Home About us Products Services Contact us Bookmark
:: wikimiki.org ::
Yhteiskuntatiede

Yhteiskuntatiede

Yhteiskuntatieteet ovat tieteenaloja, jotka tutkivat yhteiskuntaa. Yhteiskuntatieteisiin kuuluvat esimerkiksi sosiologia, politiikan tutkimus (tunnetaan myös nimillä politologia ja valtio-oppi), yhteiskuntahistoria, kansantaloustiede, sosiaaliantropologia, kehitysmaatutkimus, viestintä, sosiaalipolitiikka (tunnetaan myös nimellä yhteiskuntapolitiikka), sosiaalipedagogiikka ja sosiaalipsykologia. Muista tieteistä ainakin maantiede ja uskontotiede tutkivat myös toisinaan hyvinkin yhteiskunnallisia asioita, mutta niitä ei lasketa kuitenkaan yhteiskuntatieteiksi.

Yhteiskuntatieteiden historia

Yhteiskuntatieteet syntyivät 1700-luvulla. Tämä liittyy valistusaikaan ja siihen, miten ihmiset alkoivat ymmärtää yhteiskunnan luonnonlakien alaisena ennemmin kuin jumalallisen järjestyksen sanelemana järjestelmänä. Yhteiskuntatieteellisen teorian ja tutkimuksen klassisia hahmoja ovat esimerkiksi Auguste Comte, Emile Durkheim, Karl Marx, John Stuart Mill ja Max Weber.

Yhteiskuntatieteiden metodologiat

Yhteiskuntatiede on metodologialtaan epäyhtenäisempää kuin luonnontiede. Samoin yhteiskuntatieteissä ei kyetä tekemään onnistuneita ennustuksia kuten luonnontieteissä usein pystytään. Monet katsovat että esimerkiksi Comten ja Durkheimin kannattama projekti kehittää yhteiskuntatieteitä luonnontieteiden mallin mukaan on epäonnistunut. Yhteiskuntaa voidaan kuitenkin tutkia tieteellisten periatteiden mukaisesti, kunhan otetaan huomioon tutkimuskohteen monimutkaisuuden tutkimukselle asettamat rajoitukset.

Katso myös

Yhteiskuntatieteelliset yliopistotutkinnot Luokka:Yhteiskuntatiede

Yhteiskunta

Yhteiskunta muodostuu ihmisistä ja heidän muodostamistaan yhteisöistä, jotka ovat keskenään tiiviissä vuorovaikutuksessa tietyllä maantieteellisellä alueella. Käsitteet valtio, yhteiskunta ja kansakunta sekoitetaan usein. Yhteiskunta muodostuu ihmisten kaikkien vuorovaikutussuhteiden verkostosta josta valtio on vain osa. Yhteiskunta jaetaan mm. hegeliläisessä ja liberalistisessa perinteessä valtioon ja kansalaisyhteiskuntaan. Uudemmissa teorioissa yhteiskunta jaetaan usein kolmeen osa-alueeseen: valtiolliseen eli julkiseen sektoriin, (yksityiseen) taloudelliseen toimintaan eli yksityiseen sektoriin ja varsinaiseen kansalaisyhteiskuntaan (kolmas sektori). Vielä uudempi laajennus tähän jaotteluun on neljäs sektori, jolla tarkoitetaan perhettä, sukua ja ystäväpiiriä. Historiallisesti yhteiskuntien kehitysvaiheet voidaan jakaa mm. seuraavasti:
- metsästys- ja keräily-yhteiskunta
- maatalousyhteiskunta
- teollisuusyhteiskunta ja
- tietoyhteiskunta.

Katso myös


- Yhteiskunnan muuttaminen

Linkkejä


- [news:sfnet.keskustelu.yhteiskunta sfnet.keskustelu.yhteiskunta]-uutisryhmä Luokka:Politiikka Luokka:Yhteiskunta

Politologia

Politologia eli valtio-oppi tutkii politiikkaa ja poliittisen vallan jakautumista ja käyttöä. Toisaalta politologia tutkii positiivisesti asioiden tilaa, mutta toisaalta se pyrkii kuitenkin antamaan tietynlaisia normatiivisia suosituksia politiikaksi. Politologian tutkijat mittaavat politiikan ja erilaisten ohjelmien onnistumista tutkimalla vakautta, oikeudenmukaisuutta, aineellisen hyvän jakautumista sekä rauhaa.

Katso myös


- Politiikka Luokka:Politiikka Luokka:Yhteiskuntatiede ja:政治学 nb:Statsvitenskap

Politologia

Politologia eli valtio-oppi tutkii politiikkaa ja poliittisen vallan jakautumista ja käyttöä. Toisaalta politologia tutkii positiivisesti asioiden tilaa, mutta toisaalta se pyrkii kuitenkin antamaan tietynlaisia normatiivisia suosituksia politiikaksi. Politologian tutkijat mittaavat politiikan ja erilaisten ohjelmien onnistumista tutkimalla vakautta, oikeudenmukaisuutta, aineellisen hyvän jakautumista sekä rauhaa.

Katso myös


- Politiikka Luokka:Politiikka Luokka:Yhteiskuntatiede ja:政治学 nb:Statsvitenskap

Valtio-oppi

Politologia eli valtio-oppi tutkii politiikkaa ja poliittisen vallan jakautumista ja käyttöä. Toisaalta politologia tutkii positiivisesti asioiden tilaa, mutta toisaalta se pyrkii kuitenkin antamaan tietynlaisia normatiivisia suosituksia politiikaksi. Politologian tutkijat mittaavat politiikan ja erilaisten ohjelmien onnistumista tutkimalla vakautta, oikeudenmukaisuutta, aineellisen hyvän jakautumista sekä rauhaa.

Katso myös


- Politiikka Luokka:Politiikka Luokka:Yhteiskuntatiede ja:政治学 nb:Statsvitenskap

Kansantaloustiede

Kansantaloustiede on yhteiskuntatiede, joka tutkii tutkii perinteisen määritelmän mukaan niukkojen ja hyödyllisten resurssien allokointia. Kansantaloustiede tutkii myös varallisuuden syntyä, talouden hallintamekanismeja, hintojen syntyä, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, hyvinvointia ja tulonjakoa, kysyntää ja työttömyyttä, rahajärjestelmää sekä inflaatiota ja ulkomaankauppaa. Kansantaloustiede eroaa yrityksiin keskittyvästä liiketaloustieteestä siinä että kansantaloustieteen mittakaavana on koko talous. 1800-luvun suurimpiin kansantaloustieteilijöihin kuulunut Alfred Marshall aloitti Principles of Economicsinsa näillä sanoilla: Kansantaloustiede tutkii ihmiskuntaa arkipäiväisissä askareissaan; siinä käsitellään yksilön ja yhteiskunnan käyttäytymisen niitä puolia, jotka liittyvät läheisimmin hyvinvoinnin aineellisten edellytysten saavuttamiseen ja käyttöön. Näin kansantaloustiede tutkii yhtäältä vaurautta ja toisaalta, tärkeämmältä osaltaan, ihmistä

Kansantaloustieteen jaottelu

Yleisimmin taloustieteet jaetaan mikrotalouteen ja makrotalouteen. Edellinen selvittää yksittäisiä lainalaisuuksia ihmisten tai ryhmien käyttäytymisessä, kun taas jälkimmäinen tutkii kansantaloutta kokonaisuutena. Makrotalousteorian koulukuntia:
- Uusklassinen taloustiede
- Monetarismi
- Itävaltalainen taloustiede
- Keynesiläisyys (nykyään: post-keynesiläisyys)
- Marxismi Koulukunnista uusklassinen on dominoivassa asemassa maailmalla. Suomessa kansantaloustiedettä voi opiskella vain uusklassisessa muodossa, eikä muunlaiselle tutkimukselle voi saada rahoitusta. Tässä suhteessa kansantaloustieteellinen tutkimus eroaa muista yhteiskuntatieteistä, joissa tutkimus on heterogeenisempää koulukuntien suhteen. Uusklassisen taloustieteen valta-asemasta juontuu myös näkemys taloustieteestä raskaan matemaattisena tieteenä, sekä monet muut taloustieteeseen liitetyt kliseet. Artikkeleita mikrotalousteoriasta:
- Kysyntä ja tarjonta
- Niukkuus
- Piilokulu eli rikotun ikkunan ongelma
- Markkinahäiriö

