkistarhausta. Maan pinta-alasta oli 1930-luvulla peltoa 59 %. Tatarstanin tärkeimmät vientituotteet ovat raakaöljy ja aseet. Bruttokansantuotteesta yli puolet tulee teollisuudesta. Maantieliikenteen keskuksena on Kazan. Kazanin kautta kulkee rautatie Moskovasta Jekaterinburgiin. Kazanista johtaa lisäksi rautatie Marin pääkaupunkiin Joskar-Olaan. Tatarstanista on rautatieyhteys myös etelään Uljanovskiin. Alueen suuret joet ovat myös tärkeitä liikenneväyliä. Kazanissa on iso lentokenttä.

Politiikka

Tatarstanilla on oma parlamentti ja hallitus. Presidenttinä toimii Mintimer Shainiev, joka valittiin viimeksi 2001. Pääministerinä puolestaan on Rustam Minnikhanov.

Uskonto

Uskonnoltaan tataarit ja baškiirit ovat pääasiassa sunnimuslimeja, venäläiset, tšuvassit ja suomalais-ugrilaiset kansat puolestaan ovat pääasiassa ortodoksikristittyjä. Myös pieni osa tataareista on ortodokseja, heidän esi-isänsä kääntyivät kristityiksi 1500- ja 1700-luvuilla uskonvainojen aikana.

Koulutus

Tatarstanissa on pakollinen 10-vuotinen peruskoulu, joka alkaa seitsemän vuoden iässä. Tataarin kieli ja kirjallisuus on oppiaineena lähes kaikissa kouluissa, lukuun ottamatta venäläisiä yksityiskouluja. Tataari ja venäjä ovat koulujen yleisimmät opetuskielet, mutta myös tšuvasseilla, mareilla, mordvilla ja udmurteilla on mahdollisuus opiskella peruskoulussa äidinkielellään niillä alueilla, missä kyseisen vähemmistön edustajia asuu runsaasti. Tasavallassa on yhteensä 64 korkeamman tason oppilaitosta, joissa opiskelee 170 000 opiskelijaa. Mm. Kazanin Valtion Yliopisto (per. 1804), Lääketieteellinen, Teknillinen, Teknologinen ja Kasvatustieteellinen yliopisto, Arkkitehtuuri, Maatalous, Eläinlääketieteellinen ja Taideakatemia, Konservatorio sekä Talous- ja kauppainstituutti.

Historia

udmurteilla] Tataarit alkoivat asuttaa Volgan aluetta 500-luvulla. Alueen ensimmäinen valtion Bolgarian perustivat tataarien sukulaiskansa bolgaarit 800-luvulla. Vuonna 922 islam julistettiin valtionuskonnoksi. Mongolit valloittivat Bolgarian 1232. Mongolit perustivat alueelle Kultaisen Odran valtakunnan 1241, jonka hajottua 1330-luvulla alue tuli kuulumaan Kazanin kaanikuntaan. Venäläiset Iivana julman johdolla aloittivat sodan Kazania vastaan 1540-luvulla. Venäläiset onnistuivat kuitenkin valtaamaan Kazanin kaanikunnan vasta 1552 ja liittivät sen Venäjän valtakuntaan. Valloituksen aikana ja sen jälkeen satoja moskeijoita tuhottiin ja tataareja tapettiin tuhansittain. Tataarit nousivat tämän jälkeen useita kertoja kapinaan, vapauttaakseen maansa Venäjän vallasta. Venäjä kuitenkin tukahdutti nämä kapinat kovaotteisesti, joukkomurhien ja uskonnolisten vainojen avulla. Vuonna 1708 perustettiin Kazanin kuvermentti, joka käsitti paljon Nyky-Tatarstania laajemman alueen. Venäjän vallankumouksen aikana 1917 oli taisteluita varsinkin pääkaupungissa. Talvella 1918 perustettiin Kazanin muslimien komitea aluehallitukseksi, joka toimi bolševikkien rinnalla. Vuonna 1918 julistettiin "Etelä-Uralin ja Keski-Volgan alueiden Tataarien ja Baškiirien neuvostotasavalta", mutta sen varsinainen perustaminen lykkääntyi, mm. baškiirien vastustuksen vuoksi. Niinpä näille sukulaiskansoille perustettiin omat autonomiset tasavallat. Tatarstanin Autonominen Sosialistinen Neuvostotasavalta perustettiin 27.5.1920 osista Kazanin, Ufan, Samaran, Vjatkan ja Simbirskin kuvermentteja. Tataarit perustivat oman muslimeille tarkoitetun kommunistipuolueen, mutta Moskova alisti sen valtaansa 1920-21. Neuvostoaikana tataarit olivat yksi harvoista vähemmistökansallisuuksista, joilla oli mahdollisuus jatkaa opiskelua peruskoulun jälkeen omalla äidinkielellään. Kun Neuvostoliitto hajosi, Tatarstan ja Tšetšenia kieltäytyivät allekirjoittamasta Venäjän perustuslakia ja pyrkivät itsenäisiksi. Tatarstanin parlamentti 30.8.1990 hyväksyi julistuksen Tatarstanin täysivaltaisesta valtiosta 30.8.1990 (itsenäisyysjulistus). Samoihin aikoihin perinteiset islamilaiset symbolit ja juhlat otettiin uudelleen käyttöön. Uusi perustuslaki hyväksyttiin 6.11.1992. Vuonna 1992 annettiin myös suvenerisuusjulistus, jonka mukaan Tatarstan asteittain irtautuisi Venäjästä. Venäjä ei kuitenkaan hyväksynyt alkuunkaan Tatarstanin itsenäistymispyrkimyksiä. Erimielisyydet Venäjän kanssa uhkasivat muuttua verenvuodatukseksi, sillä Venäjän joukot olivat jo keskitettynä Tatarstanin rajoilla. Tatarstanin presidentin onnistui kuitenkin hillitä kiihkeimmät kansallismieliset tunteet ja selkkaukselta vältyttiin. Pitkien ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen saatiin aikaan sopimus Tatarstanin ja Venäjän välillä ja se allekirjoitettiin 15.2.1994. Sen mukaan Tatarstan on Venäjän yhteydessä oleva suveneri valtio, jolla on laaja itsehallinto (mm. taloudessa ja verotuksessa). Sopimuksen tulkinnasta on ollut sittemmin erimielisyyksiä. Tatarstan päätti mm. muuttaa tataarin kielen takaisin latinalaisilla kirjaimilla kirjoitettavaksi aikaisempien kyrillisten sijaan. Venäjä ei tätä kuitenkaan aluksi hyväksynyt ja yritti kaikin keinoin estää sen toteutumisen, mutta taipui lopulta. Tatarstan suunnittelee mm. omaa passia. Mintimer Shainiev valittiin uudelleen presidentiksi 25.3.2001 noin 80% kannatuksella.

Juhlapäivät

Pvm Nimi Huomautuksia
31. joulukuuta sekä 1. ja 2. tammikuuta Uusivuosi 
8. tammikuuta Joulu 
23. helmikuuta Isänmaan puolustajien päivä 
8. maaliskuuta Kansainvälinen naistenpäivä 
1. ja 2. toukokuuta Kevään ja työn juhla 
9. toukokuuta Voitonpäivä 
12. kesäkuuta Venäjän päivä 
30. elokuuta Tatarstanin päivä 
6. marraskuuta Tatarstanin perustuslain päivä 
7. marraskuuta Lokakuun vallankumouksen vuosipäivä, Solidaarisuuden ja sovinnon päivä 
12. joulukuuta Venäjän perustuslain päivä 
Kuukalenterin mukaanKurban-BairamIslamilainen juhla
Luokka:Tatarstan Luokka:Venäjän tasavallat ko:타타르스탄 공화국 ja:タタールスタン共和国

Ukraina

Ukraina on Neuvostoliitosta muiden itsenäisten valtioiden yhteisön maiden tapaan itsenäistynyt suuri, väestöltään ja pinta-alaltaan noin Ranskan kokoinen maa Itä-Euroopassa. Ukrainan rajanaapureita ovat idässä Venäjä, pohjoisessa Valko-Venäjä ja lännessä Puola, Slovakia, Unkari, Romania ja Moldova. Etelässä maa rajoittuu Mustaanmereen. Ukrainan pääkaupunki on Kiova. Toiseksi suurin kaupunki on Koillis-Ukrainassa sijaitseva Harkova. Myös Mustanmeren rannalla sijaitseva noin miljoonan asukkaan Odessa on merkittävä kulttuuri-, tiede- ja teollisuuskeskus.

Historia

Varhaishistoria

Nykyisen Ukrainan alueella ovat antiikin aikana asuneet vuorotellen muun muassa kimmerilaiset, skyytit, sarmaatit ja gootit. Hunnien ajettua gootit Ukrainasta 300-luvulla, sinne asettui muun muassa avaareja, kasaareja ja bolgaareja, mutta myös itäslaaveja.

Kievskaja Rus - Venäjä ennen Moskovan suuriruhtinaskuntaa

Itäslaavien ja viikinkien perustama Kiovan suuriruhtinaskunta taisteli alueelle tulleita turkinsukuisia petšenegejä ja kumaaneja vastaan ja loi Mustaltamereltä Itämerelle ulottuneen valtakunnan jonka perinnöstä syntyivät Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina.

Mongolivalloitus jakaa Ukrainan idän ja lännen valtapiireihin

Mongolien vallattua Kiovan 1240, Ukraina jäi osin näiden valtaan ja ajautui osin Puola-Liettuan hallintaan. Mongolivallan väistyessä 1500-luvulla Ukrainaan muodostui kasakkayhteisöjä, jotka 1648-1654 kapinoivat Puolaa vastaan ja tukeutuivat Venäjään.

