:: wikimiki.org ::

Yövartijavaltio

Yövartijavaltio

Yövartijavaltio on valtio, joka ainoastaan suojelee yksilönvapautta eli kehollista itsemääräämisoikeutta ja yksityistä omistusoikeutta henki-, vapaudenriisto-, väkivalta- ja omaisuusrikoksilta ja muiden valtioiden hyökkäyksiltä. Yövartijavaltiossa on toteutettuna ainoastaan väkivaltakoneisto eli poliisi, oikeuslaitos, vankilat ja armeija. Yövartijavaltio ei tarjoa kansalaisilleen muita palveluja kuin nämä laki- ja järjestyspalvelut, joilla valvotaan valtion sisäisten lakien toteutumista ja suojellaan valtiota.

Oikeudet

Moni yövartijavaltion taustalla oleva libertaristinen tai klassinen liberaali ideologia katsoo yksilönvapauden olevan jakamaton kokonaisuus. Jotkut kuitenkin käyttävät erilaista terminologiaa ja luettelevat useita erilaisia vapauksia tai oikeuksia. Yövartijavaltion lainsäädännön periaatteisiin kuuluu, että yksilön oikeudet sisältävät esimerkiksi
- elinkeinovapauden
- sopimusvapauden
- sananvapauden
- lehdistönvapauden
- järjestäytymisvapauden eli yhdistymisvapauden, kuten ammattiyhdistystoiminnan vapauden
- uskonnonvapauden
- liikkumisvapauden
- vapaus orjuudesta, pakkotyöstä ja väkivallasta. Yksityinen omistusoikeus mahdollistaa myös tekijänoikeudet, koska teoksen luojan voidaan katsoa omistavan oikeudet siihen tai tekijänoikeuksien voidaan katsoa olevan fyysisen omistusoikeuden osa. Yksityinen omistusoikeus merkitsee, että esimerkiksi varkaus, ryöstö, kiristys ja petos ovat kiellettyjä. Poikkeuksena tästä monet katsovat, että yövartijavaltio voi kuitenkin verottaa kansalaisiaan toimintansa rahoittamiseksi ja siten vähentää yksityistä omistusoikeutta.

Rahoitus

Ayn Rand ja muut objektivistit kuitenkin katsovat, että yövartijavaltio pitäisi rahoittaa vapaaehtoisesti: Randin mallissa yövartijavaltion tuomioistuimet ja poliisit pitäisivät laillisesti velvoittavina vain niitä sopimuksia, joiden saamasta lainsuojasta sopimusosapuolet olisivat maksaneet etukäteen eräänlaisten leimaverojen kaltaisia transaktiomaksuja, esimerkiksi 1 % kiinteistön kauppahinnasta tai muusta sopimuksen kohteena olevan omaisuuden arvosta. Rand ehdotti myös, että valtio voisi hankkia tuloja järjestämällä arpajaisia. Tätä ehdotusta on kuitenkin kritisoitu ankarasti muiden libertaristien taholta, koska lottoarvonta tms. uhkapelibisnes ei tietenkään kuulu yövartijavaltion tehtäväkenttään. Rand perusteli ehdotustaan ajatuksella, että kukaan rationaalinen ihminen ei osallistu uhkapeleihin voittaakseen rahaa: Randin mielestä ihmiset ostaisivat valtion lottokuponkeja lähinnä lahjoittaakseen rahaa valtiolle hyväntekeväisyysmielessä. Tätä ajatusta pidetään yleisesti täysin epärealistisena ja eksentrisenä. Kukaan muu kuin Rand ei ole esittänyt uhkapelibisnestä yövartijavaltion rahoituskeinoksi, mutta filosofiansa eli ns. objektivismin suosion vuoksi Rand sattuu olemaan yksi maailman tunnetuimpia yövartijavaltion kannattajia. Verotusoikeuden lisäksi toinen yövartijavaltion ideaan kuuluva poikkeus yksityisen omistusoikeuden täydellisestä vapaudesta ovat yövartijavaltion monopolit, joita yövartijavaltiolla sen useimpien kannattajien mielestä pitää olla sen toimialalla. Yövartijavaltio ei siis yhden käsityksen mukaan salli suvereeneja yksityisiä tuomioistuimia, yksityisiä poliiseja, yksityisiä armeijoita jne. - muutenhan se ei olisi Max Weberin määritelmän mukaan valtio, koska juuri väkivaltamonopoli on valtion tunnusmerkki. Jotkut yövartijavaltion kannattajat kuitenkin hyväksyvät yksityiset välimiestuomioistuimet, vartijat, etsivät ja yksityisarmeijat. Robert Nozick oli tunnettu filosofi, joka kannatti yövartijavaltiota ja sen monopolia teoksessaan Anarchy, State and Utopia. Yövartijavaltion olemassaolo, verotusoikeus ja väkivaltamonopoli ovat sen tyypillinen ero verrattuna anarkokapitalismiin.

Palvelut

Yövartijavaltion ero hyvinvointivaltioon nähden on se, että yövartijavaltio ei tuota ns. hyvinvointipalveluja kuten opetus-, hoito- ja hoivapalveluja eikä ylipäätään mitään muita palveluja kuin laki- ja järjestyspalvelut. Yövartijavaltio ei siis jaa sosiaalitukia eikä muitakaan tukiaisia. Yövartijavaltio ei sääntele yksityisomaisuuden käyttöä esimerkiksi kaavoituksella paitsi joidenkuiden mielestä ääritapauksessa saasteiden tms. ulkoishaittojen ehkäisemiseksi. Yövartijavaltio ei loukkaa sopimusvapautta esimerkiksi säätämällä minimipalkkalakia tai antamalla työmarkkinajärjestöille oikeutta solmia yleissitovia eli muitakin kuin sopimusosapuolia itseään koskevia työehtosopimuksia. Yövartijavaltio ei loukkaa yksilön itsemääräämisoikeutta esimerkiksi asevelvollisuuden ja huumekieltolain kautta. Yövartijavaltio ei myöskään omista muuta kuin yövartijapalvelujen tuotannossa tarvittavaa pääomaa ja maata eli ei omista esimerkiksi teitä ja keskuspankkia eikä harjoita rahapolitiikkaa. Yövartijavaltion käsite liittyy minarkismiin, klassiseen liberalismiin ja libertarismiin. Yövartijavaltion synonyyminä usein pidetään minimivaltiota. Minimivaltio on saanut nimensä siitä, että sen toimivalta on rajoitettu hyvin pieneksi. Yövartijavaltion käsite kuitenkin joskus käsitetään valtion toimivallan suhteen tarkemmaksi kuin minimivaltio, joka voi joidenkuiden mielestä harjoittaa muutakin toimintaa kuin yövartijavaltio. Yövartijavaltio on alun perin ollut sosialistien ja konservatiivien käyttämä haukkumasana, mutta nykyään useimmat yövartijavaltion kannattajatkin ovat omaksuneet tämän sanan.

Käytännön toteutus

Anarkokapitalistit kritisoivat yövartijavaltiota siitä, että sitä ei voida käytännössä toteuttaa tai että se on tehoton monopolistisuudessaan tai moraaliton yksityistä omistusoikeutta ja yksilön itsemääräämisoikeutta loukatessaan. USA on monien anarkokapitalistien mielestä suunnilleen esimerkki siitä, että väkivaltamonopolinsa takia yövartijavaltio käytännössä muuttuu sosiaalidemokraattiseksi valtioksi. Konservatiivit ja sosialistit kritisoivat yövartijavaltiota samoista syistä kuin muutakin liberalismia ja usein kannattavat sen sijaan hyvinvointivaltiota ja heidän kannattamaansa liberalismista poikkeavaa moraalia ylläpitävää valtiota. Myös sosiaaliliberaalit vastustavat yövartijavaltiota ja haluavat valtion tuottavan myös hyvinvointipalveluja ja siirtävän tuloja köyhille. Yövartijavaltiossa hyvinvointivaltion sijaan olisi yksityistä hyväntekeväisyyttä, vakuutuksia, säästämistä ja historiallisen esimerkin mukaisesti yksityisiä työttömyyskassoja. Itse asiassa myös yövartijavaltio todennäköisesti siirtäisi tuloja köyhille, koska se tarjoaisi palvelujaan kaikille asukkaille tai kansalaisille eikä voisi verottaa varattomia. Yövartijavaltion periaatteisiin kuuluu tasa-arvo lain edessä. Monen kannattajansa mukaan yövartijavaltio onkin tasa-arvoisin mahdollinen yhteiskunta, kun taas myös hyvinvointivaltiossa valta on paljolti keskitetty poliitikoille, virkamiehille ja heidän suosimilleen eturyhmille. Yövartijavaltion käsite ei sisällä kaikkia valtiomuodon yksityiskohtia kuten demokratiaa, tasavaltaa, monarkiaa tai vastaavaa. Yövartijavaltio voisi siis periaatteessa olla demokratia, tasavalta, monarkia, aristokratia tai muu. Monet yövartijavaltion kannattajat haluavat yövartijavaltion perustuslain rajoittavan valtion toimivallan yövartijavaltion idean mukaisesti. Ellei perustuslaki rajoita valtion toimivaltaa, on suuri vaara, että valtio loukkaa yksilönvapautta enemmän kuin yövartijavaltio. Käytännössä perustuslakikaan ei takaa, että sitä noudatettaisiin alkuperäisessä tarkoituksessaan. Tästä USA on tunnettu esimerkki. Käytännössä yövartijavaltioita ei ole ollut olemassa puhtaassa muodossaan missään. 1800-luvun paljolti klassisen liberalismin mukaiset länsieurooppalaiset valtiot kuten Britannia ja jo 1700-luvun Pohjois-Amerikka olivat kuitenkin melko lähellä yövartijavaltiota, mutta poikkeamiakin toki oli kuten noissa valtioissa laillinen orjuus. Keskiajan Islanti oli myös hyvin minimaalinen valtio. Luokka:Politiikka

Väkivaltakoneisto

Väkivaltakoneistolla tarkoitetaan useimmiten perinteisessä valtio-opillisessa tutkimuksessa valtion järjestyksellisiä tehtäviä hoitavia organisaatioita: poliisia, oikeuslaitosta, vankiloita ja armeijaa. Väkivaltakoneisto valvoo valtion lakien noudattamista ja puolustaa valtiota muiden valtioiden hyökkäyksiltä. Väkivaltakoneistoon liittyy olennaisena osana käsite väkivaltamonopoli, jonka valtio varaa itselleen. Väkivallan yksinoikeus valtion oikeutena periytyy uuden ajan alussa vakiintuneesta keskitetystä valtiosta, joka korvasi feodaalisen järjestelmän. Kärjistetysti tämä siis kieltää yksittäisiltä kansalaisilta esimerkiksi oman yksitysarmeijan pitämisen. Väkivaltamonopoli on myös yhteiskuntasopimuksellisissa teorioissa perustettavan valtion määritelmä. Esimerkiksi Hobbesilaisessa yhteiskuntafilosofiassa väkivaltakoneisto on suvereenin absoluutin työkalu ehkäistä luonnollisessa tilassa vallitsevaa kaikkien sotaa kaikkia vastaan (bellum omnium contra omnes). Norbert Elias ja Max Weber määrittelevät valtion vaatimukseksi, että sillä on tietyllä maantieteellisellä alueella väkivallan yksinoikeus. Termiä väkivaltakoneisto käytetään yhä politologisessa kirjallisuudessa, mutta jotkut pitävät sitä vasemmistosävytteisenä. Heidän mukaansa puolueettomampi ja täsmällisempi ilmaisu on voimankäyttö.

Katso myös

- Pakkovalta
- Yhteiskuntasopimus
- Minimivaltio

Poliisi

Poliisi turvaa oikeus- ja yhteiskuntajärjestystä, ylläpitää yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä ennaltaehkäisee rikoksia, selvittää niitä ja saattaa ne syyteharkintaan. Poliisi on valtiovallan organisaatio, joka valvoo lakien noudattamista ja pitää yllä yhteiskunnallista järjestystä. Sana tulee ranskan kielestä ja vähemmän suorasti kreikan sanasta politeia, joka viittaa hallitukseen tai hallintoon. Sana police otettiin käyttöön ranskaan 1700-luvulla. Useimmissa läntisissä oikeusjärjestelmissä poliisin päärooli on tutkia rikoksia, etsiä epäillyt, pidättää heidät ja tiedottaa asiaankuuluvia tahoja. Katso rikoslaki. Poliisi katsotaan normaalisti hätäpalveluksi, mutta se voi myös tarjota järjestyksenvalvontaa suurissa kokoontumisissa. Sitä tarvitaan myös hätätilanteissa, onnettomuuksissa sekä haku- ja pelastusoperaatioissa. Tarjotakseen nopeaa palvelua poliisi tekee usein yhteistyötä palolaitoksen ja terveydenhuollon kanssa. Monissa maissa on yleinen hätänumero, josta voidaan saada kiinni poliisi, palokunta tai terveyspalveluja hätätilanteessa. Poliisi reagoi osiin rikkomuksista antamalla haasteita, jotka tyypillisesti voivat johtaa sakkorangaistukseen, erityisesti liikennelain osalta. Joskus poliisi myös ylläpitää yleistä järjestystä silloinkin, kun ei ole rikottu lakia — esimerkiksi Suomessa, ihmiset jotka ovat humalassa ja aiheuttavat häiriötä, voidaan ottaa talteen "selviämisasemalle" kunnes alkoholin vaikutus loppuu. Poliisi tiedottaa toiminnastaan ja lainsäädännöstä kouluissa, oppilaitoksissa ja muissa organisaatioissa. Monissa maissa, erityisesti liittovaltiojärjestelmissä, voi olla useita poliisi- tai poliisintyyppisiä organisaatioita, joista jokainen palvelee eri hallituksen tasoa ja vastaa eri lakien valvonnasta. Yhdysvalloissa esimerkiksi on eri poliisivoimia (kaupunkipoliisi, maakuntasheriffi, valtionpoliisi jne.), joita pyörittävät paikalliset ja valtion viranomaiset, kuten myös useat liittovaltion lainvalvontavirastot (sisältävät mm. FBIn ja CIAn). Useat euroopan valtiot ovat perustaneet kansainvälisen rikospoliisijärjestön Interpolin etsimään ja torjumaan ylikansallista rikollisuutta ja tarjoamaan kansainvälistä yhteistyötä ja koordinaatiota muissa poliisiasioissa. Tällaisia ovat esimerkiksi sukulaisten informoiminen ulkomaan kansalaisen kuollessa.

