Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Valta

Valta

Valta on mahdollisuus ohjata muiden toimintaa. Tavallisesti valta on fyysistä väkivaltaa tai poliittista pakkovaltaa, mutta nykysosiologiassa valta ymmärretään pelkkää väkivaltaa tai sen uhkaa laajemmassa merkityksessä. Sen mukaan valta on myös pelkkää vaikutusvaltaa. Erilaisia yhteiskunnan emergenttejä vallan muotoja ovat:
- Marxilainen vallan käsite, kuten Antonio Gramsci sen esitteli, on kulttuurillisen hegemonian ideologia, joka vahvistaa kapitalismin ja kansakunnan merkitystä
- Feministinen vallan käsite, joka tarkoittaa patriarkaalisen vallan ilmentymiä (erityisesti raiskausmantra: "raiskauksessa on kyse vallankäytöstä eikä seksistä")
- Foucaultilainen vallan määritelmä, joka painottaa tiedon ja vallan suhdetta.
- Merkitsemättömät kategoriat on feministinen termi, joka analysoi kasvotonta vallankäyttöä ja voimakkaiden kulttuuria. Luokka:Sosiologia th:อำนาจ

Väkivalta

Väkivalta tarkoittaa vallan käyttöä siten, että se tuottaa vahinkoa ihmisille tai eläimille. Useimmiten sanalla "väkivalta" viitataan nimenomaan fyysiseen voimankäyttöön, mutta on olemassa myös käsitteet henkinen väkivalta sekä rakenteellinen väkivalta. Henkisellä väkivallalla viitataan toisen ihmisen loukkaamiseen esimerkiksi sanallisesti. Rakenteellisella väkivallalla viitataan puolestaan epäsuoraan väkivaltaan joka kohdistuu yleensä ihmisryhmiä kohtaan. Siinä on useimmiten on kysymys yhteiskunnan rakenteiden kautta tapahtuvasta alistamisesta.

Fyysiseen voimankäyttöön perustuva väkivalta

Fyysisen väkivallan piiriin kuuluva voimankäyttö voi tapahtua pelkkien raajojen varassa tai siihen voidaan käyttää apuvälineitä (puukepeistä ydinaseisiin) Väkivaltaisen käytöksen motiivina voi olla melkein mikä tahansa. Äärimmäistä väkivaltaa esiintyy sodissa. Myös kulttuurissa esiintyy hallittuja väkivallan ilmiöitä, kuten erilaiset urheilulle sukua olevat kamppailut tai vaikka espanjalaisten härkätaistelut. Väkivaltaa voidaan kulttuurista ja yksilöstä riippuen joko ihannoida tai sitä voidaan paheksua. Länsimaisessa kulttuurissa väkivalta näkyy myös toimintaelokuvissa. Väkivaltaan turvautuvat usein vahvat, ja sitä pelkäävät heikot.

Fyysinen väkivalta, valtio ja yhteiskuntajärjestys

Fyysisellä väkivallalla on myös perustavaa laatua oleva merkitys yhteiskunnan toiminnassa ja vallankäytössä. Max Weberin yhä suosittu määritelmä valtiolle on, että valtio on taho, jolla on legitimiteetti väkivallan monopoliin tietyllä alueella. Tämä ajatus on sukua Thomas Hobbesin näkemykselle valtiottomasta luonnontilasta, joka on väkivaltainen tila. Hobbesin teoriassa yksilöt sitten sopivat valtion perustamisesta päästäkseen eroon mielivaltaisesta väkivallasta. Weberin näkemykseen liittyen voidaan myös katsoa, että korkein valta yhteiskunnassa perustuu aina viime kädessä väkivallan hallintaan vaikka tämä väkivalta olisi vain potentiaalista. Esimerkiksi jos joku ei suostu maksamaan laskua, rahat viedään häneltä lopulta vaikka väkivalloin. Samoin kansainvälisissä suhteissa potentiana piilevä väkivalta on erittäin suuressa roolissa.

Fyysisen väkivallan kehitys

Monet suvullisesti lisääntyvät eläimet käyttävät väkivaltaa voittaakseen itselleen naaraan muilta uroksilta. Laumaeläimet käyttävät väkivaltaa myös yksilöiden välisen arvojärjestyksen ylläpitämiseksi. Eräänlaista väkivaltaa ovat myös saalistus ja puolustautuminen saalistajilta, mutta tässä tarkoitetaan lajin sisäistä väkivaltaa. Sotien esiastetta muistuttavaa väkivaltaa esiintyy jo ihmisapinoilla. Esimerkiksi eräiden lajien gorilla- ja simpanssiurokset partioivat ryhmänä laumansa reviirin rajoja, ja joutuvat toisinaan kahakoihin vieraiden joukkojen kanssa. Näissä kahakoissa voidaan joku tappaa. Nämä eläimet voivat myös lähteä hyökkäykseen ryöstämään toisen lauman naaraita lisääntymistarkoituksiin ja poikasia ravinnoksi. Myös ihmisten väkivaltaan on usein väitetty syyksi sukupuoliviettiä. Gorillat ja simpanssit myös tuntevat laumahenkensä voimistuvan ollessaan partio- tai hyökkäysretkillä. Kaikki sukivat toisiaan, jopa lauman johtava uros sukii väheksytyimpiä yksilöitä. Ilmeisesti tarkoitus on varmistaa kaikkien luotettavuus. Myös katsotaan, että ihmisten yhteishenki lujittuu, kun vastassa on yhteinen vihollinen. Kalliomaalaukset ja kalliopiirrokset alkavat yleisemmin kuvata väkivaltaa noin 4000 ekr. lähtien. Väkivaltaa tosin kuvataan poikkeuksina aiemminkin. Kuviin ilmaantuvat muun muassa aseistetut soturit, taistelukohtaukset ja aseenkuvat. Sama kehitys nähdään niin Aasiassa, Afrikassa kuin Euroopassakin. Perinteisesti on nähty, että tämä johtuu väkivaltaisempien kansojen tai kulttuurien levittäytymisestä aiemmin rauhallisempien kansojen asuinalueille. On myös arveltu, että lähinnä yhteisöiden koon kasvu on lisännyt niiden väkivaltaisuutta, ja tehokkaammat ruuantuotantomenetelmät ovat näin välillisesti lisänneet väkivaltaa levittäytyessään. Nykyisin kuitenkin tunnustetaan, että vaikka ajatus väkivallan kasvusta kulttuurivaikutteiden myötä on sinänsä onkin uskottava, sille ei ole löytynyt riittävästi todisteita kaukaisilta ajoilta. Eri mieltä ovat esimerkiksi tutkijat James DeMeo ja Marija Gimbutas. Historiallisena aikana sotainen väkivaltaisuus on lisääntynyt kulttuurien ja kansojen joutuessa tekemisiin yhä enemmän toistensa kanssa. Sotia ovat aikaansaaneet sekä uskomusten ja kulttuurien erilaisuudet, että taistelut maa-alueista ja luonnonvaroista. Väkivaltaa on ollut paljon myös ryhmien sisällä. Ainakin jonkinlaisen väkivallan ihailu on kuulunut osana lähes kaikkiin kulttuureihin. Lähes kaikilla kansoilla on näille itselleen merkittäviä sankaritarinoita, joissa tapahtuu ihannoitua väkivaltaa. Usein miehisyyden ihanteeseen kuuluu jonkinlainen valmius väkivaltaan, esimerkiksi naisen, kansan tai kunnian puolustamiseksi. Jotkut arvostavat miehisyytenä jopa hyökkäävää väkivaltaa. Myös ei-perinteisissä kulttuureissa, kuten länsimaisessa kulttuurissa, on paljon väkivallan ihailua, vaikkakaan monet näihin kulttuureihin kuuluvat eivät jaa näitä väkivaltaisia ihanteita.