Talousteoria

Taloudellinen toiminta on inhimillisten tarpeiden tyydyttämistä. Näitä tarpeita ovat muun muassa:
- fysiologiset tarpeet (ruoka, juoma, lepo)
- turvallisuuden tarpeet (asunto)
- yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet
- arvostuksen ja vaikutusvallan tarpeet
- itsensä toteuttamisen tarpeet Kaikkia tarpeita ei kyetä tyydyttämään ja ihmiset luovat uusia tarpeita sitä mukaa, kun vanhoja tyydytetään. Täten vallitsee voimavarojen niukkuus. Niukkuudella tarkoitetaan tarpeiden ja niiden tyydyttämismahdollisuuksien välistä jännitettä. Voimavarojen eli resurssien hyödyntämisellä (tuotanto) saadaan tarpeita ja haluja tyydyttäviä hyödykkeitä, kuten aineellisia (autoja, ruisleipää) tai aineettomia (koulutusta, parturipalveluksia). Hyödykkeet voivat tyydyttää tarpeita välittömästi (esim. kulutushyödykkeinä kuten ruisleipä tai henkilöauto) tai välillisesti muiden hyödykkeiden tuottamistarkoituksessa (esim. pääomahyödykkeinä kuten kuorma-auto tai tietokone). Tuotannossa käytettäviä voimavaroja eli tuotannontekijöitä ovat: #inhimilliset voimavarat: työvoima ja siihen liittyvä tieto #tuotetut tuotannontekijät = (reaali)pääoma: rakennukset, koneet, puolivalmisteet jne. #"maa" eli maaomaisuus ja luonnonvarat: malmi, metsät, vilja jne. Pääomalla ei yleensä taloustieteessä tarkoita rahaa, vaan reaalipääomaa. Pääoma ei ole välituote, vaan tuotannontekijä. Yleensä kansantalouden kokonaistuotanto (tuotos, hyödykkeiden määrä) lasketaan vuosittain, esim. bruttokansantuotos (BKT) vuonna 2004 on noin 150 mrd euroa. Pääomahyödykkeet (koneet, rakennukset) ovat pitkäkestoisia, ts. niitä voidaan käyttää usean vuoden aikana. Välituotteiden ajatellaan sen sijaan kuluvan loppuun vuoden sisällä eli ne ovat lyhytkestoisia. Hyödykkeitä lähes rajaton määrä + voimavarojen yhdistäminen usealla tavalla -> valinta Voimavarojen kohdentamisen ongelma eli allokaatio-ongelma: #Mitä hyödykkeitä tuotetaan ja kuinka paljon? #Miten ne tuotetaan, kuka tuottaa ja mitä tuotannontekijöitä käyttäen ja niitä yhdistäen? #Kenelle tuotetaan? Taloustiede yleensä jaetaan kansantaloustieteeseen ja liiketaloustieteeseen.

Katso myös


- Taloustieteiden perusta Luokka:Taloustiede

Kehitysmaatutkimus

Kehitysmaatutkimus (engl. development studies) on monitieteinen yhteiskuntatieteen ala, joka tutkii kehitysmaihin liittyviä yhteiskuntatieteellisiä kysymyksiä. Kehitysmaatutkimus on ongelmakeskeistä, eli se lähtee liikkeelle usein jostain asiasta, joka koetaan reaalimaailmassa ongelmana. Se on luonteeltaan monitieteistä eli yhteiskuntatieteen metodologioista pyritään valitsemaan aina parhaat metodit kutakin tutkimuskysymystä ajatellen (käytännössä eri tutkijat ovat tietysti useimmiten erikoistuneet tiettyihin kysymyksiin ja metodeihin). Perinteisesti kehitysmaatutkimuksen ydinkysymys on ollut, että miksi toiset maat ovat kehittyneet teollisuusmaiksi kun taas toisissa maissa kehitys on osoittautunut mahdottoman tuntuiseksi tehtäväksi. Tähän kysymykseen ei ole mitään yksiselitteistä vastausta, ja monet erimielisyydet koskevat edelleen perustavantuntuisia asioita. Selityksiä tähän on haettu esimerkiksi maailmantalouden rakenteista, valtioiden itsensä harjoittamasta politiikasta tai jopa eri alueiden kulttuureista. Suomessa Helsingin yliopistolla on kehitysmaatutkimuksen laitos.

Katso myös


- Modernisaatio
- Riippuvuusteoria
- Post-development ja kehityskritiikki
- Teollistuminen
- Sosiologia
- Historia
- Kolonialismi

Tietoa muualta


- [http://www.valt.helsinki.fi/kmi/ Helsingin Yliopiston Kehitysmaatutkimuksen laitos] Luokka:yhteiskuntatiede

Viestintä

Viestintä eli kommunikaatio on saanut nykyaikana yhteiskunnassamme merkittävän jalansijan. Viestintä on pohjimmiltaan ihmisten vuorovaikutusta keskenään. Sitä voidaan harjoittaa monin eri tavoin, esimerkiksi puhelimella, Internetissä ja kasvotusten.

Yleistä

Aakkoset -- Kommunikaatioteoria -- Dialektiikka -- Yleinen merkitysoppi -- Tieto -- Informaatioteoria -- Journalismi -- Kieli -- Kirjasto -- Vakaumus -- Painaminen -- Propaganda -- Julkinen puhe -- Puhe -- Puhetaito -- Merkkioppi -- Sofisti -- Symboli -- Kääntäminen -- Kehitystä tukeva kommunikaatio

Ihmiset

Aristoteles -- Charles Berger -- Cicero -- Claude Shannon -- Dalmas Taylor -- George Herbert Mead -- I. A. Richards -- Irving Janis -- Irwin Altman -- Marshall McLuhan -- Noam Chomsky -- Osmo A. Wiio -- Platon -- Quintilian -- Roland Barthes -- Walter Fisher -- Warren Weaver

Media ja teknologia

Digitaalinen media -- Kirja -- Kommunikaatioteknologia -- Tietokoneverkko -- Kuva -- Internet -- Elokuva -- Kirje -- Massamedia -- Uutismedia -- Sanomalehti -- Aikakauslehti -- Lennätin -- Radio -- Puhelin -- Televisio -- Video -- Sähköposti -- Kirjoittaminen -- Tekninen kirjoittaminen

Teoriat, koulukunnat ja lähestymistavat

Ethnomethodologia -- Sisältöanalyysi -- Keskusteluanalyysi -- Symbolic interactionism -- Strukturalismi -- Kriittinen teoria -- Kulttuurioppi -- Verkkoanalyysi -- Poliittinen talous -- Median ekologia -- Kybernetiikka

Kysymykset ja keskustelunaiheet

Digitaalinen kuilu -- Tietoyhteiskunta -- New world information order -- Universal service -- Myöhäinen kapitalismi -- Kuviteltu yhteisö -- Mikropolitiikka -- Hegemonia -- Globalisaatio -- Postmodernisuus -- Perhekommunikaatio -- Sosiaalinen verkko -- Sosiaalinen pääoma -- Public sphere -- Demokratia -- Identiteetti -- Sukupuolirooli -- Nationalismi -- Kulttuuri-imperialismi Luokka:Viestintä

Yhteiskuntapolitiikka

Yhteiskuntapolitiikka, joka myös sosiaalipolitiikkana tunnetaan, on yhteiskuntatiede, mikä tutkii yhteiskuntaa sosiaalisesta näkökulmasta. Tutkimuskohteita voivat olla vaikka koulutus, ympäristö, asuminen, poliittinen osallistuminen ja alkoholismi yhteiskunnallisena ongelmana. Yhteiskuntapolitiikkaa voi opiskella yliopistoissa Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa(nimellä sosiaalipolitiikka), Porissa(sosiaalipolitiikka) ja Tampereella(sosiaalipolitiikka).

Työllistyminen

Yhteiskuntapolitiikasta useat työllistyvät sosiaalityöntekijöiksi, mutta yhteiskuntatutkija on enemmänkin yhteiskuntapolitiikkaan kuuluva ammatti.

Sosiaalipsykologia

Sosiaalipsykologia on psykologian ja sosiologian välimaastossa oleva tiede, joka tutkii yksilöä ryhmän jäsenenä ja sosiaalisen ympäristön vaikutusta yksilöön. Vuorovaikutus, ryhmäjäsenyys ja identiteetti ovat sosiaalipsykologian keskeisiä tutkimuskohteita. Sosiaalipsykologiassa voidaan hahmottaa kaksi erillistä suuntausta, psykologinen sosiaalipsykologia ja sosiologinen sosiaalipsykologia, joista edellinen keskittyy tarkastelemaan yksilöä sosiaalisessa ympäristössään ja jälkimmäisen näkökulma on pikemminkin sosiaalisissa rakenteissa ja niiden vaikutuksissa yksilöihin. Psykologisen sosiaalipsykologian keskeisiä klassikoita ovat Kurt Lewin, Leon Festinger, Stanley Schachter, Solomon Asch, Donald T. Campbell ja F. H. Allport. Sosiologisen sosiaalipsykologian tärkeitä nimiä ovat mm. George Herbert Mead, Erving Goffman ja George Homans. Psykologinen sosiaalipsykologia tutkii esimerkiksi sosiaalista kognitiota, attribuutioita, asenteita, emootioita, kommunikaatiota ja ihmisten välisiä suhteita sekä sosiaalisia ryhmiä ja ryhmien välisiä suhteita. Sosiaalipsykologian edeltäjiä olivat saksalainen kansainpsykologia (Völkerpsychologie) ja joukkopsykologia, jota edusti esimerkiksi Gustave le Bon. Nykyaikainen sosiaalipsykogia sai alkunsa 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tienoilla, ja sillä on siis tieteenä noin sata vuotta ikää. Sosiaalipsykologia oli tällöin pääasiassa uudella mantereella harjoitettu tiede, joka F. H. Allportin mallin mukaisesti oli individualistisesti suuntautunut, tarkasteli käyttäytymistä ja hyödynsi kokeellista metodia. Sen jälkeenkin tieteenala on suosinut kokeellista metodia kenttätutkimusten sijasta ja mittausta tarkkailun sijasta. 1970-luvulla sosiaalipsykologisen tutkimuksen mielekkyys ja relevanssi kyseenalaistettiin monelta taholta. Tällöin käytyä keskustelua on kutsuttu myös sosiaalipsykologian kriisiksi. Kriitikot katsoivat, että tutkimusmetodit hallitsivat tutkimuskenttää, eivät mielekkäät tutkimusongelmat. 1970- ja 1980-luvuilta alkaen sosiaalipsykologian kentällä yhä enemmän alaa saanut sosiaaliseksi konstruktionismiksi kutsuttu suuntaus. Se ei ole yhtenäinen tutkimusohjelma, vaan todellisuuskäsitys, joka yhdistää erilaisia teorioita. Sosiaalinen konstruktionismi katsoo, että inhimillinen maailma ja todellisuus rakennetaan sosiaalisesti ja kielellä on erityisasema todellisuuden rakentajana. Luokka:Sosiaalipsykologia ja:社会心理学

Maantiede

Maantiede tutkii Maan pinnalla tapahtuvia ilmiöitä, jotka ovat niin luonnon kuin ihmisenkin aikaansaamia. Moninaisia tutkimusnäkökulmia yhdistää alueellinen tarkastelutapa.

