:: wikimiki.org ::
| Voitonpäivä |
VoitonpäiväVoitonpäivä (venäjäksi: День Победы) oli Neuvostoliiton ja on Venäjän federaation ja Ukrainan kansallinen juhlapäivä. Sitä juhlitaan fasistisesta Saksasta 9. toukokuuta 1945 suuressa isänmaallisessa sodassa saadun voiton kunniaksi.
Kaksi antautumista
Länsiliittoutuneille Victory in Europe Day, V-E-Day, on 8. toukokuuta 1945, koska tuolloin Alfred Jodlin Reimsissä allekirjoittama saksalaisten antautuminen tuli voimaan kello 23:01 Keski-Euroopan aikaa. Voiton päivää piti juhlia 9. päivä, mutta tieto antautumisesta levisi jo aiemmin.
Neuvostoliitolle antautumisen allekirjoitti seuraavaa päivänä 9.5.1945 kello 00:03 kenraalisotamarsalkka Keitel Wehrmachtin, suuramiraali Friedeburg Kriegsmarinen ja kenraalieversti Stumpf Luftwaffen puolesta Berliinin Karlshorstissa marsalkka Georgi Žukoville.
9. toukokuuta on myös Euroopan unionin Eurooppa-päivä, mikä johtuu Robert Schumanin vuonna 1950 antamasta julistuksesta, mitä pidetään nykyisen Euroopan unionin alkuna.
Neuvostoliiton jälkeiset kymmenvuotisvoitonpäivät
Neuvostoliiton aikana voitonpäivää ei juurikaan juhlittu kansainvälisten kutsuvieraiden kanssa, mutta 50. voitonpäivää juhlittiin 1995 laajasti kutsumalla juhliin myös toisen maailmansodan hävinneiden valtioiden edustajia. Suomea 1995 Moskovan voitonpäivillä edusti ensimmäistä kertaa silloinen tasavallan presidentti Martti Ahtisaari. 60. voitonpäivillä Suomea edustaa tasavallan presidentti Tarja Halonen.
60. voitonpäivän juhlintaan on liittynyt historiasta johtuvia diplomaattisia kysymyksiä, mm. toivomuksia siitä, että Venäjä esittäisi anteeksipyyntöjä Neuvostoliiton toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen suorittamista toimenpiteistä.
Vaihtoehtoisia näkökulmia
Puolassa on muistettu Katynin metsässä neuvostojoukkojen ampumalla toimeenpanemat 20 000 puolalaisen aktiivi- ja reserviupseerin, virkamiesten jne. surmat 1940, joista neuvostovalta syytti aluksi saksalaisia.
Latviassa, Liettuassa ja Virossa on muisteltu sitä, että Neuvostoliiton voitto Saksasta merkitsi kansallisesta näkökulmasta Neuvostoliiton miehityksen jatkoa Neuvostoliiton (1940) ja Saksan (1941–1944) jälkeen.
Venäjän presidentin tiedottaja Sergei Jastrembiski muistutti, ettei Neuvostoliitto käynyt sotaa 1940 Baltian maita vastaan, vaan nämä liittyivät muodollisesti moitteettomassa järjestyksessä Neuvostoliittoon neuvostotasavalloiksi.
Ukrainassa taas on pohdittu sitä, voisiko maa pitää oman voitonjuhlansa lähettämättä valtuuskuntaa Venäjän järjestämiin voitonjuhliin. Länsi-Ukrainasta koottiin galitsialainen sotajoukko Waffen-SS:ään taistelemaan neuvostojoukkoja vastaan toisen maailmansodan lopussa, ja maassa on meneillään historian uudelleen arvointi oranssikoalition 2004 voittamien presidentinvaalien toisen kierroksen uusinnan vuoksi.
Venäjä ei ole pitänyt toisen maailmansodan oheisilmiöihin liittyvistä huomautuksista, vaan on korostanut raskasta osaansa toisessa maailmansodassa 1941–1944 ennen kuin länsivallat Normandian maihinnousulla avasivat toisen rintaman.
Lausuntoja 60. voitonpäivän edellä
9. toukokuuta 2005 53 valtiojohdon edustajat, mm. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush, vastaanottavat voitonpäivän Moskovassa. Voitonpäivän juhliin osallistuvat Puola, Latvia ja Ukraina, mutta Viro ja Liettua jättävät osallistumatta. Venäjä on korostanut Baltian maiden osalta, että juhlakutsu on lähetetty vain valtionpäämiehille, mikä edellyttäisi presidenttien osallistumista.
Venäjälle voitonpäivä edustaa kansallista yhtenäisyyspäivää erityisesti sen jälkeen kun sosiaaliturvan uudistuksissa pyritään eläkeläisten ja sotaveteraanien neuvostoaikaisia etuuksia lääkkeisiin, terveydenhoitoon ja joukkoliikenteeseen leikkaamaan korvaamalla ne vajailla rahallisilla kompensaatioilla.
Diplomaattisesti kansainvälistynyt ja eurooppalaistunut voitonpäivä on tapa osoittaa, että Venäjä oli yksi toisen maailmansodan voittajista Yhdysvaltain ja Britannian rinnalla, joka kärsi erittäin suuret aineelliset tappiot ja henkilötappiot kansallissosialistisen Saksan vastaisessa taistelussa.
Euroopan unionin komission varapuheenjohtaja Günther Verheugen totesi 3. toukokuuta 2005 Tallinnassa, että kaikki kolme Baltian maata, Latvia, Liettua ja Viro ansaitsisivat Moskovasta anteeksipyynnön neuvostomiehityksen vuoksi.
Venäjän presidentti Vladimir Putin puolestaan vastasi 5. toukokuuta 2005 Saksan televisiossa, että Baltian maat olivat kansainvälisen politiikan vaihtorahaa, mutta ettei Venäjä pyydä miehitystä anteeksi ja että Venäjä on jo aikaisemmin tuominnut tapahtumista aikaisemmin tehdyt johtopäätökset.
Torstaina 5. toukokuuta ilmoitettiin, että Ukrainan presidentti tuleekin Moskovaan voitonpäivän juhlallisuuksiin, vaikka oli ajatellut mennä matkalta palattuaan viettämään päivän Ukrainan veteraanien kanssa.
Juhlallisuuksiin osallistuu myös Latvian presidentti Vakia Vire-Freiberga. Siitä jäävät pois Viron presidentti Arnold Rüütel ja Liettuan presidentti Valdas Adamkus ja perjantaina 6. toukokuuta ilmoituksen mukaisesti myös Tony Blair vaalivoittonsa aiheuttaman hallituksenmuodostamisen vuoksi, minkä Putin ilmoitti ymmärtävänsä puhelimessa. Samana päivänä ilmoitti Venäjän ulkoasiainministeriön Aleksandr Jakovenko, että sen on vaikea kommentoida ilmoitusta, minkä mukaan Georgian presidentti Saakashili ei tule voitonpäivän juhlille Moskovaan.
Georgia haluaa venäläisten joukkojen vetäytyvän Pohjois-Georgiasta, mutta Georgian ulkoasiainministeri Salome Zourabichvili ei päässyt aikataulusta yksimielisyydeen Venäjän ulkoasiainministeri Sergei Lavrovin kanssa asioista 6. toukokuuta nelituntisessa neuvottelussa, minkä päätteeksi Zourabichvili totesi, ettei presidentti Saakashvilillä ole syytä tulla Moskovaan ennen kuin edistystä tapahtuu. Georgia olisi halunnut Venäjän vetävän joukkonsa vuoteen 2008 mennessä.
Liettuan EU-integraatioministeri Giorgi Baramidze oli tarjonnut Liettuaa Georgian ja Venäjän väliseksi rajavalvojaksi 4. toukokuuta yksin tai yhdessä Ukrainan kanssa mahdollisesti EU-johtoisessa operaatiossa. Hän lisäsi, että myös Romania voisi osallistua valvontaoperaatioon. Tarjousta pidetään merkkinä presidentti Saakashvilin Baltian-Mustanmeren ketjun yhteistyöstä.
Presidentti George W. Bush totesi 7. toukokuuta Riiassa Latviassa, Liettuan, Latvian ja Viron presidenttien ollessa koolla, että toisen maailmansodan loppuminen aiheutti Baltian maille sortoa. Hän sanoi myös toivovansa, että historian tuon vaiheen yli päästäisiin nyt.
Linkit
- [http://eng.9may.ru/ 60. voitonpäivän viralliset sivut englanniksi]
- [http://www.vor.ru/Finnish/Exclusives/excl_next486_fin.html Venäjän äänen kommentti voitonpäivän juhlimisesta suomeksi]
- [http://www.rian.ru/foreign/20050504/39885815.html Isku iskusta - Venäjän ulkoasiainministeriön virallinen vastine väitteisiin Latvian, Liettuan ja Viron miehittämisestä venäjäksi]
- [http://www.vor.ru/Finnish/Exclusives/excl_next485_fin.html Venäjän äänen suomenkieliset lähetyksen kommentaari ulkoasiainministeriön viralliseen lausuntoon]
- [http://www.museum-karlshorst.de/html/sammlung/html/legenden1945.shtml Karlshorstin antautumismuseon selostukset asiakirjoineen]
- [http://www.jippii.fi/uutiset/pda/ulkomaat/?153273 Putinin lausunnosta Saksan televisiossa]
Luokka:Juhlapäivät
Neuvostoliitto
Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto (СССР ; SNTL) oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (bolševikkien) hallitsema valtio, joka oli olemassa vuosina 1922–1991. Neuvostoliitto oli purkautuessaan 1991 pinta-alaltaan maailman suurin valtio (22,4 miljoonaa neliökilometriä) ja väkiluvultaan kolmanneksi suurin (noin 300 miljoonaa asukasta).
