Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Viron Kieli

Viron kieli

Viro on yksi itämerensuomalaisista kielistä eli suomen lähisukukielistä (muut ovat varsinaiskarjala, aunuksenkarjala, lyydi, vepsä, inkeroinen, vatja ja liivi). Viron kieltä puhuu Virossa 930 000 henkilöä ja ulkomailla yli 150 000 henkilöä. Suurimmat Viron ulkopuoliset virolaisryhmät Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ym. ovat syntyneet toisen maailmansodan loppuvaiheiden pakolaisista. Etenkin 1800-luvulla viron kielen puhujia on muuttanut joukoittain myös Keski-Venäjälle, Siperiaan ja Kaukasiaan, mutta nämä virolaisryhmät ovat sittemmin suureksi osaksi hajonneet tai kieleltään sulautuneet valtaväestöön. Suomeen on etenkin 1980-luvulta lähtien syntynyt monituhatpäinen vironkielinen vähemmistö; Viron kansalaisia asui Suomessa 2004 lähes 14000 (http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html).

Viron kielen taustasta ja historiasta

Virossa on kaksi päämurretta: pohjois- ja eteläviro (jotkut tutkijat pitävät koillista rannikkomurretta, joka monessa suhteessa muistuttaa suomea, kolmantena päämurreryhmänä). Pohjoisen ja etelän välillä on kulkenut vanha syvä heimo- ja kulttuuriraja, 1800-luvulle saakka myös hallinnollinen raja. 1800-luvulle asti viron kieltä kirjoitettiinkin kahdessa muodossa, pohjoisena "Tallinnan" ja eteläisenä "Tarton kielenä". Vasta kansallisen heräämisen myötä, kun virolainen kansallinen identiteetti nykyisessä mielessä syntyi, pohjoinen kirjakieli syrjäytti eteläisen. Viron kirjakieli, kuten suomenkin, syntyi uskonpuhdistuksen myötä 1500-luvulla. Ensimmäiset painetut kirjat olivat baltiansaksalaisten kirkonmiesten kirjoittamaa hartaus- ja kansanopetuskirjallisuutta. Äidinkielisten virolaisten kirjoittama kauno- ja tietokirjallisuus sekä vironkielinen lehdistö alkoivat kehittyä vasta 1800-luvulla. Tällöin viron kieltä alettiin voimakkaasti kehittää: ortografia uudistettiin, runsaasti uudissanoja kehitettiin, myös murteiden sekä suomen kielen mallin pohjalta. 1900-luvun alun kielenuudistusliike otti käyttöön myös uudissanoja, jotka oli luotu "tyhjästä", pelkästään rakenteellisin ja esteettisin perustein (esim. veenma 'vakuuttaa', siiras 'vilpitön', relv 'ase'). Viron itsenäistymisestä 1918 lähtien viron kieli on ollut täysimittainen, kaikilla elämänalueilla toimiva kansalliskieli, neuvostoajan venäläistämispaineista huolimatta. Viime vuosikymmeninä sen rinnalla entistä vahvempaa asemaa tavoittelee leimallisimpaan etelämurteeseen perustuva võron kieli, jolla on oma ortografia, kehittyvä kirjallisuus ja joukko aktiivisia elvyttäjiä. Viron kieleen voimakkaimmin vaikuttanut kieli on saksa, Baltian hallinto- ja ensisijainen kulttuurikieli jopa 1900-luvun alkuun saakka. Jonkin verran vaikutteita viro on saanut myös venäjästä, kansallisen heräämisen ajoista alkaen myös suomen kielestä. Naapurikieli latvia on vaikuttanut lähinnä viron eteläisimpiin murteisiin.

Äännejärjestelmästä

Viron kielen vokaalijärjestelmään kuuluu suomen kielessäkin esiintyvien 8 vokaalin (a, e, i, o, u, ü [sama äänne kuin suomen y], ä, ö) lisäksi puolisuppea illabiaalinen keskivokaali õ (ääntyy suunnilleen kuin kieli olisi u-, huulet e-asennossa). Vokaalit voivat esiintyä lyhyinä tai pitkinä pääpainollisessa tavussa, sekä muodostaa keskenään diftongeja, joita viron kieliopeissa esitetään (vierassanoissa esiintyvät mukaan lukien) yli 40. Pääpainottomissa tavuissa (1. tavun ulkopuolella) voi esiintyä vain lyhyitä vokaaleja ja vain vokaaleja a, e, i, u sekä (nimissä ja lainasanoissa) o. Koska ä, ö ja ü eivät esiinny jälkitavuissa, virossa ei siis ole vokaalisointua (esim. häda 'hätä', söövad 'syövät', töötu 'työtön'). (Etelämurteissa vokaalisointu tunnetaan.) Viron kielen konsonanttijärjestelmä eroaa suomen kielen konsonantistosta selvimmin siinä suhteessa, että suomen lyhyitä klusiileja vastaavat b-, d- ja g-kirjaimilla merkittävät äänteet eivät ole soinnillisia vaan ns. soinnittomia meedioita, pehmeämmin artikuloituvia klusiileja. Esim. viron d kuulostaa karkeasti sanoen jonkinlaiselta t:ltä tai suomen d:n ja t:n välimuodolta. P-, t- ja k-kirjaimilla taas merkitään puolipitkiä klusiileja; esim. paikannimi Otepää lausutaan melkein kuin "Otteppää". Viron konsonanteista n, t, s ja l voivat liudentua (palataalistua). Liudennus esiintyy yleensä (alkuperäisen) i:n tai j:n edellä, eikä sitä merkitä oikeinkirjoituksessa. Esim. palk 'hirsi' (ääntyy suunnilleen "paljk" tai "pajlk", esim. genetiivimuodossa palgi näkyy vielä alkuperäinen i) ääntyy eri tavoin kuin palk 'palkka'. Kvantiteetti- eli kestojärjestelmä on mutkikkaampi kuin suomessa: lyhyiden ja pitkien äänteiden sijasta voidaan erottaa kolme kestoastetta. Pitkät äänteet (tai tavut) voivat olla puolipitkiä tai ylipitkiä. Ylipitkä kestoaste on usein selitettävissä kielihistoriallisesti eräänlaiseksi kompensaatiopidennykseksi: se esiintyy monesti tapauksissa, joissa sanan tavuluku on vähentynyt. Ylipituutta ei merkitä oikeinkirjoituksessa näkyviin (lukuun ottamatta klusiileja, joissa puolipitkää merkitään yhdellä, ylipitkää kahdella kirjaimella), kielitieteellisissä teksteissä sen merkkinä voidaan käyttää graaviaksenttia `. Esim. sanan metsa ('metsän', genetiivi) ensimmäinen tavu ääntyy lyhyempänä kuin illatiivimuodossa metsa (`metsa) 'metsään' (alkuaan kolmitavuinen
- metsähän
). Viron kielen systemaattiset äänne-erot suomeen verraten selittyvät usein eräänlaiseksi kulumiseksi: suomi edustaa monesti alkuperäisempää kantaa, virosta ovat esimerkiksi painottomat vokaalit tai kokonaiset tavut usein kuluneet pois (vrt. esim. mets 'metsä', terav 'terävä', tütred 'tyttäret', laevas 'laivassa').

Muoto-opista

Viron kielessä adjektiivit ja substantiivit taipuvat neljässätoista sijamuodossa. Sijajärjestelmä on lähes samanlainen kuin suomessa. Tärkeimmät erot ovat seuraavat:
- suomalaisen genetiivi- ja nominatiiviakkusatiivin kaltaista akkusatiivisijaa ei virolaisessa kielioppitraditiossa ole tapana erottaa
- instruktiivi elävänä sijamuotona puuttuu, suomen instruktiivin vastineita on vain kiteytyneinä adverbeina (esim. paljajalu 'paljain jaloin')
- -ne-komitatiivia (suom. vaimoineen) ei ole, sitä vastoin on suomen kanssa-postposition vastineesta kehittynyt ga-päätteinen komitatiivi, jolla on myös instruktiivin tehtäviä (esim. sinuga 'sinun kanssasi', autoga 'autolla')
- -ni-päätteinen terminatiivisija ilmaisee, mihin asti jokin ulottuu tai jatkuu (esim. hommikuni 'aamuun asti', maani 'maahan asti') Possessiivisuffiksit puuttuvat viron kielestä, niistä on vain kiteytyneitä jäänteitä (ealdasa 'iältänsä'). Verbit taipuvat kuten suomessakin kolmessa persoonassa yksikössä ja monikossa. Aikamuotoja on samat neljä kuin suomessakin:
- tunnukseton preesens,
- imperfekti, jonka tunnus on muutamilla vanhoilla verbeillä -i- (tegin 'tein', nägid 'näit', tulime 'tulimme'), useimmilla verbeillä -s tai -si- (laulsin 'lauloin', võtsin 'otin', armastas 'rakasti'),
- olla-verbin ja menneen ajan partisiipin avulla muodostettavat perfekti (olen näinud 'olen nähnyt') ja pluskvamperfekti (olite tulnud 'olitte tulleet'). Verbeillä erotetaan neljä modusta:
- tunnukseton indikatiivi
- -ks(i)-tunnuksinen konditionaali: (ma) tuleks(in) 'minä tulisin'
- imperatiivi (yksikön 2. persoonassa pelkkä verbin vartalo (tule!), muissa muodoissa tunnuksena -ge-/-ke- tai -gu/-ku: tulge! 'tulkaaKursivoitu teksti, elagu! 'eläköön'
- kvotatiivi eli modus obliquus, jonka päätteenä on kaikissa persoonissa -vat, ilmaisee toisen käden tietoa:
New York olevat ilus linn 'New York on (kuulemma, väittämän mukaan) kaunis kaupunki'. Imperatiivimuotojen, etenkin 3. persoonan toissijaista käyttöä voidaan pitää omana moduksenaan (ns. jussiivi): ah mina tehku päev läbi tööd! 'vai pitää minun tehdä ("minä tehköön") koko päivä töitä!' Kieltoverbin sijasta virossa on persoonissa taipumaton kieltosana ei, jonka yhteydessä käytetään (kuten suomessakin) imperatiivin yksikön 2. persoonan kaltaista muotoa. Koska monet alkuperäiset taivutuspäätteet ovat ankarasti kuluneet ja äännekehitykset eriyttäneet alkuperäisiä astevaihteluvariantteja toisistaan, viron kielen taivutukselle tyypillistä on fuusion lisääntyminen: sanan vartaloa ja taivutuspäätettä on vaikea erottaa toisistaan, ja taivutusmuodot erottuvat usein toisistaan sanavartalon sisäisten äännevaihtelujen perusteella. Esim. siga 'sika' : genetiivi sea 'sian' : partitiivi siga 'sikaa'; taevas (2. kestoaste) 'taivas' : taevas (3. kestoaste) 'taivaassa'. Toisaalta viron kielen taivutukseen on syntynyt myös agglutinoivuutta, eli uusia selvästi erottuvia taivutusaineksia, kuten imperfektin s(i) ja monikon partitiivin pääte sid (majasid 'taloja').

Aiheesta muualla


- Vikipeedia – vironkielinen Wikipedia
- http://www.eki.ee/ – Viron kielen tutkimusinstituutti
- http://www.eki.ee/books/ekkr/ – Eesti keele käsiraamat (Viron kielen käsikirja) Luokka:Viron kielet Luokka:Venäjän kielet ja:エストニア語

Itämerensuomalaiset kielet

Itämerensuomalaiset kielet ovat saamelaiskielten ohella toinen kahdesta suomalais-saamelaisten kielten haarasta. Itämerensuomalaisten kielten perinteiset puhuma-alueet sijaitsevat Itämeren pohjois- ja itäpuolella Norjassa, Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä, Virossa ja Latviassa.