Osa-alueita


- kartografia tutkii karttoja ja niiden tuottamista
- luonnonmaantiede tutkii luonnonilmiöiden ja luonnon ja ihmisen vuorovaikutusta
- eliömaantiede (biogeography) tukii eliöiden esiintymistä alueellisesti
- kulttuurimaantiede eli ihmismaantiede tutkii ihmisen toimintaa suhteessa ympäröivään alueeseen
- kehitysmaantiede tutkii kehitysmaiden ongelmia ja ominaispiirteitä
- geoinformatiikka tuottaa paikkatietoa visuaalisessa muodossa kaukokarkoituksen ja paikkatietojärjestelmien avulla
- talousmaantiede tutkii talousrakenteiden muodostumista ja verkotuksia
- suunnittelumaantiede tutkii ihmisen toiminnan edellytyksiä ja helpottamista alueellisesti

Alueellisesti


- Luettelo valtioista
- Euroopan unioni
- Meret
- Pohjoismaat
  - Islanti
  - Norja
  - Ruotsi
  - Suomi
    - Luettelo Suomen kaupungeista ja kunnista
  - Tanska
- Venäjä
- Baltian maat
  - Viro

Maanosat


- Aasia
- Afrikka
- Australia
- Etelä-Amerikka
- Etelämanner
- Eurooppa
- Pohjois-Amerikka

Käsitteitä ja luetteloita

aro - atolli - autiomaa - geologinen ajanlasku - geysir - harju - hautavajoama - hiidenkirnu - joki - järvi - jäätikkö - kaldera - kallioperä - kanjoni - kannas - kantoni - kaupunki - kerrostuma - kivilaji - kraatteri - kunta - kääntöpiiri - laakso - laguuni - maa - maailmankartta - maakunta - maanjäristys - maanosa - maansiirros - manner - mannerjalusta - mannerlaatta - matalikko - meri - mineraali - murtovesi - napapiiri - niemi - osavaltio - pirunpelto - preeria - provinssi - päiväntasaaja - riutta - saari - sademetsä - salmi - savanni - sedimentti - selänne - sola - suisto - suo - tasanko - tulivuori - tundra - valtio - vesistö - vuori - vuoristo - ylänkö Luokka:Maantiede

Aiheesta muualla


- [http://www.edukouvola.fi/iltalukio/aineet/geolinkit.htm Kouvolan iltalukion maantiedelinkit]
- [http://www.tte.ch The Tourism Expert] Linkkejä kaikkiin maanosiin myös suomeksi als:Geografie ms:Geografi ko:지리학 ja:地理学 simple:Geography th:ภูมิศาสตร์

Auguste Comte

Auguste Comte (17. tammikuuta kirjattu syntymäaika 19. tammikuuta 1798 - 5. syyskuuta 1857) oli filosofi, positivismin perustaja ja sosiologian isä.

Elämä

Sosiologian isänä tunnettu Comte syntyi Montpellierin kaupungissa Ranskassa. Käytyään koulunsa siellä, Comten annettiin opiskella École Polytechnique oppilaitoksessa Pariisissa. Se oli opinahjo joka harrasti ranskalaisia tasavaltaisia ihanteita ja edistysuskoa. Se suljettiin vuodeksi 1816, Écolen uudelleen organisoinnin vuoksi; opiskelijat saivat anoa uudelleen sisäänpääsyä myöhemmin. Comte vietti välivuoden opiskellen Montpellierin lääketieteellisessä, eikä palannut Écolen jälleen avatessa ovensa. Erimielisyydet Augusten ja hänen katolis-monarkistisen perheensä välillä saivat miehen kuitenkin palaamaan Pariisiin, jossa hän ansaitsi elantonsa satunnaisilla töillä. Hän sai paikan Henri de Saint-Simon sihteerinä, joka myös opetti Comtea. Saint-Simon esitteli oppilaansa Pariisin seurapiireille. Vuonna 1824 Comte jätti oppi-isänsä, asiapohjaisten erimielisyyksien vuoksi. Jo tuolloin Comten päämääränä oli kehitellä filosofia nimeltä positivismi. Tämän suunnitelman hän julkisti nimellä Plan de traveaux scientifiques nécessaires pour réorganiser la société (1822). Akateemista asemaa Comte ei saavuttanut; hänen päivittäinen toimeentulonsa oli riippuvainen tukijoista ja ystävien taloudellisesta tuesta. Hänet vihittiin Caroline Massinin kanssa, mutta liitto päättyi eroon 1842. Comte saavutti ylimielisen, väkivaltaisen ja tulistumiseen taipuvaisen miehen maineen. Vuonna 1826 hänet tuotiin mielisairaalaan, mutta hän poistui sieltä parantumatta; vaivoineen Massin-vaimonsa ruotuun palauttamana, jotta voisi yhä työskennellä suunnitelmansa parissa. Siitä heidän avioeroonsa ulottuvan ajan sisällä hän julkisti Cours julkaisuihinsa kuuluvan kuusiosaisen kirjasarjan. Vuodesta 1844, Comte rakasti Clotilde de Vauxia, joskin suhde pysyi platonisena. Hänen kuolemansa jälkeen 1846 tämä rakkaus sai puoli-uskonnollisen luonteen ja Comte näki itsensä uuden "humanistisen uskon" perustajana ja profeettana. Hän julkaisi neljä osaa julkaista nimeltä Système de politique positive (1851 - 1854). Hän kuoli Pariisissa.

Katso myös:


- Uskontojen synty
- Systeemien toisiaan luovat tasot
- Sosiologia
- Tieteenfilosofian historia Comte, Auguste Comte, Auguste ms:Auguste Comte ko:오귀스트 콩트 ja:オーギュスト・コント

Emile Durkheim

David Émile Durkheim (15. huhtikuuta 1858 - 15. marraskuuta 1917) on tunnettu modernin sosiologian "isänä", sillä pitkälti hänen ansiostaan moderni sosiologia sai paikan yliopistollisena oppiaineena ja itsenäisenä tieteenalana. Hän oli myös ensimmäisen yhteiskuntatieteille omistetun aikakausjulkaisun, Année Sociologiquen perustaja. Kyseistä nimitystä käytetään myös viittaamaan joukkoon Durkheimin koulukuntaan kuuluneita opiskelijoita, jotka kehittivät hänen sosiologista ohjelmaansa. Durkheimin mukaan jokainen tieteenala tarvitsee oman tutkimuskohteensa. Sosiologian tutkimuskohteena hänen mukaansa olivat sosiaaliset faktat, joita sosiologin tuli pitää esineinä. Sosiologian tehtävä on tutkia sosiaalisia faktoja sekä selittää sosiaalisia ilmiöitä sosiaalisella. Malliesimerkin sosiaalisten ilmiöiden sosiaalisella selittämisestä Durkheim tarjoaa laajassa itsemurhatutkimuksessaan. Siinä Durkheim osoittaa laajoja tilastollisia menetelmiä käyttäen itsemurhien johtuvan pääosin sosiaalisista tekijöistä. Esimerkiksi sosiaalisen yhteisön kiinteydellä sekä yhteisön aktiivisuudella on suora yhteys itsemurhien aktiivisuuteen. Vaikka Durkheimin itsemurhatutkimus on vuosien varrella saanut vastaansa runsaasti kritiikkiä, oli se ilmestyessään malliesimerkki sosiaalisten tekijöiden vaikutuksesta yksilöiden elämään. Sitä kautta tutkimus loi pohjaa sille työlle, mitä sosiologit tänäkin päivänä tekevät. Durkheim, Émile ko:에밀 뒤르켐 ja:エミール・デュルケーム th:อีมิล เดอร์ไคหม์

Karl Marx

Karl Marx (5. toukokuuta 1818 - 14. maaliskuuta 1883) oli preussilaissyntyinen juutalainen yhteiskuntafilosofi ja sosiaaliteoreetikko. Marxin kuuluisin luomus on teoria työtätekevän ja omistavan luokan luokkaristiriidasta ja taistelusta.