Pääkaupunki oli Moskova. Historiansa aikana Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden määrä vaihteli, hajotessaan Neuvostoliitto oli jaettu viiteentoista sosialistiseen neuvostotasavaltaan, joista tuli itsenäisiä valtioita maan hajotessa. Neuvostoliiton osista Ukrainan ja Valko-Venäjän sosialistiset neuvostotasavallat kuuluivat myös YK:iin. Neuvostoliitto oli myös YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa.
Historia
Sosiaaliset levottomuudet, kyllästyneisyys autoritaariseen keisarin hallintoon, ensimmäisen maailmansodan aiheuttama taisteluväsymys ja jo pitkään kytenyt vallankumouksellisuus johti viimein 1917 Keisarillisen Venäjän luhistumiseen. Vallan otti ensin lähinnä duuman johtama väliaikaishallitus, joka kuitenkin kaatui vuoden sisällä bolševistisen puolueen ottaessa hallitsevan aseman johtajansa Vladimir Iljitš Leninin johdolla. 7. marraskuuta 1917 vallankaappauksella alkanut Lokakuun vallankumouksen nimellä tunnettu tapahtumasarja johti sisällissotaan, jossa vastakkaisina osapuolina olivat sosialistiset punaiset ja (vastavallankumoukselliset), ulkovaltojen tukemat valkoiset.
Sisällissota päättyi puna-armeijan voittoon, minkä jälkeen olot rauhoittuivat niin paljon, että oli mahdollista perustaa uusi valtio, Neuvostoliitto.
Vuoden 1917 tapahtumien yhteydessä ja niiden jälkeen Puola, Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Ukraina itsenäistyivät Keisarillisesta Venäjästä. Kansankomissaarit tunnustivat Saksan, Itävalta-Unkarin ja Bulgarian kanssa 3.3.1918 tehdyllä Brest-Litovskin rauhansopimuksella Ukrainan. Vallankumouksen jälkeen Neuvosto-Venäjää hallitsivat bolševikkipuolue, joka alkoi kutsua itseään kommunistiseksi maaliskuussa 1918.
Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä ja Transkaukasian neuvostotasavallat yhdistyivät 30. joulukuuta 1922 Neuvostoliitoksi, josta tuli maailman ensimmäinen kommunismiin pyrkivä sosialistinen valtio. Vuonna 1925 mukaan liittyivät Turkmenistan ja Uzbekistan ja vuonna 1929 Tadžikistan.
Samana vuonna valmistui myös Stalinin hoviohjaaja Sergei Eisensteinin ohjaama, Neuvostoliiton kansalliselokuva, tositapahtumiin perustuva Panssarilaiva Potemkin. Elokuvalla oli suuri merkitys osittain lukutaidottomassa maassa. Leninin mukaan elokuva oli neuvostoyhteiskunnan tärkein taidemuoto.
Sisällisodan aikaisen sotakommunismin jälkeen hallitus alkoi sallia yksityisyritteliäisyyttä kansallistetun teollisuuden rinnalla. Satojen takavarikointi maaseuduilla korvattiin verolla. Uuden talouspolitiikan (NEP) aikana Neuvostoliitto nousi maailman suurimmaksi viljan tuottajaksi. Teollisuustuotannon kehittymättömyys johti kuitenkin vakavaan inflaatioon ja markkinaspekulointiin, josta seurasi ruuan puutetta kaupungeissa.
Leninin kuoleman jälkeen 1924 puolueessa käytiin valtataistelu Lev Trotski, Nikolai Buharinin ja Josif Stalinin välillä. Trotskin vasemmisto-opposition kanta oli internationalistisempi ja tähtäsi jatkuvan vallankumouksen periaatteen mukaisesti keskeytymättömään vallankumousten sarjaan muissa maissa, kun taas Stalin oli valmiimpi etenemään Buharinin "Sosialismia yhdessä maassa" -periaatteen mukaan, mikä sisälsi käytönössä stalinistisen raskaan teollistamisohjelman sekä sen rahoittamiseksi maatalouden kollektivisoinnin sovhooseiksi ja kolhooseiksi.
Vasemmisto-oppositio oli vastustanut NEPiä ideologisista ja käytännön syistä, kun taas Buharinin maltillisemmat tukivat NEPiä. Stalin liittoutui alussa Buharinin kannattajien kanssa ja voitti Trotskin, hänen karkotuksensa jälkeen hän kääntyi kuitenkin maltillisia vastaan ottaakseen vallan puolueessa ja hallinnossa. Buharin teloitettiin osana Stalinin puhdistuksia 1938. Trotski pakeni maasta aluksi Turkkiin, ja sitten Meksikoon, jossa hänet murhattiin 1940.
Stalinin johdolla teollisesti kehittämätöntä Neuvostoliittoa lähdettiin modernisoimaan stalinismin kautta. Vaurastunut talonpoikaluokka, kulakit saivat kokea vainon. Taloudessa markkinat korvattiin keskusjohtoisella kansantalouden viisivuotissuunnittelulla.
Yksityiset viljelijät pakotettiin takavarikoivilla veroilla ja fyyisellä painostamisella kolhooseihin tai jopa sovhooseihin ja näin maatalous kollektivisoitiin. Drastiset uudistustoimet maataloudessa ja teollisuudessa vauhdittivat teollistumista ja sen edellyttämää kaupungistumista, mutta samalla ne aiheuttivat suuria nälänhätiä etenkin keski-Venäjällä ja Ukrainassa.
Stalin voimisti Neuvostoliiton totalitarismia voimistamalla valtiollista poliisia (GPU, OGPU ja NKVD). 1930-luvulla Stalin toteutti puhdistukset, joissa lähes koko entinen johtajakaarti syrjäytettiin ja teloitettiin. Tästä lähtenyt terrori johti laajoihin vangitsemisiin, joiden aikana miljoonia, joidenkin lukujen mukaan kymmeniä miljoonia ihmisiä lähetettiin vankileirien saaristoon (GULAG), likvidoitiin tai yksinkertaisesti katosi. Huolimatta tästä, Neuvostoliitto kehittyi sotaa edeltävinä vuosina voimakkaaksi teollisuusmahdiksi.
23. elokuuta 1939 toistensa päävastustajilta Espanjan sisällissodasta alkaen Neuvostoliitto ja Adolf Hitlerin johtama Saksa yllättäen solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, ja salaisesti jakoivat Itä-Euroopan keskenään etupiireihin. Maat jakoivat keskenään Puolan, jonne ne olivat hyökänneet syyskuussa 1939.
Talvella 1939–1940 Neuvostoliitto kävi Suomea vastaan talvisodan. Sodan aloittamisen vuoksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta. Sota alkoi Suomen hallituksen kieltäydyttyä Neuvostoliiton aluevaatimuksista ja neuvottelujen katkettua. Neuvostoliiton vaatimusten perusteena oli väite Leningradin turvavyöhykkeen laajentaminen ja Suomenlahden purjehduskelpoisuuden varmistaminen ja sotilastukikohta Hangossa.
22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Sen eteneminen pysähtyi ensimmäisenä talvena näköetäisyydelle Moskovasta. Sodan kulku kääntyi seuraavana talvena Stalingradissa ja Kurskissa 1943. Neuvostoliitto onnistui voittamaan vain tekemällä suuria uhrauksia, ja menetti enemmän ihmishenkiä kuin mikään toinen maa sodassa. Sodan jälkeen joutuivat karkoitetuiksi mm. Volgan saksalaiset, tšetšeenit ja useat muut kansallisuudet, joita syytettiin yhteistyöstä saksalaisten kanssa. Maailmansodan ja erityisesti ydinaseen kehittämisen jälkeen (1949) Stalinin Neuvostoliitto oli kohonnut toiseksi maailman supervalloista. Itä-Euroopan maat olivat nyt Neuvostoliiton valtapiirissä, ja niihin luotiin sosialistinen järjestelmä. Myös sosialistinen Kiina oli Neuvostoliiton läheinen liittolainen ennen maiden välirikkoa.
Stalinin kuoltua 1953 seuranneen valtataistelun voittajaksi nousi Nikita Hruštšov, joka aloitti yhteiskunnassa voimakkaat destalinisaatiotoimet ja purki GULAG-järjestelmää.
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto ja Yhdysvallat kamppailivat hegemonia-asemasta kylmän sodan aikana. Taistelua käytiin useiden ns. proxy-sotien välityksellä, eli osapuolten kanssa liittoutuneet tahot kävivät sotaa keskenään, suurvaltojen tukiessa kumpikin omaa leiriään. Suoraa sotaa ei kuitenkaan koskaan käyty, johtuen mahdollisesti molempien kookkaista ydinasereserveistä.
Neuvostoliiton loppu
1980-luvun alussa iäkkäät puoluejohtajat vaihtuivat toinen toisensa jälkeen. Leonid Brežneviä seurasivat Juri Andropov ja Konstantin Tšernenko. Maaliskuussa 1985 Mihail Gorbatšovista tuli maan johtaja.
Kun Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan vuonna 1986 esitti hyvin suuren, yli 320 000 000 000 dollarin puolustusbudjetin, jolla USA pyrki luomaan ydinaseiden torjuntajärjestelmän ja saamaan sotilaallisesti etulyöntiaseman Neuvostoliittoon nähden. Tämä heilautti kylmän sodan tasapainoa. Gorbatšov päätti mennä kilpavarusteluun mukaan, mutta jotta hän olisi saanut resursseja kilpaillakseen USAn kanssa, oli Neuvostoliiton taloutta uudistettava. Niinpä Gorbatšov aloitti uudistuspolitiikan, joka tuli tunnetuksi "perestroika" (uudistuspolitiikka) ja "glasnost" (avoimuus) nimillä.
Vuonna 1989 uudistuksia vaativat poliitikot voittivat kansanedustajien vaaleissa. Kaivostyöläiset menivät lakkoon. Eri puolilla Neuvostoliittoa syntyi kansallisuuksien välisiä kiistoja. Talous ajautui syvään kriisiin kilpavarustelukierteen takia. Berliinin muuri murtui.
