:: wikimiki.org ::

Tundra

Tundra

Tundra on karuin kasvillisuusvyöhyke, jossa alhainen lämpötila ja lyhyet kasvuajat haittaavat puiden kasvua. Sen nimi tulee saamen kielestä, jossa se tarkoittaa puutonta tasankoa. venäjän kielessä tundra tarkoittaa tunturia. Tundralla kasvaa yleensä ruohokasveja, varpuja, sammalia ja jäkäliä. Tundralla tulevat vain harvat kasvilajit toimeen. Arktinen tundra sijaitsee metsänrajan ja napaseutujen kylmyysaavikoiden välissä. tyypillinen tundran puulaji on kitukasvuinen vaivaiskoivu. Tundran raja kulkee kartalla lähellä heinäkuun 10 asteen isotermiä. Yleensä tundralla lumettomien kuukausien keksilämpötilat ovat alle 5, joskin yli 0. Sademäärä on pieni, alle 250 millimetriä vuodessa, ja puolet sateesta tulee kahden kesäkuukauden, heinä- ja elokuun aikana. Lumi peittää tundralla maan lähes 9 kk. Tundralla on kesäyön aurinko (aurinko ei laske) ja talven kaamosyö, jolloin aurinko ei nouse. Tundra on pohjoisella pallonpuoliskolla napapiirin pohjoispuolella ja etelässä välillä 45-61 eteläistä leveyttä. Tundraa on kahta eri tyyppiä: arktinen tundra sijaitsee Jäämerta reunustavilla alueilla, antarktinen tundra taas Etelämantereen elämälle suotuisimmilla paikoilla, joita on vain muutamia. Hallitsevana kasvillisuutena ovat heinät, sammalet ja jäkälät. Kukkakasvilajeja tundralla tavataan yhteensä noin 900, esimerkiksi Grönlannissa noin 400 ja Huippuvuorilla 150. Etelämantereella esiintyy vain kahta siemenkasvilajia, mutta sammalia ja jäkäliä on useita. Tundraa muistuttava kasvillisuusvyöhyke on alpiininen vyöhyke, jossa on karua vuoristokasvillisuutta. Valaistusolot siellä ovat monesti parempia kuin varsinaisella tundralla, jolla esiintyy myös normaali vuorokaudenaikojen välinen lämpötilanvaihtelu, jota ei esiinny varsinaisella tundralla. Tundra ulottuu Euraasiassa ja luoteisessa Pohjois-Amerikassa huomattavasti pohjoisemmaksi kuin koillisessa. Päiväntassajalta koilliseen suuntautuvat lämpimät merivirrat kuten Golfvirta lämmittävät mannerten koillisosia. Itään etenevät matalapaineet vaikuttavat osaltaan. Tundralla voi kasvaa joitakin kääpiökasvuisia puita, kuten vaivaiskoivua (Betula nana). Arktisella tundralla on laajoja soita. Ne peittyvät talvisin suojaavan lumikerroksen alle ja selviävät siten seuraavaan kesään. Tundran ja metsän välistä rajaa kutsutaan puurajaksi. Jääkaudella Eurooppaa peitti oma, nykyisin kadonnut tundralajinsa, jääkauden tundra.

Kasvillisuustyypit

Pensaikkotundra

Tasalatvaista pensaikkoa, vaivaiskoivua (Betula nana) ja eräitä sen sukulaislajeja, kitukasvuista katajaa (Juniperus communis), monia pajuja kuten kalvaspajua (Salix hastata) sekä pohjoisemmaksi leviävää arktista pajua Salix arcticaa. Pohjakasvillisuutta: Soisilla paikoilla runsaasti sarakasveja, esim suovillaa. Muita pohjakerroksen lajeja: variksenmarja, kurjenkanerva, sielikkö, napapaju. Ruohoa kasvaa eniten kalkkikalliolla. Matalia kissankäpäliä, pieniä kuusioita, voikukkia. Pohjakasvillisuus lähes yksinomaan alueilla, joissa kasvukausi kestää enintään kuukauden.

Jäkälätundra

Kivennäisalusta, heikosti soistunut maa.

Sammaltundra

Karhunsammalet, kynsisammalet, rahkasammalet soisilla mailla.

Tundran jako Grönlannissa

Ala-arktinen

Keskiarktinen

Yläarktinen

Tundran jako skandinaviassa

- Alpiininen (vastaa lähinnä ala-arktista)
- Sublalpiininen (enimmäkseen puutonta)
- Subalpiininen tunturikoivumetsä ja:ツンドラ

Kasvillisuusvyöhyke

Kasvillisuusvyöhykkeet eli biomit ovat tapa jakaa maapallo osiin kasvillisuuden mukaan. Kasvillisuusvyöhykkeet rajataan usein maapallon neljän lämpövyöhykkeen mukaisesti. Vyöhykkeiden tyypit ovat:
- Tundra kylmällä vyöhykkeellä
- Lehti- ja havumetsä sekä aro lauhkealla vyöhykkeellä
- Välimerenkasvillisuus ja ainavihanta metsä lämpimällä vyöhykkeellä
- Aavikko, savanni, monsuunimetsä ja sademetsä kuumalla vyöhykkeellä Luokka:Maantiede