Poliisin aseistus

Interpol Monissa maissa poliisit kantavat aseita normaalityössä ollessaan. Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja joissakin muissa maissa poliisit eivät ole normaalisti aseistettuja, mutta heidät varustetaan aseellisesti erikoistapauksissa. Poliisilla on usein erikoisyksikköjä aseistautuneiden rikollisten varalle, ja muita samantyyppisiä tilanteita varten. He voivat usein pyytää avuksi armeijaa ja mahdollisesti myös sen erikoisjoukkoja. Poliisit voidaan myös varustaa ei-tappavilla aseilla, erityisesti mellakoidenhallintaan. Ei-tappavat aseet sisältävät pampun, kyynelkaasun, pippurisuihkeen, kumiluodit ja tyrmäysaseet. Aseiden tai tappavan voiman käyttö on tyypillisesti viimeinen keino, kun tarvitsee säästää ihmishenki, vaikkakin joidenkin maiden lainsäädäntö sallii sitä käytettävän pakenevia rikollisia ja vankikarkureita vastaan. Poliiseilla on usein mukanaan käsiraudat.

Poliisi verrattuna armeijaan

Vaikkakin sekä armeija että poliisi kuljettavat aseita, varustus, koulutus ja käytetyt taktiikat ovat erilaisia. Yleensä poliisi käyttää minimimäärän voimaa, joka on tarpeellista järjestyksen ylläpitoon. Armeija on koulutettu lyömään vihollinen ja se on vähemmän huolestunut mahdollisista vahingoista sivullisille ja ympäristölle. Poliisin yksiköt ja puolisotilaalliset joukot eivät usein sovellu hyvin sotilastehtäviin. Joissakin maissa raja armeijan ja poliisin välillä voi olla epäselvä, erityisesti sotilasdiktatuureissa tai maissa joissa on käynnissä vallankumous tai sota. Tulos on usein se, että luodaan puolisotilaalliset joukot, joilla on armeijakoulutus ja poliisin varusteet. Joissain maissa on myös poliisi, joka tunnetaan nimellä Gendarmerie, joka on nimellisesti armeijaan kuuluva, mutta palvelee normaalina poliisina useimmissa tilanteissa.

Vaikeat asiat

Eräät poliisiorganisaatiot, erityisesti monirotuisilla tai monikansallisilla alueilla, voivat kohdata sen, että tapahtuu rotuun pohjautuvaa profilointia. Poliisiorganisaatioiden pitää myös joskus ratkaista poliisien korruptiota. Yhdysvalloissa tämä on ratkaistu siten, että on itsenäinen tai puoli-itsenäinen organisaatio tutkintaan, kuten FBI tai Yhdysvaltojen oikeuslaitos. Lopuksi, monissa paikoissa poliisien sosiaalinen asema ja palkka ovat alhaisia, jotka johtavat suuriin vaikeuksiin työhönoton ja moraalin kanssa. Saadaksesi enemmän tietoa poliisien äärimuodoista ja useista näkökulmista, katso salainen poliisi ja poliisivaltio.

Poliisivoimien rakenne

Useimmiten poliisiorganisaatiot jakautuvat erilaisiin yksiköihin, joiden tehtävä on tutkia tietyntyyppisiä rikoksia. Useimmissa länsimaisissa poliisivoimissa ehkäpä tärkein jako on "univormupoliisien" ja tutkijoiden välillä. Univormuihin pukeutuvat poliisit keskittyvät usein järjestyksenpitoon, liikenteen valvontaa ja aktiivisen rikollisuuden estämiseen. Tutkijat taas tekevät passiivisemmin vakavien rikosten tutkintaa, usein pidemmällä aikavälillä. Joissakin tapauksissa poliisit tekevät työtään "maan alla", jossa he eivät paljasta itseään poliiseiksi, usein pitkäänkään aikaan, tutkiakseen rikoksia. Pääasiassa tämä koskee järjestäytynyttä rikolisuutta, jota on muuten vaikeampi tutkia. Poliisilla on myös olemassa omat osastot, jotka keskittyvät hoitamaan tietyntyyppisiä rikoksia (esimerkiksi liikennepoliisin tehtäviä, murhia tai petoksia) jne. Useimmilla poliisiorganisaatioilla on myös erikoisjoukkoja, jotka harjoittelevat tiettyjä erikoistaitoja (vaativat kiinniotot, panttivankien vapautukset, tarkka-ammunta, pommiryhmä jne.), ja jotka ovat varustettu tehokkaimmilla aseilla erityisen väkivaltaisia tilanteita varten. Tunnetuimpia erikoisryhmiä ovat amerikkalainen SWAT, saksalainen GSG-9 ja ranskalainen GIGN. Suomessa tällainen ryhmä on Osasto Karhu.

Poliisiksi opiskelu Suomessa

Poliiseja koulutetaan Tampereella Poliisikoulussa. Muodolliset vaatimukset kouluun pääsemiseksi ovat:
- Vähintään ammatillinen perustutkinto, lukion oppimäärä, ylioppilastutkinto tai muu vastava toisen asteen koulutus
- Poliisin tehtävien hoitamiseen sopiva terveydentila (mm. näkö ja kuulo)
- Saanut väh. B-luokan ajo-oikeuden
- Vähintään vuoden työkokemus ennen haun alkua, asevelvollisuus lasketaan työkokemukseksi
- Suomen kansalainen Rikkomukset vähentävät sopivuutta tai estävät pääsyn kokonaan.

Katso myös

- Etsivä
- Gendarmerie
- Haastemies
- Henkivartija
- Hälytys
- Järjestyksenvalvoja
- "Karhukopla"
- Keskusrikospoliisi
- Kuulustelu
- Laki
- Liikennepoliisi
- Oikeus
- Poliisikuulustelu
- Rikos
- Rikosfiktio
- Rikospoliisi
- Salainen poliisi
- Sheriffi
- Sotilaspoliisi
- Suojelupoliisi
- Säilöönotto
- Tuomioistuin
- Vankeus
- Vanginvartija
- Vartija
- Yksityisetsivä

Linkit

- [http://www.poliisi.fi Poliisi] Luokka:Ammatit Luokka:Poliisitoimi Luokka:Suomen laki Luokka:Viranomaiset ms:Polis ja:警察 simple:Police

Oikeuslaitos

Oikeuslaitos on organisaatio, joka toteuttaa vallitsevaa oikeutta ja lakia. Oikeuslaitos on nykyisin useimmissa paikoissa enimmäkseen valtion monopoli, mutta myös yksityisiä oikeuksia on olemassa kuten Suomessakin toimivat välimiesoikeudet ja heimo- ja klaanioikeudet ja eräät islamilaiset tuomioistuimet. Tuomioistuin on oikeuslaitokseen kuuluva organisaatio, joka antaa tuomioita oikeusjutuissa. Suomessa oikeuslaitokseen kuuluvat käräjäoikeudet, hovioikeudet, Korkein oikeus, hallinto-oikeudet kuten Korkein hallinto-oikeus ja valtakunnanoikeus. Luokka:Oikeustiede

Armeija

Armeija on puolustusvoimat, minkä tehtävänä on taistella maalla, merellä ja ilmassa. Puolustusvoimat jakautuu puolustushaaroihin. Suomessa puolustusvoimat koostuvat maavoimista ilmavoimista ja merivoimista. Armeijalla voidaan tarkoittaa armeijakuntien muodostamaa joukkoyksikköä, mikä on kuitenkin vain osa puolustusvoimia. Joissain muissa kielissä ja maissa armeijalla tarkoitetaan pelkästään maavoimia puolustushaarana.

Maavoimat

Maavoimat on yleensä jaettu taisteleviin, taistelua tukeviin ja huoltaviin aselajeihin. Taistelevan osan muodostaa jalkaväki. Jalkaväen taistelua tukevat kranaatinheittimistö, tykistö, panssarintorjunta, ilmatorjuntatykistö, (merivoimiin rannikkopuolustuksen osaksi liitetty) rannikkotykistö, pioneerit ja viesti. Huoltavia osia ovat huoltojoukot. Aselajit jaetaan luonteensa mukaisesti taisteleviin, taistelua tukeviin ja huoltaviin. Suomessa on voimassa kolmenlaisia maavoimien prikaatityyppiä: jalkaväkiprikaati 80, jääkäriprikaati 90 sekä valmiusyhtymä. Näissä joidenkin aselajien ryhmitys komppanioina tai pataljoonina prikaatissa vaihtelee.

Katso myös

- Suomen armeija, Suomen suuriruhtinaskunnan armeija
- Yhdysvaltain armeija

Armeija joukko-osastona

Armeija joukko-osastona koostuu yleensä armeijakunnista, jotka on edelleen jaettu divisiooniin ja/tai prikaateihin. Toisen maailmansodan aikana Suomessa toimivat Kannaksen armeija (talvisota) ja Karjalan armeija (jatkosota). Armeijaa suurempia joukko-osastoja ovat armeijaryhmä, rintama ja sotatoimialue (theatre of operations). Lännessä käytetään termiä armeijaryhmä, Neuvostoliitossa rintama. Esimerkiksi Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon toisessa maailmansodassa koostui kolmesta armeijaryhmästä (pohjoinen, keskinen ja eteläinen armeijaryhmä) ja liittolaisten armeijoista. Neuvostoliitossa vastaava joukko oli rintama, Berliinin taisteluun osallistuivat ensimmäinen valkovenäläinen rintama ja ensimmäinen ukrainalainen rintama. Länsiliittoutuneilla oli vastaavasti Euroopan sotatoimialueella kolme armeijaryhmää: kuudes, kahdestoista ja viidestoista. Vastaavasti kylmän sodan aikana Eurooppaan oli sijoitettu NATO:n pohjoinen armeijaryhmä (NORTHAG) ja keskinen armeijaryhmä (CENTAG). Luokka:Armeijat ja:陸軍 simple:Army

Libertaristi

Libertarismi on poliittinen liike ja aate, joka kannattaa henkilökohtaista ja taloudellista yksilönvapautta. Libertarismin mukaan jokaisella pitäisi olla oikeus tehdä kehollaan ja omaisuudellaan mitä haluaa, kunhan ei niin tehdessään riko muiden vastaavaa oikeutta. Libertarismin yhden suppean määritelmän mukaan libertarismi on vapauden pitämistä tärkeimpänä arvona, mutta yleensä libertarismiin katsotaan kuuluvan myös suuntia, jotka pitävät muita arvoja tärkeimpinä. Libertarismi tunnetaan myös nimillä libertarianismi, markkinaliberalismi, yksilöliberalismi tai oikeistoliberalismi. Aatteen kannattajia eli libertaareja kutsutaan usein myös termeillä libertaristi, libertariaani tai libertarianisti. Aatteen anarkokapitalistista siipeä ei pidä sekoittaa samantapaisella nimellä kulkevaan vasemmistolaiseen anarkismin muotoon. Libertarismi viittaa myös joskus indeterminismiin, aiempaan filosofiseen koulukuntaan joka edusti tahdonvapautta, vastakohtana determinismille.