Vuonna 1990 Moskovassa oli 200 000 ihmisen mielenosoitus, joka osoitti mieltään uudistusten puolesta. Liettuan, Latvian ja Viron parlamentit äänestivät itsenäisiksi julistautumisen puolesta.
Heinäkuussa 1991 Boris Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi. Elokuussa vanhoilliset yrittivät kaapata vallan, mutta yritys epäonnistui ja pönkitti Jeltsinin valtaa entisestään. Lokakuussa Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan johtajat päättivät, että Neuvostoliitto lakkautetaan ja perustetaan löyhä liitto nimeltään Itsenäisten valtioiden yhteisö. Neuvostoliiton paikka YK:n turvallisuusneuvostossa siirtyi Venäjälle 24. joulukuuta. Seuraavana päivänä Gorbatšov erosi ja 26. lokakuuta Neuvostoliitto virallisesti lakkasi olemasta.
Hallinnollinen jako
Neuvostoliiton johtajat
Muodollisesti Neuvostoliittoa johti presidentti. Käytännössä valta oli yleensä jossain muualla, esimerkiksi kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteerillä. Uusi johtaja pyrki vakiinnuttamaan valta-asemansa.
- V. I. Lenin 1922–1924
- J. V. Stalin 1924–1953
- Georgi Malenkov 1953–1955
- Nikita Hruštšov 1955–1964
- Leonid Brežnev 1964–1982
- Juri Andropov 1983–1984
- Konstantin Tšernenko 1984–1985
- Mihail Gorbatšov 1985–1991
ImageSize = width:800 height:100
PlotArea = width:700 height:80 left:0 bottom:20
DateFormat = yyyy
Period = from:1919 till:1991
TimeAxis = orientation:horizontal
ScaleMajor = unit:year increment:5 start:1920
# there is no automatic collision detection,
# so shift texts up or down manually to avoid overlap
Define $dy = 25 # shift text to up side of bar
PlotData=
bar:Leaders color:red width:75 mark:(line,white) align:left fontsize:S
from:start till:1922 shift:(-10,$dy) text:Vladimir~Iljits~Lenin
from:1922 till:1953 shift:(-30,$dy) text:Josif Stalin
from:1953 till:1955 shift:(-7,-5) text:Georgi~Malenkov
from:1955 till:1964 shift:(-40,$dy) text:Nikita Hrustsev
from:1964 till:1982 shift:(-35,$dy) text:Leonid Breznev
from:1982 till:1984 shift:( -7, 5) text:Juri~Andropov
from:1984 till:1985 shift:( -3,-20) text:Konstantin~Tsernenko
from:1985 till:end shift:(-25,$dy) text:Mihail~Gorbatsov
Katso myös
- Venäjä
-
ko:소비에트 연방
ja:ソビエト連邦
simple:Soviet Union
th:สหภาพโซเวียต
Ukraina
Ukraina on Neuvostoliitosta muiden itsenäisten valtioiden yhteisön maiden tapaan itsenäistynyt suuri, väestöltään ja pinta-alaltaan noin Ranskan kokoinen maa Itä-Euroopassa. Ukrainan rajanaapureita ovat idässä Venäjä, pohjoisessa Valko-Venäjä ja lännessä Puola, Slovakia, Unkari, Romania ja Moldova. Etelässä maa rajoittuu Mustaanmereen. Ukrainan pääkaupunki on Kiova. Toiseksi suurin kaupunki on Koillis-Ukrainassa sijaitseva Harkova. Myös Mustanmeren rannalla sijaitseva noin miljoonan asukkaan Odessa on merkittävä kulttuuri-, tiede- ja teollisuuskeskus.
Historia
Varhaishistoria
Nykyisen Ukrainan alueella ovat antiikin aikana asuneet vuorotellen muun muassa kimmerilaiset, skyytit, sarmaatit ja gootit. Hunnien ajettua gootit Ukrainasta 300-luvulla, sinne asettui muun muassa avaareja, kasaareja ja bolgaareja, mutta myös itäslaaveja.
Kievskaja Rus - Venäjä ennen Moskovan suuriruhtinaskuntaa
Itäslaavien ja viikinkien perustama Kiovan suuriruhtinaskunta taisteli alueelle tulleita turkinsukuisia petšenegejä ja kumaaneja vastaan ja loi Mustaltamereltä Itämerelle ulottuneen valtakunnan jonka perinnöstä syntyivät Venäjä, Valko-Venäjä ja Ukraina.
Mongolivalloitus jakaa Ukrainan idän ja lännen valtapiireihin
Mongolien vallattua Kiovan 1240, Ukraina jäi osin näiden valtaan ja ajautui osin Puola-Liettuan hallintaan. Mongolivallan väistyessä 1500-luvulla Ukrainaan muodostui kasakkayhteisöjä, jotka 1648-1654 kapinoivat Puolaa vastaan ja tukeutuivat Venäjään.
Puolan vastainen kapina ja tukeutuminen Moskovaan
1654
Atamaani Bohdan Hmelnitskin johtama kapina Puolaa vastaa johti siihen, että Puola-Liettuasta, puolalaisen aatelin vallasta itsenäistymään 1648-1654 pyrkivät ukrainalaiset tukeutuivat Venäjän tsaariin 1654 tunnustaen tämän muodollisen ylivallan. Ukrainan toinen uhka tuli etelästä islamilaisuuden muodossa, mihin Venäjästä myös olisi saattanut olla apua.
Itä-Ukraina määritellään osaksi Venäjää
Andrusovin rauhassa 1667 Itä-Ukraina ja Kiova liitettiin Venäjän yhteyteen. Suuren Pohjan sodan yhteydessä hetmanni Ivan Mazepa pyrki Ruotsin tuella itsenäisyyteen Venäjästä, mutta Pultavan taistelun seurauksena kasakkojen Ukraina liitettiin entistä tiiviimmin Venäjään. Puolan jaoissa 1772, 1793 ja 1795 pääosa Länsi-Ukrainaa liitettiin Venäjään, joskin Itä-Galitsia ja Bukovina joutuivat osaksi Itävalta-Unkaria.
Feodalismi voimistuu samalla kuin se lännessä jo heikkenee
Alun perin puolalaisen aatelin voimaansaattama ja vasta Venäjän Katariina II:n lopullisesti vahvistama maaorjuus lakkautettiin vasta 1861 Aleksanteri II:n toimesta.
Kansallinen herääminen 1800-luvulla
Ukrainalainen kansallisuusaate alkoi nousta 1840-luvulta alkaen, mutta joutui Venäjän hallinnon tukahduttamistoimien kohteeksi 1870-luvulta alkaen. Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen yhteydessä alkoi Ukrainan itsenäistyminen. Länsi-Ukrainassa ukrainalaiset kokevat kansallisen herätyksen 1800-luvun lopun tapaan puolalaisten kanssa, mutta vastustavat myös puolalaisten kaupunkien dominanssia Galitsiassa ukrainalaiseen maaseutuun nähden.
Itsenäistuminen Venäjästä 1918 saksalaisten tuella
Simon Petljura julisti Ukrainan itsenäiseksi joulukuussa 1917, mutta maa joutui Saksan keisarikunnan joukkojen miehittämäksi ja Petljuran kansantasavaltalainen hallinto korvattiin keväällä 1918 saksalaismielisellä Pavel Skoropadskilla, minkä tehtävänä oli turvata ukrainalaisen viljan kerääminen Saksan elintarvikehuoltoon.
Saksalaisten antauduttua ententélle ensimmäisessä maailmansodassa oli Pavel Skoropadskin paettava ja Petljuran johtama kansallismielinen hallitus nousi jälleen valtaan Kiovassa sosialistipuolueen Petljuran ja Vinnitšenkon julistettua Beloi Tšerkvissä kapinan 13. marraskuuta 1918 hetmanni Skoropadskin hallitusta vastaan Saksan solmittua aselevon 11. marraskuuta 1918 ententen kanssa ja Venäjän kansankomissaarien sanottua irti Brest-Litovskin rauhansopimuksen, mikä tarjosi kansankomissaareille mahdollisuuden siirtyä saksalaisten tilalle näiden alkaessa vetäytyä Baltiasta ja Ukrainasta ensimmäisen maailmansodan päätyttyä.
Sisällissota
Itä-Ukraina oli vuorotellen Nestor Mahnon johtamien anarkistien, Denikinin ja Wrangelin johtaman Etelä-Venäjän armeijan ja sitä ja kansallisia ukrainalaisia sosialisteja vastustavien bolševikkien hallussa. Puna-armeijan vahvistettua asemiaan Ukrainassa, Petljuran kansallismielinen hallitus liittoutui Puolan kanssa, mutta hävisi lopulta bolševikeille Puolan solmittua rauhan Neuvosto-Venäjän kanssa, jolloin Ukrainan kansalliset sosialistiset joukot jäivät ilman tukea.
Ukrainan nälänhätä
Vuosina 1930–1932 Ukrainan maatalous kollektivisoitiin Stalinin määräysten mukaisesti ja suuret viljan pakkoluovutukset aiheuttivat nälänhädän johon jopa kolmen miljoonan ukrainalaisen arvioidaan kuolleen. Toisessa maailmansodassa Ukraina joutui natsi-Saksan miehittämäksi 1941–1944 ja Ukrainan kansallismieliset pyrkivät itsenäisyyteen Neuvostoliitosta. Saksan miehityshallinto alisti kuitenkin Ukrainan suoraan Saksan valtaan. Kansallismielisten aseellinen toiminta Neuvostoliittoa vastaan jatkui kuitenkin vielä sodan jälkeisinä vuosinakin Länsi-Ukrainassa. Vuonna 1986 Tšernobylin kaupungissa tapahtui historian vakavin ydinvoimaonnettomuus.