Katso myös


- Aseet
- Kidutus
- Perheväkivalta
- Sadomasokismi
- Sota
- Teloitus
- Testosteroni
- Väkivaltaviihde luokka:yhteiskunta

Sosiologia

Sosiologia on yleinen yhteiskuntatiede. Se keskittyy ihmisten muodostamien yhteisöjen sekä niistä johtuvien ilmiöiden tutkimukseen. Sosiologia on kiinnostunut sekä ihmisten toiminnasta yhteisöissä että yhteisöjen vaikutuksista kaikkeen toimintaan. Tieteen tutkimusala on yhteiskuntatieteistä laajin, sillä sosiologiassa voidaan tutkia käytännössä mitä tahansa sosiaalisia ilmiöitä, jotka vaikuttavat joko yhteisöön, yhteiskuntaan tai yksittäisiin ihmisiin. Sosiologia mahdollistaa jokapäiväisten käsitysten sekä totunnaisten ajattelutapojen kyseenalaistamisen tieteellisten menetelmien tuoman tutkimustiedon avulla. Koska sosiologia tuo faktoja yhteisössä vallalla olevien uskomusten tilalle, paljastaa piileviä ongelmia ja avaa näkyviin uusia vaihtoehtoja, se on muodostunut kriittiseksi yhteiskuntatieteeksi. Tutkimuksen laaja-alaisuudesta johtuen sosiologit määrittelevät tieteensä usein konkreettisempien tutkimusteemojen kautta. Niitä ovat esimerkiksi yhteiskunnan rakenne ja sen muutos; instituutiot, organisaatiot ja yhteisöt; sosiaalinen toiminta ja sosiaaliset verkostot; ihmisten arvot, asenteet ja puhetavat.

Sosiologian synty ja historia

Vaikka ihmisten yhteiskuntia on tutkittu eri tavoilla ja eri tieteenaloissa niin pitkään kuin yhteiskuntia on on ollut olemassa, varsinaisena itsenäisenä tieteenalana sosiologia on varsin nuori. Positivismin isänä tunnettu Auguste Comte (1798-1857) oli ensimmäinen, joka käytti ilmaisua sosiologia (v. 1838). Sana muodostuu latinan kielen sanoista socius (kumppani) ja logia (oppi). Juuri käsitettä enempää ei Comte sosiologialle kuitenkaan antanut, vaan hänen panoksensa nykyiseen sosiologiaan on käytännössä olematon. Sosiologian esiinmarssi alkoi Yhdysvalloista. Ensimmäiset sosiologian luennot järjestettiin Kansasin yliopistossa vuonna 1890. Kahta vuotta myöhemmin perustettiin ensimmäinen pelkästään sosiologian tutkimiseen erikoistunut laitos Chicagon yliopistoon. Eurooppalaisen sosiologian kantaisänä pidetään ranskalaista Émile Durkheimia, joka perusti ensimmäisen eurooppalaisen sosiologian laitoksen Bordeaux'n yliopistoon vuonna 1895. Sosiologia tieteenä etsi itseään varsin pitkään. Varhaiselle sosiologialle oli tyypillistä läheinen sitoutuvuus luonnontieteisiin: esimerkiksi Comte uskoi, että luonnontieteille soveliaat tutkimusmenetelmät oli siirrettävissä suoraan yhteiskuntatieteisiin. Jo 1800-luvun loppupuolella sosiologiassa otettiin kuitenkin käyttöön yhteiskunnallisille aloille paremmin soveltuvia tutkimusmenetelmiä.

Sosiologian klassikoita

Sosiologiassa klassikolla tarkoitetaan teoreetikkoa, jonka työllä on ollut vahva vaikutus koko sosiologiaan tieteenä. Vaikka se, ketä milloinkin pidetään klassikkona, vaihtelee jossain määrin aikakaudesta riippuen, on tieteenalalle jo sen lyhyen historian aikana ehtinyt muodostua klassikoita, jotka ovat ajankohtaisia tänäkin päivänä. Monelle sosiologian klassikolle on tavallista, etteivät he luonnehtineet itseään varsinaisesti sosiologeiksi. Heille oli tyypillistä monitieteellinen, yhteiskuntaa useasta eri suunnasta tarkkaileva päättely. Sosiologian kehityksen kannalta kenties merkittävimpiä teoreetikkoja ovat olleet Émile Durkheim, Karl Marx, Ferdinand Tönnies, Vilfredo Pareto, Max Weber ja Georg Simmel. Heistä monet ovat malliesimerkkejä tiedemiehistä, jotka eivät tehneet tietoisesti sosiologista teoriaa, mutta jotka nykyään voidaan lukea nimenomaan sosiologiatieteen alalle.

