:: wikimiki.org ::
| Valtio |
ValtioValtio on Max Weberin määritelmän mukaan "oikeusjärjestyksenä ja hallitsemiskoneistona toimiva pakkoyhteisö, joka onnistuneesti vaatii itselleen fyysisen väkivallan käytön legitiimiä monopolia määrätyllä maantieteellisellä alueella".
Yleensä tähän määritelmään liitetään myös vaatimus siitä, että väkivaltamonopoli yleisesti hyväksytään alueella. On hyvä huomata, että väkivaltamonopolin yleinen hyväksyntä on mahdollista myös diktatuureissa ja muissa totalitaarisissa järjestelmissä.
Käsitteet valtio, yhteiskunta ja kansakunta sekoitetaan usein:
Yhteiskunta muodostuu ihmisten kaikkien vuorovaikutussuhteiden verkostosta josta valtio on vain osa. Yhteiskunta jaetaan mm. hegeliläisessä ja liberalistisessa perinteessä valtioon ja kansalaisyhteiskuntaan. Uudemmissa teorioissa yhteiskunta jaetaan usein kolmeen osa-alueeseen: valtiolliseen, (yksityiseen) taloudelliseen ja varsinaiseen kansalaisyhteiskuntaan.
Kansakunta on käsite joka viittaa yleensä valtion tai jonkin etnisen ryhmän jäsenten yhteisöön. Moderni valtio, jonka voi katsoa syntyneen feodalismin ajan jälkeen 1500-luvulta eteenpäin, on rakentanut legitimiteettinsä pitkälti siihen, että sen on katsottu olevan kansakunnan organisaatio, kansallisvaltio.
Suomen valtio
Suomessa valtion legitimiteetti perustuu demokraattiselle valtioteorialle
ja hallitusmuodon 2 §:n mukaan valtiovalta kuuluu kansalle. Vaaleilla hankitun valtuutuksen perusteella eduskunta käyttää yhdessä tasavallan presidentin kanssa lainsäädäntövaltaa, ja riippumattomat tuomioistuimet käyttävät tuomiovaltaa.
Valtion yleistä hallitusta varten taas on olemassa valtioneuvosto. Hallitusmuodon mukaisessa kolmijako-opissa esitetään käsitys kansakunnan valtiollisen vallan jakamisesta.
Valtion tehtävät
(1900-luvun alussa Woodrow Wilsonin jaottelun mukaan)
- järjestyksen vaaliminen; ihmisten ja omaisuuden suojaaminen väkivallalta
- miehen ja vaimon, lasten ja vanhempien välisten oikeudellisten asioiden käsittely
- omaisuuden hallussapito, siirto ja vaihdon säätely sekä näiden oikeudellisten vastuualueiden määrääminen velkojen ja rikosten suhteen
- sopimusoikeuksien määrittäminen yksilöiden välillä
- rikosten rankaisu ja määrittely
- oikeusriitojen ratkaisu siviiliasioissa
- poliittisten velvollisuuksien, oikeuksien ja kansalaisuuden määrittäminen
- valtion asioiden hoito toisten valtioiden kanssa; valtion suojaaminen ulkoiselta vaaralta tai hyökkäykseltä sekä valtion kansainvälisten suhteiden edistäminen
Sittemmin valtion tehtävien piiri on etenkin läntisissä demokratioissa laajentunut.
Erilaiset valtiotyypit
Ideologia, jossa valtio puuttuu lähes täydellisesti yhteiskunnan toimintaan, tunnetaan nimellä totalitarismi. Suomessa valtioon kuuluu sellaisia piirteitä, että voidaan käyttää termiä hyvinvointivaltio. Libertaarisessa teoriassa valtio joko on minimaalisimmillaan supistettu pelkäksi väkivaltakoneistoksi, jolloin käytetään termiä yövartijavaltio (ideologiana minarkismi), tai valtiosta on luovuttu kokonaan ja siirrytty autonomisiin kapitalistisiin alueisiin (ideologiana anarkokapitalismi).
Valtion valvomat oikeudet voidaan jakaa kahteen ryhmään: negatiiviset oikeudet ja positiiviset oikeudet. Negatiivinen oikeus on vapaus joltakin: vapaus kidutuksesta tai oikeus tuoda mielipiteensä julki ilman rangaistusta (ts. sananvapaus). Positiivinen oikeus on oikeus johonkin: oikeus koulutukseen tai oikeus ruokaan.
Perinteiset länsimaiset oikeusvaltiot pitävät ihmisoikeuksia ja muita negatiivisia oikeuksia usein itsestäänselvyyksinä. Sen sijaan maan politiikan vasemmistolaisuus määrää sen, missä määrin positiivisia oikeuksia on toteutettu. Suomalainen hyvinvointivaltio pyrkii perinteisesti tarjoamaan hyvin suuren osan positiivisista oikeuksista.
Monet kommunistiset ja totalitaristiset valtiot – Kiina etunenässä – loukkaavat kansalaistensa negatiivisia oikeuksia ja ihmisoikeuksia oikeuttaen loukkauksen positiivisilla oikeuksilla. "Kansalaisilla ei ehkä ole sananvapautta, mutta he saavat syödäkseen" kuuluu heidän perustelunsa.
Yhteiskuntateoriat
Erilaiset yhteiskuntateoriat voidaan jakaa mm. individualistisiin ja kollektivistisiin. Alkuperäiset moraaliset yhteiskuntateoriat, joista kaikkien muiden teorioiden voidaan sanoa kasvaneen, ovat liberalismi, demokratia ja sosialismi. Historiallinen kehitys on tapahtunut tuossa järjestyksessä. Puoluepoliittinen ryhmittäytyminen on kuitenkin tapahtunut pitkälti erilaisten konkreettisten asia- ja intressiristiriitojen eikä suoraan suurten poliittisten teorioiden mukaan.
- Liberalismi
- Anarkokapitalismi: valtio loukkaa aina ihmisten oikeuksia, joten sitä ei voi perustella.
- Minarkismi: yövartijavaltio on pienin paha tai yövartijavaltio syntyy luonnonoikeuksia loukkaamatta (Robert Nozick)
- Sosiaaliliberalismi: yksilönvapauksista voidaan joustaa, kun heikoimmassa asemassa olevien hyvinvointi turvataan (John Rawlsin Oikeudenmukaisuusteoria) tai kokonaishyöty on riittävä (utilitarismi)
- Demokratia
- Rousseau: jos kansan yleistahto määrää yksilöiden vastaisesti, toteutuu kollektivistinen vapaus eikä vapauden periaatetta näin loukata
- Hegel: valtio on ihmiskunnan kehityksen tulos ja itseisarvo, mahdollisuus ihmisille toteuttaa ei-itsekkäitä päämääriä
- Marxilaisuus: valtio on aina luokkaherruuden väline
- marxismi-leninismi: valtiovallasta on tehtävä proletariaatin herruuden väline
- anarkososialismi: valtiovalta, kuten muutkin herruden muodot, on tuhottava
Valtio organisaationa
Valtio on myös yksi ihmisen organisoitumisen muoto. Sitä edeltää klaani tai heimo ja sitä seuraa moderni kulttuuri ja globalisaatio. Valtio tuli mahdolliseksi hierarkkisen organisaatiomuodon keksimisen myötä. Valtio mahdollisti uuden hallinnon elättämisen lähinnä maatalouden ylijäämän, verotuksen turvin.
Quincy Wrightin mukaan kauppa ja teknologia edeltää organisatorista ja lakiin perustuvaa muutosta. Tämän mukaan globaali tietotekniikka ja globaali vapaakauppa ennakoisivat globaaleja organisaatioita ja globaaleja lakeja. Globalisaatio tuskin merkitsee valtion nopeata romuttumista, mutta selvästi sen roolin muuttumista. Itseorganisoitumista soveltaen globaali taso kontrolloi muodostuttuaan alempia, kulttuuria ja valtioita. Vrt. valtion kontrolli kansalaisiin. Valtioiden toiminnassa tarvitaan yhä enemmän valtioiden välistä, jopa globaalia yhteistoimintaa. Em. kehitys korostaa mm. kokonaisturvallisuuden käsitettä.
Katso myös
- Luettelo valtioista
- sodankäynti valtioiden aikana
Luokka:Politiikka
Luokka:Hallinto
ja:国家
simple:State
th:รัฐ
Max Weber
Maximilian Weber (21. huhtikuuta 1864 - 14. kesäkuuta 1920) oli saksalainen oikeustieteilijä, taloustieteilijä ja sosiologi. Häntä pidetään yhtenä julkishallinnon teorian ja nykyaikaisen sosiologian perustajista. Hänen pääteoksensa käsittelevät uskonnon sosiologiaa, politiikkaa ja hallitusvaltaa.
Elämä ja ura
Max Weber syntyi Erfurtissa, Saksassa vanhimpana seitsemän lapsen perheestä. Hänen isänsä oli Max Weber vanhempi, merkittävä poliitikko ja virkamies, joka oli naimisissa Helene Fallenstein. Max Weber (nuoremman) nuorempi veli Alfred Weber oli myös sosiologi ja taloustieteilijä.
Koska hänen isänsä oli yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa, Weber varttui politiikantäyteisessä kodissa, jossa vierailivat usein merkittävät oppineet ja julkiset hahmot. Samalla tuli selväksi, että Max Weber oli älyllisesti erittäin lahjakas. Hänen lahjansa vanhemmilleen 1876, jolloin hän oli kolmentoista vanha, koostui kahdesta esseestä, joiden otsikot olivat "Saksan historian kulku erityisesti viitaten keisariin ja paaviin." sekä "Rooman keisarillinen aika Konstantinus Suuresta kansainvaelluksiin".
1882 Weber kirjoittautui Heidelbergin yliopistoon lakitiedon opiskelijaksi palvellen samalla toisinaan Saksan armeijassa. 1886 Weber läpäisi testin, joka oikeutti hänet harjoittamaan lakia nuorempana asianajajana. 1880-luvun ajan Weber jatkoi historian opiskelua. Hän sai tohtorinarvon lakitiedossa 1889 kirjoittamalla keskiajan liikeorganisaatioita käsittelevän oikeushistoriallisen teoksen. Kaksi vuotta myöhemmin Weber sai valmiiksi teoksensa Die Römische Agrargeschichte in ihrer Bedeutung für das Staats- und Privatrecht. Tämä takasi Weberille oikeuden täyteen akateemiseen arvoon.
Näinä vuosina Weber kuitenkin keskittyi erityisesti nykyiseen yhteiskuntapolitiikkaan. 1888 hän liittyi Verein für Sozialpolitikiin, eräänlaiseen itsenäiseen oppineiden aivoriiheen, joka pohti yhteiskunnallisia asioita. 1890 aivoriihi käynnisti tutkimusprojektin, joka pohti "Puolan ongelmaa" - ulkomaalaisten maatyöläisten muuttoliikettä itäiseen Saksaan samalla kuin paikalliset maatyöläiset muuttivat teollistuviin kaupunkeihin. Weber asetettiin tutkimusprojektin johtoon ja tämän takia kirjoitti suurimman osan siitä. Lopullista raporttia pidettiin laajalti erinomaisena empiirisen tutkimuksen esimerkkinä ja Weberin maine asiantuntijana maatalouspolitiikassa lujittui.
