Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Toimeenpanovalta

Toimeenpanovalta

Vallan kolmijako -oppi on esitelty Montesquieun pääteoksessa Lakien henki. Hänen mukaansa vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan. Samaa oli hahmotellut jo Aristoteles, ja myöhemmin John Locke ja James Harrington. Montesquieun Ranskan monarkiaa arvostelevat kirjoitukset ovat kuitenkin tärkeimmät oppia määrittelevät työt. Vallan kolmijako-oppi on erittäin perustava osa länsimaisten demokratioiden hallintomuotoa. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön (katso valtion ja kunnan tehtävät) itsenäistymisen jälkeisenä vuonna 1919, mutta siitä luovuttiin ajan kuluessa kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Täydellistä vallan kolmijakoa käyttävissä valtioissa valtion päänä ja todellisena vallankäyttäjänä on yleensä presidentti. Kriitikkojen mukaan jokainen tällainen valtio on ajautunut vähintään kerran kriisiin (Yhdysvaltoja lukuun ottamatta) lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan keskinäisten jännitteiden vuoksi (Suomessakin Suomen historian alkuvuodet ja autonomian ajan eduskunnan ja senaatin suhde). Parlamentarismissa lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta ovat aina kytkettyjä, koska toimeenpanevan elimen pitää nauttia lakia säätävän elimen luottamusta. Joukkotiedotusvälineitä on usein kutsuttu neljänneksi valtiomahdiksi.

Lainsäädäntövalta

Suomessa lainsäädäntövalta on eduskunnalla.

Toimeenpanovalta

Toimeenpanovaltaan kuuluu lakia alemman tason säädösten kuten asetusten ja määräysten antaminen, hallinnollisten päätösten teko ym. Suomessa toimeenpanovaltaa käyttävät tasavallan presidentti ja valtioneuvosto (hallitus). Presidentti käyttää lisäksi myös lainsäädäntö- ja tuomiovaltaa.

Tuomiovalta

Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Luokka:Politiikka ms:Pembahagian kuasa ja:権力分立

Montesquieu

Paroni Charles-Louis de Secondat de Montesquieu (1689–1755) oli kuuluisa filosofi ja valistuksen ajan kirjailija. Hän oli koulutukseltaan juristi, mutta varallisuutensa ansiosta pystyi keskittymään kirjoittamiseen. Montequieun tunnetuimmat teokset ovat Persialaiskirjeitä (1721) ja Lakien henki, jota pidetään hänen pääteoksenaan. Lakien henki-teoksessa hän esittelee vallan kolmijako -oppinsa, jolla on ollut hyvin suuri merkitys länsimaisten demokratioiden hallitusmuotojen kehitykselle.

Katso myös


- filosofia
- kirjallisuus

Linkkejä


- [http://www.biblioweb.org/-MONTESQUIEU-.html Biografia Bibliografia] (ranska) Luokka:Ranskalaiset kirjailijat Luokka:Valistusfilosofit ko:샤를 루이 드 세콩다 몽테스키외 ja:シャルル・ド・モンテスキュー

Tuomiovalta

Vallan kolmijako -oppi on esitelty Montesquieun pääteoksessa Lakien henki. Hänen mukaansa vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan. Samaa oli hahmotellut jo Aristoteles, ja myöhemmin John Locke ja James Harrington. Montesquieun Ranskan monarkiaa arvostelevat kirjoitukset ovat kuitenkin tärkeimmät oppia määrittelevät työt. Vallan kolmijako-oppi on erittäin perustava osa länsimaisten demokratioiden hallintomuotoa. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön (katso valtion ja kunnan tehtävät) itsenäistymisen jälkeisenä vuonna 1919, mutta siitä luovuttiin ajan kuluessa kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Täydellistä vallan kolmijakoa käyttävissä valtioissa valtion päänä ja todellisena vallankäyttäjänä on yleensä presidentti. Kriitikkojen mukaan jokainen tällainen valtio on ajautunut vähintään kerran kriisiin (Yhdysvaltoja lukuun ottamatta) lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan keskinäisten jännitteiden vuoksi (Suomessakin Suomen historian alkuvuodet ja autonomian ajan eduskunnan ja senaatin suhde). Parlamentarismissa lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta ovat aina kytkettyjä, koska toimeenpanevan elimen pitää nauttia lakia säätävän elimen luottamusta. Joukkotiedotusvälineitä on usein kutsuttu neljänneksi valtiomahdiksi.

Lainsäädäntövalta

Suomessa lainsäädäntövalta on eduskunnalla.

Toimeenpanovalta

Toimeenpanovaltaan kuuluu lakia alemman tason säädösten kuten asetusten ja määräysten antaminen, hallinnollisten päätösten teko ym. Suomessa toimeenpanovaltaa käyttävät tasavallan presidentti ja valtioneuvosto (hallitus). Presidentti käyttää lisäksi myös lainsäädäntö- ja tuomiovaltaa.

Tuomiovalta

Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Luokka:Politiikka ms:Pembahagian kuasa ja:権力分立

Toimeenpanovalta

Vallan kolmijako -oppi on esitelty Montesquieun pääteoksessa Lakien henki. Hänen mukaansa vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan. Samaa oli hahmotellut jo Aristoteles, ja myöhemmin John Locke ja James Harrington. Montesquieun Ranskan monarkiaa arvostelevat kirjoitukset ovat kuitenkin tärkeimmät oppia määrittelevät työt. Vallan kolmijako-oppi on erittäin perustava osa länsimaisten demokratioiden hallintomuotoa. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön (katso valtion ja kunnan tehtävät) itsenäistymisen jälkeisenä vuonna 1919, mutta siitä luovuttiin ajan kuluessa kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Täydellistä vallan kolmijakoa käyttävissä valtioissa valtion päänä ja todellisena vallankäyttäjänä on yleensä presidentti. Kriitikkojen mukaan jokainen tällainen valtio on ajautunut vähintään kerran kriisiin (Yhdysvaltoja lukuun ottamatta) lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan keskinäisten jännitteiden vuoksi (Suomessakin Suomen historian alkuvuodet ja autonomian ajan eduskunnan ja senaatin suhde). Parlamentarismissa lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta ovat aina kytkettyjä, koska toimeenpanevan elimen pitää nauttia lakia säätävän elimen luottamusta. Joukkotiedotusvälineitä on usein kutsuttu neljänneksi valtiomahdiksi.

Lainsäädäntövalta

Suomessa lainsäädäntövalta on eduskunnalla.

Toimeenpanovalta

Toimeenpanovaltaan kuuluu lakia alemman tason säädösten kuten asetusten ja määräysten antaminen, hallinnollisten päätösten teko ym. Suomessa toimeenpanovaltaa käyttävät tasavallan presidentti ja valtioneuvosto (hallitus). Presidentti käyttää lisäksi myös lainsäädäntö- ja tuomiovaltaa.

Tuomiovalta

Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Luokka:Politiikka ms:Pembahagian kuasa ja:権力分立

Aristoteles

Aristoteles (kr. Αριστοτέλης; 384 eaa–322 eaa) oli antiikin kreikkalainen filosofi ja tiedemies. Häntä pidetään opettajansa Platonin ohella yhtenä länsimaiseen ajatteluun eniten vaikuttaneista filosofeista. Aristoteelinen luonnontiede ja sen mukainen maailmankuva hallitsivat tieteessä antiikista uuden ajan alkuun saakka. Aristotelesta voidaan pitää koko länsimaisen tieteen isänä ja monien yksittäisten tieteenalojen perustajana. Hänet tunnetaan yhtenä harvoista henkilöistä historiassa, jotka ovat tutkineet lähes kaikkia asioita, joiden tutkiminen on hänen aikanaan yleensä ollut mahdollista. Luonnontieteissä hän tutki muun muassa anatomiaa, tähtitiedettä, embryologiaa, maantiedettä, geologiaa, meteorologiaa, fysiikkaa ja eläintiedettä. Filosofiassa hän kirjoitti muun muassa estetiikasta, taloudesta, etiikasta, metafysiikasta, hallinnosta, politiikasta, psykologiasta, retoriikasta ja teologiasta. Hänen kirjoituksensa koskettivat myös koulutusta, kirjallisuutta, runoutta ja muiden maiden tapoja. Kokoelma hänen töistään muodostaa käytännössä täydellisen tietosanakirjan kaikesta tiedosta, jota hänen aikansa Kreikassa oli.