Libertaari yhteiskuntafilosofia

Libertarismi juontaa juurensa klassisesta liberalismista ja osittain individuaalianarkismista. Se korostaa yksilönvapautta, omaisuusinstituution merkitystä ja vapaiden markkinoiden paremmuutta keskitettyihin talousmalleihin nähden. Vapaus määritellään klassiseen liberaaliin tapaan negatiivisesti eli perusoikeudeksi päättää omista asioista ilman että muut puuttuvat päätöksiin. Monet libertaarit katsovat, että ihmisellä on kolme perusoikeutta: ruumiillinen koskemattomuus, omistusoikeus ja sopimusvapaus. Ne tulkitaan libertarismissa tiukasti ja suoraviivaisesti: yksilön päätösvalta omaan itseensä ja omaisuuteensa on täydellisen itsenäinen niin kauan kuin toisten yhtäläisiä oikeuksia ei rikota. Libertaarin yhteiskunnan laillinen rakenne perustuu toisaalta koskemattomuuden ja omaisuusinstituution takaamaan itsehallintaan, toisaalta vapaaehtoisten sopimussuhteiden verkkoihin jotka mahdollistavat vaihdon ja sitouttavat yksilöt kussakin tilanteessa tarvittaviin pelisääntöihin. Eräiden libertaarien mukaan oma ruumis on yksilön omaisuutta. Sopimusvapautta voidaan pitää myös omistusoikeuden osana. Libertarismi on näin individualistinen aate. Se korostaa yksilön itseisarvoa, ihmisten erillisyyttä toisistaan ja inhimillistä monimuotoisuutta. Yksilöillä katsotaan olevan peruuttamattomia, toisten mielipiteistä riippumattomia perusoikeuksia, ja heitä pidetään ensisijaisena poliittisena yksikkönä. Libertarismissa yhteiskunnan ja valtion asema pitää erikseen oikeuttaa yksilöiden oikeuksista ja valinnoista lähtien. Yhteiskunta on siinä vain joukko yksilöitä, jotka ovat päättäneet vapaaehtoisesti lähteä yhteistoimintaan toistensa kanssa. Tämän takia libertarismissa yhteiskunnalla ei ole oikeutta määräillä yksilöä. Vastaavasti libertaarilla yhteiskunnalla ei ole suuria yhteisiä päämääriä jotka ajavat yksilöiden halujen edelle, sen tehtävänä ei ole kasvattaa ihmisistä tietynlaisia eikä sen ole tarkoitus kehittyä mihinkään ennaltamäärättyyn suuntaan. Päinvastoin, yhteiskunnan tehtävänä on palvella yksityistä päätösvaltaa ja kehitystä. Yhteiskunnan kuva määräytyy libertarismissa siitä mitä yksilöt kulloinkin sattuvat haluamaan. Aatteen individualismista seuraa myös, että yksilöä ei voida pakottaa elämään enemmistön toiveiden mukaan. Päinvastoin, lain ja politiikan ainoana tehtävänä on libertaarien mielestä tarjota yksilöille ympäristö, jossa he voivat rauhanomaisesti saattaa erilliset, usein ristiriitaiset toiveensa linjaan keskenään. Aatteen yhteiskuntaihanne on hyvin moniarvoinen ja pohjaa yksityiselle neuvottelulle, yhteisöllisen määräilyn tai kaikkia koskevan yhteisen sopimisen sijaan. Libertarismissa laki käsitetään minimaaliseksi reunaehdoksi rauhanomaisen yhteiskunnan synnylle. Lain tarkoituksena ei tässä ole ohjata ihmisten elämää yksityiskohtaisesti—edes hyvään tai moraaliseen suuntaan—vaan mahdollistaa se että ihmiset luovat omat merkityksensä, ratkaisunsa, naapurisuhteensa ja taloudelliset instituutionsa, nojaamatta väkivaltaan. Laki takaa ainoastaan sen, että järkevistä valinnoista saa kerättyä niiden täyden hyödyn eivätkä toiset pysty maksattamaan typeriä valintojaan sinulla. Tällöin kaikilla on mahdollisimman hyvä kannustin tehdä järkeviä valintoja ja sopeutua ympäröivään yhteiskuntaan. Libertaari laki säätelee yhteiskunnan laajempaa toimintaa vain epäsuorasti. Se saattaa yksilön ja yhteisön edut linjaan, mutta se ei ota kantaa yhteiskunnallisen prosessin lopputuloksiin. Oikeutta omaisuuteen pidetään libertarismissa keskeisenä, koska kaikkien muiden vapauksien toteutuminen riippuu yksilön kyvystä hallita tiettyjä aineellisia voimavaroja, ja koska resurssien järkevä käyttö on yksi suurimmista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Libertaarit väittävät, että yksityisomaisuus ja vapaa markkinatalous luovat voimakkaan kannustimen voimavarojen tehokkaaseen käyttöön, tekniikan kehitykseen ja tasa-arvoiseen, hyväksi havaittuihin sääntöihin perustuvaan kaupankäyntiin. Osa libertaareista pyrkii jopa johtamaan kaikki vapaudet omaisuuden käsitteestä. Poliittinen päätöksenteko taas on libertaristisesta näkökulmasta väkivaltaista, koska lakia ylläpidetään väkivallan uhalla. Libertaristit katsovat, että väkivaltaa saa käyttää vain lisäväkivallan estämiseen, eli vapausoikeuksien ylläpitoon tai itsepuolustukseen. Nykyään valtaosa laista sääntelee asioista joilla ei ole mitään tekemistä yksilön harjoittaman väkivallan kanssa. Niinpä libertarismi on nykyään tietyssä mielessä politiikan vastainen aate. Se pyrkii päätöksenteon depolitisointiin, ja sen yhteiskuntaihanne koostuu kansalaisyhteiskunnasta jossa julkinen valta on häivytetty taka-alalle. Aatteen vapauskäsityksestä ja politiikanvastaisuudesta seuraa, että yhteiskunnalla ei ole oikeutta ohjata eikä velvollisuutta auttaa yksilöä. Täysin libertaristisessa yhteiskunnassa kaikki hyvinvointivaltioon liittyvät rakenteet on purettu, ja korkeintaan yksilönvapauden ylläpitoon liittyvä valtiollinen väkivaltakoneisto jää jäljelle. Osa libertaristeista vastustaa jopa oikeuslaitoksen julkisuutta, moraalisin perustein.

Libertarismin suuntauksia

Libertarismi jakautuu kahteen päähaaraan. Tunnetumpi on minarkismi, joka on lähes sama asia kuin klassinen liberalismi. Minarkistit kannattavat minimi- eli yövartijavaltiota, joka hoitaa vain poliisi- ja maanpuolustustoimen. Toinen päähaara on anarkokapitalismi, joka perustuu sekä anarkoindividualismiin että klassiseen liberalismiin. Anarkokapitalistit vastustavat valtion olemassaoloa ja katsovat, että lainvalvonnankin tulisi jäädä markkinoiden hoidettavaksi. Kolmantena suuntauksena geolibertarismi perustuu John Locken ja myöhemmin Henry Georgen ajatuksiin. Se on muuten samanlaista kuin minarkismi, mutta sen kannattajat kyseenalaistavat ei-tuotettujen resurssien kuten maan täydellisen yksityisomistuksen. Tyylipuhtaimmassa muodossaan libertarismi on yksinomaan teoria oikeellisesta lainkäytöstä, ja siihen voidaan päätyä hyvin monenlaisista lähtökohdista. Niinpä libertarismi jakautuu erillisiksi koulukunniksi myös sen mukaan, millä perusteilla sitä kannatetaan. Muutamia tällaisia lähtökohtia ovat:
- Klassinen liberalismi: yksilönvapaudet ovat Luojan suomia muuttumattomia perusoikeuksia
- Moderni luonnonoikeusteoria: libertarismi seuraa pienestä joukosta uskottavia perusoletuksia
- Moraalinen utilitarismi: vapaus on paras tapa edistää yleistä hyvinvointia
- Kontraktarismi ja Rationaalisen valinnan teoria: järkevä valitsija valitsee tai hänen tulisi valita vapaus puhtaasta itseintressistä
- Taloudellinen utilitarismi: vapaus johtaa materiaaliseen hyvinvointiin, ja se on oikeutettavissa taloustieteellisin tai peliteoreettisin perustein
- Nonaggressioperiaate eli väkivaltaa ei saa aloittaa rauhallista vastaan mutta useimpien nonaggressioperiaatteen kannattajien mielestä saa puolustaa itseään ja omaisuuttaan
- Objektivismi: Ayn Randin mukaan vapaus on perusteltavissa aprioristisesti lähtien ihmisen ja tiedon perusolemuksesta
- Kategorinen imperatiivi: Immanuel Kantin mukaan yksilönvapauden tarpeellisuus seuraa järkeen perustuvasta moraalista
- Tasa-arvonäkökulmat: erilaisiin vähemmistöihin kuuluvat silloin tällöin kannattavat libertarismia, koska se sallii vähemmistöille yhtäläiset oikeudet muiden kanssa Toisaalta libertaarien mielipiteet eroavat myös tietyissä periaatteellisissa kysymyksissä, kuten:
- Lasten ja vajaavaltaisten asema: lapset eivät välttämättä täytä niitä järkevyyden ja yksilöllisyyden oletuksia joita libertarismi tekee
- Tekijänoikeus: osa libertaareista pitää tekijänoikeuksia työn tuotteena ja siis tavallisena omaisuutena, osa taas katsoo että ne loukkaavat sananvapautta ja ovat epäoikeutettu privilegio
- Aseiden yksityisomistus: absoluuttinen omistusoikeus sallisi mielivaltaisen aseistautumisen, vaikka se sotii monia konsekventialistisia libertaariteorioita vastaan
- Riskialtis toiminta: osa libertaareista katsoo, että on väärin aiheuttaa toisille riskejä; osa taas katsoo, että vain jo toteutuneista haitoista voidaan oikeutetusti rangaista
- Maahanmuutto: osa libertaareista väittää, että nykyvaltiot tukevat aktiivisesti maahanmuuttoa, ja että sitä tulisi näin rajoittaa kunnes kaikki maa on yksityisessä omistuksessa; suurin osa on täysin avoimien rajojen kannalla
- Abortti: libertarismissa yksilöllä on aina oikeus elämään, mutta toisaalta on hyvin epäselvää onko sikiö yksilö; osa libertaareista katsoo sikiön yksilöksi ja abortin murhaksi, osa taas sikiön äidin osaksi/omaisuudeksi ja abortin yksinkertaisesti äidin oikeutetuksi päätökseksi omasta ruumiistaan; osa libertaareista myös analysoi raskaudenkeskeytyksen sen seurausten perusteella, ja päätyy näin vielä toisenlaisiin tuloksiin
- Kuolemantuomio: osa libertaareista katsoo, että kuolemantuomio on oikeutettu, koska se ehkäisee rikoksia tai on retributiivisen oikeuden mukaista; suurin osa taas katsoo, että kuolemantuomio on epäinhimillistä, peruuttamaton ja näin ihmisoikeusrikos
- Interventionismi: libertaarit ovat erimielisiä siitä, voidaanko aktiivista ulko- ja sotilaspolitiikkaa oikeutetusti käyttää vapauden levittämiseen (katso myös nonaggressioperiaate) tai turvaamiseen
- Perintöoikeus: libertaarit tulkitsevat perinnön poikkeuksellisesti vainajan päätökseksi omaisuutensa myöhemmästä käytöstä, eivät elävien oikeudeksi jäämistöön; erimielisyydet syntyvät siitä voidaanko testamenttia pitää sopimuksena, siitä mitä pitäisi tehdä kun testamenttia ei ole, ja siitä mitä kaikkea vainaja ylipäänsä voi määrätä omaisuudellaan tehtävän Liikkeen moninaisuus johtuu siitä, että liberalismi on alusta alkaen ollut universalistinen ideologia ja määrittelee itsensä sen takia kapeasti.

Historia

Aina 1800-luvun loppupuolelle klassinen liberalismi ohjasi laajasti Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen politiikkaa ja etenkin myös muuta Länsi-Eurooppaa. Toisaalta käsitykset teollista vallankumousta seuranneesta tulo- ja varallisuuserojen kasvusta sekä "rosvokapitalistisista" ilmiöistä esimerkiksi yhdysvaltalaisessa öljy- ja rautatiebisneksessä herättivät keskustelua tarpeesta säännellä kapitalismia. Monet libertaarit katsovat kuitenkin "rosvokapitalismin" olevan paljolti parjausta ja katsovat 1800-luvun olleen sosialistien ja konservatiivien luomaa mainettaan parempi. Ensimmäisen maailmansodan aikainen sotatalous oli aatteelle merkittävä isku, vaikka maailmansotien välisenä aikana palattiinkin vapaampaan kauppaan. Neuvosto-Venäjän synty vuonna 1917 nosti sosialismin uuteen arvoon ja 30-luvun suuri lama johti myös laajamittaiseen epäilykseen vapaan markkinatalouden toimivuudesta. Yhdysvalloissa lamaa seurannut New Deal kasvatti merkittävästi liittovaltion valtaa ja perustui amerikkalaisittain vasemmistolaiselle politiikalle. Keski- ja Etelä-Euroopassa siirryttiin moniaalla oikeistoradikaaliin hallintoon, mikä sisälsi korporativistisia ja komentotaloudellisia elementtejä. Toisen maailmansodan tapahtumat heikensivät liberaalin kauppa- ja ulkopolitiikan asemaa. Seuraavina vuosikymmeninä sosiaalidemokratian ja hyvinvointivaltioajattelun leviäminen marginalisoivat edelleen liberalismia ja keskittivät sen tukijoita sosiaaliliberalismin taakse. Niinpä 60-luvulle tultaessa aatteen klassinen haara eli lähinnä yksittäisten filosofien kuten F.A. Hayekin kirjoituksissa. Tämä kehitys johti Yhdysvalloissa siihen, että liberalismi terminä tuli kuvaamaan sosiaaliliberaalia ja jopa sosialistista katsantokantaa. Niinpä 1950-luvun puolivälissä maan klassiset liberaalit alkoivat käyttää aatteestaan nimeä libertarismi. Muiden maiden samanmieliset ovat seuranneet esimerkkiä. Kylmän sodan ollessa kylmimmillään Ayn Rand julkaisi 1959 teoksensa Atlas Shrugged, joka synnytti Yhdysvaltain objektivistiliikkeen. Ajan vastakkainasettelu kapitalistisen lännen ja kommunistisen idän välillä suosi kapitalismin rohkeaa puolustusta ja paluuta kohti aiempaa, liberaalia sisäpolitiikkaa. Suunnanmuutos voimistui 1970-luvulla, kun ajan stagflaatio koitui takaiskuksi sodanjälkeiselle keynesiläiselle talouspolitiikalle ja mahdollisti näin taloustieteen monetaristisen koulukunnan nousun. Sen johtavat hahmot kuten Milton Friedman olivat klassisia liberaaleja. Osittain öljykriisin ja sitä seuranneen hintasääntelyn ja asevelvollisuuden vastaliikkeeksi perustettiin libertarismia johdonmukaisesti kannattava 1972 Libertarian Party of the United States. 1970-luvun puolivälissä Robert Nozick onnistui vielä elvyttämään liberalismin uskottavana näkökulmana maan filosofipiireissä kirjallaan Anarchy, State and Utopia. Kehitys johti lopulta siihen, että 1980-luvun vaikutusvaltaisimmat poliitikot, Ronald Reagan ja Margaret Thatcher, olivat molemmat liberaaliklassikkonsa lukeneita konservatiiveja. Sittemmin varsinkin Yhdysvaltain länsirannikon vapaamielisistä tietokonepiireistä ja akateemisesta maailmasta lähtenyt Internet on levittänyt aatetta. Wikipedian perustaja Jimbo Wales on Yhdysvalloissa tunnettu minarkisti.