Weber saavutti suurta menestystä 1890-luvulla. 1893 hän meni naimisiin etäisen serkkunsa Marianne Schnitgerin kanssa, joka oli intellektuelli ja feministi, itsekin tunnettu kirjoittaja. Seuraavana vuonna Weber toimi lyhytaikaisesti taloustieteen professorina Freiburgin yliopistossa, ennen kuin otti vastaan viran Heidelbergissä 1896. Hän joutui sairauden takia vähentämään ja lopulta kokonaan lopettamaan säännöllisen akateemisen työnsä sairauden takia 1897, josta ei toipunut ennen vuotta 1901. Sairaus oli todennäköisesti hermoromahdus, joka aiheutui hänen isänsä kuolemasta.
1903 hänestä tuli toimittaja Archiv für Sozialwissenschaft und Sozialpolitikin. Weberistä tuntui kuitenkin, ettei hän voinut jatkaa normaalia opetustyötä ja toimi siitä lähtien yksityisenä oppineena. Tätä auttoi hänen saamansa perintö 1907. 1904 hän vieraili Yhdysvalloissa ja osallistui taiteiden- ja tieteiden kongressiin, joka pidettiin St. Louisin maailmannäyttelyn yhteydessä.
Ensimmäisen maailmansodan aikana hän toimi hetken aikaa sairaaloiden johtajana Heidelbergissä. 1918 Weber toimi konsultanttina Saksan aselepokomissiossa solmittaessa Versailles'n rauhansopimusta. Hän oli mukana myös Weimarin tasavallan perustuslain luonnostelleessa komissiossa.
Vuodesta 1918 hän jatkoi opettamista, ensin Wienin yliopistossa, sitten 1919 Münchenin yliopistossa, jossa hän johti ensimmäistä saksalaista sosiologian instituuttia.
Max Weber kuoli keuhkokuumeeseen Münchenissa, Saksassa, kesäkuun 14. 1920.
Suomennettu tuotanto
- Max Weber, Kaupunki. Suom. ja toim. Tapani Hietaniemi. Vastapaino 1992, Tampere.
- Max Weber, Maailmanuskonnot ja moderni länsimainen rationaalisuus. Kirjoituksia uskonnonsoiologiasta. Suom. ja toim. Tapani Hietaniemi. Vastapaino 1989, Tampere.
- Max Weber, Pörssi. Suomentanut, selityksillä ja jälkikirjoituksella varustanut Tapani Hietaniemi. Tutkijaliitto 1990, Helsinki.
- Max Weber, Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Suom. Timo Kyntäjä. WSOY 1980, Porvoo - Helsinki - Juva.
Max Weberiä koskevaa suomenkielistä kirjallisuutta
- Tapani Hietaniemi, Max Weber ja Euroopan erityistie. Vertailevia sivilisaatiohistoriallisia tutkielmia. Tutkijaliitto 1998, Helsinki.
- Pertti Töttö, Max Weberin tieteenteoriasta. Kuopion yliopisto 2004, Kuopio.
Weber, Max
Weber, Max
ko:막스 베버
ja:マックス・ヴェーバー
th:มักซ์ เวเบอร์
VäkivaltaVäkivalta tarkoittaa vallan käyttöä siten, että se tuottaa vahinkoa ihmisille tai eläimille. Useimmiten sanalla "väkivalta" viitataan nimenomaan fyysiseen voimankäyttöön, mutta on olemassa myös käsitteet henkinen väkivalta sekä rakenteellinen väkivalta. Henkisellä väkivallalla viitataan toisen ihmisen loukkaamiseen esimerkiksi sanallisesti. Rakenteellisella väkivallalla viitataan puolestaan epäsuoraan väkivaltaan joka kohdistuu yleensä ihmisryhmiä kohtaan. Siinä on useimmiten on kysymys yhteiskunnan rakenteiden kautta tapahtuvasta alistamisesta.
Fyysiseen voimankäyttöön perustuva väkivalta
Fyysisen väkivallan piiriin kuuluva voimankäyttö voi tapahtua pelkkien raajojen varassa tai siihen voidaan käyttää apuvälineitä (puukepeistä ydinaseisiin) Väkivaltaisen käytöksen motiivina voi olla melkein mikä tahansa. Äärimmäistä väkivaltaa esiintyy sodissa. Myös kulttuurissa esiintyy hallittuja väkivallan ilmiöitä, kuten erilaiset urheilulle sukua olevat kamppailut tai vaikka espanjalaisten härkätaistelut. Väkivaltaa voidaan kulttuurista ja yksilöstä riippuen joko ihannoida tai sitä voidaan paheksua. Länsimaisessa kulttuurissa väkivalta näkyy myös toimintaelokuvissa. Väkivaltaan turvautuvat usein vahvat, ja sitä pelkäävät heikot.
Fyysinen väkivalta, valtio ja yhteiskuntajärjestys
Fyysisellä väkivallalla on myös perustavaa laatua oleva merkitys yhteiskunnan toiminnassa ja vallankäytössä. Max Weberin yhä suosittu määritelmä valtiolle on, että valtio on taho, jolla on legitimiteetti väkivallan monopoliin tietyllä alueella. Tämä ajatus on sukua Thomas Hobbesin näkemykselle valtiottomasta luonnontilasta, joka on väkivaltainen tila. Hobbesin teoriassa yksilöt sitten sopivat valtion perustamisesta päästäkseen eroon mielivaltaisesta väkivallasta. Weberin näkemykseen liittyen voidaan myös katsoa, että korkein valta yhteiskunnassa perustuu aina viime kädessä väkivallan hallintaan vaikka tämä väkivalta olisi vain potentiaalista. Esimerkiksi jos joku ei suostu maksamaan laskua, rahat viedään häneltä lopulta vaikka väkivalloin. Samoin kansainvälisissä suhteissa potentiana piilevä väkivalta on erittäin suuressa roolissa.
Fyysisen väkivallan kehitys
Monet suvullisesti lisääntyvät eläimet käyttävät väkivaltaa voittaakseen itselleen naaraan muilta uroksilta. Laumaeläimet käyttävät väkivaltaa myös yksilöiden välisen arvojärjestyksen ylläpitämiseksi. Eräänlaista väkivaltaa ovat myös saalistus ja puolustautuminen saalistajilta, mutta tässä tarkoitetaan lajin sisäistä väkivaltaa.
Sotien esiastetta muistuttavaa väkivaltaa esiintyy jo ihmisapinoilla. Esimerkiksi eräiden lajien gorilla- ja simpanssiurokset partioivat ryhmänä laumansa reviirin rajoja, ja joutuvat toisinaan kahakoihin vieraiden joukkojen kanssa. Näissä kahakoissa voidaan joku tappaa. Nämä eläimet voivat myös lähteä hyökkäykseen ryöstämään toisen lauman naaraita lisääntymistarkoituksiin ja poikasia ravinnoksi. Myös ihmisten väkivaltaan on usein väitetty syyksi sukupuoliviettiä. Gorillat ja simpanssit myös tuntevat laumahenkensä voimistuvan ollessaan partio- tai hyökkäysretkillä. Kaikki sukivat toisiaan, jopa lauman johtava uros sukii väheksytyimpiä yksilöitä. Ilmeisesti tarkoitus on varmistaa kaikkien luotettavuus. Myös katsotaan, että ihmisten yhteishenki lujittuu, kun vastassa on yhteinen vihollinen.
Kalliomaalaukset ja kalliopiirrokset alkavat yleisemmin kuvata väkivaltaa noin 4000 ekr. lähtien. Väkivaltaa tosin kuvataan poikkeuksina aiemminkin. Kuviin ilmaantuvat muun muassa aseistetut soturit, taistelukohtaukset ja aseenkuvat. Sama kehitys nähdään niin Aasiassa, Afrikassa kuin Euroopassakin. Perinteisesti on nähty, että tämä johtuu väkivaltaisempien kansojen tai kulttuurien levittäytymisestä aiemmin rauhallisempien kansojen asuinalueille. On myös arveltu, että lähinnä yhteisöiden koon kasvu on lisännyt niiden väkivaltaisuutta, ja tehokkaammat ruuantuotantomenetelmät ovat näin välillisesti lisänneet väkivaltaa levittäytyessään. Nykyisin kuitenkin tunnustetaan, että vaikka ajatus väkivallan kasvusta kulttuurivaikutteiden myötä on sinänsä onkin uskottava, sille ei ole löytynyt riittävästi todisteita kaukaisilta ajoilta. Eri mieltä ovat esimerkiksi tutkijat James DeMeo ja Marija Gimbutas. Historiallisena aikana sotainen väkivaltaisuus on lisääntynyt kulttuurien ja kansojen joutuessa tekemisiin yhä enemmän toistensa kanssa. Sotia ovat aikaansaaneet sekä uskomusten ja kulttuurien erilaisuudet, että taistelut maa-alueista ja luonnonvaroista. Väkivaltaa on ollut paljon myös ryhmien sisällä.
Ainakin jonkinlaisen väkivallan ihailu on kuulunut osana lähes kaikkiin kulttuureihin. Lähes kaikilla kansoilla on näille itselleen merkittäviä sankaritarinoita, joissa tapahtuu ihannoitua väkivaltaa. Usein miehisyyden ihanteeseen kuuluu jonkinlainen valmius väkivaltaan, esimerkiksi naisen, kansan tai kunnian puolustamiseksi. Jotkut arvostavat miehisyytenä jopa hyökkäävää väkivaltaa. Myös ei-perinteisissä kulttuureissa, kuten länsimaisessa kulttuurissa, on paljon väkivallan ihailua, vaikkakaan monet näihin kulttuureihin kuuluvat eivät jaa näitä väkivaltaisia ihanteita.
Katso myös
- Aseet
- Kidutus
- Perheväkivalta
- Sadomasokismi
- Sota
- Teloitus
- Testosteroni
- Väkivaltaviihde
luokka:yhteiskunta
DiktatuuriDiktatuuri määritellään joko yksipuoluejärjestelmäksi tai henkilödiktatuuriksi, joka tarvitsee vallassa pysyäkseen laajaa poliisi- tai sotilaskoneistoa. Diktaattori on joko määräajaksi asetettu ja rajattomilla valtuuksilla varustettu muinaisroomalainen virkamies tai kuten yleensä nykyisin, rajattoman vallan haltija diktatuurissa. Nykyaikana sillä tarkoitetaan järjestelmää, jossa vain henkilö tai puolue päättää asioista ja pyrkii estämään toisinajattelijoiden ja kilpailijoiden pääsyn valtaan.
Roomassa diktaattori asetettiin määräajaksi esim. vaaran uhatessa. Diktatuurin etuja päätöksentekomuotona ovat nopeus ja joustavuus, kun taas esimerkiksi demokratia on suhteellisen hidasta ja raskasta.
Valistuneen diktatuurin teorian ensimmäisiä määrittäjiä oli englantilainen filosofi Thomas Hobbes, jonka mukaan valistuneen diktaattorin tai monarkin tehtävä oli luoda väkivaltakoneiston avulla järjestystä luonnontilassa vallitsevaan kaikkien sotaan kaikkia vastaan (bellum omnium contra omnes).
Diktatuurissa ei ole mitään takeita siitä, että diktaattori tekisi "oikeita" päätöksiä. Täydellinen vapaus, joka viisaan ja kansan parasta ajavan ihmisen käsissä saattaa olla etu (ns. valistunut diktatuuri), mutta muuttuu kansan tahdosta välittämättömän tai typerän henkilön käsissä taakaksi. Vaikka vahinko on korjattavissa, yksittäisen henkilön kohdalla se on aina lopullinen. Lisäksi yleisesti ajatellaan, että valta korruptoi.