Puu

Puu on puuvartinen kasvi. Sen tärkeimmät osat ovat juuret, runko, oksat ja lehdet. Maanalaisten juurien avulla puu saa vettä ja ravinteita. Puun runkoa ja rungosta kasvavia oksia peittää kuori, joka suojaa puuta. Puun lehdet ovat yleensä vihreitä, mutta niiden väri, koko ja muoto voivat vaihdella. Lehtien viherhiukkasissa tapahtuu yhteyttämisreaktio, jossa vedestä ja hiilidioksidista syntyy auringosta saatavan energian avulla happea ja glukoosisokeria puun ravinnoksi. Kun puu kaatuu - tai kaadetaan - niin, että se jää nojaamaan toiseen, vielä pystyssä olevaan puuhun, ilmiötä kutsutaan konkeloksi, tai konkeloon jäämiseksi. Pystyyn kuivunut puu on kelo. Juuri istutettu puu on taimi, hieman kasvanutta voidaan sanoa vesaksi. Kun etenkin tiheään istutetut puut ovat kasvaneet riittävästi, suoritetaan harvennushakkuu, jotta puut saavat tuuheutta. Tätä ennen puut ovat kasvaneet vain pituutta kilpaillessaan valosta. Kaadetusta puusta jää kanto. Sahan ja kirveen lisäksi puun voi kaataa metsätyökoneella, se voi kaatua tai mennä poikki myös salamaniskusta, tai tuulenpuuskasta, mikäli itse puu tai sen juuret ovat lahot. Ennalta arvaamaton trombi voi kaataa terveenkin puun. Kannosta voidaan laskea vuosirenkaat, joista nähdään puun ikä. Vuosirenkaista näkee myös minä vuosina on ollut hyvä vuosi, eli puu on kasvanut hyvin myös paksuutta. Lehtensä varistavilla puilla syksyn tullessa lehtivihreä vetäytyy puun runkoon, jonka jälkeen lehdet vaihtavat väriään keltaisen ja mahdollisesti punaisen sävyihin ennen kuin putoavat puusta. Ilmiötä sanotaan ruskaksi. Ruskaan vaikuttavat kuluneen kesän kuivuus tai sateisuus, ilmojen jäähtymisen nopeus, ja mahdolliset yöpakkaset. Ikivihreillä puilla lehtien tilalla ovat neulaset, jotka pysyvät talven – viileämmän kauden – yli puissa, mikäli kuivuus ei muuta niitä ruskeiksi, jolloin ne putoavat maahan. Osalla puista on hyvin voimakas siitepöly, joka allergisoi kuivina ja lämpiminä alkukesinä. Tällaisia ovat esimerkiksi koivu ja leppä. siitepöly

Suomalaisia puita

- lehtensä talveksi varistavat puut
- haapa
- koivu
- leppä
- paju
- pihlaja
- saarni
- tammi
- vaahtera
- ikivihreät puut
- kataja
- kuusi
- mänty

Puusta on moneksi

Elävä puu antaa näkösuojaa. Puu suojaa liialta auringon paahteelta ja tuulelta. Metsän eläimet tekevät puuhun pesänsä. Vahvarunkoista puuta – jossa oksat ovat sopivan harvassa – voidaan käyttää kiipeilypuuna, tai oksistoon voi rakentaa majan. Kukkiva ja sirorakenteinen puu on pihan kaunistus. Puusta voidaan juoksuttaa keväisin mahlaa, esimerkiksi vaahterasta saadaan vaahterasiirappia, ja koivusta ksylitolia, koivusokeria. Kaadettuna puusta saadaan puupolttoainetta, hyvä polttoarvo on vuoden päivät kuivahtaneella puulla joka on pinottu ilmavasti liiteriin. Puusta voidaan rakentaa kaikenlaisia hyötytarvikkeita, esimerkiksi linnunpönttö, leikkuulauta tai piha-aita. Puuta jalostavat tai jalostettua puuhta hyödyntävät sahat, höyläämöt, selluloosa- ja paperitehtaat. Puuta käytetään rakentamiseen joko sahattuna tai vaikkapa betonivalujen muoteiksi.

Katso myös

- Bonsai Luokka:Puut Luokka:Raaka-aineet ms:Pokok ja:木 simple:Tree th:ต้นไม้

Saamen kieli

Saamelaiskielet ovat joukko saamelaisten käyttämiä kieliä. Saamelaiskielten muodostama murrejatkumo jaetaan tavallisimmin kymmeneen saamelaiskieleen, joista kuudella on kirjoitettu kieli. Ne eivät kuulu itämerensuomalaisiin kieliin kuten suomi ja viro, vaan ovat niille selvästi kaukaisempaa sukua; voidaan kuitenkin katsoa, että saamelaiskielet ja itämerensuomalaiset kielet yhdessä muodostavat yhden suomalais-ugrilaisen kielikunnan päähaaroista. Suomen alueella puhutaan kolmea saamelaiskieltä, mutta virallisissa yhteyksissä saamen kieli eli saame tarkoittaa yleensä pohjoissaamea. Vuoden 1992 kielilain mukaan saamelaisilla on oikeus käyttää saamen kieltä asioidessaan viranomaisten kanssa.

Luokittelu

1992 Arviot saamelaiskielten puhujamääristä vaihtelevat suuresti. Tässä esitetyt luvut ovat [http://www.ethnologue.com/show_family.asp?subid=746 Ethnologuesta]. Osa tiedoista on otettu Tapani Salmisen [http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html listalta]. Akkalansaamen osalta tietoja on päivitetty; kieli on ilmeisesti sammunut vastikään. Kuudella suurimmalla kielellä on kirjoitettu muoto. Saamelaiskielet voidaan jakaa länsi- ja itäsaamelaisiin kieliin. Tarkempi luokitttelu on alla. Länsisaamelaiset kielet
- eteläsaame (noin 300 puhujaa)
- uumajansaame (noin 20 puhujaa)
- piitimensaame (noin 20 puhujaa)
- luulajansaame (noin 1 500 puhujaa)
- pohjoissaame (norjansaame, tunturisaame) on kielistä ylivoimaisesti suurin: sillä on noin 30 000 puhujaa, joista arviolta 2 000 Suomessa
- jaetaan tornionsaamen, ruijansaamen ja merisaamen murteisiin Itäsaamelaiset kielet
- inarinsaame (säämegiella), Suomessa noin 300 puhujaa Inarijärven ympäristössä; inarinsaame on ainoa kieli, jota puhutaan yksinomaan Suomessa
- koltansaame (sää´mǩiõll), Suomessa noin 300 puhujaa Inarijärvestä koilliseen, myös Venäjän puolella arviolta 20 - 30 puhujaa
- akkalansaame (ilmeisesti sammunut, mutta vielä muutama vuosi sitten yksi puhuja oli elossa)
- keminsaame (sammunut 1800-luvulla, ainoastaan muutamia kielinäytteitä on säilynyt.)
- kildininsaame (самь Кӣлл; noin 650 puhujaa)
- turjansaame (noin 6 puhujaa)

Kirjaimisto

Saamen kielet pohjoismaissa käyttävät laajennettua latinalaista aakkostoa, suomen ja ruotsin kirjaimet Åå, Ää ja Öö eivät kuulu kirjaimistoon, jollei niitä ole erikseen mainittu: Huomaa: kirjain Đ on latinalainen suuraakkonen D ja poikkiviiva (Unicode U+0110), ei islannissa, fäärissä tai muinaisenglannissa käytettävä iso eth (Ð; U+00D0), joka on ulkonäöltään lähes sama. Kildininsaame käyttää laajennettua kyrillistä aakkostoa: Аа Ӓӓ Бб Вв Гг Дд Ее Ёё Жж Зз Ии Йй Ӣӣ Кк Лл Ӆӆ Мм Ӎӎ Нн Ӊӊ Ӈӈ Оо Пп Рр Ҏҏ Сс Тт Уу Фф Хх Цц Чч Шш Щщ Ъъ Ыы Ьь Ҍҍ Ээ Ӭӭ Юю Яя Јј Ѣѣ ʼ. Kildininsaame käyttää myös pituusmerkkejä, joita ei voi esittää tietotekniikassa.

