:: wikimiki.org ::

Tietokonelaitteisto

Tietokonelaitteisto

Tietokoneen laitteistoon kuuluvat ne fyysiset laitteet, jotka tietoa atk-järjestelmässä käsittelevät. Nämä laitteet jaetaan keskusyksikköön (central unit) ja erilaisiin siihen liitettyihin oheislaitteisiin (peripheral devices). Atk-järjestelmä tarvitsee laitteiston lisäksi toimintaa ohjaavia tietokoneohjelmia. Tietokonelaitteisto koostuu seuraavista elementeistä: # Keskusyksikkö (käsittelee sähköisessä muodossa olevaa tietoa), johon kuuluu: #
- prosessori #
- emolevy #
- keskusmuisti #
- näytönohjain # Syöttölaitteet (muuttavat tietoa sähköiseen muotoon): #
- näppäimistö #
- hiiri #
- mikrofoni #
- kuvanlukija # Tulostuslaitteet ( muuttavat tiedon pois sähköisestä muodosta): #
- näyttö #
- projektori #
- kirjoitin #
- kaiutin # Massamuistilaitteet (tallentavat tietoa pysyvästi): #
- nauha-asema #
- siirrettävä kiintolevy #
- reikäkortti #
- kuplamuisti #
- levykeasema #
- optinen asema #
- kiintolevy # Tietoliikennelaitteet (huolehtivat tiedon siirrosta toisiin tietokoneisiin): #
- verkkokortti #
- modeemi #
- pakettiradio #
- GPRS #
- langaton lähiverkko #
- infrapunaliitäntä # Luokittelemattomat #
- oheislaiteliitännät #
- virtalähde #
- tietokoneen kotelo Luokka:Tietokonetekniikka ms:Perkakasan komputer ko:컴퓨터 하드웨어 ja:ハードウェア simple:Hardware th:อุปกรณ์คอมพิวเตอร์

Tietokoneohjelma

Tietokoneohjelma on tietokonelaitteiston tulkitsemassa muodossa oleva suoritettava ohjelma, sarja ohjeita. Ohjeet muodostuvat tietokoneessa konekielisistä käskyistä ja niistä rakentuvista suuremmista kokonaisuuksista, esim aliohjelmista, joita sitoo yhteen ohjelman runko. Myös ohjelman runko on tietokoneessa konekielinen. Tietokoneohjelma käsittelee tiettyä itsenäistä kokonaisuutta, sovellutusta, esim. tekstinkäsittelyohjelma. Tietokoneohjelman osia ovat ohjelman runko ja aliohjelmat, jotka käsittelevät ohjelman jotain osaa, esim tekstinkäsittelyssä kursorin liikettä ja hallintaa. Tietokoneohjelmisto muodostuu useammasta yhteenliitetystä itsenäisestä ohjelmasta. Kyse on samasta asiasta kuin suhteessa: huone - huoneisto. Esim. tekstinkäsittelyohjelmisto muodostuu:
- kirjoitusohjelmasta (näppäimen ja näytön ohjaus)
- oikolukuohjelmasta
- tulostususohjelmasta
- kielioppiohjelmasta jne. Ohjelmiston ohjelmalle on luonteenomaista, että se toimii myös itsenäisenä, ilman ohjelmiston muiden ohjelmien tukea. Teksti voidaan esim. tulostaa ilman sen muokkausta. Oleellisin ohjelmisto on käyttöjärjestelmä. Käyttöjärjestelmään liittyy myöskin läheisesti erilaiset apuohjelmat. Näiden lisäksi tietokoneessa on yleensä aina sovellutusohjelma tai -ohjelmia. Tietokone on yleensä ostettu niiden takia, esim. siis tekstinkäsittelyyn.

Sovelluksia joille on olemassa ohjelmistonsa

- Tekstinkäsittely
- ConTEXT
- EditPad
- Emacs
- Microsoft Word
- OpenOffice.org Writer
- Julkaisu (Desktop publishing)
- Adobe FrameMaker
- Adobe PageMaker
- LaTeX
- Scribus
- Taulukkolaskenta
- Gnumeric
- Microsoft Excel
- OpenOffice.org Calc
- Tietokanta
- FileMaker
- Firebird
- InterBase
- Microsoft Access
- MySQL
- OpenOffice.org Base
- Oracle
- PostgreSQL
- SQLite
- Kuvankäsittely
- Adobe Photoshop -sarja
- GIMP
- Jasc Paint Shop Pro -sarja
- Inkscape
- IrfanView
- Videoeditointi
- Adobe Premiere
- Cinelerra
- iMovie
- Pinnacle Studio
- Windows Movie Maker
- Äänieditointi
- Audacity
- CoolEdit
- GoldWave
- Musiikinteko
- Buzz
- FastTracker
- FruityLoops
- ImpulseTracker
- SkaleTracker
- 3D-grafiikka
- 3D Studio Max -sarja
- Anim8or
- Blender3D
- Lightwave
- Maya
- Videontoisto
- Apple QuickTime
- BSPlayer
- MPlayer
- PowerDVD
- RealPlayer
- VLC media player
- Windows Media Player
- The Core Media Player
- Xine
- Äänentoisto
- Apple QuickTime
- FooBar2000
- BSPlayer
- RealPlayer
- Windows Media Player
- Winamp
- XMMS
- Tietoturva
- ZoneAlarm
- Norton Internet Security
- Tietoturva - Virustorjunta
- AntiVir
- Norton Antivirus
- McAfee VirusScan
- F-Prot
- Tietoturva - Palomuuri
- Kerio Personal Firewall
- ZoneAlarm
- Pakkausalgoritmit ja Pakkausohjelmat
- ARJ
- compress
- bzip
- Gzip
- IZArc
- Stuffit
- tar
- PowerArchiver
- Ultimatezip
- WinZip
- WinRAR
- WinAce
- Kopiointi
- Alcohol 120%
- CloneCD
- Sähköposti
- Elm
- Eudora
- Evolution
- Mozilla
- Mozilla Thunderbird
- Netscape
- Outlook Express
- Pine
- Kommunikointi
- AOL Instant Messenger
- Gaim
- ICQ
- Irssi
- ircII
- mIRC
- MSN Messenger
- Miranda IM
- Kopete
- Trillian
- Yahoo Messenger
- XiRCON
- Verkkosurffaus
- Internet Explorer
- Konqueror
- Links
- Lynx
- Mosaic
- Mozilla
- Mozilla Firefox
- Netscape
- Opera
- Safari
- Vertaisverkot
- BitTorrent
- EMule
- Direct Connect
- Shareaza
- Pelit
- Luettelo tietokone- ja videopeleistä Luokka:Tietotekniikka ja:プログラム ko:프로그램 simple:Computer program

