:: wikimiki.org ::
| Totalitarismi |
TotalitarismiTotalitarismilla tarkoitetaan sitä, että valtio asettaa kansalaisensa täydelliseen ja keskitettyyn kontrolliin kaikilla elämän osa-alueilla. Joskus myös ei-valtiollista organisaatiota kuten kulttia kutsutaan totalitaariseksi. Totalitaristinen valtio tunkeutuu ihmisten julkisen elämän lisäksi myös yksityisen elämän alueelle. Ihmisten elämän ohjailu totalitaarisessa valtiossa on viety pidemmälle kuin tyypillisessä poliisivaltiossa. Totalitaarinen valtio levittää jatkuvasti propagandaa hävittääkseen kaiken potentiaalin erilaisiin mielipiteisiin. Kaikki hallintoa vastustava poliittinen ja kulttuurillinen toiminta on totalitaarisessa valtiossa täydellisesti estetty.
Totalitarismi on täydellistä autoritarismia. Totalitaarinen valtio on tyypillisesti diktatuuri. Totalitarismi kuvaa kuitenkin valtion puuttumista kansalaisten toimintaan kaikissa asioissa, kun taas autoritarismi ja varsinkin diktatuuri liittyvät enemmän hallinnolliseen järjestelmään. Totalitarismin keinoihin kuuluu yleensä se, että valtion vihollisille ei anneta oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja että heitä voidaan syyttää mielivaltaisin perustein.
Laajimmassa merkityksessä totalitarismia on vahva keskusvalta, joka pyrkii hallitsemaan kaikki elämänalueita pakkokeinoin. Tälläisiä keskittyneitä valtioita ovat olleet mm. Intian Maurya-dynastia (312–185 eaa), Qin-dynastia (221–206 eaa) ja Shaka Zulun valtakunta (1816–1828).
Totalitarismi-termin (totalitario) otti käyttöön Italian diktaattori Benito Mussolini kuvatakseen omaa hallintoaan. On kuitenkin esitetty, ettei Mussolinin fasistinen Italia olisi ollut totalitaristinen ennen vuotta 1940. Perusesimerkit totalitaarisista valtioista ovat Stalinin aikainen Neuvostoliitto ja Adolf Hitlerin johtama kansallissosialistinen Saksa. Nämä valtiot olivat esimerkkejä totalitarismeista, joissa valtion johto sai laajan kansansuosion mm. rakentamansa henkilökultin ansiosta. Totalitarismia voi kuitenkin olla olemassa ilman henkilökulttia.
Luokka:Politiikka
ms:Totalitarianisme
ja:全体主義
KulttiKultti on suhteellisen pieni ja yhtenäinen ihmisjoukko, joka on omistautunut tietyille uskomuksille ja toimille, joita ympäröivä yhteiskunta pitää poikkeavina. Useimmiten kultti on uusi uskonnollinen lahko. Kultin määritelmä on kuitenkin hyvin subjektiivinen, ja monia vanhoja, yleisesti hyväksyttyjäkin uskonnollisia liikkeitä voi pitää vain laajalle levinneinä kultteina. Selvimmin kultteina nähdään tuhoisat itsemurhakultit.
Kultin nykymerkitys eroaa sen alkuperäisestä merkityksestä. Latinan cultus viittaa paitsi palvontaan myös viljelyyn, ja perinteisessä merkityksessä kultilla tarkoitetaan jotain uskonnollisten palvontamenojen järjestelmää, johon ei välttämättä liity siihen nykyään yhdistettyjä ominaisuuksia.
Kultin tunnusmerkkejä
- käyttää psykologisia pakkokeinoja jäsenien värväämiseen, opettamiseen ja säilyttämiseen
- muodostaa elitistisen totalitaarisen yhteisön
- ei mahdollisuutta olla yksin, osallistuminen toimintoihin pakollista
- perustaja-johtaja on karismaattinen, dogmaattinen, messiaaninen ja kaiken arvostelun yläpuolella
- uskoo, että päämäärä pyhittää keinot uusia jäseniä värvätessä ja varallisuutta kerätessä
- kerätty varallisuus ei hyödytä jäseniä eikä yhteisöä
- yhteisö edustaa puhtautta ja täydellisyyttä, ulkomaailma edustaa pahuutta
- maailmanlopun, messiaan, avaruusaluksen tai jonkin muun tulevaisuudessa tapahtuvan odottaminen
Kultteja
- Daavidin oksa
- Auringon temppeli
- Heaven's Gate (Taivaan portti)
- Jonestown
Katso myös
- käännyttäminen
- aivopesu
- rakkauspommitus
Luokka:Uskonto
ja:カルト
PoliisivaltioPoliisivaltio on totalitaarinen valtio, jossa julkinen valta kontrolloi tiukasti yhteiskuntaa kieltäen yksilönvapaudet ja tukahduttaen kansalaisoikeudet, usein jonkinlaisen salaisen poliisin avustuksella.
Poliisivaltio toimii täten usein kansan enemmistön tahtoja vasten, ja on avoimen demokratian vastainen. Usein kovat yksilönvapauksien kannattajat muistuttavat, että demokraattinenkin tasavalta voi joskus olla poliisivaltio vähemmistöjä kohtaan.
Aina Berliinin muurin murtumiseen asti Itä-Saksa oli malliesimerkki poliisivaltiosta. Maan salaisella poliisilla, Stasilla oli uskomattoman vahva tarkkailu kansalaisia kohtaan. Lähes jokaisessa asuintalossa oli vähintään yksi Stasin tiedonantaja.
Luokka:Politiikka
AutoritarismiAutoritarismi on autoritaarisen, kuuliaisuutta kannattavan valtion tyyli.
Autoritaarinen valtio on valtio, jota hallitaan keskitetysti, yleensä ilman kansanedustusta tai valvontaa, yhden henkilön tai juntan (katso: sotilasdiktatuuri) toimesta. Autoritaarisuutta pidetään politiikassa liberaalin tai demokraattisen asennoitumisen vastakohtana. Toisaalta esimerkiksi Richard Sakwa esittelee termin "demokraattinen autoritaarisuus" (democratic authoritarianism) kirjoituksessaan [http://www.psa.ac.uk/cps/1995%5Csakw.pdf], koska autoritaatisuus syntyy sekä sisällöstä että prosessista.
Autoritarismi eroaa totalitarismista siten, että se sallii jonkinlaisen pluralismin, eikä poliittinen kiihotus ole läpitunkevaa. Esimerkiksi katolinen kirkko on malliesimerkki autoritaarisesta instituutiosta, joka ei kuitenkaan pakota jäseniään noudattamaan sääntöjään esim. väkivallan uhalla. Totalitarismin ja autoritarismin välinen ero oli tärkeä Kirkpatrickin doktriinin (kts. Jeane Kirkpatrick) kannalta, joka saneli Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa 1980-luvun alusta. Se selitti Yhdysvaltojen voivan tehdä yhteistyötä autoritaaristen valtioiden kanssa (Ferdinand Marcos, UNITA, Contrat), joilla on huono ihmisoikeustilanne, koska ne olivat kykeneväisiä muutokseen verrattuna totalitaarisiin valtioihin.
Autoritaarinen valtio puuttuu kansalaistensa elämään monilla osa-alueilla, joita useammat muut poliittiset ideologiat pitäisivät täysin henkilökohtaisina asioina. Poliittisen ideologian puute rajoittaa mahdollisuuksia massojen mobilisointiin.
Tyypillisesti autoritaarisen valtion johto (valtio) on tietty eliittiryhmä, joka käyttää painostusta pysyäkseen vallassa. Kuitenkin, toisin kuin totalitarismissa, eliitillä ei useimmiten ole halua tai ideologista tarvetta kontrolloida yksilöiden yksityiselämää, ja autoritaarinen hallinto käyttää äärimmäistä väkivaltaa vain niitä kohtaan, jotka kokee asemansa tai etuoikeuksiensa uhaksi.
Totalitaariset valtiot ovat usein vallankumouksellisia ja haluavat muuttaa yhteiskunnan perusrakenteita, kun taas autoritaariset ovat useammin konservatiivisia.
Viitteet
- [http://www.mdx.ac.uk/www/study/sshglo.htm#Authoritarian Authoritarian and authoritarianism ]
- [http://www.tcd.ie/Political_Science/Staff/Kenneth.Benoit/transitions/nondemocracy/node2.html Core characteristics of Authoritarianism]
Luokka:Politiikka
th:ลัทธิอำนาจนิยม
Qin-dynastiaQin-dynastia (秦 [qín]) hallitsi Kiinassa 221 – 206 eaa.
(Nimet on tällä sivulla kirjoitettu pinyin-latinisaatiolla, perinteisillä merkeillä ja sulkeissa yksinkertaistetuilla merkeillä silloin kun ne poikkeavat perinteisistä. Katso myös huomautus itä-aasialaisista nimistä.)
秦始皇帝 Qin Shi Huangdi, jota kutsutaan Ensimmäiseksi keisariksi, sai Qin-valtion pelättynä kuninkaana muut taistelevat läänitysvaltiot kukistettua ja yhdisti Kiinan jälleen. Qin-dynastia jäi lyhytikäiseksi, mutta se loi uuden perustan yhtenäiselle Kiinalle seuraaville vuosituhansille. Muita säilyviä merkkejä Qin-dynastiasta ovat Kiinan muuri, jonka rakentamiseen annettiin käsky Qin-aikana, sekä useimpien eurooppalaisten kielten sana Kiina, joka on siis johdettu Qin-dynastiasta (myös suomen sana Kiina, tosin ääntämys tulee paremmin esille ruotsin sanasta Kina, josta se on suomeen otettu).
Qin-dynastian aikana kiinan kirjoitus yhdenmukaistettiin. Aikaisemmin kirjoitusmerkeissä oli ollut paikasta ja ajasta riippuvaisia variaatioita. Qin-dynastian aikana syntyi nk. sinettikirjoitus, jonka kirjoitusmerkit muistuttavat läheisesti nykyisiä kiinan merkkejä. Niistä puuttui kuitenkin vielä neliöiminen, joka tehtiin vasta Han-kaudella. Tästä kuitenkin alkoi kiinan kirjoituksen moderni vaihe.
Valtaannousu
Valtaan päästäkseen Qin-valtion oli kukistettava muut Taistelevat läänitysvaltiot. Ensimmäiseksi se kukisti Shu 蜀 ja Ba 巴 valtiot Sichuanissa. Sieltä oli mahdollista käydä Chu-valtion (楚), Qin:in voimakkaimman vihollisen kimppuun. Muiden valtioiden kukistumisvuodet olivat: 韓 [Han] (韩) 230 e.Kr, 趙 [Zhao] (赵) 228 e.Kr, 魏 [Wei] 225 e.Kr., 楚 [Chu] 223 e.Kr, 燕 [Yan] 222 e.Kr. ja 齊 [Qi] (齐) 221 e.Kr. Zhou-kuninkaiden alueet joutuivat Qin:in käsiin jo 256 e.Kr.
Qin:in valtaannousua auttoi valtion sijainti vuorten ja Keltaisenjoen suojissa. Valtiossa arvostettiin miehisiä ominaisuuksia ja halveksuttiin itäisten maiden kulttuuria, minkä vuoksi se saattoi helpommin käydä raakaa sotaa. Toisaalta kulttuurin puute pakotti Qin:in hallitsijat palkkaamaan oppineita ihmisiä muualta hallintoonsa.