Elämä

Varhainen elämä ja opinnot Akatemiassa

runoutta]] Aristoteles syntyi Stageirassa, Makedonian Khalkidikessa vuonna 384 eaa. Hänen isänsä, Nikomakhos, oli Makedonian kuninkaan Amyntas III lääkäri ja ystävä, ja useiden luonnontiedettä käsitelleiden teosten kirjoittaja. On uskottu, että tehtävä oli ollut Aristoteleen esi-isien hoidossa useiden Makedonian kuninkaiden aikana. Hänen äitinsä, Faistis, oli khalkidikialaista sukua. Aristoteles sai todennäköisesti vaikutteita isältään, ja hän oli näin ollen tottunut luonnonilmiöiden tarkasteluun jo ennen kuin aloitti laajat opintonsa. Hänen isänsä kuoli ennen kuin hän oli täyttänyt seitsemäntoista vuotta, ja hänet uskottiin erään Proksenoksen suojelukseen. Vuonna 367 eaa, täytettyään seitsemäntoista, hän muutti Ateenaan opiskelemaan Platonin Akatemiassa. Platon oli tuolloin Sisiliassa. Tämän palattua vuonna 365 eaa. Aristoteleesta tuli Platonin oppilas. Aristoteles oli Platonin oppilaana noin 20 vuotta, 37-vuotiaaksi, ja kunnostautui tämän taitavimpana oppilaana. Platonin ja Aristoteleen väleistä on kuitenkin erilaisia tarinoita, eivätkä ne aina imartele Aristotelestä. On selvää, että heidän välillään oli ainakin suuria erimielisyyksiä monista asioista. Platon halusi pitää kiinni ideaopistaan, kun taas Aristoteles oli kiinnostuneempi luonnon faktojen ja lakien tutkimisesta. Platon halusi mieluummin pidätellä Aristotelestä kuin rohkaista häntä lisää. Heidän välinsä eivät kuitenkaan olleet avoimesti rikkoutuneet, vaan he osoittivat silti toisilleen sydämellisyyttä, pitkämielisyyttä ja yhteisymmärrystä. Tämän osoittaa myös Aristoteleen käytös Platonin kuoleman jälkeen, sillä hän jatkoi yhteistyötä Ksenokrateen ja muiden platonilaisten kanssa, sekä hänen kirjoituksissaan olevat viittaukset Platonin oppeihin. Aristotelestä mustamaalaavat legendat ovat myös peräisin Isokrateen kannattajilta, epikurolaisilta ja muilta hänen vihamiehiltään. Aulus Gelliuksen mukaan Aristoteles opetti retoriikkaa viimeisen kymmenen akatemiavuotensa aikana. Tuohon aikaan hän kirjoitti myös ensimmäiset retoriikkaa käsittelevät tutkielmansa. Hän vastusti periaatteessa kaikkea aiempaa ja oman aikansa retoriikkaa. Erityisesti hän halusi erottautua Isokrateesta, joka oli tuon ajan tunnetuin puhuja. Aristoteles halusi retoriikan palvelevan ennen kaikkea totuuden etsimistä, kun taas Isokrates välitti ensisijassa tyylistä eikä halunnut tietää juurikaan mitään filosofiasta. Akatemiassa opiskellesaan hän säilytti yhteytensä Makedoniaan. Hän kävi kerran Ateenan lähettiläänä kuningas Filippoksen hovissa, ja sai kirjeen kruununperijä Aleksanterin syntymästä. Platonin kuoltua vuonna 347 eaa Akatemian peri Speusippos, Platonin veljenpoika, ja tämän jälkeen Ksenokrates. On ajateltu, että Platonin mielestä Aristoteles ei ollut tarpeeksi dialektinen Akatemian johtoon, vaan enemmän luennoitsijatyyppiä. Aristoteles siirtyi Vähässä-Aasiassa sijaitsevan Atarneuksen tyrannin Hermiaan hoviin, ja nai Pythiaan, joka oli tämän sisarentytär ja adoptoitu tytär. Vuonna 344 eaa Hermias murhattiin, ja Aristoteles lähti hänen perheensä kanssa Mytileneen, Lesvokselle, missä hän suoritti biologisia tutkimuksia. Myöhemmin Aristoteles pystytti Hermiaalle patsaan Delfoihin. Vaimonsa Pythiaan kanssa Aristoteles sai tyttären, jonka nimi oli myös Pythias. Vaimonsa varhaisen, Aristotelesta suuresti koskettaneen kuoleman jälkeen hän eli taloudenhoitajansa, entisen vaimonsa orjan Herpylliksen kanssa. Tämän kanssa Aristoteles sai pojan, Nikomakhoksen, jolle hän siis antoi isänsä nimen.

Aristoteles ja Aleksanteri Suuri

Delfoi Vuonna 342 eaa Aristoteles matkusti Pellaan, Makedonian pääkaupunkiin Filippos II:n hoviin, opettamaan tämän pyynnöstä kruununperijä Aleksanteria, josta myöhemmin tuli Aleksanteri Suuri. Aleksanteri oli tuolloin noin 13-vuotias. Plutarkhos on kirjoittanut, että Aristoteles opetti Aleksanterille paitsi runoutta, kaunopuheisuutta, etiikkaa ja politiikkaa, myös syvällisempiä filosofisia salaisuuksia. On mahdollista, että Aristoteles osallistui myös Aleksanterin lapsuudenystävien koulutukseen. Plutarkhoksen mukaan heihin lukeutuivat muiden muassa Kassandros ja Ptolemaios. Heihin saattoivat kuulua myös Hefaistion ja Harpalos. Hefaistionin kanssa Aristoteles oli pitkään kirjeenvaihdossa. Kirjeenvaihto oli myöhemmin koottuna kirjaan, joka on sittemmin kuitenkin kadonnut. Kun Aleksanteri sai 16-vuotiaana Makedonian kruunun itselleen, Aristoteles toimi käytännössä hänen epävirallisena neuvonantajanaan. On todisteita siitä, että Aleksanteri hyötyi suuresti yhteyksistään suureen filosofiin. Vastaavasti Aristoteles käytti varovasti hyödykseen vaikutusvaltaansa nuoreen hallitsijaan. Hän sai laajat mahdollisuudet kirjallisuuden hankkimiseen ja tieteellisten tutkimusten tekemiseen. Plutarkhos ja Diogenes Laertios kertovat myös, että Filippos oli polttanut Aristoteleen kotikaupungin Stageiran 340-luvulla, ja Aristoteles sai Aleksanterin rakennuttamaan kaupungin uudelleen. Muun muassa Bertrand Russell on kuitenkin kiistänyt sen, että Aristoteleellä ja tämän opetuksilla olisi ollut suurtakaan vaikutusta Aleksanteriin — tämä käyttäytyi röyhkeästi ja julmasti, kaukana Aristoteleen opettamasta kultaisesta keskitiestä. Samoin Aleksanterin valloitusretkillä ei näytä olleen vaikutusta ainakaan Aristoteleen politiikkaan, sillä tämä ei ota lainkaan huomioon kaupunkivaltioiden ajan päättymistä ja imperiumien syntyä.

Lykeionin perustaja ja mestari

Kun Aleksanteri aloitti omat sotaretkensä Aasiassa noin vuonna 335 eaa, Aristoteles palasi Ateenaan. Hänet ilmeisesti kutsuttiin takaisin kaupungin toimesta. Hän oli todennäköisesti toivonut ja odottanut pääsevänsä Akatemian johtoon Speusippoksen jälkeen. Ksenokrateen valinta oli hänelle lopullinen takaisku, jonka jälkeen hän seurasi Platonin esimerkkiä ja perusti oman filosofikoulunsa. Hän alkoi opettaa filosofiaa kaupungin luovuttamassa voimistelusalissa, joka oli omistettu Apollon Lykeiokselle ja sijaitsi tämän temppelin läheisyydessä. Tästä koulu sai nimen Lykeion. Koulua kutsuttiin myös nimellä peripateettinen koulu. Nimitys tulee siitä, että Aristoteles mielellään käveli (kreikaksi peripateo) ja filosofoi oppilaidensa kanssa koulun pylväskäytävillä, sen sijaan että olisi istunut, niin kuin filosofeilla oli yleensä ollut tapana. Aristoteles keräsi pian ympärilleen suuren joukon opiskelijoita koko helleenisestä maailmasta, ja koulu nousi pian maineessa Akatemian tasolle. Hän opetti Lykeionissa kolmetoista vuotta (335—323 eaa). Hänellä oli tapana opettaa luennoimalla ennemmin kuin keskustelemalla. Hän piti yhden luennon aamupäivisin ja yhden iltapäivisin. Tällöin hän myös kirjoitti suurimman osan teoksistaan. Ne näyttävät, kuinka hyvin hän käytti Aleksanterin hänelle antamia resursseja ja kuinka laajalti hän harjoitti tutkimuksia luonnonilmiöiden maailmassa. Hän oli hyvin tietoinen kaikkien edeltäjiensä opetuksista, ja hän kykeni saattamaan yhteen heidän ajattelunsa. Strabon on kirjoittanut, että hän oli ensimmäinen joka kokosi suuren kirjaston. Plinius vanhemman mukaan Aleksanteri asetti Aristoteleen käyttöön kaikki kuningaskunnan metsästäjät, kalastajat ja linnustajat, sekä kaikki kuninkaallisten metsien, järvien ja karjatilojen valvojat. Aristoteleen saavutukset eläinopissa tekevät tämän kertomuksen uskottavaksi. Aleksanteri myös lahjoitti koululle 800 talenttia, mikä oli huomattava summa rahaa.

Maanpako ja kuolema

Aristoteleen elämän loppupuolella hänen ja Aleksanterin välit kiristyivät. Aristoteles oli esitellyt kuninkaalle sukulaisensa Kallistheneen, joka kuitenkin joutui pian epäsuosioon — lopulta Kallistheneen epäiltiin syyllistyneen salaliittoon kuningasta vastaan, ja hänet syötettiin leijonille. Aleksanteri ei koskaan osoittanut suoranaista vihamielisyyttä entistä opettajaansa kohtaan, mutta heidän sydämelliset välinsä eivät palanneet koskaan ennalleen. Joka tapauksessa Aristoteles yhdistettiin ateenalaisten mielissä Aleksanteriin ja häntä pidettiin Makedonian edustajana. Kun Aleksanteri kuoli, puhkesi levottomuuksia, ja Aristoteles joutui muiden makedonialaisten kanssa epäsuosioon. Häntä vastaan ei ollut kuitenkaan helppo nostaa syytteitä pelkästään poliittisin perustein. Lopulta Aristotelestä alettiin syyttää Anaksagoraan ja Sokrateen tavoin jumalattomuudesta, ja perusteet olivat vieläkin vähäisemmät. Hierofantti Eurymedonin kirjoittaman syytteen mukaan hän oli kirjoittanyt tietyn tyyppisen hymnin, paiaanin, appiukolleen Hermiaalle. Paiaaneja sai kuitenkin kirjoittaa vain Apollonille. Myös joitakin hänen opetuksiaan käytettiin häntä vastaan. Tämän seurauksena Aristoteles joutui lähtemään maanpakoon. Useiden antiikin lähteiden mukaan hän olisi sanonut edeltäjiensä kohtaloihin viitaten, että hän ei anna ateenalaisille kolmatta mahdollisuutta rikkoa filosofiaa vastaan, ja pakeni ennen oikeudenkäyntiä. Hän muutti vuoden 322 eaa alkupuolella maaseutuasunnolleen Khalkikseen, Euboiaan. Hän kuoli siellä vielä saman vuoden elokuun alussa noin 63 vuoden ikäisenä pitkän sairauden murtamana. Joidenkin legendojen mukaan hän olisi tehnyt itsemurhan joko jumalanpilkkasyytteiden vuoksi tai koska ei osannut selittää vuorovesi-ilmiötä, mutta kumpikaan legenda ei todennäköisesti pidä paikkaansa. Hänen ruumiinsa kuljetettiin Stageiraan, ja hänen muistokseen järjestettiin vuosittaiset juhlat. Aristoteleen persoonasta ei tiedetä paljoakaan. Aristoteleesta tehdyt patsaat ja rintakuvat, jotka on mahdollisesti tehty peripateettisen koulun alkuvuosina, esittävät hänet ilmeeltään terävänä ja tiukkana, hieman normaalia lyhyempänä. Hänen kerrotaan olleen huomattavan hyvä puhuja jonkinlaisesta puheviastaan huolimatta. Hänen kerrotaan myös kiinnittäneen tarkkaa huomiota ulkoiseen olemukseensa, kuten vaatetukseensa. Hänen luonteensa, niin kuin hänen teoksensa, testamenttinsa, hänen kirjeistään säilyneet katkelmat sekä puolueettomien aikalaisten kommentit antavat ymmärtää, oli ylevämielinen, hyväsydäminen ja oikeudenmukainen, ja hänen kerrotaan olleen omistautunut perheelleen ja ystävilleen. Kun aristotelismi nousi uudelleen keskiajalla, Aristoteleen hahmo ilmeni aikakauden kristittyille kirjoittajille samanlaisena kuin se oli ilmennyt hänen aikalaisilleen, viileänä, tyynenä, majesteettisena ja vailla moraalisia heikkouksia, eli ihannefilosofin perikuvana.