Demokratiassa monet kansalaiset yhdessä voivat äänestää hallitsijasta. Vaikka päätökset eivät aina olisikaan kansan kannalta parhaita, tämä on kuitenkin se hinta, jonka tämän järjestelmän jatkuvuudesta sen kannattajat näkevät parhaaksi maksaa. Tällaisessa asiassa voitaisiin nähdä kansan kannalta parempiakin päätöksiä, mutta demokratiassa niiden syntyminen on lähes mahdotonta. Toisaalta asian tekee huomattavasti moniulotteisemmaksi se, että "kansan etu" tai "kaikkien paras" ei ole vallan yksinkertainen käsite, vaan sen määritteleminen on väistämättä subjektiiviselle pohjalle rakentuvaa.
Katso myös käsitteet autoritaarinen, poliisivaltio ja totalitarismi.
Luokka:Politiikka
ja:独裁政治
simple:Dictatorship
YhteiskuntaYhteiskunta muodostuu ihmisistä ja heidän muodostamistaan yhteisöistä, jotka ovat keskenään tiiviissä vuorovaikutuksessa tietyllä maantieteellisellä alueella.
Käsitteet valtio, yhteiskunta ja kansakunta sekoitetaan usein. Yhteiskunta muodostuu ihmisten kaikkien vuorovaikutussuhteiden verkostosta josta valtio on vain osa. Yhteiskunta jaetaan mm. hegeliläisessä ja liberalistisessa perinteessä valtioon ja kansalaisyhteiskuntaan. Uudemmissa teorioissa yhteiskunta jaetaan usein kolmeen osa-alueeseen: valtiolliseen eli julkiseen sektoriin, (yksityiseen) taloudelliseen toimintaan eli yksityiseen sektoriin ja varsinaiseen kansalaisyhteiskuntaan (kolmas sektori). Vielä uudempi laajennus tähän jaotteluun on neljäs sektori, jolla tarkoitetaan perhettä, sukua ja ystäväpiiriä.
Historiallisesti yhteiskuntien kehitysvaiheet voidaan jakaa mm. seuraavasti:
- metsästys- ja keräily-yhteiskunta
- maatalousyhteiskunta
- teollisuusyhteiskunta ja
- tietoyhteiskunta.
Katso myös
- Yhteiskunnan muuttaminen
Linkkejä
- [news:sfnet.keskustelu.yhteiskunta sfnet.keskustelu.yhteiskunta]-uutisryhmä
Luokka:Politiikka
Luokka:Yhteiskunta
KansalaisyhteiskuntaKansalaisyhteiskunta tarkoittaa kaikkea vapaaehtoisesti järjestäytynyttä inhimillistä toimintaa ja instituutioita, jotka muodostavat toimivan demokratian perustan verrattuna julkisen sektorin pakkovalloin muodostamaan osaan (valtio, kunnat jne.). Kansalaisyhteiskunta tarkoittaa yksityiseen sektoriin kuuluvia liikkeitä, kuten kansalaisjärjestöjä, urheiluseuroja, liikeyrityksiä, uskonnollisia yhteisöjä, perheitä jne.
Linkkejä
- London school of economicsin [http://www.lse.ac.uk/collections/CCS/ Center for Civil Society]
- [http://www.civilsoc.org/aboutcsi.htm Tietoa kansalaisyhteiskunnasta]
Luokka:Politiikka
Luokka:Yhteiskuntafilosofia
ja:シビル・ソサエティ
KansakuntaKansakunta on ihmisryhmä, jota yhdistää yhteinen kulttuurillinen tai muu historia.
Käsitteet valtio, yhteiskunta ja kansakunta sekoitetaan usein:
#Millä tahansa maantieellisellä alueella on ensisijaisesti yhteiskunta, johon kuuluvat ihmiset.
#He järjestävät keskinäisellä sopimuksella valtion, jonka hallintokoneiston päätehtävä on yhteiskuntajärjestelmän jatkuvuudesta huolehtiminen.
#Kulttuurillisen kehityksen ja kansainvälistymisen kautta nousee esille myös kolmas käsite, kansakunta.
Kansakunnan käsite syntyi 1700- ja 1800-luvun nationalismin seurauksena Euroopassa, kun eri valtiot alkoivat selkeästi eriytyä ja muodostaa omia kulttuureitaan. Kansakunnan käsite onkin ennen kaikkea arvokysymys, kun taas yhteiskunnalla ja valtiolla on enemmän juridinen pohja.
On olemassa jopa kansakuntia, joilla ei ole omaa valtiota, kuten kurdit, Australian aboriginaalit tai Amerikan intiaanit. Myös romaaneja voidaan pitää kansakuntana, vaikka he ovatkin levittäytyneet laajalle ympäri maapalloa ja sulautuneet omien maidensa kulttuureihin.
Luokka:Politiikka
-
Suomi
Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja Euroopan mittakaavassa pinta-alaltaan varsin suuri maa. Matkat suurten kaupunkien välillä ovat suhteellisen pitkiä. Suomi on Euroopan unionin jäsen ja pohjoismainen teollisuusvaltio.
Historia
:Pääartikkeli: Suomen historia
Viimeinen jääkausi päättyi nykyisen Suomen alueella noin 11 000 vuotta sitten, jonka jälkeen maahan tulivat ensimmäiset vakituiset asukkaat. Vanhimmat löydöt ovat noin 10 900 vuotta vanhoja kiviesineitä Lahden seuduilta. Mesoliittinen asutus, jota toisinaan kutsutaan Suomusjärven kulttuuriksi (noin 8300–5300 eaa) tunsi koiran kotieläimenä. Elinkeinoina olivat metsästys, hylkeenpyynti ja kalastus. Noin 3200 eaa etelästä levisi Suomeen vasarakirveskulttuuri, joka vaikutti koko Itämeren alueella. Maanviljelys yleistyi ehkä jo Suomessa vasarakirveskulttuurin aikana, mutta metsästys ja kalastus säilyivät kuitenkin Suomen pohjoisosissa tärkeimpinä elinkeinoina.
Pronssikautta (1500–500 eaa) ja rautakautta (500 eaa–1200 jaa) leimasivat tiiviit yhteydet naapurimaihin. Suomen historiasta ei ole tältä ajalta juuri luotettavia kirjallisia lähteitä. Yhteiskuntaan ilmestyi pronssi- ja rautakaudella hierarkkisia piirteitä, mutta ei ole olemassa näyttöä siitä, että Suomessa olisi tuolloin ollut "kuninkaiden" johtamia suuria ja pitkälle organisoituja yhteisöjä.
Sydänkeskiajalla Ruotsi liitti Länsi-Suomen itseensä ja Novgorod Itä-Suomen. Useiden sotien vuoksi raja vaihteli, mutta vuonna 1809 Suomi siirtyi kokonaisuudessaan Venäjän keisarikunnalle suuriruhtinaskunnaksi ja itsenäistyi 1917.
Itsenäistymisen jälkeen seurasi sisällissota ja joitakin vapaaehtoisten aseellisia retkiä tehtiin Neuvosto-Venäjälle. Rauha solmittiin Tartossa 1920. Toisessa maailmansodassa Suomi taisteli Neuvostoliittoa vastaan talvisodassa ja jatkosodassa sekä Saksaa vastaan Lapin sodassa ja joutui luovuttamaan alueitaan, mutta säilytti itsenäisyytensä.
Sotien jälkeen seurasi nopea - etenkin sotavelkojen maksamisen vetämä - teollistuminen, kaupungistuminen ja palvelualojen synty. Keskusjohtoinen talouskasvu oli verkasta mutta ajoittain epävakaata. Neuvostoliitto oli hyvin vaikuttava Suomen politiikassa. Kaupunkien suunnittelu oli heikkoa, ja keskittyi enemmänkin nopeaan rakentamiseen. Suuri osa Suomen vaikutteista omaksuttiin Pohjoismaista, etenkin Ruotsista. Suomi ajatui taloudelliseen kriisiin 90-luvun alussa, josta seurasi talouden romahdus ja vakava lama. Maa liittyi Euroopan unioniin 1995.
Hallinto ja politiikka
:Pääartikkeli: Suomen politiikka
Suomen politiikka
Suomen valtiomuoto on tasavalta. Suomen valtion päämies on presidentti, joka valitaan kuudeksi vuodeksi kerrallaan suoralla kansanvaalilla. Presidentti vahvistaa lait, nimittää korkeimmat virkamiehet ja johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.
Hallitus, jota johtaa pääministeri, käyttää toimeenpanovaltaa eli huolehtii hallinnon juoksevista asioista. Hallitukseen kuuluu myös noin tusina muita ministereitä. Valtion budjetin laatiminen ja lakiehdotusten valmistelu tapahtuu myös osittain ministerien alaisissa ministeriöissä.
Perustuslain mukaan korkeinta hallitusvaltaa Suomessa käyttää kansan valitsema eduskunta. Eduskunta on 200-jäseninen suhteellisella vaalilla valittava yksikamarinen parlamentti. Eduskuntavaalit pidetään neljän vuoden välein. Eduskunnan enemmistö voi vaihtaa hallituksen antamalla istuvalle hallitukselle epäluottamuslauseen. Eduskunta säätää lait ja hyväksyy valtion budjetin.
Suomi oli ensimmäisiä valtioita maailmassa, joka antoi äänioikeuden naisille, ja sukupuolien välinen tasa-arvo ja yhtäläinen edustus on toteutunut hyvin politiikassa.
Valtion aluehallinto
:Pääartikkeli: Suomen läänit
Suomen läänit
Suomen läänit
Valtion aluehallintoa varten Suomi on jaettu lääneihin, joita on tällä hetkellä viisi, sekä Ahvenanmaan itsehallinnollinen maakunta.
- Etelä-Suomen lääni
- Itä-Suomen lääni
- Lapin lääni
- Länsi-Suomen lääni
- Oulun lääni
- Ahvenanmaan maakunta
Lääninhallinnossa ei ole vaaleilla valittuja edustajia; presidentti nimittää lääninhallituksen johtajan, maaherran. Nykyinen läänijako on ollut voimassa vuodesta 1997, jolloin tehtiin lääniuudistus. Ennen uudistusta läänejä oli yksitoista tai kaksitoista riippuen siitä laskettiinko Ahvenanmaa lääniksi vai erilliseksi maakunnaksi.
Valtion paikallishallintoa varten läänit on jaettu edelleen 90 kihlakuntaan.
Paikallishallinto
: Pääartikkeli: Suomen kunnat
Itsehallinnollinen perusyksikkö on kunta, joita on noin 450. Kunnat perustettiin 1860-luvulla annetun kuntalain mukaisesti. Perustana olivat vanhat kirkkopitäjät. Pitkään kuntien olemassoloa säätelikin kirkollinen aluejako ja usein entiset kappeliseurakunnat itsenäistyivät omiksi melko pieniksi kunnikseen. Nykyisin tavoitteena on aiempaa suurempien kuntayksiköiden syntyminen.