Prosessori

Suoritin eli prosessori (engl. Central Processing Unit eli CPU) on tietokoneen sydän, joka suorittaa tietokoneohjelman sisältämiä konekielisiä käskyjä. Mikäli suorittimen kaikki osat on pakattu yhdelle mikropiirille, kutsutaan sitä mikroprosessoriksi. Kaikki nykyiset suorittimet ovat mikroprosessoreja. Tietokoneen yleisnopeus riippuu paljon juuri suorittimen nopeudesta. Suorittimen nopeus riippuu sekä sen käyttämästä teknologiasta että kellotaajuudesta. Kellotaajuus ilmoitetaan megahertseinä (MHz) tai gigahertseinä (GHz). Mooren lain mukaan tietokoneiden suorittimien monimutkaisuus kaksinkertaistuu noin puolessatoista vuodessa. Suorittimien kohdalla tämä laki on toistaiseksi pitänyt melko hyvin paikkansa. Suorittimet jaetaan perheisiin niiden yhteensopivuuden mukaan. Saman perheen uudempi suoritin pystyy suorittamaan ohjelmia, jotka on tehty saman perheen aikaisimmille suorittimille, toisinpäin tämä ei välttämättä ole mahdollista erilaisten käskykantalaajennusten vuoksi. Emolevy määrittelee sopivat prosessorityypit.

Suoritinperheitä

- Intelin IA-32 yhteensopivat suorittimet, mukaan lukien AMD:n suorittimet.
- Intelin IA-64-suorittimet.
- AMD:n AMD64-suorittimet
- Zilog Z80-suoritinperhe.
- Motorolan 68000-suoritinperhe.
- SPARC-suoritinperhe.
- MIPS Computer Systemsin MIPS-suoritinperhe.
- Hewlett-Packardin PA-RISC
- Digitalin Alpha-suoritinperhe
- IBM:n POWER -suoritinperhe
- Apple-IBM-Motorola -allianssin PowerPC-suoritinperhe.
- ARM/StrongARM/XScale -suorittimet Suoritinperheet voidaan edelleen jakaa arkkitehtuureihin niiden iän ja sukupolven mukaan. Esimerkiksi SPARC perheen aikaisemmat arkkitehtuurit, HyperSPARC ja SuperSPARC toteuttavat SPARC v7 -käskykannan ja uudemmat arkkitehtuurit 64-bittisen SPARC v9 -käskykannan, jota käyttäviä malleja ovat Sun Microsystemsin UltraSPARCin eri mallit ja Fujitsun SPARC64. PC-yhteensopivissa suorittimissa on useita kilpailevia valmistajia, joiden suorittimet käyttävät kaikki IA-32-käskykantaa (Intelin määrittelemä 32-bittinen käskykanta). Jokaisella valmistajalla on useita arkkitehtuureita, jotka jakaantuvat useisiin malleihin. Esimerkiksi AMD:n Athlon-suorittimen ensimmäinen malli on mallinumeroltaan K7, toinen malli on K75, ja myöhempi neljäs on "Thunderbird"-malli. Edelleen eri malleja on saatavilla eri kellotaajuuksilla. Lähes jokainen valmistaja ja suoritinsukupolvi laajentaa suorittimen käskykantaa uusilla käskyillä. Tällaisia laajennuksia ovat mm. MMX, VIS, 3DNow!, SSE ja AltiVec, joista on kaikista lisäksi useampia versioita uusien arkkitehtuurien mukana. Jotkin uudemmat PC-yhteensopivat suorittimet määrittelevät myös oman käskykantansa IA-32 käskykannan lisäksi. Esimerkiksi AMD:n uudemmat suorittimet pystyvät ajamaan oman 64-bittisen käskykantansa, AMD64:n mukaisia ohjelmia IA-32 ohjelmien lisäksi, muodostaen siten tosiasiassa oman suoritinperheensä. Suoritinarkkitehtuurit voidaan jakaa ryhmiin esimerkiksi konekäskyjen perusrakenteen mukaan seuraavasti:
- CISC (Complex Instruction Set Computing)
- RISC (Reduced Instruction Set Computing)
- VLIW (Very Long Instruction Word)

Katso myös

- Nollavoimakanta
- Mikroprosessorin kehityksestä 1971 - 2000 Luokka:Tietokonetekniikka ja:CPU ko:CPU ms:Unit_Pemproses_Pusat th:%E0%B8%AB%E0%B8%99%E0%B9%88%E0%B8%A7%E0%B8%A2%E0%B8%9B%E0%B8%A3%E0%B8%B0%E0%B8%A1%E0%B8%A7%E0%B8%A5%E0%B8%9C%E0%B8%A5%E0%B8%81%E0%B8%A5%E0%B8%B2%E0%B8%87

