:: wikimiki.org ::
| Teollistuminen |
TeollistuminenTeollistuminen on sosiaalinen ja taloudellinen muutos, jossa yhteiskunta muuttuu esi-teollisesta teollistuneeseen. Tämä muutos on tiukasti sidoksissa teknologisiin innovaatioihin, etenkin energiantuotannollisiin ja metallurgiaan liittyviin. Teollistuminen sisältää myös ajatuksen tietynlaisesta ajatustavan muutoksesta ja erilaisesta suhtautumisesta luontoon. On kiisteltyä aiheuttaako teollistuminen nämä filosofiset muutokset vai toisin päin. Teollistuminen nähdään osana laajempaa yhteiskunnan modernisaation prosessia
Teolliset vallankumoukset
Teollinen vallankumous viittaa ensimmäiseen tunnettuun teollistumisprosessiin, joka tapahtui Euroopassa 1700-1800-luvuilla. Ns. toinen teollinen vallankumous kuvailee myöhempää, vähemmän dramaattista muutosta, jonka aiheutti sähkövirran saataville tulo ja polttomoottori.
Esiteolliset yhteiskunnat
Esiteolliset (termi on historiallisesti hankala, koska se on voimakkaasti historisistinen - eli sisältää ajatuksen väistämättömästä historiasta) yhteiskunnat useimmiten pyrkivät elintasoon, joka pitää ihmiset hengissä - tämä tarkoittaa, että suurin osa ihmisistä keskittyy tuottamaan juuri sen verran, kuin he kuluttavat. Tämä ei tietenkään ole täysin vailla poikkeuksia vaan on lukuisia esimerkkejä esiteollisista yhteiskunnista, jotka olivat hyvinkin varakkaita. Monia esiteollisia yhteiskuntia vaivaavat usein myös nälänhädät, vaikka esimerkiksi 1600-1700-luvun Englanti ja Hollanti olivat maatalouden kaupallistamisen kautta päässeet eroon jatkuvasti riehuvista nälänhädistä. Monet kehitysmaat maat aloittivat teollistumisprosessin tavoittelun joko länsimaiden tai Neuvostoliiton esimerkin innoittamana Kylmän sodan aikana. Lähinnä Kaakkois-Aasian monet maat ovat onnistuneet tässä kunnolla.
Argumentti teollistamisen puolesta
Teollistumisen idea on siinä, että teollisuustuotteissa on korkeampi tuottavuus kuin maataloustuotteissa tai jalostamattomissa raaka-aineissa (joita molempia "kehittymättömät" tuottavat). Kun maa rupeaa tuottamaan teollisisia tuotteita, joissa on korkeampi tuottavuus, sen saamat taloudelliset voitot moninkertaistuvat. Kaikki onnistuneesti kehittyneet maat ovat käyneet läpi teollistumisen. Tosin esimerkiksi Argentiina oli ensimmäisen maailmansodan aattona kohonnut kymmenen rikkaimman maan joukkoon vain maatalousvientinsä turvin, mutta maailmantalouden kysynnän romahduksen jälkeen maa ajautui syvään talouskriisiin ja ajattelutapaa vaihdettiin.
Teollistamispolitiikka
Mitä enemmän jokin talouspoliittinen suuntaus painottaa valtion roolia, sitä tärkeämpänä se näkee valtion intervention myös teollistamisessa. Jotkut täysin markkinoiden hintamekanismiin luottavat taloustieteilijät taas näkevät, että vapaat markkinat ohjaavat kansantalouden tuotantoa aina oikeaan suuntaan. Monet taloustieteilijät eivät näe teollistamista tärkeänä, vaan katsovat että se tuotannonrakenne, jonka hintamekanismi antaa, on aina paras mahdollinen (tämä ei välttämättä ole teollistunut tuotannonrakenne, mutta hintamekanismi osoittaa kuitenkin kansantalouden parhaan paikan maailmantaloudessa teorian mukaan). Reaalisesti käytettyyn teollisuuspolitiikkaan on sisältynyt mitä erilaisimpia instrumentteja, kuten kotimaisen talouden suojaamista ulkomaiselta kilpailulta ja koulutuspolitiikan ohjaamista teollisen tuotannon tarpeita ajatellen.
Teollistuminen nykyisessä kehitysajattelussa
Nykyään kansainvälinen kehitysyhteisö (YK, Maailmanpankki, OECD) puhuu "köyhyyden vähentämisestä", ja teollistumisen sisältävästä modernisaatiosta on luovuttu. Köyhyyden vähentäminen tarkoittaa talouden vakauttamista kasvua varten ja suoraan sosiaalisiin tavoitteisiin keskittyviä ohjelmia. Muutos kansainvälisessä kehitysajattelussa on johtanut siihen, että monet köyhät maat ovat luopuneet pyrkimyksistään viedä lävitse talouden rakennemuutos kohti teollistumista. Siihen ei sisälly teollistamispolitiikkaa. Köyhyyden vähentämisohjelmat ja teollistuminen voivat kuitenkin silloin yhdistyä, jos köyhyyden vähentämisohjelmia suoritetaan maassa, joka on oma-aloitteisesti aloittanut teollistumisen (esimerkkinä vaikka Kiina ja Vietnam).
Teollistuminen ja suorat ulkomaaninvestoinnit
Nykyään suorien ulkomaaninvestointien aikana jonkun valtion viennin ja tuotannon rakenne voi muuttua selvästi tilastoissa kohti teollista tuotantoa, koska ulkomaalaiset firmat tuottavat siellä tehdastuotteita. Tämä ei ole kuitenkaan sama asia kuin teollistaminen perinteisessä mielessä. Usein ulkomaisten firmojen sektori voi olla hyvin erillään muusta taloudesta, eikä näistä jää välttämättä muuta kuin työläisten palkat sijaintimaahan. Vahvemmat kehitysmaat kuten Kiina, ovat pyrkineet sisällyttämään ulkomaaninvestoinnit osaksi teollistumistaan. Nämä maat ajattelevat, että ulkomaiset yritykset tuovat maahan myös osaamista ja teknistä taitoa, joka auttaa teollistumisessa.
Katso myös
- modernisaatio
- automaatio
luokka:yhteiskuntatiede
ko:산업화
YhteiskuntaYhteiskunta muodostuu ihmisistä ja heidän muodostamistaan yhteisöistä, jotka ovat keskenään tiiviissä vuorovaikutuksessa tietyllä maantieteellisellä alueella.
Käsitteet valtio, yhteiskunta ja kansakunta sekoitetaan usein. Yhteiskunta muodostuu ihmisten kaikkien vuorovaikutussuhteiden verkostosta josta valtio on vain osa. Yhteiskunta jaetaan mm. hegeliläisessä ja liberalistisessa perinteessä valtioon ja kansalaisyhteiskuntaan. Uudemmissa teorioissa yhteiskunta jaetaan usein kolmeen osa-alueeseen: valtiolliseen eli julkiseen sektoriin, (yksityiseen) taloudelliseen toimintaan eli yksityiseen sektoriin ja varsinaiseen kansalaisyhteiskuntaan (kolmas sektori). Vielä uudempi laajennus tähän jaotteluun on neljäs sektori, jolla tarkoitetaan perhettä, sukua ja ystäväpiiriä.
Historiallisesti yhteiskuntien kehitysvaiheet voidaan jakaa mm. seuraavasti:
- metsästys- ja keräily-yhteiskunta
- maatalousyhteiskunta
- teollisuusyhteiskunta ja
- tietoyhteiskunta.
Katso myös
- Yhteiskunnan muuttaminen
Linkkejä
- [news:sfnet.keskustelu.yhteiskunta sfnet.keskustelu.yhteiskunta]-uutisryhmä
Luokka:Politiikka
Luokka:Yhteiskunta
InnovaatioInnovaatio on keksintö, jota voidaan hyödyntää kaupallisesti.
Innovointi tarkoittaa innovaatioiden avulla aikaansaatua uutuuden menestyksekästä tuotantoa, omaksumista ja hyödyntämistä taloudellisella ja sosiaalisella alalla. Aihepiiri on erittäin laaja ja käsittää monia osa-alueita keksinnöistä uusiin liiketoimintamalleihin.
Innovaation määritelmä
Innovaatioajattelun uranuurtajiin kuuluva Joseph Schumpeter määritteli innovaation seuraavasti vuonna 1934:
# Uuden tuotteen esittely - sellaisen, joka ei ole kuluttajille entuudestaan tunnettu tai uuden laatuisen tuotteen.
# Uuden tuotantotavan tai -menetelmän esittely, jonka ei tarvitse millään muotoa olla tieteellisesti uusi, ja joka voi olla myös uusi tapa kaupallistaa hyödyke.
# Uuden markkinan avautuminen - sellaisen, jossa tuotetta ei aikaisemmin ole ollut kaupan, olivatpa nämä markkinat olleet olemassa jo aikaisemmin tai eivät.
# Uuden raaka-aineen ja puolivalmisteen toimituslähteen haltuunotto, jälleen riippumatta siitä, oliko toimituslähde ollut olemassa jo aikaisemmin vai luotiinko se ensimäistä kertaa.
# Uuden teollisen markkinarakenteen toteuttaminen, kuten monopoli aseman luominen tai purkaminen.
Rogers (2003) määrittelee innovaation ideaksi, käytännöksi tai esineeksi, jota yksilöt pitävät uutena. Innovaation ei tarvitse olla upouusi, vaan olennaista on, että yksilö kokee sen uutena. Innovaatioksi voi myös kutsua ideaa, käytäntöä tai esinettä, jonka olemassaolosta yksilö on tiennyt jo aiemmin, mutta josta hänellä ei vielä ole mielipidettä.