Itsenäistyminen Neuvostoliitosta
Ukraina itsenäistyi Neuvostoliitosta vuonna 1991. Ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Leonid Kravtšuk, jonka kaudella kuitenkin huikea inflaatio ja levottomuudet pakottivat ennennaikaiset vaalit järjestettäviksi. Vuonna 1992 pääministerinä aloittanut Leonid Kutšma nousi Ukrainan ja presidentiksi 1994. Kutšmankin kausi on ollut täynnä skandaaleita vaikka talous on hieman parantunut hänen aikanaan.
Oranssi vallankumous
:Katso artikkeli Ukrainan presidentinvaalit 2004
Vuonna 2004 Ukrainassa järjestettiin presidentinvaalit, joissa istuva presidentti, Leonid Kutšma, ei enää ollut ehdokkaana. 31. lokakuuta järjestetyillä vaalien ensimmäisellä kierroksella kumpikaan pääehdokkaista, ei länsimielinen Viktor Juštšenko eikä Venäjän näkyvästi tukema Viktor Janukovitš onnistunut keräämään yli puolta annetuista ääneistä. Vaalien toinen kierros kahden ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä käytiin 21. marraskuuta 2004. Vaalien järjestelyissä ilmenneiden epäselvyyksien aiheuttamien joukkoprotestien vuoksi, joita ryhdyttiin kutsumaan oranssiksi vallankumoukseksi, Ukrainan korkein oikeus päätyi vaalien toisen kierroksen uusimiseen. Vaalien toinen kierros uusittiin 26. joulukuuta 2004 ja niiden voittajaksi tuli opposition ehdokas Juštšhenko saaden yli 52 prosenttia äänistä.
Ukrainan pääministeriksi nimitetettiin vaalien jälkeen Julija Tymošenko, jonka hallitus kuitenkin erotettiin korkeimman hallinnon lahjusepäilyjen vuoksi syyskuussa 2005.
Politiikka
Julija Tymošenko
Hallinto
Ukraina on perustuslaillinen demokratia jota johtaa presidentti, vuonna 2004 valittu Viktor Juštšenko. Valtaa käyttää 450-paikkainen parlamentti, Verhovna rada. Pääministerinä on toiminut 4. helmikuuta 2005 alkaen Julija Tymošenko. Ukraina on pyrkinyt varovaisesti lähestymään NATOa ja Euroopan unionia saavuttaakseen riippumattomamman aseman Venäjään nähden. Länsimielisten mielestä Ukrainan tulisi Puolan tapaan pyrkiä EU:n ja NATO:n jäseniksi, kun taas historiallista yhteyttä Venäjään vaalivien mielestä taloudellisesti tärkeintä on erityisesti raskaan teollisuuden näkökulmasta olla taloudellisessa yhteistyössä Venäjän kanssa. Puola kannattaa Ukrainaa EU:n jäseneksi Bulgarian ja Romanian jälkeen. Tällä ei olisi merkitystä pelkästään turvallisuuspoliittisesti Itä-Euroopassa, vaan myös EU:n maatalouspolitiikan kannalta, koska Ukraina on Ranskan kokoinen etelässä sijaitseva mustanmullan maa.
Ukraina hakee paikkaansa idän ja lännen välistä
NATO
Ukrainassa tasapainottelu yleensä venäläismyönteisen ja raskasteollistetun Itä-Ukrainan, (Dneprin) "vasemman rannan" (ven. Levoberežnaja), ja jo historiallisestikin länsisuuntautuneemman (Dneprin) "oikean rannan" (ven. Pravoberežnajan) välillä jatkuu.
Historiallisesti jako muodostui ensimmäistä kertaa Andrusovin rauhassa katolista länttä edustavan Puola-Liettuan ja Moskovan suuriruhtinaskunnan välillä. Puolan yhtenäinen vaikutus Ukrainaan lakkasi Puolan jaoissa 1700-luvun lopussa, minkä tuloksena lopulta Puola-Liettuan aatelistasavallan muodostaneet Puolan kuningaskunta jaettiin lopulta kolmannen jaon jälkeen kokonaan Preussin (sittemmin Saksa), Itävallan (sittemmin Itävalta-Unkari) ja Venäjän kesken. Ensimmäisen maailmansodan aikana Saksa sekä Itävalta-Unkari onnistuivat valloittamaan suuren osan Ukrainaa Venäjältä pyrkien muodostamaan siitä Neuvosto-Venäjästä riippumattoman protektoraatin sen itsenäisyyspyrkimyksiä muodollisesti tukien niin Venäjän väliaikaisen hallituksen politikkaa jatkaneita valkoisia, tässä tapauksessa Krimiltä toimivaa Etelä-Venäjän armeijaa, kuin Neuvosto-Venäjääkin, tässä tapauksessa Harkovin bolševikkihallitusta vastaan. Toisen maailmansodan aikana ei Saksa kuitenkaan ollut valmis enää myöntämään Ukrainalle edes muodollista itsenäisyyttä, vaan saksalaisten aluksi vapauttama, sitä yrittänyt Stefan Bandera lopulta vangittiin.
Taloudellisesti tarkastellen Itä-Ukrainan ja Länsi-Ukrainan jako on osittain pohjois-etelä-jako, missä pohjoiset levoberežnaja-alueet kannattavat kansallisempia ja läntisempiä linjauksia ja eteläisemmät pravoberežnaja-alueet kiinteämpää yhteistyötä Venäjän kanssa. Taloudellisesti Itä-Ukraina on riippuvainen Venäjän toimittamasta energiasta kaivosteollisuuden ja terästeollisuuden vuoksi samoin kuin Neuvostoliiton ajalta periytyvän sotateollisen kompleksin vuoksi. Ukrainassa yritetään toimeenpanna teollisuuspolitiikkaa naapurivaltioitaan alhaisemmin energianhinnoin.
EU ja Yhdysvallat yrittävät vahvistaa Ukrainan demokratisoitumisprosesseja löyhentääkseen Ukrainan ja Venäjän välistä yhteyttä, kun taas Venäjä yrittää pitää kiinni atamaani Bohdan Hmelnitskin Puola-Liettuaa vastaan suuntaaman kapinan tuloksena 1654 muodostuneesta historiallisesta yhteydestään Ukrainaan, jolloin Ukrainan kasakkavaltio tunnusti Moskovan suuriruhtinaskunnan suojelijakseen katolista länttä, Puola-Liettuaa, vastaan tilanteessa, missä myös Ottomaanien valtakunta asetti paineitaan etelästä. EU:n myötä on virinnyt Puolassa ajatus Ukrainan EU-jäsenyydestä, mihin saattaisi liittyä myös NATO-jäsenyys.
Turvallisuuspolitiikka
Venäjän näkökulmasta Ukrainan NATO-jäsenyys saartaisi sen liittolaisen, Valko-Venäjän pohjoisen Baltian, Viron, Latvian ja Liettuan, lisäksi myös etelästä, mikä vaikuttaisi tilanteeseen myös Mustallamerellä. Ukrainalle Hruštšovin aikana vuonna 1954, jolloin tuli kuluneeksi 300 vuotta Venäjän ja Ukrainan historiallisesta liitosta, Venäjältä siirretty Krimin niemimaa joutuisi näin NATOn piiriin. Yhdysvaltain kannalta voi olla kysymys Zbigniew Brzezinskin opista, minkä mukaan Yhdysvaltain on vahvistettava asemaansa entisissä neuvostotasavalloissa lopullisena tavoitteenaan Persianlahden ja sen reuna-alueiden turvaaminen muilta energian tarvitsijoilta. Venäjän kannalta Ukrainaa ja Valko-Venäjää on pidetty Venäjän itsensä ohella Venäjän valtakunnan perustana.
Zbigniew Brzezinski
Joukkotiedotusvälineet vaaralle alttiina
Keinot yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttamiseksi ovat ainakin edellisen presidentin Leonid Kutšman aikana olleet kovia, joskaan Valko-Venäjän kaltaista valtiojohtoista vakauttamista ei ole suoritettu ja hallituksen sekä opposition vuoropuhelu on jatkunut. Opposition lehtimiehen Ukrainska Pravdan 2. marraskuuta 2000 kuolleena löytyneen Georgi Gongadzen murhaa syksyllä 2000 pidetään sisäministeriön Orly-joukkojen tekemänä. Toimittaja oli tutkinut ennen kuolemaansa vallanpitäjien korruptiota ja rahanpesua. Syytöksista seurasi presidentin vastaisia mielenosoituksia Kiovassa ja muilla paikkakunnilla. Myös muita joukkotiedotusvälineiden palveluksessa olevia on kuollut. Itsenäisen Juta-radioaseman johtaja Heorhi Tšetšek kuoli keväällä 2004 auto-onnettomuudessa. Televisioaseman johtaja Ihor Aleksandrov murhattiin 2001 ja toimittaja Volodymyr Karatševtsev 2003 sekä muita.
Koltšuga-tutkakaupat ja YKn Irak-vientikielto
Kansainvälistä huomiota sai myös Yhdysvaltain epäily, että Ukraina olisi myynyt Donetskissa sijaitsevan Topazin valmistamia Koltšuga-tutkajärjestelmiä YK:n kauppasaarrossa Kuwaitin miehityksen ja Persianlahden sodan vuoksi olleelle Irakille. Ukrainan presidentin arvovaltaa horjuttanutta tapahtumasarjaa on kutsuttu myös Kutšmagateksi siksi, että nauhoitettu puhelu osoitti hänen tienneen valtiollisen aseidenvientiyrityksen Ukrspetseksportin aikomuksista. Lentokieltovyöhykkeitä Britannian kanssa valvonut ja samalla Irakin sotaan valmistautunut Yhdysvallat reagoi voimakkaasti tapahtuneeseen.