Kuntien hallinnon ja talouden ylin päättävä elin on kunnanvaltuusto, joka valitaan joka neljäs vuosi järjestettävillä yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla kunnallisvaaleilla. Kunnanvaltuuston keskeisin tehtävä on päättää kunnan tuloista ja menoista. Valtuuston päätösten toimeenpanevana elimenä kunnassa toimii kunnanhallitus, jonka jäsenet valitaan suhteellisesti valtuustopaikkojen jakatumisen mukaan. Hallitus myös valmistelee asiat valtuustolle. Kaupunginjohtajat ja muut korkeimmat virkamiehet toimivat kunnanhallituksen esittelijöinä. Erilaiset lautakunnat avustavat hallitusta toimissaan. Lautakuntien kookoonpano noudattelee kunnanhallituksen esimerkkiä. Kunnanhallitus voi alistaa kaikki lautakunnissa tehtävät päätökset omaan päätökseensä.
Paikallinen aluehallinto
: Pääartikkeli: Suomen maakunnat
Kunnallinen itsehallinto toteutuu alueellisella tasolla maakuntien toimesta. Läänijaon uudistuksen yhteydessä 1997 perustettiin maahan 20 maakuntaa, jotka osittain perustuvat historiallisiin maakuntiin. Nykyiset maakunnat ovat erillään valtionhallinnosta, ja niitä ohjataan ja johdetaan kunnallisen itsehallinnon antamin opastein.
Heti perustamisensa jälkeen maakunnilla ei ollut kovin selkeää roolia, ja niiden tehtävät muodostuivat lähinnä aluesuunnittelusta ja seutukaavoituksesta. Euroopan unioni korostaa toimissaan paljon alue ja maakuntatasoa, mikä on antanut näille itsehallinnollisille yksiköille runsaasti uusia tehtäviä.
Koska on ehdotettu että kunnallishallintoon tullaan tekemään muutoksia lähivuosina, on mitä todennäköisintä, että myös maakuntatason aluehallinto tulee muuttumaan. Eräiden hurjimpien tavoitteiden mukaan se tulisikin olemaan aluehallinnon perusyksikkö, johon nykyiset kunnat tehtävineen sulautettaisiin, tai korkeintaan kuhunkin maakuntaa kuuluisi vain muutama erillinen kunta ja maakunta hoitaisi kaikki keskeiset toimialat.
Maantiede
:Pääartikkeli: Suomen maantiede
Metsät
Metsät peittävät noin 250 000 neliökilometriä, eli n. 75 prosenttia maan pinta-alasta. Suomen metsät peittävät useimpiin maihin verrattuna erittäin paljon pinta-alasta. Suomi on maailman yhdeksänneksi metsäisin maa. Metsissä kasvaa pääasiassa kuusia, koivuja ja mäntyjä.
Vesistöt
Suomi on tunnettu maailmalla hyvin poikkeuksellisesta asiasta, nimittäin järvien valtavasta määrästä. Suomessa on 187 888 yli viiden aarin kokoista järveä. Suomen järvien yhteenlaskettu vesitilavuus on 230 kuutiokilometriä. Suomen suurin järvi on Saimaa ja syvin Päijänne.
Suomessa on myös Euroopan monisaarisin saaristo, johon kuuluu Ahvenanmaa. Meren ja sisävesien saaria on yhteensä 179 584.
Maastonmuodot
Tunturit ovat muodostuneet ikivanhasta Itä-Karjalasta Lappiin kohonneesta Karelidien vuoristosta, ja käsivarren korkeammat tunturit taas kuuluvat Skandeihin. Suomen korkein kohta on Haltitunturi, joka kohoaa 1 328 m merenpinnasta. Etelässä on tasaista ja Keski-Suomessa kumpuilevaa.
Talous
Haltitunturi
Pääartikkeli: Suomen talous
Suomella on teollistunut, varsin vapaa talous, jonka bruttokansantuote asukasta kohti vastaa suurinpiirtein Yhdistynyttä kuningaskuntaa, Ranskaa ja Italiaa. Suomalainen elintaso on melko korkea, ostovoima asukasta kohti vastaa noin Saksan ostovoimaa asukasta kohti. Sen tärkein taloudellinen sektori on teollisuus - erityisesti puu-, metalli-, teknologia-, telekommunikaatio- ja elektroniikkateollisuus. Kansainvälinen kauppa on erittäin tärkeää Suomelle, viennin osuus on noin kolmasosa koko kansantuotteesta. Puuta ja muutamaa mineraalia lukuunottamatta, Suomi on riippuvainen raaka-aineiden, energian ja komponenttien tuonnista. Suomen taloudessa muutama suurinta yritystä ovat huomattavassa asemassa, erityisesti Nokia ja metsäyhtiöt, jonka vuoksi Suomi nähdään joskus haavoittuvaisena. Suomessa palvelusektori nähdään moniin teollisuusmaihin kuten Japani tai Yhdysvallat verrattuna alikehittyneeksi.
Suomen hallitus on pyrkinyt edistämään Suomen roolia pohjoiseurooppalaisessa kaupankäynnissä. Euroopan unionin jäsenyys ja läheiset suhteet viime aikoina itsenäistyneiden Baltian maiden (kuten Viro) kanssa korostavat Suomen asemaa kasvavana, Keski-Euroopan ja Baltian maiden sekä Itä-Euroopan välisenä kaupankäynnin keskuksena.
Matkailu
Yhdysvallat
Suomi on suosittu matkailukohde etenkin talvella. Matkailijat tulevat Suomeen eksoottisen luonnon ja omaperäisen kulttuurin takia. Suosittu matkakohde on Lapin lääni, jossa järjestetään muun muassa kelkka-ajeluja, hiihtoretkiä, Joulupukin tapaamisia ja muuta luontoon liittyväää toimintaa. Kesäisin maassa järjestetään musiikkifestivaaleja. Ahvenanmaan saaristo on yksi Euroopan suurimmista, minkä takia monet turistit haluavatkin lähteä sinne purjehtimaan. Helsinki toimii pysähdyspaikkana useille risteilylaivoille, joita käy vuodessa noin 200 pääasiallisesti kesällä, mutta myös keväällä ja syksyllä. Lisäksi oman ryhmänsä muodostavat Suomea välietappina käyttävät matkailijat, jotka jatkavat matkaa laivalla Tallinnaan tai junalla Pietariin. Neuvostoliiton hajottua ovat myös venäläiset havainneet Suomen hyväksi turistipaikaksi. Erityisesti he käyttävät ahkerasti kylpylöitä.
Väestö
Pääartikkeli: Suomen väestö
Suomessa asuu noin 5,2 miljoonaa ihmistä. Asukastiheys on suhteellisen alhainen, noin 17 ihmistä neliökilometrillä. Yli kolmannes Suomen alueesta on pohjoisen napapiirin pohjoispuolella, jossa asuu valtaosa Suomen saamelaisista. Useimmat suomalaiset elävät etelässä, noin miljoona Helsingin alueella. Muuttoliike kaupunkialueille on ollut selkeä suuntaus. Suomi teollistui 50 vuotta muuta Eurooppaa jäljessä, jonka vuoksi kaupungistumisen odotetaan jatkuvan vielä pitkään.
Etniset ryhmät
- suomenkieliset suomalaiset 93,4 %
- suomenruotsalaiset ja ruotsalaiset 5,7 %
- venäläiset 0,4 %
- virolaiset 0,2 %
- romanit 0,2 %
- saamelaiset 0,1 %
:Katso myös: Luettelo Suomen etnisistä ryhmistä
Maahanmuutto ja maastamuutto
Ulkomaalaisten määrä on noussut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, mutta heitä asuu Suomessa silti vähän muihin EU-maihin verrattuna. Vain noin kaksi prosenttia Suomessa asuvista ihmisistä on muiden maiden kansalaisia. Pääosa tästä joukosta asuu pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa.
Suomesta muutetaan eniten pohjoismaihin, muuhun Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Aasiaan.
Väestön kielet
Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomea puhuu äidinkielenään noin 93,5 % ja ruotsia 5,7 % väestöstä. Ruotsinkielinen väestö on keskittynyt etelärannikolle ja Pohjanmaan rannikkoseudulle sekä Ahvenanmaalle. Muita Suomessa perinteisesti puhuttuja vähemmistökieliä ovat kolme saamelaiskieltä: inarinsaame, pohjoissaame ja koltta (äidinkielenä yhteensä noin 1 800:lla) sekä fennoromani, tataari ja suomalainen viittomakieli. Saamelaisten sekä romaanien ja muiden ryhmien oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan on turvattu laissa, mutta viralliseksi vähemmistökieleksi luetaan yleensä vain saamen kieli. Jotkin suomen murteet ovat lähellä viron kieltä, mutta vironkielisiksi katsotaan vain 1900-luvun loppupuolelta lähtien maahan Virosta muuttaneet vironkieliset asukkaat. Venäjänkielisiä Suomessa on asunut autonomian ajalla enimmillään noin 50 000, 2000-luvun alussa noin 35 000 – enimmäkseen 1990-luvulla alkaneen muuttoliikkeen matkassa tulleina. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena Suomessa puhutaan nykyään ainakin 20 kieltä yli 1 000 puhujan voimin.
Väestö kielen mukaan (31.12.2002), 20 suurinta ryhmää:
(lähde: [http://www.migrationinstitute.fi/ Siirtolaisuusinstituutti])
Uskonnot
Pääartikkeli: Suomen väestö#Uskonto
Suurin osa suomalaisista on kristittyjä. Noin 85 % kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Toiseksi suurin uskontokunta on ortodoksit, joita on noin 1 %. Noin 13 % väestöstä ei kuulu mihinkään viralliseen uskontokuntaan.
Suomessa kristinuskolla on merkittävä asema esimerkiksi kouluissa, asevoimissa ja verotuksessa. Vaikka uskontokuntiin kuulumattomien osuus on kasvanut, on kristinuskolla edelleen vankka asema suomalaisessa yhteiskunnassa.
Terveys
Suomen terveydenhuolto vastaa Euroopan unionin keskitasoa. Kaikille yhteistä terveydenhuoltoa on tarjolla, minkä lisäksi on laajaa ennaltaehkäisevää terveysvalistusta. Odottaville äideille on tarjolla ilmainen terveydenhuolto ja "äitiyspakkaus", joka sisältää joko rahaa tai vauvan perustarvikkeita kuten vaatteita, vaippoja, tuttipulloja (vain 15 % perheistä valitsee rahan). Perheet, joissa on alle 17-vuotiaita lapsia, saavat myös avustuksia valtiolta. Lapset saavat ilmaisen terveyden- ja hammashuollon 18 vuoden ikään saakka.
Koulutus
Suomessa on valtiollisten lakien ja säädösten kautta määrätty koulutusjärjestelmä. Suomessa on määrätty lapsille lainsäädännöllinen oppivelvollisuus 7-16 vuotiaille. Suurin osa aloittaa seitsemän vuoden iässä useimmiten yhdeksänvuotisen peruskoulun. Se on ilmainen, eivätkä yksityiskoulut ole yleisiä Suomessa. Peruskoulutuksen jälkeen nuorten suosituimmat toisen asteen koulutusvalinnat ovat lukio tai ammattikoulu, joiden suorittaminen kestää yleensä kahdesta neljään vuoteen. Kolmannen asteen koulutusta tarjoavat yliopistot ja ammattikorkeakoulut. Korkeakouluja on Suomessa väkimäärän nähden verrattain paljon ja ne on laajalti hajautettu maantieteellisesti. Tällä hetkellä kaikki korkeakoulut ovat ilmaisia ja niissä on kansainvälisesti verrattuna opiskelijoita paljon suhteessa opettajien sekä resurssien määrään. Suomessa on useimpiin kaltaisiinsa teollisuusmaihin vertailukelpoinen korkeakoulutus, tosin Suomessa ei nähdä olevan yhtään kansainvälisesti huipputasoista korkeakoulua.