Hallitsijat
- Qin Shi Huangdi 秦始皇帝, eli Qin aloittava keisari, varsinaisesti nimeltään Ying Zheng 嬴政, 221-210 e.Kr.
- Ershi Huangdi 二 世皇帝, eli toisen ajan keisari, varsinaisesti nimeltään Ying Huhai 嬴胡亥, 209-207 e.Kr.
- Kuningas Ziying (lapsi) 秦王子嬰 (秦王子婴), 207 e.Kr.
Yhteiskuntakehitys
Qin-valtion uudistajana toimi vuonna 338 e.Kr. kuollut lordi Shang Yang 商君鞅, joka toimi herttua Xiao:n 秦孝公 neuvonantajana. Hänen opastuksellaan pääkaupunki siirrettiin Xianyang:iin ja valtio jaettiin piirikuntiin (縣 [xiàn](县)), joita hallitsi piirituomari (令 [lìng]). Byrokraattinen keskushallinto korvasi feodaalijärjestelmän ja virkamiehiä palkittiin ja rangaistiin heidän meriittiensä mukaan. Shang Yang uudisti myös verotuksen, joka maksettiin nyt luontoissuorituksina eikä enää työpalveluna, ja kaikki saivat mahdollisuuden ostaa ja myydä maata. Maanviljelijöiden oli kuitenkin palveltava armeijassa. Lisäksi mittayksiköt, kolikot ja teiden raideleveys standardisoitiin. Shang Yangin jälkeen uudistuksia jatkoi liuta ansiokkaita neuvonantajia. Aiempien standardointien lisäksi myös kirjoitus standardoitiin. Teitä rakennettiin sotilaita varten ja Kiinan muuria alettiin rakentaa.
Filosofia
Ensimmäisen keisarin väitetään polttaneen kirjat ja haudanneen elävältä kungfutselaisia oppineita. Osa väitteistä lienee Han-kaudella syntyneitä liioitteluja, sillä taiteet ja filosofia pysyivät hengissä Ensimmäisen keisarin aikana ja pääsivät kukoistamaan Han-dynastian aikana. Qin-hallitsijoiden raakuudesta huolimatta Ensimmäisen keisarin aikaiset kirjoitukset paljastavat kungfutselaisen ajattelun, myös inhimillisyyden ja hallitsijan hyveellisyyden olleen yhä arvossaan. Keisari itse oli kiinnostunut taolaisista opeista halutessaan pitkittää elämäänsä tai saavuttaakseen kuolemattomuuden. Hän lähetti tutkimusryhmän etsimään kuolemattomuuden saaria, joista käytettiin nimitystä Penglai 蓬萊 (蓬莱). Myöhemmät tutkijat ovat yrittäneet selvittää mitä maata Penglai:lla tarkoitettiin, monet arvelevat sen olleen Japani, jotkut puhuvat jopa Amerikasta.
Otettuaan ensimmäisen keisarin nimikkeen hän vaihtoi viralliset värit mustaksi viiden elementin (五行 [wǔ xíng]) ja niiden kosmisen vaikutuksen teorian mukaisesti. Meteoreja, tulvia ja kuivuutta pidettiin taivaallisena merkkeinä hänelle kuten Zhou-kuninkaatkin olivat pitäneet. Kattava kokoelma vuoden 250 e.Kr. aikaisesta filosofisesta ajattelusta on neuvonantaja Lü Buwei:n 呂不韋 (吕不韦) keräämä Mestari Lü:n kevättä ja syksyä kokoelma 呂氏春秋 [Lü shi chunqiu].
Qin-dynastian kukistuminen
Suurin syy Qin-dynastian kaatumiseen oli talonpoikaistyövoiman ylikäyttö. Sen lisäksi että he tekivät töitä pelloilla, heidät pantiin myös rakentamaan teitä ja muureja ja palvelemaan armeijassa. Tapahtui Kiinan historian ensimmäinen talonpoikaiskapina, joka johti vuosikymmenen mittaiseen sisällissotaan aatelisten ja puoliaatelisten välillä, kaikkien kutsuessa itseään kuninkaiksi. Nämä olivat:
- Chu:n kuningas Chen She 楚隱王陳涉 (楚隐王陈涉)
- Zhao:n kuningas Wu Chen 趙王武臣 (赵王武臣)
- Wu:n kuningas Xiang Liang 吳王項梁 (吴王项梁)
- Qi:n kuningas Tian Dan 齊王田儋 (齐王田儋)
- Yan:in kuningas Han Guang 燕王韓廣 (燕王韩广)
- "Länsi-Chu:n ylikuningas" 西楚霸王 [xī chǔ bà wáng] Xiang Yu 項羽 (项羽)
- Han:in 漢 (汉) kuningas Liu Bang 劉邦 (刘邦)
Sota päättyi kun Han kukisti Länsi-Chu:n ja kuningas Liu Bang aloitti Han-dynastian, joka peri hallinnollisen järjestelmänsä Qin:ltä.
Katso myös
- Kiinan dynastiat
- edellinen kausi: Zhou-dynastia
- seuraava kausi: Han-dynastia
- 200-luku eaa
Luokka:Kiinan historia
ko:진나라
ja:秦
Italia
Italia on eteläeurooppalainen valtio. Italian pinta-ala on noin 300 000 neliökilometriä ja väkiluku noin 58 miljoonaa. Italian naapurimaita ovat Ranska, Sveitsi, Itävalta, Slovenia sekä kääpiövaltiot San Marino, Vatikaani ja Maltan ritarikunta.
Italian pääkaupunki on Rooma. Muita suuria kaupunkeja ovat muun muassa Napoli, Milano, Firenze, Torino ja Venetsia.
Italiassa puhutaan pääasiassa italiaa. Tärkein uskontokunta on katolisuus.
Italia on EU:n ja NATOn perustajajäsen.
Italian tämänhetkinen pääministeri on Silvio Berlusconi ja presidentti Carlo Azeglio Ciampi.
Historia
Antiikin aikana Apenniinien niemimaa oli muinaisen Rooman valtakunnan sydänalueita. Ennen roomalaisia Italiaa asuttivat muun muassa etruskit. Vuonna 476 jakautuneen Rooman imperiumin länsiosa hajosi lopullisesti, ja yli tuhat vuotta alue oli jakautunut pieniin ruhtinaskuntiin, ja osaa aluetta hallitsivat aika ajoin myös muun muassa Bysantti ja Espanja. Myös viikingeillä oli keskiajalla Etelä-Italiassa ja Sisiliassa kuningaskunta.
Nykyinen Italia syntyi 1850–1870-luvuilla pala palalta. Sardinian kuningaskunta valloitti Itävalta–Unkarilta Ranskan tuella Lombardian (Milanon ympäristön) 1859, ja Giuseppe Garibaldin johtama vapaaehtoisjoukko, joka toimi ilman Sardinian kuninkaan virallista lupaa, valloitti sitten Sisilian ja Napolin kuningaskunnan sekä pääosan paavin hallitsemasta Kirkkovaltiosta 1859–1860. Rooman pohjoispuoliset ruhtinaskunnat liittyivät Sardinian kuningaskuntaan kansanäänestyksissä 1860, ja Italian valtio perustettiin. Torino, jo Sardinian kuningaskunnan pääkaupunki, tuli Italian valtion ensimmäiseksi pääkaupungiksi. Saksan–Itävallan sotaan osallistumalla Italia valtasi Itävallalta Venetsian maakunnan 1866. Kun Roomaa ympäröivää Kirkkovaltion osaa suojelevat ranskalaisjoukot poistuivat 1870 Ranskan–Saksan sodan tähden, myös Rooma ja ympäröivä alue liitettiin Italiaan.
Itsenäinen Italia pyrki sitten suurvaltojen joukkoon, mutta jäi vähän samaan tapaan kuin Saksa, Ranska ja Britannia nykyään "pieneksi suurvallaksi". Se sai hankittua joitakin siirtomaita Afrikasta, muun muassa eteläosan nykyisestä Somaliasta, Eritrean ja Libyan. Etiopian valloitusyritys 1895–1896 päättyi kuitenkin sotilaalliseen katastrofiin ja kiusalliseen arvovaltatappioon. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Italia oli liitossa Saksan ja Itävalta–Unkarin kanssa (kolmiliitto).
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Italia jäi kuitenkin aluksi puolueettomaksi, sillä muut jättivät sopimusvelvoitteensa täyttämättä eivätkä ilmoittaneet Italialle ajoissa sotaan ryhtymisestä. Myöhemmin Italia liittyi sotaan ympärysvaltojen puolella näiden luvattua Italialle Itävalta–Unkariin kuuluvia alueita. Rauhanteossa osa Italialle luvatuista alueista liiettiin kuitenkin Jugoslaviaan, mikä johti tyytymättömyyden kasvuun. Tätä käyttivät hyväkseen Benito Mussolinin johtamat fasistit, jotka muodostivat Italiasta yksipuoluediktatuurin.
Mussolini valloitti Etiopian 1936, mutta ei kyennyt rauhoittamaan maata. Albaniasta tehtiin myös Italian satelliittivaltio ja se liitettin osaksi Italiaa huhtikuussa 1939. Yhdessä Hitlerin johtaman Saksan kanssa Mussolini pyrki hallitsemaan Eurooppaa; tosin Saksan huomattavasti suuremman sotilaallisen voiman takia Italia joutui pikku hiljaa Saksan satelliittivaltioksi. Toisen maailmansodan Italia aloitti julistamalla sodan Ranskalle ja Iso-Britannille 10. kesäkuuta 1940 ja osallistumalla Ranskaan tehtävään hyökkäykseen. Lokakuussa 1940 aloitettu hyökkäys Kreikkaan tuotti kiusallisia tappioita, mutta kääntyi lopulta Saksan tuella voitoksi. Pohjois-Afrikassa Italia pyrki valloittamaan briteiltä Egyptin. Lopulta kuitenkin Britannia tunkeutui Italiaan 1943, mikä pakotti pian Italian vaihtamaan puolta. Saksa miehitti Italian pohjoisosan, ja vuosina 1943–1945 maassa käydyt liittoutuneiden ja Saksan väliset taistelut tuottivat suurta vahinkoa. Rauhanteossa Italia menetti kaikki siirtomaansa ja pieniä alueita Euroopasta.
Sodan jälkeen Italian valtiomuoto muutettiin 1946 kuningaskunnasta tasavallaksi.
Politiikka
Maaliskuun 1994 parlamenttivaaleissa ylivoimainen voittaja oli vaaliliitoksi perustettu Vapauden liitto (Polo della Libertá), jonka muodostivat mediamoguli Silvio Berlusconin perustama Eteenpäin Italia (Forza Italia, FI), äärioikeistolainen Kansallisliitto (Alleanza Nazionale, AN) ja Pohjois-Italialle itsehallintoa vaatinut Pohjoisen liitto (Lega Nord, LN). Berlusconi muodosti oikeistolaisen koalitiohallituksen, johon edellä mainitut puolueet osallistuivat. Hallitus kaatui jo joulukuussa 1994 Berlusconiin kohdistuneiden lahjusepäilyjen takia.