Puolan vastainen kapina ja tukeutuminen Moskovaan

1654 Atamaani Bohdan Hmelnitskin johtama kapina Puolaa vastaa johti siihen, että Puola-Liettuasta, puolalaisen aatelin vallasta itsenäistymään 1648-1654 pyrkivät ukrainalaiset tukeutuivat Venäjän tsaariin 1654 tunnustaen tämän muodollisen ylivallan. Ukrainan toinen uhka tuli etelästä islamilaisuuden muodossa, mihin Venäjästä myös olisi saattanut olla apua.

Itä-Ukraina määritellään osaksi Venäjää

Andrusovin rauhassa 1667 Itä-Ukraina ja Kiova liitettiin Venäjän yhteyteen. Suuren Pohjan sodan yhteydessä hetmanni Ivan Mazepa pyrki Ruotsin tuella itsenäisyyteen Venäjästä, mutta Pultavan taistelun seurauksena kasakkojen Ukraina liitettiin entistä tiiviimmin Venäjään. Puolan jaoissa 1772, 1793 ja 1795 pääosa Länsi-Ukrainaa liitettiin Venäjään, joskin Itä-Galitsia ja Bukovina joutuivat osaksi Itävalta-Unkaria.

Feodalismi voimistuu samalla kuin se lännessä jo heikkenee

Alun perin puolalaisen aatelin voimaansaattama ja vasta Venäjän Katariina II:n lopullisesti vahvistama maaorjuus lakkautettiin vasta 1861 Aleksanteri II:n toimesta.

Kansallinen herääminen 1800-luvulla

Ukrainalainen kansallisuusaate alkoi nousta 1840-luvulta alkaen, mutta joutui Venäjän hallinnon tukahduttamistoimien kohteeksi 1870-luvulta alkaen. Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen yhteydessä alkoi Ukrainan itsenäistyminen. Länsi-Ukrainassa ukrainalaiset kokevat kansallisen herätyksen 1800-luvun lopun tapaan puolalaisten kanssa, mutta vastustavat myös puolalaisten kaupunkien dominanssia Galitsiassa ukrainalaiseen maaseutuun nähden.

Itsenäistuminen Venäjästä 1918 saksalaisten tuella

Simon Petljura julisti Ukrainan itsenäiseksi joulukuussa 1917, mutta maa joutui Saksan keisarikunnan joukkojen miehittämäksi ja Petljuran kansantasavaltalainen hallinto korvattiin keväällä 1918 saksalaismielisellä Pavel Skoropadskilla, minkä tehtävänä oli turvata ukrainalaisen viljan kerääminen Saksan elintarvikehuoltoon. Saksalaisten antauduttua ententélle ensimmäisessä maailmansodassa oli Pavel Skoropadskin paettava ja Petljuran johtama kansallismielinen hallitus nousi jälleen valtaan Kiovassa sosialistipuolueen Petljuran ja Vinnitšenkon julistettua Beloi Tšerkvissä kapinan 13. marraskuuta 1918 hetmanni Skoropadskin hallitusta vastaan Saksan solmittua aselevon 11. marraskuuta 1918 ententen kanssa ja Venäjän kansankomissaarien sanottua irti Brest-Litovskin rauhansopimuksen, mikä tarjosi kansankomissaareille mahdollisuuden siirtyä saksalaisten tilalle näiden alkaessa vetäytyä Baltiasta ja Ukrainasta ensimmäisen maailmansodan päätyttyä.

Sisällissota

Itä-Ukraina oli vuorotellen Nestor Mahnon johtamien anarkistien, Denikinin ja Wrangelin johtaman Etelä-Venäjän armeijan ja sitä ja kansallisia ukrainalaisia sosialisteja vastustavien bolševikkien hallussa. Puna-armeijan vahvistettua asemiaan Ukrainassa, Petljuran kansallismielinen hallitus liittoutui Puolan kanssa, mutta hävisi lopulta bolševikeille Puolan solmittua rauhan Neuvosto-Venäjän kanssa, jolloin Ukrainan kansalliset sosialistiset joukot jäivät ilman tukea.

Ukrainan nälänhätä

Vuosina 1930–1932 Ukrainan maatalous kollektivisoitiin Stalinin määräysten mukaisesti ja suuret viljan pakkoluovutukset aiheuttivat nälänhädän johon jopa kolmen miljoonan ukrainalaisen arvioidaan kuolleen. Toisessa maailmansodassa Ukraina joutui natsi-Saksan miehittämäksi 1941–1944 ja Ukrainan kansallismieliset pyrkivät itsenäisyyteen Neuvostoliitosta. Saksan miehityshallinto alisti kuitenkin Ukrainan suoraan Saksan valtaan. Kansallismielisten aseellinen toiminta Neuvostoliittoa vastaan jatkui kuitenkin vielä sodan jälkeisinä vuosinakin Länsi-Ukrainassa. Vuonna 1986 Tšernobylin kaupungissa tapahtui historian vakavin ydinvoimaonnettomuus.

Itsenäistyminen Neuvostoliitosta

Ukraina itsenäistyi Neuvostoliitosta vuonna 1991. Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Leonid Kravtšuk, jonka kaudella kuitenkin huikea inflaatio ja levottomuudet pakottivat ennennaikaiset vaalit järjestettäviksi. Vuonna 1992 pääministerinä aloittanut Leonid Kutšma nousi Ukrainan ja presidentiksi 1994. Kutšmankin kausi on ollut täynnä skandaaleita vaikka talous on hieman parantunut hänen aikanaan.

Oranssi vallankumous

:Katso artikkeli Ukrainan presidentinvaalit 2004 Vuonna 2004 Ukrainassa järjestettiin presidentinvaalit, joissa istuva presidentti, Leonid Kutšma, ei enää ollut ehdokkaana. 31. lokakuuta järjestetyillä vaalien ensimmäisellä kierroksella kumpikaan pääehdokkaista, ei länsimielinen Viktor Juštšenko eikä Venäjän näkyvästi tukema Viktor Janukovitš onnistunut keräämään yli puolta annetuista ääneistä. Vaalien toinen kierros kahden ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä käytiin 21. marraskuuta 2004. Vaalien järjestelyissä ilmenneiden epäselvyyksien aiheuttamien joukkoprotestien vuoksi, joita ryhdyttiin kutsumaan oranssiksi vallankumoukseksi, Ukrainan korkein oikeus päätyi vaalien toisen kierroksen uusimiseen. Vaalien toinen kierros uusittiin 26. joulukuuta 2004 ja niiden voittajaksi tuli opposition ehdokas Juštšhenko saaden yli 52 prosenttia äänistä. Ukrainan pääministeriksi nimitetettiin vaalien jälkeen Julija Tymošenko, jonka hallitus kuitenkin erotettiin korkeimman hallinnon lahjusepäilyjen vuoksi syyskuussa 2005.

Politiikka

Julija Tymošenko

Hallinto

Ukraina on perustuslaillinen demokratia jota johtaa presidentti, vuonna 2004 valittu Viktor Juštšenko. Valtaa käyttää 450-paikkainen parlamentti, Verhovna rada. Pääministerinä on toiminut 4. helmikuuta 2005 alkaen Julija Tymošenko. Ukraina on pyrkinyt varovaisesti lähestymään NATOa ja Euroopan unionia saavuttaakseen riippumattomamman aseman Venäjään nähden. Länsimielisten mielestä Ukrainan tulisi Puolan tapaan pyrkiä EU:n ja NATO:n jäseniksi, kun taas historiallista yhteyttä Venäjään vaalivien mielestä taloudellisesti tärkeintä on erityisesti raskaan teollisuuden näkökulmasta olla taloudellisessa yhteistyössä Venäjän kanssa. Puola kannattaa Ukrainaa EU:n jäseneksi Bulgarian ja Romanian jälkeen. Tällä ei olisi merkitystä pelkästään turvallisuuspoliittisesti Itä-Euroopassa, vaan myös EU:n maatalouspolitiikan kannalta, koska Ukraina on Ranskan kokoinen etelässä sijaitseva mustanmullan maa.

Ukraina hakee paikkaansa idän ja lännen välistä

NATO Ukrainassa tasapainottelu yleensä venäläismyönteisen ja raskasteollistetun Itä-Ukrainan, (Dneprin) "vasemman rannan" (ven. Levoberežnaja), ja jo historiallisestikin länsisuuntautuneemman (Dneprin) "oikean rannan" (ven. Pravoberežnajan) välillä jatkuu. Historiallisesti jako muodostui ensimmäistä kertaa Andrusovin rauhassa katolista länttä edustavan Puola-Liettuan ja Moskovan suuriruhtinaskunnan välillä. Puolan yhtenäinen vaikutus Ukrainaan lakkasi Puolan jaoissa 1700-luvun lopussa, minkä tuloksena lopulta Puola-Liettuan aatelistasavallan muodostaneet Puolan kuningaskunta jaettiin lopulta kolmannen jaon jälkeen kokonaan Preussin (sittemmin Saksa), Itävallan (sittemmin Itävalta-Unkari) ja Venäjän kesken. Ensimmäisen maailmansodan aikana Saksa sekä Itävalta-Unkari onnistuivat valloittamaan suuren osan Ukrainaa Venäjältä pyrkien muodostamaan siitä Neuvosto-Venäjästä riippumattoman protektoraatin sen itsenäisyyspyrkimyksiä muodollisesti tukien niin Venäjän väliaikaisen hallituksen politikkaa jatkaneita valkoisia, tässä tapauksessa Krimiltä toimivaa Etelä-Venäjän armeijaa, kuin Neuvosto-Venäjääkin, tässä tapauksessa Harkovin bolševikkihallitusta vastaan. Toisen maailmansodan aikana ei Saksa kuitenkaan ollut valmis enää myöntämään Ukrainalle edes muodollista itsenäisyyttä, vaan saksalaisten aluksi vapauttama, sitä yrittänyt Stefan Bandera lopulta vangittiin. Taloudellisesti tarkastellen Itä-Ukrainan ja Länsi-Ukrainan jako on osittain pohjois-etelä-jako, missä pohjoiset levoberežnaja-alueet kannattavat kansallisempia ja läntisempiä linjauksia ja eteläisemmät pravoberežnaja-alueet kiinteämpää yhteistyötä Venäjän kanssa. Taloudellisesti Itä-Ukraina on riippuvainen Venäjän toimittamasta energiasta kaivosteollisuuden ja terästeollisuuden vuoksi samoin kuin Neuvostoliiton ajalta periytyvän sotateollisen kompleksin vuoksi. Ukrainassa yritetään toimeenpanna teollisuuspolitiikkaa naapurivaltioitaan alhaisemmin energianhinnoin. EU ja Yhdysvallat yrittävät vahvistaa Ukrainan demokratisoitumisprosesseja löyhentääkseen Ukrainan ja Venäjän välistä yhteyttä, kun taas Venäjä yrittää pitää kiinni atamaani Bohdan Hmelnitskin Puola-Liettuaa vastaan suuntaaman kapinan tuloksena 1654 muodostuneesta historiallisesta yhteydestään Ukrainaan, jolloin Ukrainan kasakkavaltio tunnusti Moskovan suuriruhtinaskunnan suojelijakseen katolista länttä, Puola-Liettuaa, vastaan tilanteessa, missä myös Ottomaanien valtakunta asetti paineitaan etelästä. EU:n myötä on virinnyt Puolassa ajatus Ukrainan EU-jäsenyydestä, mihin saattaisi liittyä myös NATO-jäsenyys.