Filosofia

vuorovesi]] Aristoteles opetti, että ihminen on järjellinen, tiedonhaluinen, utelias ja oppivainen eläin, joka lähestyy omaa ihanteellista ja lajilleen tyypillistä olemustaan hankkiessaan teoreettista tieteellistä tietoa maailmasta ja käytännöllistä moraalista tietoa oikeasta ja väärästä. Hänen filosofiansa voidaan jakaa klassisen jaon mukaan kahteen osaan, teoreettiseen ja käytännölliseen. Teoreettiseen filosofiaan kuuluvat fysiikka ja metafysiikka sekä niiden työkaluna toimiva logiikka, ja käytännölliseen filosofiaan kuuluvat etiikka, politiikka sekä estetiikka (kuten retoriikka ja poetiikka). Tieteellisen totuuden kriteerinä Aristoteles piti fysiikassa ja luonnontieteissä aistihavaintoa, ja etiikan ja politiikan kysymyksissä järkeä. Päinvastoin kuin edeltäjiään, varsinkin Platonia, häntä voidaan pitää jos ei modernina niin ainakin oman aikansa empiristinä. Hän asetti perustan sille, mistä vuosisatoja myöhemmin kehittyi tieteellinen metodi. Seka metafysiikassa että luonnontieteissä Aristoteles oli erityisesti innokas syiden etsijä, joka halusi löytää kaikille havaitsemilleen asioille syyn. Hän oli ensimmäinen, joka kirjoitti ja luennoi professorimaisesti. Aristoteleen filosofia perustui vahvasti häntä edeltäneiden kreikkalaisten filosofien ajatteluun. Aristoteleen työssä merkittävintä oli hänen aikansa Kreikan tieteen systematisointi ja erittäin systemaattinen esittäminen, sekä laajentaminen lähes kaikilla osa-alueilla — Aristoteles katsoi useimmilla aloilla antaneensa asioista edeltäjiään laajemman ja paremman selvityksen. Aristoteleen filosofian omaperäisyyttä on kuitenkin vaikea selvittää, sillä häntä edeltäneet alkuperäislähteet ovat Platonia lukuun ottamatta enimmäkseen kadonneet. Aristoteleen omaan ajatteluun pohjautuvaa myöhempää filosofiaa kutsutaan aristotelismiksi.

Logiikka

Aristotelesta sanotaan koko logiikan isäksi, ja hänen teoksensa muodostavat länsimaisen logiikan ja tieteenteorian perustuksen. Hänen logiikan pääteoksestaan käytetään nimitystä Organon (Väline), koska sen osa-alueiden hallitsemisen katsotaan antavan filosofille tarvittavat ajattelun välineet kaikkien muiden asioiden käsittelyyn, sekä tieteessä että yleensäkin kaikessa järkevässä ajattelussa ja väittelyissä. Aristoteleen kehittämää logiikkaa sanotaan syllogistiikaksi. Syllogistiikan avulla voidaan luokitella asioita yksinkertaisten, yksipaikkaisten (subjekti-predikaatti-objekti) väitelauseiden avulla. Klassinen esimerkki tällaisesta logiikasta on: :Premissi 1: Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia. :Premissi 2: Sokrates on ihminen. :Johtopäätös: Sokrates on kuolevainen. Suoranaisesti logiikan alan kirjoitusten lisäksi Organon sisältää analytiikkaan ja dialektiikkaan liittyviä kirjoituksia. Niiden avulla on mahdollista väittelyssä toisaalta keksiä uskottavia argumentteja, ja toisaalta arvioida vastustajan väittämiä, ja tunnistaa hänen tekemänsä virhepäätelmät. Aristoteles kehitti logiikkansa todennäköisesti Akatemiassa saamiensa kokemusten perusteella. Platon oli jo kehittänyt Sokrateen menetelmää dialektiseksi filosofiaksi, jossa totuus pyritään samaan selville kysymysten ja vastausten avulla. Aristoteles jatkoi tätä työtä, ja periaatteena hänellä oli se, että tällaisen logiikan avulla väittelijä (alun perin: sokraattiseen dialogiin osallistuva) voi puolustaa ja kritisoida erilaisia väittämiä pelkästään niiden loogisen totuusarvon perusteella, välittämättä siitä, mitä mieltä itse on kyseisistä väittämistä.

Metafysiikka

Metafysiikka oli Aristoteleen mielestä "ensimmäinen filosofia" (prote filosofia) eli kaikkein korkein tiede, koska se pyrki lähestymään jumalallista tietämystä maailman toiminnan syistä ja perusteista, eli niistä asioista, jotka tulevat fysiikan eli luonnontieteiden (fysika) jälkeen (meta). Tällaista tietoa ei hänen mielestään etsitty jonkun muun hyödyn vuoksi, vaan pelkästään sen itsensä takia, ainoana vapaana tiedon lajina, joka ei ole riippuvainen mistään muusta tiedosta. Aristoteleelle viisaus oli juuri tällaista tietämystä asioiden prinsiipeistä ja syistä. Metafysiikan tarkoituksena oli tutkia ontologiaa, olevaa olevana, ja määritellä erilaisia yleisiä prinsiippejä, joita erityistieteet voivat tämän jälkeen käyttää, ilman että niiden tarvitsee varsinaisesti tutkia niitä. Selittäessään maailman perusprinsiippien ja syiden kautta metafysiikka oli myös lähimpänä kaikkein suurinta viisautta. Metafysiikassaan Aristoteles halusi ennen kaikkea välttää platonilaista ideaoppia. Metafysiikan keskeisiä Aristoteleeltä peräisin olevia termejä ovat substanssi ja aksidenssi, universaalit, sekä aktuaalisuus ja potentiaalisuus. Aristoteles yhdisi metafysiikan monilta osin myös teologiaan, "jumaltietoon", tosin hän käytti sanaa jossain määrin eri merkityksessä kuin nykyään. Hänelle teologia oli se metafysiikan osa, jossa tutkitaan aistihavaintojen ulkopuolella olevaa "ensimmäistä liikuttajaa". Hän opetti, että kaikki toimii syyn ja seurausten ketjuina, mutta että kaiken alussa täytyy olla myös joku, joka saa aikaan seurauksia, ilman että liikkuu itse. Tätä hän kutsui ensimmäiseksi liikkumattomaksi liikuttajaksi, tai jumalaksi. Platonin tavoin hän piti jumalaa aineettomana. Näin metafysiikka erosi fysiikasta nimenomaan siinä, että kun luonnontieteet tutkivat ei-liikkumattomia ja ei-erillisiä kohteita, metafysiikka puolestaan tutki niiden lisäksi myös liikkumattomia ja erillisiä kohteita. Kaiken kaikkiaan Aristoteles määritteli neljä syytä sille, että jotain tapahtuu tai joku on jotakin. Nämä syiden luokat olivat:
- Aineellinen eli materiaalinen syy, eli aine josta asiat on tehty.
- Muodollinen eli formaalinen syy, eli muoto tai olemus, joka on malli sille, millainen asian tulisi olla.
- Aiheuttava syy eli aiheuttaja, se josta muutos sai alkunsa. Tämä vastaa nykyistä käsitystä kausaalisesta syystä.
- Päämääräsyy eli tarkoitus tai loppu, johon on tarkoitus päästä. Aristoteleen metafyysinen pääteos on nimeltään Metafysiikka.

Etiikka

Metafysiikka Aristoteleen etiikan perusajatus oli se, että yksilön tulee käyttäytyä jatkuvasti hyveellisesti ja kehittää hyveitä, sen sijaan että hän tekisi vain yksittäisiä hyviä tekoja. Hän totesi, että kaiken inhimillisen pyrkimyksen lopullisena päämääränä on eudaimonia, onnellisuus, kukoistus tai ehkä tarkemmin hyvä elämä. Tässä yhteydessä ei siis ole kyse pelkästä onnellisuuden kokemuksesta. Aristoteleen etiikan erityismerkitys on onnellisuuden määritelmässä. Hänen lähtökohtanaan oli periaate, jonka mukaan jokaisen toimivan olennon korkein hyvä on hänen mahdollisuuksiensa täysi kehittyminen, teleologinen päämäärähakuisuus. Ihmiseen sovellettuna onnellisuus syntyy mielen korkeimmanasteisesta toiminnasta, kyvystä ajatella, sillä ihmisen erottaa eläimestä nimenomaan järki. Aristoteleen mukaan täydelliseen onnellisuuteen vaadittiin kuitenkin myös muita asioita. Hän opetti inhimilllisen onnellisuuden koostuvan kolmenlaisesta hyvästä, jotka kaikki edesauttavat täydellistä elämää. Näitä olivat:
- Sielua koskevat hyvät asiat: Älylliset ja moraaliset hyveet
- Ruumista koskevat hyvät asiat: Terveys, kauneus, voima
- Ulkoiset hyvät asiat: Rikkaus, hyvä maine, hyvä syntyperä Aristoteles teki siis eron älyllisten ja moraalisten hyveiden välille. Älylliset hyveet ovat moraalisten yläpuolella. Viisas ihminen valitsee korkeimman mahdollisen hyveen, joka muodostuu kaikkein korkeimmanasteisesta toiminnasta, älyllisestä mietiskelystä. Mietiskelevä elämä on näin ollen se tapa elää, joka tuo ihmiselle suurimman onnen. Moraalisilla hyveillä on puolestaan merkitystä toiminnan oikeellisuuden kannalta. Jokainen hyve on kahden äärimmäisyyden keskivälillä. Tässä Aristoteles opetti kultaista keskitietä — esimerkiksi rohkeus on keskitie uhkarohkeuden (liikaa) ja pelkuruuden (liian vähän) välillä. Oikea toiminta edellyttää valintaa, jossa kaikki tilanteeseen vaikuttavat tekijät otetaan huomioon. Tällaisia tekijöitä ovat muun muassa henkilö, aika, paikka ja olosuhteet. Aristoteleen etiikan pääteos on Nikomakhoksen etiikka, jonka hän on omistanut pojalleen, tai jota hänen poikansa on mahdollisesti myöhemmin muokannut. Sen lisäksi etiikkaa Aristoteleen tuotannossa käsittelevät myös Eudemoksen etiikka ja Suuri moraalioppi.