Pikkuklassikoita

Pikkuklassikoiksi kutsutaan sosiologeja, jotka ovat tarjonneet sosiologille yhden tai korkeintaan muutamia yksittäisiä teorioita, käsitteitä tai kirjoja. Vaikka heidän panoksensa tieteelle on kiistaton, he eivät pääse tunnettavuudessa aivan varsinaisten klassikoiden tasolle. On syytä huomata, että ajankohdasta riippuen klassikot ja pikkuklassikot saattavat "vaihtaa paikkaa".
- Pierre Bourdieu
- Auguste Comte
- Michael Foucault
- Anthony Giddens
- Jürgen Habermas
- C.Wright Mills
- Vilfredo Pareto
- Talcott Parsons
- Georg Simmel
- Herbert Spencer
- Ferdinand Tönnies
- Thorstein Veblen

Sosiologian tutkimusmenetelmiä

Sosiologian tutkimusprosessi jakaantuu kolmeen portaaseen: teoriaan, aineistoon ja menetelmään. Hyvässä tutkimuksessa viitekehyksessä rakennettua teoreettista pohjaa sovelletaan tutkijan keräämään aineistoon käyttäen jotakin sosiologialle tyypillistä tutkimusmenetelmää. Sosiologian, kuten lähes kaikkien yhteiskuntatieteiden tutkimusmenetelmät voidaan jakaa karkeasti ottaen kahtia kvalitatiivisiin eli laadullisiin ja kvantitatiivisiin eli määrällisiin tutkimusmenetelmiin. Kvalitatiiviset tutkimusmenetelmät soveltuvat ennen kaikkea yksittäisten tapausten ja spesifien tapausryhmien kartoittamiseen. Tyypillisiä kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä ovat esim. erilaiset haastattelut ja diskurssi- ja retoriikka-analyysit. Kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät sopivat laaja-alaisiin ja suuria ryhmiä tai kokonaisia yhteiskuntia kartoittaviin tutkimuksiin, mutta yksittäistapauksista niiden avulla ei välttämättä saada kovin kattavaa tietoa. Tyypillisiä kvantitatiivisia menetelmiä ovat esim. survey-tutkimukset. Kvantitatiivisten tutkimusmenetelmien selkärankana toimivat usein matemaattiset ja tilastolliset mallit.

Sosiologia Suomessa

Sosiologiaa opetetaan monessa suomalaisessa yliopistossa, mm. Jyväskylässä. Suomalaisista sosiologian historian merkkihahmoja on Edward Westermarck (1862-1939), jota voidaan yhtä hyvin pitää meikäläisen antropologian isänä. Suomalaisen sosiologian kaanoniin täytyy lukea myös
- Erik Allardt
- Antti Eskola
- Pertti Töttö
- Pertti Alasuutari
- Kimmo Jokinen
- Pertti Jokivuori
- Risto Heiskala
- Martti Siisiäinen

Sosiologisia teorioita


- Marxistinen teoria
- Kriittinen teoria
- Feministinen teoria
- Homoteoria
- Strukturalistinen teoria
- Jälkistrukturalistinen teoria
- Postmoderni teoria
- Rationaalisen valinnan teoria

Sosiologian käsitteistöä


- Sosiologinen perspektiivi
- Sosiaalinen fakta
- Kaipuu

Katso myös


- Sosiaalityö
- Sukupuoliroolit
- Suuteleminen
- Yhteiskunnalliset liikkeet
- Sosiaalinen verkostoanalyysi Luokka:Sosiologia ms:Sosiologi ko:사회학 ja:社会学 simple:Sociology th:สังคมวิทยา