Nykytilanne

Suomessa saamenkielen asemaa ja käyttöä on pyritty turvaamaan vuonna 1992 voimaan tulleella kielilailla. Saamelaisilla on oikeus käyttää viranomaisten kanssa asioidessaan suullisesti tai kirjallisesti saamea. Käytännössä tämä tarkoittaa käännös- ja tulkkipalveluja, joka ei edistä viranomaisten saamen käyttöä. Lain ongelmakohta on, ettei laki vaadi viranomaisia osaamaan saamea. Ongelma on myös vähäinen rahoitus, joka kunnilla on varattu kielilain toteuttamiseksi. Tällä hetkellä vain noin 10 prosenttia saamelaisalueen viranomaisista osaa palvella saameksi. Kouluissa kotiseutualueella on lapsilla oikeus opiskella saamea äidinkielenä, valinnaisena tai vapaehtoisena aineena. Saamen voi suorittaa myös ylioppilastutkinnossa äidinkielenä. Ensimmäiset saamen äidinkielenä kirjoittaneet valmistuivat vuonna 1994. Äidinkieleltään saamelaiset ovat vähintään kaksikielisiä eli puhuvat saamen lisäksi kunkin maan valtakieltä. Norjassa säädettiin laki saamelaiskielten asemasta vuonna 1990. Se määräsi kuusi Pohjois-Norjan kuntaa virallisesti kaksikielisiksi. Kunnat ovat Finnmarkin alueen Uuniemi, Teno (Deatnu, norjaksi Tana), Kaarasjoki, Porsanki (Porsáŋgu, norjaksi Porsanger) ja Koutokeino sekä Tromssan läänin Kaivuono. Lakia on kritisoitu siitä, että se ei vaikuta muualla asuviin saamelaisiin kuten eteläsaamen puhujiin. Ruotsissa saamelaiskielet tunnustettiin maan virallisiksi vähemmistökieliksi vuonna 2000. Maan vähemmistökielilaki antaa oikeuden käyttää virastoissa ja tuomioistuimissa asioitaessa saamelaiskieliä Arjeplogin, Jällivaaran, Jokimukan ja Kiirunan kunnissa. Mikäli virkailija ei osaa saamea, paikalla on oltava tulkki. Laki ei vaikuta eteläsaamen puhujiin, koska he asuvat saamelaiskieliä hallinnossaan käyttävien kuntien ulkopuolella. Laki ei ole toistaiseksi toiminut ongelmitta. Ruotsin aiemman kielipolitiikan takia osa saamelaisista hallitsee omaa saamen kieltään liian puuttellisesti asioidakseen sitä käyttäen virastoissa. Jotkut virkailijat ovat suhtautuneet nihkeästi tulkin hankkimiseen, sillä asioivat saamelaiset osaavat myös ruotsia.

Katso myös

- Suomalais-permiläinen sanasto
- Suomalais-saamelainen sanasto
- Suomalais-ugrilainen sanasto
- Suomalais-volgalainen sanasto
- Uralilainen sanasto

Linkit

- [http://www.helsinki.fi/hum/sugl/oppimat/sgrjohd/saamet.htm Pikakatsaus saamelaiskieliin ja niiden tutkimukseen]
- [http://www.helsinki.fi/~tasalmin/fu.html Uralic (Finno-Ugrian) languages] Tapani Salmisen lista suomalais-ugrilaisten kielten puhujamääristä
- [http://se.wikipedia.org Katso myös pohjoissaamenkielinen Wikipedia] Luokka:Kieliryhmät Luokka:Uralilainen kielikunta ko:사미어 ja:サーミ語

Jäämeri

Pohjoinen Jäämeri on suuri merialue, joka kattaa Atlantin valtameren pohjoisosan yltäen aina Grönlannin ja Pohjois-Aasian kautta Beringinsalmelle ja Pohjois-Amerikan arktisille saarille. Se on suurimmaksi osaksi jäässä vuodet ympäriinsä. Pinta-ala noin 14 miljoonaa km².

Joet

Aasian puolella mereen laskevat siperialaiset joet Ob, Jenisei ja Lena ja Pohjois-Amerikan puolelta Mackenzie, Back ja Coppermine. Lisäksi vettä mereen tulee Beringinsalmesta ja Atlantilta Golf-virran tuomana sekä sulavista jäätiköistä.

Eläimistö ja luonnonvarat

Golf-virran Pohjoisen Jäämeren eläimistö koostuu lähinnä kaloista ja merinisäkkäistä. Kaupalliseen hyödynnykseen ovat päätyneet lämpimämmän merenosan silli, turska ja kampela. Lisäksi tavataan hylkeitä ja monia valaslajeja, sekä jääkarhua. Hylkeet ja valaat kokivat melkein sukupuuton 1900-luvulla, kunnes niille säädettiin pyydystyskiintiöt. Itäisen Siperian rannikolla kaivetaan maasta tinaa ja Kanadan ja Alaskan rannikoilta pumpataan öljyä ja maakaasua. Lisäksi Huippuvuorilla kaivetaan kivihiiltä.