Libertarismi käytännössä

Arkipolitiikassa pragmaattisemmat libertaristit toimivat yleensä yhdessä maltillisempien liberaalien, vapaamielisten oikeistolaisten ja markkinahenkisemmän vasemmiston kanssa. Libertaarien tyypillisiä taloudellisia päämääriä ovat alhaisempi verotus tai verotuksen lakkauttaminen, yrittäjyyden esteiden alentaminen ja sosiaalivaltion lakkauttaminen. Nykyistä politiikkaa taloustieteen mukaan parempina välitavoitteina monet libertaarit kannattavat kannustavampaa työttömyysturvaa ja yhtenäisempää verotusta ja veroprogression vähentämistä. Aatteen kannattajat vastustavat tulleja, tukiaisia ja yksityisomistusoikeutta tai kehollista itsemääräämisoikeutta loukkaavaa sääntelyä. Libertaristit vapauttaisivat kauppojen aukioloajat, luopuisivat elinkeinojen luvanvaraisuudesta (esimerkiksi taksit ja apteekit) ja yleensäkin keventäisivät liiketoimintaan liittyvää byrokratiaa. Julkisen sektorin toimintaa minarkistit karsisivat yksityistämällä ainakin muun kuin yövartijavaltion kattavan osan niistä. Niinpä libertaristit kannattavat esimerkiksi kaikkien valtionyhtiöiden myymistä. Jotkut minarkistit kannattavat yövartijavaltion tehostamista kilpailuttamalla tai ulkoistamalla toimintoja. Markkinaliberaalit kannattavat laajaa yksilönvapautta, joten he ajavat asevelvollisuuden lopettamista, sukupuolten ehdotonta laillista tasa-arvoa, kirkon ja valtion erottamista, huumeidenkäytön, prostituution ja monien muiden uhrittomien rikosten laillistamista, sekä seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa. Klassisen liberalismin perinteen mukaisesti libertarismi on hyvin laajan sopimusvapauden kannattamista. Libertaarit vastustavat myös yksityisten luonnollisten monopolien sopimusvapauden kaventamista ja syrjinnän kieltoa. Sopimusvapautta kannatetaan usein siksi, että sopimusosapuolten katsotaan tietävän oman tilanteensa paremmin kuin poliitikot ja virkamiehet. Libertaristien suhtautuminen julkiseen valtaan on epäilevää. Tästä seuraa kannatus julkisen vallan tiukalle rajoittamiselle perustuslailla ja usein myös poliisin laajentuvien toimivaltuuksien arvostelu. Libertaristinen hallintoihanne on sama kuin klassisen liberalismin eli avoin ja läpinäkyvä. Valtaosa libertaristien tavoitteista tähtää kevyempään hallintoon ja lakiin, joten libertaristit enemminkin karsisivat olemassaolevia lakeja kuin tuottaisivat uusia. Yksilönvapausihanteensa takia monet heistä myös soveltavat rajusti subsidiariteettiperiaatetta ja haluaisivat siirtää päätöksenteon mahdollisimman pieniin, paikallisiin yksiköihin, esimerkiksi kuntatasolle mieluummin kuin kansallisvaltioiden tai Euroopan liittovaltion tasolle. Kauppa- ja ulkopolitiikassa libertaristit lähtevät useimmiten unilateralismista (libertaarit kannattavat esimerkiksi yksipuolista vapaakauppaa valtioidenvälisten vapaakauppasopimusten sijasta) ja valtioiden suvereenisuudesta. Ylikansalliseen päätöksentekoon, esimerkiksi EU:n ja WTO:n toimintaan, suhtaudutaan kriittisesti. Ulkopolitiikka on kuitenkin yksi aatteen sisäisistä kiistakapuloista. Paleolibertaarit kannattavat ehdotonta noninterventionismia, kun taas niin sanotut neolibertaarit voivat joissakin tilanteissa hyväksyä ulkopoliittiset ja jopa sotilaalliset väliintulot esimerkiksi diktaattorien kukistamiseksi.

Katso myös

- Liberalismi
- Markkinaliberalismi
- Klassinen liberalismi
- Avoin yhteiskunta
- Kansalaisyhteiskunta

Linkit

- [http://www.helsinki.fi/~ssyreeni/l-diaries/libertarian-faq Libertarismi-FAQ]
- [http://mr_z.daug.net/monologi.html Mikko Ellilän anarkokapitalismimonologi, mp3-muodossa oleva suomenkielinen vajaan tunnin mittainen vapaamuotoinen esitelmä libertarismista] Luokka:Liberalismi Luokka:Poliittinen ideologia ja:リバタリアニズム simple:Libertarianism

Klassinen liberaali

Klassinen liberalismi on poliittinen aate, joka saavutti kypsyytensä 1800-luvulla. Klassista liberalismia on yleensä pidetty teollisen vallankumouksen ja siitä rakentuvan kapitalismin tyypillisena aatteena. Sellaiset arvot kuin sananvapaus, uskonnonvapaus sekä ajatuksenvapaus tulivat ensimmäiseksi esille klassisen liberalismin ajattelijoilta ennen kuin muidenkin aatteiden ajattelijat alkoivat omaksua niitä. Klassisen liberalismin vaikutus on ollut niin laajaa, että enimmät länsimaat katsotaan liberaalidemokratioiksi.

Pääpiirteet

- Yksilön tärkeys
- Vapaus (johon kuuluu myös taloudellinen vapaus)
- Järki
- Oikeudenmukaisuus
- Suvaitsevuus ja moninaisuus

Aatehistoriaa ja ajattelijoita

Samalla kun teollinen vallankumous alkoi Iso-Britanniassa, nousivat ensimmäiset liberalismin näkemykset. Ensimmäinen liberaalinen filosofi oli John Locke (1632-1704), joka puolusti uskonnonvapautta tärkeässä teoksessaan A Letter Concerning Toleration (1689). Kuitenkaan hän ei ulottanut uskonnonvapaudesta esittämäänsä näkemystä katolisiin ja ateisteihin saakka. Locke on vastuussa käsitteen "luonnolliset oikeudet" esittämisestä, jonka hän yksilöi "henki, vapaus ja omaisuus". Luonnonoikeusteoria oli nykyaikaisen ihmisoikeuskäsityksen edeltäjä. Lockelle omaisuus oli tärkeämpi luonnollinen oikeus kuin oikeus osallistua yhteiseen päätöksentekoon: hän ei antanut varauksetonta hyväksyntäänsä demokratian käytölle hallitsemisessa, sillä hän pelkäsi, että "enemmistön tyrannia" etsiytyisi eväämään ihmisiltä heidän oikeuksiaan omaisuuteen. Tästäkin huolimatta luonnollisten oikeuksien ajatus oli avainasemassa antamassa aatteellista oikeutusta Amerikan vallankumoukselle ja Ranskan vallankumoukselle, vaikka ne ainakin jossakin määrin kasvattivat kansanvaltaa ja nostivat aivan uuteen asemaan kansan enemmistön vallankäytön. Klassisen liberalismin pääasiallinen ekonomisti on ollut skottilainen Adam Smith (1723-1790), joka ajoi suurin piirtein laissez-faire -opin asiaa eli vähintä mahdollista hallituksen sekaantumista talouselämän toimintaan. Adam Smith kehitti motivaatioteorian, joka pyrki sovittamaan inhimillisen omaneduntavoittelun sääntelemättömään yhteiskunnalliseen järjestyksen (pääasiassa teoksessa The Theory of Moral Sentiments (1759)). Hänen kuuluisin teoksensa The Wealth of Nations (1776) pyrki selittämään, kuinka sääntelemättömät markkinat luonnollista kautta ohjaisivat itse itseään aggregoitujen yksilöllisten päätösten muodostaman "näkymättömän käden" voimasta. Amerikalaiset ajattelijat olivat myös voimakkaasti liberaalisten ajatusten läpitunkemia. Yhdysvaltain presidenteistä sekä kolmas Thomas Jefferson (1743-1826) että neljäs James Madison (1751-1836) toteuttivat liberaalisen liikkeen ajatuksia käytännössä. He eivät ainoastaan pystyttäneet liberaalista kansanvaltaa, vaan myös edistivät liberaalisen aatteen vaikutusta Amerikan hallitusjärjestelmään voimistamalla checks and balances -järjestelmää, osavaltioiden oikeuksia ja kaksikamarista kongressia. Liberaalisten arvojen siemenen kylvi amerikkalaiseen hallitukseen teos The Federalist (1788), joka tunnetaan paremmin nimellä The Federalist Papers. Tekijöinä olivat itse Madison, Alexander Hamilton ja John Jay. John Stuart Millin (J. S. Mill, 1806-1873) esittämät ajatukset merkitsivät taitekohtaa liberalismin historiasta. Näkökulmasta riippuen häntä pidetään joko klassisen liberalismin kauden viimeisenä edustajana tai sosiaaliliberalismin isänä. Hän vastusti kollektivistisia taipumuksia, mutta myös asetti huomattavaan arvoon yksilön elämän laadun. Hänellä oli myös myötätuntoa naisten äänioikeudelle ja osuuskunnille. Suomessa klassista liberalismia ovat edustaneet (Antti) Anders Chydenius, joka edelsi Adam Smithiäkin, joskin molemmat olivat paljon velkaa edeltäjilleen, sekä Peter Forsskål, joka tosin varhaisen kuolemansa takia on jäänyt melko tuntemattomaksi.

Liberalismi nykyään

Thomas Hill Green muotoili osin Millin näkemysten pohjalta sosiaaliliberalismin, joka yhdistää klassisen liberalismin tavoitteisiin elämän laadun parantamisen julkisen vallan aktiivisin toimin, esimerkiksi sosiaaliturvan, ilmaisen peruskoulutuksen ja perusterveydenhuollon avulla. Reaktiona sosiaaliberalismin vasemmistolaisena pidettyä politiikkaa kohtaan syntyi klassisen liberalismin perinteitä jatkamaan myös libertarismi (joskus myös markkinaliberalismi), joka kannattaa negatiivista vapautta eli vapautta pakkovallasta eikä hyväksy negatiivisen vapauden loukkauksia muka positiivisen vapauden eli toimintamahdollisuuksien toteuttamiseksi. Klassinen liberalismi ei kuitenkaan ollut täysin yhtenäinen perinne ja esimerkiksi Adam Smith kannatti jonkinlaista kilpailulainsäädäntöä. Libertarismi aatteena onkin muotoutunut nykyiseen muotoonsa vasta 1900-luvulla ja klassisen liberalismin voi katsoa sijoittuvan libertarismin ja sosiaaliliberalismin välimaastoon. Myös Yhdysvalloissa nousussa oleva uuskonservatismi, jota kutsutaan joskus virheellisesti uusliberalismiksi, vetoaa usein klassisen liberalismin perinteeseen. Tämä muistuttaa Thatcherin ja Reaganin retoriikkaa, vaikka heidän oppinsa olivatkin aika kaukana liberalismin aatteista.

Katso myös

- Liberalismi
- [http://www.liberaalinuoret.fi/tekstit/liberalismi.shtml Johdatus liberalismiin], klassisen liberalismin kuvaus Luokka:Liberalismi Luokka:Poliittinen ideologia ja:自由主義

Elinkeinovapaus

Elinkeinovapaus on oikeustieteessä vapaus harjoittaa säädetyillä ehdoilla elinkeinoa tai kauppaa. Suomessa elinkeinovapaus on säädetty 1879 ja turvattu perustuslain 18 pykälässä. Taloustieteessä elinkeinovapaudella tarkoitetaan vapautta harjoittaa elinkeinoa ilman, että viranomaiset estävät yksityisomistusoikeutta kuten sopimusvapautta. Elinkeinovapautta rajoittavat sääntely ja sen takia vaadittavat viranomaisluvat, pätevyysvaatimukset, valtion säätämät monopolit, siirtolaispolitiikka ja verotus. Elinkeinot voidaan niiden mukaan jakaa vapaisiin, ilmoituksenvaraisiin, luvanvaraisiin ja oikeudellisiin monopoleihin. Esimerkiksi rakentamiseen, ammattimaiseen kuljetuselinkeinoon kuten taksi- ja kuorma-autoliikenteeseen, ammattimaiseen radiolähetystoimintaan ja apteekin pitämiseen Suomessa tarvitaan lupa. Sairaanhoitoon tarvitaan Suomen valtion hyväksymä lääkärin tai sairaanhoitajan pätevyys eivätkä kaikki ulkomaillakaan pätevöityneet saa harjoittaa ammattia Suomessa. Monopoleja Suomessa ovat rahapelit ja alkoholin vähittäismyynti. Jotkin elinkeinot kuten huumekauppa ja paritus on Suomessa ja monissa muissakin maissa periaatteessa kokonaan kielletty. Liberalismi ja etenkin sen radikaali haara libertarismi sisältävät täydellisen elinkeinovapauden kannattamisen. Elinkeinovapautta perustellaan sillä, että elinkeinovapaus johtaa suurempaan tehokkuuteen, hyvinvointiin ja vaurauteen kuin epävapaus. Julkisen valinnan teorian mukaan elinkeinovapauden estäminen esimerkiksi lupapakolla tai pätevyysvaatimuksella johtaa usein tehottomaan, kalliiseen tai huonolaatuiseen kartelliin tai monopoliin, joka saa poliittisen tuen yleisen edun vastaisesti. Muissa poliittisissa järjestelmissä sitä halutaan rajoittaa, koska niiden kannattajat uskovat, että säätelyllä voidaan esimerkiksi parantaa ihmisten elinoloja. Sosialismin mukaan tuotantovälineiden pitää olla yhteisomistuksessa ja -hallinnassa ja ns. riistävät elinkeinot pitää kieltää. Monien konservatiivien mukaan kansakunnan, perhearvojen tai uskonnon vuoksi pitää vähentää elinkeinovapautta, esimerkiksi kieltää prostituutio ja pornografia. Vihreän liikkeen useimpien edustajien mukaan elinkeinovapautta pitää rajoittaa ympäristön- ja luonnonsuojelun ja eläinten hyvinvoinnin tai oikeuksien takia. Suomen ja monen muun elinkeinovapaus lisääntyi 1800-luvun lopulla liberalismin vaikutuksesta. 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta elinkeinovapautta alettiin kuitenkin rajoittaa etenkin sosialismin vaikutuksesta. 1970-luvulta lähtien elinkeinovapautta on kuitenkin monissa maissa taas lisätty liberalismin kasvavan suosion myötä. Luokka:Talous Luokka:Oikeustiede