Innovaatioiden diffuusiosta
Rogers (2003) määrittelee diffuusion viestintäprosessiksi, jossa tieto innovaatiosta leviää sosiaalisen systeemin jäsenille tiettyjen kanavien kautta ja tietyn ajan kuluessa. Sosiaalisella systeemillä Rogers tarkoittaa toisiinsa liittyviä yksilöitä, epämuodollisia ryhmiä, organisaatioita tai alasysteemejä, jotka ovat mukana yhteisessä ongelmanratkaisuprosessissa saavuttaakseen yhteisen päämäärän. Diffuusio on usein hidas prosessi. Innovaatiota ei oteta käyttöön välittömästi, kun siitä saadaan tieto, ei edes silloin, kun se voi tarjota aivan ilmeisiä etuja ja hyötyjä.
Rogersin innovaatioiden diffuusioteorian mukaan innovaation leviämiseen vaikuttaa se, millaisena mahdolliset omaksujat kokevat sen tarjoaman
- suhteellisen hyödyn aiemmin käytössä olevaan välineeseen verrattuna,
- yhteensopivuuden aiempien kokemusten, arvojen ja tarpeiden kanssa,
- monimutkaisuuden,
- kokeiltavuuden ja
- näkyvyyden.
Keskeisiä tekijöitä ovat myös sosiaalisen systeemin normit, viestintätavat, muutosagentit ja mielipidevaikuttajat. (Rogers 2003, 15–17.)
Lähteitä
# Rogers, E. M. (2003) [1962]: Diffusion of Innovations. 5. edition. Free Press, New York.
# Schumpeter, J. A. 1939. Business Cycles. A Theoretical, Historical, and Statistical Analysis of the Capitalist Process. Volume I. McGraw-Hill Book Company, Inc.
Aiheesta muualla
- [http://europa.eu.int/scadplus/leg/fi/lvb/n26021.htm Innovaatio ja Lissabonin strategia]
- [http://www.sitra.fi/index.asp?DirID=8 SITRAn innovaatio-ohjelma 2004->]
- [http://www.tekes.fi/tekes/sisaltolinjaukset2005.html TEKES strategia Innovaatioista hyvinvointia]
- [http://www.cordis.lu/finland/fi/inno.htm Innovaatio ja Suomi]
- [http://www.keksintosaatio.fi Keksintösäätiö]
ModernisaatioModernisaatio on käsite, jolla viitataan yhteiskunnan muuttumiseen tietyiltä piirteiltään nykyisen länsimaisen yhteiskunnan kaltaiseksi.
Modernisaation määritelmä
Modernisaatioon kuuluu yksilöiden ajattelun muutos individualistisemmaksi, ja samalla sosiaalisen organisaation muutos. Keskeinen osa modernisaatiota on myös talouden modernisoituminen, johon sisältyy teollistuminen (modernisaatio on neutraali käsite sen suhteen, tapahtuuko talouden muutos markkinataloutta vai suunnitelmataloutta kohti. Neuvostoliitossa modernisaatio vietiin läpi suunnitelmatalouden keinoin). Demokratia lasketaan usein yhdeksi modernisaation piirteeksi, toisaalta monet maat näyttävät modernisoituneen ilman demokratiaa. Joka tapauksessa poliittisen organisaation muutos rationaalisemmaksi (ja ilmeisesti byrokraattisemmaksi) on osa modernisaatiota. Modernisaatio teollistumisen kanssa on siis valtava muutos yksilöiden elämässä ja yhteiskunnan tasolla.
Modernisaatio yhteiskuntatieteellisenä teoriana
Modernisaatio on myös yhteiskuntatieteellinen teoria, joka oli suosittu varsinkin 1950- ja 1960-luvuilla. Se kuuluu ainakin sosiologian, valtio-opin, taloustieteen, sosiaalihistorian ja kehitysmaatutkimuksen piiriin. Teorian kuuluisin edustaja oli USA:lainen Walt Rostow, joka laati näkemyksen kehityksen vaiheista, jotka kaikki menestyvät valtiot tulevat käymään läpi. Myös esimerkiksi Karl Marxin teoria yhteiskunnan kehityksestä voidaan nähdä modernisaatioteoriana.
Modernisaatio nykyisessä kehitysajattelussa
Aiemmin kaikkien kehitymaiden haluttiin modernisoituvan ja teollistuvan. Jotkut kehitysmaat ovatkin onnistuneet tässä (lähinnä Kaakkois-Aasiassa), vaikka useimmat epäonnistuivat. Tällä hetkellä esimerkiksi Kiina ja muutamat muut Etelä- tai Itä-Aasian maat ovat voimakkaasti pyrkimässä kohti modernisaatiota. Nykyään kansainvälinen yhteisö (YK, Maailmanpankki, OECD) puhuu ennemmin "köyhyyden vähentämisestä", joka tarkoittaa talouden vakauttamista kasvua varten ja suoraan sosiaalisiin tavoitteisiin keskittyviä ohjelmia. Siihen ei sisälly esimerkiksi teollistamispolitiikkaa. Käytännön ilmiönä modernisaatio on siis kuitenkin yhä keskeinen osa maailmaa, koska monet maat tavoittelevat sitä.
Modernisaation kritiikki
Modernisaatiota on arvosteltu voimakkaasti etnosentrismistä. Kriitikot sanovat myös, että modernisaation tavoittelu on aiheuttanut kärsimyksiä kehitysmaiden ihmisille. Perinteisesti modernisaatio on ollut sekä oikeiston että vasemmiston kannattama hanke, mutta monet radikaalit ajattelijat saattavat hylätä koko modernisaation. Modernisaation vastakkaisena aatteena voidaan pitää kehityskritiikkiä ja post-developmentia.
Modernisaation suurimpina ongelmina on pidetty luonnonvarojen riittävyyttä. Miten käy, jos suuret kehitysmaat teollistuvat ja alkavat käyttää yhtä paljon luonnonvaroja kuin länsimaat? Monien mielestä "kehittyneiden maiden" nykyinen kehitysmalli ei ole riittävä, vaan niiden pitäisi pyrkiä luomaan vähemmän luonnonvaroja käyttävä yhteiskunta.
Haluavatko ihmiset modernisaatiota?
Oleellinen kysymys on, että mitä kehitysmaiden ihmiset todella haluavat - modernisaatiota vai jotain muuta? Useimmat kehitysmaiden ihmiset haaveilevat samanlaisesta materiaalisesta elämäntasosta ja päivittäisen elämän helppoudesta, mitä länsimaalaisilla ihmisillä on. Toisaalta on olemassa myös monia alkuperäiskansojen ryhmiä, jotka kokevat integraation viralliseen talouteen uhkana omalle perinteiselle elämänmuodolleen, johon he ovat kiintyneitä.
Luokka:yhteiskuntatiede
Teollinen vallankumous
Teollinen vallankumous on nimitys, jota käytetään laajamittaisesta sosiaalisesta, taloudellisesta ja teknologisesta muutoksestä 1700- ja 1800-lukujen taitteen Isossa-Britanniassa. Se alkoi pääasiallisesti hiilikäyttöisen höyryvoiman käyttöönotosta ja automatisoidun, koneistetun tuotannon käyttöönotosta, pääasiallisesti tekstiilialalla. Teknologinen ja taloudellinen prosessi nopeutui höyrykäyttöisten laivojen, veneiden ja maaliikenteessä rautatien käyttöönoton myötä. 1800-luvun aikana se levisi läpi läntisen Euroopan ja Pohjois-Amerikkaan, vaikuttaen lopulta koko maailmaan.
Johdanto
Pohjois-Amerikkaan. Kuvassa Wuppertalissa, Saksassa museossa esillä oleva koneen malli.]]
Parantuvan kuljetuskaluston ja teollisten koneiden käyttövoiman kasvu ajoi talousmaailmaa yleisesti ottaen kohden suuren mittakaavan teollisuutta ja poispäin entisen yksilösidonnaisesta tai pienen mittakaavan toiminnasta. Yksittäiset käsityöläiset, jotka valmistivat ja myivät kokonaisia tuotteita paikallisilla markkinoilla väistyivätt tehtaiden tieltä, joissa yksi työläinen teki ainoastaan yhden vaiheen valmistusprosessissa. Samalla yleistyivät mantereiden- tai jopa maailmanlaajuiset teollisuustuotteiden jakelujärjestelmät ja markkinat massatuotetuille kulutustuotteille. Samaan aikaan tapahtunut niin sanottu maatalouden (toinen) vallankumous vapautti suuria ihmisjoukkoja maaseudulta, samalla lisäten käytettävissä olevia ruoantuotantoresursseja, osittain kansainvälisen kaupan kautta.
Tuotantomuotojen tehostuminen johti kaupunkien, yritysten ja yksittäisten kansalaisten varallisuuden nousuun ennennäkemättömässä mittakaavassa. Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa suuret määrät ihmisiä siirtyivät maaseudulta kaupunkien kasvukeskuksiin, maatyön korvautuessa palkkatyöllä teollisuudessa. Kuljetuksen lisäksi myös tiedonvälityksen teknologinen kehitys vauhditti laajaa sosioekonomista muutosta.
Termi "teollinen vallankumous" on todennäköisesti historioitsija Ardold Toynbeen luoma, joka käytti sitä otsikkonaan kirjassaan The Industrial Revolution in England (1884). Yleisesti tutkijat sijoittavat teollisen vallankumouksen alun 1700-luvun puoleen väliin ja keskivaiheen 1800-luvun keskelle. Keskivaihetta leimaa niin sanottu toinen teollinen vallankumous, jolle oli ominaista massatuontanto ja sähköistäminen, joka tapahtui 1800-luvun loppupuolella. James Wattin patentti höyrykoneelle 1769 nähdään ratkaisevana hetkenä, mutta samanaikaisesti lukuisilla muilla aloilla oli kehitetty teknologiaa, joka oli hitaasti lisännyt Ison-Britannian teollista kapasiteettia. Yrittäjät, jotka ottivat innovaatiot hyötykäyttöön ja ryhtyivät industrialisteiksi, muuttivat brittiläisen yhteiskunnan luonnetta maatalousyhteiskunnasta kohti teollistayhteiskuntaa.