Lähes 100 % suomalaisista osaa lukea. Suurella osalla suomalaisista on ollut kosketus englanninkieleen ja ruotsinkieleen. Lisäksi kieliopinnot mm. saksassa, ranskassa, espanjassa ja venäjässä ovat olleet suosittuja.
Kulttuuri
Suomen kulttuuri on hyvin paljon slaavilaisen (erityisesti Venäjä ja Baltia), germaanisen (erityisesti Saksa ja Ruotsi) ja amerikkalaisen kulttuurin vaikuttamaa. Suomalaiset itse luonnostelevat kulttuuriaan usein mielellään esimerkiksi saunalla, sisulla ja itäeurooppalaisella päihdekulttuurilla. Kantaväestön kulttuuriin perinteisesti liitetään käytännönläheisyys, luonnonläheisyys, eristäytyminen, muukalaisvastaisuus, monotheistinen vastakkainasettelu, tasa-arvoisuuden arvostaminen ja kansallisylpeys. Suomi ei ole kansainvälisesti kovin tunnettu, vaan maasta tietävät eniten lähialueiden ihmiset ja Suomessa käyvät turistit. Kansainvälisesti Suomeen yhdistetään esimerkiksi Nokia, joulu, yötön yö, revontulet, muumit, järvet, metsä ja lumi.
Suomessa tuotetaan monia kulttuurituotteita kuten esimerkiksi kirjoja, musiikkia, elokuvia, urheilua ja tietokonepelejä. Maailman suomenkielisen väestön ja suomalaisen kulttuurin vaikutusalueen suhteellisen pienuuden huomioonottaen ne voivat erittäin hyvin. Suomen sisäiset ryhmät, kuten suomenruotsalaiset, saamelaiset ja savolaiset tuottavat omaleimaista kulttuuriaan. Etenkin suomalaisen kirjallisuuden nähdään vaikuttaneen vanhempiin sukupolviin, kun taas nuoremmat sukupolvet ovat olleet kasvavasti kansainvälisen kulttuurin kuluttajia.
savolaiset]]
Urheilu
Suomalaist pitävät itseään urheilukansana. Suomen kansallispeli on Tahko Pihkalan luoma pesäpallo.
1920-luvulla suomalaiset juoksijat Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola hallitsivat keskipitkiä ja pitkiä matkoja, minkä vuoksi heitä kutsuttiin nimellä "Flying Finns", joista Nurmi on edelleen yksi olympiahistorian menestyneimpiä urheilijoita. Nykyisin suomalaiset ovat yleisurheilun sijasta maailmalla tunnettuja muun muassa menestyksestä mäkihypyssä, jääkiekkosa ja autourheilussa ja joistakin jalkapalloilijoista.
Kirjallisuus
jalkapalloilijoista
:Pääartikkeli: Suomen kirjallisuus
Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielenluomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulla lähtien. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. kansalliseepos Kalevala, 30-luvun modernistien kirjallisuus, lyyrikko Eino Leino, sotakirja Tuntematon Sotilas. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat mm. humoristit Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes.
Musiikki
:Pääartikkeli: Suomalainen musiikki
Suomen kansallislaulu on Maamme-laulu. Suomen kansallissäveltäjä on Jean Sibelius, jonka tunnetuin sävellys on Finlandia. Muita kuuluisia suomalaisia musiikkitaiteilijoita ja säveltäjiä ovat muun muassa Aino Ackté, Eino Juhani Rautavaara, Karita Mattila, Martti Talvela, Esa-Pekka Salonen. Populaarimusiikkiin syntyi käsite suomirock, jonka tunnetuimpia edustajia ovat muun muassa Juice Leskinen, Dingo, Hurriganes ja Eppu Normaali. Ulkomailla menestystä saaneita suomalaisia popyhtyeitä ovat muun muassa Hanoi Rocks, Children of Bodom, The Rasmus, Apocalyptica, HIM, Nightwish, Stratovarius.
Taide
:Pääartikkeli: Suomen taide
Kuuluisia ja merkittäviä suomalaistaiteilijoita ovat esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja Helene Schjerfbeck. Helsingissä sijaitsevat muun muuassa taidemuseo Ateneum ja nykytaiteen museo Kiasma. Nykytaiteilijoista kansainvälisesti maineikkaimpia ovat Eeva-Liisa Ahtila ja Osmo Rauhala.
Juhlapäivät
Katso myös
- Liikenne Suomessa
- Luettelo suomalaisista
- Luettelo suomalaisista yhtyeistä
- Puolustusvoimat
- Suomalainen keittiö
- Suomalaiset eurokolikot
- Suomen Rajavartiolaitos
- Suomi-neito
Aiheesta muualla
- [http://agricola.utu.fi/ Agricola – Suomen historiaverkko]
- [http://www.defmin.fi/ Puolustusministeriö]
- [http://www3.intermin.fi/PPA/PPA Suomi-tietokanta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=63.975961,12.919922&spn=17.321181,64.863281&z=13&t=h&hl=en Suomi Google Mapsissa]
Lähteet
- [http://www.stat.fi/ Tilastokeskus]
Luokka:Suomi
ms:Finland
zh-min-nan:Suomi
[[got:
Eduskunta
Suomen eduskunta on Suomen perustuslain määräämä kansaa edustava elin, joka koostuu 200 kansanedustajasta. Istuntosalissa on kuitenkin vain 199 paikkaa, koska puhemies ei äänestä eikä pidä puheenvuoroja. Kansalaiset valitsevat vaaleilla kansanedustajat neljän vuoden välein. Eduskunnan eli parlamentin vuotuista työjaksoa nimitetään valtiopäiviksi. Eduskunta kokoontuu valtiopäiville säätämään lakeja, joita noudattaen yhteiskunnassa toimitaan. Tuomioistuimet arvioivat yksittäistapauksissa, onko lakeja noudatettu.
Eduskunta valitsee valtioneuvoston eli hallituksen, joka puolestaan valmistelee ja esittää valmistelemansa uudet lakiesitykset ja valtion vuosittaisen tulo- ja menoarvion eduskunnan hyväksyttäväksi. Eduskunta siis valvoo ja arvioi hallituksen toimintaa. Eduskunnassa kansan valitsemat edustajat joko hyväksyvät sellaisenaan tai muuttavat osittain tai hylkäävät kokonaan hallituksen tekemät lakiesitykset ja valtion varojen käyttöä koskevan budjetin.
Kansanedustajat voivat tehdä myös omia lakiesityksiä, mutta ne menevät hyvin harvoin läpi. Usein edustajien omien lakiesitysten motiivina onkin jonkin tärkeäksi koetun asian nostaminen eduskunnan asialistalle ja julkiseen keskusteluun. Jos lakiesityksen on allekirjoittanut yli 100 kansanedustajaa, sen menestymisen mahdollisuudet kasvavat merkittävästi.
Lakiesitysten lisäksi edustajat voivat tehdä myös muita ns. valtiopäivätoimia. Niitä ovat kirjalliset kysymykset, suulliset kysymykset, toimenpidealoitteet, talousarvioaloitteet, keskustelualoitteet ja välikysymykset.
Täysistunto ja valiokunnat
Näkyvin osa eduskunnan toimitaa ovat täysistunnot, joihin eduskunta kokoontuu istuntokauden aikana neljä kertaa viikossa. Täysistunnoissa eduskunta käsittelee lakiesityksiä ja hallituksen talousarvioesitykset sekä käy tarvittaessa ajankohtaiskeskustelua. Torstaisin täysistunto alkaa suullisella kyselytunnilla, jonka kuluessa edustajat voivat tehdä hallituksen jäsenille kysymyksiä heidän johtamiensa ministeriöiden toimialaan kuuluvista asioista.
Eduskunnan täysistunnoissa puhetta johtaa eduskunnan puhemies, joka on valtakunnan hierarkiassa toinen heti presidentin jälkeen.
Eduskunta jakautuu valiokuntiin, joissa hallituksen ja kansanedustajien laki- ja talousarvioesitysten työstäminen käytännössä tapahtuu. Valiokunta voi asiantuntijoita kuultuaan ja esityksen sisällöstä keskusteltuaan suosittaa esityksen hyväksymistä sellaisenaan, sen hylkäämistä tai ehdottaa esitykseen muutoksia tai kirjoittaa koko esityksen alusta alkaen uusiksi. Eduskunnan valiokunnat ovat suuri valiokunta, perustuslakivaliokunta, ulkoasiainvaliokunta, valtiovarainvaliokunta, hallintovaliokunta, lakivaliokunta, liikenne- ja viestintävaliokunta, maa- ja metsätalousvaliokunta, puolustusvaliokunta, sivistysvaliokunta, sosiaali- ja terveysvaliokunta, talousvaliokunta, tulevaisuusvaliokunta, työelämä- ja tasa-arvovaliokunta sekä ympäristövaliokunta. Suuressa valiokunnassa on 25 jäsentä ja 13 varajäsentä, ja valtiovarainvaliokunnassa 21 jäsentä ja 19 varajäsentä. Muissa valiokunnissa on 17 jäsentä ja 9 varajäsentä.
Ennen valiokuntakäsittelyä hallituksen ja kansanedustajien lakiesityksistä käydään täysistunnossa lähetekeskustelu. Valiokuntakäsittelyn jälkeen esitykset palaavat täysistuntoon ensimmäiseen käsittelyyn valiokunnan kirjoittaman mietinnön kera. Ensimmäisessä käsittelyssä käydään yleiskeskustelu ja lakiesitykseen voidaan esittää muutoksia. Yksityiskohtaisessa käsittelyssä päätetään lain sisällöstä eli käytännössä äänestetään valiokunnan mietinnön ja sen kanssa ristiriidassa olevien esitysten välillä. Jos jokin muutosesitys menee läpi, se kierrätetään vielä eduskunnan suuren valiokunnan kautta, josta esitys palaa jatkettuun ensimmäiseen käsittelyyn. Toisessa käsittelyssä ei keskustella, vaan ensimmäisen käsittelyn tuloksena oleva laki voidaan vain joko hyväksyä tai hylätä.
Hallituksen luottamus ja eduskunnan hajottaminen
Lainsäädännöstä ja valtion tulo- ja menoarviosta päättämisen lisäksi eduskunta voi todeta hallituksen tai yksittäisen ministerin menettäneen eduskunnan luottamuksen, jolloin hallitus tai kyseinen ministeri joutuu eroamaan. Tämä vaatii vähintään 20 kansanedustajan allekirjoittaman välikysymyksen, jonka pohjalta käytävän keskustelun jälkeen eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta.
Tasavallan presidentti voi pääministerin perustellusta aloitteesta eduskunnan puhemiestä ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla hajottaa eduskunnan ja määrätä toimitettavaksi ennenaikaiset eduskuntavaalit. Vuosina 1919-1991 presidentin hajotusoikeus oli rajoittmaton, ja Suomessa on eduskunta hajotettu presidentin toimesta seitsemän kertaa, vuosina 1924 (Ståhlberg), 1929 (Relander), 1930 (Relander), 1953 (Paasikivi), 1962 (Kekkonen), 1971 (Kekkonen) sekä 1975 (Kekkonen).