Turvallisuuspolitiikka

Venäjän näkökulmasta Ukrainan NATO-jäsenyys saartaisi sen liittolaisen, Valko-Venäjän pohjoisen Baltian, Viron, Latvian ja Liettuan, lisäksi myös etelästä, mikä vaikuttaisi tilanteeseen myös Mustallamerellä. Ukrainalle Hruštšovin aikana vuonna 1954, jolloin tuli kuluneeksi 300 vuotta Venäjän ja Ukrainan historiallisesta liitosta, Venäjältä siirretty Krimin niemimaa joutuisi näin NATOn piiriin. Yhdysvaltain kannalta voi olla kysymys Zbigniew Brzezinskin opista, minkä mukaan Yhdysvaltain on vahvistettava asemaansa entisissä neuvostotasavalloissa lopullisena tavoitteenaan Persianlahden ja sen reuna-alueiden turvaaminen muilta energian tarvitsijoilta. Venäjän kannalta Ukrainaa ja Valko-Venäjää on pidetty Venäjän itsensä ohella Venäjän valtakunnan perustana. Zbigniew Brzezinski

Joukkotiedotusvälineet vaaralle alttiina

Keinot yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttamiseksi ovat ainakin edellisen presidentin Leonid Kutšman aikana olleet kovia, joskaan Valko-Venäjän kaltaista valtiojohtoista vakauttamista ei ole suoritettu ja hallituksen sekä opposition vuoropuhelu on jatkunut. Opposition lehtimiehen Ukrainska Pravdan 2. marraskuuta 2000 kuolleena löytyneen Georgi Gongadzen murhaa syksyllä 2000 pidetään sisäministeriön Orly-joukkojen tekemänä. Toimittaja oli tutkinut ennen kuolemaansa vallanpitäjien korruptiota ja rahanpesua. Syytöksista seurasi presidentin vastaisia mielenosoituksia Kiovassa ja muilla paikkakunnilla. Myös muita joukkotiedotusvälineiden palveluksessa olevia on kuollut. Itsenäisen Juta-radioaseman johtaja Heorhi Tšetšek kuoli keväällä 2004 auto-onnettomuudessa. Televisioaseman johtaja Ihor Aleksandrov murhattiin 2001 ja toimittaja Volodymyr Karatševtsev 2003 sekä muita.

Koltšuga-tutkakaupat ja YKn Irak-vientikielto

Kansainvälistä huomiota sai myös Yhdysvaltain epäily, että Ukraina olisi myynyt Donetskissa sijaitsevan Topazin valmistamia Koltšuga-tutkajärjestelmiä YK:n kauppasaarrossa Kuwaitin miehityksen ja Persianlahden sodan vuoksi olleelle Irakille. Ukrainan presidentin arvovaltaa horjuttanutta tapahtumasarjaa on kutsuttu myös Kutšmagateksi siksi, että nauhoitettu puhelu osoitti hänen tienneen valtiollisen aseidenvientiyrityksen Ukrspetseksportin aikomuksista. Lentokieltovyöhykkeitä Britannian kanssa valvonut ja samalla Irakin sotaan valmistautunut Yhdysvallat reagoi voimakkaasti tapahtuneeseen.

Neuvostoliiton Mustanmerenlaivaston aiheuttama kiista

Neuvostoliiton Mustanmeren laivaston jakaminen, sijainti ja rahoitus ovat hiertäneet Venäjän ja Ukrainan välejä, samoin Sevastopolin laivastotukikohdan asema Venäjän laivaston tukikohtana jälleen itsenäistyneessä Ukrainassa. Vuosia kestäneen kiistan tuloksena Neuvostoliiton alukset jaettiin Venäjän ja Ukrainan laivastojen kesken ja Venäjän laivastolle myönnettiin 1997 oikeus edelleen käyttää määräaikaisesti Sevastopolin laivastotukikohtaa Krimillä vuoteen 2017. Venäjän ulkoasiainministeri Sergei Lavrovin mukaan neuvotteluja pidennyksestä kannattaa jatkaa, kun sen päättymiseen on neljä vuotta eli 2013. Ukrainan mahdollinen Nato-jäsenyys saattaa muuttaa tilannetta. Ukrainan hallintojärjestelmässä Sevastopolin oblast on ainoa autonominen oblast ja Sevastopol on oblastin veroinen aluehallinnon yksikkö pääkaupunki Kiovan tapaan. Näillä autonomiaa korostavilla ratkaisuilla on pyritty takaamaan venäjänkielisen väestön ja samalla laivastotukikohdan autonomiaa Ukrainan keskushallinnosta.

Alueet

oblast oblast

Ukrainan eri osat pääpiirteittäin

Ukrainaa voi tarkastella kymmenenä enemmän tai vähemmän kulttuurillisesti yhdenmukaisena alueena; Pääkaupunki Kiova ja sen ympäristö, lähinnä Valko-Venäjään rajoittuva Polissja pohjoisessa , Podillja Moldovan rajalla, Galitsia ja Volynia eli Luoteis-Ukraina, monien kansallisuuksien asuttama vuoristoinen Karpaattien alue, merellinen Mustanmeren rannikko etelässä, missä on venäläisautonominen Krimin niemimaa, kasakkaperinteestään kuuluisa ja raskasteollinen Dnipron alajuoksun seutu, Sloboda koillisessa Venäjän rajalla sekä hyvin raskaasti teollistunut sekä venäläinen Donbas maan itäisimmässä kolkassa.

Ukrainan hallinnollinen jako

Virallisemmin ja tarkemmin, Ukraina jakautuu 24 hallinnolliseen alueeseen (oblast), yhteen autonomiseen tasavaltaan Krimillä ja kahteen kaupunkiin (місто): Sevastopol ja Kiova. Alueiden nimet joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta ukrainankielisissä muodoissaan.

- Kiova
- (Київ; Kyjiv)
- Sevastopol
- (Севастополь)
- Krimin autonominen tasavalta (Автономна Республіка Крим; Krym)
- Dnipropetrovskin alue (Дніпропетровська область)
- Donetskin alue (Донецька область)
- Harkovan alue (Харківська область)
- H'ersonin alue (Херсонська область)
- H'melnytskyin alue(Хмельницька область)
- Kiovan alue (Київська область)
- Kirovohradin alue (Кіровоградська область)
- Ivano-Frankivskin alue (Івано-Франківська область)
- Luhanskin alue (Луганська область)
- Lvivin alue (Львівська область)
- Mykolajivin alue (Миколаївська область)

- Odesan alue (Одеська область)
- Poltavan alue (Полтавська область)
- Rivnen alue (Рівненська область)
- Sumyn alue (Сумська область)
- Ternopilin alue (Тернопільська область)
- Tšerkasyn alue (Черкаська область)
- Tšernihivin alue (Чернігівська область)
- Tšernivtsin alue (Чернівецька область)
- Vinnytsjan alue (Вінницька область)
- Volynsin alue (Волинська область)
- Zakarpatyjan alue (Закарпатська область)
- Zaporižžjan alue (Запорізька область)
- Žytomyrin alue (Житомирська область)

Maantiede ja ilmasto

Žytomyrin alue Välimeren ilmastosta nauttivaa eteläistä Krimiä lukuun ottamatta Ukrainassa vallitsee lauhkea mannermainen ilmasto. Sademäärä ei jakaudu tasaisesti vaan on runsaampaa valtakunnan länsi- ja pohjoisosissa, väheten kohti kaakkoa. Talvet ovat Mustanmeren rannikolla viileitä, sisämaassa kylmiä. Kesät ovat suurimmassa osassa maata lämpimiä, aivan etelässä kuumia. Ukraina on enimmäkseen tasankoa ja ylänköä, vain Karpaateilla ja Krimillä on vuoristoa. Pohjoisessa on metsää, joka muuttuu aroksi ja Mustameren rannikolla subtrooppiseksi. Korkein huippu on Karpaateilla, Hora Hoverla, 2061 m. Krimin korkein huippu on Roman-Koš, 1545 m. Jopa 58 % pinta-alasta on viljelykelpoista. Suurimmat joet ovat Dnepr (Dnipro), Donets, Dnister ja Bug, jotka virtaavat Mustaanmereen tai Asovanmereen. Tonavan suisto muodostaa rajan Romanian kanssa.