On huomattavaa, että uudet innovaatiot olivat usein puuseppien, kelloseppien tai muiden suhteellisen matalien yhteiskuntaluokkien ammattikuntien käyttöönottamia tai kehittelemiä. Esimerkiksi James Watt oli mallinrakentaja ja matemaattisten instrumenttien tekijä Glasgowin yliopistolle ja yliopiston tiedemiehille tekemiensä höyrykoneminiatyyrien kautta sai merkittävään keksintöönsä vaadittavat tiedot.
Teolliseen vallankumoukseen johtaneita kehityskulkuja
Teollisen vallankumouksen syyt olivat erittäin monimutkaisia ja niistä keskustellaan yhä laajalti. Jotkut historioitsijat katsovat, että vallankumous oli seuraamus sosiaalisista ja institutionaalisista muutoksista Ison-Britannian yhteiskunnassa, jotka aiheutti feodalismin loppu ja sitä seurannut sisällissota 1600-luvulla. Brittein saarten isojakoa (?) vastannut liike ja maatalouden vallankumous loivat tehokkaamman maatalouden, joka vaati entistä vähemmän työvoimaa. Työttömäksi jäänyt väestö oli pakotettu siirtymään kaupunkeihin etsimään palkkatyötä tehtaista. 1600-luvun koloniaalinen laajentuminen, jonka mukana seurasivat kansainvälisen kaupan kehitys, finanssimarkkinoiden syntyminen ja pääoman kasaantuminen loivat myös osan perusvaatimuksista teollistumiselle. Oman osansa näytteli myös niin sanottu tieteellinen vallankumous 1600-luvulla.
Vaikutuksia
Politiikkaan
Sosiaaliset ja taloudelliset muutokset, jotka seurasivat teollista vallankumousta muuttivat politiikan luonnetta, tarkoitusta ja valtion rakennetta perusteellisesti. Muutos tuli selväksi viimeistään 1830-luvulla. Taloudellinen kehitys, julkisesti rahoitettu koulutus ja sosiaalihuoltoprojektit tulivat valtion pääasiallisiksi asiakysymyksiksi. Nopeat taloudelliset muutokset köyhdyttivät koulutettuja työläisiä samalla lisäten yleistä tuotantoa, kun työvaihe työvaiheelta automatisoitiin (katso myös luddiitit). Väestön keskittyminen kaupunkikeskuksiin voimisti tarvetta poliittiselle reformille. Tasa-arvoon tähtäävät aatteet ja levottomuus taloudellisten muutosten takia loivat myös osaltaan painetta muutoksiin.
Höyryvoiman käyttöönotto kirjapainojen teollisissa prosesseissa laajensi suuresti sanomalehtien määrää ja kirjanjulkaisua. Tämä vahvisti lukutaidon nousua ja vaatimuksia massojen poliittisesta osallistumisesta. Yleinen miesten äänioikeus otettiin käyttöön Yhdysvalloissa, johtaen suositun kenraali Andrew Jacksonin valintaan 1828 ja nykyaikaisten joukkopuolueiden syntyyn. Isossa-Britanniassa Reformilaki 1842 vastasi ongelmaan, joka oli tullut ajankohtaiseksi suurten väestötihentymien syntyessä alueille, joilla ei ollut juuri ollenkaan parlamentaarista edustusta. Tämä laki laajensi äänioikeutettujen joukkoa, loi nykyaikaiset poliittiset puolueet ja aloitti sarjan reformeja, jotka jatkuivat aina 1900-luvulle. Ranskassa Heinäkuun vallankumous laajensi äänestäjäkuntaa ja muutti maan perustuslailliseksi monarkiaksi. Belgia itsenäistyi Alankomaista perustuslaillisena monarkiana 1830. Kamppailu liberaalien uudistusten läpiviemiseksi saavutti Sveitsissä sekalaisia tuloksia. Seuraava sarja yrityksiä poliittisen reformin käynnistämiseksi pyyhkäisi Euroopan yli 1848, jonka tulokset olivat vaihtelevia. Tämä käynnisti myös massasiirtolaisuuden Pohjois-Amerikkaan - ja myös osiin Etelä-Amerikkaan, Etelä-Afrikkaan ja Australiaan.
Toinen teollinen vallankumous
Rautateiden kyltymätön tarve kestäville rautatiekiskoille johti halvan massatuotetun teräksen kehittämiseen. Terästä pidetään usein ensimmäisenä useista uusista massatuotannon alueista, joiden sanotaan leimaavan niin sanottua toista teollista vallankumousta, joka alkoi vuoden 1870 paikkeilla. Tämä teollisen vallankumouksen toinen aalto kehittyi vähittäin kattamaan kemianteollisuuden, öljynjalostamisen ja jakelun, sähköntuotannon ja 1900-luvun puolella autoteollisuuden. Maailmanpoliittisesti se johti myös teknologisen johtoaseman siirtymistä Isolta-Britannialta Yhdysvalloille ja Saksalle.
Alppien vesivoiman valjastaminen mahdollisti hiilipulasta kärsineen pohjoisen Italian teollistumisen 1890-luvulta asti. Lisääntyvä öljytuotteiden tarjonta myös vähensi hiilen merkitystä teollistumiselle.
1890-lukuun mennessä teollistuminen loi myös ensimmäiset jättiläismäiset suuryritykset, joiden toiminta-alue oli usein maailmanlaajuinen. Näiden joukoissa olivat esimerkiksi U.S. Steel, General Electric ja Bayer AG.
Miksi Eurooppa?
Historioitsijoita askarruttanut kysymys on miksi teollinen vallankumous tapahtui Euroopassa eikä muualla maailmassa, etenkin esimerkiksi Kiinassa. Monia tekijöitä on ehdotettu — muun muassa ympäristöä, hallitusmuotoa ja kulttuuria. Benjamin Elman väittää, että Kiina oli tilanteessa, jossa ei-teolliset valmistamistavat olivat niin tehokkaita, että ne estivät suurten pääoman vaativien teollisten metodien kehittymisen. Kenneth Pommeranz vastaavasti on sitä mieltä, että Kiina ja Eurooppa olivat hämmästyttävän samankaltaiset 1700-luvulla ja merkittävät teollisen vallankumouksen syntyyn vaikuttaneet tekijät johtuivat hiiliesiintymien sijainnista tuotantokeskuksiin nähden ja raaka-aineiden, kuten ruoan ja puun tuottamisen Amerikasta, suosineen Eurooppaa.
Kiinan suuren väestömäärän vuoksi ei ollut tarvetta kehittää koneita halvan työvoiman tilalle. Vanhoillinen maa myös vieroksui uudistuksia.
Miksi Iso-Britannia?
Keskustelu teollisen vallankumouksen alusta sisältää myös kysymyksen miksi prosessi käynnistyi Isossa-Britanniassa kolmekymmentä - sata vuotta ennen manner-Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Jotkut ovat painottaneet luonnollisten ja taloudellisten resurssien määrää, jotka maa sai merentakaisista siirtomaistaan tai tuottoja, jotka brittiläinen orjakauppa Afrikan ja Karibian välillä tienasi.
Vaihtoehtoiseksi syyksi on esitetty kaupan vapauden suurempaa astetta, jossa suurempi määrä kauppiaita kykeni hyödyntämään tieteellisiä ja teknologisia edistysaskeleita tehokkaammin, kun vahvempaan kuningasvaltaan perustuneet valtiot. Myös Ison-Britannian kehittynyt vientiin suuntautunut kotiteollisuus varmisti jo valmiit markkinat monille varhaisista tuotantotavaroista. Britannia kävi myös sotansa merten takana ja välttyi siten suurelta osin muuta Eurooppaa vaivanneesta alueellisen valloituksen pelolta ja tuhoisuudelta.
Toinen teoria Ison-Britannian edistysaskeleen selittämiseksi on käsitys yrittäjäluokasta, joka uskoi edistykseen, teknologiaan ja kovaan työhän. Tämä luokka usein kytketään ns. protestanttiseen työmoraaliin ja erityisesti ns. toisinajattelijaprotestanttilahkoihin, jotka lisääntyivät Englannin vallankumouksessa. Usko laillisuuteen, joka seurasi perustuslaillisen monarkian prototyypin perustamisesta Loistavassa vallankumouksessa 1689 ja tasapainoisten talousmarkkinoiden syntyminen, pönkitti yksityistä sijoittamista teollisiin hankkeisiin. Teoria on korostanut erityisesti näiden toisinajattelijaprotestanttien yhteistyökykyä ja samaistumista keskiluokkaan, perinteiseen sijoittaja- ja liikemiesluokkaan. Tämä teoria kuitenkin jättää huomioimatta, että monet keksijöistä ja sijoittajista eivät suinkaan kuuluneet protestanttisiin lahkoihin, vaan olivat ennemminkin rationalistisia ajattelijoita ja "filosofeja".
Siirtyminen teollistumiseen ja koneiden valtaan ei suinkaan ollut ongelmaton siinä mielessä, että esimerkiksi Englannissa luddiitit - työläiset, jotka pelkäsivät elinkeinonsa puolesta - protestoivat prosessia vastaan ja järjestivät jopa tehtaiden sabotaasia.
Paradigmoja
Teollistuminen toimi ensimmäisenä lähtölaukauksena ns. modernille kapitalismille ja sen kehittyminen aiheutti varallisuuden ja tuotantokapasiteetin valtavan nousun. Adam Smithin The Wealth of Nationsia voi pitää teollistuvan kapitalismin teorian perusteoksena.
Karl Marx
Karl Marx näki teollistumisprosessin loogisena dialektisena kehityksenä feodalistisesta talousmallista. Hänen mukaansa tämä oli väistämätöntä kapitalismin täydellisen kehittymisen kannalta, joka vastaavasti oli olennainen askel ennen sosialismia ja viimein kommunismia. Marxin mukaan teollistuminen jakaa yhteiskunnan kahteen luokkaan - porvaristoon, joka omistaa tuotantovälineet (ts. tehtaat, maan jne.) ja työväenluokkaan, jotka tekevät todellisen työn tuottaen jotain arvokasta tuotantovälineillä. Marx näki suhteen näiden kahden luokan välillä perustavanlaisesti parasiittisena, koska työväenluokka sai aina työstään liian vähäisen korvauksen suhteessa tekemänsä työn todelliseen arvoon. Tämä mahdollistaa porvariston varallisuuden karttumisen absurdeihin mittoihin pelkästään työläisen hyväksikäytön kautta.