Vuoden 2001 vaaleissa Berlusconin johtama "Vapauksien talo" (Casa delle Libertà) -koalitio selvityi voittajaksi, ja Berlusconi sai muodostaa toisen hallituksensa. Forza Italia sai maan parlamentin ylähuoneesta, senaatista (Senato della Repubblica), 82 paikkaa 315:stä ja alahuoneesta, edustajainhuoneesta (Camera dei Deputati), 189 paikkaa 630:stä.
Suurin oppositiovoima on keskustavasemmistolainen "Oliivipuu" (Uniti nell'Ulivo) -koalitio, jonka suurin puolue on sosiaalidemokraattinen "Vasemmistodemokraatit" (Democratici di Sinistra). Suhteellisen vaalitavan ansiosta parlamentissa on edustettuina myös lukuisia pienempiä ryhmiä.
Berlusconia vastaan käyty lahjusoikeudenkäynti keskeytettiin kesäkuussa 2003, kun parlamentti äänesti uudesta laista, joka takasi oikeudellisen koskemattomuuden poliitikoille ja tuomareille. Heinäkuun alussa 2003 Berlusconi aiheutti kohua maailmalla sanomalla häntä arvostelleelle saksalaiselle europarlamentaarikolle, Martin Schulzille, että tämä sopisi hyvin tekeillä olevaan italialaiselokuvaan keskitysleirin vartijan rooliin.
Vuoden 2003 paikallisvaaleissa ja 2004 eurovaaleissa Berlusconin johtama hallituskoalitio on kärsinyt tappioita.
Aluejako
Pääartikkeli: Italian alueet
Italia jakautuu hallinnollisesti 20 alueeseen (regione), jotka jakautuvat edelleen maakuntiin (provincia) ja nämä kuntiin (comune). Maakunnat on useimmiten nimetty hallintopaikkakuntansa mukaan.
Italian alueet:
Tähdellä merkityillä alueilla on itsehallinnollinen asema
Maantiede
Italian alueet
Italian alueet
Italia sijaitsee Etelä-Euroopassa, Apenniinien niemimaalla, joka on lähes koko Välimeren pituinen kapeahko, samannimisen vuoriston hallitsema niemimaa. Italia rajoittuu pohjoisessa Alppien vuoristoon sekä Sveitsin ja Itävallan valtioihin, koillisessa Sloveniaan, luoteessa Ranskaan, idässä Adrianmereen, lännessä Ligurianmereen ja Tyrrhenanmereen, etelässä Joonianmereen sekä Maltan ja Sisilian kanaaleihin. Apenniinien niemimaan lisäksi Italiaan kuuluu useita saaria, muun muassa Sisilia ja Sardinia, Välimeren suurimmat saaret sekä Elba, Capri, Ischia, Panteleria ja tuliperäiset Liparisaaret. Sisilian saarella sijaitsee Euroopan korkein tulivuori Etna. Napolin kaupungin edustalla on Vesuviuksen tulivuori. Italia tunnetaan ulkomuotonsa vuoksi "Saapasmaana".
Talous
Italiassa on muun muassa öljy-, maakaasu-, rautamalmi-, kivihiili-, elohopea-, rikki-, suola- ja marmoriesiintymiä, mutta kaikkiaan luonnonrikkauksia on vain vähän. Teollisuuden osuus bruttokansantuotteesta on 40 %, ja se työllistää 32 % työikäisestä väestöstä. Teollisuuskeskukset keskittyvät maan pohjoisosaan, mikä johtuu hyvistä markkinointiyhteyksistä Keski- ja Länsi-Eurooppaan, alppijokien vesivoimasta ja maataloudesta saatavista raaka-aineista. Italiassa tuotetaan kone- ja konepajateollisuuden perinteisiä tuotteita kuten laivoja, moottoriajoneuvoja, konttorikoneita, elektroniikkaa, maatalouskoneita ja rautatiekalustoa. Automerkeistä kuuluisimmat ovat torinolainen FIAT ja Ferrari. Lisäksi Italiassa on muun muassa teräs-, elintarvike-, tupakka-, huonekalu- ja kemianteollisuutta.
Italia, erityisesti Milano, on tunnettu muodin kotimaana, ja italialaiset asusteet ja kengät ovatkin maailmankuuluja. Tärkeimpiä vientituotteita ovat koneet ja moottoriajoneuvot, tekstiilit, kengät ja kemianteollisuuden tuotteet sekä viinit, oliiviöljy, hedelmät ja vihannekset. Huomattavimmat kauppasatamat ovat Genova, Augusta, Trieste, Venetsia ja Taranto. Kansainvälisiä lentoasemia on 25. Italiassa käy joka vuosi yli 50 miljoonaa turistia.
Alkutuotannon osuus bruttokansantuotteesta on enää kolme prosenttia, ja sen piirissä työskentelee kahdeksan prosenttia työvoimasta. Maanviljely keskittyy Pohjois-Italian alangolle, jossa viljellään muun muassa vehnää, maissia, sokerijuurikasta ja riisiä. Alueella tuotetaan myös merkittävästi rehua ja maitotaloustuotteita. Keski- ja Etelä-Italiassa kasvatetaan etupäässä lampaita ja vuohia. Italia on maailman suurin viinirypäleiden ja viinin tuottaja. Maan eteläosassa viljellään sitrushedelmiä, tomaatteja ja oliiveita. Pohjoisen Friulissa ja Lombardiassa viljellään silkkiäispuita, mutta niiden kasvatus on vähentynyt keinokuitujen käytön yleistyessä. Rannikolla muun muassa sardiinien, sardellien ja tonnikalan kalastus on tärkeä elinkeino.
Ennen Euroopan yhteiseen valuuttaan, euroon, siirtymistä Italian rahayksikkö oli Italian liira (ITL, ₤ ), 1 000 liiraa oli noin kolme markkaa eli 50 senttiä.
Kielet
Italian virallinen kieli on italia, mutta vielä 100–200 vuotta sitten sitä osasi vain murto-osa kansasta. Italian kielen loi suurelta osin Dante Alighieri toscanalaismurteiden perusteella 1300-luvulla. Vasta Mussolini vakiinnutti Italian kielen valta-aseman.
Paikallisesti virallinen asema Italiassa on saksalla (Etelä-Tiroli, 280 000 puhujaa) ja ranskalla (Aostan laakso, 115 000 puhujaa, joista osa puhuu pikemminkin läheistä frankoprovensaalia). Vain Italiassa käytettyjä paikallisia kieliä ovat friuli (550 000 puhujaa), ladino (35 000 puhujaa) ja sardinia (miljoona puhujaa). Katalaania Italiassa puhuu noin 20 000 puhujaa ja oksitaania noin 50 000 puhujaa. Jo keskiajalla Italiaan on muuttanut paljon albaniankielistä väestöä (100 000 puhujaa) ja jo historiallisista ajoista Sisiliassa ja Etelä-Italiassa on puhuttu paljon kreikkaa (nykyisin 11 000 puhujaa). Itärajalla puhutaan myös naapurimaiden kieliä: kroatiaa (2 000 puhujaa) ja sloveniaa (75 000 puhujaa).
Näiden vakiintuineiden kielten lisäksi Italiassa on paljon maahanmuuttajia, joilla on omat kielensä. Lisäksi Italiassa on romaneja, joilla on oma kielensä.
Historiallisesti tunnettuja Italian niemimaalla puhuttuja kieliä ovat latina ja etruskien kieli.
Merkittävimmät luonnonvarat
- elohopea
- potaska
- marmori
- rikki
- kivihiili
- kala
Merkittävimmät vientituotteet
- koneet
- tekstiilit
- autot
- viini
Katso myös
- Italian taide
- Italian maatalous
- Italialainen keittiö
Aiheesta muualla
- [http://maps.google.com/maps?ll=43.484032,12.077433&spn=14.152961,32.431641&z=12&t=h&hl=en Italia Google Mapsissa]
Luokka:Italia
als:Italien
ms:Itali
zh-min-nan:Italia
ko:이탈리아
ja:イタリア
simple:Italy
th:ประเทศอิตาลี
fiu-vro:Itaalia
FasismiFasismi on aatejärjestelmä joka perustuu korporaatioteoriaan. Valtio hävittää puolueet ja niiden mukana oikeisto ja vasemmistokäsitteet. Parlamentarismi korvataan ammattikunnista muodostettavalla korporaatiolaitoksella, jonka perusteena on vahvan ammattiosaamisen käyttäminen koko yhteiskunnan hyväksi. Fasistinen valtio on vahva niin ulos- kuin sisäänpäinkin. Markkinatalous on yhteiskunnan talousmuodon perustana, mutta se on valtiovallan toimesta valvottua ja osittain säädeltyä. Käsite totalitarismi on fasistien luoma ja se kuvaa fasistisen Italian perusteita. Kuitenkaan klassinen fasismi ei perustu totalitarismiin, vaan vahvaan ammatti- eli korporaatioyhteiskuntaan. Fasistinen yhteiskunta saattaa tarvitessaan valita itselleen vahvan johtajan, eli diktaattorin. Tämän valta rajataan yleensä määräaikaisiin toimikausiin.
Sanan alkuperä
Sana fasismi tulee antiikin Rooman valtakunnan liktorien, henkivartijoiden, varustuksesta. Rooman viranomaisilla, keisarilla ja konsuleilla oli 12 ja pretoreilla kuusi liktoria. Liktorit kantoivat vitsakimppuja, joiden keskellä oli kirves: fasces.
1800-luvulla Italian sosialistit ryhtyivät perustamaan fasci nimellä kulkevia toimintaryhmiä. Nimitys otettiin vitsakimpusta ja sillä haluttiin symboloida työväen yhtenäisyyden voimaa ja tukea järjestäytymistä. Mussolini toimi yhden tällaisen sosialidemokraattisen fasci-ryhmän aktiivina, mistä nimitys hänen myöhemmin johtamalleen liikkeelle tuli.
Historia
Oikeistoradikalismin henkisiksi esi-isiksi on mainittu muiden muissa Hegelin, Carlylen ja Nietzschen kaltaisia ajattelijoita. Väkivallan ja vaistojen filosofista, Georges Sorelista (1847 -1922), on vaikea sanoa kummanko totalitarismin haaran esi-isänä häntä olisi pidettävä, äärimmäisen oikeiston vaiko äärimmäisen vasemmiston. Sorelhan tunnetaan lähinnä anarkistina ja syndikalistina (ja suurena Leninin ihailijana), mutta hänen irrationalisminsa ja myyttiteoriansa olivat myös fasisteille huomattava inspiraation lähde.
Italialaisen fasismin perustaja Benito Mussolini oli Italian sosiaalidemokraattisen puolueen lehden päätoimittaja. Mussolinin kuitenkin erkaantui puolueesta ensimmäisen maailmansodan sytyttyä vaatien Italian osallistumista sotaan. Vuonna 1919 Mussolini ja eräät muut nationalistit perustivat fasistisen liikkeen (Fasci di Combattimento) ensimmäisen maailmansodan veteraanien kansallismielisenä järjestönä ja muutti sen puolueeksi 1921.