Keskusmuisti

Keskusmuisti on tietokoneohjelmien työmuisti, johon latautuvat käyttöjärjestelmän ohjelmat, suoritettavat sovellukset sekä näiden tarvitsemat tiedot. Keskusmuisti on tyypiltään luku- ja kirjoitusmuistia (RAM, Random Access Memory). Keskusmuistin sisältö tyhjenee aina virrankatkaisun yhteydessä. Kuitenkin kerran muistiin ladattu ohjelma toimii nopeammin ja on nopeammin saatavilla, kuin jos ohjelma täytyisi ladata huomattavasti hitaammilta massamuisteilta (kiintolevy, USB-muisti yms.). Keskusmuistin jatkeena käytetään nykyään useimmiten tarvittaessa näennäismuistia.

Muistin toiminta

Puhuttaessa tietokoneen muistin määrästä tarkoitetaan sillä juuri keskusmuistin kokoa. Uudet ohjelmat — varsinkin multimediasovellukset — vaativat aina vain enemmän keskusmuistia. Koneen nopeuteen vaikuttaa olennaisesti keskusmuistin määrä ja nopeus. Niinpä uusia, entistä suurempia ja ennen kaikkea nopeampia muistiyksiköitä kehitetään jatkuvasti. Tietoa keskusmuistin ja prosessorin välillä siirretään erilaisten väylien avulla. Väylän siirtämän tiedon määrä riippuu väylän leveydestä ja nopeudesta. Leveys ilmoitetaan yleensä bitteinä tai tavuina. Väylän leveydellä tarkoitetaan sitä tiedon määrää, joka voidaan väylää myöten kerralla siirtää. Muistin toimintaa ohjataan ns. kellopulsseilla. Pulssi määrää milloin muisti voi lähettää tietoa ja milloin sen täytyy ottaa sitä vastaan. Kellopulssien välistä aikaa mitataan megahertseinä (MHz) (kellotaajuus), eli kuinka monta miljoonaa kellopulssia tapahtuu sekunnissa. Mitä suurempi (väylän) kellotaajuus on, sitä nopeampaa muisti on ja sitä enemmän operaatioita muisti suorittaa. Muistin koko ilmoitetaan yleensä megatavuissa (MB). Muistin nopeutta saatetaan kuvata myös sen viiveen avulla. Viive ilmoitetaan nanosekunteina (ns), joka mittaa ajan ensimmäisen operaation suorittamiseen. Viiveiden ilmoittamisen on kuitenkin muistityypeistä riippuva, eikä sitä aina mitata samalla tavoin. Muistipiirien nopeutumiseen käytetään arkkitehtonisia keksintöjä, muistisolu itsessään säilyy "samana". Asiaa vaikeuttaa se, että tehdyt muutokset tulee ottaa huomioon myös piirien lukutekniikassa eli emolevyn piirisarjan täytyy tukea näitä muutoksia.

Muistityypit

Pääartikkeli: DRAM, SRAM Yleensä keskusmuisti on DRAM-tyyppinen dynaaminen muisti. Tämä tarkoittaa sitä, että muistia on koko ajan virkistettävä ettei tiedot katoa. Joissain erikoistapauksissa keskusmuisti voi olla DRAM-muistin sijasta staattinen SRAM-muisti, jossa tiedot pysyvät virkistämättä. Useimpia muistipiirejä löytyy myös virheenkorjaavana ECC-versioina (Error-Correcting Code). Emolevy määrittelee käytettävän muistipiirin tyypin. Luokka:Tietokonetekniikka Luokka:Tallennusvälineet ko:램 ja:Random Access Memory simple:Random access memory th:แรม

Mikrofoni

Mikrofoni (mikki, engl. microphone) on laite, jolla ilman paine-erot, ts. värähtely, muunnetaan sähköisiksi impulsseiksi. Yleisimmin mikrofoneja käytetään soitinten ja laulun äänittämiseen, sekä puheen vahvistamiseen.

Historiaa

Mikrofoni on nykyaikaisen äänentallennus- ja -toistotarpeiston vanhanaikaisin väline, mikäli itse johtoja ei lasketa mukaan. Ensimmäisiä mikrofonikokeiluja tehtiin jo 1800-luvun alkupuoliskolla; ensimmäisen varsinaisen mikrofonin kehitti kuitenkin Emile Berliner-niminen fysiikan opiskelija vuonna 1877. Hän myi sen patentin Bell Telephone Companylle. Tätä mikrofonia käytettiin varhaisissa puhelimissa, mutta sitä kehitettiin paremmaksi juuri keksityn radion tarpeisiin. Hiilimikrofonin keksi David Edward Hughes 1878, mutta sen teollinen valmistus alkoi vasta 1920-luvulla. Mikrofoneja käytettiin siis radiossa ja puhelimissa, joissa ne olivat tarpeeksi laadukkaita, mutta äänitetallennukseen mikrofonien tuottama äänenlaatu oli melko heikko ja niiden taajuusvaste oli epätasainen. 1970-luvulla kehitettiin ensimmäiset dynaamiset- ja kondensaattorimikrofonit, jotka tuottivat todella laadukasta ääntä, eivätkä olleet liian kalliita valmistaa. Dynaamiset mikrofonit perustuivat samaan tekniikkaan kuin aiemmat, mutta niissä oli joitakin merkittäviä parannuksia verrattuna aiempiin, esimerkiksi hiilimikrofoniin. Kondensaattorimikrofonit sen sijaan olivat aivan uudenlaisia keksintöjä, jotka hyödynsivät uusinta tekniikkaa. Dynaamiset- ja kondensaattorimikrofonit otettiin suurimmissa radioyhtiöissä teknisten sovellusten osaksi, sillä kuten sanottua, niiden äänenlaatu oli ratkaisevasti parempi kuin aiempien mikrofonisovellusten. Nykypäivänä kaikkein käytetyimpiä mikrofoneja ovat dynaamiset- ja kondensaattorimikrofonit, joista dynaaminen on hinta-laatusuhteensa vuoksi selkeästi suositumpi.