Nopeat muutokset teknologiassa jättivät monet osaavat työläiset työttömiksi, kun maataloudelliset ja tuotannolliset toimet yksi toisensa jälkeen koneellistettiin. Miljoonien uusien työttömäksi jääneiden ihmisten pako maalta tai pienistä kaupungeista suuriin kasvukeskuksiin johti ennennäkemättömään köyhyyteen, slummiutumiseen ja asumisen ahtautumiseen kaikkeen tähän liittyneine sosiaalisine ongelmineen. Samaan aikaan porvarisluokka, joka oli kooltaan vain murto-osa työväenluokasta, vaurastui ennennäkemättömiin mittoihin.
Marxin mukaan teollisuustyöväenluokka lopulta kehittää luokkatietoisuuden ja nousee kapinaan porvaristoa vastaan. Tämä prosessi johtaa lopulta tasa-arvoisempaan sosialistiseen ja lopulta kommunistiseen valtioon, jossa työläiset itse omistavat tuotantovälineensä. Ks. Marxismi.
Muita artikkeleita
- Teollistuminen
- Toinen teollinen vallankumous
Luokka:Historian ajanjaksoja
Luokka:Yhdistyneen kuningaskunnan historia
ko:산업혁명
ja:産業革命
th:การปฏิวัติอุตสาหกรรม
Hollanti
Alankomaat, viralliselta nimeltään Alankomaiden kuningaskunta, on perustuslaillinen kuningaskunta Länsi-Euroopassa. Sen naapurimaita ovat Saksa ja Belgia. Pinta-ala on 41 526 km² ja väkiluku noin 16 miljoonaa. Alankomaita kutsutaan myös nimellä Hollanti, joka varsinaisesti tarkoittaa vanhaa Hollannin provinssia, joka nykyään on jaettu Etelä- ja Pohjois-Hollannin provinsseihin. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ohjeiden mukaan Hollanti on käypä nimitys samaan tapaan kuin Alankomaat.
Alankomaiden pääkaupunki on Amsterdam, mutta hallitus sijaitsee Haagissa, joka on maan kolmanneksi suurin kaupunki. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa, Rotterdamissa, on maailman suurin satama. Maan neljänneksi suurin kaupunki on Utrecht. Maan tiheimmin asuttua aluetta (Etelä- ja Pohjois-Hollannin, Utrechtin ja Flevolandin provinssit) kutsutaan Randstadiksi.
Alankomaiden kansalaista kutsutaan Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan nimellä alankomaalainen tai hollantilainen. Nimitys hollantilainen saattaa kuitenkin loukata ihmisiä, jotka eivät ole hollantilaisia, esimerkiksi limburgilaisia tai pojoisbrabantilaisia.
Historia
Alankomaat itsenäistyi vuonna 1648. 1600-luvulla Alankomaista tuli suurimpia merenkävijämaita ja kaupankäynnin ansiosta siitä kehittyi taloudellinen suurvalta.
Napoleon valloitti Alankomaat ja liitti sen kuningaskunnaksi nykyisen Belgian ja Luxemburgin kanssa vuonna 1815. Belgia itsenäistyi vuonna 1830 ja Luxemburg erosi liitosta kuningas William III:n kuoltua.
Alankomaat oli neutraali Ensimmäisessä maailmansodassa, mutta Saksa valloitti sen toukokuussa 1940 Toisen maailmansodan aikana. Alankomaat vapautettiin vasta vuonna 1945.
Sodan jälkeen Alankomaat liittyi Natoon ja oli Euroopan unionin edeltäjän, Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustajajäseniä.
Nyk. Alankomaiden alue oli aik. kelttien asuttama, mutta 100-luvulla eKr. he joutuivat väistymään germaanikansojen (friisit, bataavit) tieltä. Alue liitettiin 50-luvulla eKr. Rooman valtakuntaan, ja kansainvaellusten myötä se tuli frankkien hallintaan, kuen nyk. Belgiakin. Frankkien valtakunnan jaon (843) jälkeen alue pirstoutui vähitellen pieniksi ruhtinaskunniksi, jotka myöh. joutuivat Burgundin alaisuuteen ja tulivat Maksimilian I:n avioliiton myötä 1477 Habsburgien omistukseen. Kaarle V antoi alueen perintönä Espanjan kuninkaalle Filip II:lle, jonka kiihkokatolinen politiikka julmine uskonvainoineen johti vapausssotaan reformoidun opin omaksuneissa Alankomaiden pohj. maakunnissa. Ne julistautuivat itsenäisiksi Alankomaiden tasavallaksi 1581, kun taas et.maakunnat (nyk.Belgia)jäivät Espanjan yhteyteen. Saksa ja Espanja tunnustivat Alankomaiden itsenäisyyden Westfalenin rauhassa 1648. Alankomaat oli vallannut jo vapausssodan aikana siirtomaa-alueita Itä-Intiassa ja laajensi myöh. siirtomaitaan mm. Etelä-Afrikassa. Samalla Alankomaista tuli tärkeä merenkulku- ja kauppavaltio. Se puolusti asemaansa kahdessa sodassa Englantia vastaan 1652-54 ja 1665-67 ja Ranskaa vastaan 1672. Vallankumoussodissa ranskalaiset kuitenkin valtasivat Alankomaat, josta tuli Ranskan alainen Batavian tasavalta. 1806 se muutettiin Napoleonin veljen Ludvigin hallitsemaksi Hollannin kuningaskunnaksi ja 1810 viimein liitettiin kokonaan Ranskaan. Wienin kongressissa 1815 muodostettiin Alankomaiden kuningaskunta, jonka hallitsijaksi tuli Oranian suvun Vilhelm I. Kuningaskuntaan liitettiin myös nyk. Belgia, joka kuitenkin irrottautui itsenäiseksi kuningaskunnaksi 1830. Vilhelm I luopui kruunusta 1840 poikansa Vilhelm II:n hyväksi. Tämän seuraajaksi tuli 1849 Vilhelm III, jonka jälkeen valtaistuimelle nousi 1890 kuningatar Vilhelmiina. Alankomaat pysyi puolueettomana 1. maailmansodassa ja julistautui puolueettomaksi myös 2. maailmansodan puhjetessa.
Politiikka
Alankomaat on ollut perustuslaillinen kuningaskunta vuodesta 1815. Monarkki nimittää hallituksen, jota johtaa pääministeri (Minister President).
Parlamentti on kaksikamarinen. Alahuoneessa on 150 jäsentä, ja heidät valitaan vaaleilla joka neljäs vuosi. Senaatilla on vähemmän vaikutusvaltaa, ja sen jäsenet valitsevat Alankomaiden provinssien parlamenttien jäsenet aina provinssi-parlamenttivaalin jälkeen.
Provinssit
Alankomaat jaetaan 12 provinssiin (provincies):
Provinssit jaetaan kuntiin (gemeenten), joita on 483.
Alankomaihin kuuluu saaria Karibianmeressä: Alankomaiden Antillit ja Aruba.
Aruba
Aruba
Väestöjakauma
Alankomaissa puhutaan hollantia. Väestö on uskonnoltaan pääosin kristittyjä, joko reformoituja protestantteja tai katolisia.
Talouselämä
Alankomaat lähti toisen maailmansodan jälkeen Euroopan yhdentymisen edelläkävijöiksi. Se oli mukana mm. hiili- ja teräsunionissa.
Luopuessaan siirtomaastaan Indonesiasta hollantilais-brittiläinen öljy-yhtiö Royal Dutch/Shell joutui uuteen asetelmaan raakaöljyn ostajana.
Alankomaat on ollut elektroniikkateollisuuden edelläkävijä Philipsin toimesta, mm. CD-levy on Philipsin lanseeraama.
1990-luvulla Hollannin 1920-luvulta asti menestyksellinen lentokonetehdas Fokker meni konkurssiin etenkin brasilialaisen Embraer-yhtiön vallatessa sen markkinat.
Merkittävimmät luonnonvarat
- Pohjanmeren maakaasu ja öljy
- hedelmällinen maaperä
Merkittävimmät vientituotteet
- elintarvikkeet
- koneet
- kulkuneuvot
Linkit
- [http://europa.eu.int/abc/governments/netherlands/index_fi.htm EU Portaali]
- [http://www.finlandsite.nl/foorumi Alankomaat Foorumi]
- [http://www.alankomaat.info Alankomaat Info]
- [http://www.holland.com Matkailutoimisto]
- [http://maps.google.com/maps?ll=52.173932,5.603027&spn=2.991694,8.107910&z=10&t=h&hl=en Alankomaat Google Mapsissa]
- [http://www.blogs.fi/main/index.php/hollannikkaat Hollannikkaat]: Suomi-yhteisö Hollannissa
Luokka:Alankomaat
[[got:
Neuvostoliitto
Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (СССР ; SNTL) oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) hallitsema valtio, joka oli olemassa vuosina 1922–1991. Neuvostoliitto oli purkautuessaan 1991 pinta-alaltaan maailman suurin valtio (22,4 miljoonaa neliökilometriä) ja väkiluvultaan kolmanneksi suurin (noin 300 miljoonaa asukasta).
Pääkaupunki oli Moskova. Historiansa aikana Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden määrä vaihteli, hajotessaan Neuvostoliitto oli jaettu viiteentoista sosialistiseen neuvostotasavaltaan, joista tuli itsenäisiä valtioita maan hajotessa. Neuvostoliiton osista Ukrainan ja Valko-Venäjän sosialistiset neuvostotasavallat kuuluivat myös YK:iin. Neuvostoliitto oli myös YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa.