Fasistien keskeisenä toimintamuotona oli liikkeen puolisotilaallisten joukkojen väkivaltaiset hyökkäykset vasemmistolaisia järjestöjä ja ammattiyhdistyksiä vastaan. Fasistit omaksuivat joitain sosialistisia ja vasemmistolaisia vaatimuksia, mutta asettuivat nationalismin nimissä vastustamaan luokkataistelua ja vaativat luokkaetujen alistamista kansalliselle yhtenäisyydelle.
Lokakuussa 1922 Mussolini järjesti fasistien marssin Roomaan ja nousi pääministeriksi.
Alkuun fasistit hallitsivat yhteistyössä muiden porvarillisten puoleiden kanssa, mutta varmistivat itselleen parlamenttienemmistön vuonna 1923. Sosialistien kansanedustajan Giacomo Matteottin murha 1924 ja oppositioliikkeiden kieltäminen vuoteen 1926 mennessä tukahdutti kuitenkin parlamentaarisen opposition.
Mussolinin johdolla Italia hyökkäsi muun muassa Abessiniaan (nykyinen Etiopia), Albaniaan, Jugoslaviaan, Kreikkaan ja samanaikaisesti saksalaisten kanssa Ranskaan vuoden 1940 keväällä, josta hetkestä Italian katsotaan liittyneen toiseen maailmansotaan Saksan puolella. Amerikkalaisten ja brittien tultua Pohjois-Afrikan kautta Etelä-Italiaan 1943 Mussolini erotettiin pääministerin virasta ja määrättiin kotiarestiin. Italia oli tuolloin perustuslaillinen kuningaskunta, jossa kuninkaalla oli valta nimittää ja erottaa pääministeri. Saksalaiset kuitenkin asettivat hänet miehitetyn Pohjois-Italian johtoon nukkehallitsijana. Kommunistipartisaanit kidnappasivat ja murhasivat Mussolinin 28. huhtikuuta 1945 juuri ennen sodan loppua estääkseen hänen antautumisensa amerikkalaisille, koska kommunistit epäilivät amerikkalaisten aikovan jättää Mussolinin eloon.
Sodan jälkeen Italian fasistit muodostivat uuden "Movimento Sociale Italiano"-puolueen, joka myöhemmin liittyi Alleanza Nazionale-nimiseen liittopuolueeseen. Alleanza Nazionale on Silvio Berlusconin hallituksessa ja AN:n puheenjohtaja Gianfranco Fini varapääministeri. Benito Mussolinin pojantytär Alessandra Mussolini oli mukana MSI:ssä, mutta tämän muodostettua AN:n, perusti Fiamma Tricoloren.
Adolf Hitlerin kansallissosialismi sisälsi rotuopin. Fasismi itsessään ei välttämättä sisältänyt esimerkiksi rotusortoa, koska fasismille ominainen militaristinen ja autoritaarinen valtionpalvonta olisi toiminut myös monirotuisessa ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Mussolini ei ollut kiinnostunut esimerkiksi juutalaisten vainoamisesta, joten Italian juutalaiset joutuivat vainon kohteeksi vasta saksalaisten miehitysvallan aikana.
Fasismiksi on kutsuttu myös Espanjan ja Portugalin diktatuureja (Franco ja Salazar), mutta yleensä fasismi on lähinnä Mussolinin Italiaan viittava erisnimenomainen käsite.
Fasismin yleispiirteitä
Fasismi on esiintynyt monissa muodoissa. Fasismin muodoille yhteisiä piirteitä on katsottu olevan kansallisuusaate, korporaatioperiaate ja vahvan valtion olemus.
Kansallisuusaatteen eli oman kansan ja valtion ihannoimisen ja muiden halveksimisen avulla ihmisten huomio voidaan kääntää oman yhteiskunnan epäkohdista kansallisen yhtenäisyyden korostamiseen. Käytännössä tämä merkitsee alistumista voimakkaan johdon alaisuuteen. Edustuksellinen demokratia ei takaa voimakasta kansallista politiikkaa, siksi vaaditaan keskitettyä johtoa.
Sotalaitos ei ole pelkästään yhteiskunnan vaan myös yksilön esikuva. Sotilaassa ilmenevät fasismin hyveet: valikoituneisuus, kovuus, rohkeus, ylenkatse, miehekkyys, sankaruus, kuoleman halveksunta, kuri ja tottelevaisuus. Mussolini sanoi: "Vain sota jännittää kaikki ihmisenergiat korkeimmilleen".
Vahvan valtio antamat selkeät vastaukset vaikeisiin kysymyksiin ovat tervetulleita, varsinkin, jos ne kohottavat omaa itsetuntoa.
Fasismi pyrki kohdistamaan ihmisten huomion omaan erinomaisuuteen ja kansalliseen yhteyteen.
Vihollista edustaa useimmiten ulkopuolinen tai aatteellinen vastustaja (vasemmisto, vapaa-ajattelijat), sitten muut kansat ja rodut.
Luokka:Poliittinen ideologia
ja:ファシズム
1940 Tapahtumia
- 12. tammikuuta – Neuvostoilmavoimat pommitti Lounais-Suomea yli 400 koneella.
- 3. maaliskuuta – Pommi tuhosi Ruotsissa kommunistien Norrskensflamman-lehden toimiston, viisi kuoli.
- 12. maaliskuuta – Neuvostoliitto ja Suomi allekirjoittivat Moskovan rauhan.
- 13. maaliskuuta – Talvisota päättyi.
- 18. maaliskuuta – Adolf Hitler ja Benito Mussolini tapasivat Brennerin solassa Alpeilla ja sopivat liitosta Ranskaa ja Britanniaa vastaan.
- 9. huhtikuuta – Operaatio Weserübung: Saksa hyökkäsi Tanskaan ja Norjaan.
- 9. toukokuuta – Saksalainen sukellusvene U-9 upotti ranskalaisen sukellusvene Dorisin lähellä Den Helderiä.
- 10. toukokuuta – Saksa hyökkäsi Belgiaan, Alankomaihin ja Luxembourgiin.
- 13. toukokuuta – Saksan armeija ylitti Maas-joen Ranskaan.
- 14. toukokuuta – Luftwaffe pommitti Rotterdamia.
- 14. toukokuuta – Alankomaat antautui Saksalle.
- 15. toukokuuta – Amsterdam miehitettiin. – Ensimmäinen McDonald's avataan San Bernardinossa, Kaliforniassa.
- 17. toukokuuta – Bryssel miehitettiin.
- 20. toukokuuta – Ensimmäiset vangit saapuivat Auschwitzin keskitysleirille.
- 25. toukokuuta – Dunkirkin taistelu alkoi.
- 26. toukokuuta – Ranska ja Britannia aloittivat Dunkirkin evakuoinnin.
- 28. toukokuuta – Belgia antautui Saksalle.
- 4. kesäkuuta – Dunkirkin evakuointi päättyi, 300 000 miestä laivattiin Iso-Britanniaan.
- 10. kesäkuuta – Italia julisti sodan Ranskalle ja Britannialle.
- 10. kesäkuuta – Erwin Rommelin joukot saavuttivat Englannin kanaalin.
- 10. kesäkuuta – Kanada julisti sodan Italialle.
- 10. kesäkuuta – Norja antautui Saksalle.
- 14. kesäkuuta – Pariisi miehitettiin.
- 14. kesäkuuta – Presidentti Franklin D. Roosevelt allekirjoitti lain Yhdysvaltain laivaston tonniston kasvattamiseksi yksitoista prosenttia.
- 17. kesäkuuta – Neuvostoliitto miehitti Baltian maat.
- 17. kesäkuuta – Liittoutuneet alkavat evakuoida Ranskaa Saksan miehitettyä suurimman osan maasta.
- 22. kesäkuuta – Ranska antautui.
- 23. kesäkuuta – Adolf Hitler saapui vierailulle Pariisiin.
- 28. kesäkuuta – Neuvostoliitto miehitti Romanian Bessarabian.
- 10. heinäkuuta – Vichyn Ranskan hallitus koottiin.
- 21. heinäkuuta – Viro, Latvia ja Liettua julistettiin neuvostotasavalloiksi.
- 3. elokuuta – Liettua liittyi Neuvostoliittoon.
- 5. elokuuta – Latvia liittyi Neuvostoliittoon.
- 6. elokuuta – Viro liittyi Neuvostoliittoon.
- 20. elokuuta – Ramón Mercader murhasi entisen neuvostovallankumouksellisen Lev Trotskin Méxicossa. Troski kuoli seuraavana päivänä.
- 7. syyskuuta – Craiovan sopimus: Romania menetti Dobrogean Bulgarialle.
- 7. syyskuuta – Luftwaffe aloitti Lontoon pommitukset. Strategisia pommituksia seuraa 57 yönä.
- 15. lokakuuta – Charlie Chaplinin elokuvan Diktaattori ensiesitys.
- 28. lokakuuta – Italia hyökkäsi Kreikkaan.
- 5. marraskuuta – Franklin D. Roosevelt valittiin ensimmäisenä Yhdysvaltain presidenttinä kolmannelle kaudelle.
- 11. marraskuuta – Britannian laivasto aloittaa ensimmäisen hyökkäyksen lentotukialuksilta Italian laivastoa vastaan Tarantossa.
- 11. marraskuuta – Saksalainen apuristeilijä Atlantis kaappasi huippusalaisen brittien postilähetyksen rahtilaiva Automedonilta Sumatran luoteispuolella ja lähetti sen Japaniin.
- 14. marraskuuta – Luftwaffe tuhosi Coventryn 500 pommikoneella. 60 000 kaupungin 75 000 rakennuksesta tuhoutui, 568 kuoli.
- 16. marraskuuta – Royal Air Force pommittaa kostoiskuna Hampuria.
- 20. marraskuuta – Unkari, Romania ja Slovakia liittyivät akselivaltoihin.
- 27. marraskuuta – Romanian kenraali Ion Antonescun rautakaarti pidättää ja teloittaa yli 60 entisen kuninkaan, Carol II:n, luottomiestä.
- 19. joulukuuta – Suomessa on viisi presidenttiä elossa 5 tuntia: Risto Ryti (istuva), Kyösti Kallio (väistyvä), P. E. Svinhufvud, L. K. Relander, K. J. Ståhlberg (entiset).
- Veikkaus Oy aloittaa toimintansa Oy Tippaustoimisto Ab nimellä. Ensimmäisenä pelinä alkaa vakioveikkaus.
Syntyneitä
- 5. helmikuuta – H.R. Giger, taiteilija
- 10. maaliskuuta - Chuck Norris, näyttelijä
- 25. huhtikuuta – Al Pacino, näyttelijä
- 1. kesäkuuta – René Auberjonois, näyttelijä
- 7. heinäkuuta – Ringo Starr, The Beatlesin rumpali
- 13. heinäkuuta – Patrick Stewart, näyttelijä
- 28. elokuuta – Ulla-Maija "Uma" Aaltonen, toimittaja, kirjailija.
- 23. lokakuuta – Pelé alias Edson Arantes do Nascimento, brasilialainen jalkapalloilija.