Toimintaperiaate

Dynaamisen mikrofonin (engl. dynamic microphone) toimintaperiaate on sama kuin kaiuttimilla: molemmat perustuvat sähköjännitteen muutokseen magneettikentässä. Yksinkertaisimmillaan voidaan sanoa, että dynaaminen mikrofoni sisältää neljä osaa: kalvon, sähköä johtavan kelan, magneetin napakappaleineen, sekä johtimet. Kela on kiinnitetty kalvoon, joka on kiinnitetty runkoon joustavilla ripustuksilla, kuten kaiuttimen elementti. Kun ilman liike saa kalvon värähtelemään, kela liikkuu magneettikentässä, ja sen sähköjännite muuttuu. Johtimet kuljettavat tämän jännitteen muutoksen vahvistimeen, joka vahvistaa signaalin esitys- tai tallennuskelpoiseksi. Dynaaminen mikrofoni on kaikkein yleisin mikrofoni, jolla voidaan toistaa sekä instrumentteja että laulua vaativissakin olosuhteissa melko laadukkaasti. Dynaamiset mikrofonit ovat erityisen suosittuja konserttikäytössä niiden kestävyyden, laadukkuuden ja silti hyvän toiston takia.
Kondensaattorimikrofonin (engl. condenser microphone) toimintaperiaate on monimutkaisempi kuin dynaamisen mikrofonin. Kondensaattorimikrofonissa on dynaamisen mikrofonin kalvon ja kelan sijasta niin sanottu kondensaattori, joka koostuu ohuen ohuesta metallisesta kalvosta, joka vastaanottaa ääniaallot, sekä rei'itetystä elektrodista. Kondensaattoriin synnytetään jännite ulkopuolisella virtalähteellä, jonka jännite on useimmiten 48V, eli niin kutsuttua phantom-virtaa (engl. phantom power). Kun ilmavirta saa metallilevyn liikkumaan kauemmas ja lähemmäs elektrodista, kondensaattorin sähkövaraus muuttuu. Tämä muutos tuottaa signaalin, joka on liian pieni, jotta se voitaisiin sellaisenaan käyttää. Sen takia mikrofonissa itsessään, tai hyvin lähellä virtatiessä, täytyy olla esivahvistin, joka vahvistaa signaalia. Kondensaattorimikrofoni on mikrofoneista herkin, joka poimii korkeimmat ja matalimmatkin taajuudet melko vaivattomasti. Suurikalvoiset kondensaattorimikit ovat kaikkein tarkimpia, mutta herkimpiä hajoamaan. Pienikalvoiset kestävät suurempaa painetta ja jonkin verran iskujakin.
Nauhamikrofonit (engl. ribbon microphone) ovat tavallaan dynaamisia mikrofoneja, sillä erotuksella, että niiden kalvo ja kela on yksi sähköä johtava nauha, joka on sijoitettu magneettien väliin. Muutoin nauhamikrofoni toimii periaatteessa samalla tavoin kuin dynaaminen mikrofoni.

Käsitteitä

Phantom-virta

Phantom-virta on yleinen tapa syöttää jännitettä kondensaattorimikrofonien aktiivisille komponenteille. Nimensä Phantom (suom. haamu) on saanut siitä, että se on käytännössä näkymätöntä mikrofonille, joka ei sitä tarvitse (balansoidun linjan informaatio on nimenomaan johtimien signaalierossa, ja phantom-virta syöttää molempiin johtimiin saman tasavirtakomponentin). On syytä kuitenkin olla varovainen liitettäessä XLR-adapterilla muita laitteita phantomsyöttöihin, sillä niiden herkkä elektroniikka saattaa helposti vaurioitua. Useimmiten phantom-virran jännite on 48V, mutta myös 12V jännite on määritelty standardissa. Käytännössä mikrofonien virrantarve kuitenkin vaihtelee tapauskohtaisesti, jolloin erikoiskäytössä voidaan käyttää myös eri jännitteitä.

Balansointi

Ammattikäyttöön tarkoitetuissa mikrofoneissa käytetään balansoitua johdinta, mikä vähentää matalaimpedanssisen mikrofonisignaalin häiriöherkkyyttä sen kulkiessa pitkässä johtimessa. Liittimenä käytetään useimmiten kolmepinnistä XLR-liitintä, mitä tästä syystä kutsutaankin useimmiten mikrofoniliittimeksi. XLR-liittimen lisäksi myös TRS-liitin (engl. Tip-Ring-Sleeve) on yleinen studiokäytössä. Balansoidussa johtimessa kahteen johtimeen syötetään hyötysignaali vastakkaisvaiheessa ja kolmas toimii maalinjana. Matkalla vastaanottimeen molempiin johtimiin indusoituvat häiriöt samassa vaiheessa, ja kun vastaanotin kääntää jälleen toisen hyötysignaalin vaiheen vastakkaiseksi, häiriöt kumoutuvat ja hyötysignaali tuplautuu.