Talous

Romania.]] Neuvostoliitossa tasavallat pidettiin hajauttamispolitiikalla riippuvaisina toisistaan ja eritoten Venäjästä, eikä Ukraina ole poikkeus. Ukraina tuotti mm. raakaa teollisuusmateriaalia ja viljaa, saaden Venäjältä ja muilta tasavalloilta mm. kulutushyödykkeitä sekä energiaa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen siirtyminen vapaaseen markkinatalouteen on ollut tuskaista, mutta 1990-luvun alun vaikeat vuodet ovat jo takanapäin. Tuolloin puolitiehen jätetyt rakenteelliset uudistukset johtivat laajaan työttömyyteen. Työssäkäyvienkin palkanmaksu saattoi olla poikki kuukausikaupalla. Valtion ratkaisu painaa lisää rahaa käynnisti hurjan inflaation ja Ukraina oli kaikista entisistä neuvostotasavalloista köyhin. Kuten esimerkiksi Venäjällä, valtion yritysten yksityistäminen käytännössä merkitsi pienen vähemmistön rikastumista ja tuloerojen räjähdysmäistä nousua. Myös korruptio on ollut suurongelma; monet ulkomaiset sijoittajat ovat ajoittain täysin lopettaneet liiketoiminnan Ukrainassa tarpeettoman byrokratian, korruption ja muun rikollisen toiminnan takia. Tilanne on noista ajoista parantunut ja uuden johdon tehtävälistalla korruption kitkemistä on painotettu. Ukrainan bruttokansantuote kasvoi vientivetoisesti vuonna 2000 6%, ensimmäisen kerran Ukrainan itsenäistymisen jälkeen. Teollinen tuotanto kasvoi samana vuonna 12,9%. Tämän jälkeen Ukrainan talous on jatkanut tasaista kasvuaan ja vuosien 2002–2004 aikana merkittävänä tekijänä on ollut terästeollisuuden viennin kasvu Kiinaan. Uusi rahayksikkö hryvnja (lyhenne UAH) otettiin käyttöön syyskuussa 1996, josta lähtien se on pystytty pitämään suhteellisen vakaana. Tärkeä uudistus on ollut yksityisyritysten verolainsäädännön yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen. Uusia yrityksiä on syntynyt kuin sieniä sateella koska yksityisyrittäjien ei enää tarvitse kärsiä satunnaisista ja mielivaltaisista veroista. Ukraina on riippuvainen energiantuonnista Venäjältä. Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti sen, ettei mustanmullan maa Ukrainan, entisen Venäjän keisarikunnan ja Neuvostoliiton "leipäkorin", maataloustuotanto mene enää Venäjälle ilman kaupallista kilpailua. Venäjän konepaja- ja puolustusvälineteollisuuden romahdettua Ukrainan on myös täytynyt hakea Itä-Ukrainassa tuotetulle teräkselle uudet markkinat Aasiasta, missä talouskasvu ylläpitää rakentamista ja teräksen kysyntää. Se on edelleen merkittävä lentokoneiden ja rakettien valmistaja. Antonovin lentokonetehdas toimii Ukrainassa. Sea Launch -kantorakettijärjestelmä on amerikkalaisen Boeingin ja Ukrainan yhteisyritys – kantoraketteja laukaistaan muunnetulta porauslautalta Tyyneltä valtamereltä ukrainalaisella Zenit-kantoraketilla. Zenitin osista kuitenkin valmistetaan yli puolet Venäjällä. Ks. Ukrainan avaruusjärjestö. Ukrainan avaruusjärjestö Merkittävimmät luonnonvarat:
- rautamalmi
- kivihiili
- mangaani
- maakaasu
- öljy
- suola
- rikki
- grafiitti
- titaani
- magnesium Merkittävimmät vientituotteet:
- koneet
- viljatuotteet

Väestö

Ukrainan suurimmat etniset ryhmät ovat: ukrainalaiset (77,8 %), venäläiset (17,3%%), valkovenäläiset (0,6%), moldovalaiset (0,5%), Krimin tataarit (0,5)%, bulgaarit (0,4%), unkarilaiset (0,3%), romanialaiset (0,3%), puolalaiset (0,3%), juutalaiset (0,2%) ja muita 1,8% (v. 2001). Varsinkin Krimin niemimaa on etnisesti monivärinen. Ukrainassa puhutaan pääasiassa ukrainaa ja venäjää, mutta myös useita vähemmistökieliä. Näistä eniten puhujia on puolalla (1,1 milj.), ruteenilla (560 000), valkovenäjällä (440 000), romanialla (250 000), bulgarialla (234 000), turkilla (200 000) ja unkarilla (176 000). Virallinen työttömyysprosentti on 3,5%, mutta suurin osa työttömyydestä arvellaan olevan piilotyöttömyyttä. Maailman työjärjestö:n arvioin mukaan todellinen työttömyysprosentti oli vuonna 2004 9 - 10%. 29% väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.

Uskonto

Ukrainan pääasiallinen uskonto on ortodoksisuus, joka on jakaantunut tällä hetkellä kolmeen kilpailevaan kirkkoon. Jaon taustalla on Ukrainalainen nationalismi ja halu irroittautua myös kirkollisesti Moskovan vaikutusvallasta. Ukrainan ortodoksinen kirkko on Moskovan patriarkaatin alainen kirkko, joka vuodesta 1990 on ollut autonominen. Ukrainan autokefalinen kirkko syntyi Ukrainan lyhyen itsenäisyyden aikana 1920-luvulla ja selvisi Neuvostoliiton aikana diasporassa ulkomailla. Ukrainan itsenäistymisen jälkeen se on aloittanut uudelleen toiminnan Ukrainan alueella. Ukrainan ortodoksinen kirkko - Kiovan patriarkaatti on vuonna 1991 perustettu kirkkokunta, jota johtaa patriarkka Filaret (alun perin Mihailo Denysenko). Filaret oli vuoteen 1991 asti Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta, mutta menetti pappisvihkimuksen ja suljettiin ehtoollisyhteydestä vuonna 1997 "skismaattisesta toiminnasta". Filaretin johtama kirkko ei ole muiden ortodoksisten kirkkojen tunnustama. Ukrainassa on myös merkittävä määrä uniaatteja, jotka noudattavat ortodoksista jumalanpalvelusperinnettä, mutta tunnustavat paavin aseman ja kuuluvat katoliseen kirkkoon. Maassa on myös pieniä katolisia, protestanttisia, juutalaisia ja muslimivähemmistöjä.

Kulttuuri

katoliseen kirkkoontalon katolla.]]

Ruoka

Ruoka on merkittävä osa ukrainalaista kulttuuria ja hedelmällisellä maaperällä siunatun maan eri kolkista löytyy paljon alueellisia erikoisuuksia. Tunnetuimpia ukrainalaisia ruokalajeja ovat borssi (punajuurista valmistettu keitto), varenyky (raviolin tapainen ruokalaji), holubtsi (täytettyjä kaalikääryleitä) ja deruny (raastetusta perunasta valmistettuja pannukakkuja). Joulun ja pääsiäisen viettoon liittyy monia ruokalajeja, joita ei valmisteta muulloin. Ukrainalainen tumma ruisleipä on myös tunnettua.

Musiikki

Monet ukrainalaiset ovat kansallismielisiä, ja erityisesti syrjäseuduilla vanhat perinteet ja kansanmusiikki ovat voimissaan. Taidemusiikin säveltäjistä Dmitri Bortnjanski ja Sergei Prokofjev ovat ukrainalaissyntyisiä, vaikka elivät ja sävelsivät pääasiassa Venäjällä. Ukrainalaisista taidemusiikin esittäjistään kuuluisimpia ovat viulistit David ja Igor Oistrakh ja pianisti Sviatoslav Richter. Ukrainan Ruslana Lyžytško voitti Euroviisut vuonna 2004 Istanbulissa Turkissa kappaleellaan Wild Dances. Ruslana toivoo vuonna 2005 Ukrainan Kiovassa järjestettyjen Euroviisujen parantavan Ukrainan imagoa, jota yhä synkentää vuoden 1986 Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus. Euroviisut toivat Ukrainalle joka tapauksessa huomiota kansainvälisenä musiikkitapahtumana. Tuorein ukrainalainen musiikkimenestys maailmalla on Nu Virgos[http://www.nuvirgos.com/] , joka saavutti singlellään Stop! Stop! Stop! kuudennen sijan Suomen Top20 -listalla viikolla 23/2004. Nu Virgos, aiemmin nimeltään ViaGra, laulaa venäjäksi.

Kirjallisuus

Kuuluisimpia ukrainalaisia kirjailijoita ovat 1800-luvulla elänyt runoilija Taras Ševtšenko ja vuonna 1916 kuollut kirjailija Ivan Franko. Ivan Franko oli merkittävä kirjailija ja poliitikko, joka perusti Ukrainan sosialistisen liikeen. Oman kirjallisen tuotannon lisäksi hän käänsi muun muassa Victor Hugon, William Shakespearen ja Goethen teoksia ukrainan kielelle. Taras Ševtšenkoa pidetään modernin ukrainalaisen kirjallisuuden isänä. Hän kirjoitti myös venäjäksi ja kirjallisen tuotannon lisäksi oli myös taitava taidemaalari. Hänet tuomittiin maanpakoon vuonna 1847 johtuen hänen venäläisten ukrainalaisiin kohdistuvia sortotoimia kuvaavista satiirisista runoistaan.

Urheilu

Vaikka tarvittava urheiluinfrastruktuuri ei ole monien Euroopan maiden tasolla, Ukraina on menestynyt hyvin kansainvälisessä huippu-urheilussa, erityisesti yleisurheilussa, voimistelussa, purjehduksessa, nyrkkeilyssä, painissa, uinnissa sekä shakissa. Kuten niin monessa maailmankolkassa, Ukrainankin suosituin urheilulaji on jalkapallo, jossa urheiluseurat Kiovan Dynamo, Donestkin Shakhtar ja Dnipropetrovskin Dnipro ovat saavuttaneet kansainvälistäkin menestystä. Maan jalkapallojoukkue selviytyi vaikeasta karsintalohkosta (mm. Turkki, Kreikka ja Tanska) ykkösenä jatkoon vuoden vuoden 2006 MM-kilpailuihin. Kiovan Sokol on maan tunnetuin jääkiekkojoukkue.