Sopimusvapaus

Sopimusvapaus on oikeushenkilön vapaus tehdä sopimuksia, jotka koskevat henkilön omaisuutta ja luonnollisen henkilön kohdalla ruumista. Esimerkiksi ihminen voi sopia, että kirurgi saa leikata hänet ja periä leikkauksesta maksun. Sopimusvapauteen kuuluvat: #Oikeus tehdä sopimuksia #Vapaus päättää tehdäänkö sopimus vai ei #Vapaus valita sopimuskumppaninsa #Vapaus päättää sopimuksen sisällöstä #Muotovapaus Muotovapauden voimassa ollessa kaikenmuotoiset sopimukset ovat päteviä mukaan lukien suulliset sopimukset. Sopimusvapauteen on rajoituksia. Esimerkiksi monopoliasemassa olevilla yrityksillä on sopimuspakko kaikkien sopimuksen ehdot täyttävien kanssa. Myös syrjintä iän, sukupuolen, ihonvärin tms. mukaan on kielletty. Poikkeuksena muotovapauteen ovat määrämuotoiset sopimukset. Esim. velkakirjoille on kirjallinen määrämuoto. Joihinkin kirjallisiin sopimuksiin, kuten testamenttiin vaaditaan todistajat. Jo antiikin roomalainen laintulkitsija Gaius (130-180) käytti sopimusvapauden käsitettä [1]. Rooman valtakunnan myöhäisvaiheessa sopimusvapaudesta kuitenkin enenevästi luovuttiiin. Vuonna 301 keisari Diocletianus kiinnitti palkat ja hinnat. Lanctantiuksen mukaan määräys täydellisesti epäonnistui. Suomessa ennen 1800-luvun loppua sopimusvapautta rajoitti lain määräyksellä perinteinen isäntävalta. Sopimusvapaus oli länsimaisissa yhteiskunnissa kuten Suomessa 1800-luvun loppupuolella laaja. Nykyisin sitä rajoittavat etenkin 1800-luvun lopulta lähtien säädetyt useat lait kuten sopimuslaki, verot, kuluttajansuojalait ja työehtosopimukset. Sopimus ei ole pätevä niiltä osin miltä se rikkoo Suomen lakia vastaan. Tehdystä sopimuksesta voidaan poiketa lain ja tuomioistuimen päätöksellä eli kohtuullistaa sopimusta. Sopimuksen purkamisvapaus on hyvin rajallinen. Nykyisin kuluttajan aseman turvaamiseksi lähes kaikissa maissa on luotu erilaisia kuluttajansuojajärjestelmiä [2].

Sopimusvapaus ja taloustiede

Taloustieteessä vallitsee pääsääntöisesti tuki suhteellisen laajalle sopimusvapaudelle ja erimielisyyksiä on vain siitä voidaanko sopimusvapauden osittaisilla rajoituksilla parantaa markkinoiden tehokkuutta entisestään ja erityisesti siitä, mitä asioita pitäisi hoitaa täysin ei-sopimusluonteisin mekanismein. Klassisen Adam Smithin talousteorian mukaisesti markkinat toimivat periaatteellisesti tehokkaimmin silloin, kun niihin kohdistetaan vähän ulkopuolisia rajoitteita ja niitä ohjailee näkymätön käsi. Smith oli kuitenkin myös sitä mieltä, etteivät täysin rajoittamattomat markkinat aina ratkaise kaikkia ongelmia. Hän katsoi muun muassa sopimusvapauden rajoittamisen korkeimman sallitun lainakoron muodossa allokoivan lainat keinottelijoiden ja tuhlarien sijasta selväjärkisille [3, kirja II, luku 4.]. Karl Marx ja Friedrich Engels kritisoivat Pierre-Joseph Proudhonin näkemystä vapaista tuottajista ja kuluttajista. Marx esitti näkemyksen tuottajasta, että "Tuotantovoimien kehityksen ajankohtainen aste pakottaa hänet tuottamaan sellaisella tai sellaisella tasolla. Kuluttaja ei ole vapaampi kuin tuottaja. Hänen mielipiteensä lepää hänen varojensa ja tarpeidensa varassa. Molemmat määrää sosiaalinen asema, joka taas itse riippuu koko sosiaalisesta organisaatiosta" [4]. "Vaan Proudhon ei käytä väärin tätä suhdetta kansantalouden mielessä, hän päinvastoin olettaa todelliseksi sen, mikä on kansantaloustieteilijöillä vain nimellistä ja illusorista, sopimusosapuolten vapaus" [5]. Julkisen valinnan teorian mukaan sopimusvapaus estää eturyhmien etuoikeuksia, jotka ovat yleisen edun vastaisia [6]. Itävaltalaisen taloustieteen mukaan sopimusvapaus on tehokkaampi kuin keskusjohtoinen suunnitelmatalous: Ludwig von Misesin mukaan vain yksityinen omistaja voi suunnitella taloutta [7] ja Friedrich Hayekin mukaan informaatio on hajautunut eikä keskusjohdolla voi olla hyvää informaatiota ja siksi sopimusvapaus johtaa tehokkaampaan talouteen [8]. Itävaltalaisen koulukunnan taloustieteilijän Murray N. Rothbardin näkemyksen mukaan myös yksityiset luonnolliset monopolit ja kartellit toimivat tehokkaammin, kun niiden sopimusvapautta ei rajoiteta [9, luku 10]. Vapaiden markkinoiden häirintä sopimusvapautta kaventamalla voi klassisen, uusklassisen, itävaltalaisen ja monetarismin talousteorian mukaan heikentää niiden asemaa, joita kavennuksilla pyritään auttamaan. Esimerkiksi minimipalkka ja vuokrasääntely voi aiheuttaa markkinaepätasapainoja kuten työttömyyttä [10] ja vuokra-asuntopulaa [11]. Näiden teorioiden mukaan myös sellainen sopimusvapauden rajoittaminen, joka lisää myyjän kustannuksia, pääsääntöisesti nostaa hintoja. Monetaristit ja itävaltalaiset ja liberaalit uusklassiset taloustieteilijät katsovat työnantajan kustannusten lisäämisen laskevan palkkoja: esimerkiksi Ludwig von Mises ja Thomas DiLorenzo väittävät, että sopimusvapautta loukaten suosittujen ammattiliittojen valta laskee palkkoja [12], [13]. Terence Kealey pitää epävapautta Rooman valtakunnan tuhon syynä [14]. Keynesiläisen talousteorian mukaan työttömyyden merkittävin syy on markkinoiden laskenut kulutuskysyntä eikä työmarkkinoiden mahdolliset sopimusvapauden rajoitukset. John Maynard Keynes arvosteli voimakkaasti aikansa taloustieteilijöitä, jotka vastustivat kaikkia valtion asettamia maksuja ja rajoituksia sopimusvapauden absoluuttisuuteen perustuen. Hänen mukaansa ainoastaan valtio, joka voi korjata kestämättömäksi päätyneitä tilanteita, voi taata yksilöiden välisten sopimusten integriteetin. Esimerkiksi rajoittamaton koronkiskonta johtaisi pitkien aikojen kuluessa tilanteeseen, jossa osa väestöstä olisi käytännössä orjan asemassa toiseen nähden. Modernin kansantaloustieteen, erityisesti informaatioepäsymmetrian ja epätäydellisten sopimusten [15] teorioiden mukaan myös vapailla, kilpailluilla markkinoilla voi ilmetä työttömyyden kaltaisia markkinahäiriöitä [16, luku 3], mikä taloustieteilijä ja nobelisti Joseph Stiglitzin mukaan kyseenalaistaa perinteisen liberaalin talousteorian näkemyksen työttömyyden ja vuokra-asuntopulan kaltaisten markkinailmiöiden johtumisesta sopimusvapauden rajoittamisesta. Kuluttajalta on väitetty myös puuttuvan informaatio solmia haluamansa kaltaisia sopimuksia, koska kuluttajan ja palvelun tai hyödykkeen tuottajan perusnevotteluasemat eivät ole tasavertaiset. Kuluttajalla on esimerkiksi yleensä aina vähemmän tietoa käytettävänään tuotteesta kuin sen valmistajalla.

Sopimusvapaus ja poliittinen filosofia

Keskiajalla katolinen kirkkon näkemys oli, että on olemassa oikeudenmukainen hinta ja palkka. Siksi hintoja ja palkkoja säänneltiin [17]. Korko ja koronkiskonta olivat kiellettyjä. Sopimusvapaus ilmentää vapaan kansalaisyhteiskunnan jäsenten autonomiaa. Henry James Sumner Maine (1822 - 1888) esitti, että sosiaaliset rakenteet kehittyvät eri ihmisten statukseen perustuvista rooleista kohti sellaisia, jotka perustuvat vapauteen tehdä sopimuksia. Statusjärjestelmässä velvollisuudet ja ihmisten väliset suhteet juontuvat syntyperästä, kun taas sopimuksen peruslähtökohtana on se, että ihmiset ovat vapaita ja tasa-arvoisia. 1800-luvun anarkoindividualistit kuten Josiah Warren, Lysander Spooner, Benjamin Tucker ja Pierre-Joseph Proudhon kannattivat sopimusvapautta. Heidän mielestään anarkismi lakkauttaisi korkoon ja vuokraan sisältyvän riiston vapaan kilpailun kautta [18]. Modernin libertaristin Robert Nozickin näkemyksen mukaisesti sopimuksenvapaus on eri yksilöiden itsenäisten omaa etua tavoittelevien päätösten ilmentymä mahdollisimman vähän rajoittavassa valtiossa. Vaikka jokainen sopimus voi näyttää rajoittavan autonomiaa asettamalla velvoitteita, todellisuudessa sopimuksen molemmat osapuolet solmivat vain sellaisia sopimuksia, joista uskovat hyötyvänsä. Libertaarit tyypillisesti pitävät kohtuuteen vetoavaa sopimusvapauden rajoittamista mielivaltaisena [19]. Libertaarit katsovat myös syrjinnänvastaisen politiikan väistämättä sisältävän syrjintää [20]. Sopimusvapauden rajoitusten tarkoituksena on suojella sopimustilanteessa heikompana pidettyä osapuolta kohtuuttomuudelta. Sosialisti Belfort Baxin mukaan täydellinen sopimuksenvapaus on illuusio, koska kapitalistilla on tuotantovälineiden monopoli ja työläisen vaihtoehto työsopimukselle oli nälkiintyminen tai vaivaistalo. Hänen mukaansa sopimusvapaus näissä oloissa on verrattavissa maantierosvoon, joka antaa uhrinsa valita rahojen tai hengen riiston väliltä [21]. George Bernard Shaw ja H. G. Wilshire kirjoittavat teoksessaan Fabian Essays in Socialism: "Naisia työskentelemässä puolialastomina hiilikaivoksissa; nuoria lapsia vetämässä vaunuja koko päivän maanalaisten käytävien tunkkaisessa ilmastossa; lapsia sidottuina kudontakoneeseen viisitoista tuntia puuvillatehtaan kuumennetussa ilmassa, pidettyinä hereillä vain esimiehen piiskalla; tunteja työtä kaikille, nuorille ja vanhoille, rajoitteena vain fyysisen kestävyyden äärimmäiset kyvyt; nopeasti kasvavalle väestölle tarpeellisten saniteettijärjestelyjen täydellinen poissaolo: nämä ja muut nimettömät epäoikeudenmukaisuudet on tallennettu täydellisen laissez fairen ja sopimusvapauden tuloksina toisiaan seuraavien blue-book -raporttien puolueettomille sivuille" [22]. Nikolai Buharin kirjoitti teoksessaan Proletariaatin diktatuurin teoria: "Työväenluokan diktatuuri hävittää luokkien muodollisen tasavertaisuuden, mutta samalla se vapauttaa työväenluokan aineellisesta alistamisesta. "Sopimusvapaus" katoaa yhdessä "kauppavapauden" kanssa." [23] Esimerkiksi orjasopimuksien sitovuutta vastustavat myös monet libertaarit, jotka muuten kannattavat täydellistä sopimusvapautta, koska heidän mielestään keho ei ole erotettavissa henkilöstä tai orjasopimuksen katsotaan vähentävän vapautta. 1800-luvun lopulla monissa maissa vallitsi klassisen liberalismin vaikutuksesta melko laaja sopimusvapaus. 1800-luvun lopulta alkaen niin sanottu edistyksellinen liike (progressive movement) pyrki monin tavoin kansalaisten, etenkin työntekijöiden ja kuluttajien, aseman vahvistamiseen rajoittamalla vallinneeksi väitetyn laissez faire -kapitalismin "liiallista" sopimusvapautta ja siirtämällä päätöksentekoa poliittiseksi. Liikkeen vaikutuksesta säädettiin muun muassa työsuojelu- ja minimipalkkalakeja, ammattiliittoja ja työehtosopimuksia vahvistavia lakeja, kieltolakeja, elintarvike-, huume- ja lääkelakeja, rautateitä, vuokria ja kauppaa sääteleviä lakeja kuten kilpailulakeja. Liikkeen vaikutus näkyi myös Yhdysvalloissa kieltolain ja tuloveron säätäneinä uusina perustuslain lisäyksinä ja keskuspankin Federal Reserven perustamisena [24], [25]. Liikkeeseen kuului sosialisteja, konservatiiveja ja sosiaaliliberaaleja.