- 9. lokakuuta – John Lennon, laulaja, (The Beatles) († 1980)
- 12. lokakuuta - Esko Salminen, näyttelijä
- 14. lokakuuta – Cliff Richard, laulaja
- 27. marraskuuta – Bruce Lee († 1973)
- 21. joulukuuta – Arvi Lind, televisiotoimittaja ja uutistenlukija (eläkkeellä)
- 21. joulukuuta – Frank Zappa († 1993)
Kuolleita
- 16. maaliskuuta – Selma Lagerlöf, kirjailija
- 14. toukokuuta – Emma Goldman, anarkisti
- 28. toukokuuta – Friedrich Karl von Hessen (s. 1868)
- 29. kesäkuuta - Paul Klee, taidemaalari (s. 1879)
- 21. elokuuta – Lev Trotski, (s. 1879)
- 4. marraskuuta – Manuel Azaña, Espanjan toisen tasavallan presidentti
- 9. marraskuuta – Neville Chamberlain, UK:n pääministeri
- 19. joulukuuta – Kyösti Kallio, Suomen presidentti
ms:1940
ko:1940년
ja:1940年
simple:1940
th:พ.ศ. 2483
Neuvostoliitto
Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (СССР ; SNTL) oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) hallitsema valtio, joka oli olemassa vuosina 1922–1991. Neuvostoliitto oli purkautuessaan 1991 pinta-alaltaan maailman suurin valtio (22,4 miljoonaa neliökilometriä) ja väkiluvultaan kolmanneksi suurin (noin 300 miljoonaa asukasta).
Pääkaupunki oli Moskova. Historiansa aikana Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden määrä vaihteli, hajotessaan Neuvostoliitto oli jaettu viiteentoista sosialistiseen neuvostotasavaltaan, joista tuli itsenäisiä valtioita maan hajotessa. Neuvostoliiton osista Ukrainan ja Valko-Venäjän sosialistiset neuvostotasavallat kuuluivat myös YK:iin. Neuvostoliitto oli myös YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa.
Historia
Sosiaaliset levottomuudet, kyllästyneisyys autoritaariseen keisarin hallintoon, ensimmäisen maailmansodan aiheuttama taisteluväsymys ja jo pitkään kytenyt vallankumouksellisuus johti viimein 1917 Keisarillisen Venäjän luhistumiseen. Vallan otti ensin lähinnä duuman johtama väliaikaishallitus, joka kuitenkin kaatui vuoden sisällä bolševistisen puolueen ottaessa hallitsevan aseman johtajansa Vladimir Iljitš Leninin johdolla. 7. marraskuuta 1917 vallankaappauksella alkanut Lokakuun vallankumouksen nimellä tunnettu tapahtumasarja johti sisällissotaan, jossa vastakkaisina osapuolina olivat sosialistiset punaiset ja (vastavallankumoukselliset), ulkovaltojen tukemat valkoiset.
Sisällissota päättyi puna-armeijan voittoon, minkä jälkeen olot rauhoittuivat niin paljon, että oli mahdollista perustaa uusi valtio, Neuvostoliitto.
Vuoden 1917 tapahtumien yhteydessä ja niiden jälkeen Puola, Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina itsenäistyivät Keisarillisesta Venäjästä. Kansankomissaarit tunnustivat Saksan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian kanssa 3.3.1918 tehdyllä Brest-Litovskin rauhansopimuksella Ukrainan. Vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjää hallitsivat bolševikkipuolue, joka alkoi kutsua itseään kommunistiseksi maaliskuussa 1918.
Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä ja Transkaukasian neuvostotasavallat yhdistyivät 30. joulukuuta 1922 Neuvostoliitoksi, josta tuli maailman ensimmäinen kommunismiin pyrkivä sosialistinen valtio. Vuonna 1925 mukaan liittyivät Turkmenistan ja Uzbekistan ja vuonna 1929 Tadžikistan.
Samana vuonna valmistui myös Stalinin hoviohjaaja Sergei Eisensteinin ohjaama, Neuvostoliiton kansalliselokuva, tositapahtumiin perustuva Panssarilaiva Potemkin. Elokuvalla oli suuri merkitys osittain lukutaidottomassa maassa. Leninin mukaan elokuva oli neuvostoyhteiskunnan tärkein taidemuoto.
Sisällisodan aikaisen sotakommunismin jälkeen hallitus alkoi sallia yksityisyritteliäisyyttä kansallistetun teollisuuden rinnalla. Satojen takavarikointi maaseuduilla korvattiin verolla. Uuden talouspolitiikan (NEP) aikana Neuvostoliitto nousi maailman suurimmaksi viljan tuottajaksi. Teollisuustuotannon kehittymättömyys johti kuitenkin vakavaan inflaatioon ja markkinaspekulointiin, josta seurasi ruuan puutetta kaupungeissa.
Leninin kuoleman jälkeen 1924 puolueessa käytiin valtataistelu Lev Trotski, Nikolai Buharinin ja Josif Stalinin välillä. Trotskin vasemmisto-opposition kanta oli internationalistisempi ja tähtäsi jatkuvan vallankumouksen periaatteen mukaisesti keskeytymättömään vallankumousten sarjaan muissa maissa, kun taas Stalin oli valmiimpi etenemään Buharinin "Sosialismia yhdessä maassa" -periaatteen mukaan, mikä sisälsi käytönössä stalinistisen raskaan teollistamisohjelman sekä sen rahoittamiseksi maatalouden kollektivisoinnin sovhooseiksi ja kolhooseiksi.
Vasemmisto-oppositio oli vastustanut NEPiä ideologisista ja käytännön syistä, kun taas Buharinin maltillisemmat tukivat NEPiä. Stalin liittoutui alussa Buharinin kannattajien kanssa ja voitti Trotskin, hänen karkotuksensa jälkeen hän kääntyi kuitenkin maltillisia vastaan ottaakseen vallan puolueessa ja hallinnossa. Buharin teloitettiin osana Stalinin puhdistuksia 1938. Trotski pakeni maasta aluksi Turkkiin, ja sitten Meksikoon, jossa hänet murhattiin 1940.
Stalinin johdolla teollisesti kehittämätöntä Neuvostoliittoa lähdettiin modernisoimaan stalinismin kautta. Vaurastunut talonpoikaluokka, kulakit saivat kokea vainon. Taloudessa markkinat korvattiin keskusjohtoisella kansantalouden viisivuotissuunnittelulla.
Yksityiset viljelijät pakotettiin takavarikoivilla veroilla ja fyyisellä painostamisella kolhooseihin tai jopa sovhooseihin ja näin maatalous kollektivisoitiin. Drastiset uudistustoimet maataloudessa ja teollisuudessa vauhdittivat teollistumista ja sen edellyttämää kaupungistumista, mutta samalla ne aiheuttivat suuria nälänhätiä etenkin keski-Venäjällä ja Ukrainassa.
Stalin voimisti Neuvostoliiton totalitarismia voimistamalla valtiollista poliisia (GPU, OGPU ja NKVD). 1930-luvulla Stalin toteutti puhdistukset, joissa lähes koko entinen johtajakaarti syrjäytettiin ja teloitettiin. Tästä lähtenyt terrori johti laajoihin vangitsemisiin, joiden aikana miljoonia, joidenkin lukujen mukaan kymmeniä miljoonia ihmisiä lähetettiin vankileirien saaristoon (GULAG), likvidoitiin tai yksinkertaisesti katosi. Huolimatta tästä, Neuvostoliitto kehittyi sotaa edeltävinä vuosina voimakkaaksi teollisuusmahdiksi.
23. elokuuta 1939 toistensa päävastustajilta Espanjan sisällissodasta alkaen Neuvostoliitto ja Adolf Hitlerin johtama Saksa yllättäen solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, ja salaisesti jakoivat Itä-Euroopan keskenään etupiireihin. Maat jakoivat keskenään Puolan, jonne ne olivat hyökänneet syyskuussa 1939.
Talvella 1939–1940 Neuvostoliitto kävi Suomea vastaan talvisodan. Sodan aloittamisen vuoksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta. Sota alkoi Suomen hallituksen kieltäydyttyä Neuvostoliiton aluevaatimuksista ja neuvottelujen katkettua. Neuvostoliiton vaatimusten perusteena oli väite Leningradin turvavyöhykkeen laajentaminen ja Suomenlahden purjehduskelpoisuuden varmistaminen ja sotilastukikohta Hangossa.
22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Sen eteneminen pysähtyi ensimmäisenä talvena näköetäisyydelle Moskovasta. Sodan kulku kääntyi seuraavana talvena Stalingradissa ja Kurskissa 1943. Neuvostoliitto onnistui voittamaan vain tekemällä suuria uhrauksia, ja menetti enemmän ihmishenkiä kuin mikään toinen maa sodassa. Sodan jälkeen joutuivat karkoitetuiksi mm. Volgan saksalaiset, tšetšeenit ja useat muut kansallisuudet, joita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Maailmansodan ja erityisesti ydinaseen kehittämisen jälkeen (1949) Stalinin Neuvostoliitto oli kohonnut toiseksi maailman supervalloista. Itä-Euroopan maat olivat nyt Neuvostoliiton valtapiirissä, ja niihin luotiin sosialistinen järjestelmä. Myös sosialistinen Kiina oli Neuvostoliiton läheinen liittolainen ennen maiden välirikkoa.
Stalinin kuoltua 1953 seuranneen valtataistelun voittajaksi nousi Nikita Hruštšov, joka aloitti yhteiskunnassa voimakkaat destalinisaatiotoimet ja purki GULAG-järjestelmää.
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kamppailivat hegemonia-asemasta kylmän sodan aikana. Taistelua käytiin useiden ns. proxy-sotien välityksellä, eli osapuolten kanssa liittoutuneet tahot kävivät sotaa keskenään, suurvaltojen tukiessa kumpikin omaa leiriään. Suoraa sotaa ei kuitenkaan koskaan käyty, johtuen mahdollisesti molempien kookkaista ydinasereserveistä.
Neuvostoliiton loppu
1980-luvun alussa iäkkäät puoluejohtajat vaihtuivat toinen toisensa jälkeen. Leonid Brežneviä seurasivat Juri Andropov ja Konstantin Tšernenko. Maaliskuussa 1985 Mihail Gorbatšovista tuli maan johtaja.
Kun Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan vuonna 1986 esitti hyvin suuren, yli 320 000 000 000 dollarin puolustusbudjetin, jolla USA pyrki luomaan ydinaseiden torjuntajärjestelmän ja saamaan sotilaallisesti etulyöntiaseman Neuvostoliittoon nähden. Tämä heilautti kylmän sodan tasapainoa. Gorbatšov päätti mennä kilpavarusteluun mukaan, mutta jotta hän olisi saanut resursseja kilpaillakseen USAn kanssa, oli Neuvostoliiton taloutta uudistettava. Niinpä Gorbatšov aloitti uudistuspolitiikan, joka tuli tunnetuksi "perestroika" (uudistuspolitiikka) ja "glasnost" (avoimuus) nimillä.
Vuonna 1989 uudistuksia vaativat poliitikot voittivat kansanedustajien vaaleissa. Kaivostyöläiset menivät lakkoon. Eri puolilla Neuvostoliittoa syntyi kansallisuuksien välisiä kiistoja. Talous ajautui syvään kriisiin kilpavarustelukierteen takia. Berliinin muuri murtui.
Vuonna 1990 Moskovassa oli 200 000 ihmisen mielenosoitus, joka osoitti mieltään uudistusten puolesta. Liettuan, Latvian ja Viron parlamentit äänestivät itsenäisiksi julistautumisen puolesta.