Historia
Sosiaaliset levottomuudet, kyllästyneisyys autoritaariseen keisarin hallintoon, ensimmäisen maailmansodan aiheuttama taisteluväsymys ja jo pitkään kytenyt vallankumouksellisuus johti viimein 1917 Keisarillisen Venäjän luhistumiseen. Vallan otti ensin lähinnä duuman johtama väliaikaishallitus, joka kuitenkin kaatui vuoden sisällä bolševistisen puolueen ottaessa hallitsevan aseman johtajansa Vladimir Iljitš Leninin johdolla. 7. marraskuuta 1917 vallankaappauksella alkanut Lokakuun vallankumouksen nimellä tunnettu tapahtumasarja johti sisällissotaan, jossa vastakkaisina osapuolina olivat sosialistiset punaiset ja (vastavallankumoukselliset), ulkovaltojen tukemat valkoiset.
Sisällissota päättyi puna-armeijan voittoon, minkä jälkeen olot rauhoittuivat niin paljon, että oli mahdollista perustaa uusi valtio, Neuvostoliitto.
Vuoden 1917 tapahtumien yhteydessä ja niiden jälkeen Puola, Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina itsenäistyivät Keisarillisesta Venäjästä. Kansankomissaarit tunnustivat Saksan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian kanssa 3.3.1918 tehdyllä Brest-Litovskin rauhansopimuksella Ukrainan. Vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjää hallitsivat bolševikkipuolue, joka alkoi kutsua itseään kommunistiseksi maaliskuussa 1918.
Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä ja Transkaukasian neuvostotasavallat yhdistyivät 30. joulukuuta 1922 Neuvostoliitoksi, josta tuli maailman ensimmäinen kommunismiin pyrkivä sosialistinen valtio. Vuonna 1925 mukaan liittyivät Turkmenistan ja Uzbekistan ja vuonna 1929 Tadžikistan.
Samana vuonna valmistui myös Stalinin hoviohjaaja Sergei Eisensteinin ohjaama, Neuvostoliiton kansalliselokuva, tositapahtumiin perustuva Panssarilaiva Potemkin. Elokuvalla oli suuri merkitys osittain lukutaidottomassa maassa. Leninin mukaan elokuva oli neuvostoyhteiskunnan tärkein taidemuoto.
Sisällisodan aikaisen sotakommunismin jälkeen hallitus alkoi sallia yksityisyritteliäisyyttä kansallistetun teollisuuden rinnalla. Satojen takavarikointi maaseuduilla korvattiin verolla. Uuden talouspolitiikan (NEP) aikana Neuvostoliitto nousi maailman suurimmaksi viljan tuottajaksi. Teollisuustuotannon kehittymättömyys johti kuitenkin vakavaan inflaatioon ja markkinaspekulointiin, josta seurasi ruuan puutetta kaupungeissa.
Leninin kuoleman jälkeen 1924 puolueessa käytiin valtataistelu Lev Trotski, Nikolai Buharinin ja Josif Stalinin välillä. Trotskin vasemmisto-opposition kanta oli internationalistisempi ja tähtäsi jatkuvan vallankumouksen periaatteen mukaisesti keskeytymättömään vallankumousten sarjaan muissa maissa, kun taas Stalin oli valmiimpi etenemään Buharinin "Sosialismia yhdessä maassa" -periaatteen mukaan, mikä sisälsi käytönössä stalinistisen raskaan teollistamisohjelman sekä sen rahoittamiseksi maatalouden kollektivisoinnin sovhooseiksi ja kolhooseiksi.
Vasemmisto-oppositio oli vastustanut NEPiä ideologisista ja käytännön syistä, kun taas Buharinin maltillisemmat tukivat NEPiä. Stalin liittoutui alussa Buharinin kannattajien kanssa ja voitti Trotskin, hänen karkotuksensa jälkeen hän kääntyi kuitenkin maltillisia vastaan ottaakseen vallan puolueessa ja hallinnossa. Buharin teloitettiin osana Stalinin puhdistuksia 1938. Trotski pakeni maasta aluksi Turkkiin, ja sitten Meksikoon, jossa hänet murhattiin 1940.
Stalinin johdolla teollisesti kehittämätöntä Neuvostoliittoa lähdettiin modernisoimaan stalinismin kautta. Vaurastunut talonpoikaluokka, kulakit saivat kokea vainon. Taloudessa markkinat korvattiin keskusjohtoisella kansantalouden viisivuotissuunnittelulla.
Yksityiset viljelijät pakotettiin takavarikoivilla veroilla ja fyyisellä painostamisella kolhooseihin tai jopa sovhooseihin ja näin maatalous kollektivisoitiin. Drastiset uudistustoimet maataloudessa ja teollisuudessa vauhdittivat teollistumista ja sen edellyttämää kaupungistumista, mutta samalla ne aiheuttivat suuria nälänhätiä etenkin keski-Venäjällä ja Ukrainassa.
Stalin voimisti Neuvostoliiton totalitarismia voimistamalla valtiollista poliisia (GPU, OGPU ja NKVD). 1930-luvulla Stalin toteutti puhdistukset, joissa lähes koko entinen johtajakaarti syrjäytettiin ja teloitettiin. Tästä lähtenyt terrori johti laajoihin vangitsemisiin, joiden aikana miljoonia, joidenkin lukujen mukaan kymmeniä miljoonia ihmisiä lähetettiin vankileirien saaristoon (GULAG), likvidoitiin tai yksinkertaisesti katosi. Huolimatta tästä, Neuvostoliitto kehittyi sotaa edeltävinä vuosina voimakkaaksi teollisuusmahdiksi.
23. elokuuta 1939 toistensa päävastustajilta Espanjan sisällissodasta alkaen Neuvostoliitto ja Adolf Hitlerin johtama Saksa yllättäen solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, ja salaisesti jakoivat Itä-Euroopan keskenään etupiireihin. Maat jakoivat keskenään Puolan, jonne ne olivat hyökänneet syyskuussa 1939.
Talvella 1939–1940 Neuvostoliitto kävi Suomea vastaan talvisodan. Sodan aloittamisen vuoksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta. Sota alkoi Suomen hallituksen kieltäydyttyä Neuvostoliiton aluevaatimuksista ja neuvottelujen katkettua. Neuvostoliiton vaatimusten perusteena oli väite Leningradin turvavyöhykkeen laajentaminen ja Suomenlahden purjehduskelpoisuuden varmistaminen ja sotilastukikohta Hangossa.
22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Sen eteneminen pysähtyi ensimmäisenä talvena näköetäisyydelle Moskovasta. Sodan kulku kääntyi seuraavana talvena Stalingradissa ja Kurskissa 1943. Neuvostoliitto onnistui voittamaan vain tekemällä suuria uhrauksia, ja menetti enemmän ihmishenkiä kuin mikään toinen maa sodassa. Sodan jälkeen joutuivat karkoitetuiksi mm. Volgan saksalaiset, tšetšeenit ja useat muut kansallisuudet, joita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Maailmansodan ja erityisesti ydinaseen kehittämisen jälkeen (1949) Stalinin Neuvostoliitto oli kohonnut toiseksi maailman supervalloista. Itä-Euroopan maat olivat nyt Neuvostoliiton valtapiirissä, ja niihin luotiin sosialistinen järjestelmä. Myös sosialistinen Kiina oli Neuvostoliiton läheinen liittolainen ennen maiden välirikkoa.
Stalinin kuoltua 1953 seuranneen valtataistelun voittajaksi nousi Nikita Hruštšov, joka aloitti yhteiskunnassa voimakkaat destalinisaatiotoimet ja purki GULAG-järjestelmää.
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kamppailivat hegemonia-asemasta kylmän sodan aikana. Taistelua käytiin useiden ns. proxy-sotien välityksellä, eli osapuolten kanssa liittoutuneet tahot kävivät sotaa keskenään, suurvaltojen tukiessa kumpikin omaa leiriään. Suoraa sotaa ei kuitenkaan koskaan käyty, johtuen mahdollisesti molempien kookkaista ydinasereserveistä.
Neuvostoliiton loppu
1980-luvun alussa iäkkäät puoluejohtajat vaihtuivat toinen toisensa jälkeen. Leonid Brežneviä seurasivat Juri Andropov ja Konstantin Tšernenko. Maaliskuussa 1985 Mihail Gorbatšovista tuli maan johtaja.
Kun Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan vuonna 1986 esitti hyvin suuren, yli 320 000 000 000 dollarin puolustusbudjetin, jolla USA pyrki luomaan ydinaseiden torjuntajärjestelmän ja saamaan sotilaallisesti etulyöntiaseman Neuvostoliittoon nähden. Tämä heilautti kylmän sodan tasapainoa. Gorbatšov päätti mennä kilpavarusteluun mukaan, mutta jotta hän olisi saanut resursseja kilpaillakseen USAn kanssa, oli Neuvostoliiton taloutta uudistettava. Niinpä Gorbatšov aloitti uudistuspolitiikan, joka tuli tunnetuksi "perestroika" (uudistuspolitiikka) ja "glasnost" (avoimuus) nimillä.
Vuonna 1989 uudistuksia vaativat poliitikot voittivat kansanedustajien vaaleissa. Kaivostyöläiset menivät lakkoon. Eri puolilla Neuvostoliittoa syntyi kansallisuuksien välisiä kiistoja. Talous ajautui syvään kriisiin kilpavarustelukierteen takia. Berliinin muuri murtui.
Vuonna 1990 Moskovassa oli 200 000 ihmisen mielenosoitus, joka osoitti mieltään uudistusten puolesta. Liettuan, Latvian ja Viron parlamentit äänestivät itsenäisiksi julistautumisen puolesta.
Heinäkuussa 1991 Boris Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi. Elokuussa vanhoilliset yrittivät kaapata vallan, mutta yritys epäonnistui ja pönkitti Jeltsinin valtaa entisestään. Lokakuussa Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan johtajat päättivät, että Neuvostoliitto lakkautetaan ja perustetaan löyhä liitto nimeltään Itsenäisten valtioiden yhteisö. Neuvostoliiton paikka YK:n turvallisuusneuvostossa siirtyi Venäjälle 24. joulukuuta. Seuraavana päivänä Gorbatšov erosi ja 26. lokakuuta Neuvostoliitto virallisesti lakkasi olemasta.