Osameret

Pohjoinen Jäämeri voidaan jakaa muutamaan osaan:
- Lomonosovin harjanne jakaa meren kahteen pääaltaaseen: Ameraasian allas ja Euraasian allas.
- Barentsinmeri sijaitsee Novaja Zemljan ja Kuolan niemimaan välissä. Nimetty löytäjänsä Willem Barentsin, hollantilaisen navigaattorin, mukaan.
- Grönlanninmeri Grönlannin, Islannin ja Huippuvuorten välisellä alueella.
- Karanmeri (Karskoje More), joka on Novaja Zemljan ja Taimyrin niemimaan välissä.
- Itä-Siperianmeri, joka sijaitsee nimensä mukaisesti Itä-Siperian rannikolla.
- Vienanmeri, sijaitsee Kuolan niemimaan itäpuolella ja rajoittuu pohjoisessa Barentsinmereen.

Saaret

Merestä löytyy myös muutamia suurempia saarikeskittymiä. Norjan hallinnoimat Huippuvuoret (entinen Spitsbergen) sijaitsevat Norjan ja pohjoisnavan välissä ja Venäjän omistamat Novaja Zemlja ja Frans Joosefin maa (Zemlya Frantsa Iosifa) ovat Siperian rannikon pohjoispuolella. Lisäksi on vielä valtava Kanadan rikkinäinen rannikko ja muutamia pienikokoisempia yksittäisiä saaria ja kokonaan jäätikön peittämä Grönlanti ja tuliperäinen Islanti.

Satamat

Venäjällä on muutamia satamia siellä missä vain jää ei peitä merenkantta. Käytetyin näistä on Kuolan niemimaan kupeessa sijaitseva noin 380 000 asukkaan Murmansk, jossa on myös Venäjän sotilastukikohta, suuria kalanjalostamoja ja napa- ja merentutkimuslaitos. Luokka:Meret zh-min-nan:Pak-ke̍k-iûⁿ ko:북극해 ja:北極海 simple:Arctic Ocean th:มหาสมุทรอาร์กติก

Huippuvuoret

Huippuvuoret (norjaksi Svalbard) on Norjan kuningaskunnalle kuuluva saaristo Jäämerellä. Kolmella saarella, Spitsbergenillä, Bjørnøyalla ja Hopenilla, on asutusta. Suurimman saaren nimeä Spitsbergen käytetään joskus virheellisesti koko saariryhmän nimenä.

Historia

Alankomaalainen Willem Barents löysi saaret vuonna 1596. Viikinkien myytit olivat kuitenkin jo tienneet maasta nimeltä Svalbard. Saaret olivat valaanpyytäjien tukikohtana 1600- ja 1700-luvuilla. Saaret kartoitettiin tarkasti 1940 – 1980-luvuilla W. Brian Harlandin johdolla. Svalbard-sopimuksen 9. helmikuuta 1920 nojalla Norjan ylivalta tunnustettiin, ja alue demilitarisoitiin. Norja otti saaret hallintaansa 1925. Kuitenkin sopimuksen mukaan muiden maiden kansalaisilla on oikeus hyödyntää saarten mineraalivaroja täydellä tasa-arvoisuudella. Neuvostoliitto ja Venäjä ovat Norjan lisäksi pitäneet saarilla yllä pysyvää asutusta . Huippuvuoret muodostaa yhden Norjan kunnan ja sillä on Longyearbyenissa kuvernööri, sysselmann.

Maantiede

Venäjä 60 prosenttia huippuvuorista on jäätiköiden ja lumen peitossa. Pohjois-Atlantin virta pitää kuitenkin ympäröivän meren jäättömänä suurimman osan vuotta. Saarella on useita lintulajeja ja neljä nisäkäslajia: Huippuvuorten hiiri Microtus epiroticus, kettu, Huippuvuorten poro ja jääkarhuja. Longyearbyenissa pimeys kestää 26. lokakuuta - 15. helmikuuta ja valoisa aika 20. huhtikuuta - 23. elokuuta. Saarten korkein kohta on Newtontoppen, joka on 1 717 metriä korkea.

Väestöjakauma

Huippuvuorilla asuu 2 800 ihmistä. Heistä kuusikymmentä prosenttia on norjalaisia ja neljäkymmentä prosenttia venäläisiä ja ukrainalaisia. Pääosa asukkaista työskentelee kaivostoiminnassa. Norjan valtiollinen hiilikaivos työllistää 60 % norjalaisista saarilla. Muita elinkeinoja ovat kalastus ja metsästys. Turismi, tutkimus, korkeampi koulutus ja high-tech ovat tuoneet jonkin verran kävijöitä viime vuosina. Tammikuussa 2004 aloitti toimintansa 1 440 kilometriä pitkä kuituyhteys Huippuvuorilta Harstadiin, jota käytetään naparadoilla kulkevien satelliittien maa-aseman yhteytenä. Aseman omistavat NASA ja NOAA. Saarille on varattu Internet-verkkotunnus .sj, joskaan se ei ole käytössä.

Asutukset

- Barentsburg (Баренцбург) (venäläinen, asukasluku 700)
- Bjørnøya
- Grumant (Грумант) (venäläinen, hylättiin 1961, kaivostoiminnan jatkamisesta ilmoitettiin 2003)
- Isfjord radio
- Longyearbyen (väkiluku 1800)
- Ny-Ålesund (väkiluku 40)
- Pyramiden (Пирамида) (venäläinen, hylättiin 2000)
- Smeerenburg (alankomaalainen asutus, hylättiin 1660-luvulla)
- Sveagruva (väkiluku 210)

Aiheesta muualla

- [http://www.soneraplaza.fi/matkalaukku/artikkeli/0,2982,a-318222_h-9127,00.html Hyytävän huikeat Huippuvuoret] Luokka:Huippuvuoret Luokka:Norjan saaret ko:스발바르 제도] ja:スヴァールバル諸島