Lisätietoja


- Ukrainan Suomen suurlähetystö :Vähäniityntie, 9 Kulosaari, 00570, Helsinki, Finland :Tel.: +358 9 2289000 :Fax: +358 9 2289001
- Trade and Economic Mission :Vähäniityntie, 9 Kulosaari, 00570, Helsinki, Finland :Tel.: +358 9 22890082 :Fax: +358 9 22890081
- Suomi-Ukraina-yhdistys :Yrjönkatu 29 A, 00100, Helsinki
- [http://www.geocities.com/finukr/ Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa Ry.]

Aiheesta muualla


- [http://www.finukr.org/fin/aboutf.htm Ukraina-seura]
- [http://www.nato.int/issues/nato-ukraine/ Naton ja Ukrainan väliset suhteet (NATO)]
- [http://maps.google.com/maps?ll=49.539469,31.662598&spn=6.332010,16.215820&z=11&t=h&hl=en Ukraina Google Mapsissa] ;uutislähteitä
- [http://www.moreover.com/cgi-local/page?page?o=portal&feed=374 Moreover -uutisvirta]
- [http://www.interfax.kiev.ua/eng/ Interfax Ukraina (engl./ven./ukr.)]
- [http://5tv.com.ua/eng/newsline/ TV 5 (engl./ukr.)]
- [http://www.ukranews.com/eng/index_high.html Ukrainian news agency (engl./ven./ukr.)]
- [http://www.nrcu.gov.ua/index.php?id=2 Radio Ukraine International (engl./ukr.)]
- [http://www2.pravda.com.ua/en/ Ukrayinska Pravda (engl./ukr.)]
- [http://www.proua.com/ ProUA.com (ukr./ven.) - myös Kiovan, Lvovin ja Harkovan alueportaalit]
- [http://www.gazeta.lviv.ua/ Lvivska Gazeta (ukr.)]
- [http://www.kyivpost.com/bn/ Kyiv Post (engl.)]
- [http://abyznewslinks.com/ukrai.htm Ukrainaa koskevien uutisten linkkikokoelma]
- [http://www.cripo.com.ua/?sect_id=5&aid=2651 Ukraina kriminalnaja (ven.) päivittyvä tapahtumasivusto]
- [http://www.censor.net.ua/ Censor (ven.)] ;uutislähdekritiikki
- [http://www.telekritika.kiev.ua/tv_week/ Telekritika (ukr./engl.)] ;presidentinvaaleihin 2004 liittyvää
- [http://pora.org.ua/en/ Pora! -opiskelijaliike (ukr./engl.)]
- [http://www.razom.org.ua/ Tak! - Jushenko -kampanjasivut (ukr./ven./engl.)]  
Juhlapäivät
PvmSuomalainen nimiPaikallinen nimiHuomautuksia
1. tammikuutauusivuosi Новий рік  
7. tammikuuta joulu Різдво joulun ajankohta johtuu ortodoksien juliaanisesta kalenterista
8. maaliskuuta kansainvälinen naistenpäivä Міжнародний день жінки  
1.-2. toukokuuta vappu    
9. toukokuutavoitonpäivä День перемоги Kansallissosialistisen Saksan antautuminen 9.5.1945 Neuvostoliitolle
24. elokuuta itsenäisyyspäivä День незалежності України Ukrainan itsenäistyminen Neuvostoliitosta 1991
Luokka:Entiset neuvostotasavallat Luokka:Ukraina als:Ukraine ms:Ukraine zh-min-nan:Ukrayina ko:우크라이나 ja:ウクライナ simple:Ukraine th:ประเทศยูเครน fiu-vro:Ukraina

Bulgaria

Bulgaria on valtio Balkanilla, Kaakkois-Euroopassa. Se sijaitsee Mustanmeren rannalla ja sen rajanaapureita ovat Kreikka ja Turkki etelässä, Serbia ja Montenegro ja Makedonia lännessä, ja Romania pohjoisessa.

Historia

Bulgaarit saapuivat Volgan alueelta nykyisestä Ukrainasta ja Venäjältä, sekoittuivat slaavilaisiin ja Traakian kansoihin Tonavan eteläpuolella 600-luvulla ja perustivat ensimmäisen bulgaarien valtion. Bulgaarit taistelivat Bysanttia vastaan, kunnes 1300-luvun lopussa osmanit valloittivat maan. Bulgaria sai itsenäisyyden ruhtinaskuntana 1878 ja julistettiin kuningaskunnaksi 1908. Vuosina 1912 ja 1913 Balkanin sodissa Bulgarian alueet muuttuivat. Ensimmäisessa ja toisessa maailmansodassa Bulgaria taisteli häviäjien puolella, ja joutui Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Bulgariasta tuli kansantasavalta 1946. Ensimmäiset monipuoluevaalit pidettiin taas 1990. Bulgaria liittyi NATOon 2004 ja toivoo pääsevänsä Euroopan unioniin 2007.

Politiikka

Bulgarian presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla viisivuotiskaudelle. Kaudet on rajattu kahteen. Presidentti on valtion päämies ja armeijan ylipäällikkö. Presidentti voi myös hylätä lakialoitteet, mutta parlamentti voi hylätä presidentin veton yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Yksikamarisessa parlamentissa, Narodno Sabranie, on 240 edustajaa, jotka valitaan nelivuotiskausille. Listavaalin äänet annetaan puolueille tai ehdokaslistoille yhdeksässä vaalipiirissä. Puolueen pitää saada vähintään 4 % äänistä saadakseen edustajia. Parlamentti valitsee ja voi erottaa pääministerin.

Osat

Bulgaria on vuodesta 1999 jaettu 28 alueeseen (oblast). Vuodesta 19871999 jako oli yhdeksään maakuntaan. Kaikki alueet on nimetty pääkaupunkinsa mukaan, ja pääkaupunki Sofia muodostaa oman alueensa.

Maantiede

Sofia Bulgaria koostuu Traakian, Moesian ja Makedonian muinaisista alueista. Maan lounaisosa on vuoristoista, ja siellä sijaitsee Balkanin korkein kohta, Musala 2925 m. Yksi Balkanin vuoristoista kulkee lännestä-itään maan keskellä. Kaakossa Mustanmeren rannikolla on kukkuloita ja tasankoa. Tonava kulkee maan pohjoisrajalla. Muita suuria jokia ovat Struma ja Maritsa etelässä. Ilmasto on leuto. Talvet ovat kylmiä ja kosteita, kesät taas välimerellisen kuumia ja kuivia.

Eläimistö

Maritsa Bulgarian eläimistöön kuuluu muun muassa mufloni. Bulgarian havumetsävyöhykkeellä tavataan myös esim. karhua, sutta metsoa, mäyrää, peuroja ja muita havumetsille tunnusomaisia eläinlajeja.

Talous

Bulgarian talous romahti 1989 Neuvostoliiton markkinoiden ehdyttyä. Talous kutistui 40 %, mutta saavutti entisen tason kesällä 2004. YK:n talouspakotteet Jugoslaviaa ja Irakia vastaa vaikuttivat voimakkaasti Bulgariaan. Talous on kasvanut vuodesta 1997 4—5 % vuosivauhtia. Bulgaria jätti jäsenhakemuksensa EU:hun 1995 ja liittymisneuvottelut päätettiin aloittaa 1999.

Väestöjakauma


- Väestöjakauma: bulgaarit 83,9 %; turkkilaiset 9,4 %; romanit 4,7 %; muut 2 % (sisältää makedonialaiset; armenialaiset; tataarit) (2001) 84,8 % väestöstä puhuu bulgariaa, joka on slaavilaiseen kieliryhmään kuuluva kieli.
- Uskonnot: Bulgarian ortodoksinen kirkko 82,6 %, Islam 12,2 %, katolisuus 0,6 %, protestanttiset kirkot ja yhteisöt 0,5 %, muut 4.1%.

Kulttuuri

Bulgarian kulttuuriin kuuluu traakialaisia, slaavilaisia ja bulgarilaisia elementtejä, siinä on lisäksi Bysantin, Turkin ja Kreikan kulttuureista vaikutteita. Bulgarialainen Elias Canetti voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon 1981. Voimistelun lisäksi (Maria Gigova, Maria Petrova) bulgarialaiset ovat kunnostautuneet tenniksessä (Magdalena Maleeva), korkeushypyssä (Stefka Kostadinova) ja šakissa (Veselin Topalov, Antoaneta Stefanova).

Merkittävimmät luonnonvarat


- bauksiitti
- kupari
- lyijy
- sinkki
- kivihiili
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- maataloustuotteet

Aiheesta muualla


- [http://www.kirildouhalov.net History, art and music in Bulgaria]
- [http://bulgaria.europe-countries.com Geographic guide - Bulgaria]
- [http://maps.google.com/maps?ll=42.755080,25.224609&spn=3.581595,8.107910&z=10&t=h&hl=en Bulgaria Google Mapsissa] Luokka:Bulgaria roa-rup:Vurgarii ms:Bulgaria zh-min-nan:Bulgariya ko:불가리아 ja:ブルガリア th:ประเทศบัลแกเรีย