Neuvostoliiton Mustanmerenlaivaston aiheuttama kiista
Neuvostoliiton Mustanmeren laivaston jakaminen, sijainti ja rahoitus ovat hiertäneet Venäjän ja Ukrainan välejä, samoin Sevastopolin laivastotukikohdan asema Venäjän laivaston tukikohtana jälleen itsenäistyneessä Ukrainassa. Vuosia kestäneen kiistan tuloksena Neuvostoliiton alukset jaettiin Venäjän ja Ukrainan laivastojen kesken ja Venäjän laivastolle myönnettiin 1997 oikeus edelleen käyttää määräaikaisesti Sevastopolin laivastotukikohtaa Krimillä vuoteen 2017. Venäjän ulkoasiainministeri Sergei Lavrovin mukaan neuvotteluja pidennyksestä kannattaa jatkaa, kun sen päättymiseen on neljä vuotta eli 2013. Ukrainan mahdollinen Nato-jäsenyys saattaa muuttaa tilannetta.
Ukrainan hallintojärjestelmässä Sevastopolin oblast on ainoa autonominen oblast ja Sevastopol on oblastin veroinen aluehallinnon yksikkö pääkaupunki Kiovan tapaan. Näillä autonomiaa korostavilla ratkaisuilla on pyritty takaamaan venäjänkielisen väestön ja samalla laivastotukikohdan autonomiaa Ukrainan keskushallinnosta.
Alueet
oblast
oblast
Ukrainan eri osat pääpiirteittäin
Ukrainaa voi tarkastella kymmenenä enemmän tai vähemmän kulttuurillisesti yhdenmukaisena alueena; Pääkaupunki Kiova ja sen ympäristö, lähinnä Valko-Venäjään rajoittuva Polissja pohjoisessa , Podillja Moldovan rajalla, Galitsia ja Volynia eli Luoteis-Ukraina, monien kansallisuuksien asuttama vuoristoinen Karpaattien alue, merellinen Mustanmeren rannikko etelässä, missä on venäläisautonominen Krimin niemimaa, kasakkaperinteestään kuuluisa ja raskasteollinen Dnipron alajuoksun seutu, Sloboda koillisessa Venäjän rajalla sekä hyvin raskaasti teollistunut sekä venäläinen Donbas maan itäisimmässä kolkassa.
Ukrainan hallinnollinen jako
Virallisemmin ja tarkemmin, Ukraina jakautuu 24 hallinnolliseen alueeseen (oblast), yhteen autonomiseen tasavaltaan Krimillä ja kahteen kaupunkiin (місто): Sevastopol ja Kiova. Alueiden nimet joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta ukrainankielisissä muodoissaan.
Maantiede ja ilmasto
Žytomyrin alue
Välimeren ilmastosta nauttivaa eteläistä Krimiä lukuun ottamatta Ukrainassa vallitsee lauhkea mannermainen ilmasto. Sademäärä ei jakaudu tasaisesti vaan on runsaampaa valtakunnan länsi- ja pohjoisosissa, väheten kohti kaakkoa. Talvet ovat Mustanmeren rannikolla viileitä, sisämaassa kylmiä. Kesät ovat suurimmassa osassa maata lämpimiä, aivan etelässä kuumia.
Ukraina on enimmäkseen tasankoa ja ylänköä, vain Karpaateilla ja Krimillä on vuoristoa. Pohjoisessa on metsää, joka muuttuu aroksi ja Mustameren rannikolla subtrooppiseksi. Korkein huippu on Karpaateilla, Hora Hoverla, 2061 m. Krimin korkein huippu on Roman-Koš, 1545 m. Jopa 58 % pinta-alasta on viljelykelpoista.
Suurimmat joet ovat Dnepr (Dnipro), Donets, Dnister ja Bug, jotka virtaavat Mustaanmereen tai Asovanmereen. Tonavan suisto muodostaa rajan Romanian kanssa.
Talous
Romania.]]
Neuvostoliitossa tasavallat pidettiin hajauttamispolitiikalla riippuvaisina toisistaan ja eritoten Venäjästä, eikä Ukraina ole poikkeus. Ukraina tuotti mm. raakaa teollisuusmateriaalia ja viljaa, saaden Venäjältä ja muilta tasavalloilta mm. kulutushyödykkeitä sekä energiaa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen siirtyminen vapaaseen markkinatalouteen on ollut tuskaista, mutta 1990-luvun alun vaikeat vuodet ovat jo takanapäin. Tuolloin puolitiehen jätetyt rakenteelliset uudistukset johtivat laajaan työttömyyteen. Työssäkäyvienkin palkanmaksu saattoi olla poikki kuukausikaupalla. Valtion ratkaisu painaa lisää rahaa käynnisti hurjan inflaation ja Ukraina oli kaikista entisistä neuvostotasavalloista köyhin. Kuten esimerkiksi Venäjällä, valtion yritysten yksityistäminen käytännössä merkitsi pienen vähemmistön rikastumista ja tuloerojen räjähdysmäistä nousua. Myös korruptio on ollut suurongelma; monet ulkomaiset sijoittajat ovat ajoittain täysin lopettaneet liiketoiminnan Ukrainassa tarpeettoman byrokratian, korruption ja muun rikollisen toiminnan takia. Tilanne on noista ajoista parantunut ja uuden johdon tehtävälistalla korruption kitkemistä on painotettu.
Ukrainan bruttokansantuote kasvoi vientivetoisesti vuonna 2000 6%, ensimmäisen kerran Ukrainan itsenäistymisen jälkeen. Teollinen tuotanto kasvoi samana vuonna 12,9%. Tämän jälkeen Ukrainan talous on jatkanut tasaista kasvuaan ja vuosien 2002–2004 aikana merkittävänä tekijänä on ollut terästeollisuuden viennin kasvu Kiinaan.
Uusi rahayksikkö hryvnja (lyhenne UAH) otettiin käyttöön syyskuussa 1996, josta lähtien se on pystytty pitämään suhteellisen vakaana. Tärkeä uudistus on ollut yksityisyritysten verolainsäädännön yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen. Uusia yrityksiä on syntynyt kuin sieniä sateella koska yksityisyrittäjien ei enää tarvitse kärsiä satunnaisista ja mielivaltaisista veroista.
Ukraina on riippuvainen energiantuonnista Venäjältä. Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti sen, ettei mustanmullan maa Ukrainan, entisen Venäjän keisarikunnan ja Neuvostoliiton "leipäkorin", maataloustuotanto mene enää Venäjälle ilman kaupallista kilpailua. Venäjän konepaja- ja puolustusvälineteollisuuden romahdettua Ukrainan on myös täytynyt hakea Itä-Ukrainassa tuotetulle teräkselle uudet markkinat Aasiasta, missä talouskasvu ylläpitää rakentamista ja teräksen kysyntää. Se on edelleen merkittävä lentokoneiden ja rakettien valmistaja. Antonovin lentokonetehdas toimii Ukrainassa. Sea Launch -kantorakettijärjestelmä on amerikkalaisen Boeingin ja Ukrainan yhteisyritys – kantoraketteja laukaistaan muunnetulta porauslautalta Tyyneltä valtamereltä ukrainalaisella Zenit-kantoraketilla. Zenitin osista kuitenkin valmistetaan yli puolet Venäjällä. Ks. Ukrainan avaruusjärjestö.
Ukrainan avaruusjärjestö
Merkittävimmät luonnonvarat:
- rautamalmi
- kivihiili
- mangaani
- maakaasu
- öljy
- suola
- rikki
- grafiitti
- titaani
- magnesium
Merkittävimmät vientituotteet:
- koneet
- viljatuotteet
Väestö
Ukrainan suurimmat etniset ryhmät ovat: ukrainalaiset (77,8 %), venäläiset (17,3%%), valkovenäläiset (0,6%), moldovalaiset (0,5%), Krimin tataarit (0,5)%, bulgaarit (0,4%), unkarilaiset (0,3%), romanialaiset
(0,3%), puolalaiset (0,3%), juutalaiset (0,2%) ja muita 1,8% (v. 2001). Varsinkin Krimin niemimaa on etnisesti monivärinen. Ukrainassa puhutaan pääasiassa ukrainaa ja venäjää, mutta myös useita vähemmistökieliä. Näistä eniten puhujia on puolalla (1,1 milj.), ruteenilla (560 000), valkovenäjällä (440 000), romanialla (250 000), bulgarialla (234 000), turkilla (200 000) ja unkarilla (176 000).
Virallinen työttömyysprosentti on 3,5%, mutta suurin osa työttömyydestä arvellaan olevan piilotyöttömyyttä. Maailman työjärjestö:n arvioin mukaan todellinen työttömyysprosentti oli vuonna 2004 9 - 10%. 29% väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella.
Uskonto
Ukrainan pääasiallinen uskonto on ortodoksisuus, joka on jakaantunut tällä hetkellä kolmeen kilpailevaan kirkkoon. Jaon taustalla on Ukrainalainen nationalismi ja halu irroittautua myös kirkollisesti Moskovan vaikutusvallasta. Ukrainan ortodoksinen kirkko on Moskovan patriarkaatin alainen kirkko, joka vuodesta 1990 on ollut autonominen. Ukrainan autokefalinen kirkko syntyi Ukrainan lyhyen itsenäisyyden aikana 1920-luvulla ja selvisi Neuvostoliiton aikana diasporassa ulkomailla. Ukrainan itsenäistymisen jälkeen se on aloittanut uudelleen toiminnan Ukrainan alueella. Ukrainan ortodoksinen kirkko - Kiovan patriarkaatti on vuonna 1991 perustettu kirkkokunta, jota johtaa patriarkka Filaret (alun perin Mihailo Denysenko). Filaret oli vuoteen 1991 asti Moskovan patriarkaatin alaisen Ukrainan ortodoksisen kirkon Kiovan ja koko Ukrainan metropoliitta, mutta menetti pappisvihkimuksen ja suljettiin ehtoollisyhteydestä vuonna 1997 "skismaattisesta toiminnasta". Filaretin johtama kirkko ei ole muiden ortodoksisten kirkkojen tunnustama.