Jääkausi

Jääkausi on ajanjakso, jolloin suurta osaa mantereista peittää paksu jääpeite. Lämpötila laskee voimakkaasti (10–30 °C) nimenomaan napojen lähettyvillä ja ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeet siirtyvät kohti päiväntasaajaa ja vuorten rinteitä alas. Maapallolla on ollut monia jääkausia ja nykyisin on menossa jääkausien välinen aika. Jääkaudella jäätiköt levittäytyvät vuoristoista alaspäin ja vaeltavat satoja kilometrejä alavillekin maille. Jäätiköllä elämä on lähes täysin mahdotonta, mikään ei kasva siellä. Suuria jääkausia on ollut Pohjois-Euroopassa noin 800 000 vuotta ja pienempiä ainakin 2,75 miljoonaa vuotta. Tätä ennen oli jäätiköitä pohjoisella pallonpuoliskolla jo ainakin 5 miljoonaa vuotta sitten. Jääkaudella suurta osaa jäättömästä Euroopasta peitti kitukasvuinen tundra, jolla vaelteli monia nykyisin sukupuuttoon kuolleita eläimiä, mm. villaisia mammutteja, villasarvikuonoja, myskihärkiä ja villipeuroja , jättiläishirviä sekä niitä metsästäviä kivikauden ihmisiä. Tundran lisäksi tavallinen kasvillisuustyyppi oli lössiaro. Nykyihminen ilmestyi Eurooppaan noin 35 000 vuotta sitten, tätä Cro-Magnonin ihmistä edelsi Neandertalin ihminen. Jääkaudella meren pinta laski kymmeniä metrejä, koska silloin suuri osa vedestä mikä haihtuu meristä, sitoutui laajoihin, kilometrien paksuisiin jäätiköihin. Muutaman kilometrin paksuinen jäätikkö painoi maankuoren alemmaksi, mikä aiheuttaa vieläkin maankohoamista. Viime jääkaudella noin 30 000–10 000 vuotta sitten Suomikin oli jään peitossa. Yhden jääkauden aikana jäätikön koko vaihtelee suuresti, välillä jää etenee ja välillä taas perääntyy, sillä jääkaudella on usein lyhyitä lämpimiä välikausia, interstadiaaleja. Laajimmillaan noin 18 000 vuotta sitten jää peitti koko Skandinavian ja ulottui mm Pohjois-Saksaan asti. Amerikan mantereella jää peitti koko Kanadan ja Yhdysvaltain pohjoisosia Suurten järvien eteläpuolelle. Jääkausi päättyi Suomessa noin 10 000 vuotta sitten. Tätä viimeksi päättynyttä jääkautta kutsutaan Suomessa nimellä Veiksel-jääkausi. Veiksel-jääkautta edeltävältä ajalta on maailmalta löydetty merkkejä 3–10 jääkaudesta ja merenpohjan kerrostumissa on todisteita kahdestakymmenestä jääkaudesta. Veiksel-jääkautta kylmempiä olivat sitä edeltävän Saale-jääkauden Drenthe-vaihe ja Elster-jääkausi. Varhemmista jääkausista viimeistä edeltävä Saale tunnetaan parhaiten. Saalen Drenthe-jäätiköitymisen aikana jääkielekkeitä ulottui Kiovaan asti Ukrainassa. Jääkausien nimeäminen vaihtelee maasta toiseen, koska jääkauden kerrostumien ajoituksissa on ollut suuria vaikeuksia. Jääkausi on muovannut Suomen maastoon mm. silokallioita, soraharjuja ja jään sulamisvedet hiidenkirnuja. Ilmasto viilenee jääkauteen verraten hitaasti, 10 astetta viidessä tuhannessa vuodessa. Nykyään jäätiköitä on Etelämantereella, Grönlannissa, Islannissa ja Alpeilla sekä Norjan vuoristossa. Jääkaudet johtuvat kesien viilenemisestä mm. jaksollisten maan akselikallistuman ja radan muutosten takia. Nämä taas johtuvat muiden planeettojen, Auringon ja Kuun aiheuttamista häiriöistä. Suuremmat jääkausijaksot taas riippuvat mm. merivirtojen muutoksista mannerliikuntojen takia.

Miten maa erosi jääkauden aikana nykyisestä?

Ilman viileneminen loi tulevalle jäätikön paikalle aluksi tundravyöhykkeen, jolla monet eläimet laidunsivat kesällä ja pakenivat talvella eteläisemmän havumetsän suojaan. Jäätikön etenemisnopeus laajenemisvaiheessa on noin 100 metriä vuodessa. Jään liikettä ei pysty silmin havaitsemaan. Mannerjään reuna näytti harmaalta, moreenikerrostumaiselta jyrkältä rinteeltä. Jäätiköltä puhaltelivat monesti kylmät myrskytuulet, jotka johtuivat jään päällä olevasta korkeapaineesta. Jää virtaa aina ulospäin oman paineensa vaikutuksesta. Lähestyttäessä jäätikköä kasvillisuus harvenui huomattavasti. Levitessään jäätikkö höyläsi alla olevaa kalliota ja kuljetti moreenia ja siirtolohkareita satoja kilometrejä. Jäätikön pinnalla olosuhteet ovat samanlaisia kuin Grönlannin sisäosissa tai Antarktiksella nyt. Yksittäisiä vuoren huippuja saattoi pistää jäätikön keskeltä. Joskus jään keskellä saattoi olla jäättömiäkin alueita, jollaisia on löydetty Antarktikselta Victorianmaalta. Jääkerrokset peittivät jääkaudella jopa kolmasosan maapallon pinnasta, nyt vain kymmenesosan. Laajimmillaan jäätiköt peittivät 44–54 miljoonaa neliökilometriä, nyt vain 14,9 miljoonaa neliökilometriä. Jääkaudella ilmasto oli monin paikoin pohjoisessa nykyistä kuivempi ja tundravyöhyke ulottui jään ollessa laajimmillaan Keski-Ranskaan missä oli myös ikiroudan raja. Metsiä oli hajanaisesti Etelä-Euroopassa. Merten lauttajää ulottui nykyistä etelämmäksi ja yksittäiset jäävuoret ajalehtivat lähemmäksi päiväntasaajaa. Jääkaudella Golfvirran tuoman lämpimän veden yläraja ns mereinen polaaririntama oli Espanjan tienoilla Biskajanlahdella, nyt se on Grönlannin rannikolla. Sama koskee myös ilmastollista polaaririntamaa jossa matalapaineet kulkivat, se saattoi olla jossain välimeren seudulla. Tropiikin alueella jääkauden aiheuttamat muutokset lienevät olleet vähäisempiä. Eri alueiden jäätiköt kasvoivat, laajenivat ja supistuivat Arktiksen alueella hieman eri tahtiin. Jäätikkö patosi suuria jääjärviä kuten Baltian jääjärven. Jääjärvet saattoivat tyhjentyä katastrofaalisen voimakkaasti. Esimerkiksi noin 90 000 vuotta sitten tyhjeni Pohjois-Siperiassa Karanmeren tienoilla jään sulamisen takia suuria jääjärviä, eikä tälle alueelle kasvanut viimeisen jääkausimaksimin aikana suurta jäätikköä. Jäätikkö muutti joissain seuduilla jokien juoksua, koska oli joen tiellä. Jää kasvaa jopa 3 kilometrin paksuiseksi noin 100 000 vuodessa. Itämerenalue painui jääkaudella jään painosta ainakin 100 metriä tai jopa 2 kilometriä. Maan kohoaminen oli aluksi nopeata aiheuttaen maan tärähtelyjä. Nykyinen maan kohoaminen on hitaampaa. Mannerlaatat kelluvat sitkaassa, pehmeässä vaipassa, joten jää kykenee painamaan mannerta alaspäin.