Aiheesta muualla

- [http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/oik/yksit/vk/mononen/sopimuso.pdf Marko Mononen: Sopimusoikeuden materiaalisuudesta]
- [http://www.yrittajat.fi/sy/home.nsf/pages/C2256DB30028DDCF02256A62004BE905 Sopimusvapaus Suomen yrittäjien sivulla]

Lähteet

# Jim Powell, Ancient Romans contributions to private property rights [http://www.libertystory.net/LSBIGSTORIESROMANPROPERTYLAW.htm] # EU, Overview of Consumer Policy [http://europa.eu.int/comm/consumers/overview/index_en.htm] # Adam Smith, of the Wealth of Nations [http://www.readprint.com/chapter-8622/Adam-Smith] # Karl Marx, Misère de la philosophie, I : Une découverte scientifique, Opposition de la valeur d’utilité et de la valeur d’échange [http://www.marxists.org/francais/marx/works/1847/06/km18470615d.htm] # Karl Marx - Friedrich Engels, Die heilige Familie, IV. KAPITEL "Die kritische Kritik" als die Ruhe des Erkennens oder die "kritische Kritik" als Herr Edgar[http://www.mlwerke.de/me/me02/me02_019.htm#IV4g] # Kelley L. Ross, Rent-Seeking, Public Choice, and The Prisoner's Dilemma [http://www.friesian.com/rent.htm] # Deborah Walker, A Feminist Lesson from Economics [http://www.libertyhaven.com/theoreticalorphilosophicalissues/feminism/feministles.html] # Andrew Gamble, Hayek : The Iron Cage of Liberty [http://lsb.scu.edu/~dklein/papers/gamble.html] # Murray N. Rothbard Man, Economy, and State, ISBN 0-945-46632-3 [http://www.mises.org/rothbard/mes/chap10a.asp] # Murray N. Rothbard Making Economic Sense Chapter 36 Outlawing Jobs: The Minimum Wage, Once More [http://www.mises.org/econsense/ch36.asp] # Walter Block, Rent Control [http://www.econlib.org/library/Enc/RentControl.html] # MAKROTALOUSTEORIAN KOULUKUNTIA [http://honeybee.helsinki.fi/mmtal/y/y55/y55ma2.doc] # Thomas DiLorenzo, Do Capitalists Have Superior Bargaining Power? [http://www.mises.org/fullstory.aspx?control=1602] # Terence Kealey, The Economic Laws of Scientific Research [http://www.samizdata.net/blog/archives/003933.html] # Erik Brynjolfsson, An Incomplete Contracts Theory of Information, Technology and Organization [http://ccs.mit.edu/papers/CCSWP126/CCSWP126.html] # Joseph Stiglitz, Globalization and its discontents, ISBN 0-141-01038-X # Benjamin Hart, Faith & Freedom Chapter Nine: The Protestant Spirit of Capitalism [http://www.leaderu.com/orgs/cdf/ff/chap09.html] # Bryan Caplan, Anarchist Theory FAQ [http://www.gmu.edu/departments/economics/bcaplan/anarfaq.htm] # James Bovard, How Fair Are the Fair Labor Standards? [http://www.cato.org/pubs/regulation/reg18n1d.html] # Mark Cooray, The Western Democratic Tradition, Rights and Duties - the old order and the new [http://www.ourcivilisation.com/cooray/westdem/chap10.htm] # E. Belfort Bax, “Voluntaryism” versus “Socialism [http://www.marxists.org/archive/bax/1895/06/herbert.htm] # Shaw, George Bernard & H. G. Wilshire Fabian Essays in Socialism [http://www.econlib.org/library/YPDBooks/Shaw/shwFS1.html#bottom] # Nikolai Buharin 1924, Proletariaatin diktatuurin teoria [http://www.marxists.org/suomi/buharin/proletariaatin_diktatuurin.htm] # The Progressive Movement [http://www.u-s-history.com/pages/h1061.html] # The Legacy of Progressivism [http://www.tysknews.com/Depts/gov_philosophy/legacy_of_progressivism.htm] Luokka:Taloustiede Luokka:Oikeustiede Luokka:Oikeudet ja vapaudet

Lehdistönvapaus

Lehdistönvapaus tarkoittaa tiedotusvälineiden vapautta sensuurista ja valtion ja esivallan painostuksesta. Lehdistönvapaus on eräs demokraattisen järjestelmän kulmakivistä, ja löytyy useimpien maiden perustuslaista. Usein aikaisemmin toimittajaksi tai kirjailijaksi ryhtymiseen tarvittiin lupa. Nykyisin lehdistönvapaus takaa kaikille yhtäläiset oikeudet ryhtyä toimittajaksi. Lehdistönvapauden ja -vastuun periaatteita ovat:
- Päävastuullinen siitä, mitä lehdessä, radiossa, kirjassa tai tv-ohjelmassa kerrotaan, on päätoimittaja
- Jos tiedossa, kirjoittaja tai toimittaja on osavastuullinen
- Lehdistön oikeudenloukkaukset (herjaaminen, loukkaukset) vanhenevat usein pian
- Kyse ei ole herjaamisesta, mikäli syytöksen esittäjä kykenee todistamaan puheensa

Katso myös

- Sananvapaus
- Vapaus Luokka:Politiikka ja:報道の自由

Uskonnonvapaus

Uskonnonvapauteen eli vapauteen harjoittaa haluamaansa uskontoa kuuluu kolme osaa: positiivinen vapaus, negatiivinen vapaus ja valtion tasapuolinen suhtautuminen. Positiiviseen uskonnonvapauteen kuuluu esimerkiksi vapaus rukoilla, harjoittaa uskonnollisia menoja ja levittää uskontoaan. Negatiivinen uskonnonvapaus on vapautta uskonnosta, kenenkään ei tarvitse esimerkiksi osallistua jumalanpalvelukseen vastoin tahtoaan. Valtion tasapuolinen suhtautuminen tarkoittaa, että mitään uskontoa ei suosita toisten kustannuksella, eikä uskontoja yleisesti suosita tai rajoiteta toisin kuin uskonnottomuutta. Todellinen uskonnonvapaus edellyttää myös yhdistysmisvapautta, koska uskonnollisia menoja harjoitetaan yleensä ryhmässä. Vapaus uskontokritiikin julkaisemiseen voidaan laskea joko uskonnonvapauden tai sananvapauden osaksi. Kyse on mielipideasiasta, ja molemmat vapaudet ovat joka tapauksessa tärkeitä. Suomessa uskonnonvapauden takaa Perustuslain 11 §. Käytännössä valtionkirkkojärjestelmä loukkaa uskonnonvapautta. Myös negatiivista uskonnonvapautta loukataan satunnaisesti (esimerkiksi opettaja tai varusmies voi joutua vastoin tahtoaan hartaustilaisuuteen), positiivista uskonnonvapautta harvemmin. Valtion tasapuolinen suhtautuminenkaan ei Suomessa ole aivan täydellistä. Yrityksiltä ja muilta oikeushenkilöiltä nimittäin kannetaan yhteisöveroa, jolla rahoitetaan valtionkirkkoja. Toisaalta evankelis-luterilaisella kirkolla on tiettyjä lailla asetettuja velvollisuuksia kuten hautaustoimen hoitaminen. Uskonnonvapauden suhde muihin lakeihin ei ole itsestään selvä. Esimerkiksi rituaaliteurastus sallittiin erityisesti eläinsuojelulakia tehtäessä, samoin kieltolain aikana kirkoista sai ehtoollisviiniä. Toisaalta joihinkin uskontoihin kuuluva naisten ympärileikkaus on ainakin teoriassa pahoinpitelynä rangaistava teko.

Linkkejä

- [http://www.state.gov/g/drl/rls/irf/2004/35453.htm Raportti Suomen uskonvapaudesta] Yhdysvaltain valtion toimesta
- [http://www.uskonnonvapaus.fi Uskonnonvapaus.fi] Uskonnonvapaus.fi -sivusto Luokka:Uskonto

Orjuus

Orjuus on sosiaalinen järjestelmä, jossa ihminen on toisen ihmisen omaisuutta. Ennen orjiksi otettiin varsinkin sotavankeja, rikollisia ja velkaantuneita. Orjuus on tuomittu mm. Kansainliiton sopimuksessa1926 ja YK:n Ihmisoikeuksien julistuksessa 1948.

Orjuus antiikin aikana

Antiikin aikana Rooman, Kreikan ja muiden Välimeren valtioiden talous perustui paljolti orjuuteen. Näissä maissa orjia saattoi olla jopa yli puolet väestöstä ja orjat saattoivat toimia huomattavissa tehtävissä. Myös juutalaisessa kulttuurissa käytettiin orjia, ja vanhassa testamentissa annetaan orjien asemaa koskevia määräyksiä, esimerkiksi "Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan (Toinen Mooseksen kirja, 21:20-21)". Kristinuskon levitessä ja Rooman valtakunnan hajotessa laajamittaisen orjuuden tilalle tuli kuitenkin vähitellen feodaalinen maaorjuus.

Orjuus Arabiassa

Orjuus oli Lähi-idässä yleistä, ennen kuin Profeetta Muhammed kielsi pitämästä muita islaminuskoisia orjina. Tämän jälkeen orjat oli tuotettava muilta alueilta. Päämarkkinat olivat Marokosta ja Sansibarista Ottomaanien valtakuntaan, Persiaan ja Intiaan. Osmanivaltakunnan valloittamista Balkanin maista osa veroista kerättiin orjina. Verokäytäntöä nimitettiin nimellä devshirme. Pääasiallisesti verot koostuivat 7—14-vuotiaista pojista. Orjista koulutettiin mm. osmanien sulttaanin henkivartiokaarti eli janitsaarit. Nämä joukot muodostettiin 1330-luvulla, ja ne muodostivat aluksi ottomaanien vakituisen armeijan. Suosituimpia olivat albaanit, bosnialaiset ja bulgarilaiset. Myöhempinä vuosisatoina devshirme ulotettiin Kreikkaan ja Unkariin. Janitsaarit olivat sulttaanin omaisuutta, mutta kuolleiden janitsaarien omaisuuden peri kuitenkin rykmentti. Päinvastoin kuin vapaiden muslimien, janitsaarien ei annettu kasvattaa partaa. Lopullisesti orjuus lopetettiin 1800-luvulla, janitsaarijoukot hajotettiin 1826. Saksan ja Iso-Britannian painostuksesta Sansibarin sulttaani kielsi orjakaupan vuonna 1873. Ranska ja Espanja miehittivät viimein Sansibarin ja lopettivat kaupan. Orjakauppaa esiintyi kuitenkin vielä vuonna 1935.

Atlanttinen orjakauppa ja orjuus Amerikassa

Saavuttuaan Amerikkaan eurooppalaiset pyrkivät alkuun alistamaan paikalliset intiaaniasukkaat orjuuteen. Intiaanien massiivinen kuolleisuus mm. eurooppalaisten tuomiin kulkutauteihin sai kuitenkin eurooppalaiset turvautumaan orjien tuontiin Afrikasta. Portugalilaiset aloittivat orjien kuljetuksen 1500-luvulla Senegambiasta ja Guinea-Bissausta Portugaliin ja Atlantin saarille. Myöhemmin orjia haettiin myös Angolasta ja Mosambikista. 1600-luvulla brandenburgilaiset, tanskalaiset, hollantilaiset, kuurinmaalaiset, englantilaiset, ranskalaiset, genovalaiset ja ruotsalaiset rakensivat kauppalinnoituksia Arguinista (Mauritania) Angolaan. Pääosan orjista kauppalinnoituksiin toimittivat paikalliset asukkaat. Linnoituksissa orjat lastattiin laivoihin. Suurin osa transatlanttisen orjakaupan laivoista oli hollanninjuutalaisten omistamia. Orjat laivattiin siirtokuntiin, joissa heidät laitettiin työskentelemään pääosin tupakka-, sokeriruoko- ja puuvillaplantaaseilla. Arviolta 9,5 miljoonaa orjaa, niiden lisäksi jotka kuolivat matkalla, laivattiin Amerikkoihin. Tämä luku ei sisällä Arabian, eikä Afrikan sisäistä kauppaa. Yhdysvaltoihin tuotiin noin 600 000 orjaa, pääasiassa puuvillan viljelyn työvoimaksi. Ranskan vallankumous laukaisi Ranskalle kuuluvassa San Domingossa suuren orjakapinan 1791, joka lopulta johti entisten orjien muodostaman Haitin tasavallan syntyyn 1804. Tämä tapahtumasarja joudutti orjuuden lakkauttamista myös muualla Karibianmeren alueella.