Ukrainassa on myös merkittävä määrä uniaatteja, jotka noudattavat ortodoksista jumalanpalvelusperinnettä, mutta tunnustavat paavin aseman ja kuuluvat katoliseen kirkkoon. Maassa on myös pieniä katolisia, protestanttisia, juutalaisia ja muslimivähemmistöjä.
Kulttuuri
katoliseen kirkkoontalon katolla.]]
Ruoka
Ruoka on merkittävä osa ukrainalaista kulttuuria ja hedelmällisellä maaperällä siunatun maan eri kolkista löytyy paljon alueellisia erikoisuuksia. Tunnetuimpia ukrainalaisia ruokalajeja ovat borssi (punajuurista valmistettu keitto), varenyky (raviolin tapainen ruokalaji), holubtsi (täytettyjä kaalikääryleitä) ja deruny (raastetusta perunasta valmistettuja pannukakkuja). Joulun ja pääsiäisen viettoon liittyy monia ruokalajeja, joita ei valmisteta muulloin. Ukrainalainen tumma ruisleipä on myös tunnettua.
Musiikki
Monet ukrainalaiset ovat kansallismielisiä, ja erityisesti syrjäseuduilla vanhat perinteet ja kansanmusiikki ovat voimissaan.
Taidemusiikin säveltäjistä Dmitri Bortnjanski ja Sergei Prokofjev ovat ukrainalaissyntyisiä, vaikka elivät ja sävelsivät pääasiassa Venäjällä. Ukrainalaisista taidemusiikin esittäjistään kuuluisimpia ovat viulistit David ja Igor Oistrakh ja pianisti Sviatoslav Richter.
Ukrainan Ruslana Lyžytško voitti Euroviisut vuonna 2004 Istanbulissa Turkissa kappaleellaan Wild Dances. Ruslana toivoo vuonna 2005 Ukrainan Kiovassa järjestettyjen Euroviisujen parantavan Ukrainan imagoa, jota yhä synkentää vuoden 1986 Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus. Euroviisut toivat Ukrainalle joka tapauksessa huomiota kansainvälisenä musiikkitapahtumana.
Tuorein ukrainalainen musiikkimenestys maailmalla on Nu Virgos[http://www.nuvirgos.com/] , joka saavutti singlellään Stop! Stop! Stop! kuudennen sijan Suomen Top20 -listalla viikolla 23/2004. Nu Virgos, aiemmin nimeltään ViaGra, laulaa venäjäksi.
Kirjallisuus
Kuuluisimpia ukrainalaisia kirjailijoita ovat 1800-luvulla elänyt runoilija Taras Ševtšenko ja vuonna 1916 kuollut kirjailija Ivan Franko.
Ivan Franko oli merkittävä kirjailija ja poliitikko, joka perusti Ukrainan sosialistisen liikeen. Oman kirjallisen tuotannon lisäksi hän käänsi muun muassa Victor Hugon, William Shakespearen ja Goethen teoksia ukrainan kielelle.
Taras Ševtšenkoa pidetään modernin ukrainalaisen kirjallisuuden isänä. Hän kirjoitti myös venäjäksi ja kirjallisen tuotannon lisäksi oli myös taitava taidemaalari. Hänet tuomittiin maanpakoon vuonna 1847 johtuen hänen venäläisten ukrainalaisiin kohdistuvia sortotoimia kuvaavista satiirisista runoistaan.
Urheilu
Vaikka tarvittava urheiluinfrastruktuuri ei ole monien Euroopan maiden tasolla, Ukraina on menestynyt hyvin kansainvälisessä huippu-urheilussa, erityisesti yleisurheilussa, voimistelussa, purjehduksessa, nyrkkeilyssä, painissa, uinnissa sekä shakissa. Kuten niin monessa maailmankolkassa, Ukrainankin suosituin urheilulaji on jalkapallo, jossa urheiluseurat Kiovan Dynamo, Donestkin Shakhtar ja Dnipropetrovskin Dnipro ovat saavuttaneet kansainvälistäkin menestystä. Maan jalkapallojoukkue selviytyi vaikeasta karsintalohkosta (mm. Turkki, Kreikka ja Tanska) ykkösenä jatkoon vuoden vuoden 2006 MM-kilpailuihin. Kiovan Sokol on maan tunnetuin jääkiekkojoukkue.
Lisätietoja
- Ukrainan Suomen suurlähetystö
:Vähäniityntie, 9 Kulosaari, 00570, Helsinki, Finland
:Tel.: +358 9 2289000
:Fax: +358 9 2289001
- Trade and Economic Mission
:Vähäniityntie, 9 Kulosaari, 00570, Helsinki, Finland
:Tel.: +358 9 22890082
:Fax: +358 9 22890081
- Suomi-Ukraina-yhdistys
:Yrjönkatu 29 A, 00100, Helsinki
- [http://www.geocities.com/finukr/ Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa Ry.]
Aiheesta muualla
- [http://www.finukr.org/fin/aboutf.htm Ukraina-seura]
- [http://www.nato.int/issues/nato-ukraine/ Naton ja Ukrainan väliset suhteet (NATO)]
- [http://maps.google.com/maps?ll=49.539469,31.662598&spn=6.332010,16.215820&z=11&t=h&hl=en Ukraina Google Mapsissa]
;uutislähteitä
- [http://www.moreover.com/cgi-local/page?page?o=portal&feed=374 Moreover -uutisvirta]
- [http://www.interfax.kiev.ua/eng/ Interfax Ukraina (engl./ven./ukr.)]
- [http://5tv.com.ua/eng/newsline/ TV 5 (engl./ukr.)]
- [http://www.ukranews.com/eng/index_high.html Ukrainian news agency (engl./ven./ukr.)]
- [http://www.nrcu.gov.ua/index.php?id=2 Radio Ukraine International (engl./ukr.)]
- [http://www2.pravda.com.ua/en/ Ukrayinska Pravda (engl./ukr.)]
- [http://www.proua.com/ ProUA.com (ukr./ven.) - myös Kiovan, Lvovin ja Harkovan alueportaalit]
- [http://www.gazeta.lviv.ua/ Lvivska Gazeta (ukr.)]
- [http://www.kyivpost.com/bn/ Kyiv Post (engl.)]
- [http://abyznewslinks.com/ukrai.htm Ukrainaa koskevien uutisten linkkikokoelma]
- [http://www.cripo.com.ua/?sect_id=5&aid=2651 Ukraina kriminalnaja (ven.) päivittyvä tapahtumasivusto]
- [http://www.censor.net.ua/ Censor (ven.)]
;uutislähdekritiikki
- [http://www.telekritika.kiev.ua/tv_week/ Telekritika (ukr./engl.)]
;presidentinvaaleihin 2004 liittyvää
- [http://pora.org.ua/en/ Pora! -opiskelijaliike (ukr./engl.)]
- [http://www.razom.org.ua/ Tak! - Jushenko -kampanjasivut (ukr./ven./engl.)]
Luokka:Entiset neuvostotasavallat
Luokka:Ukraina
als:Ukraine
ms:Ukraine
zh-min-nan:Ukrayina
ko:우크라이나
ja:ウクライナ
simple:Ukraine
th:ประเทศยูเครน
fiu-vro:Ukraina
9. toukokuuta9. toukokuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 129. päivä (130. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 236 päivää.
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Timo
:- suomenruotsalainen kalenteri: Tim
:- ortodoksinen kalenteri: Esa, Risto, Nikolai, Niko, Niilo
:- saamenkielinen kalenteri: Sárrajuoksa
:- vanhemmissa kalentereissa: Gottfridus, Hermes, Hiob, Prochorus, Timoteus, Timotheus, Åke
Tapahtumia
- 328 - Athanasios valittiin Aleksandrian piispaksi.
- 1429 - Jeanne d'Arc kukisti Orleansia piirittäneet Englannin joukot.
- 1502 - Kristoffer Kolumbus lähti Espanjasta neljännelle ja viimeiselle matkalleen Uuteen maailmaan.
- 1671 - Thomas Blood yritti varastaa kirkonmieheksi naamioituneena Yhdistyneen kuningaskunnan kruununjalokivet Lontoon Towerista. Hänet saatiin heti kiinni, koska hän oli liian juovuksissa paetakseen ryöstösaaliin kanssa. Hänet tuomitsi kuolemaan ja sitten mysteerisesti armahti ja karkotti Englannin kuningas Kaarle II.
- 1887 - Buffalo Billin Villin lännen show avattiin Lontoossa.
- 1901 - Australian ensimmäinen parlamentti kokoontui Melbournessa.
- 1915 - Ensimmäinen maailmansota: Artoisin toinen taistelu Saksan ja Ranskan joukkojen välillä.
- 1926 - Amiraali Richard E. Byrd ja Floyd Bennett väittivät lentäneensä Pohjoisnavan yli (myöhemmin löydetty päiväkirja näyttää osoittavan, ettei näin tapahtunut).
- 1927 - Australian parlamentti kokoontui ensimmäisen kerran Canberrassa.
- 1936 - Italia liitti muodollisesti Etiopian yhteyteensä valloitettuaan pääkaupungin Addis Abeban 5. toukokuuta.
- 1940 - Toinen maailmansota: Saksan sukellusvene U-9 upotti ranskalaisen Dorisin Den Helderin edustalla.
- 1941 - Toinen maailmansota: Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimat kaappasi saksalaisen sukellusveneen U-110. Aluksessa oli uusin Enigma-salakirjoituskone, jota Liittoutuneiden kryptografit käyttivät myöhemmin saksalaisten salakoodin murtamiseen.
- 1945 - Hermann Göring joutui Yhdysvaltain joukkojen vangiksi.
- 1945 - Norja pidätti Vidkun Quislingin.
- 1945 - Neuvostoliitto juhli voitonpäivää.