Hallinnollinen jako
Neuvostoliiton johtajat
Muodollisesti Neuvostoliittoa johti presidentti. Käytännössä valta oli yleensä jossain muualla, esimerkiksi kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteerillä. Uusi johtaja pyrki vakiinnuttamaan valta-asemansa.
- V. I. Lenin 1922–1924
- J. V. Stalin 1924–1953
- Georgi Malenkov 1953–1955
- Nikita Hruštšov 1955–1964
- Leonid Brežnev 1964–1982
- Juri Andropov 1983–1984
- Konstantin Tšernenko 1984–1985
- Mihail Gorbatšov 1985–1991
ImageSize = width:800 height:100
PlotArea = width:700 height:80 left:0 bottom:20
DateFormat = yyyy
Period = from:1919 till:1991
TimeAxis = orientation:horizontal
ScaleMajor = unit:year increment:5 start:1920
# there is no automatic collision detection,
# so shift texts up or down manually to avoid overlap
Define $dy = 25 # shift text to up side of bar
PlotData=
bar:Leaders color:red width:75 mark:(line,white) align:left fontsize:S
from:start till:1922 shift:(-10,$dy) text:Vladimir~Iljits~Lenin
from:1922 till:1953 shift:(-30,$dy) text:Josif Stalin
from:1953 till:1955 shift:(-7,-5) text:Georgi~Malenkov
from:1955 till:1964 shift:(-40,$dy) text:Nikita Hrustsev
from:1964 till:1982 shift:(-35,$dy) text:Leonid Breznev
from:1982 till:1984 shift:( -7, 5) text:Juri~Andropov
from:1984 till:1985 shift:( -3,-20) text:Konstantin~Tsernenko
from:1985 till:end shift:(-25,$dy) text:Mihail~Gorbatsov
Katso myös
- Venäjä
-
ko:소비에트 연방
ja:ソビエト連邦
simple:Soviet Union
th:สหภาพโซเวียต
Kylmä sotaKylmä sota on kahden valtion välillä vallitseva valtataistelu, lähes sotatila, jossa ei kuitenkaan käytetä suoria sotilaallisia toimia vaan turvaudutaan propagandaan, vakoiluun, taloudellisiin ja poliittisiin taistelukeinoihin. Joskus myös satelliittivaltioiden välisiä konflikteja tuetaan toisen osapuolen vahingoksi.
USA vs. Neuvostoliitto
Kylmä sota -termiä käytetään useimmiten Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton hegemonioiden välisestä valtakamppailusta toisen maailmansodan lopusta Neuvostoliiton luhistumiseen 1990-luvun alussa.
Tässä nimenomaisessa sodassa maailma oli lähes kokonaan jakautunut kahteen blokkiin - Toinen oli ns. läntinen blokki, johon kuuluivat lähinnä teollistuneet NATO-maat. Itäiseen blokkiin kuuluivat useimmat sosialistiset maat, jotka olivat perustaneet NATO:lle vastineeksi Varsovan liiton.
Ideologinen ristiriita
Tilanteessa olivat myös vastakkain kaksi ideologista maailmaa. Länsi näki idän epädemokraattisena, autoritaarisena kommunistidiktatuurina ja itä vastaavasti lännen porvarillisina imperialisteina ja riistäjinä. Kummassakin tapauksessa yleisessä mielipiteessä valtiokoneiston propaganda teki ideologioista - kommunismista ja kapitalismista - voimakkaan pejoratiivisia, tunnepitoisia ja katkaisi niiden yhteydet todellisiin poliittisiin ja taloudellisiin teorioihin.
Suorat ja epäsuorat sotilaalliset toimet
Kylmän sodan ilmapiiri johti lukuisiin konflikteihin, joista osa oli aseellisia - ns. proxy-sotia käytiin mm. Vietnamissa, Angolassa, Koreassa ja Afganistanissa. Näissä sodissa eivät suoranaisesti olleet vastakkain suurvallat, vaan usein toisen suurvallan joukot ja jokin toisen blokin satelliiteista.
Eräs esimerkki tilanteesta oli Yhdysvaltain toimet sen omaksi takapihakseen katsomassaan latinalaisessa Amerikassa, jossa Yhdysvallat horjutti joko salaa tai julkisesti liian vasemmistolaiseksi katsomiaan hallituksia (esim. Chile ja Allende, Guatemala ja Arbenz). Nicaraguan sandinistihallitusta vastaan käytiin eräänlaista proxy-sotaa palkkasoturien avulla, suorasta sodankäynnistä Kuubaa vastaan luovuttiin Sikojenlahden fiaskon jälkeen. Lisäksi lukuisia pienempiä Karibian alueen saarivaltioita miehitettiin aika ajoin.
Neuvostoliitto harjoitti samanlaista tiukkaa valvontapolitiikkaa Itä-Euroopan maiden kohdalla, jossa mahdolliset kansannousut tai poikkeamat Kremlin linjasta tukahdutettiin nopeasti. Tunnetuimpia näistä olivat Unkarin kansannousun kukistaminen ja Prahan kevään lopettanut Tšekkoslovakian miehitys.
Tiedustelupalvelut
Oman osansa kylmän sodan toimista muodostivat tiedustelupalveluiden loputtomat juonet. Vastapuolina olivat Yhdysvaltain Central Intelligence Agency,CIA ja Neuvostoliiton Komitet Gosudarstvennoi Bezopasnosti, KGB. Tiedustelu oli jatkuvaa kilpajuoksua kaksoisagentteineen ja loikkareineen. Kuuluisimpia vakoilutapauksia oli Ethel ja Julius Rosenbergin tapaus, jossa kaksi amerikkalaista kommunistia, joita syytettiin atomivakoilusta Neuvostoliiton hyväksi tuomittiin kuolemaan (ainoat vakoilusta teloitetut amerikkalaiset kylmän sodan aikana). Rosenbergien tapauksesta on kuitenkin sanottava, että mitä todennäköisemmin kysymyksessä oli Yhdysvaltain julkisessa ilmapiirissä vallinnut "Punaisen vaaran" ylireagointi. Todelliset atomivakoilijat tuskin vaarantaisivat itseään avoimen kommunistisella poliittisella toiminnalla. Asiasta on kuitenkin useita näkemyksiä.
Punainen vaara
Yhdysvalloissa valtion propaganda ja luodut mielikuvat demonisoivat kommunistit siihen pisteeseen, että yleisessä mielipiteessä lähenneltiin hysteriaa. Pelko johti lopulta eriasteisiin kommunistivainoihin, joissa keskeisimpänä oli ns. mccarthyismi joka kohdisti tutkimuksensa erityisesti Hollywoodin vasemmistolaisina pidettyihin ohjaajiin ja näyttelijöihin. Tässä tapauksessa kommunismi oli käsitteellistetty koskemaan kaikkea vasemmistolaisuutta, joka nähtiin Neuvostoliitto-myönteisyytenä. Kommunisminvastaisuus ulottui myös syvälle viihdekulttuuriin ja elokuviin. Ajatus yhdistettiin erityisesti vakoojiin, isänmaanpettureihin ja alituisesti vaanivaan ydinsodan pelkoon. 50-luvun aktiivisten kommunistivainojen jälkeen ilmapiiri lieveni ja 60-luvun nuorisokapinallisliikkeen yhteydessä vasemmistolaisuus ainakin jossain määrin "rehabilitoitiin". Tosin "sosialismi" ja "kommunismi" ovat amerikkalaisessa julkisessa sanassa ja politiikassa säilyttäneet tänäkin päivänä voimakkaan negatiivisesti latautuneen merkityksensä.
Neuvostoliiton propaganda aiheutti oman väestön piirissä varmasti samansuuntaisia ilmiöitä, mutta totalitaarisen valtion yleisen mielipiteen arviointi eri aikakausina on jo hankalampaa.
Ydinaseet
kommunismi]
Keskeisin Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton kilpailun aihe oli sotilaallinen voima ja etenkin ydinaseet nousivat tässä keskeiseksi. Tähän liittyi läheisesti ydinenergian kehittäminen ydinasemateriaalin tuottamiseksi ja sotilaallisen rakettitekniikan kehitys ns. ydinohjukset. 50-luvulta kylmän sodan loppuun kahden suurvallan välillä vallitsi ns. kauhun tasapaino, jossa kumpikin osapuoli kykeni tarvittaessa aiheuttamaan niin suuren tuhon toiselle puolelle, että ydinaggressio olisi ollut käytännössä itsemurha. Ydinsodan vaaran takia osapuolet eivät koskaan ajautuneet suoraan sotilaalliseen konfliktiin, vaan ratkoivat erimielisyyksiään proxy-sodissa. Täten ydinaseiden katsottiin turvanneen pitkän, mutta jäätävän rauhanjakson.
Ydinsodan pelko loi aikakauden kulttuuriin omalaatuisen sekoituksen hysteeristä pelkoa ja epävarmuutta, sekä pohjan sodan mielettömyyden kritisoinnille.