Luokittelu

Itämerensuomalaisia kieliä ovat
- inkeroinen
- liivi
- karjala
  - aunuksenkarjala (aunus, livvi)
  - lyydi
  - varsinaiskarjala
- suomi (johon luetaan myös meänkieli)
- vatja
- vepsä
- viro (johon luetaan myös võro ja sen murre setu)

Katso myös


- Itämerensuomalainen sanasto

Kirjallisuus


- Grünthal, Riho: Livvistä liiviin : itämerensuomalaiset etnonyymit. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1997. ISBN 952-5150-00-3.
- Laanest, Arvo: Einführung in die ostseefinnischen Sprachen. Hampuri: Helmut Buske Verlag, 1982. ISBN 3-87118-487-X.
- Laanest, Arvo: Sissejuhatus läänemeresoome keeltesse. Tallinna: Eesti NSV teaduste akadeemia, Keele ja kirjanduse instituut, 1975.
- Tuomi, Tuomo (toim.): Itämerensuomalainen kielikartasto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2004. ISBN 951-746-327-8 (1. osa). Luokka:Kieliryhmät Luokka:Uralilainen kielikunta




Aunuksenkarjalan kieli

Aunuksenkarjala, aunus tai livvi on itämerensuomalainen kieli tai murre, joka kuuluu uralilaiseen kielikuntaan.

Kielitieteellinen asema

Aunuksenkarjalaa voidaan pitää sekä karjalan murteena että omana kielenä. Tässä artikkelissa ei oteta kantaa kummankaan vaihtoehdon puolesta, vaikka artikkelin otsikossa ja muualla tekstissä käytetään nimitystä kieli. Luokka:Venäjän kielet Luokka:Suomen kielet

Vepsän kieli

Vepsä on kieli, joka kuuluu uralilaisen kielikunnan itämerensuomalaiseen haaraan. Sitä puhuvat vepsäläiset.

Nykytilanne

Vepsää puhuu 12 000 ihmistä Äänisen etelä- ja länsipuolella. Kieli jakautuu kolmeen murteeseen, pohjois-, keski- ja etelävepsään. Keskivepsä jakautuu edelleen useaan alamurteeseen. Murrejako käy tarkemmin ilmi seuraavasta kaaviosta:
- pohjoisvepsä (äänisvepsä)
- keskivepsä
  - itäinen keskivepsä
  - Ojatti
  - Šimjärvi-Päžare
  - Suda-joki
  - lounainen keskivepsä
- etelävepsä.

Ominaispiirteet

Murre-erot ovat pieniä ja kaikki vepsän puhujat ymmärtävät vaivatta toisiaan. Pohjoisvepsässä on kuitenkin joitakin selviä piirteitä, jotka erottavat sen muista vepsän murteista. Sananalkuinen j on muuttunut liudentuneeksi d:ksi, esimerkiksi ďäŕv 'järvi' ja ďoob '(hän) juo'. Muualla kuin ensimmäisessä tavussa l, n ja r esiintyvät useimmiten liudentuneina, esimerkiksi poigaĺe 'pojalle'. Vokaalin i jälkeinen konsonantti on muista murteista poiketen liudentumaton yksikön ensimmäisen ja toisen persoonan imperfektin päätteessä sekä monikon partitiivin ja adesiivin päätteessä, esimerkiksi ande̮in 'annoin', ande̮id 'annoit', ĺehmid 'lehmiä' ja küńźil 'kynsillä'. Palato-alveolaarinen affrikaatta /ʧ/ on pohjoisvepsässä liudentunut mutta muissa murteissa liudentumaton. Pohjoisvepsä on säilyttänyt pitkät vokaalit uu ja ii, esimerkiksi puu 'puu' ja hiiŕ 'hiiri', mutta yy on sen sijaan muuttunut diftongiksi yu, esimerkiksi püu 'pyy'.

Kielioppi

Vepsä on säilyttänyt hyvin paljon muinaiselle itämerensuomalaiselle kantakielelle ominaisia piirteitä. Siksi sitä kutsutaankin usein itämerensuomalaisten kielten sanskritiksi. Vepsässä on 24 sijamuotoa, joista uusimmat ovat syntyneet postpositioden sulautuessa edeltävään sanaan.

Kirjallisuus

Vepsänkielinen kirjallisuus


- Arapovic, Borislav: Lapsiden biblii. Stokgol'm Helsinki: Biblijan kändmizen institut, 1996. ISBN 91-88794-11-3.
- Kottina, Anna: Meiden sana : lugendkirj augotizskolan täht. Karjala, Petroskoi: Periodika, 1998. ISBN 5-88170-016-3.
- Nieminen, Markku (toim.): Kodima, Vepsänma. Kuhmo: Juminkeko, 2003. ISBN 952-5385-16-7.
- Zaiceva, Nina: Abekirj. Karjala, Petroskoi, 1991. ISBN 5-7545-0460-8.
- Zaiceva, Nina: Icemoi lugemist : vepsän kelen lugendkirj 3.–4. klassale. Karjala, Petroskoi, 1994. ISBN 5-7545-0658-9.

Kielitieteellinen kirjallisuus


- Kalima, Jalo: Vepsän sanastoa (Eripainos Virittäjästä n:o 1-3). Helsinki, 1927.
- Lönnrot, Elias: Om det nord-tschudiska språket (Elias Lönnrotin väitöskirja vepsän kielestä vuodelta 1853). Kuhmo, Juminkeko, 2002. ISBN 952-5385-10-8.
- Wiik, Kalevi: Vepsän vokaalisointu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1989. ISBN 951-717-564-7.
- Zaitseva, Maria: Vepsän kielen lauseoppia. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 2001. ISBN 952-5150-61-5.

Linkit


- [http://www.veps.org/ Vepsän Seura]
- [http://www.soros.karelia.ru/projects/1998/sui/veps_f.html Vepsäläiset ja vepsän kieli] - Nina Zaitseva Luokka:Venäjän kielet

Vatjan kieli

Vatja on kieli, joka kuuluu uralilaisen kielikunnan itämerensuomalaiseen haaraan. Vatjan kieltä puhuvat vatjalaiset.

Nimen alkuperä

Sana vatja on samaa alkuperää kuin suomen sana vaaja eli kiila tai sauva. Vaaja on ilmeisesti ollut jonkin itämerensuomalaisen erä- ja kauppajärjestön nimenä. Sama sana on myös joidenkin saamelaisten itsestään käyttämä nimitys vuowjoš sekä Itä-Virossa sijainneen muinaisen maakunnan nimi Vaiga. Vatjalaisista on merkintöjä venäläisissä asiakirjoissa jo 1000-luvulta alkaen, jolloin heistä on käytetty nimitystä водь (vod'). Nykyvenäjässä vatjan kieli on водский язык (vodskij jazyk) ja vatjalainen водский (vodskij) (adj:na) / вожанин|вожанка (vožanin|vožanka) (subst:na).

Nykytilanne

Vatja on äärimmäisen uhanalainen kieli. Vuonna 1998 vatjaa äidinkielenään puhuvia ihmisiä oli enää 30–40 ja he asuivat Inkerissä kolmessa kylässä Laukaanjoen alajuoksulla. Vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan vatjankielisiä oli vielä 62. Kaikki puhujat ovat hyvin iäkkäitä ihmisiä eikä kieli siirry enää lapsille, joten on suuri uhka, että kieli sammuu kokonaan lähivuosina. Vatjalaiset ovat aina olleet suhteellisen pieni kansa eikä heitä arvioida olleen 1800-luvullakaan enempää kuin 5 000. Vatja jakautuu neljään päämurteeseen ja useaan eri alamurteeseen:
- itävatja
- länsivatja
  - Mäen vatja
  - Oron vatja
  - Vainpuolen vatja
- Kukkosin vatja
- kreevini. Murteista on elossa enää länsivatjan Vainpuolen murre. Latviassa Bauskan lähellä puhuttu kreevini sammui jo 1800-luvun puolivälissä. Itävatja oli sammumaisillaan jo 1900-luvun alussa, mutta se säilyi Ikäpäivän (Itšäpäivän) kylässä vielä 1960-luvulle asti, kunnes viimeinen puhuja kuoli. Myös länsivatjan Oron ja Mäen murteet sammuivat 1960-luvulla. Kukkosin vatjan puhujat ovat sulautuneet inkeroisen puhujiin.

Ominaispiirteet

Vatjassa on monia piirteitä, jotka erottavat sen muista itämerensuomalaisista kielistä. Huomiota herättävin ominaisuus on k:n muuttuminen etuvokaalin edellä palato-alveolaariseksi afrikaataksi tš /ʧ/, esimerkiksi tšentšä 'kenkä', mätši 'mäki', retši 'reki' ja 'tšeeli' kieli. Sama muutos on havaittavissa myös ruotsissa (köpa [ʧø:pa]) ja italiassa (centro [ʧɛntro]). Vatjassa on astevaihtelu laajempaa ja se koskee klusiilien lisäksi myös klusiiliyhtymiä, affrikaattoja ja kahden s:n yhtymää, esimerkiksi idgõn 'itken', pezäD 'pesät', laizgaD 'laiskat', püsüD 'pyssyt', redžeD 'reet' ja mädžē 'mäen'. Länsivatjassa ovat h ja k kadonneet sanan lopusta, mutta itävatjassa ne ovat säilyneet, esimerkiksi annaɢ 'anna', kasõɢ 'kaste' ja pereh 'perhe'. Myös ensimmäisen persoonan pääte -n on kadonnut ja loppuvokaali on pidentynyt, esimerkiksi annā 'annan' ja johsī 'juoksin'. Kaikki nasaaliäänteet ovat kadonneet klusiilin edeltä painottomassa tavussa, esimerkiksi paratan 'parannan' ja suurõpi 'suurempi'.

Opetus

Vatjaa voi opiskella useassa eri yliopistossa. Omana oppiaineena sitä ei kuitenkaan ole tarjolla, vaan vatjan kurssit sisältyvät tavallisesti itämerensuomalaisten kielten opintokokoneisuuteen. Vatjan opetusta on seuraavissa yliopistoissa:
- Helsingin yliopisto, Suomalais-ugrilainen laitos: Itämerensuomalaiset kielet (20 ov)
- Joensuun yliopisto, Suomen kielen ja kulttuuritieteen laitos: Itämerensuomalaiset kielet (15 ov)
- Jyväskylän yliopisto, Kielten laitos: Itämerensuomalaiset kielet (40 ov)
- Tarton yliopisto, Virolaisen ja suomalais-ugrilaisen kielitieteen laitos.