Suuntakuvio

Mikrofonia valittaessa tarkoitukseen kuin tarkoitukseen tärkeimpiä asioita taajuusvasteen lisäksi on mikrofonin suuntakuvio. Suuntakuvioita on erilaisia, mutta fysiikan laeista johtuen ne ovat kaikki pyöreitä. Suuntakuviota muokataan muuttamalla kalvon suhdetta runkoon, ja jättämällä kalvon takakammion avoimeksi. Mitä suuntaavampi mikrofonin suuntakuvio (herttakuvioisilla ja sen muunnoksilla) on, sen erikoisominaisuutena ns. lähimikitys-, eli proximity-efekti korostuu. Tämä tarkoittaa, että mikäli mikrofoni on todella lähellä äänilähdettä, kuten esimerkiksi rumpusetissä, bassotaajuudet korostuvat luonnottomasti. Pallo (engl. omnidirectional) on vanhin suuntakuvio. Mikrofoni, jonka suuntakuvio on pallo, poimii kaikista suunnista tulevat äänet yhtä voimakkaasti.
Kahdeksikko (engl. bidirectional, figure-8) on nimensä mukaisesti suuntakuvio, joka poimii kahdelta vastakkaiselta puolelta tulevat äänet yhtä voimakkaasti, ja jättää sivuilta tulevat äänet hiljaisiksi.
Hertta (engl. cardioid) on ns. suuntaava kuvio, ja kaksi seuraavaa ovat sen variaatioita. Herttakuvioinen mikrofoni poimii tehokkaasti äänet edestä ja sivuilta, mutta jättää takaa tulevat äänet hiljaisiksi.
Superhertta (engl. supercardioid) on hertan ensimmäinen variaatio, jonka suuntakuvio on kapeampi kuin hertan. Tekniikastaan johtuen se poimii lisäksi myös hiukan takaa tulevia ääniä.
Hyperhertan (engl. hypercardioid) suuntakuvio on vieläkin kapeampi ja se poimii takaa tulevat äänet voimakkaammin kuin superhertta. Pallo Kahdeksikko Hertta Superhertta

Lähteet

Internet

[http://inventors.about.com/library/inventors/blmicrophones.htm http://inventors.about.com/library/inventors/blmicrophones.htm]
[http://home1.pacific.net.sg/%7Efirehzrd/audio/mics.html http://home1.pacific.net.sg/%7Efirehzrd/audio/mics.html]

Kirjallisuus

Suntola, Silja: Luova studiotyö Luokka:Äänentoistotekniikka ja:マイクロフォン

Kuvanlukija

Kuvanlukija eli arkikielessä skanneri on laite, jolla voi muuntaa paperilla olevan tiedon sähköiseen muotoon. Tätä kutsutaan kuvan lukemiseksi, eli arkikielellä skannaamiseksi. Skanneri on lainasana englannin kielen sanasta "scanner". Kuvanlukijoita on erilaisia: on pöytä- ja käsikuvanlukijoita. Kuvanlukijatyypeistä yleisin on pöydällä pidettävä tasokuvanlukija, joka on rakenteeltaan yksinkertainen ja kopiokoneen omainen. Tasokuvanlukijassa luettava kuva asetetaan lasilevyn päälle kuten kopiokoneessa. Lasilevyn alla on sekä lukupää että valonlähde. Kuvanlukijan tärkein osa on lukupää, jossa on tuhansia valolle herkkiä puolijohde-elemettejä. Lukupää liikkuu kiskoilla edestakaisin lukualueen päästä päähän ja siirtää lukualueelta mitatun valon ja värin määrän tietokoneen muistiin. Kuvanlukijoiden valmistajista tunnetuimpia ovat Hewlett-Packard, Canon, Epson ja Lexmark. Nykyään kuvanlukijoita myydään entistä vähemmän, sillä monitoimikoneet, joilla voi tulostaa, lukea ja kopioida ovat yleistyneet. Luokka:Tietokonetekniikka Luokka:Tietokonegrafiikka

Kirjoittimet

Kiekkokirjoittimet (Daisy Wheel)

- jokaista kirjainta kohti oma kirjasin, joka lyödään värinauhan läpi paperiin
- hidas, ei grafiikkaa

Rivikirjoittimet

- kokonainen rivi tulostetaan kerralla
- tulostus yleensä jatkolomakkeelle traktorivedolla (reiät paperin reunassa vetoa varten)
- varastoseuranta-, tilaus-, ym. raportit

Matriisikirjoittimet

- merkki tai grafiikka tulostetaan lyömällä neula värinauhan läpi.
- 9- tai 24-neulainen
- nauhoja saatavana myös värillisinä (esim. nelivärinauha)

Lämpökirjoittimet

- vaativat (kalliin) erikoispaperin
- tarvittaessa hyvinkin pienikokoisia
- sublimaatiotekniikka hyvin samankaltaista

Laserkirjoittimet

Laserkirjoittimet muistuttavat rakenteeltaan kopiokonetta. Kirjoittimessa on valoherkkä sylinteri ja pyörivä rumpu. Nopeasti liikkuva lasersäde piirtää tulostettavan sivun rumpuun ja aiheuttaa rummussa positiivisen sähkövarauksen. Positiivinen sähkövaraus vetää puoleensa negatiivisesti latautuneita värijauhehiukkasia niihin kohtiin, joihin lasersäde on osunut. Tämän jälkeen paperiarkki kiinnittyy rumpuun lämmitettynä, ja värijauhehiukkaset tarttuvat paperille.