Lähteitä
- Thomas C. Reed:"At the Abyss - An Insider’s History of the Cold War" Ballantine Books, New York 2004
Katso myös
- proxy-sota
- Tietokoneet ja mallintaminen Neuvostoliiton kaatamisessa
Luokka:Kylmä sota
ms:Perang Dingin
ko:냉전
ja:冷戦
simple:Cold War
th:สงครามเย็น
Kaakkois-AasiaKaakkois-Aasia on osa Aasiaa. Se käsittää seuraavat maat:
- Brunei
- Filippiinit
- Itä-Timor
- Indonesia
- Kambodia
- Laos
- Malesia
- Myanmar (Burma)
- Singapore
- Thaimaa
- Vietnam
Luokka:Aasia
Luokka:Kaakkois-Aasia
ms:Asia Tenggara
zh-min-nan:Tang-lâm-a
ko:동남아시아
ja:東南アジア
th:เอเชียตะวันออกเฉียงใต้
YK
Yhdistyneet kansakunnat¹ (lyhenne YK, englanniksi United Nations eli UN) on maailmanlaajuinen hallitusten välinen yhteistyöjärjestö, joka perustettiin 24. lokakuuta 1945 San Franciscossa Kansainliiton korvaajaksi. Aluksi järjestöön kuuluivat vain toisen maailmansodan voittajavaltiot Kiina, Neuvostoliitto, Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat, mutta myöhemmin siihen liittyi myös häviäjän puolella taistelleita. Yhdistyneiden kansakuntien jäsenyys on avoin kaikille "rauhaa rakastaville valtioille", jotka hyväksyvät Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan vaatimukset ja ovat järjestön mielestä halukkaita ja kykeneviä täyttämään nämä vaatimukset käytännössä. Järjestössä oli huhtikuussa 2004 191 jäsenvaltiota. Suomi hyväksyttiin Yhdistyneiden kansakuntien jäseneksi vuonna 1955.
Yhdistyneiden kansakuntien viralliset kielet ovat englanti, ranska, espanja, venäjä, kiina ja arabia.
Toimielimet
Yhdistyneiden kansakuntien tärkeimmät toimielimet ovat:
- Yleiskokous kaikille jäsenille New Yorkissa
- Turvallisuusneuvosto New Yorkissa.
- Talous- ja sosiaalineuvosto New Yorkissa
- Huoltohallintoneuvosto (ei toiminnassa, sillä tällä hetkellä ei ole huoltohallintoalueita)
- Kansainvälinen tuomioistuin Haagissa
- Sihteeristö (sihteeristön johtaja on Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri)
- Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisten avustus- ja työelin (UNRWA)
- Yhdistyneiden kansakuntien kauppa- ja kehityskonferenssi (UNCTAD)
Ala- ja yhteistyöjärjestöjä
Yhdistyneiden kansakuntien kauppa- ja kehityskonferenssi
Yhdistyneillä kansakunnilla on useita alajärjestöjä, kuten:
- Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö (ICAO)
- Lastenavun rahasto (UNICEF)
- Maailman terveysjärjestö (WHO)
- Kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö (UNESCO)
- Kansainvälinen työjärjestö (ILO)
- Elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO)
- Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettu (UNHCR)
- Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelma (UNDP)
- Yhdistyneiden kansakuntien teollistamisjärjestö (UNIDO)
- Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA)
- Tullitariffeja ja kauppaa koskeva yleissopimus (GATT)
- Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO)
- Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF)
- Kansainvälinen jälleenrakennuspankki, "Maailman pankki" (IBRD)
- Kansainvälinen rahoitusyhtiö (IFC)
- Yhdistyneiden kansakuntien pääomarahasto (UNCDF)
- Maailman postiliitto (UPU)
- Kansainvälinen televiestintäliitto (ITU)
- Maailman ilmatieteen järjestö (WMO)
- Hallitusten välinen neuvoa antava merenkulkujärjestö (IMCO)
- Ionisoivan säteilyn vaikutusten tieteellinen komitea (UNSCEAR)
- Soroptimist International (SI)
Viitteet
Soroptimist Internationalssä]]
¹ EU:n Julkaisutoimisto suosittaa kirjoitettavaksi EU-julkaisuissa säädöskielen mukaisesti molemmat sanat isolla, vaikka kielioppaiden mukaan jälkimmäinen osa tulisikin kirjoittaa pienellä.
Katso myös
- Kansainliitto
- Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltiot
- Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto
- Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous
Aiheesta muualla
- [http://www.un.org/ Yhdistyneiden kansakuntien viralliset sivut]
Luokka:Kansainväliset järjestöt
Luokka:Yhdistyneet kansakunnat
ms:Pertubuhan Bangsa-Bangsa Bersatu
zh-min-nan:Liân-ha̍p-kok
ko:국제 연합
ja:国際連合
simple:United Nations
th:สหประชาชาติ
OECDOECD (Organization for Economic Cooperation and Development), taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö, perustettiin vuonna 1961 harmonisoimaan ja kehittämään jäsenmaiden yhteiskunnallista hyvinvointia.
The OECD:n päämaja on Château de la Muette ,Pariisissa. Se on vanha Rothschild pankkiiriperheen kartano. OECD:n atomienergiajärjestö on NEA.
Jäsenmaat
- Belgia (1961)
- Espanja (1961)
- Hollanti (1961)
- Irlanti (1961)
- Itävalta (1961)
- Islanti (1961)
- Iso-Britannia (1961)
- Italia (1961)
- Kanada (1961)
- Kreikka (1961)
- Luxemburg (1961)
- Norja (1961)
- Portugal (1961)
- Ranska (1961)
- Ruotsi (1961)
- Saksa (1961)
- Sveitsi (1961)
- Tanska (1961)
- Turkki (1961)
- Yhdysvallat (1961)
- Japani (1964)
- Suomi (1969)
- Australia (1971)
- Uusi-Seelanti (1973)
- Meksiko (1994)
- Tšekin tasavalta (1995)
- Unkari (1995)
- Puola (1995)
- Korea (1996)
- Slovakia (2000)
Linkit
- [http://www.oecd.org/ OECD kotisivut]
- [http://www.finoecd.org/ OECD suomen edustusto]
Luokka:Kansainväliset talousjärjestöt
ko:OECD
ja:経済協力開発機構
ModernisaatioModernisaatio on käsite, jolla viitataan yhteiskunnan muuttumiseen tietyiltä piirteiltään nykyisen länsimaisen yhteiskunnan kaltaiseksi.
Modernisaation määritelmä
Modernisaatioon kuuluu yksilöiden ajattelun muutos individualistisemmaksi, ja samalla sosiaalisen organisaation muutos. Keskeinen osa modernisaatiota on myös talouden modernisoituminen, johon sisältyy teollistuminen (modernisaatio on neutraali käsite sen suhteen, tapahtuuko talouden muutos markkinataloutta vai suunnitelmataloutta kohti. Neuvostoliitossa modernisaatio vietiin läpi suunnitelmatalouden keinoin). Demokratia lasketaan usein yhdeksi modernisaation piirteeksi, toisaalta monet maat näyttävät modernisoituneen ilman demokratiaa. Joka tapauksessa poliittisen organisaation muutos rationaalisemmaksi (ja ilmeisesti byrokraattisemmaksi) on osa modernisaatiota. Modernisaatio teollistumisen kanssa on siis valtava muutos yksilöiden elämässä ja yhteiskunnan tasolla.
Modernisaatio yhteiskuntatieteellisenä teoriana
Modernisaatio on myös yhteiskuntatieteellinen teoria, joka oli suosittu varsinkin 1950- ja 1960-luvuilla. Se kuuluu ainakin sosiologian, valtio-opin, taloustieteen, sosiaalihistorian ja kehitysmaatutkimuksen piiriin. Teorian kuuluisin edustaja oli USA:lainen Walt Rostow, joka laati näkemyksen kehityksen vaiheista, jotka kaikki menestyvät valtiot tulevat käymään läpi. Myös esimerkiksi Karl Marxin teoria yhteiskunnan kehityksestä voidaan nähdä modernisaatioteoriana.
Modernisaatio nykyisessä kehitysajattelussa
Aiemmin kaikkien kehitymaiden haluttiin modernisoituvan ja teollistuvan. Jotkut kehitysmaat ovatkin onnistuneet tässä (lähinnä Kaakkois-Aasiassa), vaikka useimmat epäonnistuivat. Tällä hetkellä esimerkiksi Kiina ja muutamat muut Etelä- tai Itä-Aasian maat ovat voimakkaasti pyrkimässä kohti modernisaatiota. Nykyään kansainvälinen yhteisö (YK, Maailmanpankki, OECD) puhuu ennemmin "köyhyyden vähentämisestä", joka tarkoittaa talouden vakauttamista kasvua varten ja suoraan sosiaalisiin tavoitteisiin keskittyviä ohjelmia. Siihen ei sisälly esimerkiksi teollistamispolitiikkaa. Käytännön ilmiönä modernisaatio on siis kuitenkin yhä keskeinen osa maailmaa, koska monet maat tavoittelevat sitä.
Modernisaation kritiikki
Modernisaatiota on arvosteltu voimakkaasti etnosentrismistä. Kriitikot sanovat myös, että modernisaation tavoittelu on aiheuttanut kärsimyksiä kehitysmaiden ihmisille. Perinteisesti modernisaatio on ollut sekä oikeiston että vasemmiston kannattama hanke, mutta monet radikaalit ajattelijat saattavat hylätä koko modernisaation. Modernisaation vastakkaisena aatteena voidaan pitää kehityskritiikkiä ja post-developmentia.
Modernisaation suurimpina ongelmina on pidetty luonnonvarojen riittävyyttä. Miten käy, jos suuret kehitysmaat teollistuvat ja alkavat käyttää yhtä paljon luonnonvaroja kuin länsimaat? Monien mielestä "kehittyneiden maiden" nykyinen kehitysmalli ei ole riittävä, vaan niiden pitäisi pyrkiä luomaan vähemmän luonnonvaroja käyttävä yhteiskunta.
Haluavatko ihmiset modernisaatiota?
Oleellinen kysymys on, että mitä kehitysmaiden ihmiset todella haluavat - modernisaatiota vai jotain muuta? Useimmat kehitysmaiden ihmiset haaveilevat samanlaisesta materiaalisesta elämäntasosta ja päivittäisen elämän helppoudesta, mitä länsimaalaisilla ihmisillä on. Toisaalta on olemassa myös monia alkuperäiskansojen ryhmiä, jotka kokevat integraation viralliseen talouteen uhkana omalle perinteiselle elämänmuodolleen, johon he ovat kiintyneitä.
Luokka:yhteiskuntatiede
Kiina
Kiina (yksink.: 中国, perint.: 中國, pinyin: Zhōngguó), virallinen nimi: Kiinan kansantasavalta eli 中华人民共和国 (Zhōnghuá rénmín gòng hé guó). Katso myös Kiinan tasavalta (Taiwan).