Kirjallisuus


- Adler, Elna ja Merle Leppik: Vadja keele sõnaraamat. Tallinna: Signalet, 1990, 1994; Tallinna: Eesti teaduste akadeemia, Eesti keele instituut, 1996, 2000.
- Ariste, Paul: A grammar of the Votic language. Bloomington, Indiana: Indiana University, 1968.
- Kettunen, Lauri: Vatjan kielen äännehistoria. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 185. Helsinki, 1930.
- Kettunen, Lauri: Vatjan kielen Mahun murteen sanasto. Castrenianumin toimitteita 27. Helsinki, 1986.
- Kettunen, Lauri ja Lauri Posti: Näytteitä vatjan kielestä. Suomalais-ugrilaisen seuran toimituksia 63. Helsinki: Suomalais-ugrilainen Seura, 1932.
- Laakso, Johanna: Vatjan käänteissanasto. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 49. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1989.
- Lauerma, Petri: Vatjan vokaalisointu. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1993. ISBN: 9519403574.
- Posti, Lauri: Vatjan kielen Kukkosin murteen sanakirja. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1980.
- Salminen, Väinö: Runonäytteitä Vatjan kielestä. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1928.
- Tsvetkov, Dmitri: Vatjan kielen Joenperän murteen sanasto. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1995.
- Viitso, Tiit-Rein: Vadja keele Luutsa-Liivtšülä murraku fonollogia. Emakeele Seltsi aastaraamat VII. Tallinna, 1961.

Linkit

Luokka:Venäjän kielet

Viro

Viron tasavalta (viroksi Eesti Vabariik) on tasavalta Itämeren itärannalla Koillis-Euroopassa Suomenlahden eteläpuolella, Suomesta etelään. Virolla on itärajaa Venäjän federaation ja etelärajaa toisen Baltian maan, Latvian, kanssa. Viron pääkaupunki on Tallinna. Noin kolmannes maan asukkaista elää Tallinnassa ja yhteensä 70 prosenttia kaupungeissa. Tallinnan jälkeen suurimpia kaupunkeja ovat yliopistokaupunki Tartto (101 744 asukasta), teollisuuskaupunki Narva (73 295 asukasta) ja kesäpääkaupunki Pärnu (50 966 asukasta). Muiden valtioiden pääkaupungeista Tallinnaa lähinnä on Helsinki – matkaa yli Suomenlahden tulee vain 85 kilometriä. Latvian pääkaupunki Riika on päivän automatkan päässä (307 kilometrin) eikä Pietariinkaan ole pitkä matka (395 kilometriä). Tukholmakin on melko lähellä, 405 kilometrin päässä.

Nimitykset Eesti ja Viro

Eesti on Viron vironkielinen nimi. Nimi esiintyy jo roomalaisen Tacituksen Germania-teoksessa muodossa aestii. Yleisen käsityksen mukaan rautakautinen nimitys aestii kuitenkin viittasi Itämeren kaakkoisrannikon balttilaista kieltä puhuvaan väestöön eikä varsinaisiin virolaisten esivanhempiin. Virolaisten alkuperäinen omakielinen nimi on maarahvas ja kielen nimi maakeel. Nimi "Eesti" tuli Viroon vasta 1700-luvulla ja kirjakieleen 1800-luvun puolessa välissä. Suomessa Viroa on kutsuttu Eestiksi varsinkin 1920- ja 1930-luvulla heimotyöstä innostuneiden oikeistolaisten keskuudessa ja neuvostovallan aikana vasemmistossa. Suomeen vakiintunut sovinnaisnimi on kuitenkin "Viro". Muun muassa Viron entinen presidentti, kielentutkija Lennart Meri ja Kielitoimisto suosittelevat suomeen vakiintuneen Viro-nimen käyttöä. Viro-nimitys on tullut suomen kieleen Koillis-Viron historiallisesta Virun maakunnasta, josta pidettiin vanhastaan yhteyksiä Suomenlahden pohjoispuolelle, mm. Virolahdelle. Virun alueella on kaksi nykymaakuntaa: Länsi-Viru ja Itä-Viru (Lääne-Viru ja Ida-Viru).

Maantiede

Viron pinta-ala on noin 45 000 neliökilometriä. Alueeltaan se on siis hiukan suurempi kuin esimerkiksi Alankomaat, Tanska tai Sveitsi, mutta toisaalta pienempi kuin vaikkapa Itä-Suomen lääni. Idästä länteen Virolla on leveyttä 350 kilometriä ja pohjoisesta etelään pituutta 240 kilometriä. Meren saaret muodostavat noin yhden kymmeneksen ja järvet kahdeskymmenesosan Viron pinta-alasta. Viro sijaitsee samalla leveyspiirillä kuin Keski-Ruotsi ja Skotlannin pohjoiskärki. Kesäkuukausien (kesäkuu-syyskuu) keskilämpötila on tavallisesti 15–18 celsiusastetta, talvella 4–5 °C. Viron yli tuhat järveä täplittävät maaseutua. Pinnanmuodoiltaan Viro on melko tasainen. Korkein kohta on Suur Munamägi Etelä-Virossa, 318 metriä meren pinnan yläpuolella. Taivas on Virossa pilvien peitossa noin puolet vuodesta. Merellisen ilmaston takia kumpuilevassa Etelä-Virossa sataa vuodessa noin 750 millimetriä. Kun seitsemän tuhatta jokea ja puroa kuljettaa sadevettä mereen, maasto on vetinen: suot ja erityyppiset puuta kasvavat rämeet kattavat yli viidenneksen Viron pinta-alasta. Maailmassa on suhteessa enemmän suomaata vain Suomessa. Erityyppiset metsät kattavat hiukan yli puolet Viron pinta-alasta. Suomaat ja aarniometsät edustavat luontotyyppejä, jotka ovat tuhoutuneet suuresta osasta Eurooppaa.

Historia

millimetri millimetri millimetri millimetri

Esihistoria

Viimeisen jääkauden hellittäessä vetäytyi mannerjää pohjoiseen, että nykyisen Viron alue vapautui jääpeitteestä n. 10 000 eaa ja Etelä-Suomi n. 8000 eaa. Pian maanpinnan paljastumisen jälkeen alkoi myös ihmisasutus levitä etelästä näille alueille ja siitä lähtien asutus on jatkunut tähän päivään asti. Varhaisimman asujamiston etnisestä pohjasta tai kielestä ei ole tietoa, mutta vuoden 3300 eaa jälkeen Suomenlahden molemmille puolille levinneen ns. kampakeraamisen kulttuurin on arveltu olevan itämerensuomalaista alkuperää. Kivikautta seurasivat Virossakin pronssikausi (1500 - 500 eaa.) ja rautakausi (500 eaa. - 1200 jaa.), joilta on runsaasti arkeologisia löytöjä. Rautakaudelle ajoittuvat esimerkiksi "maalinnoiksi" kutsutut linnoitukset. Viron ja Suomen välillä vallitsivat jo tällöin vilkkaat yhteydet. Viro oli tähän aikaan tiheämmin asuttu kuin Suomi, ehkä myös kehittyneempi ja vauraampikin.

Keskiaika ja uuden ajan alku

1200-luvun alkupuolella Saksalainen ritarikunta yhdessä Kalparitariston kanssa valloitti pitkän sodan jälkeen jälkeen Viron eteläosan ja Tanska pohjoisosan. Lopulta saksalaiset hallitsivat koko aluetta. 1500-luvun lopulla Ruotsi valloitti Pohjois-Viron, Puola Etelä-Viron (Ruotsille 1629) ja Tanska Saaremaan (Ruotsille 1645).

Venäjän vallan aika ja kansallistunteen nousu

Venäjä valloitti Viron Ruotsilta 1700-luvun suuressa pohjan sodassa. Kansallinen herääminen Virossa alkoi 1800-luvun puolivälissä, kun maaorjuus lakkautettiin. Jo Ruotsin vallan aikana (1632) oli perustettu mm. Tarton yliopisto. 1800-luvun lopulla Venäjä yritti tukahduttaa vaaralliseksi kokemaansa kansallisuusaatetta. Venäläistämisohjelman aikana vironkielisiä sanomalehtiä ja kouluja lakkautettiin ja Tarton yliopistossa venäjästä tuli ainoa opetuskieli. Venäjän luhistuttua ensimmäisessä maailmansodassa ja bolševikkien vallankumouksen jälkeen Viro julistautui ensimmäisen kerran itsenäiseksi. Bolševikit pyrkivät estämään irtautumisen, mutta Saksa miehitti Viron heti sen julistauduttua itsenäiseksi.

Itsenäisyyskamppailu

Itsenäiseksi Viro pääsi julistautumaan 24. helmikuuta 1918. Konstantin Päts muodosti väliaikaisen hallituksen, mutta Saksa miehitti Tallinnan seuraavana päivänä ja vangitsi Pätsin. Brest-Litovskin rauhassa maaliskuussa 1918 bolševikkien oli pakko luovuttaa Viro Saksalle. Saksalaisten romahdettua sodan lopuksi Neuvosto-Venäjä mitätöi rauhansopimuksen ja puna-armeija hyökkäsi Viroon. Hyökkäystä seurasi yli vuoden mittainen Viron vapaussota brittilaivaston tukemana. Puna-armeija lyötiin takaisin. Vuonna 1920 solmittiin Tarton rauha ja Viro ja Neuvosto-Venäjä tunnustivat toisensa. Virolaisen kulttuurin ja talouden perusta luotiin seuraavina vuosikymmeninä. Maahan järjestettiin tehokas vironkielinen alkeisopetus, Tarton yliopisto muutettiin vironkieliseksi jo vuonna 1919. Maauudistuksessa kartanoiden maat jaettiin talonpojille. Vuonna 1921 Viro liittyi Kansainliittoon. Kommunistien kansannousu tukahdutettiin joulukuussa 1924.

Demokraattinen Viro

Vuoden 1920 perustuslaki kuului demokraattisimpia maailmassa, koska siinä oli lähes ääriparlamentaristinen korostus. Parlamentti valitsi valtionpäämiehen (riigivanem), joka johti hallitusta ja hoiti myös presidentin tehtävät. Taloudellisesti hyvänä aikana järjestelmä toimi tyydyttävästi, mutta talouslaman aikana 19291933 ajauduttiin sisäpoliittiseen kriisiin. Tyytymättömyys demokraattisen järjestelmän saamattomuuteen kanavoitui äärioikeiston kannatukseksi, kuten monessa muussakin Euroopan maassa. Virossa oikeisto-oppositiota nousi edustamaan Viron vapaussoturien liitto, ns. vapsit.

Konstantin Pätsin autoritaarinen hallinto

Suuri lama 1932–1933 johti radikalisoitumiseen ja parlamentarismi näytti olevan pystymätön ratkaisemaan ongelmia. Viron rintamamiesten eli vapsien liike voitti suuren vaalivoiton syksyllä 1933. Vapsien painostuksesta hyväksyttiin vuonna 1933 uusi perustuslaki, joka teki riigivanemista itsenäisen toimenpanovallan haltijan, jolla oli laajat valtaoikeudet. Vapsien aloitteesta perustuslakia muutettiin siten, että presidentin valtaa lisättiin huomattavasti. Uusi perustuslaki astui voimaan 1934. Ylimenokauden hallituksen johtaja, keskustaan edustava Konstantin Päts huolestui kuitenkin vapsien yhä kasvavasta voimasta ja uusia valtionpäämiehen valtaoikeuksiaan hyväksikäyttäen julisti kenraali Johan Laidonerin kanssa ja armeijan tuella maan 23. maaliskuuta 1934 poikkeustilaan ja lakkautti koko vapsien järjestön ja vangitutti liikkeen johdon. Kansanedustuslaitos hajotettiin syksyllä 1934 ja kaikki puolueet lakkautettiin 1935. Diktaattorina hallinnut Päts perusti ylhäältä johdetun puolueen isänmaanliitto (isamaalit). Joulukuussa 1935 vapsit suunnittelivat vallankaappausta suomalaisen sinimustat-järjestön tuella, mutta viranomaiset saivat siitä vihiä ja juonijat pidätettiin. Päts hallitsi Viroa varsin yksinvaltaisesti vuoteen 1938, jolloin hänet nimitettiin uuden, vuonna 1937 säädetyn perustuslain mukaiseksi presidentiksi ja hän palasi perustuslailliseen hallintotapaan.