Politiikka

Aristoteles sanoi toisaalta metafysiikasta, että se on kaikkein korkein tiede, "ensimmäinen filosofia", mutta toisaalta Nikomakhoksen etiikassa, että politiikan tiede on kaikkein tärkein ja määrää muita tieteitä. Tämä kuvaa Aristoteleen filosofian kaksijakoisuutta, jossa toisaalta eettisen elämän korkein muoto on metafyysisten, jumalallisten, asioiden teoreettinen mietiskely, mutta toisaalta käytännön elämässä etiikka kuitenkin toteutuu parhaiten hyvässä politiikassa — että "yksittäisen ihmisen onnistuminen hyvässä elämässä on arvokasta, mutta kokonaisen kansan tai valtion onnistuminen siinä on parempaa ja jumalallisempaa". Aristoteleen käsityksen mukaan politiikkaa ja etiikkaa ei voikaan varsinaisesti erottaa toisistaan. Ihminen on luonnostaan yhteisöllinen olento, joka pyrkii elämään yhteisössä, ja voi kehittyä ihmisenä ainoastaan yhteisön jäsenenä. Yhteisöllä Aristoteles tarkoitti pientä kaupunkivaltiota (kreikaksi polis). Koska ihminen voi saavuttaa korkeimman päämääränsä elämässä vain poliittisen yhteisön jäsenenä, valtiolla on suuri vaikutus ihmisen moraaliseen elämään. Valtio ei ole ainoastaan yhteenliittymä, vaan luonnollinen kokonaisuus, sillä se saa alkunsa yksilöiden luonnollisesta tarpeesta elää yhdessä. Yksilön omat päämäärät elämässä eivät ole valtiolle alistettuja. Valtio on olemassa, jotta yksilö voisi täysin kehittää persoonallisuuttaan. Näin politiikka on siis etiikkaan läheisesti liittyvä käytännöllinen tiede, joka käsittelee hyvää elämää edellä mainitun kaltaisessa kaupunkivaltiossa. Valtion asioiden lisäksi Aristoteles laski politiikkaan kuuluvaksi myös kotitalouden asiat, koska perhekunta orjineen on ikään kuin valtio pienoiskoossa. Aristoteleen politiikan pääteos on yksinkertaisesti nimeltään Politiikka. Sen lisäksi hänen koulunsa keräsi laajan aineiston kaikista mahdollisista kreikkalaisten kaupunkivaltioiden perustuslaeista, 158 kaupungin kansanvaltaiset, harvainvaltaiset, parhaidenvaltaiset ja tyranninvaltaiset valtiomuodot lajeittain. Näistä ainoa säilynyt teos on Ateenan valtiomuodosta. Aristoteles ei osallistunut Ateenan politiikkaan käytännössä, koska oli ulkomaalainen. Poliittiselta ajattelultaan hän oli lähempänä Fokionin kaltaista sovittelevaa politiikkaa, kuin Demostheneen demokraattisia patriootteja.

Retoriikka

Politiikkaan liittyy läheisesti myös retoriikka, sillä kaupunkivaltiossa ei voinut toimia menestyksekkäästi ilman vakuuttamisen taitoa. Vaikka Aristoteles suosikin järkeen perustuvia loogisia argumentaatioita, hän myönsi myös sen, että kaikki ihmiset eivät jaksa aina seurata tällaisia todisteluketjuja. Retoriikan taitoja tarvitaan, jotta totuus voisi voittaa aina. Teoksessaan Retoriikka Aristoteles pyrki antamaan aiheesta edeltäjiään laajemman ja oman näkemyksensä mukaisen selvityksen. Hän erotti kolme syytä, jotka saavat aikaan puheen vakuuttavuuden: itse puhe ja sen loogiset argumentit (logos), puhujan oma luonne (ethos), sekä puhujan mielentila tai tunteiden ilmaisu, ja kuulijoiden tunteisiin vetoaminen (pathos). Aristoteles myös jakoi retoriikan kolmeen osaan: poliittiseen, oikeudelliseen ja esittävään (epideiktiseen). Poliittiset puheet käsittelevät sitä, mitkä toimenpiteet tulisi tehdä tai jättää tekemättä tulevaisuudessa. Oikeudelliset puheet pyrkivät selvittämään totuuden toimenpiteistä, jotka on tehty menneisyydessä. Esittävät puheet keskittyvät jonkun henkilön tai asian ylistämiseen tai syyttämiseen nykyisyydessä. Kuhunkin lajiin kuuluvan puheen tulee olla luonteeltaan erilainen ja huomioida erilaisia seikkoja.

Poetiikka

Poetiikka eli runousoppi liittyy puolestaan läheisesti retoriikkaan, sillä siinä käsitellään puheen tyyliä ja hyvää jäsennystä. Aristoteles selvitti myös tragedian, komedian ja epiikan tyylisuuntia sekä muun muassa metaforan käsitettä. Hänen mukaansa runoudessa ja kaikessa kerronnassa keskeisintä oli jäljittely. Tragediassa ja epiikassa jäljiteltiin korkea-arvoisia ihmisiä, ja komediassa taas vähempiarvoisia. Aristoles kehitti erityisesti tragedian teoriaa. Hänen mukaansa tragedia muodostaa juonellisen kokonaisuuden jossa on selkeä alku, keskikohta ja loppu. Keskeistä oli katharsis, emotionaalinen puhdistuminen, jossa katsojat saattoivat puhdistua erilaisista tunteista katsoessaan näytelmän henkilöiden kärsivän. Aristoteleen pääteos aiheesta on nimeltään Runousoppi. Se on vaikuttanut merkittävästi eurooppalaisen kirjallisuuden klassiseen kerrontaan, ja vaikuttaa edelleen esimerkiksi Hollywood-elokuvien kerronnassa.

Luonnontieteet

Hollywood Hollywood

Fysiikka ja matematiikka

Fysiikka on määritelmällisesti tiedettä luonnosta (fysika). Tällaisen tieteen mukaan kaikella — kuten asioiden syntymisellä, häviämisellä, muuttumisella ja liikkumisella — tulee olla luonnollinen syy. Aristoteles ymmärsi fysiikan laajemmin kuin se nykyään ymmärretään, se sisälsi kaiken mikä kuuluu luonnonfilosofian tutkimuspiiriin. Hän kommentoi laajalti edeltäjiensä, joonialaisten (pääasiassa Anaksagoraan) ja pythagoralaisten luonnonfilosofien, teorioita maailman synnystä ja toiminnasta. Sen lisäksi hän esitti omat teoriansa. Hän ajatteli olevansa ensimmäinen, joka on tehnyt täydellisen selonteon kaikesta asioihin liittyvästä. Aristoteles selvitti maailmankaikkeuden toimintaan, koostumukseen, kokoon ja muotoon liittyviä asioita. Hän opetti, että taivas koostuu sisäkkäin olevista kehistä, sfääreistä, jotka ovat jatkuvassa pyörivässä liikkeessä. Niiden alapuolella sijaitsee kuun alapuolella oleva maailma, joka taas koostuu neljästä peruselementistä, maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta. Näillä on neljä ominaisuutta: kuuma, kylmä, kuiva ja kostea. Näiden ominaisuuksien muuttuessa jossakin elementissä se voi muuttua miksi tahansa toiseksi elementiksi. Näiden lisäksi oli viides elementti, josta muodostuivat taivaankappaleet, ja jonka liike oli juuri pyörimisliikettä. Hän selvitti myös maailmankaikkeuden alkuperää ja ikää. Hänen mielestään maailmankaikkeus on ollut aina olemassa, ja se on myös ikuinen — jos maailmankaikkeus olisi syntynyt, sen tulisi myös hävitä. Syntymisen ja häviämisen sijasta maailmankaikkeus oli toisaalta mainitussa ikuisessa sfäärien pyörimisliikkeessä, ja toisaalta sen elementit ikuisessa muuttumisliikkeessä. Aristoteleen fysiikan pääteos on Fysiikka. Teos selvittää luonnon koostumusta, prinsiippejä eli sen perimmäisiä rakennusosia, ja liikkeiden ja muutosten syitä. Muita fysiikan alan teoksia ovat muun muassa Taivaasta, joka käsittelee taivaanmekaniikkaa, Syntymisestä ja häviämisestä, joka käsittelee elementtien muuttumista toisekseen, sekä Meteorologia, joka käsittelee erilaisia ilmakehän ja maaperän ilmiöitä. Matematiikkaa Aristoteleen tuotannossa käsittelivät muun muassa Jakamattomista viivoista ja Mekaniikan ongelmat.

Psykologia

Psykologia eli sielutiede tulee kreikan kielen sanasta psykhe, "sielu", ja logos, "tieto". Aristoteles kirjoitti sielun toiminnasta psykologisessa pääteoksessaan Sielusta. Hänen tavoitetteensa oli selvittää, millä tavalla sielu toimii ja mistä osista se koostuu. Hänen päätelmänsä oli, että juuri sielu on se, mikä tekee ruumiista elävän olennon. Hän opetti, että sielu on aineeton, ja sen suhde ruumiiseen on sama kuin muodon suhde aineeseen: se on luonnollisen, elimellisen ja potentiaalisesti elävän ruumiin (eli aineellisen muodon) ensimmäinen aktuaalisuus (eli aineeton muoto). Hän vastusti jossain määrin Platonin näkemystä siitä, että sielu olisi kuolematon ja ruumiista täysin erillinen. Sen lisäksi Aristoteles kirjoitti aistien toiminnasta, muistamisesta ja unista sekä tämän kaiken kytkeytymisestä sieluun muun muassa teoksissa Aisteista ja aistimisesta, Muistista ja muistamisesta, Unesta ja valveesta ja Unista ennustamisesta.