Kiina on väkiluvultaan maailman suurin ja maapinta-alaltaan Venäjän ja Kanadan jälkeen maailman kolmanneksi/neljänneksi suurin valtio (Yhdysvallat on myös suurempi jos vesialueet lasketaan). Se sijaitsee Itä-Aasiassa. Kiinalla on 14 rajanaapuria: Afganistan, Bhutan, Intia, Kazakstan, Kirgisia, Laos, Mongolia, Myanmar, Nepal, Pakistan, Pohjois-Korea, Tadžikistan, Venäjä ja Vietnam. Asukkaita Kiinassa on noin 1,3 miljardia ja pinta-ala on noin 9,6 miljoonaa neliökilometriä.
Kiinan pääkaupunki on Peking eli Beijing, joka sijaitsee maan pohjoisosassa ja jossa asuu noin 13 miljoonaa ihmistä. Suurin kaupunki on etelämpänä rannikolla sijaitseva Shanghai.
Kiinan valuutta on renminbi (人民币), lyhenne RMB, ja sen yksikkö on yuan (元). Kansainvälisessä rahaliikenteessä tästä käytetään lyhennettä CNY (Chinese Yuan Renminbi). Hintojen perässä on tavallisesti valuuttamerkki yuan (元), jolla voidaan kuitenkin viitata muihinkin rahayksiköihin. Yksi euro vastaa noin 10 CNY (14.11.2005), vastaavasti yksi CNY vastaa 0,10 euroa.
Historia
Kiina on maailman vanhin, katkeamattoman historian omaava, merkittävä sivilisaatio, ja sen kirjalliset lähteet ulottuvat yli 3 500 vuotta ajassa taaksepäin. Riisinviljelyä Kiinassa on harjoitettu jo 6000-luvulla eKr.. Varsinainen kiinalainen sivilisaatio arvioidaan kuitenkin tavallisesti "vain" noin 5 000 vuotta vanhaksi ja useimmiten historiankertomus aloitetaan ensimmäisestä dynastiasta, eli ajasta jolloin hallitsijavalta siirtyi suvussa tavallisesti isältä pojalle. Kiinan ensimmäinen dynastia, Xia-dynastia, alkoi noin vuonna 2100 eaa.
Pääartikkelit:
- Kiinan dynastiat
- Kiinan esihistoria ( – n. 1000-luku eaa)
- Kiinan varhaishistoria (n. 1000-luku eaa – 200-luku eaa)
- Kiinalainen imperiumi (200-luku eaa – 200-luku jaa):
- Qin-dynastia (221 eaa – 206 eaa)
- Han-dynastia (206 eaa – 220 jaa) ("Suuri dynastia")
- Kiinan keskiaika (200-luku – 500-luku)
- Keskiajalta moderniin aikaan (600-luku – 900-luku)
- Sui-dynastia (581 – 618), joka yhdisti Kiinan uudelleen.
- Tang-dynastia (618 – 907) ("Suuri dynastia")
- Kiinan renessanssi (900-luku – 1200-luku)
- Mongolivalta Kiinassa (1200-luku – 1300-luku)
- Ming-dynastia (1300-luku – 1600-luku) ("Suuri dynastia")
- Mantšuvalta ja keisarivallan loppu (1600-luku – 1911)
- Kiinan tasavallan historia (1911 – 1949 (+ Taiwan))
- Kiinan kansantasavallan historia (1949 – )
Merkittäviä keksintöjä:
- Kirjapainotaito (Tang-dynastia)
- Paperin valmistus (Han-dynastia)
- Ruuti ja ilotulitteet (Eteläiset ja pohjoiset dynastiat) (raketit kuitenkin keksittiin Koreassa)
- Kompassi
- Leijat
- Paperiraha (Song-dynastia)
- Pankkiluotot (Song-dynastia)
Hallinto
Song-dynastia
Kiinan kansantasavalta on sosialistinen valtio, jota hallitsee Kiinan kommunistinen puolue. Vuodesta 2002 lähtien kommunistisen puolueen puhemiehenä ja vuodesta 2003 lähtien presidenttinä toimii vuonna 1942 syntynyt Hu Jintao. Aiemmin presidentteinä ovat toimineet: Mao Zedong (Mao Tse-Tung), Liu Shaoqi, Li Xiannian, Yang Shangkun ja Jiang Zemin. Presidentti edustaa Kiinaa ulkomailla, allekirjoittaa kansainvälisiä sopimuksia ja nimittää edustajia valtioneuvostoon. Nykyisin Kiinassa vallitsee kollektiivinen johto ja presidentti on suoraan kansankongressin alaisuudessa.
Kiinan hallinnon pääosat ovat:
- Kiinan kommunistisen puolueen keskuskomitea
- Kiinan kansankongressi
- Kiinan presidentti
- Kiinan valtioneuvosto
- Kiinan keskussotilaskomissio
- Kiinan korkein oikeus
- Kiinan korkein prokuraattorinvirasto
Kommunistisen puolueen lisäksi Kiinassa toimii lukuisia pieniä "demokraattisia puolueita", joiden virallinen rooli on edustaa sitä pientä kansanryhmää, jota kommunistit eivät edusta (kommunistien katsotaan edustavan noin 95 % kansasta).
Alueellinen hallinto
Pääartikkeli: Kiinan alueellinen hallinto
Kiina on jaettu 22 provinssiin eli maakuntaan (省), mutta viralliset tahot laskevat lisäksi usein Taiwanin 23. provinssiksi, vaikkei se olekaan Kiinan hallituksen alaisuudessa. Taiwanille on tarjottu erityishallintoalueen asemaa, mutta se ei ole sitä hyväksynyt. Provinssien lisäksi Kiinassa on viisi autonomista aluetta (自治区), joissa suuri osa väestöstä kuuluu vähemmistökansallisuuksiin; neljä itsehallinnollista kaupunkia (直辖市) ja kaksi erityishallintoaluetta (特别行政区).
Taloudelliset erityisalueet
Yleishallinnon aluejaon lisäksi voi Kiinassa olla myönnetty joillekin alueille erityisiä oikeuksia investointien houkuttelemiseksi Kiinaan. Tällaisia erityisiä talousetuja nauttivia erityistalousalueita ovat:
- Shenzhen (香港)
- Zhuhai (澳门)
- Xiamen
- Shanghai
- Shantou
- Hainanin provinssi sekä avoimet rannikkokaupungit, kuten
- Beihai
- Dalian
- Fuzhou
- Guangzhou
- Lianyungang
- Nantong
- Ningbo
- Tianjin
- Wenzhou
- Yantai
- Zhanjiang
- Qinhuangdao ja
- Qingdao
|
Lippu
Kiinan kansantasavallan lippu on nimeltään 五星红旗 [wǔ xīng hóng qí], eli viisitähtinen punalippu. Sen suunnitteli Zeng Liansong (曾联松). Lipun punainen tausta on kommunismin symbolinen väri. Keltaisten tähtien symbolismista on erilaisia tulkintoja. Erään mukaan suurin tähti kuvastaa Kommunistista puoluetta ja pienemmät tähdet kenties neljää yhteiskuntaluokkaa: työläiset, maanviljelijät, pikkuporvaristo ja isänmaalliset kapitalistit. Toisen tulkinnan mukaan se kuvastaisi perinteistä viiden kansanryhmän ajattelua Kiinassa, jolloin iso tähti kuvastaisi han-kiinalaisia, pienet olisivat tällöin mongolit, mantšut, tiibetiläiset ja huit.
Politiikka
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan politiikka
Kiinan hallitusta nimitetään edelleen sosialistiseksi, vaikka käytännössä maa on siirtynyt keskusjohtoiseen markkinatalousjärjestelmään talousuudistusten myötä. Tosin 2000-luvulle tultaessa vielä noin puolet kansantulosta oli peräisin julkisesti omistetuista tuotantolaitoksista, mistä johtuen maalla on ollut vaikeuksia saada markkinatalousmaan statusta kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa. Suurista talousreformeista huolimatta demokratia ei ole maassa kovin pitkällä, joskin kylätasolla järjestetään nykyisin varsin vapaita vaaleja ja kylätason edustajat pääsevät valitsemaan korkeampia edustajia. Kommunistisen puolueen jäsenyys on kuitenkin edellytys vähänkin korkeampiin hallinnollisiin virkoihin.
Kommunistinen puolue sallii nykyisin useimmat poliittisetkin kannanotot, mikäli kannanotoilla ei pyritä haastamaan puolueen valtaa maassa. Kaikki yritykset vallanvaihtoon tukahdutetaan ja sensuuri estää varsinaisen kritiikin johtajia ja puoluetta kohtaan. Sensuuri ei kuitenkaan puutu asioihin, joita puolue ei katso vaaralliseksi, joten poliittisiakin parannusehdotuksia voi tehdä varsin vapaasti asioista, jotka koskettavat ihmisten jokapäiväistä elämää, edellyttäen ettei samalla esitetä vallanvaihdosta.
Ulkopolitiikka
Pääartikkeli: Kiinan kansantasavallan ulkopolitiikka
Saatuaan YK:n jäsenyyden Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonin aikaisen ulkoministeri Henry Kissingerin sukkuladiplomatian tuloksena Taiwanin sijaan 1971, Kiina on pitänyt yllä diplomaattisuhteita lähes kaikkiin maailman maihin. Diplomaattisuhteiden edellytyksenä vaaditaan, ettei toinen osapuoli saa ylläpitää diplomaattisuhteita Taiwaniin, vaan sitoutuu "yhden Kiinan politiikkaan". Tästä syystä Taiwanin itsenäistymisliikettä ei katsota hyvällä, koska Taiwanin itsenäiseksi julistautuminen synnyttäisi tilanteen, missä joillain mailla voisi olla diplomaattisuhteet sekä Kiinan kansantasavaltaan, että Kiinan tasavaltaan, Taiw | |