Elämä

Karl Marx syntyi edistykselliseen juutalaiseen perheeseen Preussin Trierissä. Hänen isänsä, Hirschel, sittemmin Heinrich, Marx oli lakimies, joka ajalle tyypillisen juutalaissyrjinnän takia kääntyi luterilaiseksi. Marxien perhe oli mukana liberaaleissa seurapiireissä, ja talossa vierailikin useita älymystön ja taiteiden edustajia. Koulu sujui nuorelta Marxilta hyvin ja 1833 hän kirjautui Bonnin yliopistoon lukemaan lakia. Kesällä 1836 hän kihlautui (vihkimistä saatiin odottaa noin seitsemän vuotta) aatelisen Jenny von Westphalenin kanssa, avioliiton kestäessä läpi koko Marxin myrskyisen ja taloudellisia vaikeuksia täynnä olevan elämän aina Jennyn kuolemaan asti 1881. Valitettavasti Marxin opiskelut menivät rankaksi ryyppäämiseksi ja oluttuvissa laulamiseksi. Vaihdettuaan yliopistoa Berliiniin vuonna 1836, Marx kiinnostui filosofiasta ja etenkin hegeliläisyydestä. Juuri Hegeliltä Marx peri käsityksen dialektiikasta, joka tarkoittaa maailmanhistorian etenemistä ristiriidan kautta. Tässä tapauksessa nuoret hegeliläiset uskoivat Preussin yhteiskunnan olevan teollisessa kehityksessään ja kehittyneine yliopistoineen senhetkisen dialektisen kehityksen huipentuma. Muutoksia kuitenkin oli vielä heidän mukaansa tulossa, sillä yhteiskunnassa oli vielä kehittymättömiä puolia kuten köyhyys, sensuuri ja uskonnollinen sorto. Vuonna 1841 Marx valmistui Berliinin yliopistosta, toimittaen tohtorinväitöskirjansa, Differenz der demokritischen und epikureischen Naturphilosophie (Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero), Jenan yliopistoon. Nuoren teologin Bruno Bauerin kanssa 1841 Marx aloitti oman pikku häirintäkampanjansa oikeistohegeliläisiä ja kirkkoa vastaan; kovaäänisen kirkossa hohottelun lisäksi he kirjoittivat pamfletin, nimellään hurskaita lukijoita teoksen kansien ansaraudan väliin houkuttelevan Die Posaune des Jüngsten Gerichts über Hegel (jonka Pentti Määttänen on suomentanut vain Tuomiopäivän pasuuna Hegelin yllä, mutta jonka Aarne T.K. Lahtinen on kääntänyt kenties komeammin, mutta epätarkemmin nimellä Tuomiopäivän pasuunan törähdys Ateisti-Hegeliä ja Anti-Kristusta vastaan) Teoksen tekijöiden paljastumisen vuoksi vuonna 1842 Marx hylkäsi yliopistollisen maailman ja siirtyi journalismin pariin, toimittaen kohua herättänyttä Rheinische Zeitung -lehteä. Viranomaiset lopettivat lehden monta kertaa sen ja etenkin Marxin tulisten pääkirjoitusten jouduttua ristiriitaan valtiollisen sensuurin kanssa. Lopulta Marx painostettiin maanpakoon Ranskaan, Pariisiin. Ranskassa Marx perusti lehden uudestaan, kirjoitti paljon ja tapasi 1844 elämänmittaiseksi ystäväksi muodostuvan Friedrich Engelsin. Engelsin, joka oli englantilaisen tehtaanomistajasuvun vesa, ansiosta Karl Marx kiinnostui taloustieteestä, josta hän ei vielä siinä vaiheessa tiennyt juuri mitään. Lehden jouduttua jälleen vaikeuksiin ja Preussin virkamiesten protestoidessa ranskalaisille Marxin uuden lehden provosoivasta sävystä, Marx joutui jälleen pakenemaan - Brysseliin. Brysselissä Marx ja Engels kirjoittivat yhdessä arvostelua hegeliläisyyttä vastaan, kymmeniä väittelykirjoituksia niin konservatiiveista, ranskalaisista sosialisteista ja liberalisteistakin. Marxille oli ominaista riitaantua lähes jokaisen ystävänsä kanssa – v. 1864 hetken aikaa jopa Engelsin, kun tämän rakastajatar Mary Burns kuoli, eikä Marx osannut valita osanottokirjeessään sanojaan oikein – ja Engelsin kanssa he päättivät kirjoittaa aluksi pelkän artikkelin Marxin entistä toveria, Baueria ja tämän veljiä sekä heidän kumppaneitaan vastaan. Molemmat saivat osakseen n. parikymmentä sivua, minkä Engels riipaisi hetkessä, mutta kuultuaan vain kuukausia myöhemmin Marxin uutiset artikkelin tiimoilta, se oli kasvanut kolmesataa sivua, ja entinen nimi, Kriittisen kritiikin kritiikki oli muuttunut alaotsikoksi uudelle, Pyhälle perheelle. Ranskassa ollessaan Marx ja Engels olivat liittyneet saksalaisten maanpakolaisten perustamaan "Oikeamielisten liittoon" joka Marxin vaikutuksesta muutti nimensä "Kommunistien liitoksi" vuonna 1847. Vanhan Oikeamielisten liiton tunnus "kaikki ihmiset ovat veljiä" korvattiin tunnuksella "kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen". Marxin ja Engelsin kuuluisin työ, Kommunistisen puolueen manifesti kirjoitettiin Brysselissä Kommunistien liiton julistukseksi ja julkaistiin vuonna 1848. Alun perin se oli Engelsin versiona yhtämittaista "kysymys-vastaus"-litaniaa, mutta vaikka hänenkin jälkensä näkyi lopullisessa versiossa, latomoon saapuva teksti oli kokonaisuudessaan Marxin kynästä syntynyt, ja hän olikin kirjoittanut sitä Kommunistiliiton painostuksen alla yötä päivää, paksun sikarinsavun keskellä. 1848] Vallankumousvuosien 1848-1849 jälkeen Marx joutui etsimään turvapaikan Lontoosta, jossa hän syventyi vuosiksi kirjoitustyöhön. Hänen tarkoituksenaan oli kirjoittaa suuri magnum opus taloustieteestä, jonka piti olla miekka joka ilmestyessään olisi aikojen loppuun saakka alamaailman seiväs kapitalistien ja porvarien sydämessä. 1850-luvulla hän julkaisi sen ensimmäisen version, joka oli täysi pettymys, ja sen ja lopulta v. 1867 ilmestyneen kirjan väliin mahtui paljon, rahavaikeuksia, sairauksia, huolia, taistelua väärämielisiä vastaan, proletariaatin asioita ajavien yhdistysten sääntökeskusteluja, niiden hajoamisia. Vaikka Marx julkaisikin vuoden 1860 tienoilla parhaaksi pamfletikseen kutsutun häpäisykirjansa sveitsiläistä luonnontieteilijää, Karl Vogtia, vastaan, ei se auttanut hänen tilannettaan vaan hän oikeastaan tuhlasi aikaansa. "Kuka taas ampuikaan kärpästä mörssärillä?" on Francis Wheen kysynyt. Vuonna 1864 Marxin odotus palkittiin, hänen äitinsä Henriette kuoli, ja samana vuonna hän sai myös aivokalvontulehdukseen kuolleelta Wilhelm "Lupus" Wolffilta perintöä jopa 820 puntaa. Näistä huolimatta joutui Marx – mikään varovainen säästelijä (mitä ominaisuutta hän porvareissa halveksi) kun ei ollut – vielä myöhemminkin kerjäämään ystäviltään avustuksia. Marxin pääteoksen, Pääoman ensimmäinen osa ilmestyi lopulta 1867 (toinen ja kolmas osa ilmestyivät hänen kuolemansa jälkeen). Jo tuolloin joutui Marx pyytämään Engelsiltä rahat matkatakseen käsikirjoitus mukanaan saksalaiseen kustantamoon. Ensipainos oli tuhat kappaletta, ja palkkio niin pieni, ettei Pääomalla "makseta edes niitä sikareita, jotka sitä tehdessäni olen pannut palamaan!" Vuonna 1864 Ranskan ja Englannin työväenjärjestöt perustivat Työväen Internationaalin, josta oli tarkoitus tulla maailmanlaajuinen työläisliikkeitä yhdistävä organisaatio. Marx valittiin järjestön liittoneuvostoon ja hän toimi aktiivisesti järjestön johtotehtävissä. Nykyään tämä internationaali nähdään niin sanottuna ensimmäisenä internationaalina. Järjestö toimi Marxin poliittisen toiminnan alustana, mutta päätyi viimein hajaannukseen Pariisin kommuunin epäonnistuttua 1871 ja monen sen jäsenen siirtyessä venäläisen anarkistin, Mihail Bakuninin leiriin. Myös englantilainen ammattiyhdistysliikkeen voimaan luottava sosialistinen liike ei panostanut loppuvaiheessa enää tarpeeksi internationaaliin, jotta se olisi voinut pysyä pystyssä. Marx kuoli suhteellisen unohdettuna 1883 ja lepää Lontoon Highgaten hautausmaalla. Vasta myöhempien kehityskulkujen ansiosta Marx nousi asemaansa suurena filosofina. Engels jatkoi vielä työtä hänen jälkeensä, toimittaen esimerkiksi Pääoman viimeisen osan loppuun. Vuonna 2003 saksalaiset äänestivät Marxin kolmanneksi suurimmaksi saksalaiseksi ZDF-televisiokanavan äänestyksessä (edelle pääsivät ainoastaan Konrad Adenauer ja Martin Luther).