Lämpötilan lasku jääkaudella

Mannerjäätikkö alkaa edetä voimakkasti, kun maapallon keskilämpötila laskee noin 4,5 astetta. Pysyvä lumiraja siirtyi keskileveyksillä viime jääkaudella 1200+-250 metriä alemmas, pohjoisemmilla ehkä 600 metriä, ja kylmimmällä jääkaudella mahdollisesti jopa 200 metriä alemmaksi. Jääkaudella Euroopan kesälämpötila oli 10–25 astetta nykyistä alempana. Tästä voi päätellä, että vain tietyt alueet napojen lähistöillä ja mantereilla pakastuivat. Keski-Euroopan tammikuun keskilämpötila oli -14...-22 °C ja kesäkuun +5...+10 °C. Amerikan sisämaassa oli yli 10°C kylmempää kuin nyt ja rannikolla vain 3–7°C. Valtamerien pintavedet olivat jääkaudella vain 2,3°C nykyistä kylmempiä. Päiväntasaajalämpötilat laskivat vain 2–5 °C tai olivat jopa 2 astetta nykyistä korkeammalla. Kylmimmillään Saale-jääkaudella Euroopan keskilämpötila oli 8°C nykyistä alempana jolloin jäätikkö levisi jopa 50 leveysasteelle asti ja Amerikassa jopa 38 leveysasteelle. Tällöin myös Tiibetin ylänkö jäätyi. Viime jääkaudella jää eteni vain noin 57 leveysasteelle ja tundra 45 leveysasteelle.

Maailman jääkentät jääkaudella

Euroopassa

Euroopan suurin jäätikkö jääkaudella oli Skandinaviassa. Tämä jäätikkö laajeni Pohjois-Skandinavian tuntureilta Suomenkin yli Keski-Eurooppaan asti. Islanti peittyi jäähän kokonaan. Viime jääkaudella Skandinavian jääkalotin ala oli 6,6 miljoonaa neliökilometriä jos siihen lasketaan Brittien saarten jäätiköt. Jääkentän on väitetty olleen kooltaan jopa 7 miljoonaa neliökilometriä, sillä se on saattanut peittää matalaa merta. Jää oli yli 3 km paksua. Alppien jäätikkö oli kylmimmillä Saale-jääkaudella suurimmillaan ehkä 6,5 miljoonaa neliökilometriä. Jäätiköitä oli silloin paikallisesti Vogeeseilla, Schwartzwaldissa, Hartzvuorilla, Böhmerwaldissa, Riesengebirgessä ja Tatrassa ja Karpaattien korkeimmilla vuorilla. Jäätikkö peitti Veiksel-jääkaudella Berliinin ja ulottui Venäjällä Vologdan lähelle. Kasvillisuusrajat siirtyivät viime jääkaudella etelään, metsää kasvoi vain Espanjassa,Italiassa, Kreikassa ja Turkissa sekä Etelä-Ranskassa. Tundra ulottui suurimpaan osaan Ranskaa, ja osaan Espanjaa.

Pohjois-Atlantin merijää

Pohjois-Atlantin kiinteän jään alue ulottui Islannin eteläpuolella noin 60 leveysasteelle sekä rannikoilla Irlannin tienoille ja Kanadan seuduilla 50 leveysasteille. Grönlannin mannerjään jääkielekkeet ulottuivat merellä kauas 55 leveysasteelle.

Amerikassa

Pohjois-Amerikassa oli jääkaudella suuri Laurentidin jääkenttä, jonka ala oli 13,4 miljoonaa neliökilometriä ja maksimipaksuus yli 3 000 metriä, keskipaksuuden ollessa ehkä 1 600 metriä. Se laajeni New Yorkiin, Cincinnatiin, St. Louisiin, Kansas Cityyn ja Montanan vuorille asti. Jää eteni lännessä hieman etelämmäs kuin idässä luultavasti kosteuden vuoksi. Eteläisin Laurentiden jääkentän kohta sijaisi Illinoisissa St. Louisin kaupungin lähistöillä. Tarkemmin sanoen Saale-jääkautta vastaavalla toiseksi viimeisellä jääkaudella jääkenttä ulottui jopa Marionin kaupungin lähettyville leveysasteelle 37,5. Ensimmäiset isot reunamuodostumat tavataan St-Louisin kaupungin läheltä. Viimeisellä jääkaudella jäätikkö ulottui vain Spingfiledin ja Mattoonin kaupungin välimaastoon leveysasteelle 40. Lännempänä Saalea vastaava jäätikkö ulottui Kansas Cityyn ja viime jääkautta vastaava Sioux Cityyn. Idässä molempien jäätiköitymisten rajat kulkivat suunnilleen Indianapolis-Dayton (Cincinnatin läh)-Canton (Clevelandin läh) -Hornell (Buffalon läh) linjaa. Laurentiden jäätikön päätemoreeneja on Long Islandilla (Harbor Hill- ja Ronkonkoma-moreenit). Laurentidin jääkenttä patosi suuria jääjärviä, jotka tyhjenivät silloin tällöin katasrofaalisin seurauksin. Jäätikön ollessa laajimmillaan Hudsoninlahden yllä ollut jäätikkö ja Kordillieerien jäätikkö yhdistyivät. Kordillieerien jäätikön ala oli vain noin 200 000–300 000 neliökilometriä. Kun ilmasto oli hieman lauhempi, kahden jäätikön väliin muodostui jäätön alue, jääkäytävä jonka arvellaan olleen ensimmäisten Amerikan asukkaiden tuloreitti. Kordillieerien jäätikkö patosi Montanan seuduille Missoulan jääjärven, joka tyhjeni aina 200 vuoden välein. Tässä jääjärvessä oli vettä noin 2 000 km³. Utahissa oli suuri Bonneville-järvi suunnilleen nykyisen Salt Laken pohjalla.