Biologia

Huomattava osa, noin kolmannes, Aristoteleen säilyneistä teoksista käsittelee biologiaa. Häntä voidaan pitää koko nykyaikaisen biologian ja erityisesti eläinopin ja botaniikan perustajana. Aristoteleen näille tieteille luoma pohja säilyi lähes sellaisenaan lähes 2000 vuotta, kunnes vasta renessanssin aikana asioita alettiin tutkia uudelta pohjalta. Biologiassa Aristoteles kirjoitti laajasti eläinten lajeista, rakenteesta, syntymisestä ja kehittymisestä muun muassa teoksissa Eläinoppi, Eläinten syntymisestä ja Eläinten osista. Hän kehitti eläinlajien luokittelujärjestelmän, jossa hän käytti luokittelun perusteena ensimmäisenä eläinten toiminnallisia ominaisuuksia ja ruumiinosia. Hän esitti myös joitakin kasveja koskevia yleisluonteisia oppilauseita. Biologisia tutkimuksia hän harjoitti sekä havainnoimalla että suorittamalla leikkauksia eri eläimillä.

Teokset

Aristoteles kirjoitti suurimman osan teoksistaan opettaessaan Lykeionissa. Tällöin hän oli noin 50-60 vuotias. Joissain kirjoituksissaan hän jäljitteli Platonia ja kirjoitti dialogeja, joissa hänen opetuksensa kuvattiin helposti ymmärrettävällä kielellä. Näistä dialogeista on säilynyt ainoastaan katkelmia. Lykeionissa Aristoteles kirjoitti myös lukuisat tutkielmansa filosofian ja luonnontieteiden aloilta. Tutkielmat koostuvat todennäköisesti hänen opiskelijoidensa muistiinpanoista, sekä heidän käyttämistään teksteistä. Niitä on todennäköisesti muokattu toistuvasti vuosien aikana. Siksi niiden sisältö on välillä melko kirjavaa, esitys tiiviimpää ja didaktisempaa, ja kieli paljon teknisempää ja vaikeampilukuisempaa kuin dialogeissa.

Corpus Aristotelicum

Eläinten osista Eläinten osista Alla on luettelo Aristoteleen merkittävimmistä tutkielmista. Niistä kaikki keskeisimmät on suomennettu (Katso alla: Kirjallisuutta suomeksi). Aristoteles kirjoitti myös paljon muita teoksia, osa niistä on kadonnut. Säilyneet teokset on jaettu viiteen ryhmään sen mukaan, miten ne on jaoteltu alkuperäisessä Aristoteleen teosten kokoelmassa, Corpus Aristotelicumissa. Teoksista käytetään yleensä latinankielisiä nimiä, koska erilaiset kirjoitukset koottiin nykyisiksi teoksiksi vasta myöhemmän antiikin aikana. Teoksiin viitatessa käytetään Bekkerin numerointia. Kaikkia teoksia ei pidetä Aristoteleen itsensä kirjoittamina, vaan ne saattavat olla joko hänen koulunsa tuotteita, jotka on kirjoitettu hänen valvonnassaan tai ohjeistuksestaan, kuten Ateenan valtiomuodosta, tai hänen oppilaidensa, kuten Theofrastoksen ja Stratonin, sekä Lykeionin myöhempien opettajien ja oppilaiden kirjoituksia, kuten Väreistä. Jotkut teokset ovat päätyneet Aristoteleen nimiin siksi, että niissä käytetyt menetelmät tai niiden sisältö muistuttavat Aristoteleen teoksia. Tällainen on muun muassa Retoriikka Aleksanterille. Epäaidot tai sellaisiksi epäillyt teokset on merkitty luettelossa tähdellä (
- ). Epäaitoihin teoksiin kuuluu myös joukko keskiajalta peräisin olevia ennustusoppaita sekä alkemistisia, astrologisia ja maagisia tekstejä, joiden yhteydet Aristoteleeseen ovat pelkästään tekaistuja. Tällaiset teokset olivat keskiajalla suosittuja, ja "suuren stageiralaisen" maine oli hyödyksi, jos teos käsitteli esimerkiksi viisasten kiveä. Tällaiset teokset eivät luonnollisesti kuulu antiikin ajalta peräisin olevaan Corpukseen, eikä niitä ole luetteloitu. Kirjoitukset logiikasta
- Organon ("Väline")
  - Kategoriat (Categoriae)
  - Tulkinnasta (De interpretatione)
  - Ensimmäinen analytiikka (Analytica priora)
  - Toinen analytiikka (Analytica posteriora)
  - Topiikka (Topica)
  - Sofistiset kumoamiset (Sophistici elenchi) Kirjoitukset fysiikasta ja luonnontieteistä
- Fysiikka (Physica)
- Taivaasta (De caelo)
- Syntymisestä ja häviämisestä (De generatione et corruptione)
- Meteorologia (Meteorologica)
- Maailmankaikkeudesta (De Mundo)
-
- Sielusta (De anima)
- Pieniä tutkielmia (Parva naturalia)
  - Aisteista ja aistimisesta (De sensu et sensibili)
  - Muistista ja muistamisesta (De memoria et reminiscentia)
  - Unesta ja valveesta (De somno et vigilia)
  - Unista (De insomniis)
-
  - Unista ennustamisesta (De divinatione per somnum)
  - Elämän pituudesta ja lyhyydestä (De longitudine et brevitate vitae)
  - Elämästä ja kuolemasta (De vita et morte)
  - Hengittämisestä (De Respiratione)
- Hengestä (De Spiritu)
-
- Eläinoppi (De animalium historia)
- Eläinten osista (De partibus animalium)
- Eläinten liikkumisesta (De motu animalium)
- Eläinten kehittymisestä (De incessu animalium)
- Eläinten syntymisestä (De generatione animalium)
- Väreistä (De Coloribus)
-
- Kuulemisesta (De audibilibus)
- Fysionomia (Physiognomonica)
-
- Kasveista (De plantis)
-
- Ihmeellisistä kuulluista asioista (Mirabilibus auscultationibus)
-
- Mekaniikan ongelmat (Mechanica)
-
- Ongelmat (Problemata)
-
- Jakamattomista viivoista (De lineis insecabilibus)
-
- Tuulten sijainneista ja nimistä (Ventorum situs)
- Kirjoitukset metafysiikasta
- Metafysiikka (Metaphysica) Kirjoitukset etiikasta
- Nikomakhoksen etiikka (Ethica Nicomachea)
- Suuri moraalioppi (Magna moralia)
-
- Eudemoksen etiikka (Ethica Eudemia)
- Hyveistä ja paheista (De virtutibus et vitiis)
- Politiikka (Politica)
- Taloudenhoidosta (Oeconomica) Kirjoitukset estetiikasta
- Retoriikka (Rhetorica)
- Retoriikka Aleksanterille (Rhetorica ad Alexandrum)
-
- Runousoppi (Poetica) Corpus Aristotelicumista puuttuvat kirjoitukset
- Ateenan valtiomuodosta (tai Ateenan perustuslaki, Athenaion Politeia)
- Melissoksesta, Ksenofaneesta ja Gorgiaasta
-

Teosten historia

Aristoteleen teosten historia hänen kuolemansa ja ensimmäisen vuosisadan välillä on osittain epäselvä. Hän jätti laajan kirjastonsa ja käsikirjoituksensa Theofrastokselle, josta tuli hänen seuraajansa Lykeionin johdossa, ja myöhemmin ne piilotettiin takavarikoinnin tai tuhoamisen pelossa. Kerrotaan kuitenkin myös, että jossain vaiheessa Aristoteleen koko kirjasto olisi päätynyt Aleksandrian kirjastoon. Tämä on hyvin mahdollista, sillä peripateetikoilla oli paljon yhteyksiä kirjastoon. Kirjaston organisoija ja ensimmäinen johtaja, Demetrios Faleronlainen, oli opiskellut Lykeionissa, ja Ptolemaios I:lle häntä suositteli juuri Theofrastos. Myös Straton toimi Ptolemaioksen hovissa opettamalla kruununperijää. Aristoteleen teokset löydettiin uudestaan 70-luvulla eaa. Alkuun teoksia editoi Tyrannion. Andronikos Rhodoslainen toimitti ja julkaisi kootut laitokset teoksista, edellä luetellun niin kutsutun Corpus Aristotelicumin, vuosina 40-20 eaa. Väliaikana Aristoteleen töitä ja opetuksia on tuskin kuitenkaan unohdettu, koska Lykeion oli ollut toiminnassa koko ajan. Suurin osa Aristoteleen teoksista on kadonnut, lähinnä antiikin ajan jälkeen. Diogenes Laertioksen Aristoteleen elämäkerrassa antama kirjaluettelo — 155 teosta, 445 270 riviä tekstiä — näyttää, että tunnemme hänen tuotannostaan vain pienen osan. Luettelo saattaa olla peräisin juuri Aleksandrian kirjastosta. Lukács [http://www.rmki.kfki.hu/~lukacs/ARISTO3.htm] on laskenut, että noin yksi neljäsosa teoksista, 110 000 riviä, on säilynyt. Jäljelle jääneitä teoksia on arvostettu selkeän ja kaunistelemattoman — joskaan ei helpon — tyylinsä vuoksi. Muun muassa Cicero ylisti Aristoteleen kirjoittamien dialogien kaunopuheisuutta kutsuen niitä "kultaiseksi joeksi", antiikin Kreikan filosofian ytimeksi, antaen näin välähdyksen osaan muuten kokonaan kadonneista dialogeista. On arveltu, että joitakin Aristoteleen kadonneita teoksia, varsinkin juuri dialogeja, saattaisi olla säilynyt Villa Papyrissä, Herculaneumissa, jossa on suoritettu viime vuosina kaivauksia. Kaupunki hukkui tuhkaan ja laavaan Vesuviuksen purkauksen seurauksena vuonna 79, mutta papyrukset olisivat saattaneet säilyä hiiltyneinä ja ilmatiiviissä "kotelossa", ja olla luettavissa nykytekniikalla.