Heinäkuussa 1991 Boris Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi. Elokuussa vanhoilliset yrittivät kaapata vallan, mutta yritys epäonnistui ja pönkitti Jeltsinin valtaa entisestään. Lokakuussa Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan johtajat päättivät, että Neuvostoliitto lakkautetaan ja perustetaan löyhä liitto nimeltään Itsenäisten valtioiden yhteisö. Neuvostoliiton paikka YK:n turvallisuusneuvostossa siirtyi Venäjälle 24. joulukuuta. Seuraavana päivänä Gorbatšov erosi ja 26. lokakuuta Neuvostoliitto virallisesti lakkasi olemasta.
Hallinnollinen jako
Neuvostoliiton johtajat
Muodollisesti Neuvostoliittoa johti presidentti. Käytännössä valta oli yleensä jossain muualla, esimerkiksi kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteerillä. Uusi johtaja pyrki vakiinnuttamaan valta-asemansa.
- V. I. Lenin 1922–1924
- J. V. Stalin 1924–1953
- Georgi Malenkov 1953–1955
- Nikita Hruštšov 1955–1964
- Leonid Brežnev 1964–1982
- Juri Andropov 1983–1984
- Konstantin Tšernenko 1984–1985
- Mihail Gorbatšov 1985–1991
ImageSize = width:800 height:100
PlotArea = width:700 height:80 left:0 bottom:20
DateFormat = yyyy
Period = from:1919 till:1991
TimeAxis = orientation:horizontal
ScaleMajor = unit:year increment:5 start:1920
# there is no automatic collision detection,
# so shift texts up or down manually to avoid overlap
Define $dy = 25 # shift text to up side of bar
PlotData=
bar:Leaders color:red width:75 mark:(line,white) align:left fontsize:S
from:start till:1922 shift:(-10,$dy) text:Vladimir~Iljits~Lenin
from:1922 till:1953 shift:(-30,$dy) text:Josif Stalin
from:1953 till:1955 shift:(-7,-5) text:Georgi~Malenkov
from:1955 till:1964 shift:(-40,$dy) text:Nikita Hrustsev
from:1964 till:1982 shift:(-35,$dy) text:Leonid Breznev
from:1982 till:1984 shift:( -7, 5) text:Juri~Andropov
from:1984 till:1985 shift:( -3,-20) text:Konstantin~Tsernenko
from:1985 till:end shift:(-25,$dy) text:Mihail~Gorbatsov
Katso myös
- Venäjä
-
ko:소비에트 연방
ja:ソビエト連邦
simple:Soviet Union
th:สหภาพโซเวียต
Adolf Hitler
Adolf Hitler (Braunau am Inn, Itävalta 20. huhtikuuta 1889 – Berliini, Saksa 30. huhtikuuta 1945) oli Saksan diktaattori (valtakunnankansleri ja valtakunnanpresidentti eli Führer) 1930- ja 1940-luvuilla. Hitler vaikutti maailmanhistoriaan merkittävästi valtakaudellaan. Hän kumosi Versaillesin rauhansopimuksen ehdot. Hän tuli erityisen tunnetuksi kansallissosialismin varsinaisena kehittäjänä, harjoittamansa kansanmurhan ja antisemitismin vuoksi sekä aloittamalla toisen maailmansodan. Hitler oli syntyperältään itävaltalainen.
Hitlerin muodostama Sotateollinen kompleksi nosti Weimarin tasavallan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä talouskriisistä. Valtansa huipulla Hitlerin johtama Saksa oli valloittanut suurimman osan Eurooppaa. Vaikka hänen politiikkansa johti Saksan melkein täydelliseen tuhoon, Hitler oli aikanaan monien saksalaisten kannattama ja palvoma johtaja. Hänen perintönsä näkyy edelleen Saksan kansan "kollektiivisessa syyllisyydessä", jota myöhemmät sukupolvet ovat yrittäneet lievittää.
Varhaiset vuodet
Adolf Hitler syntyi 20. huhtikuuta 1889 Braunau am Innissä, pienessä kaupungissa 90 km länteen Linzistä, Ylä-Itävallassa, Itävalta-Unkarissa. Hänen isänsä Alois Hitler oli tullivirkailija. Alois Hitler oli syntynyt aviottomana, ja käytti 40:een ikävuoteensa saakka äitinsä sukunimeä Schicklgruber. Hitlerin äiti Klara Hitler (os. Pölzl) synnytti yhteensä kuusi lasta. Ainoastaan Adolf ja nuorempi Paula-sisar jäivät henkiin. Alois Hitler ja hänen toinen vaimonsa saivat vielä pojan, Alois nuoremman ja tyttären Angelan.
Nuorena Hitler oli hyvä oppilas, mutta kuudennella luokalla (1900-1901) Linzin Realschulessa hänen menestyksensä loppui ja hän joutui uusimaan luokan. Opettajiensa mukaan hänellä ei ollut "halua tehdä koulutyötä". Hän jätti koulun kesken isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1903. Nuoruudessaan Hitler haaveili taidemaalarin urasta, mutta häntä ei hyväksytty Wienin taideakatemiaan kahdesta yrityksestä (1907 ja 1908) huolimatta. Maalauksissaan Hitler kuvasi pääasiassa kaupunkimaisemia, joissa näkyvät ihmiset olivat lähinnä hahmotelmia, sekä perinteisiä kukka-asetelmia. Hitler elätti itsensä maalaamalla postikortteja ja avustuksilla. Äitinsä kuoltua 1907 Hitler sai orvonavustusta, mutta lahjoitti sen sisarelleen. Hän peri kuitenkin hiukan rahaa tätinsä kuoltua.
Jo Wienissä asuessaan Hitler innostui politiikasta. Hän alkoi vihata marxismia ja liberalismia sekä erityisesti monikulttuurista Habsburgien hallitsemaa Itävalta-Unkarin valtakuntaa. Hitlerin varat loppuivat pian sen jälkeen, kun hänen hakemuksensa taideakatemiaan oli hylätty toisen kerran, ja 1909 hän joutui muuttamaan kodittomien suojaan ja 1910 varattomien työläisten asuntolaan.
Vuonna 1913 hän sai hiukan rahaa isänsä perinnöstä ja muutti Müncheniin Saksaan välttääkseen asepalveluksen. Hänet kuitenkin kutsuttiin Itävalta-Unkarin keisarilliseen armeijaan, mutta terveystarkastuksessa Hitler havaittiin palvelukseen kelpaamattomaksi.
Ensimmäinen maailmansota
München
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä elokuussa 1914 Hitler liittyi kuitenkin vapaaehtoisena Baijerin armeijaan. Hän palveli Ranskassa ja Belgiassa lähettinä 16. baijerilaisessa reservirykmentissä. Hänen sotilasuransa oli moitteeton, mutta hänet ylennettiin vain korpraaliksi, koska hän ei ollut Saksan kansalainen. Hitler piirsi myös sarjakuvia ja ohjeita armeijan lehteen. Lokakuussa 1916 Hitler haavoittui jalkaan Pohjois-Ranskassa, mutta palasi rintamalle maaliskuun alussa 1917.
Hitler sai urheudestaan kaksi kunniamerkkiä, toisen luokan rautaristin joulukuussa 1915 ja ensimmäisen luokan rautaristin elokuussa 1918, jota ei yleensä myönnetty korpraaleille. 15. lokakuuta 1918, vain hiukan ennen sodan loppua, Hitler tuotiin kenttäsairaalaan sokeutuneena myrkkykaasuhyökkäyksen jälkeen. Sodan aikana Hitleristä tuli intomielinen kansallismielinen, vaikkakaan hän ei ollut Saksan kansalainen. Sanaa "patriootti" hän piti kuuluvan aatelisten suvuille, käytännössä vain muodolliselle isänmaallisuudelle. Saksan antautuminen marraskuussa 1918 järkytti häntä, kuten monia muutakin, koska Saksan armeija oli sotilaiden ja kansalaisten mielikuvissa voittamaton.
Monien nationalistien tapaan Hitler syytti poliitikkoja, "marraskuun rikollisia", antautumisesta. Laajalle levinneen oikeistolais-konservatiivisen selkäänpuukotuslegendan (Dolchstosslegende) mukaan liberaalipoliitikot olivat pettäneet ja "puukottaneet selkään" Saksan kansaa ja sotilaita. Versaillesin rauhansopimus oli saksalaisten mielissä nöyryytys. Se vieritti syyn sodan alusta Saksalle ja määräsi sen huikeisiin sotakorvauksiin. Näitä mielialoja historioitsijat pitävät yhtenä tekijöistä, jotka johtivat myöhemmin Hitlerin valtaannousuun.
Kansallissosialistinen puolue
Sodan päätyttyä Saksan tappioon se joutui luovuttamaan suuria maa-alueita ja maksamaan suuret sotakorvaukset.
Hitler jäi armeijaan, joka osallistui lähinnä sosialistien työläiskapinoiden kukistamiseen. Hän osallistui "kansallisen ajattelun" kursseille, joita Baijerin Reichswehr järjesti. Heinäkuussa 1919 Hitler määrättiin puhetaitojensa ansiosta poliisivakoojaksi pienen Saksan työväenpuolueen (Deutsche Arbeiterpartei, DAP) joukkoon. 12. syyskuuta hän meni kuuntelemaan puhetta "Kuinka kapitalismi voidaan eliminoida". Seuranneessa väittelyssä hän raivostui ja puhui voimakkaasti separatisteja vastaan Saksan yhtenäisyyden puolesta. Pian tämän jälkeen Hitler liittyi puolueeseen. Siellä hän tapasi Dietrich Eckartin, erään puolueen perustajista ja antisemiitin. Hitler pääsi armeijasta 1920 ja alkoi toimia täysipäiväisesti puolueen toiminnassa nousten pian sen johtoon. Hän muutti puolueen nimen kansallissosialistiseksi työväenpuolueeksi (Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei, NSDAP).
Hitlerin puhetaidot ja hänen korostamansa lojaalisuus toivat hänelle kannattajajoukkoa. Hän puhui kadunkulmissa ja hyökkäsi juutalaisia, sosialisteja, liberaaleja, kapitalisteja ja kommunisteja vastaan. Hitlerin varhaisimpiin seuraajiin kuuluivat Rudolf Hess, Hermann Göring ja Ernst Röhm, natsien taisteluosasto SA:n johtaja. Eräs liittolaisista oli ensimmäisen maailmansodan veteraani, kenraali Erich Ludendorff. Pian Hitler nousi Baijerin nationalistisen liikkeen johtavaksi hahmoksi.
Tärkein tavoite puolueohjelmassa oli Versaillesin häpeärauhan kumoaminen. Muita tavoitteita olivat mm. elintilan lisääminen, etnisesti ei-saksalaisten (mm. juutalaisten) kansalaisuuden lakkauttaminen, vahva valtiovalta, korkojen ja muiden pääomatulojen kieltäminen sekä kartellien, suurten kauppojen ja osin maankin valtiollinen haltuun otto. Viimeisenä vaatimuksena oli "yhteinen etu ennen yksilön etua". Kansallissosialistien ideologia ei ollut erityisen omaperäistä. Se lähti rodun käsitteestä ja ylemmän rodun hallitsemasta imperiumista, joka oli yleinen käsitys silloisessa Euroopan radikaalissa oikeistossa. Kansallissosialistit hyödynsivät myös sosialismin kapitalismin vastaisuutta, mutta hylkäsivät marxilaisen sosialismin kansainvälisyyden ja korvasivat sen kansallismielisyydellä. Hitlerin valtaannousun jälkeen radikaalimpi vasemmistolainen siipi puhdistettiin puolueesta.