Neuvostoliiton uhka

Suomen ja muiden Baltian maiden tavoin Viro solmi hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa 1932. Baltian maat solmivat puolustusliiton 12. syyskuuta 1934. Helmikuussa 1936 kansanäänestyksessä kannatettiin paluuta demokratiaan. Perustuslaillisuuteen palaaminen ei kuitenkaan tuonut juurikaan muutosta vallanpitoon ja Päts jatkoi presidenttinä. Neuvostoliiton ja Britannian neuvotellessa sopimusta huhtikuussa 1939, Viro ja Latvia solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa.

Toinen maailmansota

Toisen maailmansodan alkaessa Viro tahtoi pysytellä puolueettomana, mutta oli pakotettu tekemään Neuvostoliiton kanssa tukikohtasopimuksen 1939. Viroon tuli 25 000 sotilasta suljettuihin tukikohtiin. Toukokuussa 1940 Neuvostoliitto painosti Viroa päästämään 90 000 neuvostosotilasta maahan ja elokuussa 1940 Virosta tuli yksi neuvostotasavalloista. Presidentti Päts vangittiin ja kuljettiin Venäjälle, jossa hän menehtyi. Neuvostolaistaminen keskeytyi kolmeksi vuodeksi Saksan vallattua jälleen Baltian kesällä 1941. Saksalaismiehityksen aikana Virossa toimi saksalaisten alaisuudessa virolaisjohtoinen nukkehallinto. Sen johdossa oli vapaussoturien liikkeen (vapsien) johtohahmoihin kuulunut Hjalmar Mäe. Saksan miehityksen aikana Viro oli ensimmäinen maa, mistä juutalaiset (noin 950-1000 henkilöä) poistettiin kokonaan 1941 aikana, mikä todettiin Wannseen pöytäkirjoissa 20. tammikuuta 1942. Puna-armeija sai Viron haltuunsa uudelleen syksyllä 1944.

Neuvosto-Eesti

Varsinaisesti neuvostojärjestelmä vakiinnutettiin toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvun lopulla. Kymmeniä tuhansia virolaisia karkotettiin Siperiaan ja maatilat muutettiin kollektiiveiksi. 1950-luvulla Viron kulttuurielämä alkoi vilkastua.

Uusi itsenäisyys

Marraskuussa 1988 Viron korkein neuvosto julisti maan suvereeniksi. Toukokuussa 1990 osa vuoden 1938 perustuslaista palautettiin voimaan ja maan nimi muutettiin Viron tasavallaksi. Kansanäänestyksessä suurin osa kansasta kannatti itsenäisyyden palauttamista. Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991, kun Neuvostoliitossa tapahtui epäonnistunut vallankaappausyritys. Suomen ei tarvinnut tunnustaa Viron uutta itsenäisyyttä monien muiden valtioiden tapaan, koska se ei ollut de jure koskaan tunnustanut Viron liittymistä Neuvostoliittoon, vaan se saattoi todeta itsenäisyyden edellisen tunnustuksen olevan voimassa. Vuonna 1993 Viron hallitus määritteli 500000 maan asukasta "ulkomaalaisiksi" ja määräsi heidät hakemaan oleskelupaa. Viimeiset Venäjän joukot vetäytyivät elokuuhun 1994 mennessä. Viro on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004. Viro solmi uuden rajasopimuksen 18. toukokuuta 2005 ja ratifioi sen 20. kesäkuuta. Sopimuksessa rajat noudattivat neuvostotasavallan rajoja, ilman Petserinmaata ja Narva-joen itärantaa. Mielipidetiedustelujen mukaan sopimusta vastusti 80% virolaisista. Venäjän Duuma ei kuitenkaan ratifioinut sopimusta, koska Viro oli liittänyt sopimuksen ratifiointilain esipuheeseen maininnan neuvostomiehityksestä.

Politiikka

Viron kansalaiset valitsevat 101-paikkaisen parlamentin (Riigikogu) joka neljäs vuosi. Parlamentti valitsee presidentin, jonka virkakausi kestää viisi vuotta. Sama henkilö voidaan valita presidentiksi vain kahdeksi kaudeksi peräkkäin. Presidentti on myös Viron puolustusvoimien ylipäälikkö. Parlamenttivaaleissa on viiden prosentin äänikynnys. Heti uudelleenitsenäistymisen jälkeisinä vuosina Viron puoluekartta oli pirstoutunut: runsaat kymmenen puoluetta edusti vajaata puoltatoista miljoonaa ihmistä. Näistä jäljellä on enää vain noin puolet. Paikallisvaaleissa saavat äänestää kaikki 18 vuotta täyttäneet asukkaat.

Ulkosuhteet

Virolla on Venäjän kanssa kansainvälisoikeudellisesti avoin kysymys maan rajasta Venäjän kanssa. Viron sosialistinen neuvostotasavalta luovutti Venäjän sosialistiselle federatiiviselle neuvostotasavallalle ns. Viron Inkerinmaan Narva-joen itärannalla ja Petserinmaan kaakossa, jotka Viron ja Neuvosto-Venäjän välisessä Tarton rauhansopimuksessa oli sovittu Virolle kuuluviksi. Viro periaatteessa hyväksyi alueen haltuun jäämisen Venäjän federaatiolle, mutta Venäjän hallitus ei vienyt riigikogun ratifioimaa sopimusta Venäjän valtakunnanduuman hyväksyttäväksi, koska Viro lisäsi ratifiointilain esipuheeseen maininnan Viron miehityksestä, minkä Venäjä katsoo sisältävän aiheen rajakysymyksen avaamiseksi uudelleen myöhempänä ajankohtana. Näin ollen jo vakiintunut raja jää edelleen kansainvälisoikeudellisesti avoimeksi kysymykseksi. Viron presidenttinä toimii Arnold Rüütel ja pääministerinä Andrus Ansip (Reformipuolue). Viron tasavallan itsenäisyyden palauttamisen jälkeisen ajan pääministerit:
- Edgar Savisaar (3. huhtikuuta 199030. tammikuuta 1992)
- Tiit Vähi (30. tammikuuta 1992 – 21. lokakuuta 1992)
- Mart Laar (21. lokakuuta 1992 – 8. marraskuuta 1994)
- Andres Tarand (8. marraskuuta 1994 – 17. huhtikuuta 1995)
- Tiit Vähi (17. huhtikuuta 1995 – 17. maaliskuuta 1997)
- Mart Siimann (17. maaliskuuta 1997 – 25. maaliskuuta 1999)
- Mart Laar (25. maaliskuuta 1999 – 28. tammikuuta 2002)
- Siim Kallas (28. tammikuuta 2002 – 10. huhtikuuta 2003)
- Juhan Parts (10. huhtikuuta 2003 – 13. huhtikuuta 2005)
- Andrus Ansip (13. huhtikuuta 2005 – )

Maakunnat

Andrus Ansip Viro jakautuu viiteentoista maakuntaan, viroksi maakond, jotka ovat:
- Harjumaa (Harju maakond)
- Hiidenmaa (Hiiu maakond) Hiidenmaan saarella
- Itä-Virumaa
- Jõgevamaa
- Järvamaa
- Länsimaa (Lääne maakond)
- Länsi-Virumaa
- Põlvamaa
- Pärnumaa
- Raplamaa
- Saarenmaa Saarenmaan ja Muhun saarilla
- Tartumaa
- Valgamaa
- Viljandimaa
- Võrumaa

Talous

Viro on omavarainen sähköntuotannon suhteen, ja sähköä riittää vientiinkin. Palavaa kiveä louhitaan Koillis-Virossa ja käytetään paikallisissa voimalaitoksissa. Vaihtoehtoisia energiantuotantomuotoja kuten tuulivoimaa, vesivoimaa ja turpeen käyttöä on tutkittu paljon viime vuosina. Turve on yksi Viron tärkeimpiä luonnonvaroja, ja Viron onneksi se on, vaikkakin hyvin hitaasti, uudistuva luonnonvara. Koska Virossa ei ole paljoa mineraalivaroja, perustuu sen talous pitkälti kevyeen teollisuuteen ja palveluihin, joita ovat matkailu, kauppa ja pankkitoiminta. Viro sijaitsee idän ja lännen välisen vilkkaan kauppareitin varrella ja maassa on aina ollut hyviä satamia; transitoliikenteellä ja ulkomaankaupalla onkin yhä kasvava merkitys Viron taloudelle. Viime vuosina myös informaatioteknologiasektori on kehittynyt nopeasti. Viron valuutta, kruunu, on sidottu euroon suhteessa 1 EUR = 15,6466 EEK (aikaisemmin Saksan markkaan). Viron pankkisektorista lähes 90 prosenttia on nykyisin ulkomaisen pääoman omistuksessa. Viro liittyi yhdessä Liettuan ja Slovenian kanssa Euroopan unionin valuuttakurssimekanismi ERM II:een 27. kesäkuuta 2004. Tämä mahdollistaa euron käyttöönoton maan virallisena valuuttana kahden vuoden tarkkailujakson jälkeen, jonka tarkoitus on seurata Maastrichtin sopimuksen kriteerien täyttymistä. Viro otti käyttöön tasaveron 1994 yhtenä ainoista maista. Tuloveroprosentti oli 26 prosenttia riippumatta henkilön tuloista. 1. tammikuuta 2005 vero alennettiin 24 prosenttiin. Tärkeimpiä teollisuusalueita ovat pääkaupunki Tallinna, sitä ympäröivät alueet sekä Koillis-Viro. Suurimmat työnantajat ovat paperi-, puutavara- ja tekstiiliteollisuudessa. Yksi kymmenestä virolaisesta ansaitsee elantonsa maataloudella, kalastuksella ja metsänhoidolla. Muuttuva mailma pakottaa ihmiset etsimään muita elinkeinoja perinteisen karjanhoidon ja maanviljelyn ohella. Oheiselinkeinoja maaseudulla ovat muun muassa rapsin kasvatus rapsiöljyn tuotantoon, mansikanviljely ja maatilamatkailu. Ruokaostoksilla virolaiset yleensä suosivat kotimaisia tuotteita hyvän maun, edullisen hinnan ja suhteellisen vähäisten lisäainemäärien takia. Viro vie ulkomaille erilaisia kojeita, sähköteknisiä laitteita ja niiden osia sekä moottoriajoneuvojen turvavarusteita. Pieni- ja keskisuuri teollisuus ovat vallitsevia.