Antonio Gramsci

Antonio Gramsci (1891-1937) oli italialainen marxisti ja marxilaisen teorian kehittäjä. Antonio Gramsci syntyi 22.1.1891 Cagliarin provinssissa Sardiniassa Italiassa Francesco Gramscin ja Giuseppina Marciasin suurperheeseen. Vuonna 1923 Gramsci avioitui viulisti Julka Schuchtin (1896-1980) kanssa, joka oli Venäjän kommunistisen puolueen jäsen. Gramsci tapasi Schuchtin asuessaan puoli vuotta kommunistisen internationaalin Italian delegaattina. He saivat kaksi poikaa, Delion (1924-1981) ja Giulianon (1926-) Opiskellessaan Dettori-lyseossa Cagliarissa Gramsci tuli ensimmäistä kertaa kosketuksiin työväenluokan organisoitujen sektoreiden sekä radikaalien ja sosialististen aatteiden kanssa. Valmistuttuaan lyseosta vuonna 1911 Gramsci hyväksyttiin stipendillä Turin yliopistoon. Muiden hyväksyttyjen joukossa oli mm. Palmiro Togliatti, josta myöhemmin tuli Italian kommunistisen puolueen (PCI) pääsihteeri. Yliopistossa hän myös tapasi Angelo Tascan ja monia muita, joiden kanssa hän myöhemmin oli tekemisissä Italian sosialistisessa puolueessa (PSI) ja sen jakautumisen jälkeen PCI:ssä, jossa hän oli yksi perustajajäsenistä. Yliopistossa Gramsci oli lahjakas filosofian, kirjallisuuden ja lingvistiikan opiskelija, mutta huolimatta lupaavasta akateemisesta urasta Gramsci liittyi vuonna 1915 PSI:n aktiiviseksi jäseneksi ja hän aloitti journalistina. Samaan aikaan Italia liittyi ensimmäiseen maailmansotaan. Vuoden 1917 Venäjän vallankumouksen sekä sitä seuranneen sisällissodan kaaos ja julmuus järkyttivät Gramscia, mutta hän katsoi siitä huolimatta velvollisuudekseen tukea ”historian ensimmäistä työväenluokkaista valtiota” – Gramscin mielestä ensimmäinen maailmansota oli osoitus porvariston kykenevyydestä vielä suurempiin julmuuksiin. Gramsci oli myös ensimmäisiä, jotka kiinnittivät huomiota fasismiin ja varoittivat sen suosion noususta. Vuonna 1926 Gramsci pidätettiin Roomassa poikkeuslakien nojalla ja hänet tuomittiin 4.6 vuonna 1928 muiden Italian kommunistijohtajien kanssa 20 vuodeksi, 4 kuukaudeksi ja 5 päiväksi vankeuteen. Tuomio merkitsi Gramscille kymmentä vuotta vankilassa, joka merkitsi lähes katkeamatonta fyysistä ja psyykkistä kipua: vankilassa ollessaan Gramsci oli hyvin sairaalloinen, mutta häntä ei hoidettu asianmukaisesti. Viimeiset kaksi elinvuottaan Gramsci vietti vartioituna Quisisana-sairaalassa Roomassa. Ekonomisti Piero Straffa, Gramscin henkilökohtainen ystävä, käytti omia varojaan ja lukuisia henkilökontaktejaan tarjotakseen Gramscille hänen tarvitsemansa kirjat ja aikakausjulkaisut, minkä ansiosta Gramsci saattoi omistautua kirjoittamiselle. Ilman Straffan apua Gramscin tunnetuin julkaisu, Vankilavihkot, ei olisi ollut mahdollinen. Gramsci kuoli vankilassa 27.4.1937 aivoverenvuotoon (cerebral haemorrhage). Vankilavihkot julkaistiin vasta useita vuosia toisen maailmansodan jälkeen PCI:n alkaessa julkaista osia Vankilamuistiinpanoista sekä niistä yli 500 kirjeestä, jotka Gramsci kirjoitti vankilassa olonsa aikana. 50-luvulta lähtien Gramscin työt ovat herättäneet huomattavaa kiinnostusta ja osa hänen käyttämästään käsitteistöstä on vakinaistanut paikkansa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa sekä erityisesti vasemmiston parissa. Vankilavihkoissa Gramsci hahmotteli uudenlaista marxilaisuuden teoriaa ja toimintaperiatteita, jotka erosivat jyrkästi ajan hallitsevasta stalinistisesta ideologiasta. Gramsci korosti, että demokratia ja kansalaisvapaudet ovat arvoja, joita ei tule loukata vallankumouksenkaan oloissa. Hän myös vaati taiteilijoiden ja tiedemiesten rajoittamatonta luomisvapautta. Itseään Gramsci piti machiavellilaisena: ”Kansa on Ruhtinas.”

Gramscin hegemonia-käsite

Antonio Gramscin mukaan moderneissa yhteiskunnissa hegemonia, yhteiskunnallinen johtajuus, täytyi luoda ja voittaa monilla eri alueilla. Hegemonian käsite tarkoittaa poliittisen johtamisen ja vaikuttamisen tapoja, joilla ryhmät pyrkivät tekemään oman ideologiansa yhteiskunnan yleiseksi ideologiaksi. Hegemonian muodostamiseen tai valtaamiseen tarvitaan legitimiteetin hankintaa, poliittista indoktrinaatiota sekä kykyä yhdistää eri poliittisten ryhymien keskenään ristiriitaiset intressit yhteisymmärrystä ja kompromissitarvetta painottaen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi.

Katso myös:

[http://www.italnet.nd.edu/gramsci/index.html International Gramsci Society] ja:アントニオ・グラムシ

Hegemonia

Alun perin hegemonia tarkoitti poliittista hallitsemista tai ylivaltaa erityisesti valtioiden välisissä suhteissa. Laajemmin hegemonia merkitsee monimutkaista kokonaisuutta, joka yhdistää toisiinsa poliittiset, sosiaaliset ja kulttuuriset voimat tai ne aktiiviset sosiaaliset ja kulttuuriset voimat, jotka ovat kokonaisuuden kannalta välttämättömiä elementtejä. Lähteet:
- Raymond Williams. Marxismi, kulttuuri ja kirjallisuus. Jyväskylä 1988, 125, 129; Raymond Williams.
- Keywords. A Vocabulary of Culture and Society. Glasgow 1976, 117-118
- [http://www.uta.fi/laitokset/historia/tutkijakoulu/sivut/paperit/eharti.htm Liperiläinen kulttuurikamppailu?]

Ideologia

Ideologia on ideoiden kanonisoitunut kokoelma, visio ja näkökulma todellisuuteen. Se on sisäistetty kokoelma mielipiteitä tai arvioita, niitä yhteensitovaa teoriaa sekä paradigmaa, josta teorian ja todellisuuden suhdetta tarkastellaan. Yleensä ideologia on nimenomaan poliittista ajattelua. Poliittiseen ideologiaan sisältyvät aina tietyt arvot ja keinot näiden saavuttamiseksi. Toisinaan konfliktit eri ideologioiden tai poliittisten ajattelutapojen välillä koskevat nimenomaan arvoja, usein taas arvoista ollaan periaatteesta samaa mieltä, mutta keinoista eri mieltä. Ideologia -sanaa voidaan käyttää sekä negatiivisessa että positiivisessa mielessä. Karl Marx käytti sanaa ennen kaikkea negatiivisessa mielessä, mutta 1900-luvulla ideologiaa on pidetty usein positiivisena tai neutraalina asiana. Ideologian negatiiviset konnotaatiot liittyvät siihen, että se voidaan nähdä jonain ei-järjellisenä ajatteluna. Voidaan esimerkiksi sanoa, että joku on ideologian vallassa.