Kiina

中华人民共和国
Zhōnghuá rénmín gònghéguó
Motto: ei mottoa
Motto
Virallinen kieli mandariinikiina1
Pääkaupunki Peking (Beijing)
Suurin kaupunki Shanghai
PresidenttiHu Jintao
PääministeriWen Jiabao
Pinta-ala
 - kokonais
 - % vettä
Sijalla 4
9 596 960 km²
2,8 %
Asukasluku
 - kokonais (2003)
 - tiheys
Sijalla 1
1 286 975 468
134,1/km²
Perustamispäivä 1. lokakuuta, 1949
BKT
 - kokonais (2002)
 - BKT/asukas
Sijalla 2
6 449 miljardia USD
4 400 USD
Valuutta Renminbi (CNY)
Aikavyöhyke UTC +8
Kansallislaulu Vapaaehtoisten marssi (义勇军进行曲)
Internet TLD.CN
Kansainvälinen suuntanumero86
(1) Virallisena englannin rinnalla Hongkongissa ja portugalin rinnalla Macaossa.
Kiina (yksink.: 中国, perint.: 中國, pinyin: Zhōngguó), virallinen nimi: Kiinan kansantasavalta eli 中华人民共和国 (Zhōnghuá rénmín gòng hé guó). Katso myös Kiinan tasavalta (Taiwan). Kiina on väkiluvultaan maailman suurin ja maapinta-alaltaan Venäjän ja Kanadan jälkeen maailman kolmanneksi/neljänneksi suurin valtio (Yhdysvallat on myös suurempi jos vesialueet lasketaan). Se sijaitsee Itä-Aasiassa. Kiinalla on 14 rajanaapuria: Afganistan, Bhutan, Intia, Kazakstan, Kirgisia, Laos, Mongolia, Myanmar, Nepal, Pakistan, Pohjois-Korea, Tadžikistan, Venäjä ja Vietnam. Asukkaita Kiinassa on noin 1,3 miljardia ja pinta-ala on noin 9,6 miljoonaa neliökilometriä. Kiinan pääkaupunki on Peking eli Beijing, joka sijaitsee maan pohjoisosassa ja jossa asuu noin 13 miljoonaa ihmistä. Suurin kaupunki on etelämpänä rannikolla sijaitseva Shanghai. Kiinan valuutta on renminbi (人民币), lyhenne RMB, ja sen yksikkö on yuan (元). Kansainvälisessä rahaliikenteessä tästä käytetään lyhennettä CNY (Chinese Yuan Renminbi). Hintojen perässä on tavallisesti valuuttamerkki yuan (元), jolla voidaan kuitenkin viitata muihinkin rahayksiköihin. Yksi euro vastaa noin 10 CNY (14.11.2005), vastaavasti yksi CNY vastaa 0,10 euroa.

Historia

Kiina on maailman vanhin, katkeamattoman historian omaava, merkittävä sivilisaatio, ja sen kirjalliset lähteet ulottuvat yli 3 500 vuotta ajassa taaksepäin. Riisinviljelyä Kiinassa on harjoitettu jo 6000-luvulla eKr.. Varsinainen kiinalainen sivilisaatio arvioidaan kuitenkin tavallisesti "vain" noin 5 000 vuotta vanhaksi ja useimmiten historiankertomus aloitetaan ensimmäisestä dynastiasta, eli ajasta jolloin hallitsijavalta siirtyi suvussa tavallisesti isältä pojalle. Kiinan ensimmäinen dynastia, Xia-dynastia, alkoi noin vuonna 2100 eaa. Pääartikkelit:
- Kiinan dynastiat
- Kiinan esihistoria ( – n. 1000-luku eaa)
- Kiinan varhaishistoria (n. 1000-luku eaa200-luku eaa)
- Kiinalainen imperiumi (200-luku eaa200-luku jaa):
  - Qin-dynastia (221 eaa206 eaa)
  - Han-dynastia (206 eaa220 jaa) ("Suuri dynastia")
- Kiinan keskiaika (200-luku500-luku)
- Keskiajalta moderniin aikaan (600-luku900-luku)
  - Sui-dynastia (581618), joka yhdisti Kiinan uudelleen.
  - Tang-dynastia (618907) ("Suuri dynastia")
- Kiinan renessanssi (900-luku1200-luku)
- Mongolivalta Kiinassa (1200-luku1300-luku)
- Ming-dynastia (1300-luku1600-luku) ("Suuri dynastia")
- Mantšuvalta ja keisarivallan loppu (1600-luku1911)
- Kiinan tasavallan historia (19111949 (+ Taiwan))
- Kiinan kansantasavallan historia (1949 – ) Merkittäviä keksintöjä:
- Kirjapainotaito (Tang-dynastia)
- Paperin valmistus (Han-dynastia)
- Ruuti ja ilotulitteet (Eteläiset ja pohjoiset dynastiat) (raketit kuitenkin keksittiin Koreassa)
- Kompassi
- Leijat
- Paperiraha (Song-dynastia)
- Pankkiluotot (Song-dynastia)

Hallinto

Song-dynastia Kiinan kansantasavalta on sosialistinen valtio, jota hallitsee Kiinan kommunistinen puolue. Vuodesta 2002 lähtien kommunistisen puolueen puhemiehenä ja vuodesta 2003 lähtien presidenttinä toimii vuonna 1942 syntynyt Hu Jintao. Aiemmin presidentteinä ovat toimineet: Mao Zedong (Mao Tse-Tung), Liu Shaoqi, Li Xiannian, Yang Shangkun ja Jiang Zemin. Presidentti edustaa Kiinaa ulkomailla, allekirjoittaa kansainvälisiä sopimuksia ja nimittää edustajia valtioneuvostoon. Nykyisin Kiinassa vallitsee kollektiivinen johto ja presidentti on suoraan kansankongressin alaisuudessa. Kiinan hallinnon pääosat ovat:
- Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitea
- Kiinan kansankongressi
- Kiinan presidentti
- Kiinan valtioneuvosto
- Kiinan keskussotilaskomissio
- Kiinan korkein oikeus
- Kiinan korkein prokuraattorinvirasto Kommunistisen puolueen lisäksi Kiinassa toimii lukuisia pieniä "demokraattisia puolueita", joiden virallinen rooli on edustaa sitä pientä kansanryhmää, jota kommunistit eivät edusta (kommunistien katsotaan edustavan noin 95 % kansasta).

Alueellinen hallinto

Pääartikkeli: Kiinan alueellinen hallinto Kiina on jaettu 22 provinssiin eli maakuntaan (省), mutta viralliset tahot laskevat lisäksi usein Taiwanin 23. provinssiksi, vaikkei se olekaan Kiinan hallituksen alaisuudessa. Taiwanille on tarjottu erityishallintoalueen asemaa, mutta se ei ole sitä hyväksynyt. Provinssien lisäksi Kiinassa on viisi autonomista aluetta (自治区), joissa suuri osa väestöstä kuuluu vähemmistökansallisuuksiin; neljä itsehallinnollista kaupunkia (直辖市) ja kaksi erityishallintoaluetta (特别行政区).
Provinssit
- Anhui (安徽)
- Fujian (福建)
- Gansu (甘肃)
- Guangdong (广东)
- Guizhou (贵州)
- Hainan (海南)
- Hebei (河北)
- Heilongjiang (黑龙江)
- Henan (河南)
- Hubei (湖北)
- Hunan (湖南)
- Jiangsu (江苏)
- Jiangxi (江西)
- Jilin (吉林)
- Liaoning (辽宁)
- Qinghai (青海)
- Shaanxi (陕西)
- Shandong (山东)
- Shanxi (山西)
- Sichuan (四川)
- Yunnan (云南)
- Zhejiang (浙江)
Autonomiset alueet
- Guangxi (zhuangit) (广西壮族)
- Ningxia (huit) (宁夏回族)
- Sisä-Mongolia (mongolit) (内蒙古)
- Xinjiang (uiguurit) (新疆维吾尔族)
- Tiibet (tiibetiläiset) (西藏)
Itsehallinnolliset kaupungit
- Chongqing (重庆)
- Peking (北京) (Beijing)
- Shanghai (上海)
- Tianjin (天津)
Erityishallintoalueet
- Hongkong (香港)
- Macao (澳门)

Taloudelliset erityisalueet Yleishallinnon aluejaon lisäksi voi Kiinassa olla myönnetty joillekin alueille erityisiä oikeuksia investointien houkuttelemiseksi Kiinaan. Tällaisia erityisiä talousetuja nauttivia erityistalousalueita ovat:
- Shenzhen (香港)
- Zhuhai (澳门)
- Xiamen
- Shanghai
- Shantou
- Hainanin provinssi sekä avoimet rannikkokaupungit, kuten
- Beihai
- Dalian
- Fuzhou
- Guangzhou
- Lianyungang
- Nantong
- Ningbo
- Tianjin
- Wenzhou
- Yantai
- Zhanjiang
- Qinhuangdao ja
- Qingdao

Lippu

Kiinan kansantasavallan lippu on nimeltään 五星红旗 [wǔ xīng hóng qí], eli viisitähtinen punalippu. Sen suunnitteli Zeng Liansong (曾联松). Lipun punainen tausta on kommunismin symbolinen väri. Keltaisten tähtien symbolismista on erilaisia tulkintoja. Erään mukaan suurin tähti kuvastaa Kommunistista puoluetta ja pienemmät tähdet kenties neljää yhteiskuntaluokkaa: työläiset, maanviljelijät, pikkuporvaristo ja isänmaalliset kapitalistit. Toisen tulkinnan mukaan se kuvastaisi perinteistä viiden kansanryhmän ajattelua Kiinassa, jolloin iso tähti kuvastaisi han-kiinalaisia, pienet olisivat tällöin mongolit, mantšut, tiibetiläiset ja huit.

Politiikka

Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan politiikka Kiinan hallitusta nimitetään edelleen sosialistiseksi, vaikka käytännössä maa on siirtynyt keskusjohtoiseen markkinatalousjärjestelmään talousuudistusten myötä. Tosin 2000-luvulle tultaessa vielä noin puolet kansantulosta oli peräisin julkisesti omistetuista tuotantolaitoksista, mistä johtuen maalla on ollut vaikeuksia saada markkinatalousmaan statusta kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa. Suurista talousreformeista huolimatta demokratia ei ole maassa kovin pitkällä, joskin kylätasolla järjestetään nykyisin varsin vapaita vaaleja ja kylätason edustajat pääsevät valitsemaan korkeampia edustajia. Kommunistisen puolueen jäsenyys on kuitenkin edellytys vähänkin korkeampiin hallinnollisiin virkoihin. Kommunistinen puolue sallii nykyisin useimmat poliittisetkin kannanotot, mikäli kannanotoilla ei pyritä haastamaan puolueen valtaa maassa. Kaikki yritykset vallanvaihtoon tukahdutetaan ja sensuuri estää varsinaisen kritiikin johtajia ja puoluetta kohtaan. Sensuuri ei kuitenkaan puutu asioihin, joita puolue ei katso vaaralliseksi, joten poliittisiakin parannusehdotuksia voi tehdä varsin vapaasti asioista, jotka koskettavat ihmisten jokapäiväistä elämää, edellyttäen ettei samalla esitetä vallanvaihdosta.