Mustesuihkukirjoittimet

Muste suihkutetaan suuttimista pisteinä paperille. Katso mustesuihkutekniikka.

Kirjoitintermit

Kirjoittimien yhteydessä tulee vastaa mm. seuraavia termejä:
- PostScript
- CUPS (Common UNIX Print System)
- Centronics rinnakkaisliitäntä
- RS-232C sarjaliitäntä
- USB Luokka:Tietokonetekniikka ko:프린터 ja:プリンター simple:Printer th:เครื่องพิมพ์

Kaiutin

Kaiutin on sähkömekaaninen laite, joka muuttaa vahvistimelta saapuvan vaihtovirran ilmanpaineen vaihteluiksi eli ääneksi. __NOTOC__

Rakenne

Eräs kaiutinmalli on kaksitieperiaatteella toimiva passiivinen dynaamisilla elementeillä toteutettu kotelokaiutin. Siinä on tavallisesti halkaisijaltaan 4 - 8 tuuman keskiäänielementti, joka kotelon bassovirityksen avulla toistaa myös matalampia taajuuksia. Korkeita ääniä varten on diskanttielementti. Jakosuodin erottelee eri elementeille menevät taajuusalueet ja muokkaa signaalia halutunlaiseksi. Aktiivikaiuttimissa on yhdysrakenteinen vahvistin. Myös jakosuoto eri taajuusaluetta toistaville elementeille on toteutettu ennen vahvistusta. Toteutuksen etu on suurempi herkkyys passiiviseen jakosuotoon verrattuna. Lisäksi on olemassa erikoisempiakin rakenteita, esimerkiksi sähköstaattisia tasopaneeleita ja dipoleita. Dipolikaiuttimen toimintaperiaate normaalista monopolilähteestä eroaa elementtien koteloimattomuudella. Dipolikaiutin siis säteilee ääntä sekä eteen- että taaksepäin. Taaksepäin suuntautunut ääni on vastavaiheessa eteenpäin kantautuvaan nähden johtuen elementin liikkeestä. Vastavaiheiset ääniaallot kumoavat toisensa, siksi dipolikaiutin ei juurikaan säteile ääntä sivuille, kun taas monopolilähteen suuntakuvio on tasainen pallo kotelon mittoja pidemmillä ääniaalloilla. Sähköstaattiset- sekä magnetostaattiset panelikaiuttimet ovat (lähes?) poikkeuksetta dipoleita. Dipolikaiutin voidaan toteuttaa myös perinteisillä dynaamisilla elementeillä.

Teho

Suurin osa tavalliselle passiivikaiuttimille menevästä tehosta menee bassoelementeille ja siitäkin suurin osa kuluu puhekelan lämmittämiseen, noin prosentin verran menee äänen tuottamiseen. Kaiuttimen hyötysuhde ilmoitetaan speksifikaation yhteydessä herkkyytenä. Vakiintunut tapa ilmoittaa herkkyys on metrin päästä, kaiuttimen edestä mitattu saatava äänenpaine 1W(2.83V) teholla. Kaiuttimien herkkyys vaihtelee suuresti n. 84db:stä jopa 110db herkkyyksiin yltävien torvikaiuttimien välillä. Kun otetaan huomioon desibeli-asteikon logaritminen luonne, on kaiuttimen herkkyydellä todella paljon merkitystä saatavaan äänenpaineeseen. Siinä missä 100db herkkä torvikaiutin vaatii siis 1W tehon vahvistimelta tuottaakseen äänenpainetta 100db, 90db herkkä kaiutin vaatii 10W ja 80db kaiutin 100W. Tehon kaksinkertaistaminen tuottaa aina 3db lisää äänenpainetta.

Kaiutinvalmistajia

Kotimaisia

- Genelec
- Amphion
- Penaudio
- Gradient
- Harrin Kaiutin

Ulkomaisia

- Kef
- Dali
- Krell

Katso myös

- Hifi
- Kotiteatteri
- Subwoofer Luokka:Äänentoistotekniikka Luokka:Elektroniikka ja:スピーカー

Optinen asema

Optinen asema tarkoittaa tietokoneeseen kytkettävää lukulaitetta, joka kykenee lukemaan optiseen mediaan tallennettua tietoa. Toiset optiset asemat kykenevät myös tallentamaan ja pyyhkimään tietoa. Optisen aseman toiminta perustuu tiedonlukuun valon avulla. Valona käytetään laservaloa joka voidaan kohdistaa riittävän tarkasti ja riittävän kapealle alueelle. Magneettisoptinen asema pystyy lukemaan magneettiselle medialle tallennettua tietoa. Tästä on hyötyä, sillä magneettisen aineen valoa polarisoivaa tilaa voidaan muuttaa lukemattomia kertoja, optisen lukumenetelmän antaessa korkean tarkkuuden.

Optiset asematyypit

- CD-ROM (Compact Disk Read Only Memory)-asema CD-ROM-asema kykenee ainoastaan lukemaan levyllä olevaa dataa. Yleisimmin tällaisilla asemilla luetaan CD-ROM levyjä, jotka on valmistetaan puristamalla. Esimerkiksi kaupasta ostettavat tietokoneohjelmat ja musiikkilevyt ovat tällaisia levyjä. "Multiread" merkinnällä varustetut CD-ROM-asemat kykenevät lukemaan myös CD-R ja CD-RW-levyjä.
- CD-R-asema (Compact Disk Recordable) Asema toimii samalla tavalla kuin CD-ROM-asema, ja lukee CD-R, sekä CD-RW-levyjä, mutta kykenee myös kirjoittamaan tietoa CD-R levylle.
- CD-RW-asema (CD Read Write) CD-RW-asema kykenee lukemaan kaikkia aiemmin mainittuja levytyyppejä, sekä pyyhkimään ja uudelleen kirjoittamaan tähän soveltuvaa CD-RW-levyä.
- CD-RW/DVD (CD Read Write/Digital Versatile Disk tai Digital Video Disc) CD-RW/DVD-, eli Combo-asema kykenee CD-RW-aseman ominaisuuksien lisäksi lukevaan myös DVD-lyvyjä. Muita optisia asemia ovat DVD-asemat:
- DVD-ROM-asema
- DVD-R ja DVD+R
- DVD-RW ja DVD+RW