- 1946 - Italian kuningas Viktor Emanuel III luopui kruunusta. Häntä seurasi valtaistuimelle poikansa Umberto II.
- 1949 - Monacon Rainier III:sta tuli Monacon ruhtinas.
- 1950 - Robert Schuman piti yhdistynyttä Eurooppaa välttämättömänä rauhan turvaamiseksi. Schumanin julistusta pidetään Euroopan unionin alkuna.
- 1955 - Kylmä sota: Länsi-Saksa liittyi NATOn jäseneksi.
- 1960 - Yhdysvalloissa hyväksyttiin ehkäisypillerin myynti.
- 1974 - Yhdysvaltain edustajainhuoneen lakikomitea alkoi muodolliset ja julkiset viraltapanoa koskeneet kuulustelut presidentti Richard Nixonia vastaan.
- 1987 - Puolalainen Iljushin Il-62M syöksyi maahan heti nousunsa jälkeen Varsovassa. 183 ihmistä sai surmansa.
- 1994 - Nelson Mandela astui virkaan Etelä-Afrikan ensimmäisenä mustana presidenttinä.
- 2002 - Syntymäkirkon 38-päiväinen saarto päättyi Beetlehemissä. 13 kirkkoon paennutta palestiinalaista karkotettiin eri maihin.
- 2002 - Kaspiyskissa, Venäjällä, etälaukaistu pommi surmasi 43 ja haavoitti 130:tä paraatin aikana.
- 2004 - Tšetšenian presidentti Ahmad Kadyrov surmattiin pommilla Groznyin stadionilla voitonpäivän juhlallisuuksien aikana.
Syntyneitä
- 1439 - Paavi Pius III († 1503)
- 1837 - Adam Opel, saksalainen insinööri ja teollisuusmies
- 1874 - Howard Carter, englantilainen egyptologi († 1939)
- 1892 - Zita von Bourbon-Parma, Itävalta-Unkarin keisarinna († 1989)
- 1920 - Richard Adams, kirjailija
- 1949 - Billy Joel, amerikkalainen muusikko
- 1965 - Steve Yzerman, jääkiekkoilija
- 1968 - Marie-José Perec, ranskalainen yleisurheilija
Kuolleita
- 1791 - Francis Hopkinson, amerikkalainen kirjailija ja itsenäisyysjulistuksen allekirjoittaja
- 1805 - Friedrich Schiller, saksalainen runoilija ja historioitsija
- 1949 - Monacon ruhtinas Ludvig II
- 1978 - Aldo Moro, Italian entinen pääministeri
- 1986 - Tenzing Norgay, vuorikiipeilijä
- 1998 - Alice Faye, näyttelijätär
- 2001 - Jouko Tyyri, kirjailija
Juhlapäiviä
- Neuvostoliitossa: juhlittiin Saksan vuoden 1945 antautumisen juhlaa.
- Venäjä ja Ukraina:, "Suuren Isänmaallisen Sodan" päättymisen vuosijuhla.
- Eurooppa-päivä, "Schumanin julistuksen" muistopäivä.
- Rooman valtakunta - Lemuralia tai Lemuria (ks. Larvae), "kuolleiden henkien juhla", mihin liittyi niiden karkottaminen.
- Äitienpäivä vuosina: 1999, 2004, 2010.
----
Katso myös: kalenteri ~ 8. toukokuuta, 10. toukokuuta
Luokka:Toukokuu
-05-09
ms:9 Mei
ko:5월 9일
ja:5月9日
simple:May 9
th:9 พฤษภาคม
8. toukokuuta8. toukokuuta on gregoriaanisen kalenterin mukaan vuoden 128. päivä (129. päivä karkausvuonna). Vuodesta on jäljellä 237 päivää.
----
Nimipäivät
:- suomalainen kalenteri: Heino
:- suomenruotsalainen kalenteri: Åke
:- ortodoksinen kalenteri: Johannes, Juhani, Arseni, Arsi
:- saamenkielinen kalenteri: Oge
:- vanhemmissa kalentereissa: Aake, Achatius, Agda, Akates, Stanislaus
Tapahtumia
- 1541 - Hernando de Soto löysi Mississippijoen ja antoi sille nimen Río de Espíritu Santo.
- 1794 - Ranskalainen kemisti ja veronkerääjä Antoine Lavoisier teloitettiin giljotiinilla.
- 1886 - Farmaseutti Dr. John Styth Pemberton keksi hiilihapotetun juoman, "Coca-Colan".
- 1898 - Ensimmäiset Italian jalkapalloliigan pelit pelattiin.
- 1902 - Martiniquen saarella Länsi-Intiassa Mont Peléen tulivuori purkautui tuhoten St. Pierren kaupungin. 30 000 ihmistä sai surmansa. Vain kourallinen St. Pierren asukkaista pelastui.
- 1914 - Elokuvayhtiö Paramount Pictures muodostettiin.
- 1942 - Toinen maailmansota: Korallimeren taistelu päättyi. Ensimmäisen kerran merisodankäynnin historiassa laivastot taistelivat toisiaan vastaan ilman näköyhteyttä.
- 1945 - Toinen maailmansota: VE-Day – Victory in Europe Day, Saksan joukot antautuivat ehdoitta.
- 1984 - Neuvostoliitto ilmoitti, että se boikotoi vuoden 1984 kesäolympialaisia Los Angelesissa.
Syntyneitä
- 1821 - Jean Henri Dunant, Punaisen Ristin perustaja ja Nobelin rauhanpalkinnon saaja vuonna 1901 († 1910)
- 1884 - Harry S. Truman, Yhdysvaltain presidentti († 1972)
- 1906 - Roberto Rossellini, ohjaaja († 1977)
- 1913 - Saima Harmaja, runoilija († 1937)
- 1926 - Sir David Attenborough, televisioesiintyjä ja -tuottaja
- 1940 - Ricky Nelson, pop-laulaja, († 1985)
- 1944 - Gary Glitter, laulaja
- 1975 - Enrique Iglesias, laulaja
Kuolleita
- 1794 - Antoine Lavoisier, kemisti (Teloitettiin)
- 1842 - Jules Dumont d'Urville, löytöretkeilijä
- 1880 - Gustave Flaubert, kirjailija
- 1982 - Gilles Villeneuve, kanadalainen Formula 1 -kuljettaja
- 1985 - Theodore Sturgeon, tieteiskirjailija
- 1988 - Robert A. Heinlein, tieteiskirjailija
- 1999 - Dirk Bogarde, näyttelijä
Juhlapäiviä
- Rooman valtakunta: juhla Mensin ("järjen") kunniaksi.
- Äitienpäivä vuosina 1994, 2005 ja 2011.
----
Katso myös: kalenteri ~ 7. toukokuuta, 9. toukokuuta
Luokka:Toukokuu
-05-08
ms:8 Mei
ko:5월 8일
ja:5月8日
simple:May 8
th:8 พฤษภาคม
Alfred Jodl
Alfred Jodl (10. toukokuuta 1890 Würzburg - 16. lokakuuta 1946 Nürnberg) oli saksalainen kenraalieversti toisessa maailmansodassa, joka toimi
Wehrmachtin pääesikunnan operaatiopäällikkönä ja Wilhelm Keitelin sijaisena. Jodl oli tutustunut Adolf Hitleriin jo vuonna 1923 ja kuului myöhemmin Hitlerin tärkempiin sotilasneuvonantajiin.
Hän opiskeli Münchenin kadettikoulussa, josta hän valmistui vuonna 1910 ja liittyi armeijaan tykistöupseerina. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän toimi tykistöpatteriupseerina ja palveli Länsirintamalla 1914-1916 haavoittuen kahdesti. Vuonna 1917 hän palveli lyhyen ajan Itärintamalla kunnes palasi länteen esikuntaupseerina. Sodan jälkeen Jodl pysyi asevoimissa ja liittyi Versaillesin sopimuksella rajoitettuun Reichswehriin.
Vuonna 1935 Jodl ylennettiin kenraalimajuriksi. Anschlussin jälkeen 1938, Jodl komennettiin Wieniin 44. tykistörykmentin komentajaksi. Samana vuonna Jodlista tuli OKW:n operatiivisen osaston päällikkö ja sodan aikana hänet nimitettiin OKW:n johtoesikunnanpäälliköksi. Jodlin tehtäviä oli pitää Hitler sotilaallisen tilanteen tasalla. Hänestä tuli Saksan Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen voimakas tukija. Hitler ylensi Alfred Jodlin kenraalieverstiksi 1944. Hän allekirjoitti 7. toukokuuta 1945 Saksan ehdottoman antautumisen liittoutuneille. Pian Jodl pidätettiin ja häntä syytettiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä salaliitosta tehdä rikoksia rauhaa vastaan sekä hyökkäyssodan suunnittelusta, käynnistämisestä ja käymisestä sekä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Alfred Jodl todettiin syylliseksi kaikkiin neljään syytekohtaan ja tuomittiin kuolemaan ja hänet hirtettiin 16. lokakuuta 1946. Hänen pyyntöään tulla teloitusryhmän ampumaksi ei otettu huomioon. Hänen tuomionsa kumottiin
kuoleman jälkeen vuonna 1953.
Jodl, Alfred
Jodl, Alfred
Wilhelm Keitel
Wilhelm Keitel (s. 22. syyskuuta 1882, Hannover)
värväytyi armeijaan 1902 ja hänet ylennettiin vänrikiksi. Ensimmäisen maailmansodan alkaessa hän oli sotilasarvoltaan kapteeni. Keitel haavoittui vakavasti kranaatista syyskuussa 1914. Pian hänet nimitettiin pataljoonan komentajaksi ja hän palveli 199. jalkaväkirykmentissä vuonna 1917.