Vasemmistosta oikeistoon
Eduskunta jakautuu vanhastaan vasemmistoon, eli sosialisteihin ja oikeistoon, eli porvareihin. Jako vasemmistoon ja oikeistoon palautuu Ranskan suureen vallankumoukseen, jolloin radikaaliryhmät asettuivat istumaan puheenjohtajan paikalta katsoen salin vasemmalle puolelle. Suomessa tästä käytännöstä tekee poikkeuksen Ruotsalainen kansanpuolue, joka istuu salin oikeassa reunassa, koska sinne on tarvittaessa helpompi järjestää tulkkauspalvelut. Viime aikoina vasemmisto-oikeisto-jako on menettänyt merkitystään Suomessa, kun suurimpia puolueita on yhä vaikeampi erottaa toisistaan. Vaihtoehtoiseksi jakolinjaksi on esitetty konservatismia ja arvoliberalismia, mutta tämä jakolinja kulkee paitsi puolueiden välillä myös niiden sisällä.
Eduskunnan paikat puolueittain
arvoliberalismi
Autonomian aika (1907-1917)
Itsenäisyyden alkuvuosikymmenet (1919-1939)
Sodanjälkeiset vuodet (1945-1962)
Rakennemuutoksen aika 1966-1983
Viimeisimmät vaalit 1987-2003
Aiheesta muualla
- [http://www.eduskunta.fi Suomen Eduskunnan virallinen sivusto]
Eduskunta
Presidentti]
Presidentti on valtionpäämies tasavaltalaisessa hallitusmuodossa. Presidentin asema otettiin käyttöön Yhdysvalloissa vuonna 1789. Etelä-Amerikan valtioiden itsenäistyessä myös ne ottivat käyttöön presidentin tittelin johtajilleen, usein tarkoituksellisesti perustaen perustuslakinsa Yhdysvaltain perustuslakiin. Suomessa kulloisenkin valtionpäämiehen titteli on tasavallan presidentti, entisiä presidenttejä puolestaan kutsutaan vain presidenteiksi.
Euroopan ensimmäinen eurooppalainen presidentti oli Ranskan toisen tasavallan presidentti 10. joulukuuta valittu ja 20. joulukuuta 1848 virkavalan vannonut Napoleon Bonaparten veljenpoika Ludvig Napoleon, josta tuli 2. joulukuuta 1851 keisari Napoleon III. Ranskan ensimmäinen tasavalta oli vielä käyttänyt roomalaista järjestelmää, jossa johtajana olivat konsulit. Ensimmäinen presidentti Aasiassa oli Kiinan tasavallan presidentti Sun Jat-sen 1912.
Afrikan ensimmäinen presidentti oli Liberian presidentti Joseph Jenkins Roberts 1848-1855 ja 1872-1874. Syy Liberian varhaiseen tasavaltalaisuuteen on se, että Liberia perustustaltaan yhdysvaltalaistyylinen maa, koska se perustettiin lähinnä kveekareiden pyrkimyksistä tarjota kotimaa Afrikkaan palaaville entisille orjille.
Presidenttejä on valittu kansalaisten valitsemien valitsijamiesten kokouksen päätöksillä, suoralla kansanvaalilla tai parlamenttien valitsimina. Myös useat diktaattorit ovat virkanimikkeeltään presidenttejä, vaikka estävät käytännössä vastaehdokkaita kilpailemasta presidentin tehtävästä tasavaltalaisten periaatteiden mukaan.
Voimakkaasti enemmistöparlamentaarisissa maissa ei presidentillä välttämättä ole suurta päivänpoliittista valtaa, vaan hän on pelkästään maan keulakuva. Tällöin todellinen johtaja on usein pääministeri. Tässä mielessä jotkin tasavallat muistuttavat parlamentaarisia monarkioita. Maita jossa presidentillä on merkittävästi valtaa maan asioihin, ovat mm. Yhdysvallat, Venäjä ja Ranska. Maita, joissa presidentti on lähinnä keulakuva, ovat esimerkiksi Saksa, Intia, Italia ja Irlanti.
Suomen tasavallan presidentti
:Pääartikkeli: Suomen presidentti.
Suomen ensimmäiset valtionpäämiehet Pehr Evind Svinhufvud 1918 ja Carl Gustaf Emil Mannerheim 1918-1919 olivat valtionhoitajia, koska hallitusmuoto oli vielä vakiintumaton. Suomen ensimmäinen presidentti oli Kaarlo Juho Ståhlberg 1919-1925.
Suomessa presidenteiksi on valittu kolmivaiheisella valitsijamiesäänestyksellä Kaarlo Juho Ståhlberg 1919, Lauri Kristian Relander 1925, Pehr Evind Svinhufvud 1931, Kyösti Kallio 1937, Juho Kusti Paasikivi 1950, Urho Kekkonen 1956, 1962, 1968 ja 1978 sekä Mauno Koivisto 1982 ja 1988.
Poikkeuksellisia valintapoja on ollut Risto Rytin valitseminen presidentiksi 1940 Kyösti Kallion presidentiksi valinneiden vuoden 1937 valitsijamiesten avulla, Mannerheimin valinta presidentiksi 1944 eduskunnan päätöksellä, Juho Kusti Paasikiven valinta 1946 Mannerheimin presidenttikauden loppuun eduskunnan säätämällä lailla sekä Urho Kekkosen valitseminen lyhennetykssi nelivuotiseksi kaudeksi poikkeuslailla 1974. Ensimmäisen kerran Suomessa suoralla kansanvaalilla ilman valitsijamiehiä valittiin presidentiksi Martti Ahtisaari 1994. Vuoden 1988 vaaleissa Mauno Koivisto voitti valitsijamiesten suorittaman vaalin, mutta silloisen lain mukaan valitsijamiehiä ei olisi tarvittu, jos joku ehdokkaista olisi saanut yli 50 prosenttia kansan antamista äänistä.
Sanan alkuperä ja muita merkityksiä
Presidentti-nimitystä käytetään myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidenteistä ja hovioikeuksien presidenteistä. Myös järjestöt voivat kutsua johtajaa presidentiksi, esimerkiksi Lions-klubi ja Helvetin enkelit. Presidentti-nimitystä käytetään myös suuryhtiöiden hallitusten puheenjohtajista. Sanan presidentti alkuperä on ranskan kielessä, johon se muodostettiin latinan sanasta praesidēre (='johtaa'). Alkuperäisiin osasiinsa pilkottuna tämä latinan verbi tarkoittaa sananmukaisesti edessä istuvaa, so. pöydän päässä istuvaa eli puheenjohtajaa.
Katso myös
- Irlannin presidentti
- Italian presidentti
- Kiinan presidentti
- Kiinan tasavallan presidentti
- Ranskan presidentti
- Saksan presidentti
- Suomen presidentti
- Venäjän presidentti
- Yhdysvaltain presidentti
Luokka:Politiikka
Luokka:Valtionhallinto
ja:大統領
simple:President
TuomioistuinTuomioistuin on yhteiskunnallinen toimija, joka ratkaisee eri toimijoiden välisiä erimielisyyksiä lainsäädäntöön nojautuen oikeudenkäynnissä tai muulla menettelyllä siten, että ratkaisu on osapuolia oikeudellisesti sitova. Suomessa toimivia tuomioistuimia ovat muun muassa käräjäoikeudet, hallinto-oikeudet, markkinaoikeus, työtuomioistuin, vakuutusoikeus, valtakunnanoikeus ja vankilaoikeus.
Vallan kolmijako -opin mukaan tuomioistuimet ovat riippumattomia ja riippumattomuusperiaate on kirjattu myös Suomen perustuslakiin.
Aiheesta muualla
- [http://www.oikeus.fi/4315.htm Oikeus.fi: Oikeuslaitos - Tuomioistuimet]
Luokka:Oikeustiede
Luokka:Oikeuslaitos
ja:裁判所
Woodrow Wilson
Thomas Woodrow Wilson (s. 28. joulukuuta 1856 – k. 3. helmikuuta 1924) oli Yhdysvaltojen 28. presidentti (1913–1921). Hän oli Andrew Jacksonin jälkeen toinen demokraatti, joka palveli kaksi peräkkäistä kautta Valkoisessa talossa. Wilson oli yksi oppineimpia presidenttejä, joita Yhdysvaltain historiasta löytyy.
Akateeminen ura
Wilson walmistui Princetonista, ja toimi lakimiehenä jonkin aikaa, mutta kääntyi politologian opiskelujen puoleen, väitellen tohtoriksi Johns Hopkinsin yliopistosta.
Hän opetti lakia Princetonissa, Bryn Mawrissa ja Wesleyanissa.
Wilson, Woodrow
ko:우드로 윌슨
ja:ウッドロウ・ウィルソン
simple:Woodrow Wilson
TotalitarismiTotalitarismilla tarkoitetaan sitä, että valtio asettaa kansalaisensa täydelliseen ja keskitettyyn kontrolliin kaikilla elämän osa-alueilla. Joskus myös ei-valtiollista organisaatiota kuten kulttia kutsutaan totalitaariseksi. Totalitaristinen valtio tunkeutuu ihmisten julkisen elämän lisäksi myös yksityisen elämän alueelle. Ihmisten elämän ohjailu totalitaarisessa valtiossa on viety pidemmälle kuin tyypillisessä poliisivaltiossa. Totalitaarinen valtio levittää jatkuvasti propagandaa hävittääkseen kaiken potentiaalin erilaisiin mielipiteisiin. Kaikki hallintoa vastustava poliittinen ja kulttuurillinen toiminta on totalitaarisessa valtiossa täydellisesti estetty.
Totalitarismi on täydellistä autoritarismia. Totalitaarinen valtio on tyypillisesti diktatuuri. Totalitarismi kuvaa kuitenkin valtion puuttumista kansalaisten toimintaan kaikissa asioissa, kun taas autoritarismi ja varsinkin diktatuuri liittyvät enemmän hallinnolliseen järjestelmään. Totalitarismin keinoihin kuuluu yleensä se, että valtion vihollisille ei anneta oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja että heitä voidaan syyttää mielivaltaisin perustein.
Laajimmassa merkityksessä totalitarismia on vahva keskusvalta, joka pyrkii hallitsemaan kaikki elämänalueita pakkokeinoin. Tälläisiä keskittyneitä valtioita ovat olleet mm. Intian Maurya-dynastia (312–185 eaa), Qin-dynastia (221–206 eaa) ja Shaka Zulun valtakunta (1816–1828).
Totalitarismi-termin (totalitario) otti käyttöön Italian diktaattori Benito Mussolini kuvatakseen omaa hallintoaan. On kuitenkin esitetty, ettei Mussolinin fasistinen Italia olisi ollut totalitaristinen ennen vuotta 1940. Perusesimerkit totalitaarisista valtioista ovat Stalinin aikainen Neuvostoliitto ja Adolf Hitlerin johtama kansallissosialistinen Saksa. Nämä valtiot olivat esimerkkejä totalitarismeista, joissa valtion johto sai laajan kansansuosion mm. rakentamansa henkilökultin ansiosta. Totalitarismia voi kuitenkin olla olemassa ilman henkilökulttia.