CD-asemien nopeudet

CD-asemia on useita eri nopeuksisia. Asemien nopeutta on jatkuvasti kasvatettu tekniikan kehittyessä. Ensimmäisen CD-ROM-aseman tiedonsiirtonopeus oli 150 kilotavua sekunnissa. Kun tästä kehitettiin nopeampi malli, joka siirsi 300 kB/s, alettiin kutsua näitä tuplanopeusasemiksi (2x150 kB/s). Eri nopeuksille käytettiin numeroa, kuvaamaan monikokertainen nopeusero asemalla on alkuperäiseen 150 kB/s siirtävään asemaan. CD-RW-asemien nopeus ilmoitetaan yleensä muodossa 48X-16X-48X. Ensimmäinen numero tarkoittaa CD-R-kirjoitusnopeutta, toinen CD-RW-kirjoitusnopeutta ja kolmas lukunopeutta. Nopeudet suhteutetaan alkuperäiseen 150 kB/s nopeuteen. CD-asemien todelliseen nopeuteen vaikuttavat myös CD-aseman liitäntätyyppi ja CD-aseman välimuistin koko. Liitäntätyyppejä ovat (vanhentunut) rinnakkaisportti, IDE ja ulkoisien asemien myötä yleistymässä olevat USB ja FireWire, sekä SCSI. Luokka:Tietokonetekniikka

Verkkokortti

Verkkokortti on Personal Computerin laajennuskortti, jonka kautta koneen voi liittää lähiverkkoon. Verkkokortteja on sekä langallisia että langattomia. Luokka:Tietokonetekniikka

Modeemi

Modeemi (yhdistelmä sanoista modulaatio ja demodulaatio) on laite, joka moduloi digitaalisen signaalin analogiselle siirtotielle ja myös palauttaa (demoduloi) analogisesta signaalista digitaalisen signaalin. Modeemeja käytetään yleensä siirrettäessä tietoa puhelinlinjoilla, mutta modeemeja käytetään myös radiotekniikassa.

Historia

Ensimmäiset modeemit otettiin käyttöön SAGE-ilmatorjuntajärjestelmässä 1950-luvulla. Kaupallisia modeemeja tuli markkinoille tietokoneiden yleistymisen myötä 1960-luvulla. Vuonna 1981 julkistettu Hayes Smartmodem ja sen seuraajat vaikuttivat runsaasti BBS-järjestelmien käyttöön ja ylläpitoon.

AT-komennot

Useimpien modeemien toimintoja ohjataan AT-komennoilla. Tässä muutama:
- ATZ Vakioasetusten lataus modeemin asetusmuistista
- ATD 1234 Soittaminen puhelinnumeroon 1234
- ATA Soittoon vastaaminen
- ATH0 Yhteyden katkaisu
- +++ Paluu komentotilaan yhteyden aikana
- ATO Siirtyminen takaisin yhteystilaan

Katso myös

- Baudi
- CPS (Characters Per Second), merkkiä sekunnissa
- GPRS
- BBS
- Node
- Internet
- modulointi
- DSL Luokka:Tietoliikenne ko:모뎀 ja:モデム

GPRS

General Packet Radio Service (GPRS) on GSM-verkossa toimiva pakettikytkentäinen tiedonsiirtopalvelu, jota käytetään pääasiassa langattoman Internet-yhteyden muodostamiseen matkapuhelimen tai GPRS-sovittimen avulla. GSM-yhteyden tapaan GPRS käyttää radioaaltoja tiedon siirtämiseen. Tietyn kaistan varaavaan GSM-yhteyteen erona pakettimuotoisena dataa kuljettava GPRS voi olla jatkuvasti päällä, sen kuitenkaan kuormittamatta verkkoa muulloin kuin dataa siirrettäessä. Se käyttää siis pakettimuotoista spasmista tiedonsiirtotapaa GSM-data-yhteyksien kiinteän nopeuden sijaan. GPRS-tiedonsiirto laskutetaan siiretyn tiedon määrän perusteella, toisin kuin GSM-datayhteydessä, joka on puhelun tavoin aikaveloitteinen. GPRS-standardin pääarkkitehteja on suomalainen Hannu H. Kari. Luokka:Langaton viestintä