Natsi-ideologit, kuten Alfred Rosenberg, hylkäsivät demokratian sekä vapaamieliset arvot ja kannattivat yli-ihmisten eliitin hallitsemaa valtiota. Natsit pitivät omaa ideologiaansa "kolmantena tienä" radikaalin sosialismin ja porvarillisen kapitalismin välillä. Natsien yhteiskunnallista järjestelmää kutsuttiin nimellä Volksgemeinschaft, kansanyhteisö. Yhteiskuntamalli oli jäykän hierarkkinen ja johtajuus säteili alaspäin kansan johtajasta kohti hänen seuraajiaan. Kaikki oli määrä tapahtua ennemmin kansan kuin yksilön eduksi. Yhteisöllisyyttä toteutettiin rituaalisesti: joukkokokoontumisilla, paraateilla, järjestäytyneellä urheilulla, kulttuuriaktiviteeteillä, kampanjoilla nälkäisten auttamiseksi, jne..
Yleisen vihollisen Hitler löysi juutalaisista, jotka edustivat paitsi suurpääomaa, myös "bolševikkijuutalaisuutta."
Hitler yritti vallankaappausta 8. marraskuuta 1923 Baijerin pääkaupungissa Münchenissä ottaakseen vallan ja marssiakseen Berliiniin, kuten Mussolini oli tehnyt Roomassa edellisenä vuonna. Apunaan hänellä oli kenraali Ludendorff. Alkuhämmennyksen jälkeen Baijerin poliisi kukisti kaappausyrityksen, jossa kuoli 16 ihmistä.
Hitlerin pidättäneet ja vanginneet viranomaiset olivat osittain hänen aatteidensa kannalla. Joutuessaan oikeuteen maanpetoksesta huhtikuussa 1924, Hitler muutti oikeudenkäynnin propagandatilaisuudeksi. Tuomarit sallivat hänen esittää ajatuksiaan oikeudelle määräämättömän ajan. Hitler sai viiden vuoden tuomion, mutta istui Landsbergin vankilassa vain yhdeksän kuukautta. Vankeusaikanaan hän sai suuren määrän ihailijapostia, mukaan lukien paljon postia naisilta. Vankeusaikanaan hän saneli kirjaansa Mein Kampf (Taisteluni) varamiehelleen Hessille. Kirjan ensimmäisen osan hän omisti viime vuoden marraskuun vallankaappausyrityksen kaatuneille tukijoilleen. Kun Hitler armahdettiin joulukuussa 1924, natsipuolue oli kuihtunut lähes olemattomiin.
Natsien valtaannousu
Mein Kampf
Puolueen uudelleen perustamisen jälkeen Hitler ryhtyi päämääriensä ajamiseen laillisin keinoin. Kannatus oli aluksi vähäistä.
Käännekohta tuli suuren laman myötä 1930. Konservatiivit eivät olleet ikinä hyväksyneet Saksaan 1919 perustettua demokraattista hallintoa (Weimarin tasavaltaa), ja myös äärioikeisto vastusti sitä avoimesti. Sosiaalidemokraatit sekä keskustan ja oikeiston vakiintuneet puolueet eivät pystyneet vastaamaan laman aiheuttamaan šokkiin. Syyskuun 1930 vaaleissa NSDAP sai yllättäen 18 % äänistä ja 107 paikkaa Reichstagissa nousten toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Vaalitulos oli katastrofi Heinrich Brüningin keskustaoikeistolaiselle hallitukselle, joka nyt menetti enemmistönsä.
Hitlerin äänestäjistä suurin osa oli maanviljelijöitä, sotaveteraaneja ja keskiluokkaa, joihin 1920-luvun hyperinflaatio ja työttömyys iskivät kovimmin. Kaupungin työväestö ei juuri Hitleriä kannattanut: Berliinissä ja Ruhrin alueella kannatus oli olematonta.
Brüningin tiukka taloudenpito oli tuomassa pientä helpotusta talouteen, joten hallitus halusi välttää presidentinvaalin 1932 ennen nousukautta ja taivutteli natsipuoluetta suostumaan valtakunnanpresidentti Paul von Hindenburgin kauden jatkamiseen. Hitler kieltäytyi ja lähti Hindenburgia vastaan vaalissa, jonka hävisi. Hän tuli kuitenkin toiseksi molemmilla kierroksilla ja sai 35 % äänistä toisella kierroksella huhtikuussa.
Hindenburg erotti hallituksen ja nimitti uudeksi pääministeriksi Franz von Papenin, joka välittömästi määräsi uudet Reichstagin vaalit. Heinäkuussa 1932 NSDAP sai parhaan vaalituloksensa, 230 paikkaa, ja siitä tuli suurin puolue. Koska natsit ja heille vihamieliset kommunistit hallitsivat nyt yhdessä enemmistöä paikoista, hallituksen muodostaminen kävi mahdottomaksi. Uusi Reichstag hajotettiin ja määrättiin uudet vaalit.
Papenin keskustapuolue (Zentrumspartei) alkoi neuvottelut natsien kanssa hallitusyhteistyöstä, mutta Hitler vaati valtakunnankanslerin asemaa ja valtakunnanpresidentin lupausta antaa hänelle poikkeustilavaltuudet. Yhteistyö kariutui, eikä NSDAP saavuttanut työväenluokan tukea, joten marraskuun 1932 vaaleissa natsit menettivät kannatustaan, mutta olivat edelleen suurin puolue. Hindenburg erotti luottamuksensa menettäneen Papenin, ja määräsi kenraali Kurt von Schleicherin muodostamaan hallituksen. Von Schleicher saikin koottua hallituksen sosiaalidemokraattisista ammattiyhdistysten edustajista ja Gregor Strasserin johtamista NSDAPista erkaantuneista kansallissosialisteista.
Gregor Strasser
Papen ja Alfred Hugenberg, Saksan nationalistisen kansanpuolueen (Deutschnationale Volkspartei, DNVP) johtaja taivuttelivat Hindenburgia nimittämään Hitler valtakunnankansleriksi koalitiossa DNVP:in kanssa ja lupasivat, että he pitäisivät Hitlerin aisoissa. 4. tammikuuta 1933 Hitler tapasi von Papenin salaa. He sopivat muodostavansa yhdessä hallituksen, jossa olisi Hitlerin lisäksi vain kaksi muuta kansallissosialistia (Wilhelm Frick ja Hermann Göring) von Papenin toimiessa Hitlerin varavaltakunnankanslerina. Tällä välin von Schleicher myönsi epäonnistumisensa ja pyysi hajoittamaan Reichstagin uudelleen. Hindenburg erotti hänet ja nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi, Papenin varakansleriksi ja Hugenbergin valtiovarainministeriksi.
Hitler vannoi virkavalansa uudeksi valtakunnankansleriksi 30. tammikuuta 1933. Vaikka Hindenburg vastusti jyrkästi kansallissosialisteja ja oli voittanut presidentinvaalit, hän hyväksyi vastentahtoisesti von Papenin teorian NSDAP:n katoavasta kansansuosiosta ja siitä, että valtakunnankanslerina Hitler olisi kontrolloitavissa. Päivämäärää, jolloin Hitler sai virkansa, pidetään yleisesti kansallissosialistisen Saksan alkuna, ja natsipropagandassa sitä kutsuttiin Machtergreifungiksi, vallanotoksi.
Valtiopäivätalon palo
Uusi hallitus perusti diktatuurin sarjalla nopeita määräyksiä. 27. helmikuuta 1933 valtiopäivätalo paloi raunioksi – kansallissosialistien propaganda syytti teosta kommunisteja. Seuraavana päivänä säädettiin valtakunnanpresidentin määräys kansan ja valtion suojelemiseksi (Verordnung des Reichspräsidenten zum Schutz von Volk und Staat). Sillä peruutettiin suurin osa 1919 perustuslaissa määrätyistä ihmisoikeuksista, mukaan lukien lehdistön- ja sananvapaus. Suuresta määrästä rikoksia voitiin nyt langettaa kuolemantuomio.
Kommunistipuolueen johtajat vangittiin pian ennen seuraavia vaaleja, ja puolue kiellettiin. 3. maaliskuuta 1933 vaaleissa natsit saivat 43,9 % äänistä. Hitlerin hallitus sai vain pienen enemmistön Reichstagissa koalitiossa DNVP:in kanssa.
Uuden Reichstagin kokoonnuttua ensimmäisenä toimena ajettiin läpi laki kansan ja valtakunnan kurjuuden helpottamiseksi (Ermächtigungsgesetz, 23. maaliskuuta). Se antoi Hitlerin hallitukselle luvan säätää lakeja Reichstagin asemasta. Lisäksi hallitus saisi toimia vain valtakunnankanslerin aloitteiden mukaan. Ainoastaan sosiaalidemokraatit uskalsivat äänestää lakia vastaan, kommunistit oli jo vangittu, ja SA:n joukot "taivuttelivat" muut edustajat vaadittavaan kahden kolmasosan enemmistöön. Lain säätämisen jälkeen myös SPD kiellettiin, eikä heinäkuun 1933 jälkeen uusia puolueita enää saanut perustaa. Hitlerille diktaattorin oikeudet takaava Ermächtigungsgesetz uudistettiin säännöllisesti neljän vuoden välein, myös sodan aikana. Muut puolueet päättivät hajoittaa itsensä välttääkseen pidätykset ja keskitysleirituomiot. 14. heinäkuuta NSDAP julistettiin ainoaksi lailliseksi puolueeksi.
Ammattiyhdistysliike ADGB (Allgemeiner Deutscher Gewerkschaftsbund) murskattiin 2. toukokuuta 1933, kun SA ja NSBO (Nationalsozialistische Betriebszellenorganisation) valloittivat sen tilat ja sen johtajat vangittiin. Tärkeimmät liitot määrättiin yhdistymään saksalaiseen työläisrintamaan (Deutsche Arbeitsfront, DAF), joka oli natsien järjestö.
Tammikuun 30. päivänä vuonna 1934 Saksan osavaltiot lopetettiin lailla ja niiden tehtävät siirrettiin keskushallitukselle.
Kesällä 1934 tapahtui natsipuoleen puhdistus, pitkien puukkojen yö (30. kesäkuuta–1. heinäkuuta). Hitler määräsi SS:n surmaamaan SA:n Ernst Röhmin ja muut johtajat, entisen valtakunnankansleri von Schleicherin sekä muutamat Papenin alaisista.
Führer
:Pääartikkeli: Kansallissosialistinen Saksa
Kansallissosialistinen Saksa
Valtakunnanpresidentti Hindenburg kuoli 2. elokuuta 1934 kello yhdeksältä aamulla. Kolme tuntia aikaisemmin hallitus oli säätänyt lain, joka astuisi voimaan hänen kuoltuaan. Uusia presidentinvaaleja ei järjestetty, vaan Hitler määräsi valtakunnankanslerin ja presidentin virat yhdistettäväksi ja siirrettäväksi "Führer und Reichskanzler Adolf Hitler"ille, kuten laki määräsi. Tästä lähtien Hitler käytti arvonimeä Führer, joka tarkoittaa yksinkertaisesti johtajaa. Pian Hitler määräsi jokaisen asevoimien jäsenen vannomaan hänelle henkilökohtaisen uskollisuudenvalan.