Poliittiset ideologiat

Poliittisia ideologioita ovat ainakin anarkismi, kommunitarismi, libertarismi, kristillisdemokratia, fasismi, liberalismi, monarkismi, nationalismi, kansallissosialismi, sosialismi, sosiaalidemokratia. Sen sijaan feodalismi, merkantilismi ja kapitalismi eivät ole ideologioita, vaan tietyille yhteiskuntajärjestyksille annettuja nimiä. Myöskin osaa mainituista ideologioista pyritään usein käyttämään puhtaasti teknisinä käsitteinä. Poliittisen ideologian paradigma ja todellisuuskäsitys voidaan monesti sisällyttää lähes kaikille elämänalueille, esimerkkinä vaikkapa Neuvostoliitto jossa marxismi-leninismi sisällytettiin muun muassa taiteeseen ja erilaisiin tieteen tutkimuskohteisiinkin. Myös feminismiä ja ekologista ajattelua pidetään usein poliittisena ideologiana, samoin ekologisen ajattelun kiivasta vastustamista. Toisaalta ideologia ei useimmiten tarkoitukseltaan pyri määrittämään vastauksia kaikkiin eri elämänalojen kysymyksiin, vaikka poliittisen ideologian lisäksi saattaisikin liittyä elämänfilosofiaan. Esimerkiksi fasismilla on useimmiten käytännössä esiintyessään ollut poliittisten näkemysten lisäksi vahva esteettinen ihanne sekä ihmiskuva. luokka: yhteiskuntatiede

Kapitalismi

Kapitalismi on Max Weberin kehittämän määritelmän mukaan (General Economic History, 1927): Talousjärjestelmä, joka perustuu:
- henkilökohtaisesta tai perheen taloudesta erotettuihin kirjanpitoa ylläpitäviin yrityksiin,
- vapaisiin markkinoihin, jotka ovat avoimet sosiaalisesta asemasta riippumatta,
- kehittyneen teknologian käyttöön, erityisesti suuryrityksissä, jotka tarvitsevat runsaasti sijoituspääomaa,
- tasa-arvoon lain edessä perustuvat oikeusjärjestelmä, joka takaa yksityisen omistusoikeuden
- joustavat työmarkkinat, jotka takaavat sosiaalisen liikkuvuuden, ilman orjuutta tai maaorjuutta ja lakiin perustuvia tai institutionaalisia rajoituksia, kuten minimipalkkoja tai ammattiyhdistyksiä
- osakkeiden julkinen kauppa, jolla kerätään suuria määriä sijoituspääomaa. Yksikään talousjärjestelmä ei ole ikinä saavuttanut näitä kaikki vaatimuksia täydellisinä. Huolimatta siitä, että "kapitalismi" on "ismi", se ei ole ideologia tai liike, vaan tuotannon tapa. Usein kapitalismi rinnastetaan suoraan markkinatalouteen. Sanan "kapitalismi" suomennokseksi on myös ehdotettu sanaa pääomatalous.(kuka?) Edellämainittujen käsitteiden käytöstä ei olla kuitenkaan yksimielisiä.