Aasiassa

Venäjän pohjoisosissa ja pohjoispuolella oli varsinkin Saale-jääkaudella useita jäätiköitä. Skandinavian jääkenttä ulottui Novaja Zemljalle asti. Tiibetin ylänkö jäätyi kokonaan Saale-jääkaudella.

Muut jäätiköt

Jäätikkö kasvoi jonkin verran Antarktiksellakin. Etelä-Andeilla oli ohut jääpeite, ja pohjoisempana vuoristossa pienempiä jäätiköitä Karibianmeren leveysasteille asti. Etelä-Amerikan jäätiköissä oli kaikkiaan 800 000 neliökilometriä.

Lämpötilan vaihtelu jääkaudella

Jääkauden alkamiseen liittyvä lämpötilan muutos on vain noin 1–2 astetta tuhannessa vuodessa. Jääkaudella saattaa tapahtua huomattavan nopeita noin 10–15°C lämpenemisiä ja jäähtymisiä, esim. 13 000 eaa Grönlanti lämpeni alle 50 vuodessa 8,8°C. Tunnetuin lämpeneminen jääkauden lopulla oli Allerød ja tunnetuin jäähtyminen Nuorempi dryas. Näitä nopeita ilmastonmuutoksia on tapahtunut jääkaudella usein ja ne liittyvät luultavasti jäätikköjen sulamisen aiheuttamaan kylmän veden määrän kasvuun ja siihen liittyviin merivirtojen muutokseen. Näitä äkillisiä muutoksia sattui viime jääkaudella 23.

Jääkauden ja nykyajan lämpötilaerojen aiheuttajien osuus

Jääkauden aikaisia ilmastonmuutoksia on simuloitu jonkin verran. Eri tekijät aiheuttavat lämpötilan muutoksen, esimerkiksi merijään määrän ja kasvillisuuden muutokset. Luvut erään maailmanlaajuisen ilmastomallin mukaan. Malli ei ota huomioon esimerkiksi termohaliinikiertoa ja ilmakehän pölyn määrän muutoksia.
- vesihöyry 1,5 astetta
- pilvet 0,7 astetta
- maajää 0,9 astetta
- merijää 0,7 astetta
- kasvillisuus 0,3 astetta
- hiilidioksidi 0,3 astetta
- ratamuutokset 0,2 astetta

Koska tulee seuraava jääkausi?

Jääkausia on ennustettu ilmastonvaihtelujaksoista eri teorioilla. Pääkohdista ovat teoreetikot yhtä mieltä. Epävarmuus ennustuksissa on erittäin suurta. Jääkaudethan perustuvat Maan radan soikeuden vaihteluista ja akselikallistuman muutoksista ym. johtuviin muutoksiin Auringon säteilyssä maan pinnalla. Näiden vaihtelujen jaksoissa on jonkin verran muutoksia. Maan keskimääräinen lämpötila on hitaasti laskemassa viimeiset 5 000 vuotta, jos ei oteta huomioon kasvihuoneilmiön lyhyttä vaikutusta, jonka arvellaan vaikuttavan voimakkaasti muutaman sadan vuoden kuluessa. Jääkausiin liittyvät suuren jakson ilmastonmuutokset ovat melko hitaita, noin 1 aste tuhannessa vuodessa. Lämpötila viilenisi nyt noin 0,2 astetta tuhannessa vuodessa - kasvihuoneilmiö on kääntänyt suunnan päinvastaiseksi. Seuraava suuri jääkausi tullee 15 000–60 000 vuoden päästä. Seuraavan 100 000 vuoden kuluessa koetaan useita jäätiköitymisjaksoja joista kukin on toistaan syvempi. Jäätikkö alkaa kasvaa Skandeilla ehkä noin 5 000 vuoden kuluttua. Ilmasto alkaa tuntuvasti viiletä jo noin 2 000 vuoden päästä, saavuttaen miniminsä noin 6 000 vuoden kuluttua. Seuraava syvä lämpötilaminimi saavutetaan 22 000 vuoden kuluttua, jolloin jäätiköt kasvavat tuntuvasti Skandeilla ja Ruotsissa, mutta eivät leviä Suomeen, missä on tundraa. Kylmimmät jaksot tulevat olemaan 60 000-70 000 ja varsinkin 100 000-110 000 vuoden kuluttua, jolloin jäätiköiden levittäytyminen laajalle alueelle, Saksaan asti on täysin varmaa. Väitteet siitä että nykyinen interglasiaali kestäisi vain 12 000 vuotta ovat teorian mukaan pelottelua. Suomi oli jäätön Veiksel II-kaudella eräässä vaiheessa kaudella, jota ei edes merkitä interstadiaaliksi. Nykytutkimuksen mukaan Suomi oli jäätön jopa noin 30 000 vuotta sitten, jolloin aikaisemmin arvioitiin jään peittäneen Suomea. Silti seuraava yhtä lämmin jakso kuin nyt ei tule viilenemisen alettua yli 100 000 vuoteen. Suuri jääkausi ei ala yhdessä tai kuudessa talvessa. Ilmaston viileneminen jääkauteen eli noin 10°C vie 5 000 vuotta.