Sodan jälkeen Keitel liittyi oikeistolaisiin vapaajoukkoihin. Keitel oli edelleen armeijan palveluksessa. Wilhelm Keitel ylennettiin everstiluutnantiksi helmikuussa 1929. Kun Adolf Hitleristä tuli valtakunnankansleri 1933, Hitler nimitti Keitelin ystävän Werner von Blombergin puolustusministeriksi. Von Blomberg esitteli Keitelin Hitlerille. Helmikuussa 1938 Keitel nimitettiin OKW:n (Wehrmachtin ylin johto) esikuntapäälliköksi ja sodan aikana hänestä tuli yksi OKW:n tärkeimmistä henkiöistä. Sotaonni kääntyi Stalingradin tappion myötä ja neuvostojoukkojen saarrettua Berliinin. Ennen itsemurhaansa Hitler pyysi Keiteliä auttamaan suuramiraali Karl Dönitziä armeijan mobilisoimisessa. Saksan antautumisen jälkeen toukokuussa 1945 Keitel vangittiin.
Wilhelm Keiteliä syytettiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä: 1. Osallistuminen salaliittoon rauhaa vastaan, 2. Rikokset rauhaa vastaan, 3. Sotarikokset ja 4. Rikokset ihmiskuntaa vastaan. Wilhelm Keitel tuomittiin Nürnbergin sotasyyllisyysoikeudenkännissä kuolemaan 1946 ja teloitettiin saman vuoden lokakuussa.
1946
Keitel, Wilhelm
ja:ヴィルヘルム・カイテル
Georgi Žukov
Georgi Konstantinovitš Žukov (Гео́ргий Константи́нович Жу́ков, 1. joulukuuta (19.11.) 1896–16. kesäkuuta 1974) oli Neuvostoliiton marsalkka ja tärkein Neuvostoliiton komentaja toisen maailmansodan aikana.
Hän syntyi Strelkovkassa, Kalugan maankunnassa (nyt Kalugan alue). Žukov liittyi asevelvollisena keisarillisen armeijan rakuunarykmenttiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Hän sai Pyhän Yrjön ristin ja ylennettiin aliupseeriksi urheudestaan. Hän liittyi bolševikkeihin lokakuun vallankumouksen jälkeen, jolloin hänen köyhästä taustastaan tuli etu. Venäjän sisällissodan aikana hän oli ratsuväenkomentaja ja sai punalipun mitalin. Jälkeenpäin hän opiskeli Frunzen sotilasakatemiassa, josta valmistui 1931. Hän nousi tasaisesti hierarkiassa selvittyään vuosien 1937–1939 puhdistuksista.
Hän johti menestyksekästä vastahyökkäystä Japanin Kwantungin armeijaa vastaan Mantšurian rajalla 1939. Žukov saarsi moottoroiduilla joukoillaan Japanin 6. armeijan ja löi sen. Tästä operaatiosta hän sai Neuvostoliiton sankarin arvonimen. Žukovin saavutukset liikkuvan sodankäynnin alalla jäivät kuitenkin vähän tunnetuiksi Neuvostoliiton ulkopuolella.
Toinen maailmansota
1939
Talvisodan aikana Žukov oli pääesikunnan päällikkönä. Hänet siirrettiin Kiovan sotilaspiiriin. Tammikuussa 1941 hänet nimitettiin Puna-armeijan komentajaksi. Erimielisyys Stalinin kanssa johti kuitenkin hänen syrjäyttämiseensä. Natsi-Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941, armeijan komentajaksi tuli Boris Šapošnikov, joka väistyi pian Aleksandr Vasilevskin tieltä.
Žukov oli järjestämässä Moskovassa reserviarmeijoita, kun hänet komennettiin Leningradin rintaman johtoon. Saksalaiset pysähtyivät kaupungin eteen syksyllä 1941 edes yrittämättä sen valtausta. Tämä antoi Žukoville maineen kaupungin pelastajana. Lokakuussa 1941 hän korvasi Semjon Timošenkon läntisen rintaman komentajana ja sai päävastuun Moskovan puolustamisesta. Saksalaisten hyökkäys pysähtyi mutaan 65 km länteen Moskovasta kaksi viikkoa Žukovin saapumisen jälkeen. Marraskuussa eteneminen jatkui, mutta pysähtyi jälleen 4. joulukuuta. Kahden viikon kulutta Žukov järjesti menestyksekkään vastahyökkäyksen Kaukoidästä siirretyillä joukoilla. Hyökkäys jatkui maaliskuuhun.
Vuonna 1942 Žukov nimettiin varapuolustusministeriksi ja Stalin yksityiseen päämajaan (Stavka). Myöhään syksyllä Žukov lähetettiin lounaisrintamalle vastuualueenaan Stalingradin puolustus. Hän johti operaatiota, joka saarsi ja tuhosi Saksan 6. armeijan Stalingradiin tammikuussa 1943. Pian hän sai Neuvostoliiton marsalkan arvonimen, ensimmäisen sodassa myönnetyn. Stalin moitti kuitenkin Žukovia kunnian viemisestä Stalingradin voitosta, koska joukkojen keruu vastahyökkäystä varten ja sen suunnittelu oli aloitettu jo talvelle 1942.
Keväällä 1943 Žukov ja Vasilenski suunnittelivat ja organisoivat operaatiot Kutuzov ja Rumjantsev Kurskin sektorilla. Žukov koordinoi Kurskin taistelussa heinäkuussa 1943 kuutta rintamaa ja johti sen jälkeen etenemisen Ukrainan läpi talvella ja keväällä 1944. Helmikuussa 1944 Žukovin ensimmäinen ukrainalainen rintama eteni 400 km Karpaattien ja Pripetin välillä.
Žukov ja Vasilenski johtivat 1944 hyökkäystä Valko-Venäjällä (Operaatio Bagration), joka tuhosi Saksan keskisen armeijaryhmän. Ensimmäinen ja toinen valkovenäläinen rintama etenivät Varsovan eteläpuolelle elokuussa. Marraskuussa Žukov sai komentoonsa ensimmäisen valkovenäläisen rintaman, mutta hänet erotettiin sotateollisuutta ohjaavasta komiteasta. Žukov johti henkilökohtaisesti viimeistä hyökkäystä Saksaan. 14. tammikuuta alkanut hyökkäys saavutti Oderjoen, 57 km Berliinista neljässätoista päivässä, mutta pysähtyi Stalinin käskystä.
Lopullinen hyökkäys Berliiniin alkoi 16. huhtikuuta, mutta juuttui aluksi Oderin varren soille, sitten kukkuloille joen takana. Vastassa oli vain vastamuodostettu vajaalukuinen armeijaryhmä Weichsel. Kaupunki antautui 2. toukokuuta. Žukov otti vastaan Saksan virallisen antautumisen 8. toukokuuta 1945.
Žukov sai kunniatehtävän ottaa vastaan suuren voitonpäivän paraatin Moskovassa istuen valkean hevosen selässä. Ratsu oli heittänyt generalissimus Stalinin selästään harjoitusten aikana. Žukov komensi vielä hyökkäystä Japania vastaan elokuussa 1945 sodan lopussa. Sodan päätyttyä hänestä tuli Saksan Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeen ensimmäinen komentaja 1945–1946.
Sodan jälkeen
1945
Sodan jälkeen hänen kansansuosionsa ja sotasankarin asemansa muodosti uhan Stalinille, joka siirsi Žukovin Odessan sotilaspiirin johtoon. Odessa oli tarpeeksi kaukana Moskovasta, strategisesti vähäinen ja siten siellä ei ollut merkittäviä sotilasjoukkoja.
Stalinin kuoleman jälkeen 1953 Žukov nimitettiin varapuolustusministeriksi. Hän tuki Nikita Hruštševia ministerineuvostoa ja Georgi Malenkovia vastaan, jotka olivat valmiit vähentämään sotilasmenoja. Kun Hruštšev pakotti Malenkovin eroamaan ja korvasi hänet Nikolai Bulganinilla helmikuussa 1955, Žukov nimitettiin puolustusministeriksi ja presidiumin ehdokasjäseneksi. Puolustusministerinä hän vaati Hruštševia toimimaan Unkarin irtautumisen estämiseksi lokakuussa 1956.
Kesäkuussa 1957 Žukov tuki Hruštševia hänen Molotovin johtamien vihamiestensä kaappausyritystä vastaan. Kesäkuussa hänestä tuli presidiumin täysjäsen. Žukov aloitti toimet armeijan tehostamiseksi. Kehitys olisi johtanut puolueen poliittisen valvonnan vähentämiseen ja armeijan kehittämiseen itsenäisemmäksi. Tätä Hruštšev ei voinut hyväksyä. Hruštšev halusi vähentää tavanomaisia joukko ja laivastoa ja kehittää strategisia ohjusjoukkoja edelleen pääasialliseksi pelotteeksi, vähentääkseen armeijaan käytettyjä resursseja.
Hruštšev erotti Žukovin ministerinasemastaan 26. lokakuuta 1957 ja pian asemistaan puolueessa. Muistelmissaan Hruštšev ilmoittaa epäilleensä Žukovin johtamaa kaappausta.
Kun taas Hruštšev syrjäytettiin lokakuussa 1964, Žukov nousi jälleen Leonid Brežnevin ja Aleksei Kosyginin suosioon. Valta-asemaansa hän ei kuitenkaan saanut takaisin. Hänet palkittiin uudelleen Sankarin arvonimellä 1966 ja hän sai julkistaa muistelmansa. Žukov säilyi suosittuna hahmona Neuvostoliitossa kuolemaansa saakka. Hänet haudattiin täysien kunnianosoitusten kera.
Žukov sai elämänsä aikana neljä kertaa Neuvostoliiton sankarin arvonimen. Samaan pystyi vain Leonid Brežnev. Vuonna 1995, juhlistaakseen Žukovin 100. syntymäpäivää, Venäjän federaatio perusti Žukovin kunniaritarikunnan ja mitalin.
Zukov, Georgi
| | |