Filosofia

Filosofiassaan Marxin voi nähdä Hegelin seuraajana. Hegelin filosofia perustuu dialektiikkaan, joka tarkoittaa, että maailma kehittyy kahden vastakkaisen voiman, teesin ja antiteesin, taistellessa. Hegel katsoi filosofisena idealistina, että todellisuus on pohjimmiltaan henkinen. Oman filosofiansa Marx rakensi Hegelin dialektisen logiikan mukaan, mutta hylkäsi idealismin. Ontologiassaan Marx sen sijaan seurasi saksalaista filosofia Ludwig Feuerbachia siinä mielessä, että hän katsoi todellisuuden perustan olevan viime kädessä materiaalinen eli aineellinen. Marxin ja Engelsin mukaan filosofian peruskysymyksiin kuuluu kysymys hengen ja aineen välisestä suhteesta. Marx ja Engels ratkaisivat asian materialistisesti: aine on ensisijainen ja henki vain aineen korkein tuote. Hegelin tavoin Marx erotti havainnot ja ideat toisistaan, mutta ei nähnyt aineellista todellisuutta ideat peittävänä esteenä vaan ennemminkin tiettyjen ideologioiden vaikutuksesta ihmiset eivät nähneet elämänsä todellista aineellista tilaa. Tätä hegeliläisestä dialektiikasta vaikutuksia saanutta teoriaansa Marx kutsui historialliseksi materialismiksi. Dialektinen materialismi puolestaan käsittelee yleisempää oppia aineesta, dialektiikan säännöistä ja maailmasta niiden kohtauspaikkana.

Yhteiskuntateoria

Teoksessaan Pääoma Marx esitti teorian kapitalistisen yhteiskunnan yleisimmistä taloudellisista liikelaeista. Marxia ja Engelsiä kiinnosti, mistä yrittäjä saa liikevoittoa. Ennen Marxia talousteoreetikot luulivat, että yrittäjä varastaa työntekijöiltä, mutta Marx ei tähän uskonut. Sen sijaan hän päätyi tutkimuksissaan uudenlaiseen käsitteeseen, lisäarvoon. Lisäarvo yksinkertaistaen merkitsee, että kun yrittäjä palkkaa työvoimaa hän tekee siihen sijoituksen. Mutta työläinen on erilainen sijoitus kuin esimerkiksi työkoneet: työlainen tuottaa tavaraan enemmän arvoa, kuin mitä työntekijän, työvälineiden ja raaka-aineiden arvo yksinään on. Formaalisti esitettynä, kun: :A= työntekijän palkka :B= työvälineiden kustannukset :C= raaka-aineiden kustannukset :D= valmiin tuotteen hinta niin : A+B+C = D+X missä X on lisäarvo. Tämän lisäarvon yrittäjä saa pitää itsellään. Marx näki tämän ongelmalliseksi, koska tällainen järjestelmä periaatteessa riistää työntekijöitä.

Marxin historiallinen vaiheteoria

Yhteiskuntien historiallinen kehityskulku näyttäytyy Marxin historianfilosofiassa seuraavana: 1.) Orjayhteiskunnat - selkeät rajat vapaiden ja orjien välillä; antikin Kreikan polikset - väkivaltainen orjien kurissapito 2.) Feodaaliyhteiskunta - maanomistajien ja maaorjien välinen kamppailu 3.) Kapitalistinen (teollisuus)yhteiskunta - porvariston ja proletariaatin eli työväenluokat kamppailu - vähän väkivaltaa; laillisesti legitimoitu valta - riisto näkymättömämpää, koska se tapahtuu rakenteellisesti Historiallisessa mielessä siis väkivalta ja näkyvä riisto vähenee, mutta riiston kokonaismäärä säilyy. Marx ja Engels katsoivat, että kapitalistisen(kin) tuotantotavan ristiriidat johtavat väistämättä vallankumoukseen, jonka seurauksena on luokaton yhteiskunta. Sen sijaan vastoin yleistä luuloa Marx ei missään kirjoituksissaan viittaa siihen, millainen tämä uusi yhteiskuntarakenne olisi.

Marxin suomennettuja teoksia


- Marx, Karl (1974) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 1: Pääoman tuotantoprosessi. Valmistanut painoon Friedrich Engels. Alkuteos Das Kapital 1867/1890. Suomennos O.V. Louhivuori, T. Lehén, M. Ryömä. Moskova, Edistys
- Marx, Karl (1974) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 2: Pääoman kiertokulkuprosessi. Valmistanut painoon Friedrich Engels. Alkuteos 1885. Suomennos Mauri Ryömä. Moskova, Edistys
- Marx, Karl (1976) Pääoma. Kansantaloustieteen arvostelua. Osa 3: Kapitalistisen tuotannon kokonaisprosessi. Valmistanut painoon F. Engels. Suomentanut Antero Tiusanen (Alkuteos 1894). Moskova, Edistys
- Marx, Karl (2005) Demokritoksen ja Epikuroksen luonnonfilosofian ero. Minerva Kustannus Oy, Helsinki.
- Marx, Karl (1998) Kommunistinen manifesti. Alkuteos 1848. Vastapaino, Tampere
- Marx, Karl & Engels, Friedrich (1978-1979) Valitut teokset. Kuusi osaa. Moskova, Edistys

Kirjallisuutta


- McLellan, David (1973) Karl Marx. His Life & Thought. London, Macmillan Press
- Mehring, Franz (1935) Karl Marx. The Story of His Life. (Alkuteos 1918). Trans. by Edward Fitzgerald. New York, Covici Friede Publishers
- Berlin, Isaiah (1963) Karl Marx. Suomentanut Juhani Jaskari. Otava 1968
- Wheen, Francis (1999) Karl Marx. Suomentanut A.T.K Lahtinen. Otava 2000
- Schanz, Hans-Jorgen (1996) Karl Marxin teoria muurin murtumisen jälkeen. Suomentanut Tapani Hietaniemi. Helsinki, Tutkijaliitto

Katso myös


- Kommunismi
- Sosialismi
- Marxismi
- Marxilainen filosofia
- Marxilainen uskontokritiikki

Asiasta muualla


- [http://www.marxists.org/archive/marx/works/1867-c1/index.htm] Pääoma-kirja
- [http://www.marx-seura.kaapeli.fi/] Karl Marx -seuran kotisivut
- [http://www.ecn.org/finlandia/tottelemattomat/teoria/marx.htm] Grundrissen konefragmentti
- [http://www.vapaasana.net/sisalto.php3?id=484] Karx Marx: työn lisäarvo (kriittinen essee) Marx, Karl Marx, Karl Marx, Karl ms:Karl Marx zh-min-nan:Karl Marx ko:카를 마르크스 ja:カール・マルクス simple:Karl Marx th:คาร์ล มาร์กซ

John Stuart Mill

John Stuart Mill (20. maaliskuuta 1806–8. maaliskuuta 1873) oli englantilainen filosofi ja taloustieteilijä. Hän tunnetaan parhaimmin utilitaristisen moraaliteorian kehittäjänä kummisetänsä Jeremy Benthamin ideoista. Eläessään hänet tunnettiin myös eräänä aikansa vaikutusvaltaisimmista taloustieteilijöistä. Myös hänen logiikkaa koskeva teoksensa A System of Logic oli aikanaan erittäin tunnettu teos. Historiankirjoihin hän on kuitenkin jäänyt eniten yhteiskunnallisena ajattelijana, joka peräänkuulutti mm. valistuksen ajan ihanteita, yksilönvapautta ja ihmisten arviointia vain heidän ansioidensa pohjalta. Toimiessaan parlamentissa Mill jopa ehdotti äänioikeuden myöntämistä naisille samoin perustein kuin miehillekin, tosin äänioikeudella tuli olla tarkat ehdot, jotta eliitti valikoituisi parlamenttiin. [Considerations on Representative Government (1861)] Mill työskenteli 35 vuotta British East India Companyn palveluksessa ja parlamentin sitoutumattomana jäsenenä 1865–1868. Teoksessaan In Principles of Political Economy (1848) Mill otti laissez-faire-myönteisen kannan, mutta uskoi myös markkinoiden usein epäonnistuvan täydellisen utiliteetin saavuttamisessa. Utilitarianismissa (1861) Mill uudisti benthamismia ja erotti toisistaan korkeammat ja alemmat halut ja mielihyvän. On Liberty -teoksessa (1859) Mill esitti parhaan vapauden puolustuksen utilitarismin, ei luonnonoikeuden perusteella. Milliä on pidetty klassisen liberalismin perinteen ajattelijoista yhtenä vasemmistolaisimmista tai ei enää klassisen liberalismin vaan sosiaaliliberalismin yhtenä ensimmäisistä edustajista. Hänen kuuluvuudestaan klassisen liberalismin ajattelijoihin on käyty kiistelyä, mutta hän allekirjoittaa kuitenkin esimerkiksi liberalismin perusteesin holhouksen haitallisuudesta, uhrittomien rikosten turhuudesta ja valtiovallan roolin rajoittamisen tarpeellisuudesta: :"Olisimme iloisia nähdessämme ihmisiä pakotettavan oikeudenmukaisuuteen ja heitä rangaistavan epäoikeudenmukaisuudesta jopa pienimmissä yksityiskohdissa, ellemme perustellusti pelkäisi luovuttaa esivallalle niin rajoittamatonta valtaa yksilöihin.", Utilitarismi, s. 74