Ulkopolitiikka

Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan ulkopolitiikka Saatuaan YK:n jäsenyyden Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonin aikaisen ulkoministeri Henry Kissingerin sukkuladiplomatian tuloksena Taiwanin sijaan 1971, Kiina on pitänyt yllä diplomaattisuhteita lähes kaikkiin maailman maihin. Diplomaattisuhteiden edellytyksenä vaaditaan, ettei toinen osapuoli saa ylläpitää diplomaattisuhteita Taiwaniin, vaan sitoutuu "yhden Kiinan politiikkaan". Tästä syystä Taiwanin itsenäistymisliikettä ei katsota hyvällä, koska Taiwanin itsenäiseksi julistautuminen synnyttäisi tilanteen, missä joillain mailla voisi olla diplomaattisuhteet sekä Kiinan kansantasavaltaan, että Kiinan tasavaltaan, Taiwaniin. Tämä rikkoisi ajatuksen yhdestä Kiinasta ja saattaisi herättää itsenäisyystoiveita myös muilla erityisalueilla. Taiwanin lisäksi toinen ulkopolitiikan ongelmatapaus on 1950 haltuun otettu Tiibet sekä sen maanpakoon siirtynyt uskonnollinen valtionpäämies Dalai Lama. Tiibetin kapinayritys kukistettiin 1959. Lisäksi sisäpoliittista keskustelua herättää jonkinlaiseen aktivismiin taipuvainen islamilainen Uigurian autonominen alue Luoteis-Kiinassa sekä viimeksi Falun Gong -liike. Kiinalle muodostui 1960-luvulla aluekiistoja Intian kanssa Aksai Chinissä, minkä Kiinan kansantasavalta otti haltuunsa Intialta 1962. Kuolonuhreja vaatineeksi rajavälikohtaukseksi puhjennut kiista neljästä pienestä saaresta Neuvostoliiton kanssa Amurin lähellä Ussur-joella 1960-luvun lopulla, johti Kiinan kansantasavallan ja Neuvostoliiton suhteet lähes ydinsodan partaalle 1970-luvun alkuun mennessä. 1978 Kiina kävi lyhyen ja tuloksettoman rajasodan Vietnamin kanssa sen pohjoisrajalla. Neuvostoliitto tuki Vietnamia Kamputsean kysymykseen liittyen, kun taas Kiina tuki punaisia khmerejä. Neuvostoliiton Afganistanin sodan aikana (1979-1989) Kiina, Pakistan ja arabimaat tukivat neuvostoliittolaisia vastaan taistelevia muslimisissejä. 1989 Kiina joutui monien maiden boikottiin kukistettuaan verisesti Taivaallisen rauhan aukiolla opiskelijamielenosoituksen. Tämä vaikutti Kiinan vahvan miehen, taloudellisen uudistuspolitiikan liikkeelle saattaneen ja kulttuurivallankumouksen aikana kapitalistisen tien kulkijana tunnetun Deng Xiaopingin maineeseen. Kiinalla on diplomaattista vaikutusvaltaa Aasiassa mm. Korean kansantasavaltaan (Pohjois-Koreaan), mihin sillä on perinteisesti ollut läheiset suhteet jo Korean sodan ajoilta. Aasian kokonaistilanteessa Kiina on Intian vastapaino, Intian vaaliessa perinteisesti läheisiä neuvostoaikaisia suhteita myös Venäjän kanssa, mikä on näkynyt mm. asehankinnoissa. Länsimaiden kasvavien investointien vuoksi alkaa Kiinalla olla merkitystä EUn ja Yhdysvaltain taloudelle, mikä on tehnyt myös lännen ulkopolitiikasta Kiinaa kohtaan maltillisempaa. Kiina on merkittävä rahanlainaaja myös Yhdysvaltain liittovaltiolle Bushin hallinnon tehdessä veronalennusten ja varustelun vuoksi alijäämäisiä budjetteja. Kiina ja Japani kilpailevat -Persianlahden epävakaan tilanteen vuoksi- siitä, että kumpi saa ensin Venäjältä öljy- ja maakaasuputkia. Tämä vahvistaa Venäjän neuvotteluvoimaa Aasiassa. Kiinan Kansan vapautusarmeija on mieslukumäärällä mitattuna maailman suurin armeija. Kiinan sotilasbudjetti vuodelle 2003 oli noin 60 miljardia dollaria, suuremman summan sotilasmenoihin sijoittaa vain Yhdysvallat (lähes 400 miljardia dollaria). Vaikka Kiinalla on myös ydinaseita ja kehittyneet kuljetusraketit, Kiinan asevoimien rakenne on puolustusvoittoinen ja sillä on suuri sotilasvoima vain sen lähialueilla eikä sitä siten tavallisesti lasketa suurvallaksi. 1950-luvulla ennen vuoden 1958 Neuvostoliiton ja Kiinan kansantasavallan välirikkoa, Kiina sai merkittävää tukea mm. Korean sodan vuoksi Neuvostoliitolta. Välirikon vuoksi Kansan vapautusarmeijan ilmavoimien kehitys hidastui. 1989 Taivaallisen rauhan aukion taphtumien vuoksi Euroopan yhteisö ja Yhdysvallat kielsivät aseviennin Kiinaan, mitä ovat viime aikoina (2004) EUn osalta pyrkineet mm. Ranska ja Saksa poistamaan Yhdysvaltain ja Britannian vastustaessa mm. Taiwanin tilanteen vuoksi. Kiinalla on ilmoituksensa mukaan oikeus puuttua Taiwanin tilanteeseen, mikäli Taiwan julistautuu itsenäiseksi tai se ei palaa Kiinan keskushallinnon yhteyteen riittävän nopeasti.

Maantiede

Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan maantiede Kiina on pinta-alaltaan maailman suurimpia maita ja sisältää hyvin erilaista maastoa. Idässä Keltaisenmeren ja Itä-Kiinan meren on hyvin tiheäänasuttua alluviaalitasankoa, kun taas Etelä-Kiinan meren rannikko on vuoristoisempaa. Kiinan eteläosat koostuvat pääosin ylängöistä ja vuoristoista. Maan keskiosien halki virtaavat sen kaksi suurta jokea, Keltainenjoki ja Jangtsejoki. Muita merkittäviä jokia ovat Xi Jiang, Mekong, Brahmaputra ja Amur. Kiinan läntisemmän osan etelärajalla sijaitsse Himalajan vuoristo, jossa on myös Kiinan (ja samalla maailman) korkein kohta, Mount Everest. Läntisiä vuoristoja ja ylänköjä seuraavat autiomaat, kuten Gobi ja Takla-Makan. Läntiset osat ovatkin itärannikkoon verrattuna erittäin harvaanasuttuja. Ilmasto Kiinassa vaihtelee subarktisesta pohjoisesta trooppiseen etelään. Monsuunit vaikuttavat merkittävästi erityisesti sadekauden aikaan ja lisäksi myös vuosittaisiin sademääriin. Lämpötilavaihtelu maan osien välillä on suurinta talvella, jolloin pohjoisimman provinssin Heilongjiangin keskilämpötila on pakkasen puolella ja ajoittain jopa -30 astetta, kun maan eteläosissa keskilämpötilat pysyttelevät aina yli 10 lämpöasteen.

Talous

Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan talous Talousuudistusten aloittamisen jälkeen 1978 Kiinan bruttokansantuote on yli nelinkertaistunut. Yksityisyrittäminen on teoriassa sosialistisesta järjestelmästä huolimatta sallittua ja rohkaistua. Ulkomaisia investointeja pyritään vauhdittamaan sähkötekniselle alalle suuntautuvalla yliopisto-opetuksella, teknologiakeskuksilla ja erityistaloustalueilla. BKT kansalaista kohden vuonna 2003 oli arvioltoa 5 000 USA:n dollaria. Kuitenkin suuren väestömääränsä vuoksi Kiina on maailman toiseksi suurin talous Yhdysvaltojen jälkeen (mikäli Euroopan unionia ei lasketa yksittäiseksi alueeksi). Kiinan talous kasvaa 5-10 prosentin vuosivauhtia, ja Kiina onkin ollut maailman nopeimmin kasvavia talouksia joka vuosi vuodesta 1989 lähtien. Kiina on eräs teen tärkeimmistä tuottajista.

Väestöryhmät ja uskonnot

Pääartikkeli: Kiinan etniset ryhmät Valtaosa (93,5 %) Kiinan kansalaisista on Han-kiinalaisia. Loppu 6,5 %, eli yli 90 miljoonaa ihmistä, edustaa noin 55 etnistä vähemmistöä. Etniset vähemmistöt nauttivat tietyistä etuuksista, esimerkiksi yhden lapsen politiikka ei sido vähemmistökansoja. Kansantasavallan aikana eri uskontoihin suhtautuminen on vaihdellut, nykyisin uskontoja pidetään ei-toivottuina, mutta ei kuitenkaan kiellettyinä asioina, edes puolueen jäsenille. Poikkeuksen muodostaa Falun Gong meditaatioharjoitus, jonka harjoittaminen on kielletty Kiinassa Eri kansallisuudet seuraavat usein eri uskontoja. Han-kiinalaiset ovat tavallisesti joko ateisteja, buddhalaisia, kristittyjä tai taolaisia. Vähemmistökansallisuuksien keskuudessa merkittävimmät uskonnot ovat islam, buddhalaisuus (myös lamalaisuus), kristinusko ja šamanismi.