Saatuaan diktatuurisen valta-aseman ilman äänestäjien enemmistön hyväksyntää Hitler hankki kansan luottamuksen puhetaidoillaan ja propagandaministeri Joseph Goebbelsin avulla. Valtion kontrollissa oleva lehdistö sai kansan uskomaan Hitlerin olevan vapahtaja lamasta, kommunismista, Versaillesin sopimuksesta ja juutalaisista (Führer-myytti).
Vuoden 1935 Nürnbergin lakien mukaan juutalaiset menettivät kansalaisuutensa ja heidät erotettiin valtion viroista, heiltä kiellettiin monet ammatit ja kaupankäynti. Seksuaalinen kanssakäyminen ja avioliitto juutalaisen kanssa kiellettiin. Juutalaisvastaista propagandaa harjoitettiin laajasti. Määräykset tiukkenivat etenkin vuoden 1938 kristalliyön jälkeen, jonka jälkeen yli 180 000 juutalaista pakeni maasta ennen sodan alkua. Maastamuutto oli kielletty, jollei omaisuuttaan jättänyt jälkeensä.
Maaliskuussa 1935 Hitler julisti Versaillesin sopimuksen mitättömäksi ja otti jälleen käyttöön asevelvollisuuden. Hän aloitti massiivisen sotakoneiston, Wehrmachtin, rakentamisen. Siihen kuuluivat myös uusi laivasto, Kriegsmarine ja ilmavoimat, Luftwaffe. Työttömyys väheni nopeasti laajojen rakennushankkeiden ja sotateollisuuden ansiosta.
Maaliskuussa 1936 Hitler rikkoi jälleen Versaillesin sopimusta miehittämällä demilitarisoidun Reininmaan. Kun Britannia ja Ranska eivät reagoineet, Hitler siirtyi edemmäs. Heinäkuussa 1936 alkoi Espanjan sisällissota, jossa kenraali Francisco Francon johtamat kansalliset kapinoivat tasavaltalaista kansanrintamahallitusta vastaan. Hitler lähetti joukkoja Espanjaan tukemaan Francoa ja testaamaan Saksan uusia asevoimia (katso: Legion Condor).
Neuvotteluissa 25. lokakuuta 1936 Galeazzo Cianon, Mussolinin johtaman Italian ulkoministerin kanssa julistettiin syntyneeksi Rooma–Berliini akseli, jonka ympäri muut Euroopan maat pyörisivät. Ystävyyssopimus muuttui 1939 sotilasliitoksi, johon liittyivät vielä Japani, Unkari, Romania ja Bulgaria. Maat tunnettiin akselivaltoina.
Hitlerin hallitus sijoitti arkkitehtuuriin suurin määrin varoja, ja Albert Speer tuli tunnetuksi valtakunnan johtavana arkkitehtinä. Berliini isännöi vuoden 1936 kesäolympialaisia, jotka Hitler avasi. Koreografit esittelivät avajaisissa arjalaisen rodun ylivoimaisuutta muita kohtaan. Elokuvaohjaaja Leni Riefenstahl teki kisoista dokumentaarisen propagandafilmin.
Vuodesta 1936 lähtien Hitler itse muutti Saksan talouden sotateollisuuden tarpeisiin asettamalla aina vain korkeampia vaatimuksia aseistautumiselle ja vaatimalla talouden ja työvoiman valmistautumista armeijan täyteen liikekannallepanoon.
Heinäkuussa 1937 avattiin Münchenissä rappiotaiteen näyttely, jossa oli varoittavana esimerkkinä esillä juutalaisten ja modernien taiteilijoiden töitä.
Toinen maailmansota
:Pääartikkeli: Toinen maailmansota
Yksikään toinen johtaja ei osallistunut sodanjohtoon yhtä paljon kuin Hitler. Hänen ulkopolitiikkansa ja sotastrategiansa hallitsivat Saksaa 1930-luvulla ja koko sodan ajan. Hänen näkemyksiään oli lähes mahdoton kumota, vaikka hänen lisääntyvässä määrin järjenvastaiset päätöksensä johtivat lopulta Saksan tuhoon 1945. Sodan lopussa Hitler käyttäytyi Napoleonin tavoin, eikä luottanut kehenkään, vaan hoiti pienimmätkin päätökset itse. Helmikuussa 1938 Hitler otti itselleen armeijan korkeimman johtajan valtuudet.
Itävallan liittäminen Saksaan
Helmikuussa 1938 Hitlerin uhka pakotti Itävallan diktaattorin Schuschniggin eroamaan. Itävallan johtoon nousi maan natsipuolueen Arthur Seyss-Inquart. Hän kutsui Saksan joukot "apuun", ja Itävalta liitettiin kansanäänestyksessä Saksaan (Anschluss). Seuraavaksi Hitler aloitti kansainvälisen kriisin Tšekkoslovakian saksalaisten asuttamien sudeettien kysymyksestä. Syyskuussa 1938 päätettiin Hitlerin, Mussolinin, Britannian Chamberlainin ja Ranskan Daladierin kesken Münchenissä sudeettialueen luovuttamisesta Saksalle. Amerikkalainen Time-lehti valitsi Adolf Hitlerin "Vuoden Mieheksi" (Man of The Year).
Sarja verettömiä voittoja toi Hitlerille laajan kansansuosion ja ruokki hänen kuvaansa voittamattomuudesta. Saksan laajeneminen toi sille myös tärkeitä resursseja (kuten Tšekkoslovakian teollisuuden), joita ilman riittävän sotavoiman rakentaminen oli mahdotonta. Vuonna 1939 Hitler oli vakuuttunut, etteivät Versaillesin sopimuksen allekirjoittajat enää vastustaisi Saksan laajenemista itään, ja että pienemmistä maista tulisi Saksan satelliittivaltioita. Heinäkuun 1938 ja tammikuun 1939 välillä armeijan vahvuutta lisättiin laajoin varusteluohjelmin kaikissa kolmessa puolustushaarassa.
Wermacht eteni Prahaan 10. maaliskuuta 1939, ja Saksa sai Memelin Liettualta. Lisäksi Hitler vaati Puolalle Versaillesin rauhassa menetettyjä alueita. Tällöin Hitler kohtasi ensi kertaa vastarintaa tavoitteilleen; Puola ei suostunut luovuttamaan alueita eikä alistumaan Saksan tahtoon. Hitlerin reaktiona oli rankaista puolalaisia heidän taipumattomuudestaan.
Molotov–Ribbentrop-sopimus
Elokuussa Hitlerin Saksa liittoutui yllättäen Josif Stalinin johtaman Neuvostoliiton kanssa. Solmittu Molotov–Ribbentrop sopimus (myös Hitler–Stalin-sopimus) 23.8.1939 oli luonteeltaan hyökkäämättömyyssopimus, mutta sen salainen lisäpöytäkirja jakoi Itä-Euroopan etupiireihin maiden kesken. Kauppasopimuksia solmittiin Romanian ja Jugoslavian kanssa; Puola oli nyt eristettynä.
1. syyskuuta 1939 Hitler käynnisti hyökkäyksen Puolaan, minkä lasketaan aloittaneen toisen maailmansodan. Hitler ei uskonut, että länsivallat sekaantuisivat kriisiin. Tavoitteena oli lyhyt sota syksyn aluksi, vaikka neuvonantajat ja sotilasjohtajat varoittelivat, että Saksa ei ollut valmis sotaan.
Ranskan ja Britannian julkinen mielipide oli Saksan pysäyttämisen kannalla. Hitler kuitenkin uskoi, että niiden johtajat olisivat heikkoja eivätkä uskaltaisi julistaa sotaa. Maat olivat kuitenkin luvanneet tukensa Puolalle, joten ne julistivat syyskuussa sodan Saksalle. Sodanjulistuksesta huolimatta hyökkäystä ei kuitenkaan tapahtunut, ja länsirintaman sotaa nimitetäänkin nimellä Sitzkrieg, istumasota. Hitlerin oli sodanjulistuksesta raivoissaan; hän määräsi armeijan talvihyökkäykseen Ranskaa vastaan. Viimeisen kerran Hitler kuitenkin kuunteli sotilaskomentajia, mutta lopulta vain huono sää pakotti luopumaan hyökkäyksestä. Myöhemmin hän syytti kenraaleita siitä, että oli menettänyt tilaisuuden yllättää sotaan varautumaton Ranska ja heikot brittijoukot.
Vuoden 1939 lopulla Hitler valvoi henkilökohtaisesti kevään hyökkäyksen valmistelua. Hän ei hyväksynyt puolustuksellista vaihtoehtoa, vaan päätti tuhota länsivallat yhdellä ratkaisevalla iskulla. Hitler ehdotti hyökkäystä Ardennien metsien läpi, mutta vasta von Manstein viimeisteli suunnitelman. Hitler ihastui suunnitelmaan ja piti siitä kiinni vastoin kaikkia varoituksia ja neuvoja. Suunnitelmasta lähes luovuttiin siinä pelossa, että britit valtaisivat Skandinavian ja pääsisivät Saksan joukkojen sivustaan. Jälleen Hitler vaati varoituksista huolimatta Norjan valtausta, ennen kuin britit ehtisivät sen tehdä.
Hyökkäys länsirintamalla
Hiljaiselo päättyi maaliskuussa, kun Saksan joukot hyökkäsivät Tanskaan ja Norjaan. Länsirintaman sota alkoi toukokuussa, kun Saksa hyökkäsi Ranskaan, valloitti Alankomaat, Luxemburgin ja Belgian. Ranska antautui 22. kesäkuuta 1940. Suurista riskeistä huolimatta molemmat hyökkäykset johtivat suuriin voittoihin. Voittojen sarja sai Hitlerin pääliittolaisen, Mussolinin Italian liittymään sotaan toukokuussa 1940.
Kesällä 1940 Saksa oli saanut mantereen hallintaansa. Saksalaiset kuvittelivat sodan olevan ohi. Hitler tarjosi rauhaa Britannialle, mutta Winston Churchillin johtama hallitus hylkäsi kaikki tarjoukset. Britannia jäi yksin sotaan Saksaa vastaan. Hitler aloitti heinäkuussa ilmasodan (Taistelu Britanniasta), joka oli tarkoitettu edeltämään maihinnousua. Kuninkaalliset ilmavoimat pääsivät viimein niskan päälle Luftwaffea vastaan lokakuussa 1940. Pommitukset (Blitz) kestivät toukokuuhun 1941.
Heinäkuussa 1940 alkoi näyttää selvältä, että Josif Stalin käytti hyväkseen sotaa lännessä laajentaakseen valtapiiriään Itä-Euroopassa mm. Baltian maihin. Hitler alkoi vaatia iskua Neuvostoliittoa vastaan seuraavana keväänä.
Keväällä 1941 ilmahyökkäykset Iso-Britanniaan päätettiin, ja armeija valmistui hyökkäykseen Neuvostoliittoon toukokuussa. Suunnitelman keskeytti kuitenkin brittien interventio Balkanille. Sen lisäksi, että brittijoukot saapuivat Kreikkaan, | | |