Andien kasvillisuusvyöhykkeiden vaihtelut

Esimerkiksi jääkaudesta vuoristossa sopii hyvin kasvillisuusrajojen eleneminen jääkaudella Andeilla. Viime jääkauden ollessa syvimmillään (LGM) puuraja oli Andeilla 1 400 metriä nykyistä alempana eli alle 2 000 metrin korkeudessa. Tämä vastaa nykyistä 8 astetta kylmempää lämpötilaa. Luultavasti lämpötila ei ole alentunut niin paljoa, sillä jääkaudella oli kuivempaa ja hiilidioksidia vähemmän ilmakehässä. Alueella hiilidioksidimäärän puolittuminen vastaa karkeasti sademäärän puolittumista. Merenpohjasta havaitaan päiväntasaajan lämpötilan vaihteluksi vain 2–3 C ja puurajojen alenemisesta 5-8 C. Myös Andeilla havaitaan ilmastonmuutoksia 13 000 ja 9 000 vuotta sitten. Ensimmäisessä 13 000–12 400 vuoden takaisessa kylmässä heilahdukessa paramo aleni 2 000 metriä alas niin suoraan kontaktiin puoliavoimen kasvillisuuden kanssa, ilman että oli Andien vuoristometsää. Seuraavalla interstadiaalilla Andien vuoristometsä kehittyi 1 800–2 800 metrin väliin. Seuraavalla Stadiaalilla, joka vastaa nuorempaa dryaskautta 11 000–10 000 vuotta sitten, puuraja aleni noin 500 metriä, mikä vastaa lämpötilan alenemista 3 C. Noin 7 000 vuotta sitten oli kuiva jakso. Kasvillisuusvyöhykkeet olivat Andeille korkeimmilleen lämpötilaoptimissa 5 000 vuotta sitten, jolloin puuraja saavutti 3 600 metriä. Puuraja aleni nykyiselle paikalleen 3 200 metrin korkeuteen noin 3 000 vuotta sitten.

Jääkauden eläimistöstä

Kasvisto ja eläimistö kehittyivät jääkausiaikana. Jääkauden eläinten piti kyetä sopeutumaan jääkausien kylmään ilmanalaan. Ajan kuluessa eri jää- ja lämpökausien kasvistot ja eläimistöt muuttuivat. Mammutti kehittyi vasta viime jääkaudella lopulliseen muotoonsa. Viime jääkauden eläimistöä: Suuria kasvinsyöjiä (megafauna, sukupuuttoon kuolleita)
- mammutti
- villasarvikuono
- jättiläishirvi
- myskihärkä on nykyään hengissä
- alkuhärkä Muita kasvinsyöjiä:
- napajänis
- villipeura
- saiga-antilooppi
- arobiisoni (arovisentti)
- villihevonen
- majava
- hirvi
- saukko Petoja:
- jääkarhu
- napakettu eli naali
- susi
- ruskea karhu
- ahma
- punakettu Vesissä:
- hylje
- valas Jääkaudella ei enää elänyt luolakarhuja, luolahyeenoita ja luolaleijonia.

Jääkauden jälkiä maastossa

Jäätikkö vaikuttaa ympäristöönsä kivi- ja maa-ainesta kuluttavasti ja kasaavasti.

Jäätikön jälkiä kalliossa

- silokalliot (jäätikön kalliosta irroittama moreeni hioo alla olevaa kalliota)
- kaarevat, U:n muotoiset vuonot ja jokilaaksot
- hiidenkirnut (jäätikön sulamisvedet liikuttavat kiviä kallionkolossa, joka syvenee ja laajenee)
- muinaisvirtalaaksot
- nunatakit (jäästä kohonneet vuoret) jäätikön kuluttamat alapinnat pyöreitä, pakkasen rapauttamat yläosat teräväsärmäisiä.

Jäätikön kasaamia kerrostumia

- järvien kerrostumat ovat syntyneet jäätikön sulamisvesistä
- kuivan maan suistot (sandurit)
- lössikerrostumat (mannerjäätikön reunalla olevan kasvipeitteettömän alueen hienompaa pölyä, joka kulkeutuu kauas)

Jääkauden muovaamat moreenit

Moreeni,joka koostuu erikokoista maa-aineiksista, kuten kivistä ja hiekasta, syntyy jäätikön irroittaessa alla olevasta kalliosta kiviä ja hiekkaa. Moreeni muuttuu maan sisään painuessaan tilliitiksi.
- Reunamoreenit ovat jäätikön reunan suuntaisia harjuja
- De Geer-moreenit ovat jäätikön reunan suuntaisia
- Vakoumat ovat jäätikön liikkeen suuntaisia, pitkulaisia moreeneja
- Drumliinit ovat jäätikön alla syntyneitä, sen liikkeen suuntaisia pisaramaisia kumpuja, joiden ytimenä on monesti kalliokumpare
- Rogen-moreenit ovat hieman dyynimäisiä jäätikön reunan suuntaisia muodostumia, jotka ovat syntyneet yksittäisten jäävuorien sulettua
- Kumpumoreenit ovat kumpumaisia moreenimuodostumia
- Juomumoreenit ovat yksittäisiä, epämääräisen muotoisia moreenisaarekkeita
- Puljumoreenit ovat rengasmaisia muodostumia, jotka ovat syntyneet niiden ytimenä olleen jäätiköstä jääneen jäälohkareen sulettua

Kirjallisuutta:

- Martti Eronen: Jääkausien jäljillä
- Marjatta Koivisto : Jääkaudet
- R.C.L. Wilson, S.A.Drury, J.L.Chapman: The Great Ice Age

Katso myös

- Jääkausiajat
- Veiksel-jääkausi
- Jääkausien syyt
- Jääkausi Suomessa
- Interstadiaali
- Paleoklimatologia
- Happi-isotooppivaihe
- Kvartäärikausi
- Geologiset kaudet
- Lössikerrostumat

Aiheesta muualla

- [http://climateprediction.net climateprediction.net] - Tavoitteena ennustaa seuraavan 100:n vuoden sää. Luokka:Ilmasto Luokka:Jäätikkötiede ms:Zaman air batu ja:氷河期

Julius Korngold

Julius Korngold was a noted music critic. He was regarded as the top critic in Vienna in the early twentieth century, when that city was viewed as the centre of classical music. He is most notable for championing the works of Gustav Mahler at a time when many did not think much of him. He was the father of composer Erich Wolfgang Korngold. Korngold, Julius

tanie latanie, tanie loty domeny House Ksi�garnia Internetowa prace magisterskie

:: RELATED NEWS ::

tera'
Sol Hovtay'Daq yuQ wejDIch tera''e' 'ej 'u'Daq Sovlu'bogh yIn chenmoHbogh yuQ neH. wa' maS ghajtaH 'oH, luna. 4500 'uy' DISmey 'oHlaw' tera' ghep'e' 'e' noHlu'. Human 'oH meqlaHbogh mut'e' neH. 24 repmey nI' tera'Daq wa' jaj - wa'logh jIrmeH 'utbogh poH 'oH Dochvam'e'. Hov

Hov leng ghe'naQmey

- Hov leng: ghe'naQ wa'DIch (Star Trek: The Original Series)
-