Orjakaupan lopettaminen ja orjuuden lakkauttaminen

Tiettävästi ensimmäiseksi orjuus lakkautettiin Ruotsissa jo keskiajalla jaarli Birgerin käskyllä. Tanska kielsi orjakauppaan osallistumisen 1792 ja USA 1794. Iso-Britanniassa orjakaupan kieltävä laki hyväksyttiin 1807. Wienin kongressin jälkeen Kuninkaallinen laivasto alkoi estää orjakaupankäyntiä ja muutkin Euroopan maat tukivat sen lopettamista. Laiton orjakauppa jatkui kuitenkin vielä 40 vuoden ajan. Orjuus lopetettiin brittien Länsi-Intiassa 1833-1838, mutta laiton kauppa oli erittäin tuottavaa USA:n etelävaltioihin, Kuubaan, Costa Ricaan ja Brasiliaan. Yhdysvalloissa orjuus lopetettiin 1863, Kuubassa 1886 ja Brasiliassa 1888. Mauritania kielsi orjuuden 1981, mutta ihmisoikeusjärjestöjen mukaan käytäntö jatkuu edelleen. Orjuuden lakkauttaminen aikajärjestyksessä:
- 1316 Ruotsi lakkauttaa orjuuden (myös Suomessa).
- 1777 Vermontin osavaltio lakkauttaa orjuuden
- 1780 Pennsylvanian osavaltio lakkauttaa orjuuden
- 1792 Tanska lakkauttaa orjuuden.
- 1794 Ranskan vallankumous lakkauttaa orjuuden Ranskan siirtomaissa
- 1802-1803 Napoleon palauttaa orjuuden Ranskan siirtomaihin
- 1823 Chile lakkauttaa orjuuden
- 1824 Keski-Amerikan valtiot lakkauttavat orjuuden
- 1829 Meksiko lakkauttaa orjuuden
- 1831 Bolivia lakkauttaa orjuuden
- 1833-1838 Orjuus lakkautetaan Britannian siirtomaissa
- 1848 Orjuus lakkautetaan Ranskan siirtomaissa
- 1848 Orjuus lakkautetaan Tanskan Länsi-Intiassa (nyk. Yhdysvaltain Neitsytsaaret)
- 1854 Venezuela lakkauttaa orjuuden
- 1861 Venäjä lakkauttaa maaorjuuden.
- 1863 Orjuus lakkautetaan Alankomaiden siirtomaissa
- 1863 Yhdysvallat lakkauttaa orjuuden
- 1873 Orjuus lakkautetaan Puerto-Ricossa
- 1886 Orjuus lakkautetaan Kuubassa
- 1888 Brasilia lakkauttaa orjuuden

Orjuus nykypäivänä

Vaikka orjuus on kaikkialla maailmassa virallisesti kielletty, kansainvälinen orjuutta vastaan taisteleva Anti-Slavery -järjestö laskee orjia tällä hetkellä olevan eri puolilla maailmaa yli 20 miljoonaa. Yleisimpiä orjuuden muotoja ovat nykypäivänä:
- sidonnainen työ, jossa ihmiset työskentelevät palkattomasti ja ilman vaihtoehtoja maksaakseen työnantajalle esim. lääkekustannuksista tai matkan järjestämisestä syntynyttä velkaa. Velka ei usein vähene lainkaan, koska työnantaja perii jatkuvasti velasta kiskurikorkoa tai laskuttaa toimittamistaan asunnosta ja ruuasta.
- pakkotyö, johon erilaiset hallitukset, aseelliset ryhmät ja yksityiset henkilöt alistavat ihmisiä.
- prostituutioon liittyvä naiskauppa
- lapsen pakkotyö
- kotitalousorjuus Mm. Sudanissa arabien arvellaan pitävän lähes 90 000 mustaa eteläsudanilaista orjuudessa ja maassa käydään vilkasta orjakauppaa. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa orjuuteen joutuu lähinnä laittomasti maahantulleita siirtolaisia. Mm. Pariisissa arvellaan orjatyövoimaa käytettävän n. 3000 taloudessa. Luokka:Ihmisoikeudet Luokka:Sosiaaliset suhteet ko:노예 ja:奴隷 simple:Slavery

Tekijänoikeus

Tekijänoikeus on luovan työn tekijälle syntyvä määräaikainen yksinoikeus määrätä teoksensa käytöstä. Teoksia voivat olla esimerkiksi kirjalliset tuotokset, elokuvat, taidemaalaukset, sävelteokset ja tietokoneohjelmat. Tekijänoikeus ei koske ideoita tai ajatuksia, ainoastaan teoksen ilmiasua. Tekijänoikeuden kesto ja sen takaamat oikeudet vaihtelevat maittain. Tekijänoikeuden syntyaika voidaan ajoittaa keskiajalle kirjapainoteknologian keksimisen aikoihin.

Tekijänoikeus Suomessa

Katso: Tekijänoikeus Suomessa

Erinäisiä tekijänoikeuden rajoituksia

Tekijänoikeudesta on erinäisiä rajoituksia, jotka kaventavat yksinoikeuden aluetta. Rajoitukset on lueteltu tekijänoikeuslain 2 luvussa. Lain mukaan muun muassa julkistettua teosta voi hyvien tapojen ja kohtuuden rajoissa siteerata. Julkistetusta teoksesta voi myös valmistaa muutaman kopion yksityistä käyttöä varten. Oikeus yksityiseen kopiointiin ei kuitenkaan koske tietokoneohjelmia. Tekijänoikeuden rajoituksia kutsutaan Yhdysvalloissa ”fair useksi”. Tekijänoikeuden rajoitukset vaihtelevat maakohtaisesti.

Perusteluja tekijänoikeuksille

Vanhimpana omistusoikeuksia filosofisesti perustelevana teoriana pidetään luonnonoikeusteoriaa, jonka mukaan luonto ja maa ovat yhteistä, mutta tekemällä työtä (muokkaamalla maata, poimimalla omenoita puusta) voi tehdä julkisesta yksityistä ja saada työnsä tuloksiin omistusoikeuden. Tätä usein vastustetaan sanomalla, että lopputuloksessa on kuitenkin osa julkista eikä se olisi syntynyt ilman yhteisen omaisuuden käyttöä siihen. Tekijänoikeuksien tapauksessa tällaista ongelmaa ei ole, koska itse tekijänoikeuden alainenhan ei ole esim. kirja, vaan teksti kirjan sivuilla. Täten tekijänoikeuden alainen teos on malliesimerkki työstä, johon ei ole sekoitettu edes yhteistä luontoa. Toisaalta tekijät eivät elä tyhjiössä, vaan teokset pohjautuvat aina edellisiin teoksiin, artistin ottaessa vaikutteita olemassaolevista teoksista. Tämä näkyy hyvin lukuisissa Disney-elokuvissa, joissa klassisisista, yhteisomistuksessa olevista kirjamuotoisista teoksista on tehty elokuvaversiot. Tekijänoikeutta voidaan myös perustella sen hyödyllisyydellä yhteiskunnalle; kopiointimonopoli kannustaa tekijöitä tekemään teoksia rajoitettua yksinoikeutta vastaan. Tekijänoikeuden lakatessa teoksesta tulee julkista omaisuutta ja yhteiskunta saa korvauksen antamastaan monopolista. Tämän perustelun pätevyys riippuu kuitenkin tekijänoikeuden kestosta. Jotkut puolestaan väittävät, ettei tekijänoikeuden tarvitse olla erillinen laillinen erivapaus, vaan asia voidaan hoitaa sopimuspohjaisesti. Jokainen kirjan ostaja sitoutuu vaikkapa kirjan takakannessa mainittuun sopimukseen, jonka mukaisesti ei voi kopioida teosta eteenpäin. Tässä muodostuu ongelmaksi, että luvattoman kopion ostajaa tällainen sopimus ei sido, ja jos alkuperäinen kopioija tekee vain yhden kopion ja luvattoman kopion ostaja vasta hoitaa massakopioinnin, voidaan rangaista vain yhden kopion tekijää, eikä tämä varmasti estä teoksen leviämistä laajemmalle. Siten sopimuspohjainen järjestelmä ei olisi toimiva. Mallia on kritisoitu myös siitä, että joku saattaisi vain löytää kirjan kadulta, eikä sopimus täten sitoisi häntä. Katso myös: Copyleft

Katso myös

- Lähioikeus

Linkit

- [http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/tekoik.html#mita "Mitä on tekijänoikeus?"] - Jukka Korpelan määritelmä
- [http://www.kopiraitti.fi/ Kopiraitti - Reitti tekijänoikeuteen] - Kopiosto ry:n ja opetusministeriön tekijänoikeusopas
- [http://www.effi.org/tekijanoikeus/ Tekijänoikeudet ja käyttäjien oikeudet] - EFFI ry:n kannanottoja Luokka:Tekijänoikeus Luokka:Immateriaalioikeudet ja:著作権 simple:Copyright zh-tw:著作權 zh-cn:版权

Ayn Rand

Ayn Rand (1905-82) oli amerikkalainen kirjailija ja populaarifilosofi, jonka perustama ideologia objektivismi korostaa objektiivisen todellisuuden, rationaalisen ajattelun, egoistisen etiikan ja kapitalistisen politiikan merkitystä. Monien mielestä Rand oli libertaari, mutta Rand itse haukkui libertaareja "oikeistohipeiksi" (hippies of the right). Randin mielestä libertarismi oli filosofisesti perusteetonta. Poliittisesti Randin ideologia oli kuitenkin tyylipuhdasta libertaarista minarkismia, eroja on vain perimmäisissä arvoissa. Rand syntyi Venäjällä, Pietarissa, ja koki nuoruudessaan Venäjän vallankumouksen ja sisällissodan sekä Neuvostoliiton alkuajat. Nämä kokemukset vaikuttivat varmasti hänen myöhempään kommunisminvastaisuutensa, joka tulee esille mm. hänen vuonna 1936 julkaistussa omaelämäkerrallisessa debyyttiromaanissaan We the Living. Tämä romaani on filmatisoitu 40-luvun Italiassa nimellä Noi vivi silloin muodissa olleen neorealismin tyylisesti. Pari vuotta myöhemmin (1938) julkaistua dystopiaromaania Anthem ei ole filmatisoitu. Randin romaani The Fountainhead (1943) on filmatisoitu Hollywoodissa vuonna 1949 Randin oman käsikirjoituksen pohjalta, pääosassa Gary Cooper. Rand kirjoitti käsikirjoituksia myös muutamiin muihin elokuviin ja teatterinäytelmiin. Randin tunnetuinta romaania Atlas Shrugged (1957) ollaan filmaamassa tv-sarjaksi parastaikaa (2004). Oikealta nimeltään hän oli Alissa Rosenbaum, mutta vaihtoi nimensä Ayn Randiksi muutettuaan Amerikkaan vuonna 1926 (Ayn ilmeisesti kirjailija Aino Kallaksen mukaan). Nimenvaihdoksen taustalla oli toisaalta Randin halukkuus ateistina irtisanoutua juutalaiseen uskontoon viittaavasta sukunimestä, toisaalta halukkuus suojella hänen Neuvostoliittoon jääneitä sukulaisiaan vainolta hänen kirjojensa ja elokuviensa vuoksi. Romaanikirjailijana Rand oli Victor Hugon perillinen. Randin romaanien keskiössä oli "randilaisen sankarin" arkkityyppi, henkilö, jonka kyvyt ja riippumattomuus saavat aikaan konfliktin enemmistön kanssa mutta joka silti sitkeästi pitää kiinni arvoistaan. Tämä toistaa sitä kokemusta, kun Rand jo pikkulapsena päätti pitää aina kiinni ihanteistaan vastoin vihaamaansa kommunistivallan tahtoa määrätä ihmiskohtaloista. Rand uskoi #että ihmisen tulee valita arvonsa ja toimintansa järkeensä nojautuen, #että ihmisellä on oikeus olla olemassa itsensä vuoksi, vailla pakkoa uhrata itsensä toisille tai oikeutta uhrata toisia itsensä vuoksi, ja #että kellään ei ole oikeutta ottaa arvoja toisista (hyödyntää toisia) fyysisen voiman avulla eikä tuputtaa toisille aatteita tai ajatuksia väkivalloin. Randin sanoma kohtasi aluksi paljon epäsuosiota, sillä hän kertoi Neuvostoliiton totalitarismista ja argumentoi sosialismin (myös kansallissosialismin) olevan periaatteellisesti epähumaania aikana, jona kumpaakaan väitettä ei tahdottu uskoa lännessä, etenkään poliitikkojen ja älykköjen keskuudessa (erityisesti 30- ja 40-luvuilla). Hän kuitenkin sai vähitellen miljoonia lukijoita ja kannattajia ympäri maailmaa, ja hänen elämänsä lopulla hänen sanomaansa alettiin uskoa laajemminkin. Tosin Randin pääsanoman kannatus on huomattavasti laajempaa kuin hänen filosofiansa perimmäisten yksityiskohtien suosio. Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Alan Greenspan on tunnetuimpia randilaisia ajattelijoita. Filosofisesti Randiin vaikuttivat eniten Aristoteles ja valistusajattelijat; Nietzschen filosofiaa hän vihasi vaikka arvostikin tätä kirjailijana.

Ulkoisia linkkejä

- [http://www.aynrand.org Ayn Rand -instituutti] (engl.) Rand, Ayn ja:アイン・ランド

Monopoli

:Sanan monopoli muista merkityksistä Monopoli (täsmennyssivu). Monopoli on tilanne, jossa markkinoilla on vain yksi tietyn palvelun tai tuotteen tarjoaja (tuottajan monopoli) tai yksi ainoa ostaja (ostajan monopoli). Monopolille ominaista on siten kilpailun puuttuminen ja usein tästä johtuva epäluonnollisen korkea tai matala hintataso sekä täydelliseen kilpailuun verrattuna liian vähäinen tuotannon määrä. Useimmiten voittoa maksimoidessaan monopoliyritys tuottaa vähemmän ja myy kalliimmalla kuin täydellisessä kilpailussa tuotettaisiin ja myytäisiin. Monopoli määritellään useimmiten markkinoiden kautta: esimerkiksi tietyn maan markkinoilla jollakin myyjällä on monopoli, jos myyjä on maan ainoa myyjä, tai kyläkaupalla voi olla kylän kaupan monopoli, mutta ei koko kunnan kaupan monopolia. Valtio voi luoda itselleen ja jollekin muulle taholle monopolin johonkin hyödykkeeseen rajoittamalla sen tarjontaa lainsäädännöllä. Lainsäädännöllinen monopoli on empiiristen tutkimusten ja teorian mukaan useimmiten tehoton. Valtionmonopoliin usein liitetty tehottomuus johtuu siitä, että monopolilla ei ole kannustimia tai mahdollisuuksia toimia tehokkaasti eikä kykyä usein keskusjohtoisena organisaationa suunnitella toimintaansa tehokkaasti ilman kilpailun tuomaa informaatiota ja ulkoista painetta. Kilpailulainsäädännöllä monet valtiot yrittävät estää varsinkin yksityisiä monopoleja tai niiden väärinkäytöksiä, mutta tulokset ovat epävarmoja ja usein lainsäädäntö epäonnistuu tavoitteensa saavuttamisessa. Itävaltalaisessa taloustieteessä yleensä vain valtion luomaa monopolia pidetään monopolina eikä yksityistä myyjää, jonka kanssa kilpailu on sallittu ja siten uusia yrittäjiä saa vapaasti tulla markkinoille. Eräs määritelmä on luonnollinen monopoli eli monopoli, jonka markkinoilla ei voi kannattavasti toimia useampia myyjiä. Luonnollinen monopoli on taloustieteen mukaan tehokkaampi tilanne kuin kilpailu. Luonnollinen monopoli voi kadota esimerkiksi tekniikan tai muunlaisen talouden kehityksen ansiosta.