Katso myös

Mill, John Stuart ko:존 스튜어트 밀 ja:ジョン・スチュアート・ミル

Luonnontieteet

Luonnontieteisiin kuuluvat muun muassa:
- tähtitiede eli astronomia, joka tutkii taivaankappaleita ja maailmankaikkeutta, sen rakennetta, ilmiöitä, alkuperää ja kehitystä.
- biologia, joka tutkii elävien olentojen, eliöiden ominaisuuksia ja käyttäytymistä
- ekologia, joka tutkii eliöiden ja niiden luonnonympäristön välisiä suhteita
- fysiikka, joka tutkii luonnonilmiöitä, erityisesti ainetta ja sen aiheuttamia vaikutuksia ja reaktioita
- kemia, joka tutkii alkuaineiden ja niiden yhdisteiden rakennetta ja ominaisuuksia sekä aineiden välisiä reaktioita
- geotieteet eli maatieteet, jotka tutkivat Maata
- nanotiede, joka tutkii luonnontieteiden ilmiöitä jotka tapahtuvat tai ilmenevät nanometrimittaluokassa

Katso myös


- Luonnontieteelliset yliopistotutkinnot
- Humanistiset tieteet
- Yhteiskuntatieteet Luokka:Tiede Luokka:Luonnontieteet ko:자연과학 ja:自然科学 th:วิทยาศาสตร์ธรรมชาติ

Yhteiskuntatieteelliset yliopistotutkinnot

Yhteiskuntatieteellisen alan tutkinnoiksi lasketaan Suomen yliopistoissa seuraavat tutkinnot:
- yhteiskuntatieteiden kandidaatti (YTK) (alempi korkeakoulututkinto)
- yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM) (ylempi korkeakoulututkinto)
- yhteiskuntatieteiden lisensiaatti (YTL) (tieteellinen jatkotutkinto)
- yhteiskuntatieteiden tohtori (YTT) (tieteellinen jatkotutkinto)
- valtiotieteiden kandidaatti (VTK) (alempi korkeakoulututkinto)
- valtiotieteiden maisteri (VTM) (ylempi korkeakoulututkinto)
- valtiotieteiden lisensiaatti (VTL) (tieteellinen jatkotutkinto)
- valtiotieteiden tohtori (VTT) (tieteellinen jatkotutkinto)
- hallintotieteiden kandidaatti (HTK) (alempi korkeakoulututkinto)
- hallintotieteiden maisteri (HTM) (ylempi korkeakoulututkinto)
- hallintotieteiden lisensiaatti (HTL) (tieteellinen jatkotutkinto)
- hallintotieteiden tohtori (HTT) (tieteellinen jatkotutkinto) Tutkintonimikkeen valinta on yliopistokohtainen ja samaa pääainetta lukenut voi periaatteessa valmistua millä tahansa kolmesta nimikkeestä. Tutkintoa suorittamattomasta opiskelijasta voidaan käyttää nimitystä yhteiskuntatieteiden ylioppilas, valtiotieteiden ylioppilas tai hallintotieteiden ylioppilas. Aiemmin olivat kandidaatin tutkinnot ylempiä korkeakoulututkintoja ja maisterin arvon saattoi erikseen ostaa. Hallintotieteiden kandidaatin vanhempi tutkintonimike on hallinto-opin kandidaatti (HOK). Valtiotieteellisten tutkintojen nimessä on aiemmin ollut yksikkö, esim. valtiotieteen kandidaatti, mutta se on sittemmin muutettu monikkomuotoon. Vanhoja alempia korkeakoulututkintoja yhteiskuntatieteen alalla olivat:
- hallintovirkamiestutkinto (Hvt)
- kunnallistutkinto (Kt)
- verovirkamiestutkinto (Vvt)
- yleinen vakuutustutkinto (Yvak)
- nuorisotyön tutkinto (Nt)
- toimittajatutkinto (Tt)
- sosionomi
- yhteiskunnallinen tutkinto
- sosiaalihuoltajatutkinto Kaikki muut näistä ovat poistuneet käytöstä paitsi sosionomi, joka on laskenut ammattikorkeakoulututkinnoksi. Luokka: Yliopistotutkinnot Luokka: Yhteiskunta

Committee on the Present Danger

The Committee on the Present Danger (CPD) was an American bi-partisan, conservative, anti-communist, militarist lobbying group. It was influential during the administrations of Jimmy Carter and, especially, Ronald Reagan.

Historical Overview

The committee first met in 1950, it was founded by Tracy Vorhees to promote the plans proposed in NSC 68 by Paul Nitze and Dean Acheson. It lobbied both the government and through a publicity campaign, notably a weekly broadcast on NBC throughout 1951. CPD was abandoned in 1953 when its leaders were offered positions in the Eisenhower administration. It was privately revived in March 1976 to try to influence the presidential candidates and their advisors. After Jimmy Carter won the election, CPD went public again and spent the next four years lobbying against détente and the SALT II agreement in particular. Some of its members lobbied for, and were members of, the 1976 Team B. (Mandated by President Ford before his election defeat, Team B provided an external competitive threat assessment to the CIA ('Team A'). Its hawkish conclusions influenced the CIA's future reporting on the Soviet threat, but, ultimately, proved to be a highly inaccurate worst-case scenario.) CPD provided thirty-three officials of the Reagan administration, including William Casey, Richard Allen, Jeane Kirkpatrick, John Lehman, George Shultz and Richard Perle. Reagan himself was a member in 1979.

2004 CPD Overview

In June 2004, The Hill reported that a third incarnation of CPD was being planned, to address the War on Terrorism. The head of the 2004 CPD, PR pro and former Reagan adviser Peter Hannaford, explained, "we saw a parallel” between the Soviet threat and the threat from terrorism. The message that CPD will convey through lobbying, media work and conferences is that "the war on terror needs to be won," he said.[http://thehill.com/news/063004/coldwar.aspx] Members of the 2004 CPD include Senator Joseph I. Lieberman, former CIA director R. James Woolsey, Jr., and Reagan administration official and 1976 Committee founder Max M. Kampelman.[http://thehill.com/news/063004/coldwar.aspx] At the 20 July launching of the 2004 CPD, Lieberman and Senator Jon Kyl were identified as the honorary co-chairs.[http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/articles/A63067-2004Jul19.html] Other notable members listed on the CPD website include Laurie Mylroie, Norman Podhoretz, Frank Gaffney and other associates of the American Enterprise Institute, Heritage Foundation, American-Israel Public Affairs Committee and the Boeing Company.[http://www.fightingterror.org/members/index.cfm] One day after the launch of the 2004 CPD, managing director Peter Hannaford resigned after it was reported that Hannaford, while working for his PR firm the Carmen Group, has lobbied on behalf of Austria's Freedom Party, which is headed by right-wing nationalist Jörg Haider. Haider has been quoted as commending the "orderly employment policy" of the Nazi Third Reich government and paid a "solidarity visit" to Iraq dictator Saddam Hussein in 2002. Some CPD members defended Hannaford; Midge Decter said, "I first came to know him because he was a right-hand man of Ronald Reagan. I cannot imagine Pete Hannaford is anything but a firm and solid lover of democracy."[http://daily.nysun.com/Repository/getmailfiles.asp?Style=OliveXLib:ArticleToMail&Type=text/html&Path=NYS/2004/07/22&ID=Ar00501]

History: 1950s

The CPD, according to the PublicEye.org website (last updated July 1989), was originally "formed in 1950 by top eastern establishment luminaries. It was designed as a 'citizen's lobby' to alert the nation to the Soviet 'present danger,' and the resultant need to adopt the NSC-68 agenda in order to survive. NSC-68 was a top secret National Security Council document written by Paul H. Nitze promoting a huge military build-up for the purpose of rolling back communist influence and attaining and maintaining U.S. military supremacy in the world. In 1951 the CPD launched a three-month scare campaign over the NBC network. Every Sunday night thereafter the group used the Mutual Broadcasting System to talk to the nation about the 'present danger' and the need to take action. As a result of efforts such as these both in and out of government, the recommendations of NSC-68 were adopted. President Harry S. Truman adopted a policy of containment militarism and the military budget escalated even more than the targeted factor of three times. The Cold War and an era of interventionist policies became a political reality in the United States.