Historiaa

Marxilaisen näkemyksen mukaan kapitalismi kehittyi alun perin käsi kädessä käsityöläisperinteestä nousevan teollisuustuotannon myötä ja kapitalismi edusti uudenlaista tuotantotapaa suhteessa orjayhteiskunnan ja feodalismiin maanviljelykseen ja maanomistukseen.[http://www.valt.helsinki.fi/staff/ptkettun/sosialismi04/luento3.html] "Kapitalismi"-sanan keksi William Makepeace Thackeray 1800-luvun puolivälin tienoilla. Nykyaikaisen kapitalismin instituutiot, korporaatio, pörssit ja kauppaliitot syntyivät jo sydänkeskiaikana vuosina 1000–1300. (katso myös: Hansaliitto). Kapitalismi on saattanut syntyä ilmiönä noin 200 vuotta vuoden 1349 Mustan surman jälkeen. Tarkka ajoitus on kuitenkin heikolla pohjalla, koska se mitä kapitalismiin tarkalleen ottaen kuuluu on hankala määritellä. Rahaa ja rahoituslaitoksia on ollut olemassa muinaisessa Foinikiassa ja Intiassa ja Kiinassa jo vuosisatoja, mutta modernin kapitalismin synty Länsi-Euroopassa on kuitenkin kiistatonta. Tuotantovoimaa alettiin suunnata tuotantokapasiteetin parantamiseen edellisten vuosisatojen pyramidien ja katedraalien rakentamisen sijaan. Kiistely siirtymisen tapahtumisesta feodalismista kapitalismiin kävi vilkkaana etenkin marxilaisten keskuudessa, koska se muodostaa pääkohdan marxilaisessa historian teoriassa. Kapitalismin synnylle on esitetty sisäisiä ja ulkoisia syitä: maaorjuuden heikkeneminen rahatalouden myötä ja itsevaltiuden kasvu, jolloin feodaaliruhtinaiden valta väheni. Ulkoisia syitä ovat törmäys islamin kanssa ja uusien kauppareittien etsiminen entisten katkettua (silkkitie), tykin keksiminen, jolloin kauppalaivat saattoivat purjehtia turvassa pidemmälle kotisatamastaan. Max Weber esitti teoksessaan "Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki", että kapitalismin syntyy vaikutti kalvinismin ennaltamääräämisoppi, jonka mukaan taivaaseen pääsyyn ei voinut itse vaikuttaa, mutta maallinen menestys oli osoitus kuulumisesta pelastuvien joukkoon. Tämä synnytti taloudellisen järjestelmän, joka myöhemmin jatkoi olemassaoloa uskontoon perustuneesta synnystään riippumatta. Länsi-Euroopassa 1700-luvulle, Itä-Euroopassa kauemmin, kapitalismi vallitsi feodalismin kanssa rinnan. Aateliston valta perustui etuoikeuksiin ja verotusoikeuteen, maanomistukseen ja maanviljelijöiltä perittyyn maanvuokraan. Kuitenkin raha, markkinat, sopimukset, omistusoikeus ja yhtenäinen laki (vuodesta 1648) alkoivat olla yleisiä. Teollisuustuotanto sekä valistusajattelu mullistivat talouden ja ajattelun rakenteet ja lisäsivät porvariluokan valtaa ja asemaa. Höyrykone mullisti tuotannon ja kapitalismin kehitys siirtyi kaupasta teollisuuteen. Teollistumisesta tuli synonyymi kapitalismin kanssa. Englannin 1770-luvun teollista vallankumousta seurasivat muut kahden seuraavan vuosisadan aikana. Tämä talouden ja vallan muutos johti suuriin mullistuksiin; väestönkasvu, liikenneyhteyksien ja kommunikaation nopeutuminen. Amerikan vallankumous ja sen seuraajat kuten Ranskan suuri vallankumous olivat kansan, etenkin porvarien kapinoita monarkiaa ja verotusta, yleensä myös mm. aatelin ja kirkon etuoikeuksia vastaan. Ranskan vallankumous ja Napoleonin sodat pyyhkivät feodalismin jääneet pois. 1800-luvun liberalismin piirteisiin kuuluivat vapaakauppa, kulta rahan arvon takeena, tasapainoiset budjetit ja minimaalinen köyhäinapu. Perheen rikkoutuminen tuotannon perusyksikkönä ja ihmisten siirtyminen kaupunkeihin johti sosiaalisiin mullistuksiin. Erilaiset utopistit ja nostalgikot haaveilivat paremmasta maailmasta. Syntyi sosialismi, josta tuli vastavoima ja uudistusliike kapitalismille. Samaan aikaan syntyivät ensimmäiset ammattiyhdistysliikkeet. Ammattiyhdistykset ja joukkovoima olivat voimakas vaikuttaja, mikä johti työsuojelun ja sosiaaliturvan syntyyn. Länsimaat kokivat 1800-luvulla suhdannevaihteluja sekä maailmansotien välillä vuonna 1929 alkaneen suuren laman, joka osoittautui vakavaksi kapitalismin kriisiksi. Kollektivistinen Neuvostoliitto ja korporativistiset Saksa ja Italia olivat laman runtelemille Euroopan valtioille merkittävä kilpailija. Talouden vaihteluja pyrittiin tasaamaan valtion talouden, mm. investointien kautta. Tämän tyyppisen ajattelutavan teorisoi John Maynard Keynes. Vanhemman talousteorian ja Keynesin ajatusten pohjalta muokattiin näiden kahden synteesi, jota kutsutaan keynesiläisyydeksi. Hyvinvointikapitalismi Yhdysvalloissa New Dealin mukana ja Britanniassa toisen maailmansodan jälkeen palauttivat luottamusta kapitalismiin. Keynesiläisyyden täystyöllisyys näytti pysyvältä ratkaisulta ongelmiin. Keynesiläisyyttä kritisoi esimerkiksi monetarismin isä, Milton Friedman 1950-luvun lopulla. Perinteisestä keynesiläisyydestä pitkälti luovuttiin taloustieteessä 1970-luvulla, jolloin monet teollisuusmaat olivat taloudellisesti vaikeassa tilanteessa inflaation ja työttömyyden noustessa samanaikaisesti. Vaikka keynesiläisyyden eri versioilla on yhä kannattajia, 1970-luvulta lähtien taloustieteen valtavirta on siirtynyt uusklassiseen taloustieteeseen. Radikaalimpia oikeistolaisia näkemyksiä edustavat monetarismi, itävaltalainen taloustiede ja uusi klassiseen koulukunta. Margaret Thatcher ja Ronald Reagan yksityistivät valtion omistamia yrityksiä, vähensivät verotusta ja sääntelyä sekä uudistivat hyvinvointivaltiota. (kts. uusliberalismi) 1900-luvun alussa syntyneet monikansalliset yhtiöt nousivat uuden globaalin kapitalismin keulakuviksi. Itä- ja Keski-Euroopan maiden vapautuminen sosialismista 1989–1991 vähensi oleellisesti sosialistisen suunnitelmatalouden mainetta ja teki kapitalismista useimpien maiden johtajien silmissä ainoan varteenotettavan talousjärjestelmän. 1990-luvulta eteenpäin kapitalistiset piirteet lisääntyivät entisestään useiden maiden kansantalouksissa. Tämä tapahtui erilaisten talouden liberalisointitoimien kautta.

Teoriaa

Kapitalismille on tunnusomaista, että jokainen on itse vastuussa toimeentulostaan. Kansalaisilla on oikeus vapaasti päättää ammatistaan, työpaikastaan ja taloudellisesta toiminnastaan. Kapitalismin perusajatuksiin kuuluu yksityisomistus. Yksityinen omistus merkitsee, että yksityishenkilöt tai heidän vapaaehtoisesti muodostamansa yksityiset yritykset, yhdistykset tai muut yhteisöt omistavat tuotannon tekijät ja palkkaavat työvoimaa. Yksityisomistukseen kuuluu oikeus päättää omaisuudestaan, siis esim. käyttää, myydä, lahjoittaa. Liberaalissa kapitalismissa taloudelliset toimijat kilpailevat valtion korkeintaan vähän rajoittamilla vapailla markkinoilla lain rajoissa. Yksityisestä omistusoikeudesta ja vapaista markkinoista seuraa taloudellista kilpailua. Kapitalistisessa taloudessa on työnjakoa ja erikoistumista, jossa jokainen henkilö ja yritys voi erikoistua parhaiten osaamaansa. Kapitalistinen talous ei kuitenkaan merkitse ns. täydellistä kilpailua, jolla taloustieteen määritelmän mukaan tarkoitetaan vapaan kilpailun lisäksi tuotteiden homogeenisuutta, yritysten äärimmäisen suurta määrää ja pientä kokoa (markkinoilla toimijoiden atomistisuus) ja informaation täydellistä ja äärimmäisen nopeata välittymistä ja ulkoisvaikutusten olemattomuutta. Kapitalismissa tavaroiden ja palveluiden markkinoiden lisäksi vaaditaan esimerkiksi arvopaperimarkkinat ja pääomasijoittamista, muun muassa koska yritystoimintaan on kerättävä suuria määriä pääomaa. Kapitalismia kannattavien mukaan kapitalismi merkitsee vapautta toteuttaa halujaan lain rajoissa. Valtion tulisi eräiden radikaalien kapitalismin kannattajien mielestä sekaantua vain minimivaltion ylläpitoon, jolla pidetään yllä omistusoikeus, henkilökohtainen koskemattomuus ja sopimukset. Heidän mukaansa kapitalismi merkitsee vapautta toteuttaa halujaan lain rajoissa. Valtion tulisi sekaantua vain, joidenkin mukaan ainoastaan, lakijärjestelmän ylläpitoon, jolla pidetään yllä omistusoikeus ja sopimukset. Anarkokapitalistit vastustavat kuitenkin valtion kaikenlaista toimintaa. Kapitalismia ovat puolustaneet esimerkiksi Milton Friedman kirjassaan ”Capitalism and Freedom” ja Ayn Rand kirjassaan ”Capitalism: The Unknown Ideal”.