Vaikutus ja kritiikki

79 Myöhemmän antiikin aikana Aristoteles joutui syrjemmälle filosofiassa. Antiikin aikana merkittävimpänä ja jäljitellyimpänä filosofina pidettiin yleisesti Platonia. Varhaiset kristityt kirjoittajat kuten Tertullianus hylkäsivät filosofian kokonaisuudessaan pakanallisena ja evankeliumeiden syrjäyttämänä. 400-luvulla kirkkoisä Augustinus käytti teologiansa pohjana platonilaista ja uusplatonilaista filosofiaa, mutta ei löytänyt käyttöä Aristoteleelle, vaikka kehuikin tätä Jumalan valtiossa yhtenä Platonin lahjakkaimmista ja ahkerimmista oppilaista. Toisella ja kolmannella vuosisadalla alkoi Aristoteleen teosten laaja kommentointityö, johon osallistuivat useat aikakauden merkittävimmät filosofit, muun muassa Boëthius. Tällä työllä oli suuri merkitys Aristoteleen myöhemmän maineen muodostumisessa. Boëthius otti työkseen myös teosten kääntämisen kreikasta latinaksi, sillä kreikkaa ei enää opetettu lännessä tuolloin. Boëthiuksen käännökset ja kommentaariot säilyivät lähes ainoina, mitä kreikkalaisesta filosofiasta tiedettiin lännessä useisiin vuosisatoihin. Enempää ei osattu kaivatakaan, sillä varhaiskeskiajalla kristittyjen vihamielinen asenne pakanallista filosofiaa kohtaan jatkui. Aristotelismin harrastus ja Aristoteleen teokset säilyivät kuitenkin läpi varhaiskeskiajan islamilaisessa maailmassa, sillä antiikin Kreikan filosofinen perintö päätyi muslimien haltuun heidän valloitettuaan Aleksandrian, Syyrian ja Sassanidien valtakunnassa sijainneen Gundishapurin akatemian. Islamilaiset oppineet, tunnetuimpina Averroës (Ibn Rušd) ja Avicenna (Ibn Sina), kommentoivat Aristoteleen teoksia laajalti ja pyrkivät yhdistämään ne Koraanin ja islamilaisen teologian kanssa. Aristotelismin harrastus levisi myös islamilaisen maailman juutalaisten oppineiden keskuuteen, jotka puolestaan pyrkivät yhdistämään Aristoteleen opetukset Tanakhiin ja rabbiinisten kirjoitusten opetuksiin. Aikakauden tunnetuin juutalainen Aristoteles-oppinut oli rabbi Maimonides. Merkittäviä keskuksia olivat muun muassa Umayyadien ja Abbasidien kalifaatit ja erityisesti Espanjan Córdoba. Katso myös: islamilainen filosofia, juutalainen filosofia. 1100-luvulla kiinnostus Aristoteleen filosofiaa kohtaan heräsi uudelleen henkiin kristityssä Euroopassa, ja arkkipiispa, orientalisti William Moerbekeläinen käänsi teokset latinaksi sekä kreikan että arabian kielistä. Tuomas Akvinolainen kommentoi hänen teoksiaan laajalti mm. teoksessaan Summa theologiae ja pyrki yhdistämään aristotelismin kristilliseen teologiaan. Tällaisesta lähestymistavasta, tomismista, tuli sydän- ja myöhäiskeskiajan skolastiikan tavallisin filosofinen lähestymistapa ja suorastaan katolisen kirkon vakiintunut dogmi. Aristotelestä pidettiin niin arvossa, että Tuomas ja muut kutsuivat häntä yksinkertaisesti nimellä "Filosofi", ikään kuin koko filosofian henkilöitymänä. Dante puolestaan kutsui Aristotelestä "mestaritietäjäksi" ja sijoitti hänet Jumalaisessa näytelmässä Limboon, Helvetin uloimpaan kerrokseen, joka oli varattu "hyveellisille pakanoille". Samasta paikasta löytyivät myös Sokrates ja Platon. Helvetin]] Vaikka Aristoteles itse olikin kaukana dogmaattisuudesta omassa filosofiassaan ja tieteellisessä lähestymistavassaan, jotkut sen piirteet ovat saattaneet vaikuttaa siihen, että hänen ajattelunsa muotoutui keskiajan filosofian dogmiksi. Ensinnäkin hänen teoksensa olivat niin laaja-alaisia ja systemaattisia, että ne saattoivat antaa vaikutelman, että mitään merkittävää osaa ei ollut jätetty käsittelemättä. Toiseksi, hän aloitti useat teoksensa toteamalla, että hän aikoo antaa asioista edeltäjiään laajemman ja kaikenkattavan selvityksen. Kolmanneksi, hän ei soveltanut omaan työhönsä skeptisiä metodeja samalla tavalla kuin Sokrates ja Platon, vaan uskoi kaiken tiedon olevan saavutettavissa. Ehkä näistä syistä keskiajan filosofit tuntuvat usein ajatelleen, että Aristoteles oli jo saavuttanut ja kirjoittanut ylös lähes kaiken saavutettavissa olevan tiedon, ja tyytyivät lähinnä kommentoimaan sitä. Bertrand Russell on kirjoittanut teoksessaan Länsimaisen filosofian historia, että filosofeja tulee arvioida paitsi heidän edeltäjiään vastaan, myös heidän seuraajiaan vastaan. Aristoteleestä hän sanoo, että vaikka tämän ansiot edeltäjiinsä verrattuna ovatkin valtavat, yhtä lailla hänestä hänen seuraajilleen koituneet haitat ovat olleet yhtä valtavat. Hänen auktoriteettinsa kasvoi niin korkeaksi, että siitä tuli jopa edistyksen este. Aristoteleen kuolemasta kesti lähes kaksituhatta vuotta, ennen kuin esiin tuli hänen vertaisiaan filosofeja. Russell jatkaa, että lähes jokainen edistysaskel renessanssista saakka on edellyttänyt jonkin Aristoteleeltä peräisin olevan opin vastustamista. Renessanssin aikana myöhemmät tiedemiehet ja filosofit, kuten Galileo Galilei ja René Descartes, hylkäsivätkin skolastisen filosofian dogmit filosofiassa ja luonnontieteissä. Descartes kirjoitti: "Aristoteleen periaatteiden virheellisyyttä ei voikaan todistaa paremmin kuin toteamalla, ettei niiden avulla ole kyetty edistymään lainkaan niiden useiden vuosisatojen aikana, joina niitä on seurattu" (Filosofian periaatteet). Jotkut tuomitsivat lähes kaiken Aristoteleeseen liittyvän. Tässä suhteessa jälkituomio oli joskus lähes yhtä liioitteleva kuin jälkimaine. Russellin sanoin, Aristoteleen oikea arviointi vaatii sekä liiallisen jälkimaineen että liiallisen jälkituomion unohtamisen. Liiallisen dogmaattisen jälkimaineen lisäksi Aristotelestä on arvosteltu myös empiirisyyden puutteesta. Vaikka Aristoteles opettikin, Platonia vastaan, että maailmasta voitiin saavuttaa tietoa ainoastaan kokemuksen kautta, hän epäonnistui usein itse oman neuvonsa noudattamisessa. Hän suoritti usein empiirisiä kokeita, mutta ajautui silti yhtä usein abstraktiin loogiseen järkeilyyn, mistä seurasi, että hänen tutkimustuloksiinsa sekoittui johtopäätöksiä, jotka eivät seuranneet mistään empiirisestä todistusaineistosta. Esimerkkinä tällaisesta on usein mainittu Aristoteleen opetus, jonka mukaan naisilla on vähemmän hampaita kuin miehillä. Aristoteles päätyi tähän lähinnä "loogisella" päättelyllä miesten paremmuudesta ja naisten heikommuudesta. Vastaavanlainen virhe tapahtui esimerkiksi hänen painovoimateoriassaan hänen olettaessaan, että eri painoiset kappaleet putoavat eri nopeudella. Galilei kumosi käsityksen myöhemmin. Lisäksi Aristotelestä on kritisoitu joskus muun muassa siitä, että joskus hänen Platonin opetuksia vastaan tekemänsä huomautukset vaikuttavat perustuvan Platonin opetusten väärään tulkintaan. Jotkut tutkijat ovat myös esittäneet, että Aristoteles ei itse asiassa tiennyt oman aikansa luonnontieteistä paljoakaan, ja että hän oli paljon heikompi matemaatikko kuin monet aikansa oppineet. Monet, mukaan lukien Russell, ovat myös huomauttaneet, että Aristoteleen käsitykset joidenkin asioiden suhteen ovat itse asiassa hyvin epäselviä. Tämä koskee erityisesti metafysiikkaa, joka toisaalta halusi erottautua Platonin ideaopista, mutta toisaalta kuitenkin palautui usein takaisin siihen. Epäselvyys mahdollisti nominalistien ja realistien väliset riidat keskiajalla. Aristoteles myös selvästi jätti useita asioita kesken tai pidättäytyi ottamasta asioihin lopullista kantaa. Nämä näkököhdat huomioon ottaen Aristoteleen jälkimaineen muodostuminen on johtunut enemmän hänen ajatteluaan seuranneista filosofeista kuin hänestä itsestään. Uudellakin ajalla Aristoteleen teoriat draamasta, erityisesti sen eri osista, vaikuttivat kuitenkin näytelmäkirjallisuuteen erityisesti Ranskassa. Aristoteles itse oli sanonut kuvaavansa lähinnä kreikkalaista teatteria, mutta hänen töihinsä suhtauduttiin kuin näytelmien kirjoittamisen reseptiin. Nykyaikana kiinnostus Aristoteleen filosofiaa kohtaan on herännyt uudelleen. Erityisesti hänen eettiset näkemyksensä ovat olleet tutkimuksen kohteina. Kaikkein suurin, edelleen kestävä vaikutus Aristoteleellä on ollut nimenomaan logiikan kehittäjänä. Aristoteelinen logiikka eli perinteinen termilogiikka pysyi muuttumattomana 1800-luvulle saakka, kunnes kehitettiin predikaattilogiikka.