Väestö

Etniset virolaiset muodostavat maan väestöstä 67,9 prosenttia. Muita merkittäviä etnisiä ryhmiä ovat venäläiset (25,6 prosenttia), ukrainalaiset (2,1 prosenttia), valkovenäläiset (1,2 prosenttia) ja suomalaiset (0,9 prosenttia). Kielellisesti virolaiset kuuluvat itämerensuomalaisiin ja suomalais-ugrilaisiin kansoihin yhdessä suomalaisten kanssa. Viron kansalaisuuden saadakseen hakijan on osattava viron kieltä sekä tunnettava maan historiaa ja lainsäädäntöä. Tämä aiheutti maan uudelleen itsenäistyessä sen, että maan venäläisvähemmistössä on suuri määrä ihmisiä, joilla ei ole minkään maan kansalaisuutta. Maassa oli syyskuussa 2004 157 000 asukasta, joilla ei ollut kansalaisuutta. Viron virallinen kieli on viro, joka on viroksi eesti keel. Viron kieli muistuttaa paljon suomea. Virossa 29 prosenttia asukkaista puhuu venäjää, mutta se ei ole virallinen kieli. Virossa on Euroopan korkein HIV-positiivisten osuus väestöstä, 1,1 prosenttia (2001).
Viron väestö kansallisuuksittain 1922-1989 (prosentteina)
Kansallisuus 1922 1934 1959 1970 1979 1989 2000
Virolaisia 87,7 88,2 74,6 68,2 64,7 61,5 67,9
Venäläisiä 8,2 8,2 20,1 24,7 27,9 30,3 25,6
Saksalaisia 1,7 1,5 0,1 0,6 0,3 0,2
Ruotsalaisia 0,7 0,7
Suomalaisia 1,4 1,4 1,2 1,1 0,9
Ukrainalaisia 1,3 2,1 2,5 3,1 2,1
Valkovenäläisiä 0,9 1,4 1,6 1,7 1,3
Juutalaisia 0,4 0,4 0,4 0,4 0,3 0,3
Muita 1,3 1,0 1,2 1,2 1,5 1,8 2,2
Väkiluku yhteensä 1 107 059 1 126 413 1 196 791 1 356 000 1 464 476 1 565 662 1 332 893
Lähde: Library of Congress Country Studies [http://lcweb2.loc.gov/frd/cs/latvia/lv_appen.html], CIA World Factbook (2000 väestönlaskennan tiedot)

Kulttuuri

Suurin ja merkittävin virolainen kulttuuritapahtuma on kerran neljässä vuodessa pidettävät laulu- ja tanssijuhlat: "Yleinen laulu- ja tanssijuhla" (Üldlaulupidu ja Üldtantsupidu). Vuonna 2004 laulujuhla järjestettiin laulujuhlat 24. kerran ja tanssijuhlat 17. kerran. Juhlien päätapahtuma järjestetään Tallinnan Laulukentällä (Lauluväljak). Kuoro- ja kansantanssikulttuuri yleisestikin ovat tärkeässä asemassa Virossa. Virolaissyntyistä Arvo Pärtiä pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä säveltäjistä. Eri Klas ja Neeme Järvi ovat maailmankuuluja kapellimestareita. Kevyen ja klassisen laulun tärkein nimi Virossa oli Georg Ots. Viihdemusiikissa virolaiset tunnetaan Euroviisu-menestyjinä: Tanel Padar, Dave Benton ja 2XL -yhtye voitti vuoden 2001 Euroviisut kappaleellaan Everybody. Kansainvälisesti tunnetuin virolainen kirjailija on Jaan Kross. Kansallisia suuria nimiä ovat A. H. Tammsaare ja Friedrich Reinhold Kreutzwald.

Merkittävimmät luonnonvarat


- palavakivi
- turve
- meripihka

Merkittävimmät vientituotteet


- tekstiilit
- maataloustuotteet
- koneet

Katso myös


- Emajoki
- Peipsijärvi
- Pärnujoki
- Põltsamaajoki
- Rutja
- Viron sosialistinen neuvostotasavalta

Aiheesta muualla


- [http://www.cc.jyu.fi/~saarinen/Viro-seura/viro_vai_eesti.html Viro vai Eesti?] (Erkki Lyytikäinen)
- [http://www.kotus.fi/kielitoimisto/nimisto/usein_esitettyja_kysymyksia/viro.shtml Viro vai Eesti?] (kielitoimisto)
- [http://www.estonica.org Estonica - from A to Z about Estonia]
- [http://www.svyl.net/mik%E4%20svyl.html SVYL - Suomen Viro-yhdistysten liitto]
- [http://www.tuglas.fi Tuglas-seura - Tietoa/tapahtumia/kieli- ja kulttuurimatkoja]
- [http://www.viroweb.com ViroWeb - Matkailutiedot Virosta]
- [http://maps.google.com/maps?ll=58.819430,25.301514&spn=2.399546,7.702515&hl=en Viro Google Mapsissa]
- [http://www.viroweb.com/autoilu/ Viron sisäiset liikenneyhteydet] Luokka:Viro Luokka:Entiset neuvostotasavallat roa-rup:Estonia ms:Estonia zh-min-nan:Eesti ko:에스토니아 ja:エストニア simple:Estonia th:ประเทศเอสโตเนีย fiu-vro:Eesti

Yhdysvallat

Amerikan yhdysvallat (United States of America, U.S.A.) on liittovaltio Pohjois-Amerikassa, joka sijaitsee pääasiassa Pohjois-Amerikassa. Se koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta piirikunnasta, ja sillä on useita maa-alueita. Suomenkielessä siihen viitataan nimillä Yhdysvallat, USA tai Amerikka. Viime vuosisadalla, etenkin toisen maailmansodan jälkeen, Yhdysvallat on tullut taloudellisesti, poliittisesti, sotilaallisesti, tieteellisesti, teknologisesti ja kulttuurisesti maailman tärkeimmäksi vaikuttajaksi.

Historia

Yhdysvallat perustettiin 1776 brittiläisten siirtokuntien pohjalle. Yhdysvallat on siitä lähtien kirinyt vanhan emämaansa rinnalle ja 1900-luvun toisen puoliskon kääntyessä jo vähintäänkin saavuttanut mahtavimmat kansakunnat taloudellisesti, poliittisesti ja asevoimilla mitaten. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen 1991 Yhdysvallat on ainoa olemassaoleva supervalta. Myös yhdysvaltalainen kulttuuri on levinnyt eri muodoissaan maapallon kaikkiin osiin. Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi 4. heinäkuuta 1776 ja tunnustettiin kansainvälisesti 3. syyskuuta 1783. Sitä ennen alkuperäiset 13 osavaltiota, jotka muodostivat Yhdysvallat olivat Ison-Britannian siirtomaita. Yhdysvallat laajeni Mississippin länsipuolelle ostamalla Ranskalta vuonna 1803 Louisianan alueen. Aluekauppa oli huomattavasti nykyistä Louisianan osavaltiota suurempi, hankitut alueet käsittävät nykyisin 23 % Yhdysvaltain pinta-alasta. Vuosina 18371839 kymmeniätuhansia intiaaneja pakkosiirrettiin Missisippin länsipuolelle. Vuonna 1845 Yhdysvaltoihin yhdistyi Meksikosta 1836 itsenäistynyt Texas. Meksikon kanssa käydyn sodan tuloksena Yhdysvaltoihin liitettiin 1848 suunnilleen nykyisten Kalifornian, Nevadan, Arizonan ja New Mexicon osavaltioiden alue. Yhdysvaltojen sisällissota käytiin 18611865. Siinä mustien orjuuden jatkumista halunneiden etelävaltioiden itsenäistymisyritys tukahdutettiin. Orjuus lakkautettiin kaikkialta Yhdysvalloista 1863. Pohjoisissa osavaltioissa se oli lakkautettu jo aiemmin. Alaskan alue ostettiin Venäjältä 1867. Viimeiset merkittävät aseelliset yhteenotot intiaanikansojen kanssa käytiin ns. aavetanssi-liikkeen yhteydessä 1890. Puerto Rico ja Filippiinit siirtyivät Yhdysvaltain hallintaan vuonna 1898 Espanjaa vastaan käydyn sodan tuloksena. Yhdysvallat liittyi ensimmäiseen maailmansotaan huhtikuussa 1917. Toiseen maailmansotaan Yhdysvallat liittyi joulukuussa 1941 Japanin hyökättyä Pearl Harborin laivastotukikohtaan. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat oli Neuvostoliiton vastapuolena ns. kylmässä sodassa, johon liittyivät myös Korean sota 19501953 ja Vietnamin sota 19641975.

Politiikka

Yhdysvallat koostuu 50:stä osavaltiosta, joilla on rajoitettu itsehallinto, liittovaltion lain ylittäessä osavaltioiden lait. Osavaltioiden lainsäädännön varaan jäävät omaisuuteen, teollisuuteen ja yritystoimintaan liittyvät säädökset, rikoslaki ja työsuojelu. Yhdysvaltain presidentillä ja hänen hallinnollaan (toimeenpaneva hallituselin, executive) on paljon valtaa liittovaltion johtamisessa. Tällä hetkellä presidenttinä toimii republikaanisen puolueen edustaja George W. Bush. Presidentin lisäksi lakiasäätävänä elimenä toimii kaksikamarinen Yhdysvaltain kongressi. Oikeuslaitos on erityisen itsenäinen, ja käyttää myös perustuslakikontrollivaltaa. Presidentin valitsevat osavaltioista valitut 538 valitsijamiestä neljän vuoden kaudelle. Kongressin jäsenten kausi on kaksi vuotta edustajainhuoneessa ja kuusi vuotta senaatissa. Yhdysvalloissa on nykyisellään kaksi pääpuoluetta, republikaanit ja demokraatit. Enemmistövaalitavan vuoksi muiden puolueiden pääseminen mukaan todelliseen politiikkaan on vaikeaa. Esimerkiksi sekä Vihreä puolue että Libertaari puolue ovat tosin keränneet äänestäjiä, mutta todellisuudessa, ilman ainuttakaan senaattoria ja kongressiedustajaa, ne ovat kaukana vaikuttamisen ytimestä, saati omasta presidentistä. Kaksipuoluejärjestelmän takia yhdysvaltalaiset puolueet ovat poliittiselta spektriltään laajempia kuin eurooppalaiset vastineensa – niitä on pidettävä lähinnä vaaliorganisaatioiksi rakennettuina sateenvarjokeräelminä, joilla ei ole yhteistä ohjelmaa ja yhteistä aatetta, yhdestä johtajasta puhumattakaan. Liittovaltion laajuisen vaalikampanjan järjestäminen on erittäin kallista, joten erilaisten rahoitusta antavien eturyhmien nähdään näin vaikuttavan päätöksentekoon.

Yhdysvaltain ulkopolitiikka

Yhdysvaltain ulkopolitiikka on ainakin viimeiset sata vuotta keskittynyt demokratian levittämiseen maailmaan. Perinne alkoi Yhdysvaltain-Espanjan sodasta, kun Yhdysvallat julisti vapauttavansa kuubalaiset Espanjan sorrosta. Vuonna 1914 presidentti Woodrow Wilson lupasi tehdä maailman turvalliseksi demokratialle. Hänen ohjelmansa mukaan perustettiin mm. Kansainliitto. Wilsonin aikana Yhdysvallat miehitti Meksikon ja nousi maihin Haitilla ja Dominikaanisessa tasavallassa. Presidentit Franklin D. Roosevelt ja Harry Truman tukivat demokratiaa Euroopassa Marshall-avun avulla ja NATO:n perustamisella. Tavoitteen saavuttamiseksi Yhdysvallat taisteli Koreassa ja Vietnamissa estääkseen kommunismin leviämisen. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen, johon pääsyynä oli presidentti Reaganin panos, Yhdysvallat jäi maailman ainoaksi supervallaksi. Presidentti Clinton haki Yhdysvalloille uutta asemaa lähtemällä mukaan rauhanpakottamiseen onnettomasti päättyneeseen Somalian operaatioon, joka sai Yhdysvaltain vetäytymään enemmistä yrityksistä. Clinton toimi kuitenkin välittäjänä sopimukseen johtaneissa neuvotteluissa palestiinalaisten ja Israelin välillä ja osallistui Serbian ilmapommituksiin Kosovon sodassa. Hänen seuraajansa George W. Bushin hallintokausi muuttui tyystin syyskuun 11. 2001 -iskujen seurauksena, jolloin Yhdysvallat sai sekä YK:n turvallisuusneuvoston että yleiskokouksen yksimielisen tuen turvallisuutensa takeeksi ja kansainvälisoikeudellisen valtuutuksen Afganistanin operaatiolle. Kansainvälinen kritiikki kuitenkin kasvoi kun Yhdysvallat jatkoi hyökkäämällä Irakiin ilman YK:n mandaattia. Demokratian levittäminen ja terrorismin vastainen sota ovat nykyään keskeiset Yhdysvaltain ulkopolitiikan julkilausutut päämäärät. Sekä Afganistanissa että Irakissa järjestettiin monipuoluevaalit Yhdysvaltain miehityksen jälkeen.