Luokka:Politiikka
ms:Totalitarianisme
ja:全体主義
HyvinvointivaltioHyvinvointivaltio (esiintyy myös muodossa hyvinvointiyhteiskunta, ja mahdollisesti oikeusvaltio) on Suomen politiikassa 1990-luvulla ja etenkin 2000-luvulla käytetty termi. Se juontuu englannin kielen termiin "welfare state". Useimmiten termiä käyttävät sosialistisiä näkemyksiä edustavat (erityisesti Suomen sosialidemokraattinen puolue) viittaamaan sosialistisia tai kommunistisia ihanteita, ja yleensä keinoja, toteuttavaan valtioon. Termiä ei ole määritelty tarkemmin Suomen käytössä ja sitä käytetään viittaamaan myös muihin ihanteisiin ja keinoihin Toisaalta, hyvinvointivaltio voidaan nähdä suomenkielen sanana ilmaisemaan merkitystä "mielestäni hyvin voiva valtio".
Hyvinvointivaltiota kritisoidaan mielivaltaisesti Suomen politiikassa käytetyksi retoriikaksi, vaikutussanaksi kuten "vapaus" tai "oikeus" ovat joissain kulttuureissa. Toisaalta, sana on nykyään laajasti Suomen poliittisessa keskustelussa käytetty.
Historiaa
Hyvinvointivaltion (englanniksi welfare state) varhaisia kannattajia olivat sosialistit, jotka pilkkasivat klassisten liberaalien kannattamaa minimivaltiota yövartijavaltioksi ja Saksaa sodankäyntivaltioksi (warfare state). Saksassa Otto von Bismarckin johdolla 1800-luvun lopulla luotiin vieläkin yleisesti käytössä olevia hyvinvointivaltion elementtejä kuten sosiaalivakuutusta vastauksena uhkaavalle poliittiselle liikehdinnälle. Modernin hyvinvointivaltion taloustieteellinen pohja perustuu keskeisesti William Beveridgen raporttiin, joka ilmestyi vuonna 1942. Hyvinvointivaltion tavoite on köyhyyden ja suurten sosiaalisten eriarvoisuuksien poistaminen.
Ideologiat ja hyvinvointivaltio
Ideologiat, jotka tukevat hyvinvointivaltiota ja markkinataloutta, ovat sosiaalidemokratia, distributismi, liberalismin muoto, jota kutsutaan hyvinvointi- tai sosiaaliliberalismiksi (jota edustivat vaikkapa John Maynard Keynes ja mainittu Rawls), ja bismarckilainen konservatismi. Konservatismin ja liberalismin monet muodot (kuten libertarismi) suhtautuvat hyvinvointivaltioon kriittisesti. Sosiaaliliberalismia edustavan John Rawlsin yhteiskuntafilosofinen oikeudenmukaisuusteoria on moraalifilosofinen, usein siteerattu puolustus hyvinvointivaltiolle. Hyvinvointivaltion rakentamisella on ollut vahva periaatteellinen kannatus läpi puoluekentän sotien jälkeen ja etenkin 1960-luvulta lähtien. Hyvinvointivaltio on edelleen erittäin suosittu kansalaisten keskuudessa. Suomalaiseen järjestelmään on otettu vaikutteita Ruotsista ja tämän vuoksi maiden sosiaalijärjestelmissä on paljon yhdenmukaisuuksia. Usein puhutaan pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, ja tämä käsite tunnetaan myös pohjoismaiden ulkopuolella.
Hyvinvointivaltion kritiikki
Nykyäänkään harva poliitikko sinänsä torjuu hyvinvointivaltion perusmallin ja -tavoitteet. Malli on kuitenkin kritisoitu mm. seuraavasta:
- Monimutkaisuudesta ja monikerroksisuudesta joka luo kannustinloukkuja
- Yksilöiden passivoitumisesta: vastuu hyvinvoinnista liiaksi valtiolla yksilöiden sijaan
- Tehottomasta hallinnosta
- Näistä ja tulonsiirroista seuraavasta korkeasta verotuksesta
- Korkeasta verotuksesta ja kannustinloukuista johtuvasta työnteon vähemmästä kannattavuudesta
- Taloudellisesta tehottomuudesta: virkamiehet ja poliitikot päättävät, miten merkittävä osa yksilöiden varoja ja resursseja kohdistetaan, vaikka yksilöiden uskotaan itse tekevän sen hallintoa paremmin, jolloin syntyisi enemmän hyvinvointia
Poliittiset liikkeet ja hyvinvointivaltio nykyään
Poliittisten liikkeiden suhtautuminen hyvinvointivaltioon voidaan pääpiirteissään jakaa kahteen ryhmään:
1) Perinteistä hyvinvointivaltiota kannattavat vasemman laidan liikkeet (esim. Vasemmistoliitto, osa ay-liikettä, jotkut kansalaisjärjestöt sekä osa SDP:tä ja Vihreää liittoa) sekä
2) Hyvinvointivaltion karsimista kannattavat liberaalit ja keskusta-oikeistolaiset liikkeet (esim. Kokoomus, osa Keskustaa ja useat muut talouden laajempaa vapauttamista kannattavat ryhmät).
Jakoa ei tule kuitenkaan ymmärtää kovin ankarasti, vaan se kuvaa enemmän vallitsevia tendenssejä. Yleensä molemmat ryhmät ovat kiinnostuneita ratkaisuista, joissa hyvinvointivaltiota voidaan tehostaa ilman, että sen käytännön toiminnot kärsivät. Tämän tyyppistä lähestymistapaa edustaa esimerkiksi keskustelu kansalaispalkasta ja negatiivisesta tuloverosta.
Yhteiskunnallisen hyvinvoinnin määritelmä
Hyvinvointi prof. Erik Allardtin mukaan
1) elintaso
- tulot
- asumistaso
- työllisyys
- koulutus
- terveys
2) yhteisyyssuhteet
- paikallisyhteys
- perheyhteys
- ystävyyssuhteet
3) itsensä toteuttamisen muodot
- arvonanto
- korvaamattomuus
- poliittiset voimavarat
- mielenkiintoinen vapaa-ajan toiminta (”tekeminen”)
Sosiaalituen muodot
On olemassa mm. seuraavia sosiaalitukia:
- KELA: mm. opintotuki, sotilasavustus
- sairausvakuutus
- kuntoutus
- perhe-etuudet: mm. lapsilisä, lapsen kotihoito
- asumistuki
- eläkkeet
Tietoa muualta
- [http://www.vn.fi/stm/paosoho/suomi/sospalv.html Verkkosivut] Sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalipalveluista.
simple:Welfare state
Luokka:Hyvinvointivaltio
VäkivaltakoneistoVäkivaltakoneistolla tarkoitetaan useimmiten perinteisessä valtio-opillisessa tutkimuksessa valtion järjestyksellisiä tehtäviä hoitavia organisaatioita: poliisia, oikeuslaitosta, vankiloita ja armeijaa. Väkivaltakoneisto valvoo valtion lakien noudattamista ja puolustaa valtiota muiden valtioiden hyökkäyksiltä.
Väkivaltakoneistoon liittyy olennaisena osana käsite väkivaltamonopoli, jonka valtio varaa itselleen. Väkivallan yksinoikeus valtion oikeutena periytyy uuden ajan alussa vakiintuneesta keskitetystä valtiosta, joka korvasi feodaalisen järjestelmän. Kärjistetysti tämä siis kieltää yksittäisiltä kansalaisilta esimerkiksi oman yksitysarmeijan pitämisen.
Väkivaltamonopoli on myös yhteiskuntasopimuksellisissa teorioissa perustettavan valtion määritelmä. Esimerkiksi Hobbesilaisessa yhteiskuntafilosofiassa väkivaltakoneisto on suvereenin absoluutin työkalu ehkäistä luonnollisessa tilassa vallitsevaa kaikkien sotaa kaikkia vastaan (bellum omnium contra omnes).
Norbert Elias ja Max Weber määrittelevät valtion vaatimukseksi, että sillä on tietyllä maantieteellisellä alueella väkivallan yksinoikeus.
Termiä väkivaltakoneisto käytetään yhä politologisessa kirjallisuudessa, mutta jotkut pitävät sitä vasemmistosävytteisenä. Heidän mukaansa puolueettomampi ja täsmällisempi ilmaisu on voimankäyttö.
Katso myös
- Pakkovalta
- Yhteiskuntasopimus
- Minimivaltio
MinarkismiMinarkismi on klassisesta liberalismista johdettu liberaali poliittinen ideologia, jonka lähtökohtana on valtion minimaalisuus. Minarkismin mukaan ainoastaan minimivaltio eli yövartijavaltio voidaan sallia. Yhdessä anarkokapitalismin kanssa se muodostaa libertarismin.
Kaikista liberalismin aatesuunnista minarkismi muistuttaa eniten 1800-luvun klassista liberalismia. Se ei kaikkien mielestä kuitenkaan ole sama asia. Minarkismi käsitteenä on muotoutunut koherentiksi ideologiaksi vasta 1900-luvulla, jolloin sanan minarkismi (englanniksi minarchism) keksi anarkokapitalisti Samuel Edward Konkin III. Esimerkiksi Adam Smith kannatti kilpailulainsäädäntöä ja majakoiden valtiollista omistusta ja John Stuart Mill piti jonkinlaista sosiaaliturvaa tarpeellisena. Minarkismi muistuttaa kuitenkin enemmän tyypillistä klassista liberalismia kuin sosiaaliliberalismi tai anarkokapitalismi.
Minarkismi poikkeaa sosiaaliliberalismista siinä, että sosiaaliliberalismiin kuuluu sosiaalivaltio eli verotuksella rahoitettu sosiaalipoliittinen tulonsiirtojärjestelmä; tätä minarkistit pitävät yksityisen omistusoikeuden ja kehollisen itsemääräämisoikeuden loukkauksena.
Minarkismi poikkeaa anarkokapitalismista siinä, että minarkismissa on minimivaltio, joka voi verottaa ja estää minimivaltion kanssa kilpailevien yrittäjien kuten yksityisarmeijoiden ja yksityisten vartijoiden toimintaa. Minarkismin ja anarkokapitalismin välisistä eroista ei vallitse täyttä yksimielisyyttä, mutta yleisen käsityksen mukaan erona on vähintään yksi seuraavista kolmesta kriteeristä:
#valtion olemassaolo,
#valtion kanssa kilpailevien yksityisten oikeusjärjestelmien kieltäminen,
#valtion verotusoikeus.
Minarkismin mukaan valtion ainoa tehtävä on torjua henkirikoksia, väkivaltarikoksia, yksilön vapauteen kohdistuvia rikoksia (kidnappaus tms.) ja omaisuusrikoksia sekä vieraiden valtioiden hyökkäyksiä tai kotimaisten ihmisoikeusrikollisten vallankaappausyrityksiä.
Rikollisuutta minimivaltio torjuu vain suoraan rikollisuuteen puuttumalla eikä esimerkiksi huumeiden kieltolailla tai muilla minarkismin mukaan yksilönvapautta vähentävillä keinoilla.
Yhteinen nimittäjä näille minarkismin kannattamille valtion tehtäville on kansalaisten hengen, vapauden, turvallisuuden ja omaisuuden puolustaminen. Mitään muita tehtäviä ei valtiolla pidä olla libertarismin mukaan. Minarkistisen talousmallin idea on siis pitkälle menevä kapitalismi.