Katso myös

- Epätäydellinen kilpailu
- Markkinahäiriö
- Monopsoni
- Kartelli
- Määräävä markkina-asema Luokka:Liiketalous

Robert Nozick

Henkilöhistoria

Robert Nozick (s. 16. marraskuuta 1938, New York - k. 23. tammikuuta 2002, Cambridge, Massachusetts) oli amerikanjuutalainen filosofi ja Harvardin poliittisen filosofian professori. Nozick teki käytännöllisesti katsoen yksin libertaarisesta poliittisesta filosofiasta hyväksyttyä valtavirran akateemisissa piireissä 1900-luvun yhteiskuntafilosofian klassikoihin kuuluvalla teoksellaan Anarchy, state & utopia (1974), joka sai kansallisen kirjapalkinnon Yhdysvalloissa ilmestymistään seuraavana vuonna. Nozick syntyi venäjänjuutalaiseen siirtolaisperheeseen Brooklynissa, New Yorkissa. Lukioaikoinaan hän liittyi sosialisten puolueen nuorisojärjestöön, ja jatkoi sitten opiskelujaan Columbia Collegessa, jossa oli perustamassa sosialistista opiskelijajärjestöä. Hän suoritti humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon 1959, ja siirtyi jatkamaan opintojaan Princetonin yliopistoon, jossa suoritti lisensiaatin tutkinnon 1961 ja väitteli tohtoriksi 1963. Princetonissa opiskellessaan Nozick tutustui Ludwig von Misesin ja Friedrich von Hayekin tuotantoon, ja vaihtoi sosialismin libertarismiin.

Nozick ja yhteiskuntafilosofia

Nozickin vuonna 1974 ilmestynyt teos Anarchy, State & Utopia antoi libertaarisen vastauksen John Rawlsin oikeudenmukaisuusteoriaan (1971). Nozick perustelee ajatuksiaan Immanuel Kantin näkemyksellä, että yksilöitä ei koskaan saa pitää välineinä muiden ihmisten tarkoitusperien toteuttamiseksi. Kirjassaan Nozick katsoo muun muassa, että omaisuuden jakautuminen väestössä on oikeutettu vain, jos jakautunut tilanne on tapahtunut aikuisten välisten vapaaehtoisten sopimusten kautta, vaikka prosessissa syntyisikin suuria epätasa-arvoisuuksia. Nozick jatkaa kantilaisen ajattelun pohjalta, jonka mukaan ihmiset ovat järkeviä toimijoita ja arvo sinällään, eivätkä vain käytettäviä välineitä. Esimerkiksi pakotettu tulojenjako kohteli ihmisiä kuten he olisivat rahan lähteitä (välineitä). Nozickin näkemys on tässä vastakkainen Rawlsilaisen näkemyksen kanssa, jonka mukaan huonoimmin toimeentulevan olojen on parannuttava, jotta omaisuuden jakautuminen olisi oikeudenmukaista. Erityisesti Nozick pohtii valtion tarpeellisuutta. Hän eroaa anarkisteissa siinä suhteessa, että hän pitää minimivaltiota tarpeellisena. Toisaalta hän ei hyväksy lainkaan minimivaltiota laajempaa valtiota. Nozickin mielestä kaikkein perustavimmat oikeudet ovat yksilön oikeudet, ja niiden loukkaaminen on väärin. Perusoikeuksina Nozick pitää oikeutta elämään, oikeutta vapauteen ja yksityistä omistusoikeutta. Mitkään hyvätkään seuraamukset eivät oikeuta loukkaamaan näitä oikeuksia lukuun ottamatta varsinaisia katastrofeja. Nozikin mukaan nämä perusoikeudet kuuluvat yhtäläisesti kaikille. Jokainen omistaa oman ruumiinsa, ruumiinvoimansa, kapasiteettinsa ja kykynsä. Nozickin mukaan sellainen valtio, joka estää väkivallan, varkaudet ja huijaukset sekä takaa sopimusten kunnioittamisen, on riittävä, enempää ei tarvita. Tätä laajempaa valtion toimintaa Nozick ei pidä oikeutettuna. Kaikki varallisuuden- ja tulonsiirrot, verotus mukaan lukien ovat Nozickin mielestä vapauden rajoituksia. Varallisuuserot ovat Nozickin mukaan oikeutettuja ja syntyvät omien ponnistelujen ja kykyjen avulla. Nozick katsoo, että vapaaehtoinen hyväntekeväisyys riittää turvaamaan vähäosaisimpien toimeentulon.

Nozick ja tietoteoria

Paitsi yhteiskuntafilosofiassa, Nozick tuli tunnetuksi myös epistemologian saralla suorittamillaan tutkimuksilla. Kun klassisen tiedon määritelmän nojalla (propositionaalinen) tieto on muodostuu tosista ja hyvin perustelluista uskomuksista, antoi Nozick puolestaan nk. eksternalistisen tiedon analyysin. Nozickin analyysi on herättänyt paljon keskustelua analyyttisen filosofian piirissä monesta syystä. Yksi näistä on ollut Nozickin kiinnostava väite, että nk. tietoteoreettiselle skeptisismille (näkemys, ettei tiedon käsitettä voida soveltaa mihinkään, ts. ettei mitään voida tietää) voidaan antaa tyydyttävä vastaus hänen teoriansa avulla. Nozickin tietoteoreettisen ajattelun perustana on ajatus, että tietoa olevat uskomukset eroavat muista uskomuksista siinä, että ne ovat ikään kuin herkkiä totuudelle: jos arkipäiväinen maailmamme olisi hiukan erilainen, uskoisimmme tietoa olevat uskomuksemme vain jos ne olisivat tosia. Tässä kohdin esimerkiksi otetaan usein lämpömittarin toiminta. Voidaan sanoa, että lämpömittari on herkkä lämmönvaihteluille sikäli kuin sen näyttämä lämpötilan numeroarvo heijastaa normaaliolosuhteissa todellista lämpötilaa. Nozickin esittämä tiedon analyysi on, pienin eroavaisuuksin, seuraava. : S tietää, että p, jos ja vain jos seuraavat neljä ehtoa ovat voimassa: :: 1. p on tosi; :: 2. S uskoo, että p; :: 3. Jos p ei olisi tosi, niin S ei uskoisi, että p; :: 4. Jos p olisi tosi, niin S uskoisi, että p. Nozick itse huomauttaa, että ym. analyysi ei aina toimi. Hän ottaa esimerkiksi epistemologien parissa usein keskustellun isoäidin tapauksen. Kuvitellaan argumentin vuoksi isoäiti, joka nähdessään lapsenlapsensa huomaa tämän olevan terve ja elossa. Oletetaan kuitenkin lisäksi, että jos lapsi olisi sairas tai kuollut, niin isoäidille valehdeltaisiin uskottavasti. Selvästi isoäiti tietää nähdessään lapsenlapsensa, että tämä on elossa. Kuitenkaan isoäidillä ei kaikissa vaihtoehtoisissa tilanteissa ole totta uskomusta lapsenlapsensa terveydentilasta. Epistemologien piirissä vallitsee konsensus siitä, että isoäidin tapaus osoittaa, että Nozickin yksinkertaista analyysiä on korjattava. Nozick itse ehdotti, että analyysi suhteutettaisiin käytettyyn uskomuksenmuodostusmenetelmään. Korjattu analyysi perustuu Nozickin määrittelemälle hiukan monimutkaiselle käsitteelle "S tietää käyttäen menetelmää M": : S tietää käyttäen menetelmää M, että p, jos ja vain jos seuraavat neljä ehtoa ovat voimassa: :: 1. p on tosi; :: 2. Käytettyään menetelmää M S uskoo, että p; :: 3. Jos p ei olisi tosi ja S muodostaisi uskomuksen p tai ei-p käyttäen menetelmää M, niin S ei muodostaisi uskomusta, että p; :: 4. Jos p olisi tosi ja S muodostaisi uskomuksen p tai ei-p käyttäen menetelmää M, niin S muodostaisi uskomuksen, että p. Yllä annetun teknisen käsitteen avulla Nozick antaa lopullisen, nk. lokaalia prosessireliabilismia edustavan näkemyksensä. : S tietää, että p, jos ja vain jos on olemassa menetelmä M se. seuraavat kaksi ehtoa ovat voimassa: :: 1. S tietää käyttäen menetelmää M, että p; :: 2. Kaikki menetelmät M
- jotka eivät toteuta ensimmäisen määritelmän ehtoja 1.-4. ovat heikompia kuin M.

Teokset

- Anarchy, State, and Utopia, (1974)
- Philosophical Explanations, (1981)
- The Examined Life, (1989)
- The Nature of Rationality, (1993)
- Socratic Puzzles, (1997)
- Invariances: The Structure of the Objective World, (2001)

Katso myös

- Epistemologia
- Liberalismi
- Libertarismi
- Minarkismi Nozick, Robert

Hyvinvointivaltio

Hyvinvointivaltio (esiintyy myös muodossa hyvinvointiyhteiskunta, ja mahdollisesti oikeusvaltio) on Suomen politiikassa 1990-luvulla ja etenkin 2000-luvulla käytetty termi. Se juontuu englannin kielen termiin "welfare state". Useimmiten termiä käyttävät sosialistisiä näkemyksiä edustavat (erityisesti Suomen sosialidemokraattinen puolue) viittaamaan sosialistisia tai kommunistisia ihanteita, ja yleensä keinoja, toteuttavaan valtioon. Termiä ei ole määritelty tarkemmin Suomen käytössä ja sitä käytetään viittaamaan myös muihin ihanteisiin ja keinoihin Toisaalta, hyvinvointivaltio voidaan nähdä suomenkielen sanana ilmaisemaan merkitystä "mielestäni hyvin voiva valtio". Hyvinvointivaltiota kritisoidaan mielivaltaisesti Suomen politiikassa käytetyksi retoriikaksi, vaikutussanaksi kuten "vapaus" tai "oikeus" ovat joissain kulttuureissa. Toisaalta, sana on nykyään laajasti Suomen poliittisessa keskustelussa käytetty.

Historiaa

Hyvinvointivaltion (englanniksi welfare state) varhaisia kannattajia olivat sosialistit, jotka pilkkasivat klassisten liberaalien kannattamaa minimivaltiota yövartijavaltioksi ja Saksaa sodankäyntivaltioksi (warfare state). Saksassa Otto von Bismarckin johdolla 1800-luvun lopulla luotiin vieläkin yleisesti käytössä olevia hyvinvointivaltion elementtejä kuten sosiaalivakuutusta vastauksena uhkaavalle poliittiselle liikehdinnälle. Modernin hyvinvointivaltion taloustieteellinen pohja perustuu keskeisesti William Beveridgen raporttiin, joka ilmestyi vuonna 1942. Hyvinvointivaltion tavoite on köyhyyden ja suurten sosiaalisten eriarvoisuuksien poistaminen.

Ideologiat ja hyvinvointivaltio

Ideologiat, jotka tukevat hyvinvointivaltiota ja markkinataloutta, ovat sosiaalidemokratia, distributismi, liberalismin muoto, jota kutsutaan hyvinvointi- tai sosiaaliliberalismiksi (jota edustivat vaikkapa John Maynard Keynes ja mainittu Rawls), ja bismarckilainen konservatismi. Konservatismin ja liberalismin monet muodot (kuten libertarismi) suhtautuvat hyvinvointivaltioon kriittisesti. Sosiaaliliberalismia edustavan John Rawlsin yhteiskuntafilosofinen oikeudenmukaisuusteoria on moraalifilosofinen, usein siteerattu puolustus hyvinvointivaltiolle. Hyvinvointivaltion rakentamisella on ollut vahva periaatteellinen kannatus läpi puoluekentän sotien jälkeen ja etenkin 1960-luvulta lähtien. Hyvinvointivaltio on edelleen erittäin suosittu kansalaisten keskuudessa. Suomalaiseen järjestelmään on otettu vaikutteita Ruotsista ja tämän vuoksi maiden sosiaalijärjestelmissä on paljon yhdenmukaisuuksia. Usein puhutaan pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, ja tämä käsite tunnetaan myös pohjoismaiden ulkopuolella.

Hyvinvointivaltion kritiikki

Nykyäänkään harva poliitikko sinänsä torjuu hyvinvointivaltion perusmallin ja -tavoitteet. Malli on kuitenkin kritisoitu mm. seuraavasta:
- Monimutkaisuudesta ja monikerroksisuudesta joka luo kannustinloukkuja
- Yksilöiden passivoitumisesta: vastuu hyvinvoinnista liiaksi valtiolla yksilöiden sijaan
- Tehottomasta hallinnosta
- Näistä ja tulonsiirroista seuraavasta korkeasta verotuksesta
- Korkeasta verotuksesta ja kannustinloukuista johtuvasta työnteon vähemmästä kannattavuudesta
- Taloudellisesta tehottomuudesta: virkamiehet ja poliitikot päättävät, miten merkittävä osa yksilöiden varoja ja resursseja kohdistetaan, vaikka yksilöiden uskotaan itse tekevän sen hallintoa paremmin, jolloin syntyisi enemmän hyvinvointia

Poliittiset liikkeet ja hyvinvointivaltio nykyään

Poliittisten liikkeiden suhtautuminen hyvinvointivaltioon voidaan pääpiirteissään jakaa kahteen ryhmään: 1) Perinteistä hyvinvointivaltiota kannattavat vasemman laidan liikkeet (esim. Vasemmistoli