Viimeaikaisia väittelynaiheita

Kansainväliset tahot ovat välillä kritisoineet Yhdysvaltojen väkivaltaisia ja ihmisoikeusrikkomuksiksi nähtyjä toimia erityisesti War Against Terrorism-kampanjan aikana. Merkillepantavia kysymyksiä ovat Guantanamo Bayn laivastotukikohdassa vankeina säilytetyt Afganistanin sodat "laittomat taistelijat". Abu Ghraibin vankilan kidutusskandaali nostatti laajaa kansallista ja kansainvälistä huomiota vuonna 2004.

Osavaltiot

Pääartikkeli: Yhdysvaltojen osavaltiot Yhdysvallat koostuu 50 osavaltiosta (viimeisin osavaltioksi hyväksytty oli Alaska, sitä ennen Havaiji, Puerto Rico äänesti liittymistä vastaan), pääkaupungista Washingtonista, joka on suoraan keskushallinnon alainen piirikunta, sekä joukosta territorioita, jotka ovat lähinnä Karibianmeren ja Tyynen valtameren saaria. Territorioista tunnetuin on Puerto Rico. Yhdysvaltain osavaltiot: Alaskan osavaltio sijaitsee fyysisesti erillään Yhdysvaltain pääosasta, Kanadan luoteispuolella. Havaiji puolestaan on Amerikan mantereesta erillään oleva Tyynen valtameren saariryhmä.

Maantiede

Havaiji Pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurimpana valtiona ja koko Pohjois-Amerikan mantereen levyisenä Yhdysvaltain maantiede vaihtelee suuresti: Floridan mangrovemetsistä maan keskiosan suurille tasangoille ja Mississippi–Missouri -jokijärjestelmään. Tasankojen länsipuolella nousevat Kalliovuoret, niiden länsipuolella on aavikkoja, tasankoja ja Tyynenmeren rannikon välimerellinen ilmastovyöhyke, luoteessa jopa sademetsät. Erillinen Alaska on pääasiassa arktista aluetta ja Havaiji vulkaaninen saariryhmä.

Talous

Yhdysvaltain kansantalous on maailman suurin ja bruttokansantuote henkeä kohti maailman korkeimpia. Yhdysvaltojen talous on markkinapohjainen, jossa yksityiset ihmiset ja yritykset tekevät tärkeimmät päätökset, ja liittovaltio ja osavaltio ostavat tarvittavat tavarat ja palvelut valtaosin yksityisiltä markkinoilta. Yhdysvaltain rahayksikkö on dollari, jota on käytetty yleisesti kansainvälisen kaupan rahayksikkönä. Myös taloustilastot muutettiin aiemmin useimmiten dollareiksi kansainvälistä vertailua varten. Yhdysvalloilla on laajat luonnonvarat, runsaasti kulta-, öljy-, hiili- ja uraaniesiintymiä. Tehokas maatalous tekee maasta yhden maailman suurimmista maatalousmaista. Pääasialliset viljelykasvit ovat maissi, vehnä, sokeri ja tupakka. Teollisuustuotteita ovat autot, lentokoneet ja elektroniikka. Pääasiallinen työllistäjä on nykyisin palvelut, jossa työskentelee 3/4 työvoimasta. Tärkeimmät kauppakumppanit ovat naapurit Kanada, Meksiko, Euroopan unioni ja Kaakkois-Aasian teollistuneet maat Japani, Intia ja Etelä-Korea. Myös kauppa Kiinan kanssa on huomattavaa. Vuonna 2002 Yhdysvallat oli maailman kolmanneksi suosituin turistikohde 41,9 miljoonalla kävijällä.

Yhteiskunta

Väestö

Etniset ryhmät

Pääartikkeli: Yhdysvaltain väestöjakauma Yhdysvallat on etnisesti hyvin monimuotoinen maa. Maassa on vähintään miljoonan edustajan etnisiä ryhmiä yli 31, ja lukemattomia pienempiä ryhmiä. Väestönlaskennassa väestö on jaettu rotuihin: valkoinen, afrikkalais-amerikkalainen, hispaano, aasialais-amerikkalainen tai alkuperäis-amerikkalainen. Aasialaisuus yhdistetään yleensä Kaakkois-Aasiaan, joten juuriltaan Lähi-Idästä kotoisin olevat putoavat kategorioiden väliin. Hispaano tarkoittaa henkilöä, jolla on Latinalais-Amerikkalaiset juuret rodustaan tai ihonväristään huolimatta. Väestösuhteet ovat: valkoiset 77,1 %; mustat 12,9 %, aasialaiset 4,2 %, intiaanit ja alaskan alkuperäisväestö 1,5%; Havaijin ja oseanian alkuperäisväestä 0,3%; muut 4% (2000) Yhdysvaltain eurooppalaisperäisestä väestöstä 23 %:lla on saksalaiset sukujuuret, irlantilaiset 16 %, englantilaiset 13 %, skotlantilaiset, alankomaalaiset ja italialaiset 6 %.

Uskonto

Uskonnollisten ryhmien osuudet väestöstä: protestantit 56%, katoliset 28 %, juutalaiset 2%, muut 4%, ei mitään 10% (1989) Suurin yksittäinen kirkkokunta on katolinen kirkko, sen jäljessä etelän baptistit, joka on pitkälti jakautunut mustien (eli afrikkalais-amerikkalaisten) ja valkoisten seurakuntiin. Yhdysvalloilla on uskonnollissävytteinen historia ja uskonnonvapautta pidetään erittäin tärkeänä. Monet varhaisista emigrantti- eli maahanmuuttajaryhmistä pakenivat Euroopan uskonnollisia vainoja Pohjois-Amerikkaan. Esimerkiksi vuonna 1620 yli sata puritaania lähti Englannista kuuluisalla Mayflower-laivalla ja perusti Uuden-Englannin ensimmäisen pysyvän siirtokunnan. Pohjois-Amerikkaan on paettu uskonnollisia ja etnisiä vainoja myöhemminkin, kuuluisana esimerkkinä juutalaisten joukkopako Natsi-Saksasta.

Koulutus

Yhdysvalloissa koulutus on osavaltion, ei siis liittovaltion, velvollisuus, ja lait ja säädökset vaihtelevat huomattavasti. Useimmissa osavaltioissa, kaikkien opiskelijoiden täytyy osallistua pakolliseen koulutukseen lastentarhasta (johon yleensä mennään 5-vuotiaana) lähtien luokkatasoon 12 asti, jolta valmistutaan yleensä 18 vuoden iässä (tosin joissain osavaltioissa opiskelijoiden annetaan vanhempien suostumuksella jäädä pois koulusta 16 vuoden iässä). Yhdysvaltalaiset korkeakoulut vaihtelevat erittäin kilpailukykyisistä kouluista, sekä yksityisistä (kuten Harvard University, Cornell University ja Princeton University) että julkisista (kuten North Carolina Chapel Hill ja University of Virginia), satoihin korkeatasoisiin paikallisiin ammattikorkeakouluihin avoimine sisäänpääsyperiaatteineen.

Kielet

Pääartikkeli: Yhdysvaltain kielet Suurin osa Yhdysvaltain asukkaista puhuu englantia, mutta myös espanjaa puhutaan melko laajalti, erityisesti maan eteläosissa. Maalla ei ole virallista kieltä, vaan osavaltiot saavat päättää kielestään vapaasti. Englannin kieli on hallitseva kieli (puhujia 82 % väestöstä), espanja (10 %) ja havaijin kieli ovat virallisia joissain osavaltioissa.

Kulttuuri

Yhdysvallat on viihteen jättiläinen, etenkin elokuva- ja tv-teollisuuden alalla (Hollywood).

Merkittävimmät luonnonvarat


- kivihiili
- öljy
- maakaasu
- tina
- kalkkikivi
- rautamalmi
- suola
- kalkki
- kipsi
- pii
- lyijy
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- koneet
- kulkuneuvot
- elektroniikka Luokka:Yhdysvallat zh-min-nan:Bí-kok ko:미국 ms:Amerika Syarikat ja:アメリカ合衆国 simple:United States th:สหรัฐอเมริกา

Kanada

Kanada on pohjoisamerikkalainen liittovaltio. Kanadan pinta-ala on noin 10 miljoonaa neliökilometriä ja väkiluku noin 32 miljoonaa. Viralliset kielet ovat englanti ja ranska. Pääkaupunki on Ottawa. Muita suuria kaupunkeja ovat mm. Calgary, Edmonton, Montreal, Toronto ja Vancouver. Kanadan rajanaapurina on Yhdysvallat etelässä ja luoteessa (Alaska). Kanada oli aiemmin Britannian siirtomaa. Kanada on läheisessä liittosuhteessa Yhdysvaltoihin: ne kuuluvat molemmat mm. NATOon ja muodostavat yhdessä Meksikon kanssa Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alueen.

Historia

Ranskalaisen löytöretkeilijän, Jacques Cartierin katsotaan löytäneen Kanadan, kun hän vuonna 1534 saapui St. Lawrencen lahteen. Englantilainen John Cabot näki Newfoundlandin saaren kylläkin jo vuonna 1497. Kanadan eurooppalainen asuttaminen alkoi 1600-luvulla, jolloin ranskalaiset perustivat Quebec Cityn (1608) ja Montrealin (1642).

Politiikka

Hallitsija on virallisesti Englannin kuningatar Elizabeth II, käytännössä pääministeri Paul Martin.

Hallinnolliset alueet

Kanada koostuu kymmenestä provinssista ja kolmesta territoriosta; provinsseilla on melko suuri itsemääräämisoikeus. Kanadan provinssit ovat:
- Alberta
- Brittiläinen Kolumbia
- Manitoba
- New Brunswick
- Newfoundland ja Labrador
- Nova Scotia
- Ontario
- Prinssi Edwardin saari
- Quebec
- Saskatchewan Ja territoriot:
- Luoteisterritoriot
- Nunavut
- Yukon

Maantiede

Kanada on samoilla leveysasteilla kuin Länsi-Eurooppa, mutta siellä on huomattavasti kylmempää. Ilmasto vaihtelee suuressa maassa eri paikoin. Kanada on harvaanasuttu valtio, kuten Suomi.

Talous

Kanada on high-tech-teollisuusyhteiskunta, joka muistuttaa Yhdysvaltoja niin talousjärjestelmän, tuotannon kuin korkean elintason myötä. Toisen maailmansodan jälkeen tapahtunut tuotanto-, kaivos- ja palvelusektorien kasvu on muuttanut valtion maatalousyhteiskunnasta nykyaikaiseksi teollisuusyhteiskunnaksi. Kanada on energian puolesta omavarainen. Itärannikolla ja provinsseissa on suuret luonnonkaasuvarannot sekä muita luonnonvaroja.