Kirjallisuutta suomeksi


- Aristoteles: Kategoriat. Tulkinnasta. Ensimmäinen analytiikka. Toinen analytiikka. Teokset 1. Suomennokset ja selitykset Lauri Carlson, Simo Knuuttila, Juha Sihvola. Helsinki: Gaudeamus, 1994.
- Aristoteles: Topiikka. Sofistiset kumoamiset. Teokset 2. Suomennokset ja selitykset Marke Ahonen, Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila, Juha Sihvola. Helsinki: Gaudeamus, 2002.
- Aristoteles: Fysiikka. Teokset 3. Suomennos Tuija Jatakari, Kati Näätsaari, selitykset Simo Knuuttila. Helsinki: Gaudeamus, 1992.
- Aristoteles: Taivaasta. Syntymisestä ja häviämisestä. Suomennokset Tuija Jatakari, Petri Pohjanlehto, selitykset Taneli Kukkonen. Teokset 4. Helsinki: Gaudeamus, 2003.
- Aristoteles: Sielusta. Pieniä tutkielmia. Teokset 5. Helsinki: Gaudeamus, tulossa.
- Aristoteles: Metafysiikka. Teokset 6. Suomennos Tuija Jatakari, Kati Näätsaari, Petri Pohjanlehto, selitykset Simo Knuuttila. Helsinki: Gaudeamus, 1990.
- Aristoteles: Nikomakhoksen etiikka. Suomennos ja selitykset Simo Knuuttila. Teokset 7. Helsinki: Gaudeamus, 1989.
- Aristoteles: Politiikka. Teokset 8. Suomennos A. M. Anttila, selitykset Juha Sihvola. Helsinki: Gaudeamus, 1991.
- Aristoteles: Retoriikka. Runousoppi. Suomennokset Paavo Hohti, Päivi Myllykoski, selitykset Juha Sihvola. Teokset 9. Helsinki: Gaudeamus, 1997.

Aiheesta muualla

Diogenes Laertios, Merkittävien filosofien elämät ja opit:
- [http://classicpersuasion.org/pw/diogenes/dlaristotle.htm Aristoteleen elämäkerta (englanniksi)]
- [http://www.mikrosapoplous.gr/dl/dl05.html#aristotelis Aristoteleen elämäkerta (kreikaksi)] Ensyklopedia-artikkeleita:
- [http://www.newadvent.org/cathen/01713a.htm Catholic Encyclopedia: Aristotle]
- [http://www.iep.utm.edu/a/aristotl.htm The Internet Encyclopedia of Philosophy: Aristotle]
- [http://plato.stanford.edu/entries/aristotle-commentators/ Stanford Encyclopedia of Philosophy: Commentators on Aristotle] Teoksia:
- [http://classics.mit.edu/Browse/browse-Aristotle.html The Internet Classics Archive: Works by Aristotle] — Aristoteleen tärkeimmät teokset englanniksi (The Internet Classics Archive)
- [http://non-contradiction.com/ Aristotle and aristotelianism] (non-contradiction.com) Muuta:
- [http://www.netn.fi/298/netn_298_aristo5.html Maija Kallinen: Fysiikka: Aristotelisen luonnonopin perusteet. Niin&Näin - filosofinen aikakauslehti 2/1998.]
- [http://www.netn.fi/297/netn_297_uur.html Yrjö Uurtimo: Käytännön elämä ja kaikkeus Aristoteleella. Niin&Näin - filosofinen aikakauslehti 2/1997.]
- [http://www.netn.fi/197/netn_197_sihv.html Juha Sihvola: Aristoteleen retoriikasta. Niin&Näin - filosofinen aikakauslehti 1/1997.]

Lähteitä


- [http://www.ancientlibrary.com/greek-lit/ Anthon, Charles: A Manual of Greek Literature]
- Aristoteleen teosten suomennokset ja selitysosat (katso yllä).
- Bocheński, I. M.: Ancient Formal Logic. North-Holland Publishing Company, Amsterdam, 1951.
- Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit. Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Summa 2003.
- [http://www.rmki.kfki.hu/~lukacs/ARISTO3.htm Lukács, B.: A Note to the Lost Books of Aristotle (How much were lost, how, why and when?)]
- Rose, Lynn E.: Aristotle's Syllogistic. Charles C Thomas Publish

John Locke

John Locke (29. elokuuta 1632 - 28. lokakuuta 1704) kuuluu suurimpiin moderneihin filosofeihin. Hän on tunnettu sekä tietoteoriastaan että yhteiskuntafilosofiasta.

Tietoteoria

Locken tietoteoria muistetaan empirismin vuoksi. Hän esitti ajatuksensa teoksessaan An Essay Concerning Human Understanding. Siinä puolustetaan luonnontieteellistä tutkimusta kokemusperäisenä tutkimusalana. Ideat ulkomaailmasta (myös omasta ruumiistamme) ovat ns. yksinkertaisia ideoita eli aistivaikutelmia, joita ulkomaailman kappaleet synnyttäneet aisteihin. Locke katsoo mielen olevan tyhjä taulu (lat. tabula rasa). Mielen sisällöt eivät kuulu sen synnynnäiseen varustukseen. Locke ei kiellä kokonaan rationalismia. Hän katsoo ihmisen olevan tietoinen oman mielensä akteista. Ihmisen tietoisuus niistä on tiedon toisena lähteenä. Ymmärrys kykenee yhdistelemään yksinkertaisia ideoita yhdistetyiksi ideoiksi. Locke ei kannata empirismiä matematiikassa ja etiikassa. Molemmat ovat demonstratiivisia tieteitä. Locke pitää sekavana ja hylättävänä perinteistä oppia olevaisesta jonakin sellaisena, jolla on ominaisuuksia. Sitä, mikä meissä ajattelee, ja sitä mihin ajattelumme kohdistuu, ei voida tarkastella ominaisuuksien kantajana. Samoin on epävarmaa se, ajatteleeko ihminen ruumiillisena olentona vai onko ajatteleminen ruumiista erillistä.

Yhteiskuntafilosofia

Yhteiskuntafilosofiassa Locke kuuluu ensimmäisiin yksilön oikeuksien puolustajiin. Teoksessaan Two Treatises of Government esittämässään poliittisessa teoriassa hän katsoo yksilön perustavanlaatuiset ja luovuttamattomat (inalienable) oikeudet valtiovallan oikeutettujen rajojen perusteiksi. Locke kannattaa myös luonnollisen lain (natural law) perinteistä teoriaa. Hänen mukaansa moraalin perusperiaatteet ovat objektiivisia ja ne tavoitetaan empiirisesti käyttämällä järkeä maailman tarkastelussa. Hän painottaa periaatetta, jonka mukaan kukaan ei saa riistää eikä vahingoittaa toisen elämää, terveyttä, vapautta eikä omaisuutta. Toisia ihmisiä siis tulisi puolustaa pidättymällä vahingoittamisesta. Luonnollisen lain normatiivisen periaatteen vuoksi yksilön oikeus ei ulotu pitemmälle kuin siihen, mistä jonkun toisen oikeus alkaa. Locke puhuu paljon omistusoikeudesta. Omaisuus on omistajan ja omistetun asian suhde. Yksilöllä on oikeus pitää hallussaan oleva hyödyke vain sillä edellytyksellä, että hänellä on siihen oikeus jollakin perusteella. Työnteko on Locken mukaan omistusoikeuden syntymisen perusta. Hallussa olevat asiat ovat omaisuutta, jos muilla ihmisillä on velvollisuus kunnioittaa niiden hallussapitäjän oikeutta. Locke huomauttaa ohimennen omaisuudesta puhuessaan, että palvelijoiden isännälle tekemän työn hedelmät ovat isännän omaisuutta. Omistamisessa siis yksilön oikeus edellyttää muiden velvollisuutta. Tätä Locke pitää kaikkien luonnollisten oikeuksien tunnusmerkkinä. Locke pitää itselle tai persoonalle kuulumista perusteena, jonka nojalla yksilöllä on oikeus siihen, mitä hän pitää hallussa tai mitä muut eivät saa pitää hallussaan hänen oikeutensa nojalla. Locke siis samastaa toimijan siihen, mikä on ihmisyksilössä ajatteleva minä ja jolle yksilön ruumis kuuluu omaisuutena. Ihmisten fyysinen koskemattomuus on omistusoikeuden kaltainen oikeus.

Yksilönvapaus

Yksilönvapauden puolustajana Locke ei asetu yksiselitteisesti pelkän negatiivisen vapauden puolelle. Hän kyllä uskoo, että yksilön vapaus on välttämättä toimintaan kohdistuvien esteiden tai mielivaltaisen sekaantumisen puuttumista, siis negatiivista vapautta. Silti yksilö käyttää vapauttaan tavoilla, jotka ovat sopusoinnussa järjen ohjaaman tahdon vaatimusten kanssa. Muutoin kysymys ei ole vapaudesta. Locke korostaa järkeä normien lähteenä, mistä seuraa se, että yksilön, esimerkiksi alaikäisen lapsen, vapautta on lupa rajoittaa, kun yksilön järki ei ole sellaista, mitä rationaalinen vapaus edellyttää. Ihmisten jättäminen vahingoittumattomaksi on Locken mukaan ihmiskunnan puolustamisen minimiaste. Hän uskoo voivansa johtaa kansalaisyhteiskunnan siitä periaatteesta, että ihmiskunnan puolustamisen minimi on yhteiskunnan kunkin yksittäisen jäsenen oman edun mukaista. Ihmiskunnan puolustamisen periaate ei siis edellytä yhteiskuntafilosofisena periaatteena sitä, että toimitaan toisen hyväksi oma etu uhraten. Teoksessaan Some Thoughts Concerning Education Locke kannattaa laajempaa ihmiskunnan puolustamisen periaatetta. Lasta kasvatettaessa on pyrittävä estämään lasta omaksumasta julmuuden tottumusta. Siksi on lapsen vapautta kunnioittaen saatava hänet omaksumaan toiminta toisten hyväksi myös tapauksissa, joissa toisten auttaminen ei ole oman edun mukaista.