History: 1970s

"The post Vietnam era, however, saw the reemergence in the American public of anti-interventionist sentiment. In Congress, new policies of detente and arms control reflected a more conciliatory attitude toward East-West relations. Such trends were anathema to the CPD's bipolar view of the world. Led once again by Eugene V. Rostow and Nitze, members of the CPD regrouped for action. "The revitalization of the CPD grew out of an independent group called Team B. Team B was authorized in 1976 by President Gerald R. Ford and organized by then-CIA chief, George Herbert Walker Bush. The purpose of Team B was to develop an independent judgment of Soviet capabilities and intentions. Team B was headed by Richard Pipes and included Paul Nitze, Foy Kohler, William R. Van Cleave, Lt. Gen. Daniel O. Graham (ret.), Thomas Wolf of RAND Corporation and Gen. John Vogt, Jr. (ret.). Also a part of Team B were five officials still active in government: Maj. Gen. George Keegan, Brig. Gen. Jasper Welch, Paul Dundes Wolfowitz of the Arms Control and Disarmament Agency, and Seymour Weiss of the State Department. Team B was housed in the offices of the Coalition for a Democratic Majority. "The political base for CPD II was in the Coalition for a Democratic Majority, a group formed in 1972 by the hard-line, anti-Soviet wing of the Senate, led by Sen. Henry M. Scoop Jackson. These conservative Democrats contended that communism was a great evil and that the U.S. had a moral obligation to eradicate it and foster democracy throughout the world. The 193 individual members of the revitalized CPD comprise a who's who of the Democratic Party establishment and a cross-section of Republican leadership. Eventually, 13 of the 18 members of the Foreign Policy Task Force of the CDM, lead by Eugene V. Rostow, joined the CPD. Notable among them were Jeane J. Kirkpatrick, Leon Keyserling, Max M. Kampelman, Richard Shifter, and John P. Roche. "CPD II is a nonprofit organization established to 'facilitate a national discussion of the foreign and national security policies of the U.S. directed towards a secure peace and freedom.' CPD II broadened its base considerably from the original group by including in its ranks top labor officials, Jewish liberals and neo-conservative intellectuals. It managed this feat by including in its ideology not only a strong anti-Soviet policy, but also one which promoted growth and expansion. These members donate their time to the organization. The CPD presented an alternative to the cooperative vision of empire put forth by the Trilateralists with an imperial, unilateral philosophy of power retention through military strength. President James Earl Carter, Jr. chose to follow the philosophy of the Trilaterals, but the CPD and its cohorts became dominant with the election of Ronald Reagan. (See Trilateral Commission.) "Other proponents of the CPD position include the American Security Council (ASC), the ASC's Congressional lobby group--the National Coalition for Peace through Strength." "Advocate of nuclear superiority, the CPD helped to create the myth of U.S. nuclear inferiority and the concept of 'windows of vulnerability.' CPD has expressed longstanding opposition to all types of arms control. Founding member William R. Van Cleave said, 'Arms control has had a depressant effect not only on our military programs but also on our ability to deal with the Soviets. It has thoroughly muddled our thinking.'"

Government Connections

"Thirty-three members of CPD received appointments in Reagan's first administration, more than twenty of them in national security posts. They were:
- Ronald Reagan, president
- Kenneth L. Adelman, U. S. Deputy Representative to the United Nations
- Richard V. Allen, assistant to the president for National Security Affairs
- Martin Anderson, assistant to the president for Policy Affairs
- James L. Buckley, Under Secretary of State for Security Assistance, Science and Technology
- W. Glenn Campbell, chairman of the Intelligence Oversight Board and member of the President's Foreign Intelligence Advisory Board
- William J. Casey, director of the Central Intelligence Agency
- John B. Connally, member of the president's Foreign Intelligence Advisory Board
- Joseph D. Douglass, Jr., assistant director of the Arms Control and Disarmament Agency
- John S. Foster, Jr., member of the president's Foreign Intelligence Advisory Board
- Amoretta M. Hoeber, deputy assistant secretary of the Army for Research and Development
- Fred Charles Ikle, Under Secretary of Defense for Policy
- Max M. Kampelman, chairman, U.S. Delegation to the Conference on Security and Cooperation in Europe
- Geoffrey Kemp, staff of the National Security Council
- Jeane J. Kirkpatrick, U.S. representative to the United Nations
- John F. Lehman, Secretary of the Navy
- Clare Booth Luce, member of the president's Foreign Intelligence Advisory Board
- Paul H. Nitze, chief negotiator for Theater Nuclear Forces
- Edward F. Noble, chairman of U.S. Synthetic Fuels Corp
- Michael Novak, representative on the Human Rights Commission of the Economic and Social Council of the United Nations
- Peter O'Donnell, Jr., member of the president's Foreign Intelligence Advisory Board
- Richard N. Perle, assistant secretary of Defense for Intl Security Policy
- Richard Pipes, staff of the National Security Council
- Eugene V. Rostow, director of Arms Control and Disarmament Agency
- Paul Seabury, member of the president's Foreign Intelligence Advisory Board
- George P. Shultz, Secretary of State and chairman of the President's Economic Policy Advisory Board
- R. G. Stilwell, Deputy Under Secretary of Defense for Policy
- Robert Strausz-Hupe, ambassador to Turkey
- Charles Tyroler II, member of the Intelligence Oversight Board
- William R. Van Cleave, chairman-designate of the General Advisory Committee, Arms Control and Disarmament Agency
- Charles E. Walker, member of the President's Economic Policy Advisory Board
- Seymour Weiss, member of the president's Foreign Intelligence Advisory Board
- Edward Bennett Williams, member of the president's Foreign Intelligence Advisory Board. "In 1979, Ronald Reagan was initiated into the ranks of the CPD as a member of its executive committee. Dean Rusk, former Secretary of State was on the original board. "The original board of CPD included a number of people who had served as ambassadors for the U.S.: John M. Allison, Japan, Indonesia, and Czechoslovakia; Eugenie Anderson, Denmark; Jacob D. Beam, Poland, Czechoslovakia, and the Soviet Union; John M. Cabot, Sudan, Colombia, Brazil, and Poland; and Walter Dowling, Germany. "Charles Tyroler II was the director of Manpower Supply for the Defense Department and chair of the Democratic Advisory Council in the Dwight D. Eisenhower administration. He also served as Assistant Secretary of Defense under Anna Rosenberg during the life of CPD I. "Ray Cline served in the Office of Strategic Services (precursor to the CIA) and was a deputy director of the CIA. Cline has close connections with the World Anti-Communist League and its former U.S. chapter, the U.S. Council for World Freedom. "Max Kampleman was the chief U. S. negotiator to the Geneva arms talks with the Soviet Union."