Tehtäviensä toteuttamiseksi minimivaltiolla on tyypillisesti
#rikokset ja rangaistukset määrittelevä lainsäädäntökoneisto,
#ylintä poliittista toimeenpanovaltaa käyttävä hallitus,
#tuomiovaltaa käyttävä oikeuslaitos,
#rangaistuksia toimeenpaneva vankilalaitos,
#rikoksia tutkiva ja torjuva poliisi,
#valtakunnan ulkoista turvallisuutta ja laillista yhteiskuntajärjestystä ylläpitävä puolustuslaitos,
#verovirasto.
Suomessa liberaaliin minimivaltioon kuuluvia instituutioita ovat siis eduskunta, valtioneuvosto, tuomioistuimet, vankilat, poliisi, puolustusvoimat ja verovirasto. Jotkut minarkistit eivät välttämättä kannata valtiollista vankilalaitosta tai kannattavat sen toimintojen ulkoistamista yksityisille vankilayhtiöille. Minimivaltiossa voi olla myös yksityisiä välimiestuomareita, vartiointiliikkeitä, yksityisetsiviä ja suojeluskuntatyyppisiä yksityisiä puolustusorganisaatioita.
Ayn Rand ja monet muut objektivistit eivät kannata verotusta, vaan heidän mielestään valtio pitäisi rahoittaa vapaaehtoisesti, yksityisten tahojen keskinäisten sopimuksien juridisesta ylläpidosta perittävän palvelumaksun tuotolla.
Jotkut ns. ultraminarkistit haluaisivat valtion hoitavan vieläkin vähemmän tehtäviä. Valtiollahan ei ole pakko olla omaa tuomioistuinlaitosta, armeijaa eikä poliisia, vaan nekin voidaan ulkoistaa ja yksityistää. Jotkut minarkistit eivät halua, että minarkistista lainsäädäntöä koskaan muutettaisiin, joten heidän mielestään eduskunta tai muu lakeja säätävä elin ei ole tarpeellinen ja voi olla vahingollinenkin, koska se voisi säätää vapautta loukkaavia lakeja. Valtioneuvostoakaan ei välttämättä tarvita, vaan sekin voi olla vapaudelle vaarallinen.
Minarkisteja
Suuri osa minarkismista perustuu suoraan klassiseen liberalismiin, joten sen perusteokset ovat luettavaa myös minarkisteille. Muita kuuluisia minarkistisia ajattelijoita ovat:
- Robert Nozick
- Ayn Rand
- Ludwig von Mises
Luokka:Liberalismi Luokka:Poliittinen ideologia
AnarkokapitalismiAnarkokapitalismi on poliittisen filosofian oppi ja yhteiskuntajärjestelmän malli, jossa valtiota ja muita poliittisia julkisyhteisöjä kuten kuntia ja maakuntia ei ole ja ihmiset kuuluvat valtioiden sijasta yksityisiin, autonomisiin oikeusjärjestelmiin ja jossa yksityinen omistusoikeus on vahva ja kattava.
Libertarismi
Anarkokapitalismi on libertarismin toinen päähaara. Siinä keskeistä on yksityinen omistusoikeus sekä yksilön itsemääräämisoikeus, jonka useimmat anarkokapitalistit käsittävät fyysiseksi, keholliseksi itsemääräämisoikeudeksi. Täysin säännöttömästä kaaoksesta, jossa kuka tahansa saa tehdä mitä tahansa, anarkokapitalismin erottaa ennen kaikkea juuri tämä usko kapitalismin traditioon. Tyypillisen anarkokapitalismin katsomuksen mukaan kaikki valtion ja poliittisen hallinnan muodot ovat tarpeettomia ja haitallisia.
Tasa-arvo
Liberalismin ja anarkismin periaatteiden mukaisesti anarkokapitalismi on myös oikeudellisen tasa-arvon kannattamista. Anarkokapitalismi ei kuitenkaan voi tietenkään kannattaa ns. mahdollisuuksien tasa-arvoa yksilönvapauden kustannuksella eikä vastustaa tulo- ja varallisuuseroja. Käytännössä tuloerot ja varallisuuserot ovat anarkokapitalismin mukaan väistämättömiä ja mahdollisuuksien tasa-arvo mahdoton missä tahansa yhteiskunnassa. Anarkokapitalisti Murray Rothbard kirjoitti tästä aiheesta esseen [http://www.mises.org/easaran/chap3.asp Egalitarianism as a Revolt Against Nature]. Hans-Hermann Hoppe poleemisesti kirjoitti vastustavansa valtion pakottamaa tasa-arvoa ja kannattavansa luonnollista elitismiä. Monet anarkokapitalistit eivät kuitenkaan suhtaudu tasa-arvoon niin kielteisesti ja toivovat tuloerojen ja varallisuuserojen vähäisyyttä ja mahdollisuuksien tasa-arvoa.
Anarkismi
Anarkokapitalismi yhdistää klassisen liberalismin ja anarkoindividualismin aatetraditioiden ideoita. Anarkistisen liikkeen perinteiset muodot olivat ainakin jossain määrin sosialistisia eivätkä siten olleet lähellä anarkokapitalismin ajatusmaailmaa, mutta anarkokapitalistit usein pitävät itseään anarkisminkin perinteeseen kuuluvina. Monien vasemmistoanarkistien mielestä on kiistanalaista, missä määrin anarko-etuliitettä voidaan anarkokapitalistien kohdalla pitää oikeutettuna. Jotkut 1800-luvunkin anarkoindividualistit olivat kuitenkin lähempänä anarkokapitalismia kuin kommunismia, jota jotkut heistä vihasivat. Anarkokapitalistit erottaa vasemmistoanarkisteista se, että vasemmistoanarkistit uskovat yhteisomistukseen ja usein myös tasa-arvoon ja demokratiaan enemmän. Useimmat anarkokapitalistit eivät kannata yhteiskunnallista demokratiaa; monet vasemmistoanarkistit kannattavat. Anarkokapitalistitkin toki hyväksyvät vapaan yhdistys- ja yritysdemokratian. Anarkokapitalistien demokratiakritiikkiin on vaikuttanut 1900-luvulla syntynyt julkisen valinnan teoria. Anarkokapitalismi poikkeaa 1800-luvun anarkoindividualismista paljolti modernin taloustieteen löytöjen takia: 1800-luvulla suositun työnarvoteorian sijasta monet anarkokapitalistit kannattavat modernia subjektiivista arvoteoriaa, joka tekee pääomatulojen kuten koron hyväksymisen helpommaksi.
Erona sosialistiseen anarkismiin ovat anarkokapitalismin instituutiot, jotka laillistavat ja vartioivat yksityisomaisuutta. Suhtautuminen yksityisomaisuuteen ja sen kautta syntyviin yksilöiden tulo- ja varallisuuseroihin ja yksityisomaisuuden ylläpitämiseen pakkokeinoin erottaa selkeimmin vasemmistoanarkismin ja anarkokapitalismin aatteet. Vasemmistoanarkistit eivät hyväksy yksityisomaisuutta eivätkä sen puolustamista instituutioin ja pakkokeinoin eivätkä yksityisomistuksesta seuraavia tulo- ja varallisuuseroja.
Minarkismi
Jotkut anarkokapitalistit tunnistavat minarkismin, libertarismin toisen muodon sekä laajemmin käsitettynä liberalismin perinteen anarkismia läheisemmäksi aatteeksi. Minarkismi yleensä esitetään libertaristisessa keskustelussa anarkokapitalismin vaihtoehdoksi. Monet anarkokapitalistit ovat itse alun perin olleet minarkisteja ja sittemmin siirtyneet libertarismin radikaalimpaan muotoon.
Klassinen liberalismi
Anarkokapitalismi on klassisen liberalismin yksi jälkeläinen, vaikka klassisen liberalismin ajatuksista onkin otettu harppaus anarkismin suuntaan. Klassinen liberalismi painotti valtion tehtävien rajoittamista, mutta ei yleensä kuitenkaan nähnyt valtion alasajamista lopullisena tavoitteena. Mm. Risto Harisalo on kirjassaan Klassinen liberalismi sisällyttänyt anarkokapitalismin klassisen liberalismin perinteeseen, mutta yleensä sitä ei siihen lasketa.
Aatehistoria
Anarkokapitalismin suuntaisia ideoita esitti jo 1800-luvulla filosofi ja taloustieteilijä Gustave de Molinari, mutta nykyisen termin anarkokapitalismi ottivat ensimmäisinä käyttöön erityisesti amerikkalainen taloustieteilijä Murray Rothbard tovereineen 1950-luvulla. Rothbard perustelee anarkokapitalismia lähinnä aristoteelisella ja liberaalilla luonnonoikeusetiikalla, jonka mukaan jokainen ihminen omistaa itsensä ja saa vallata omistamatonta materiaa ja ottaa vastaan omaisuuden luovutuksia toisilta ja luovuttaa omaisuuttaan toisille vapaasti. Anarkokapitalismin yhtenä perustajana pidetään taloustieteilijä David Friedmania, joka erityisesti teoksellaan Machinery of freedom on vaikuttanut nykyaikaiseen anarkokapitalismiin. Friedman kannattaa anarkokapitalismia, koska hänen mukaansa se on todennäköisin tapa päästä mahdollisimman suureen vapauteen: yövartijavaltio ei hänen mukaansa ole todennäköisesti toteuttamiskelpoinen. Vaikka David Friedman itse ei olekaan utilitaristi, monet liberaalit utilitaristit pitävät arvossa hänen anarkokapitalismin taloudellista tehokkuutta korostavia argumenttejaan. Anarkokapitalismia voidaan perustella myös esimerkiksi ihmisoikeuksilla, oikeudellisella tasa-arvolla, yhteiskuntasopimuksella eli ns. kontraktarismilla (Jan Narveson) tai skeptismillä.
Toteutus
Anarkokapitalistinen, yksityinen oikeusjärjestelmä päättää itse järjestelmän sisällä vallitsevista laeista, itsepuolustuksen rajoista, sekä keinoista, joilla rikollisia rangaistaan. Oikeusjärjestelmä myös päättää suojautumisestaan muilta oikeusjärjestelmiltä. Jokainen saa valita oikeusjärjestelmän, johon haluaa kuulua. Oikeusjärjestelmien erillisyys ei merkitse, että rikolliset voisivat toimia ilman sanktioita, niin kuin nykyisinkään eri valtioiden olemassaolo ei merkitse.
Useimmat anarkokapitalistit katsovat maan ja kiinteistön omistajan voivan päättää yksipuolisesti, mihin oikeuspiiriin hänen kiinteistönsä kuuluu. Tällöin jokainen yksityinen kiinteistö olisi ikään kuin itsenäinen valtio. Oikeusjärjestelmän X jäsenyys vastaisi valtion X kansalaisuutta. Myös köyhät voisivat nauttia oikeusjärjestelmän suojelusta, kun he oleskelisivat toisen omistaman vartioidun kiinteistön alueella esimerkiksi vuokralaisina. Vuokra voisi siis sisältää suojelua. Jos anarkokapitalismissa kaikki alueet olisivat yksityisessä omistuksessa, kaikkialla voisi mahdollisesti nauttia ainakin jonkinasteisesta suojelusta. Anarkokapitalismin sallima kilpailu vähentäisi oikeuslaitoksen kuluja ja korruptiota, mikä myös parantaisi köyhien oikeusturvaa verrattuna monopolistiseen valtioon. Toisessa tu | | |