Merkittävimmät luonnonvarat


- nikkeli
- sinkki
- kupari
- kulta
- lyijy
- hopea
- puu
- kala
- kivihiili

Merkittävimmät vientituotteet


- vilja
- koneet
- teollisuustuotteet Luokka:Kanada als:Kanada ms:Kanada zh-min-nan:Canada ko:캐나다 ja:カナダ simple:Canada th:ประเทศแคนาดา

Venäjä

Venäjän federaatio (Россия, Rossija) on pinta-alaltaan maailman suurin valtio, joka ulottuu sekä Euroopan että Aasian alueelle. Venäjän naapurimaita ovat Norja, Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Valko-Venäjä, Ukraina, Georgia, Azerbaidžan, Kazakstan, Kiina, Mongolia, Pohjois-Korea ja Japani (ei maarajaa). Venäjällä on rantaviivaa Pohjoiselle jäämerelle, Tyynellemerelle, Itämerelle, Mustallemerelle ja Kaspianmerelle.

Historia

Pääartikkeli: Venäjän historia Nestorin kronikan mukaan Venäjän perusti Skandinaviasta tullut varjagi, Rurik. Ensimmäinen Venäjä perustettiin Kiovaan ja se oli Ukraina. Toinen Venäjä on Moskovan suuriruhtinaskunnan ympärille mongolimiehityksen aikana muodostunut auktokraattinen valtio. Venäjä on Suomen itänaapuri, mistä johtuen Suomella ja Venäjällä on pitkä yhteinen historia. Suomi oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa vuosina 18091917. Keisarikunta lakkasi vuoden 1917 vallankumouksissa eikä väliaikainen hallitus kyennyt säilyttämään kokonaisuutta. Bolšekivit muodostivat Venäjän federaation johdolla Neuvostoliiton 1922, mikä oli alueiltaan pienempi kuin Venäjän keisarikunta. Vuonna 1991, Neuvostoliiton purkautuessa ja korvautuessa entisten neuvostotasavaltojen välisten suhteiden osalta Itsenäisten valtioiden yhteisöllä, Venäjästä tuli jälleen oma valtionsa, Venäjän federaatio.

Politiikka

Pääartikkeli: Venäjän politiikka Venäjän valtiomuoto on federaatio eli liittovaltio. Venäjän valtionpäämies on presidentti, joka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Presidentin toimikausien määrä on rajoitettu kahteen peräkkäiseen kauteen. Presidentti nimittää korkeimmat virkamiehet sekä pääministerin, jonka duuma hyväksyy. Lainsäädäntövalta Venäjällä kuuluu kaksikamariselle parlamentille eli liittokokoukselle. Parlamentin ylähuoneeseen, liittoneuvostoon, valitaan 178 edustajaa, kaksi kultakin 89 alueelta. Alahuone eli duuma koostuu 450 edustajasta. Näistä puolet valitaan yksittäisistä vaalipiireistä suoralla kansanvaalilla ja puolet maanlaajuisilta listoilta suhteellisella vaalilla. Parlamenttiedustajien kaudet ovat neljän vuoden mittaisia.

Ihmisoikeusrikokset

Lukuisat ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Venäjää Tšetšeniassa ja Ingušiassa tehdyistä ihmisoikeurikoksista. Amnestyn mukaan räikeisiin ihmisoikeusrikoksiin kuuluu muun muassa Venäjän viranomaisten harjoittama kidutus, sieppaukset ja salaiset pidätykset. Ihmisiä kerrotaan pidätetyn mielivaltaisesti ja pidetyn eristettyinä, jotta heiltä saataisiin tunnustus rikoksiin, joita he eivät ole tehneet.

Venäjän federaation subjektit

Pääartikkeli: Venäjän osat Venäjän federaation koostuu 88 liittovaltiosubjektista. Niitä pyritään hallinnoimaan seitsemän liittovaltiopiirin (федеральный округ, federal'nyj okrug) ryhmissä. Jako liittovaltiopiireihin ei perustu Venäjän federaation perustuslakiin ja on siksi hallinnon itsensä luoma tapa koordinoida alueita. Liittovaltiopiirit eivät ole Venäjän federaation yhdessä muodostavia osia, liittovaltiosubjekteja. Vastaavanlainen tapa Neuvostoliitossa perustui neuvostotasavaltojen rajat ylittäviin taloussuunnittelualueisiin, mikä ei sekään perustunut perustuslakiin, vaan koordinaation vuoksi kansantalouden keskussuunnittelun kautta omaksuttuun hallintokäytäntöön. Näistä laajin itsehallinto on 21 tasavallalla (республика, respublika), joilla on muun muassa omat perustuslakinsa, minkä tulee olla sopusoinnussa Venäjän federaation perustuslain kanssa. Tasavaltojen lisäksi federaatiossa on 7 aluepiiriä (край, kraj) sekä 48 aluetta (область, oblast'). Eräiden aluepiirien ja alueiden sisällä sijaitsevat vielä 9 autonomista piirikuntaa (автономный округ, avtonomnyj okrug) sekä yksi autonominen alue (автономная область, avtonomnaja oblast'). Kaksi kaupunkia, Pietari ja Moskova, ovat itsessään liittovaltiosubjekteja ilman ympäröiviä oblasteja, Leningradin oblastia tai Moskovan oblastia. Muissa suurissa kaupungeissa oblastiin kuuluu sekä itse kaupunki että sitä ympäröivä seutu.

Maantiede

Pääartikkeli Venäjän maantiede Venäjän korkein kohta on Mt. Elbrus (Gora El-brus) 5 633 m. Venäjän suurimmat, yli miljoonan asukkaan kaupungit asukaslukuineen:
- Moskova (Москва), 10,1 milj.
- Pietari (Санкт-Петербург), 4,6 milj.
- Novosibirsk (Новосибирск), 1,4 milj.
- Nižni Novgorod (Нижний Новгород), 1,3 milj.
- Jekaterinburg (Екатеринбург), 1,3 milj.
- Samara (Самара), 1,2 milj.
- Omsk (Омск), 1,1 milj.
- Kazan (Казань), 1,1 milj.
- Tšeljabinsk (Челябинск), 1,1 milj.
- Rostov-na-Donu (Ростов-на-Дону), 1,1 milj.
- Ufa (Уфа), 1,0 milj.
- Volgograd (Волгоград), 1,0 milj.
- Perm (Пермь), 1,0 milj. Katso myös: Luettelo Venäjän kaupungeista

Venäjän alueet

Tasavallat

Luettelo Venäjän kaupungeista Luettelo Venäjän kaupungeista #Adygeia (Адыгея) #Altai (Алтай) #Baškortostan, Baškiria (Башкортостан) #Burjatia (Бурятия) #Dagestan (Дагестан) #Ingušia (Ингушская) #Kabardi-Balkaria (Кабардино-Балкарская) #Kalmukia (Калмыкия) #Karatšai-Tšerkessia (Карачаево-Черкессия) #Karjala (Карелия) #Komi (Коми) #Mari (Марий-Эл) #Mordva (Мордовия) #Saha (Jakutia) (Саха (Якутия)) #Pohjois-Ossetia (Северная Осетия) #Tatarstan (Tataria) (Татарстан) #Tuva (Тува) #Udmurtia (Удмуртия) #Hakassia (Хакасия) #Tšetšenia (Чечня) #Tšuvassia (Чувашия)

Aluepiirit


- Altai (Алтайский)
- Habarovsk (Хабаровский)
- Krasnodar (Краснодарский)
- Krasnojarsk (Красноярский)
- Perm
- Primorje (Приморский)
- Stavropol (Ставропольский)

Alueet


- Amur
- Arkangeli
- Astrahan
- Belgorod
- Brjansk
- Irkutsk
- Ivanovo
- Jaroslavl
- Kaliningrad
- Kaluga
- Kamtšatka
- Kemerovo
- Kirov
- Kostroma
- Kurgan
- Kursk
- Leningrad

- Lipetsk
- Magadan
- Moskova
- Murmansk
- Nižni Novgorod
- Novgorod
- Novosibirsk
- Omsk
- Orenburg
- Orel
- Penza
- Pihkova (Pskov)
- Rjazan
- Rostov
- Samara
- Sahalin

- Saratov
- Smolensk
- Sverdlovsk
- Tambov
- Tjumen
- Tomsk
- Tšeljabinsk
- Tšita
- Tula
- Tver
- Uljanovsk
- Vladimir
- Volgograd
- Vologda
- Voronež

Liittovaltion kaupungit


- Moskova
- Pietari

Autonominen alue


- Juutalaisten autonominen alue (Еврейская автономная область)

Autonomiset piirikunnat


- Agin-Burjatia (Агин-Бурятия, Агинский-Бурятский автономный округ)
- Evenkia (Эвенкия, Эвенкийский автономный округ)
- Hanti-Mansia (Ханты-Мансия, Ханты-Мансийский автономный округ)
- Jamalin Nenetsia (Ямало-Ненеция, Ямало-Ненецкий автономный округ)
- Korjakia (Корякия, Корякский автономный округ)
- Nenetsia (Ненеция, Ненецкий автономный округ)
- Taimyr (Таймырия (Долгано-Ненеция), Таймырский (Долгано-Ненецкий) автономный округ)
- Tšukotka (Чукотка, Чукотский автономный округ)
- Ust-Ordan Burjatia (Усть-Ордин-Бурятия, Усть-Ордынский Бурятский автономный округ)

Talous

Pääartikkeli Venäjän talous Venäjän bruttokansantuote on ostovoimalla korjattuna maailman 10. suurin, mutta suuren väkiluvun takia se on henkilöä kohden melko alhainen. Bruttokansantuote romahti 45 % Neuvostoliiton romahduksen jälkeen 1991. Vuosina 1999-2002 kasvu on ollut 6 % vuodessa ja sitä on siivittänyt korkea öljyn hinta. Öljyn, kaasun, metallien ja puutavaran vienti tuo 80 % vientituloista. Venäjällä on runsaasti luonnonvaroja, korkeasti koulutettu väestö ja laaja teollisuuspohja. Venäjä on lähes velaton. Maan ulkomaanvelka on vain 28% BKT:sta, kun se vielä 1998 oli 90%. Venäjän tärkeitä viljelyskasveja ovat vehnä, ruis, kaura, peruna ja pellava. Mustanmeren koilispuolella viljellään tupakkaa, viiniä, puuvillaa, teetä ja hedelmiä. Kuivilla alueilla laidunnetaan lampaita, ja pohjoisella tundralla harjoitetaan poronhoitoa. Siperian taigalla metsätalous on tärkeä toimeentulon lähde. Venäjä on merkittävä kalastusvaltio. Tärkeitä kalastussatamia ovat Murmansk, Arkangeli, sekä Kaukoidän satamat Tyynenmeren rannalla.