Private Connections

"The CPD is a member of the Coalition for Peace Through Strength (CPTS), an ad hoc lobby group of the American Security Council which is modeled after the Emergency Coalition Against Unilateral Disarmament. The Emergency Coalition was set up by the CDM in 1976. CPTS, which has 191 members of Congress in its ranks, serves as a link or umbrella for the New Right, the neoconservatives and the military-industrialists. It is the public face of the American Security Council, a group established in the 1950s by the military-industrial complex to ferret out 'internal subversives.' "Rita E. Hauser of the CPD was chair of the Foreign Affairs Committee of the American Jewish Committee. "Labor connections in the CPD have included: Lane Kirkland, head of the AFL-CIO; Sol Chaikin of the International Ladies Garment Workers Union (ILGWU); Evelyn Du Brow, legislative director of the ILGWU; William Du Chessi, executive vice president of the Amalgamated Clothing and Textile Workers Union; Albert Shanker, chair of the American Federation of Teachers (AFT); Rachelle Horowitz, director of the Committee on Political Education of the AFT; Martin J. Ward, president of the Plumber and Pipefitters International Union; John H. Lyons, president of the Ironworkers International Union; Bayard Rustin (deceased), former president of A. Philip Randolph Institute; J. C. Turner, president of the International Union of Operating Engineers; and Jay Lovestone, consultant to the AFL and ILGWU. "Lane Kirkland serves on the board of the National Endowment for Democracy (NED), a private organization created to channel U.S. Information Agency (USIA) funds earmarked for democracy-building projects. Kirkland also serves on the boards of the Free Trade Union Institute (FTUI) and the American Institute for Free Labor Development (AIFLD) and is president of the AfricanAmerican Labor Center (AALC) and the Asian-American Free Labor Institute (AAFLI). All of these organizations are a part of the AFL-CIO's Department of International Affairs, a far-reaching international operation which works with third world labor groups. Since the AFL-CIO receives a great deal of its funding from the government, these groups often work to carry out U.S. foreign policy. Kirkland is also an honorary chairperson of the Bayard Rustin Fund, a group closely associated with the A. Philip Randolph Institute. "Albert Shanker currently serves on the boards of the Coalition for a Democratic Majority and Freedom House, an organization that studies countries and governments around the globe to determine whether or not they qualify as democratic. Shanker is also on the boards of FTUI, NED, and the Social Democrats, USA (SD/USA), a neoconservative group that sees labor as the cutting edge for social and political change. He was on the boards of AALC and AAFLI. Shanker is treasurer of the League for Industrial Democracy (LID), a group working closely with SD/USA. (17) In 1988, he was vice president of the AFL-CIO and on the board of trustees of AIFLD. "Rachelle Horowitz serves on the boards of LID and the National Democratic Institute for International Affairs (NDIIA), a group established by NED to channel grants for democracy-building activities in third world nations. She is the wife of Thomas Donohue who is the secretary of the AFL-CIO. "Bayard Rustin was chairman of the executive committee of Freedom House, chairman of SD/USA, vice president of LID, and on the board of CDM. Rustin also served as the vice presintl of the International Rescue Committee, a private voluntary organization which assists refugees from 'totalitarian oppression.' "Jeane Kirkpatrick is on the board of the Committee for the Free World, a group founded by Midge Decter. CFW envisioned itself as an organization committed to the defense of the non-communist world 'against the rising menace of totalitarianism.' CFW is stridently anticommunist and presents its case to the public through ads in major newspapers and other major media. Kirkpatrick is a resident scholar at the conservative think tank, the American Enterprise Institute (AEI), and is a syndicated columnist for the New York Times. "Max Kampleman was vice chair and served on the board of the CDM. He is chairman of the board of Freedom House. "Frank Barnett, director of the National Strategy Information Center, a lobbying organization and think tank dedicated to the preservation of containment militarism, opened an office in Washington DC in 1976. According to Jerry Sanders in Peddlers of Crisis, the major reason behind the DC office was to be more effective in the promotion of CPD policy. The Washington office is directed by Roy Godson who is also the director of Georgetown's International Labor Program. In 1983, seven CPD members were on the staff of the Intl Labor Program. "Industry was represented on the founding board of CPD by David Packard of Hewlett Packard; Richard V. Allen president of the Potomac International Corp; William Connell, president of Concept Associates; Henry Fowler, partner at Goldman, Sachs & Co. investment brokerage house; David Harper of Gateway National Bank of St. Louis; James A. Linen, director and former president of Time, Inc.; Hobart Lewis, chairman of Reader's Digest; Sarason D. Liebler, president of Digital Recording Corp.; Donald S. MacNaughton, chairman and CEO of The Prudential Insurance Company of America; Thomas S. Nichols, president of Nichols Co. and former chairman of the executive committee of the Olin Corp.; George Olmsted, chairman and CEO of International Bank in Washington; Charles E. Saltzman, partner in Goldman, Sachs & Co.; and Harold W. Sweatt, former chairman of the board of Honeywell, Inc. "Think tank representatives on the original board of directors included Donald G. Brennan, director of National Security Studies at the Hudson Institute, a conservative think tank in Indiana; George Tanham, vice president and trustee of the RAND Corporation; Glenn Campbell, director of the Hoover Institution on War, Revolution and Peace at Stanford University; Harris Huntington, trustee at the Brookings Institution; Ray Cline, director of the Center for Strategic and Intl Studies; and J. C. Hurewitz, director of Columbia's Middle East Institute. [http://www.publiceye.org/research/Group_Watch/Entries-42.htm Funding]: "The start-up grant for CPD-II came from David Packard of Hewlett-Packard. In 1984, the $300,000 budget came from 1,100 contributors, with a limit of $10,000 per year per source. Grants given by Richard Mellon Scaife (Gulf Oil) from the Carthage Foundation, the Sarah Scaife Foundation and the Trust of the Grandchildren of Sarah Mellon Scaife to CPD between 1973 and 1981 total $300,000." Note: See [http://www.publiceye.org/research/Group_Watch/Entries-42.htm original article] for footnoted material, as well as other extensive information on CPD. --------

See also


- Balkan Action Committee
- Citizens for a Free Kuwait
- Committee for the Free World
- Committee for the Liberation of Iraq
- Committee for Peace and Security in the Gulf
- Institute on Religion and Democracy
- Prodemca (Friends of the Democratic Center in Central America)
- Project for the New American Century
- Project for the Republican Future

External links


- [http://www.sourcewatch.org/index.php?title=Committee_on_the_Present_Danger SourceWatch profile of CPD]
- [http://rightweb.irc-online.org/org/cpd.php GroupWatch: Committee on the Present Danger]
- Laura Rozen, "[http://www.warandpiece.com/blogdirs/000940.html Oy Vey II]," War and Piece, 20 July 2004.
- Justin Raimondo, "[http://www.antiwar.com/justin/?articleid=3135 The Present Danger: Neocons attempt a comeback]," Antiwar.com, 23 July 2004.
- Jim Lobe, "[http://www.commondreams.org/views04/0722-14.htm They’re Back: Neocons Revive the CPD]," CommonDreams.com, July 22 2004.
- Eli Lake, "[http://daily.nysun.com/Repository/getmailfiles.asp?Style=OliveXLib:ArticleToMail&Type=text/html&Path=NYS/2004/07/22&ID=Ar00501 Director of Present Danger Committee Resigns After a Day on the Job: Hannaford Linked to Austrian Nationalist Who Was Accused of Praising Nazi Policies]," The New York Sun, 22 July 2004.
- [http://www.fightingterror.org/ Committee on the Present Danger website] (2004 incarnation)
- "[http://biz.yahoo.com/prnews/040720/nytu066_1.html Committee Borrows Old Name to Fight New Danger]," CPD press release, 20 July 2004.
- Joe Lieberman and Jon Kyl, "[http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/articles/A63067-2004Jul19.html The Present Danger]," The Washington Post, 20 July 2004.
- James Kirchick, "[http://thehill.com/news/063004/coldwar.aspx Cold warriors return for war on terrorism]," The Hill, 30 June 2004.

warsaw apartments edinburgh hotel hotel a Venezia tapety na pulpit encyklopedia










































:: RELATED NEWS ::
Ernährungsphysiologie
Die Ernährungsphysiologie beschäftigt sich mit Nahrungsmitteln und deren Wirkung auf den Stoffwechsel des Menschen. Ein Themenbereich der Ernährungsphysiologie ist beispielsweise der Vitaminverlust von tiefgefrorenen Lebensmitteln. Ein anderer befasst sich damit, wie viel Kalorien wir am Tag zu uns nehmen oder welche Sorten von Fleisch besser gemieden werden sollten um gesund zu leben. Kategorie:Stoffwechsel
Batthyáni
Batthyány ist der Name einer alten, bedeutenden ungarischen Magnatenfamilie. Sie sind 1398 erstmals urkundlich erwähnt und hatten seit 1522 ihren Stammsitz in Güssing im Burgenland. Balthasar Batthyány machte den Familiensitz Güssing 1570 zum evangelischen Mittelpunkt der Region. Dessen Nachkomme Read More...
Democratici
Democratici per l'Ulivo (Demokraten für den Olivenbaum) waren eine italienische politische Partei, die vom ehemaligen Premierminister Romano Prodi 1998 gegründet wurde, um eine Sammlung der Gruppen und Parteien der Mitte zu bewerkstelligen. Als Symbol wählte die Partei den Esel, übernommen von der Demokratischen Partei der USA. Als Partei der linken Mitte nahm sie bei den Parlamentswahlen 2001 als Teil des
Liste der Bischöfe von Lausanne
Die folgenden Personen waren Bischöfe und Fürstbischöfe von Lausanne:
- Marius von Avenches ab 590
- ...
- Ulrich 800?-813
- Friedbar 813–817
- Paschal 817
- ...
- David 827–850
- Hartmann 851–878
- Hieronymus 878–892
- Boso 892–927
- Libo 928–932
- Burchard I. von Burgund 932–947
- Meinhard 947–96
Geschäftsmodell
Es gibt zahlreiche betriebswirtschaftliche Definitionen für den Begriff Geschäftsmodell (engl. Business Model). Ein Geschäftsmodell ist eine modellhafte Beschreibung eines Geschäftes. Ein Geschäftsmodell besteht aus drei Hauptkomponenten: #Nutzenversprechen (value proposition) #Architektur der Wertschöpfung #Ertragsmodell
- Nutzenversprechen: Ein Geschäftsmod
Verdi Italiani
Die Verdi Italiani (Italienische Grüne) sind eine linke italienische Partei. Die Partei gehört einem der beiden großen Wahlbündnisse, L'Ulivo, an. Ihre besten Ergebnisse erzielt sie in Mailand. Sie bekennt sich zu einem weitreichenden System sozialer Grundsicherung als Ziel, was sie von ander
BEAM
BEAM-Roboter oder BEAMBots sind Roboter deren Vorbilder aus der Biologie kommen. BEAM steht für Biology Electronics Aesthetics Mechanics.
- Die Biologie ist das Vorbild für diese Art von Robotern, egal ob krabbelnd, kriechend, hüpfend etc.
- Die Elektronik bestimmt das "Verhalten" der BEAM-Roboter.
- Die Ästhetik steht für das schöne Ausseh
Markt St. Martin
Markt Sankt Martin ist eine Marktgemeinde im Burgenland im Bezirk Oberpullendorf in Österreich mit 1.171 Einwohnern. Der ungarische Ortsname der Gemeinde ist Sopronszentmárton.

Geografie

Die Gemeinde liegt im Mittelburgenland. Ortsteile der Marktgemeinde sind Landsee, Markt Sankt Martin, Neudorf bei Landsee.

Geschichte

Der Ort gehörte wie das gesamte
Alessandro Verde
Alessandro Kardinal Verde (
- 27. März 1865 in Sant'Antimo, Italien; † 29. März 1958 in Rom) war ein Kurienkardinal der römisch-katholischen Kirche
Joseph Louis Bernardin
Joseph Louis Kardinal Bernardin (
- 2. April 1928 in Columbia, South Carolina, USA; † 14. November 1996 in Chicago) war Erzbischof von