Näkemyksiä

Kapitalismilla on ollut työväenliikkeessä aina kielteissävytteisiä vivahteita. Siihen yhdistetään usein pääoman ylivalta ja riisto. Karl Marxin mukaan kapitalismi on kuitenkin edistyksellinen ja välttämätön kehitysvaihe. Marxin seuraajat taas ovat jakautuneet niihin, jotka näkevät kapitalismin välttämättömänä ja edistyksellisenä, sekä toisaalta niihin, jotka näkevät kapitalismin yksinomaan negatiivisena. Nykyisten sosialistien mukaan kapitalismille luonteenomainen piirre on riskien ulkoistaminen, jossa yritystoiminnan toteutuneet riskit (esim. ympäristöriskit, työttömyys) siirretään yhteiskunnan maksettavaksi, mutta voitto jaetaan omistajien kesken.

Lähteitä


- Meghnad Desai "Capitalism", The Oxford Companion to the Politics of the World, 2e. Joel Krieger, ed. Oxford University Press Inc. 2001.
- Clive H. Lee "capitalism" The Oxford Companion to British History. Ed. John Cannon. Oxford University Press, 1997.

Katso myös


- Kehityskritiikki
- Laissez faire
- Markkinatalous
- Vapaakauppa Luokka:Talous ja:資本主義 th:ทุนนิยม

Patriarkaatti

Patriarkaatti tarkoittaa
- Yhteiskuntajärjestystä jossa miehet ovat hallitsevassa asemassa
- hiipakuntaa, jonka piispaa kutsutaan patriarkaksi

Tieto

Tietoa on Filosofian tietoteorian (epistemologia) perinteisen näkemyksen mukaan tosi, hyvin perusteltu uskomus. Epistemologia on filosofian osa-alue, joka tutkii tietoa ja siitä, mitä voimme tietää. Tieteenfilosofia on se laajempi filosofian osa-alue, joka tutkii tieteellisen tiedon perusteita ja pohjaa. Systeemiteorian (ks. myös systeemi) mukaan tieto on ero, jolla on merkitystä systeemilleen. Informaatioteorian (ks. myös Claude Shannon) mukaan tieto on kyllä/ei-päätös ja yksi tiedon yksikkö on bitti. Tätä mallia käytetään myös viestinnän teorioissa. Diplomi-insinööri Jan Kåhre Ahvenanmaalta on kehittänyt uuden [http://www.matheory.info matemaattisen tietoteoria], jota käytetään jo monen yliopiston oppikirjana. Kåhre käsittelee tietoa yleisesti, kun esim. Shannon käsittelee vain kommunikaatiota, tiedon siirtoa. Kåhren teoriassa Shannonin teorialle löytyy runsaasti ehtoja ja useissa tilanteissa parempia vaihtoehtoja. Tieto voi olla myös tiedustelutietoa. Tieto ja tietäminen ovat olleet myös tärkeitä ihmisen laajennuksia, voiman lisääjiä evoluutiossa. Suomen kielen sana tieto on hyvin monikäsitteinen, esimerkiksi englannin kielessä sitä vastaa toisistaan eroavat sanat knowledge, information, data ja fact. Tieto informaationa ja tiedon tasoihin (ks. seuraava luku alla) liitettynä on tiedon perusyksiköistä koostuva kokonaisuus, jolla on oma erityinen, osiaan suurempi merkitys. Esim.:
- sana koostuen kirjaimista
- sana koostuen äänteistä
- konekielinen käsky koostuen biteistä ja
- kodoni koostuen kolmesta adeniini, tymiini, guaniini ja sytosiini parista.

Tiedon tasot ihmisellä

Tiedon tasot suomen kielessä ja ihmisiin liittyen voisivat olla:
- data; tiedon pienin yksikkö, ero. Puheessa esimerkiksi äänne tai tekstissä kirjain.
- informaatio; useammasta datasta koostuva suurempi yksikkö, jolla on oma nimi: sana, sekä lausuttuna että kirjoitettuna
- tietämys; informaation tulkinta ihmisen aivoissa: mitä (kyseinen) sana tarkoittaa kyseiselle ihmiselle. Tämä tulkinta on aina yksilöllinen. Jokaisella sanalla on siis periaatteessa (hieman) erilainen merkitys eri ihmisille.
- ymmärrys; tietämyksistä koostuva kokonaisuus, jolla oma nimi; lauseen (tai suuremman sanayksikön) merkitys ihmiselle
- viisaus; ymmärryksistä koostuva kokonaisuus, jolla on oma nimi: luvun (tai suuremman tietokokonaisuuden) yleisempi merkitys ihmiselle. Edellä olevassa tieto on siis ymmärretty yleistermiksi, jollaista englannin kielessä ei ole. Vastaavat rakenteet löytyvät elämän tiedosta (DNA, kodoni ja geeni) ja tietokoneen tiedosta (konekielinen käsky, todennäköisesti lähivuosikymmeninä myös aivoista.