Väestö

Pääartikkeli: Venäjän väestö Venäjä on valtavan pinta-alansa vuoksi verrattain harvaan asuttu maa, vaikka sen väkiluku on maailman 7. suurin. Väestö on keskittynyt maan länsi- ja lounaisosaan. Yleisesti ottaen 60. leveyspiirin pohjoispuolelle jäävä osa Siperiasta on erittäin harvaan asuttua. Vuonna 2002 toimitetun väestölaskennan mukaan venäjän väestöstä 79,8 % on venäläisiä. Muita kansallisuusryhmiä ovat tataarit (3,8 %), ukrainalaiset (2 %), baškiirit (1,2 %), tšuvassit (1,1%), mordvalaiset, valkovenäläiset. Alle 0,5 % väestönosuuden muodostavia kansallisuuksia ovat lisäksi muun muassa armenialaiset, avaarit, tšetšeenit, saksalaiset, juutalaiset, kazakit, marit ja udmurtit. Venäjän väestöstä 73 % asuu kaupungeissa.

Kulttuuri

Venäjällä sekä muissa entisen Neuvostoliiton maissa on varsin edistynyt kulttuuri Neuvostoliiton romahduksesta ja talouden lama-ajoista huolimatta. Sekä kirjallisuus että teatteri ovat Venäjällä suosittuja kulttuurimuotoja, mutta venäläinen musiikki ei ole merkittävästi menestynyt maan rajojen ulkopuolella hitiksi noussutta tyttöbändi t.A.T.u.:a lukuun ottamatta. Venäjän syrjäisemmillä alueilla kansanmusiikki on yhä voimissaan. Venäläinen kirjallisuus, teatteri, baletti sekä runous on maailmallakin arvostettua. Katso myös venäläinen keittiö.

Merkittävimmät luonnonvarat


- öljy
- maakaasu
- kivihiili
- timantit
- useat mineraalit
- puu

Merkittävimmät vientituotteet


- öljy
- maakaasu
- puutavara
Juhlapäivät
PvmSuomalainen nimiPaikallinen nimiHuomautuksia
1. tammikuuta & 2. tammikuutauusivuosiНовый годvaltiollinen juhlapäivä
7. tammikuutaortodoksinen jouluРождествоvaltiollinen juhlapäivä
23. helmikuutaisänmaan puolustajan päiväДень защитника отечестваvaltiollinen juhlapäivä
8. maaliskuutakansainvälinen naistenpäiväМеждународный женский деньvaltiollinen juhlapäivä
1. & 2. toukokuutakevään ja työn juhlaПраздник весны и трудаvaltiollinen juhlapäivä
9. toukokuutavoitonpäiväДень Победыvaltiollinen juhlapäivä
12. kesäkuutaVenäjän Federaation kansallispäiväДень независимостиvaltiollinen juhlapäivä
4. marraskuutakansallisen yhtenäisyyden päivävaltiollinen juhlapäivä
12. joulukuutaperustuslain päiväДень конституцииvaltiollinen juhlapäivä

Aiheesta muualla


- [http://www.rusembassy.fi/IndexFinl.htm Venäjän federaation suurlähetystö Suomessa]
- [http://www.venajaseura.com/linkit/alaotsikko10.htm Venäjä-aiheita ja -yhteyksiä]
- [http://maps.google.com/maps?ll=64.014496,90.527344&spn=33.827367,123.240234&t=h&hl=en Venäjä Google Mapsissa]
- [http://www.archive.org/details/VenajanHistoria Venäjän Historia 1878-1918] e-kirja Internet Archivessa
-
Luokka:Entiset neuvostotasavallat als:Russland roa-rup:Rusii ms:Russia zh-min-nan:Lō·-se-a ko:러시아 ja:ロシア simple:Russia th:สหพันธรัฐรัสเซีย

Siperia

Siperia (venäjäksi Сиби́рь, Sibir) on pääosin Venäjällä sijaitseva suuri maantieteellinen alue, joka käsittää lähes koko Aasian pohjoisosan. Siihen kuuluu Venäjän Aasian puoleinen osa Venäjän kaukoitää lukuun ottamatta, joka kuitenkin historiallisesta näkökulmasta katsotaan siihen kuuluvaksi. Lisäksi se käsittää Kazakstanin alavan pohjoiskolkan. Lännessä Siperia rajoittuu Uralvuoriin, pohjoisessa Jäämereen ja etelässä Kazakstanin keskiosan ylänköön, Mongoliaan ja Kiinaan. Siperian hallinnollinen alue käsittää maantieteellisestä Siperiasta vain sen keskiosan ilman Sahan tasavaltaa ja Uralvuorten tuntumassa sijaitsevia alueita.

Maantiede

Siperian pinta-ala on 9 653 000 neliökilometriä, joten se on hiukan suurempi kuin Yhdysvallat Alaska mukaan lukien. Siperia jaetaan kahteen talousalueeseen, Länsi- ja Itä-Siperiaan. Maantieteellisesti se jakaantuu kolmeen alueeseen:
- Länsi-Siperian alanko on noin kolmen miljoonan neliökilometrin kokoinen, äärimmäisen tasainen tasankoalue, jonka pinnanmuodot kohoavat vasta Novosibirskissä lähes 2 000 kilometrin päässä rannikosta yli 50 metriin. Se on Amazonin altaan jälkeen maailman suurin alanko. Se sijaitsee Uralvuorten ja Jenisein välissä ja sitä halkoo Ob sivujokineen. Suot peittävät paikoin jopa 80 prosenttia alueen pinta-alasta, ja siellä sijaitsee myös maailman laajin Vasjuganin suo, jonka pinta-ala on 53 000 km².
- Keski-Siperian ylänkö sijaitsee kahden merkittävän joen, Jenisein ja Lenan välissä. Sitä halkovat Jenisein sivujoet Ala-Tunguska ja Kivinen-Tunguska. Etelässä se kohoaa Sajanvuoriksi ja pohjoisessa laskeutuu Taimyrin niemimaan juurelle kohotakseen vielä uudelleen paikoin yli kilometrin korkeuteen ennen Jäämerta. Ylängön korkein huippu yltää Putoranavuorilla 1 701 metriin. Alueella on lähinnä harjanteita ja kukkuloita, mutta myös soisia ylätasankoja. Maa on laajoilla alueilla ikiroudassa. Kesä on lyhyt ja lämmin, talvi pitkä ja erittäin kylmä.
- Koillis- ja Itä-Siperian vuoristot käsittävät useita vuorijonoja, joista merkittävimmät ovat Altai lähellä Mongolian ja Kazakstanin rajaa, Sajanvuoret lähempänä Baikaljärveä, Jablonovyivuoret järven itäpuolella sekä Verhojansk- ja Tšerskivuoret Lena-joen itäpuolella. Korkein huippu on Altailla sijaitseva Beluha (4 506 m). Vuorten ympäröimä Baikaljärvi on maailman syvin järvi ja pinta-alaltaan seitsemänneksi suurin. Sen arvioidaan sisältävän viidenneksen maapallon makeasta vedestä.

Ilmasto

Baikaljärveä Siperian ilmasto on sisämaassa mantereinen ja se tunnetaan erittäin ankarista talvistaan. Huolimatta lämpimistä kesistä maa pysyy erityisesti Keski-Siperian ylängöllä ikiroudassa. Jäämeren rannikolla talvet eivät ole yhtä kylmiä, mutta vastaavasti kesät ovat hyvin viileitä. Ilmasto on jarruttanut Siperian alueen kehitystä ja väestönkasvua. Siperian koillisosassa talvet ovat kylmimmät koko pohjoisella pallonpuoliskolla. Verhojanskin pikkukaupungin vuotuinen keskilämpötila on −15,4 °C; tammikuussa keskilämpötila on −47,8 °C, mutta heinäkuussa se nousee +15,2 °C:iin. Verhojanskvuorten ja Tšerskivuorten välisessä laaksossa sijaitsevassa Oimjakonin kylässä on mitattu pohjoisen pallonpuoliskon kylmyysennätys, −71,2 °C. Vuotuinen lämpötilanvaihtelu alueella on maailman suurinta. Tiksissä jäämeren rannikolla vuoden keskilämpötila on −13,1 °C, tammikuussa −31,3 °C ja heinäkuussa +6,6 °C. Sademäärät ovat melko vähäisiä koko Siperian alueella, eteläosissa 250–500 millimetriä ja pohjoisosissa alle 250 millimetriä vuodessa. Talvet ovat erityisen vähäsateisia; kesäisin sataa kohtalaisesti. Maa pysyy monin paikoin lumipeitteisenä yli kuusi kuukautta vuodessa, samoin vesistöt ja rannikot jääpeitteisinä.

Kasvillisuus

Siperian halki kulkee taigavyöhyke, joka on maailman laajin yhtenäinen metsäalue. Valtalajeina ovat erilaiset havupuut, kuten Länsi-Siperian taigalla siperiansembra (Pinus sibirica) ja siperianlehtikuusi (Larix sibirica) sekä Itä-Siperian taigalla Larix dahurica, siperiankuusi (Picea ovovata), pihta (Abies sibirica) ja siperiansembra. Lehtipuista tavallisimpia ovat koivut. Pohjoisemmaksi mentäessä lehtikuusien suhteellinen osuus lisääntyy, kunnes ikiroudan alueilla ne jäävät ainoiksi puulajeiksi. Lähemmäs jäämerta siirryttäessä kasvillisuus muuttuu arktiseksi tundraksi. Vastaavasti tundra-alueilta etelämmäs mentäessä kasvillisuus vaihtuu heinäaroksi. Vuoristoilla on karua tundramaista vuoristokasvillisuutta; monilla korkeilla ja pohjoisilla vuorilla ei ole kasvillisuutta lainkaan. Erityisesti Länsi-Siperiassa on runsaasti myös suokasvillisuutta.

Luonnonvarat

Siperian luonnonvarat ovat huomattavat. Valtavien metsäalueiden ohella siellä on öljy-, maakaasu-, hiili- ja malmimineraaliesiintymiä. Lisäksi alueelta on löydetty muun muassa timantteja ja kultaa. Obinlahden ympäristön maakaasuesiintymät ovat maailman suurimmat.

Väestö

Siperian asukasluku on noin 32,1 miljoonaa. Väentiheys on siten vain hiukan yli kolme asukasta neliökilometrillä. Valtaosa väestöstä on venäläisiä ja venäläistettyjä ukrainalaisia. He ovat slaavilaista alkuperää ja saapuneet alueelle Itä-Euroopasta 1500- ja 1600-luvuilta lähtien. Alueen merkittävimpiin alkuperäiskansoihin kuuluvat burjaatit, tuvat ja sahat eli jakuutit. Muita etnisiä ryhmiä ovat evenkit, tšuktsit, korjakit ja jukagiirit. Lisäksi alueella on Siperian tataareja ja altailaisten kansojen edustajia, joita ei aina lasketa alkuperäisväestöksi. Alkuperäisväestöä on Siperiassa noin kaksi miljoonaa. Noin 70 prosenttia väestöstä asuu kaupungeissa. Asunnot ovat usein ahtaita ja kunnoltaan vaihtelevia. Maaseudulla asutaan yksinkertaisissa mutta tilavammissa hirsitaloissa. Siperian suurin kaupunki on Novosibirsk, ja muita merkittäviä kaupunkeja ovat Omsk, Tomsk, Krasnojarsk, Irkutsk, Ulan-Ude ja Jakutsk.

Katso myös


- Siperian rata
- Siperianhusky
- Siperianlehtikuusi Luokka:Venäjä ko:시베리아 ja:シベリア

Suomi

Suomi on pohjoiseurooppalainen valtio, joka sijaitsee Itämeren koillispuolella, Suomenlahden pohjoispuolella ja Pohjanlahden itäpuolella. Suomen naapurimaita ovat Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi on harvaan asuttu ja