Kielet

Kiinan virallinen kieli on mandariinikiina. Sitä puhuu Kiinassa äidinkielenään noin 870 miljoonaa ihmistä, eli noin 70 % väestöstä. Mandariinikiina on opetuskieli kaikissa Kiinan oppilaitoksissa, joten lähes kaikki kiinalaiset osaavat sitä ainakin vieraana kielenä. Muutenkin han-kiinalaiset puhuvat siniittisiä kieliä, muilla Kiinan etnisillä ryhmillä on tavallisesti omat kielensä. Virallisesti Kiinassa on 55 etnistä vähemmistöä, kieliä on kuitenkin noin 100-120 vaikka eri kiinat laskettaisiinkin murteiksi, katso siniittiset kielet. Muita yli miljoonan puhujan kieliä Kiinassa ovat (Huom. Osa näistä lasketaan yleensä kiinan murteiksi):
- Wu-kiina (77 milj.) siniittinen
- Yue-kiina eli kantoninkiina (52 milj.) siniittinen
- Jinyu-kiina (45 milj.) siniittinen
- Xiang-kiina (36 milj.) siniittinen
- Hakka-kiina (26 milj.) siniittinen
- Minnan-kiina (26 milj.) siniittinen
- Gan-kiina (21 milj.), siniittinen
- Minbei-kiina (10 milj.) siniittinen
- Pohjoinen zhuang (10 milj.) tai-kadai
- Uiguuri (7 milj.) turkkilainen
- Eteläinen zhuang (4 milj.) tai-kadai
- Kiinalainen viittomakieli (3 milj.) viittomakieli
- Mongoli (3 milj.) mongolialainen
- Bouyei (2 milj.) tai-kadai
- Korea (2 milj.) isolaatti
- Sichuanin yi (2 milj.) lololainen
- Eteläinen dong (1,5 milj.) tai-kadai
- Hmong njua (1 milj.) hmong-kieli
- Kasakki (1 milj.) turkkilainen
- Khams (1 milj.) tiibetiläinen
- Tiibet (1 milj.) tiibetiläinen

Kulttuuri

Pääartikkeli: Kiinan kulttuuri Kiinalainen kulttuuri on vuosituhansien saatossa kehittynyt kaikilla kulttuurin osa-alueilla yhdeksi maailman suurista kulttuureista. Kiinalainen kulttuuri poikkeaa osin paljon länsimaisesta lähes kaikilla aloilla. Kiinan kirjallisuus on kiinan kirjoitusjärjestelmän varhaisuuden vuoksi kehittynyt jo muinaisina aikoina, mutta kertomakirjallisuutta ei ole arvostettu, joten sitä on säilynyt vasta 1300-luvulta lähtien. Tätä varhaisempi säilynyt kirjallisuus on pääosin tietokirjallisuutta, filosofisia tai uskonnollisia teoksia sekä runoutta. Kiinalainen musiikki, varsinkin perinteinen musiikki, poikkeaa selkeästi länsimaisesta, niin soitinten kuin sävelkulunkin osalta. Kiinalainen näyttämötaide sisältää usein enemmän akrobatiaa kuin länsimainen. Erityisen huomattava näyttämötaiteen osa-alue on kiinalainen ooppera. Kiinalainen maalaustaide on myös melko omaleimaista. Hyvin tärkeä kiinalaisille on myös kalligrafia.

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- rautamalmi
- öljy
- tina
- elohopea
- mangaani
- antimoni
- vanadiini
- alumiini
- uraani
- lyijy
- sinkki
- vesivoima

Merkittävimmät vientituotteet


- tekstiilit
- koneet
Juhlapäivät
PvmSuomalainen nimiPaikallinen nimiHuomautuksia
1. tammikuutaUusivuosi元旦
4. tai 5. huhtikuutaQing ming jie (Kuolleiden muistopäivä / "Puhtaan kirkkauden juhla")清明节106. päivä talvipäivänseisauksen jälkeen
1. toukokuutaVappu劳动节
4. toukokuutaNuorison päivä青年节Muistopäivä toukokuun neljännen päivän liikkeelle
1. heinäkuutaKiinan kommunistisen puolueen perustamispäivä建党节Ensimmäisen Poliittisen neuvoa-antavan konferenssin muodostaminen 1.7.1921
1. elokuutaArmeijan päivä建军节Nanchangin kansannousu 1.8.1927
1. lokakuutaKansallispäivä国庆节Kiinan kansantasavallan perustaminen 1.10.1949
Kuukalenterin 1. kuun 1. päiväKiinalainen uusivuosi (eli "Kevätjuhla")春节Kiinalaisen kalenterin mukaan
Kuukalenterin 1. kuun 15. päiväLyhtyjuhla元宵节Kiinalaisen kalenterin mukaan
Kuukalenterin 5. kuun 5. päiväLohikäärmeveneiden juhla端午节Kiinalaisen kalenterin mukaan
Kuukalenterin 7. kuun 15. päiväHenkien juhla中元节Kiinalaisen kalenterin mukaan
Kuukalenterin 8. kuun 15. päiväSydänsyksyn juhla中秋节Kiinalaisen kalenterin mukaan
Kuukalenterin 9. kuun 9. päiväKaksoisyhdeksännen juhla重阳节Kiinalaisen kalenterin mukaan

Katso myös


- Kiinan tasavalta eli Taiwan
- Kiinan kansantasavallan historia
- Kiinan dynastiat
- Kiinan kieli
- Maailman maat als:Volksrepublik China ja:中華人民共和国 ko:중화인민공화국 ms:Republik Rakyat China simple:People's Republic of China th:สาธารณรัฐประชาชนจีน zh-cn:中华人民共和国 zh-min-nan:Tiong-hoâ Jîn-bîn Kiōng-hô-kok zh-tw:中华人民共和国 Luokka:Kiina

Kazakstan

Kazakstan (kazakiksi: Қазақстан; Qazaqstan; venäjäksi: Казахстан, Kazahstan) on valtio Keski-Aasiassa. Kazakstanin läntisin osa kuuluu Itä-Eurooppaan. Kazakstanin rajanaapurit ovat Venäjä, Kiina, Kirgisia, Uzbekistan ja Turkmenistan. Kazakstanilla on myös rantaviivaa Kaspianmerelle. Kazakstanin kansalaista kutsutaan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan nimellä kazakstanilainen. Nimitys kazakki viittaa kazakkien kansallisuuteen.

Historia

Kazakstan joutui Venäjä keisarikunnan valtaan 1700-luvulla. Vuosina 1906–1912 arolle perustettiin yli puoli miljoonaa farmia, jotka päättivät arojen perinteisen paimentolaiselämäntavan. Venäjän sisällissodan jälkeen Kazakstan liitettiin Neuvostoliiton valtaan. Stalinin aikana Kazakstan tunnettiin arogulageistaan (Luglag, Steplag, Peschanlag) ja Volgan saksalaisten karkoituspaikkana. Vuonna 1936 muodostettiin Kazakkien sosialistinen neuvostotasavalta. Lähes asumatonta Kazakstania käytettiin myöhemmin ydinaseiden testaukseen Semipalatinskin koealueella (1949–) ja rakettien laukaisuun Baikonurin kosmodromilla (1957–). Neuvostoliitto yritti myös asuttaa Kazakstania Hruštševin aikana vuodesta 1954, Pohjois-Kazakstaniin ja Altain alueella raivattiin ensimmäisen vuonna 190 000 km² peltoa jota viljemään saapui 300 000 maanviljelijää pääasiassa Ukrainasta. Ensimmäinen sato 1956 oli ennätyksellinen, eikä sitä pystytty varastoimaan ja osa oli heitettävä pois. 1960-luvulle mennessä maa oli kuitenkin köyhtynyt ja eroosio söi ruokamullan ja Neuvostoliitto joutui turvautumaan viljan tuontiin. Kazakstan itsenäistyi Neuvostoliiton hajotessa. Vuonna 1997 pääkaupunki siirrettiin Alma-Atasta (nykyinen Almaty) Astanaan (entinen Akmola), osasyynä päätökseen oli pelko tulevista maanjäristyksistä.

Politiikka

Kazakstanissa presidentillä on vahva asema. Nursultan Nazarbajev on ollut presidenttinä maan itsenäistymisestä lähtien, hänet valittiin 1990 nelivuotiskaudeksi. Vuoden 1999 vaalissa, jota ETYJ piti järjestettynä, hänet valittiin uudelleen vielä seitsemäksi vuodeksi, ja uudelleen 2005. Kazakstanissa on kaksikamarinen parlamentti, jonka alahuoneessa (Mažilis) on 77 paikkaa ja senaatissa 39 paikkaa. 14:sta alueelta valitaan kaksi senaattoria ja kaupungeista yksi kummastakin. Puolueilla ei ole juurikaan merkitystä sisäpolitiikassa. Kazakstanin hallitusta on syytetty ihmisoikeusloukkauksista, viimeksi lehtimies Sergei Duvanovin tapauksessa. Kazakstan on ehdottanut Venäjälle, Ukrainalle ja Valko-Venäjälle talousliittoa.

Osat

Kazakstanin osat Kazakstanissa on 14 oblastia (oblystar; oblysy) ja 3 kaupunkialuetta. Almaty, Almaty
- , Aqmola (Astana), Aqtobe, Astana
- , Atyrau, Batys Qazaqstan (Oral), Bayqongyr
- , Mangghystau (Aqtau; entinen Ševtšenko), Ongtustik Qazaqstan (Šymkent), Pavlodar, Qaraghandy, Qostanay, Qyzylorda, Shyghys Qazaqstan (Oskemen; ennen Ust'-Kamenogorsk), Soltustik Qazaqstan (Petropavl), Zhambyl (Taraz; ennen Dzhambul) Vuonna 1995 Venäjän federaation hallitus vuokrasi 20 vuodeksi Baikonurin kosmodromia (Bayqongyr) ympäröivän 6000 km² alueen ja Baikonurin kaupungin (entinen Leninsk).

Maantiede

Kazakstanin maantiede Kazakstan ulottuu Volgajoelta Altai-vuorille ja