Langaton lähiverkko

Langaton lähiverkko on nimensä mukaisesti lähiverkko, joka käyttää radioaaltoja tiedonsiirtoon. Se on yleensä viimeinen linkki lähiverkon ja käyttäjien välillä ja se antaa kaikille langattoman verkon piirissä oleville käyttäjille mahdollisuuden kirjautua verkkoon. Runkoverkkona langaton lähiverkko käyttää kaapeleita. Nykyään suosituin on standardiksi muodostunut WLAN. WLANin arvioidaan olevan tärkeä yhteysmuoto monilla bisnesalueilla. Markkinoiden arvellaan kasvavan kun WLANin hyödyt huomataan. Frost ja Sullivan arvioivat WLAN-verkkojen markkinoiden olevan 0,3 miljardia Yhdysvaltain dollaria vuonna 1998 ja 1,6 miljardia dollaria vuonna 2005. Tähän mennessä WLANeja on asennettu pääasiassa varastoihin ja jälleenmyyjille, mutta viime aikoina myös koulukäyttö on tullut suosituksi. Suuria kasvunäkymiä povataan terveydenhuoltoon, opetusinstituutteihin ja toimistoihin. Bisnesympäristöt, tapaamispaikat, julkiset alueet ja sivutoimipaikat olisivat ideaaleja paikkoja WLAN-käyttöön. WLAN on vaihtoehto kaapeleilla toteutetulle lähiverkolle paikoissa, joissa kaapelointi on vaikeaa tai mahdotonta. Sellaisia paikkoja voisivat olla vanhat suojellut rakennukset tai luokkahuoneet. WLAN-asennukset ovat myös halpoja, koska ne koostuvat ainoastaan tukiasemista ja runkoverkkoasennuksista. Viimeinen osa verkosta kulkee ilmassa. Langattomien lähiverkkojen alkuvaiheessa oli olemassa suljettuja protokollia ja eri verkkoja eri käyttötarkoituksiin, mutta 1990-luvun lopussa ne korvautuivat standardeilla, pääasiassa IEEE 802.11 (2 Mbps, toimistokäyttöön), HomeRF (2 Mbps, kotikäyttöön) ja IEEE 802.11b (11 Mbps). Viimeisin standardoitiin myöhään vuonna 1999 ja suuria määriä edullisia tuotteita eri valmistajilta alkoi saapua myyntiin vuoden 2000 puolivälissä. Standardi toimii lupavapaalla ISM-taajuusalueella taajuudella 2.45 GHz. Tätä standardia noudattavia tuotteita on otettu käyttöön nopeaan tahtiin toimistoissa, kodeissa ja julkisissa asennuksissa kuten kahviloissa, yliopiston kampuksilla ja kirjastoissa. Edullisten ja lupavapaiden verkkotuotteiden saatavuus on aikaansaanut sen, että on perustettu useita yhteisöverkkoja. IEEE 802.11a-standardi, joka toimii myös lupavapaalla ISM-alueella 5 GHz taajuudella, mahdollistaa jopa 54 Mbps nopeudet. Vaihtoehtoja sille on eurooppalainen ATM-tyylinen 5 GHz teknologia, HIPERLAN, joka ei ole menestynyt poliittisten ja markkinasyiden takia. ..

Katso myös

- Wi-Fi
- WLAN
- Langaton tiedonsiirto ja satelliitit
- Langaton tiedonsiirto sotilasverkoissa
- Langattoman lähiverkon tietoturva
- Free Space Optics

Ulkopuoliset linkit

- [http://koti.mbnet.fi/mvnet/tietokoneet_kotiverkko.php MVnet - Tietokoneet - Langaton kotiverkko] - Tietoa langattoman kotiverkon rakentamisesta suomeksi
- [http://www.wardrive.net/general/links Wireless LAN Technical Whitepapers and Howtos] Luokka:Tietoliikenne

Tietokoneen kotelo

Tietokoneen kotelo sisältää tietokoneen sisäiset osat: emolevyn, laajennuskortit, levyasemat, virtalähteen. PC-tietokoneiden muuttuessa massatuotteiksi kotelot ja virransyöttö on standardoitu, tehontarpeen kasvaessa virransyötön ja lämmönhallinnan merkitys on kasvanut. Varhaisin "standardi" oli ns. AT-kotelo. AT-nimellä nimitettiin aluksi Intel 80286 -suorittimella varustettua IBM AT -tietokonetta, sen klooneja ja varhaisia 386-koneita. AT-standardia ei ilmeisesti ole kirjoitetussa muodossa, ja se lienee syntynyt muiden valmistajien kopioidessa IBM:n ratkaisut. Täysikokoinen AT-emolevy on kooltaan 12" × 13,8". Ns. Baby-AT on kooltaan 8,57" × 13,04", eli samankokoinen kuin IBM PC-XT:n emolevy, mutta sen ruuvinreiät ovat eri paikoissa, jotta emolevyn voi kiinnittää AT-koteloon. Vuoden 1995 tienoilla otettiin käyttöön standardoidut ATX-muodon kotelot, jossa virransyöttöä parannettiin, ja emolevyn liittimet siirrettiin kustannusten vähentämiseksi näkymään suoraan kotelon takareunasta ulos. Uusin kotelon ja virransyötön määrittely on BTX (Balanced Technology Extended), joka on tarkoitettu ATX-muodon korvaajaksi vuosien 2004 ja 2005 aikana. BTX voi käyttää samoja virtalähteitä kuin ATX, mutta sen lämmönhallintaan on kehitetty erityistä huomiota. Sekä ATX että BTX määrittelyn on tehnyt Intel. ja:ATX

Irene PEPPERBERG

Biologio > Etologio > Irene PEPPERBERG < Papagoj ---- Irene PEPPERBERG estas usona Psikologiisto, kiu studas la intelektajn kapablojn de birdoj, fama pro ŝiaj malkovroj rilate Griza papago "Alex".

Eksteraj ligoj

- [http://www.alexfoundation.org/research/index.html Alex Fondaĵo]

aliasy free poker zawory metalowe narty s�owacja dieta

:: RELATED NEWS ::

Human pony-play
.]] Human animal roleplay (also called petplay, ponyplay or pup-play) is a form of erotic sexual role-play where one or more of the participants takes on the role of a real or imaginary animal in character, including appropriate mannerisms and behavior, and sometimes a partner will act as another animal, or in a sexual context may take