Liberalismi

Liberalismin isien joukkoon kuuluvana filosofina Locke on puolustanut valtiovallan rajoittamista yksilönvapauden ja muiden luonnollisten oikeuksien, kuten elämän, terveyden ja omaisuuden suojelemiseksi. Hänen liberalismiinsa sisältyy myös ajatus, että lasta kasvatettaessa on julmuutta ja yksilöllisen vapauden loukkaamista vältettävä, jotta lapsi ei kasvaisi julmaksi ja muiden vapautta väheksyväksi. Kolmanneksi Locke puolusti omantunnonvapauteen perustuvaa suvaitsevaisuutta. Kun hyväntekeväisyys ymmärretään toiminnaksi, jolla tehdään toisille hyvää oman edun vastaisesti, Locke katsoi sen haittaavan yhteiskunnan vaurastuttamista. Locke kuluu siihen liberalismin klassiseen vaiheeseen, jossa yksilön vapauden kasvun katsotaan johtavan myös yleisen vaurauden kasvuun (vrt. Adam Smithin idea näkymättömästä kädestä). Lakisääteistä, pakollista hyväntekeväisyyttä eli sosiaaliturvaa Locke pitää haitallisena sen utilitaarisen tavoitteen kannalta, että mahdollisimman monet vaurastuisivat. Ihmisten tulee olla luonnostaan hyväntekeväisyyttä harjoittavia, mihin päästään vain kasvattamalla lapsi vapaasti perheissä anteliaaksi ja tasavertaisuutta kunnioittaviksi. Locken teoria on sävyttynyt minarkistista teoriaa kannattavaksi, mutta siinä voidaan myös nähdä sosiaaliliberalismin mukaisia painotuksia. Se on kuitenkin painottunut enemmän minarkistiseen kuin sosiaaliliberalistiseen suuntaan.

Uskonnollinenfilosofia

Uskonnollisissa ja uskonnonfilosofisissa käsityksissään Locke ennakoi valistusfilosofisia ajatuksia siitä, että kristinuskon ja Raamatun tulkinnan tulisi perustua järjen käyttöön. Ajatuksiaan hän esitti teoksessaan The Reasonableness of Christianity.

Katso myös

Locke, John Locke, John ko:존 로크 ja:ジョン・ロック th:จอห์น ล็อก

Demokratia

Demokratia (kr. δημοκρατία) on hallitusmuoto, jossa politiikasta päätetään enemmistön mielipiteen mukaan päätöksentekoprosessissa, joka on avoin kaikille tai useimmille kansalaisille. Nykydemokratiaan kuuluvat vapaat monipuoluevaalit ja yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Demokratiaksi kutsutaan myös yhdistysdemokratiaa ja yritysdemokratiaa, jossa kyseisen yhteisön enemmistö päättää yhteisön asioista. Demokratian kannattajasta voidaan käyttää nimitystä "demokraatti."

Historiaa

Demokratian kehittäjäksi on mainittu ateenalainen Kleisthenes, joka loi sen 507 eaa taktisin perustein vastavedoksi aristokraattien juonitteluille ja Spartan vaikutukselle. Sana "demokratia" tulee muinaiskreikasta ja kirjaimellisesti tarkoittaa 'kansanvaltaa'. Kleisthenes keksi myös ostrakismoksen, jolla johtavassa asemassa oleva kansalainen voitiin äänestämällä karkoittaa yhteisön ulkopuolelle ilman kansalaisuuden tai omaisuuden menetystä kymmeneksi vuodeksi. Alun perin demokratia oli suoraa demokratiaa, jossa äänestyksen kohteena on suoraan itse päätettävä asia. Äänestäjän fyysinen poissaolo vaikeutti ja hidasti suoraa demokratiaa varsinkin muualla kuin kaupunkivaltioiden kaltaisilla pienillä alueilla, missä kaikki kansalaiset saattoivat helposti saapua paikalle. Demokratiassa tärkeänä pidetään kansalaisten välistä keskustelua, joka varsinkin historiallisesti oli vaikeata etäältä. Muun muassa tämän ongelman ratkaisuksi kehitettiin edustuksellinen demokratia, jossa kansa valitsee keskuudestaan edustajat tekemään varsinaisen päätöksenteon. Aristoteles piti demokratiaa kansanvallan tyranniana ja perustuslaillista tasavaltaa kansanvallan oikeutettuna muotona. Nykyisin demokratiaan suhtautuvat skeptisesti lähinnä oikeiston ja vasemmiston ääriliikkeet. Ensimmäiset demokratiat historiassa olivat Kreikan pieniä kaupunkivaltioita (esim. Ateena), joissa vapaat kansalaiset kokoontuivat toreille keskustelemaan ja päättämään yhteisistä asioista äänestämällä. Todellisuudessa kuitenkin vapaiden kansalaisten joukko oli hyvin pieni, sillä muun muassa naiset ja orjat jätettiin ulkopuolelle.

Demokratia nykyään

Karl Popper on 1900-luvun merkittävimpiä edustuksellisen demokratian puolustajia, ja on kuvannut kirjassaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset oman näkemyksensä aiheesta. Hänen mielestä demokraattisen valtion tulee ennen kaikkea olla avoin muutoksille, kritiikille ja kehittymiselle. Hän kirjoittaa: :"Erittelen yhteiskunnan demokraattisen uudistamisen periaatteita, joita voimme kutsua myös 'yhteiskunnan vähittäisuudistusten' periaatteiksi erotukseksi 'yhteiskunnan utooppisesta uudistamisesta'." Nykyiset demokratiat, kuten myös Suomi ovat pääasiassa edustuksellisia demokratioita. Sveitsissä on ollut edustuksellisen demokratian lisäksi käytössä suoran demokratian eräs muoto jo 140 vuotta. Edustuksellisessa demokratiassa edustajalla on yleensä vapaa harkintavalta tehdä päätöksiä riippumatta äänestäjän tahdosta eivätkä äänestäjät voi peruuttaa edustajan mandaattia kesken vaalikauden. Yhdysvalloissa 18 osavaltiossa, Venezuelassa ja Kanadan Brittiläisessä Columbiassa on mahdollisuus äänestää virkamies virastaan järjestämällä uusi vaali. Näin on tapahtunut Pohjois-Dakotassa 1921 (kuvernööri Lynn J. Frazier), Kaliforniassa 2003 (kuvernööri Gray Davis) ja Venezuelassa 2004 (presidentti Hugo Chávez). Venezuelassa äänestys ei poistanut presidenttiä virasta.

Demokratian tulevaisuus

Viime vuosikymmenien yleisenä trendinä on ollut äänestysprosenttien jatkuva lasku ("demokratian kriisi"). Demokratian pelastamiskeinoiksi on useissa keskusteluissa tuotu suoran demokratian lisääminen muun muassa tekniikan suomin mahdollisuuksin. Myös erilaisia suoran demokratian sovellutuksia on kehitetty muun muassa siten että valittu edustaja tuo äänestettävät aiheet www-sivuilleen, jossa rekisteröityneet edustajan äänestäjät äänestävät asiasta ja edustaja äänestää enemmistön päätöksen mukaisesti. Monet radikaalit demokraatit, kuten anarkistit, kannattavat suoraa demokratiaa tai delegointia, jossa delegaateilla on valta vain suorittaa heille annettu tehtävä, ja mahdollisuutta erottaa delegaatit, jotka eivät noudata heille annettua tehtävää.

Katso myös


- Vaalitapa
- Arrow'n paradoksi

Ulkopuolisia linkkejä


- [http://www.radio4all.org/aia/dec_directdemocracy.html Direct Democracy] Suora demokratia (ks. Demokratian tulevaisuus) Luokka:Politiikka ko:민주주의 ja:民主主義 simple:Democracy th:ประชาธิปไตย

Suomi

Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.

Historia

:Pääartikkeli: Suomen historia Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina. Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä. Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917. Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä. Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.

Hallinto ja politiikka

:Pääartikkeli: Suomen politiikka Suomen politiikka Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä. Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin. Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.

Valtion aluehallinto

:Pääartikkeli: Suomen läänit Suomen läänit Suomen läänit Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi. Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.

Paikallishallinto

: Pääartikkeli: Suomen kunnat Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen. Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.

Paikallinen aluehallinto

: Pääartikkeli: Suomen maakunnat Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein. Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä. Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.

Maantiede

:Pääartikkeli: Suomen maantiede

Metsät

Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.

Vesistöt

Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne. Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.

Maastonmuodot

Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.

Talous

Haltitunturi Pääartikkeli: Suomen talous Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi. Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.

Matkailu

Yhdysvallat Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.

Väestö

Pääartikkeli: Suomen väestö Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.

Etniset ryhmät


- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 % :Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä

Maahanmuutto ja maastamuutto

Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.

Väestön kielet

Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5  % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin. Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää: (lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])

Uskonnot

Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan. Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.

Terveys

Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.

Koulutus

Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua. Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.

Kulttuuri

Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi. Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia. savolaiset]]

Urheilu

Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo. 1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.

Kirjallisuus

jalkapalloilijoista :Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.

Musiikki

:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.

Taide

:Pääartikkeli: Suomen taide Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.

Juhlapäivät

Katso myös


- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito

Aiheesta muualla


- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]

Lähteet


- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus] Luokka:Suomi ms:Finland zh-min-nan:Suomi [[got:

1919

Tapahtumia


- 5. tammikuuta - Saksan tasavallassa Spartakistikapina, kommunistinen vallankumousyritys.
- 16. tammikuuta - Yhdysvalloissa annetaan perustuslain 18. lisäys alkoholijuomien kieltolaista.
- 18. tammikuuta - Versaillesin rauhankokous alkaa Pariisissa.
- 25. tammikuuta - Kansainliitto perustettiin.
- 3. helmikuuta - Puna-armeija miehitti Ukrainan, katso Ukrainan itsenäistyminen
- 11. helmikuuta - Friedrich Ebert valittiin Saksan presidentiksi.
- 14. helmikuuta - Puolan-Neuvostoliiton sota alkoi.
- 1. maaliskuuta - Maaliskuun ensimmäisen päivän liike Koreassa Japanin siirtomaavaltaa vastaan.
- 2. maaliskuuta - Ensimmäinen kommunistinen internationaali alkoi Moskovassa
- 23. maaliskuuta - Benito Mussolini perusti fasistipuolueen Italiassa.
- 31. maaliskuuta - Yleislakko alkoi Ruhrin alueella.
- 6. huhtikuuta - München julistettiin neuvostotasavallaksi. Vallankumous murskattiin 3. toukokuuta mennessä.
- 13. huhtikuuta - Britit ja Gurkhat surmaavat 389 intialaista.
- 1. toukokuuta - Väkivaltaisia mielenosoituksia Ranskassa ja Yhdysvalloissa.
- 4. toukokuuta - Toukokuun neljännen päivän liike Kiinassa ulkomaista kolonialismia vastaan.
- 29. toukokuuta - Arthur Eddington vahvisti havainnoillaan Einsteinin suppean suhteellisuusteori