Tiedon määrä

(Tässä tiedon yksikkönä käytetään tavua, joka on mielivaltaisesti valittu kahdeksan kyllä/ei-päätöksen ryhmä, jolloin tavu kuvaa yhtä 256:sta vaihtoehdosta.) Peter Lymanin ja Hal Varianin kirjan mukaan maailman tuotti vuonna 2002 seuraavasti tietoa teleliikenteessä:
- kiinteät puhelimet: 15 miljoonaa teratavua
- mobiilipuhelimet 2,3 miljoonaa teratavua
- internet 0,53 miljoonaa teratavua
- sähköposti 0,44 miljoonaa teratavua
- web 0,092 miljoonaa teratavua
- televisio 0,069 miljoonaa teratavua
- radio 0,0035 miljoonaa teratavua Tallennettua tietoa tuotetiin 5,4 miljoonaa teratavua seuraavasti:
- 5,0 miljoonaa teratavua magneettisena (mm. tietokoneiden kovalevyt)
- filmit 0,42 miljoonaa teratavua
- paperisena 0,0016 miljoonaa teratavua ja
- optisena 0,0001 miljoonaa teratavua. Edellä olevassa on siis käsitelty tiedon tasoja data ja informaatio. Tietämys, ymmärrys ja viisaus esiintyvät pitkälti vain ihmisen päässä jokaisen henkilökohtaisena tulkintana. Näiden tietotasojen edustaman tiedon määrää ei kukaan ole laajemmin mitannut.

Tieto, ihminen ja evoluutio

Tieto, ymmärtäminen ja tietäminen ovat olleet ihmisen ratkaisevimpia laajennuksia, joilla ihminen on noussut evoluutiossa eläinlajina ylivoimaiseksi. Tällä tavalla ymmärrettynä aivot, kieli, kirjoitustaito, kirjapainotaito ja tietokoneet ovat oleet evoluution aikana tärkeitä tietoon ja tietämiseen liittyviä ihmisen tiedon kehitysvaiheita. Kun ihminen on ymmärtänut muiden eläinlajien käyttäytymisen säännönmukaisuuksia ja lakeja, tästä ymmärtämisestä, tiedosta on tullut tärkeää ihmisen ja ihmiskunnan henkiinjäännin kannalta. Tiedon lisäksi muita ihmisen evolutionäärisiä laajennuksia ovat olleet mm. tekniikka menetelmänä ja esineinä sekä kyky organisoida suuria ihmisjoukkoja yhtenäiseen toimintaan.

Katso myös


- epistemologia
- Systeemi ja tieto
- Noopolitik, globaalin tiedon ja verkon politiikka

Lähteitä


- Peter Lyman & Hal Varian:"How Much Information?" University of California, Berkeley 2003
- Hans Chritian Baeyer:"[http://personal.inet.fi/koti/sakari.ahvenainen/index/id94.htm Information - The New Language of Science]". Phoenix, England, 2004. (1st Edition 2003)
- Jan Kåhre:"[http://www.matheory.info The Mathematical Theory of Information]" Kluwer Academic Publishers, 2002. Luokka:Epistemologia ja:知識 simple:Knowledge th:ความรู้ zh-cn:知识

Luokka:Sosiologia

Sosiologiaa käsitteleviä artikkeleja. Luokka:Yhteiskuntatiede

Anneke Grönloh

Anneke Grönloh (
- 7. Juni 1942 in Tondano, Niederländisch-Indien) ist eine niederländische Sängerin. Grönloh wurde als Tochter eines niederländischen Militärs geboren. Ihre ersten Lebensjahre verbrachte sie in einem japanischen Lager im besetzten Indonesien. Nach Ende des Zweiten Weltkriegs und der Freilassung von Grönlohs Vater aus japanischer Gefangenschaft siedelte die Familie in die Niederlande über und Anneke Grönloh wuchs in Eindhoven auf. Auf dem dortigen Lyceum lernte sie Peter Koelewijn kennen und fasste den Entschluss, gemeinsam mit ihm in seiner Band Peter en zijn Rockets aufzutreten. 1959 gewann Grönloh einen Talentwettbewerb und begann ihre internationale Karriere. 1964 vertrat sie die Niederlande beim Grand Prix Eurovision de la Chanson in Kopenhagen. Mit dem Titel Jij bent mijn leven erreichte sie aber nur den 10. Platz. Nach ersten Erfolgen als Schlagersängerin machte sie sich später einen Namen als Jazzmusikerin. Im Jahr 2000 wurde Anneke Grönloh in den Niederlanden zur Sängerin des Jahrhunderts erklärt. Zwei Jahre später führte die öffentliche Bezichtigung als Alkoholikerin durch den Komiker Paul de Leeuw zu ihrem Rückzug von der Showbühne. Groenloh, Anneke Groenloh, Anneke Groenloh, Anneke Groenloh, Anneke

narty tanie latanie, tanie loty darmowe mp3 Nurkowanie reykjavik hotels










































:: RELATED NEWS ::

Ribeira
There are parishes that have the name Ribeira (Portuguese for stream, creek and also meaning "by the river".

In Africa

In Cape Verde


- Ribeira Ilhéu, in the island of Fogo

In Europe
Eastern Teaberry
Eastern Teaberry (Gaultheria procumbens), also known as Checkerberry, Boxberry and American Wintergreen, is a small shrub native to northeastern North America. It is low-growing, typically reaching 10-15 cm tall. The leaves are evergreen, elliptic to ovate, 2-5 cm long and 1-2 cm broad, with a distinct oil of wintergreen scent. Th
Pravoka
This is a list of fictional locations in the Square Co., Ltd. computer role-playing game Final Fantasy. Note that some of the locations had their names changed in the game's remake of Final Fantasy Origins and Final Fantasy I & II: Dawn of Souls.

Or
The birth of modern Japan
The history of Japan probably started around 100,000 BCE, date when the earliest stone tool implements have been found. Following the last ice-age, the rich ecosystem of the archipelago apparently fostered human development rather earlier than in other geographical areas, yielding the earliest polished stone tools, and to this date, the earliest known Navarre (disambiguation). Navarre (Spanish Navarra, Basque Nafarroa) is an autonomous community and province of Spain. Its official Spani
Trinity-Bellwoods
Trinity Bellwoods Park is located on the west side of downtown Toronto, Ontario Canada, bordered by Queen Street West on the south and Dundas Street on the north. The western boundary of the park is Crawford Street, running north to within a short block of Dundas, where the park extends further west several hundred feet past the Toronto, Ontario Canada, bordered by Queen Street West on the south and Dundas Street on the north. The western boundary of the park is Crawford Street, running north to within a short block of Dundas, where the park extends further west several hundred feet past the